Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?

Tuon sanonnan voi myös ikään kuin "peilata". Olen elänyt tuon ohjenuoran mukaan jo pitkään ja todennut, että ihmiset, jotka eivät sanontaa sisäistä tai haluavat jotakin tai vaikka minut liian takertuen, eivät ole minulle hyvää seuraa. Vainoajat ovat näitä, joilla henkinen kasvu on jäänyt puolitiehen.

Kyökkipsykologit neuvomassa ketjussa. AP esittää hyviä kysymyksiä ja pointteja ja saa vastaukseksi sitä itseään. Onneksi ei ole tuollaisia älykköjä ystäväpiirissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.

Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut? 

ap

Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.

Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.

Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.

Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.

Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat. 

ap

Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.

En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys". 

ap

Ihmiset toimii yleensä hyvin itsekkäistä lähtökohdista. Minulla oli todella hyvä ystävä jonka kanssa autoimme toinen toistamme. Minulla oli ihastus yhteen mieheen joka olo eroamassa ja ystäväni tiesi tästä. Puoli vuotta ainakin lämmiteltiin miehen kanssa välejä ja miehen erokin tapahtui tänä aikana. Mies sinkkuuntui ja yhtäkkiä ystäväni alkoikin lirkutella hänelle. Juuri siis tämä hyvä ystäväni joka oli minulle vastikään kertonut kuinka tärkeä olin hänelle. No tämä mies pyysi ystävääni ulos ja ystäväni tuli kertomaan siitä minulle silmät innosta hehkuen. Kerroin että minä pahoitan mieleni jos hän jatkaa yhteydenpitoa miehen kanssa. Ystäväni lupasi lopettaa yhteydenpidon mutta jo viikon sisällä kertoi menevänsä tämän miehen kanssa toisille treffeille. Kerroin rauhallisesti että tämä ylittää rajani enkä voi olla enää ystäväni ystävä ja laitoin ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni jonkun ihmisen kanssa välit poikki. Surin pitkään ystäväni menetystä mutta hyväksyin että hän teki valintansa (mies) ja minä omani (välit poikki). Yli vuoden päästä välirikkomme jälkeen ystävältä tuli viesti jossa hän pyysi anteeksi tapahtunutta. Ei ystävyytemme korjaantunut, mutta koin saavani anteeksipyynnön, mitä kaipasin jo silloin vuosi sitten.

En tiedä saatko tuosta tarinasta mitään irti. Minä ajattelen ettei ystäväni ollut paha ihminen vaikka toimikin niin että pahoitti minun mielen. Minulle oli tärkeää päästä tästä ihmisestä kauemmas. Ja päästämällä irti sain lopen sen mitä kaipasinkin, anteeksipyynnön muodossa tunnustuksen että minäkin olin ollut ystävälleni tärkeä. Ei asioita aina saa juuri siinä paketissa missä toivoisi eikä siihen aikaan kun toivoisi. Ne tulevat kun tulevat ja näyttävät miltä näyttävät.

Minä näen tarinasi eri tavalla. Anteeksipyyntö ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos ystäväsi ei olisi pyytänyt anteeksi, niin et olisi saanut yhtään mitään muuta kuin pahan mielen. Eli sinun toimintasi ei muuttanut kuviossa mitään. Lopulta saamasi parempi mieli oli  sen ystävän käsissä, ei sinun. 

ap

Juuri niin, anteeksipyyntö ei ollut itsestäänselvyys ja juuri siksi oli niin hienoa että sain sen. Ja se tosiaan tuli yli vuoden päästä tapahtuneesta, joten ei minulla ollut enää paha mieli. Ei oikeastaan ollut paha mieli koko aikana, koska koin että olin vapaa tekemään valinnan haluanko tämmöstä ystäväni kaltaista ihmistä elämääni. Tietysti se suretti, mutta sellaista se on. Välillä ihmiset toimivat toisiaan kohtaan väärin. Se ei tee minusta surkimusta sen enempää kuin niistä toisistakaan. Jokaisella on omat traumansa ja motiivinsa jotka vaikuttavat heidän käytökseen. Ei sinunkaan ystäviesi tai poikaystäväsi käytös kerro mitään sinun arvosta vaan se kertoo siitä minkälaisia ihmisiä he ovat. Se kuinka hyväksyt ikävää käytöstä/laiminlyöntejä/ kerjäät huomioita muilta, se kertoo sinusta ja lähinnä siitä ettet arvosta itseäsi. Mielestäni elämässä on hienointa se että aina voi valita. Valitseeko kääntyä pois vai sietää vielä vähän. Ja toki erot on raskaita ja suoraan sanottuna yhtä paskaa mutta myös se olo kun toimii omien arvojen pohjalta niin että voi elää itsensä kanssa on helvetin hieno tunne. Muut ihmiset hylkäävät sinut ennemmin tai myöhemmin. Lopeta sinä itse hylkäämästä itsesi. Ihmisiä kyllä tulee ja menee. Mutta itsesi kanssa elät joka ikinen päivä.

Niin, mutta entä jos et olisi saanut sitä anteeksipyyntöä. Sinun ilosi anteeksipyynnöstä syntyi täysin siitä, että toinen päätti antaa sinulle edes sen. Jos hän ei olisi sitä tehnyt, et olisi saanut mitään muuta kuin kakkaa niskaasi. Ja minusta vähän hassua sanoa, että sinulla ei ollut paha mieli, mutta kuitenkin suretti. 

Ja kyllä minusta se, millaista kohtelua saan jatkuvasti toisilta, kertoo jotain minusta. Ei voi olla sattumaa, että ne ystävät, jotka elävät mukavaa sosiaalista elämää muiden ystäviensä kanssa, eivät vain sattumalta muista soittaa juuri minulle. Tai mies, joka joskus kertoi, miten paljon rakastaa ja ikävöi, nyt yhtäkkiä ei enää teekään niin. 

Ja kyllä, todellakin kertoo, että en arvosta itseäni. Mutta miksi ihmeessä arvostaisinkaan, kun kukaan muukaan ei arvosta. Tuokin on minusta naurettavaa, että pitäisi tuntea itsensä niin mahtavaksi, vaikka koko muu maailma selvästi on näyttänyt, että olet kelvoton. 

ap

En saa sinua näköjään ymmärtämään tarinani pointtia. Anteeksipyyntö konkretisoi sen että olin ollut hänelle arvokas ystävä ja se että välimme rikkoontuivat harmitti häntäkin. Ajattelin näin jo siis ennen anteeksipyyntöä,mutta tuo teko vain vahvisti sen. Yritin tuoda tarinalla esille sen että ihan varmasti sinäkin merkitset ystävällesi paljon enemmän kuin tiedätkään. Me suomalaiset harvoin sanomme mitään ääneen. Tuli mieleen sellainen sanonta että jos uskot ihmisistä pahaa, saat huomata olevasi oikeassa. Jos uskot ihmisistä hyvää, saat huomata olevasi oikeassa. Eli ihmisistä löytyy kumpaakin ja sinä valitset kumpaa ruokit. Olet takertunut että miehesi ei sano että hän ikävöi sinua. Eli näet miehessä pahaa. Hän ei voi edes sitä antaa sinulle. Minä taas näkisin arvokkaana että hän laittaa sinulle iltaisin viestiä. Hän siis ajattelee sinua. Miksi se ei riitä? Hän on vielä myös maisemissa vaikka kerroit että hänkin on väläytellyt eron mahdollisuutta. Se että hän ei ole lähtenyt, kertoo minulle ettet ole hänelle yhdentekevä. Mutta sinä näet kaiken ns. Mustien linssien läpi. Et näe sitä mitä oikeasti tapahtuu vaan näet tapahtumat väritettynä pelolla. Samoin ystävissäsi näet sen etteivät he ota sinuun yhteyttä ja viettävät aikaa keskenään. Et näe sitä että he ovat edelleen puhelun päässä. Ovat edelleen sinun elämässä.

Olen ollut sekä itse masentunut että seurustellut masentuneen kanssa eikä masentuneen läheinen ole helppoa olla. Juurikin tuon tarvitse uuden, negatiivisen kehän ja epäilyjen vuoksi. Herää ennen kuin kartoitan kaikki ihmiset ympäriltäsi. Minä karkoitin aika helvetin monta juuri tuolla marttyyriasenteella nähden vain ihmisissä pahaa. Miesystäväni sanoi minulle kerran että 95% suustani tulevasta puheesta on negaa ja valitusta eikä sitä jaksa kuunnella. Se sattui mutta tänään olen hänelle siitä kiitollinen koska se todellakin herätti minut huomaamaan että mitä paskaa jauhan koko ajan. Tiedät varmaan itsekin että sellaisen ihmisen lähellä on raskasta olla. Älä ole sellainen ihminen. Siihen ei auta ruikutus eikä marina vaan helvetin kova työ terapiassa ja se että alkaa vaan miettimään joka ainoasta asiasta sitä positiivista näkökulmaa

Mutta kun sehän minua onkin rikkonut, kun olen niin monta kertaa ajatellut ihmisistä vain hyvää ja sitten pettynyt karvaasti. Ja aika monet pelkoni ja epäilyni ovat osoittautuneet tosiksi, vaikka olen yrittänyt ne asiat kieltää. Esimerkiksi ensimmäinen poikaystäväni petti minua mennen tullen. En halunnut nähdä sitä vaan uskoin kaikki hänen selityksensä. Olen myös elätellyt esimerkiksi nykyisen miesystävän kohdalla toiveita esimerkiksi lomasuunnitelmista ja ollut niistä iloinen ja innoissani. Sitten hän on pudottanut minut karusti maan pinnalle ja sanonut, että ei hän voi lähteä mihinkään. Sitten kun tällaisia pettymyksiä tulee kymmeniä, kyllä siinä väistämättä alkaa ajatella negatiivisesti ihan kaikesta. Tuon myönnän ja tiedostan, että todellakin ajattelen kaikesta koko ajan tosi negatiivisesti, mutta väitän silti, että kaikki perustuu ihan todellisiin kokemuksiin ja todennäköisyyksiin. Jos esimerkiksi sanon miehelle turhautuneena, että haluaisin tehdä sitä ja tätä, mutta et sinä kuitenkaan ehdi, kyllähän se kuulostaa rasittavalta marinalta, mutta kun se on täyttä totta, niin en suostu ottamaan kaikkia syitä niskoilleni. 

Ja siis ihan aidosti, uusista ihmisistä ajattelen pelkkää hyvää ja esimerkiksi nykyisen miehen muutamaan heikkouteen olen suhtautunut todella ymmärtävästi, mitä kovin moni ei tekisi. 

Mutta kyllä, todellakin olet täysin oikeassa tuossa, että olen äärimmäisen raskas ihminen. Vatvon asioita moneen kertaan ja jauhan ja jauhan. En haluaisi olla sellainen, mutta toisaalta en tiedä, miten voin lopettaa sen joutumatta täydelliseksi kynnysmatoksi. Olen ollut sellainen liian monta kertaa. 

Elätellyt toiveita lomasuunnitelmista? Eli odotat passiivisena että mies suunnittelisi yhteistä lomaa kanssasi? Tai olet pettävän kumppanin kanssa? Ihmisissä hyvän näkeminen ei ole sama asia kuin sinisilmäisyys/typeryys

En ymmärrä kommenttiasi.

Kyllä, ensimmäinen poikaystäväni petti minua ja halusin ummistaa siltä silmäni. Tuossa siis vastasin edelliselle kommentoijalle, joka oletti, että olen olettanut kaikista jo etukäteen pahaa ja sitten ne ovat toteutuneet. En minä niitä asioita ole erityisemmin lietsonut vaan olen aidosti ottanut jokaisen elämääni tulevan ihmisen pelkästään positiivisesti vastaan. 

Ja mikä tuo lomasuunnitelmakysymys on? Niin, ehdotin yhteistä lomamatkaa, mutta hän ei saanut töistä järjestettyä viikonloppua vapaaksi (jolloin meillä kummallakaan ei olisi myöskään lapsia). MItä muuta minä siinä voin tehdä kuin "odottaa passiivisena", että hän sen ajan järjestää? Pitäisikö soittaa työpaikalle, että nyt laitatte puljun kiinni, kun mies lähtee minun kanssani lomalle? 

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap. Jokaisen pitää elää omaa elämäänsä. Ihmiset juoksee karkuun, kun huomaavat joutuvansa toisen kainalosauvaksi. Siksi pitää luopua.

niin, mutta missä tuossa on se saamiskohta. Miksi ei sitten vain sanota, että luovu? Miksi luvataan jotain, mitä ei sitten missään vaiheessa saa? 

ap

Vierailija kirjoitti:

Elin sinun kaltaisen ihmisen kanssa 15 vuotta. Yritin kaikkeni. Tuin, rohkaisin, autoin, rakastin. Rakastin niin paljon että melkein unohdin itseni siinä. No, ei auttanut. Halusin erota. Eron jälkeen kasasin itseäni kauan, ja olin todella vihainen kaikelle. Että miksi juuri minulle piti käydä näin. Erosta on nyt 10 vuotta. Kyseinen mies on edelleen samanlainen, tarvitseva, takertuva, ajatukset oman navan ympärillä pyörivä ja toimintansa sen ajatuksen kautta kaikessa oleva. Minä sain käsiteltyä omat asiani ja kokemus opetti. Minä sain onnen ja rauhan luopumalla avioliitostani. Vaikka se teki kipeää. Rakkaus... No, se nyt muutti muotoaan. Jollain tasolla tulen rakastamaan häntä aina, mutta siihen riippuvuus- ja tarvitsevuushelvettiin mun ei enää tarvii sekaantua. Vaikka kyllähän hän kauan yritti. Osaa olla niin vakuuttava ja käyttäytyä kovin hellyyttävästikin tarvitsevuudessaan. Mutta ei, minä en enää siihen energiasyöppöön hairahdu. Hän ei sitä tahallaan tee, mutta tosiaan suhde ei ole tsapuolinen, jos toinen vaan on toisen vajautta varten.

Minä olen elänyt yksin ja täysin onnellisena. Satunnaista fyysisen tarpeen tyydytystä nyt saa halutessaan kyllä. Ei sitäkään loppujen lopuksi niin kaipaa. Otin koiran, siltä saan kyllä kaiken sen henkisen puolen rakkauden mitä tarviin. :D. (Ei, minusta ei ole tullut sekopää-koiramammaa kuitenkaan). Elämän mielekkyyden kokemus tulee kivasta työstä, vapaa-ajalla koiran kanssa luonnossa liikkumisesta, silloin tällöin ystävien näkemisestä. Mulla on ehkä 2 ystävää, heidän kanssa nähdään joskus ja ei välttämättä olla kovin usein yhteydessä. Mun elämä on ihan hyvä näin.

Minusta on hieman ylimielistä tulla kertomaan, että tiedät, millainen minä olen ollut suhteessani ja mitä minä olen saanut. Jos sinä olet tukenut, rohkaissut, auttanut ja rakastanut, miten ihmeessä voit sanoa, että minun miesystäväni on tehnyt samoin. Eihän minulla tässä mitään hätää olisikaan, jos tuntisin, että hän on tukenani. 

Esim minun tyttärelläni on sellainen elämäntilanne, että olisin tarvinnut miehen apua yhteen asiaan liittyen. Olen puhunut siitä kauan sitten ja kysynyt onko hän varmasti valmis auttamaan tässä asiassa. Hän on koko ajan sanonut, että tottakai, tyhmä kysymys. Nyt kun se auttamisajankohta olisi, hän suorastaan raivostui minulle, miksi kuvittelen, että hänellä on aikaa sellaiseen. En tiedä eikö hän sitten ole kuunnellut, kun olen asiasta moneen kertaan puhunut vai onko unohtanut vai oliko vain muuten pinna tiukalla, kun siinä muutenkin kärhämöitiin jotain. Tottakai tällaisessa tilanteessa tulee tunne, että olen yksin. Harvoin kuitenkaan pyydän apua käytännön asioihin. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, tämä on mielenkiintoinen ketju. On jännää, että olet ymmärtänyt tuon asian niin, että unelmista pitää luopua. Itse en näe sitä lainkaan niin, enkä olisi osannut arvata, että sen voi niin nähdä.

Minusta sinun viesteistäsi paistaa vahvasti läpi ne odotukset, joita asetat muille ihmisille: ystäviesi pitää soittaa sinulle, miehen pitää osoittaa kiintymystään. Vaikka nuo toiveet sinällään ovat aivan ymmärrettäviä, sinun tulee ottaa huomioon, että sinä et voi vaatia muilta ihmisiltä mitään eikä kukaan ei ole velvollinen tekemään sinulle mitään aivan samoin kuin sinullakaan ei ole muita kohtaan velvollisuuksia. Sinä päätät omasta toiminnastasi, muut ihmiset omastaan. Kun ymmärrät sen, voit alkaa miettiä koko asiaa toisesta perspektiivistä ja pohtia mitä sinä haluat tehdä, ei mitä sinä haluat saada. Tee itsestäsi aktiivinen toimija omassa elämässäsi äläkä tyydy passiivisen odottajan rooliin. Ota itse vastuu onnestasi. Älä mieti päämäärää, vaan reittiä. Päästä irti vaatimuksista, ei unelmista.

Niin nimenomaan en voi vaatia, mutta eivät nuo nyt mitään yliluonnollisia vaatimuksia ole, vaan aika helkkarin monelle ihmisille ihan itsestäänselviä asioita. Helppohan sellaisen on sanoa, jotka saavat noita odottamattakin. Vähän sama kuin köyhille sanotaan, että lopeta lehtitilaukset ja ravintolaillalliset, niin säästät 500 euroa kuukaudessa. Juu, entä kun ei ole niitä lehtitilauksia? 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovuin omakotitalo- ja puutarhaunelmasta.

Olin yrittänyt vuosikausia saada sen. En onnistut, niinpä luovutin.

Ei ole vieläkään näköpiirissä, että nyt yllättäen saisinkin sen.

Luuletko että odottelemalla sohvalla yhtäkkiä sulle tulee puhelu että sulla on nyt omakotitalo ja puutarha? Älkää tulkitko näitä sanoja kirjaimellisesti. Saaminen tässä kontektissa tarkoittanee lähinnä mielenrauhaa

No jotakin sinnepäin. Joku mahdollisuus, joka poikisi jotakin sitten taas.

Mulle ei ole tullut näitä tämmösiä vastaan koskaan. Siis nahdollisuuksia, joista seuraisi jotakin uutta kivaa.

Asiat joko on tai ei ole. Mahdollisuuksia tai välimuotoja ei ole.

Sitä oikeastaan ihmettelen kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Ap tulkitset sanontaa liian kirjaimellisesti. Mieti miksi haluat parisuhteen. Esim. tullaksesi onnelliseksi, tai löytääksesi mielenrauhan.

Kun luovut toiveesta löytää parisuhde, jäät yksin ja olet pakotettu kohtaamaan itsesi. Itsesi kautta tulet onnelliseksi, löydät mielenrauhan, jos valaistut ja alat kävellä oikeaan suuntaan. Kipu tulee halusta. Lakkaa haluamasta parisuhdetta niin kiivaasti, niin löydät rauhan ja opit olemaan tyytyväinen siihen mitä on.

Tätä kautta, kun löydät itsesi ja hyvän olon sisältäsi, tyydyt vähempään, alat hehkua hyvää oloa ulospäin. Sellainen ihminen vetää muita puoleensa. Silloin parisihdekin on mahdollista löytyä.

Tähän ei ole oikotietä vaan vaatii todellista henkistä kasvua. irrottautumista haluamisesta ja negatiivisuudesta, jossa kirjoituksiesi perusteella olet kiinni.

Edelleen väitän, että tuo on todella epäreilusti sanottu. Miljoonat ihmiset ovat parisuhteissa ja viettävät aikaa ystävien kanssa eikä siinä ole mitään väärää. Sitten kun joku yksinäinen haluaisi samaa, hän on sairas ja lapsellinen. Tätä en ole koskaan käsittänyt. Jos se yksin oleminen on niin hirveän luonnollista, miksi ravintoloissa näkee enimmäkseen pareja ja seurueita ja harvemmin yksinäisiä syöjiä. Tai miksi festareille lähdetään yleensä kaverin kanssa eikä yksin. Tai miksi lomahotellit myyvät enemmän kahden hengen ja perhehuoneita eikä yhden hengen huoneita. Lähdet shoppailemaan, kahvilaan, elokuviin, rannalle tai mihin tahansa , missä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa, miksi lähes kaikki ovat siellä jonkun muun kanssa eivätkä yksin, jos muiden seuran haluaminen on niin väärin? 

Käsi sydämelle, te, joilla on perhe, ystäviä tai parisuhde, milloin olette viimeksi lähteneet lomalle tai ruokaravintolaan ihan yksin huvin vuoksi? Varannut pöydän tai huoneen yhdelle? 

ap

Vierailija kirjoitti:

Olin itse 5 v suhteessa jossa koin koko ajan jääväni vaille miehen huomioita. Mies oli rehellinen mutta sulkeutunut eikä hänellä ollut luonnostaan tapana jakaa asioita. Saattoi esim lähteä kavereiden kans reissuun ja sain tietää tästä reissun jälkeen ihan vahingossa. Toki ei minulle tarvitse kaikkea raportoida mutta olen tottunut siihen että asioita jaetaan suhteessa ja tämä miehen tapa oli minulle sellainen joka herätti minussa turvattomuutta ja pelkoa. Olin koko suhteen ajan todella uupunut koska en osannut tavallaan rentoutua. Lisäksi pompin miehen pillin mukaan koko ajan koska pelkäsin eroa. Pienetkin huomionmuruset kelpasivat. Kuten arvaat, suhde vei kaiken energiani. Mies ei ollut mikään peluri tai pettäjä. Oli vaan luonteeltaan sellainen että tarvitsi paljon etäisyyttä. Kun erosimme, surin häntä pitkään. Tuntui että hän oli se the one ja tuntuu vieläkin. Jaoimme tässä suhteessa tosi paljon kaikkea hyvin herkkää. Kasvoin tässä suhteessa tosi paljon ja avauduin tälle miehelle kokonaan. Nyt kun emme ole yhteydessä, mieleni on tyyni. Ei tarvitse enää pelätä, arvailla, joustaa. Ei tarvitse miettiä milloin ja miten tulee tällä kertaa hylätyksi. Joten ehkä tämä saat sen mistä luovut ajatus on tulkittavissa niinkin että kun luovuin epävakaasta parisuhteesta, sain itseni ja mielenrauhani takaisin. En näe että tuo saat sen mistä luovut voidaan tulkita niin että jos luovut koirasta, saat kohta jostain koiran. Tai jos luovut parisuhteesta, saat kohta uuden parisuhteen.

Juu, tunnistan kuvauksestasi samoja asioita kuin minun miehessäni. Silti en ymmärrä otsikon lausetta. Jos sanotaan, saat sen, mistä luovut, kyllä se mielestäni tarkoittaa, että siinä saadaan jotain samantapaista. Jos parisuhteesta luopuminen tuo mielenrauhan, eihän siinä saada sitä, mistä luovuttiin. Siinä ei luovuttu mielenrauhasta eikä siinä saatu parisuhdetta. Kaksi täysin eri asiaa. Yhtä viisasta olisi väittää, että kun luovut parisuhdeväkivallasta, saat tilalle alkoholiongelman. Upeaa. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys ja aloitus tuo, Ap. Olen itse lukenut tuon kirjan ja se oli hyvä, mutta en itsekään oikein tajua tuota periaatetta. 

Pari asiaa mieleen. Luin, että masentuneena ihmisen havainnot muuttuvat negatiivisemmiksi ja sitä kautta helposti tulkinnatkin. On kovaa duunia aina vääntää itselleen, että "vaikka minusta tuntuu tältä niin asia ei välttämättä ole niin" monta kertaa päivässä. Ja masennushan on myös fyysinen asia, lievä tulehdustila elimistössä, tästä löytyy lisätietoa netissä. Ja jos on ollut varhain elämässä rakkausvajetta, niin ihminen tarvitsisi korvaavia kokemuksia - en osaa sanoa, mistä niitä saisi, tämä on siis se periaate. 

Toiseksi kertomastasi tuli myös mieleen parisuhteen taustalla vaikuttavat kiintymyssuhteet. Aika yleistä on kuulema, että parisuhteen toisella osapuolella on lapsuudesta välttelevä kiintymyssuhdetyyli pohjalla ja toisella takertuva. Voi liittyä läheisriippuvuuteenkin. 

Sitten myös olen kuullut, että parisuhteessa yhtä negatiivista kommenttia kohti tarvitaan viisi positiivista, että negatiivinen vaikutus neutralisoituisi. Voimia ja tsemppiä, Ap!

Tämä on kyllä totta meidän suhteessamme. Mies on näissä asioissa minun täydellinen vastakohtani. Hän ei tykkää puhua ajatuksistaan, tunteistaan eikä edes tekemisistään. Hän ei myöskään hirveästi niistä kysele toisilta. Hän on todella suoritus- ja ratkaisukeskeinen ihminen. 

Ja jäin miettimään tuota, että yhtä negatiivista kommenttia kohti tarvitaan viisi positiivista. Se kuulostaa todella järkeenkäyvältä. Aloin miettiä, että olen viime aikoina sanonut aika paljon niitä negatiivisia kommentteja miehelle, joten pitäisikö nyt yrittää sanoa niitä positiivisia enemmän. Vai meneekö tämä taas ihan metsään ja sinne takertuvuuden puolelle? 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lähestymistapasi on vähän materialistinen?

Tiedätkö, ketkä ovat maailman materialistisimpia ihmisiä? Köyhät. Heidän on pakko olla. Kauniisiin ajatuksiin on varaa on vain hyvin toimeentulevilla ihmisillä.

Köyhän sisäinen rauha on sitä, että saa jostain seuraavan viikon syötävät.

Köyhällä tarkoittanet tässä jotain afrikkalaisia esim? Minä olen suomalaisittain köyhä, syrjäytyt, mutta minulla on kyllä silti varaa kauniisiin ajatuksiin.

Sanontoihin ei kannata takertua, mikään niistä ei toimi 100% kaikkiin elämän tilanteisiin eikä niitä voi käyttää oikeana ohjenuorana elämän suuriin päätöksiin. Ne ovat vain sanontoja.

Vierailija kirjoitti:

Sanontoihin ei kannata takertua, mikään niistä ei toimi 100% kaikkiin elämän tilanteisiin eikä niitä voi käyttää oikeana ohjenuorana elämän suuriin päätöksiin. Ne ovat vain sanontoja.

Isossa mittakaavassa kyllä aika monet sanonnat ovat ihan hyviä ohjenuoria. En aloituksessa tarkoittanutkään ällistellä, ilmestyykö ovelleni maitopurkki, jos annan naapurilleni maitopurkin. Tätä sanontaa nyt vain satutaan käyttämään aika monessa elämänhallintaan liittyvässä aiheessa, joten ei tämä nyt ole mikään irrallinen sanonta, joka ei tarkoita mitään ja jota ei olisi tarkoitettu sovellettavan nimenomaan tähän tarkoitukseen. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.

Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut? 

ap

Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.

Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.

Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.

Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.

Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat. 

ap

Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.

En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys". 

ap

Ihmiset toimii yleensä hyvin itsekkäistä lähtökohdista. Minulla oli todella hyvä ystävä jonka kanssa autoimme toinen toistamme. Minulla oli ihastus yhteen mieheen joka olo eroamassa ja ystäväni tiesi tästä. Puoli vuotta ainakin lämmiteltiin miehen kanssa välejä ja miehen erokin tapahtui tänä aikana. Mies sinkkuuntui ja yhtäkkiä ystäväni alkoikin lirkutella hänelle. Juuri siis tämä hyvä ystäväni joka oli minulle vastikään kertonut kuinka tärkeä olin hänelle. No tämä mies pyysi ystävääni ulos ja ystäväni tuli kertomaan siitä minulle silmät innosta hehkuen. Kerroin että minä pahoitan mieleni jos hän jatkaa yhteydenpitoa miehen kanssa. Ystäväni lupasi lopettaa yhteydenpidon mutta jo viikon sisällä kertoi menevänsä tämän miehen kanssa toisille treffeille. Kerroin rauhallisesti että tämä ylittää rajani enkä voi olla enää ystäväni ystävä ja laitoin ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni jonkun ihmisen kanssa välit poikki. Surin pitkään ystäväni menetystä mutta hyväksyin että hän teki valintansa (mies) ja minä omani (välit poikki). Yli vuoden päästä välirikkomme jälkeen ystävältä tuli viesti jossa hän pyysi anteeksi tapahtunutta. Ei ystävyytemme korjaantunut, mutta koin saavani anteeksipyynnön, mitä kaipasin jo silloin vuosi sitten.

En tiedä saatko tuosta tarinasta mitään irti. Minä ajattelen ettei ystäväni ollut paha ihminen vaikka toimikin niin että pahoitti minun mielen. Minulle oli tärkeää päästä tästä ihmisestä kauemmas. Ja päästämällä irti sain lopen sen mitä kaipasinkin, anteeksipyynnön muodossa tunnustuksen että minäkin olin ollut ystävälleni tärkeä. Ei asioita aina saa juuri siinä paketissa missä toivoisi eikä siihen aikaan kun toivoisi. Ne tulevat kun tulevat ja näyttävät miltä näyttävät.

Minä näen tarinasi eri tavalla. Anteeksipyyntö ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos ystäväsi ei olisi pyytänyt anteeksi, niin et olisi saanut yhtään mitään muuta kuin pahan mielen. Eli sinun toimintasi ei muuttanut kuviossa mitään. Lopulta saamasi parempi mieli oli  sen ystävän käsissä, ei sinun. 

ap

Juuri niin, anteeksipyyntö ei ollut itsestäänselvyys ja juuri siksi oli niin hienoa että sain sen. Ja se tosiaan tuli yli vuoden päästä tapahtuneesta, joten ei minulla ollut enää paha mieli. Ei oikeastaan ollut paha mieli koko aikana, koska koin että olin vapaa tekemään valinnan haluanko tämmöstä ystäväni kaltaista ihmistä elämääni. Tietysti se suretti, mutta sellaista se on. Välillä ihmiset toimivat toisiaan kohtaan väärin. Se ei tee minusta surkimusta sen enempää kuin niistä toisistakaan. Jokaisella on omat traumansa ja motiivinsa jotka vaikuttavat heidän käytökseen. Ei sinunkaan ystäviesi tai poikaystäväsi käytös kerro mitään sinun arvosta vaan se kertoo siitä minkälaisia ihmisiä he ovat. Se kuinka hyväksyt ikävää käytöstä/laiminlyöntejä/ kerjäät huomioita muilta, se kertoo sinusta ja lähinnä siitä ettet arvosta itseäsi. Mielestäni elämässä on hienointa se että aina voi valita. Valitseeko kääntyä pois vai sietää vielä vähän. Ja toki erot on raskaita ja suoraan sanottuna yhtä paskaa mutta myös se olo kun toimii omien arvojen pohjalta niin että voi elää itsensä kanssa on helvetin hieno tunne. Muut ihmiset hylkäävät sinut ennemmin tai myöhemmin. Lopeta sinä itse hylkäämästä itsesi. Ihmisiä kyllä tulee ja menee. Mutta itsesi kanssa elät joka ikinen päivä.

Niin, mutta entä jos et olisi saanut sitä anteeksipyyntöä. Sinun ilosi anteeksipyynnöstä syntyi täysin siitä, että toinen päätti antaa sinulle edes sen. Jos hän ei olisi sitä tehnyt, et olisi saanut mitään muuta kuin kakkaa niskaasi. Ja minusta vähän hassua sanoa, että sinulla ei ollut paha mieli, mutta kuitenkin suretti. 

Ja kyllä minusta se, millaista kohtelua saan jatkuvasti toisilta, kertoo jotain minusta. Ei voi olla sattumaa, että ne ystävät, jotka elävät mukavaa sosiaalista elämää muiden ystäviensä kanssa, eivät vain sattumalta muista soittaa juuri minulle. Tai mies, joka joskus kertoi, miten paljon rakastaa ja ikävöi, nyt yhtäkkiä ei enää teekään niin. 

Ja kyllä, todellakin kertoo, että en arvosta itseäni. Mutta miksi ihmeessä arvostaisinkaan, kun kukaan muukaan ei arvosta. Tuokin on minusta naurettavaa, että pitäisi tuntea itsensä niin mahtavaksi, vaikka koko muu maailma selvästi on näyttänyt, että olet kelvoton. 

ap

En saa sinua näköjään ymmärtämään tarinani pointtia. Anteeksipyyntö konkretisoi sen että olin ollut hänelle arvokas ystävä ja se että välimme rikkoontuivat harmitti häntäkin. Ajattelin näin jo siis ennen anteeksipyyntöä,mutta tuo teko vain vahvisti sen. Yritin tuoda tarinalla esille sen että ihan varmasti sinäkin merkitset ystävällesi paljon enemmän kuin tiedätkään. Me suomalaiset harvoin sanomme mitään ääneen. Tuli mieleen sellainen sanonta että jos uskot ihmisistä pahaa, saat huomata olevasi oikeassa. Jos uskot ihmisistä hyvää, saat huomata olevasi oikeassa. Eli ihmisistä löytyy kumpaakin ja sinä valitset kumpaa ruokit. Olet takertunut että miehesi ei sano että hän ikävöi sinua. Eli näet miehessä pahaa. Hän ei voi edes sitä antaa sinulle. Minä taas näkisin arvokkaana että hän laittaa sinulle iltaisin viestiä. Hän siis ajattelee sinua. Miksi se ei riitä? Hän on vielä myös maisemissa vaikka kerroit että hänkin on väläytellyt eron mahdollisuutta. Se että hän ei ole lähtenyt, kertoo minulle ettet ole hänelle yhdentekevä. Mutta sinä näet kaiken ns. Mustien linssien läpi. Et näe sitä mitä oikeasti tapahtuu vaan näet tapahtumat väritettynä pelolla. Samoin ystävissäsi näet sen etteivät he ota sinuun yhteyttä ja viettävät aikaa keskenään. Et näe sitä että he ovat edelleen puhelun päässä. Ovat edelleen sinun elämässä.

Olen ollut sekä itse masentunut että seurustellut masentuneen kanssa eikä masentuneen läheinen ole helppoa olla. Juurikin tuon tarvitse uuden, negatiivisen kehän ja epäilyjen vuoksi. Herää ennen kuin kartoitan kaikki ihmiset ympäriltäsi. Minä karkoitin aika helvetin monta juuri tuolla marttyyriasenteella nähden vain ihmisissä pahaa. Miesystäväni sanoi minulle kerran että 95% suustani tulevasta puheesta on negaa ja valitusta eikä sitä jaksa kuunnella. Se sattui mutta tänään olen hänelle siitä kiitollinen koska se todellakin herätti minut huomaamaan että mitä paskaa jauhan koko ajan. Tiedät varmaan itsekin että sellaisen ihmisen lähellä on raskasta olla. Älä ole sellainen ihminen. Siihen ei auta ruikutus eikä marina vaan helvetin kova työ terapiassa ja se että alkaa vaan miettimään joka ainoasta asiasta sitä positiivista näkökulmaa

Mutta kun sehän minua onkin rikkonut, kun olen niin monta kertaa ajatellut ihmisistä vain hyvää ja sitten pettynyt karvaasti. Ja aika monet pelkoni ja epäilyni ovat osoittautuneet tosiksi, vaikka olen yrittänyt ne asiat kieltää. Esimerkiksi ensimmäinen poikaystäväni petti minua mennen tullen. En halunnut nähdä sitä vaan uskoin kaikki hänen selityksensä. Olen myös elätellyt esimerkiksi nykyisen miesystävän kohdalla toiveita esimerkiksi lomasuunnitelmista ja ollut niistä iloinen ja innoissani. Sitten hän on pudottanut minut karusti maan pinnalle ja sanonut, että ei hän voi lähteä mihinkään. Sitten kun tällaisia pettymyksiä tulee kymmeniä, kyllä siinä väistämättä alkaa ajatella negatiivisesti ihan kaikesta. Tuon myönnän ja tiedostan, että todellakin ajattelen kaikesta koko ajan tosi negatiivisesti, mutta väitän silti, että kaikki perustuu ihan todellisiin kokemuksiin ja todennäköisyyksiin. Jos esimerkiksi sanon miehelle turhautuneena, että haluaisin tehdä sitä ja tätä, mutta et sinä kuitenkaan ehdi, kyllähän se kuulostaa rasittavalta marinalta, mutta kun se on täyttä totta, niin en suostu ottamaan kaikkia syitä niskoilleni. 

Ja siis ihan aidosti, uusista ihmisistä ajattelen pelkkää hyvää ja esimerkiksi nykyisen miehen muutamaan heikkouteen olen suhtautunut todella ymmärtävästi, mitä kovin moni ei tekisi. 

Mutta kyllä, todellakin olet täysin oikeassa tuossa, että olen äärimmäisen raskas ihminen. Vatvon asioita moneen kertaan ja jauhan ja jauhan. En haluaisi olla sellainen, mutta toisaalta en tiedä, miten voin lopettaa sen joutumatta täydelliseksi kynnysmatoksi. Olen ollut sellainen liian monta kertaa. 

Elätellyt toiveita lomasuunnitelmista? Eli odotat passiivisena että mies suunnittelisi yhteistä lomaa kanssasi? Tai olet pettävän kumppanin kanssa? Ihmisissä hyvän näkeminen ei ole sama asia kuin sinisilmäisyys/typeryys

En ymmärrä kommenttiasi.

Kyllä, ensimmäinen poikaystäväni petti minua ja halusin ummistaa siltä silmäni. Tuossa siis vastasin edelliselle kommentoijalle, joka oletti, että olen olettanut kaikista jo etukäteen pahaa ja sitten ne ovat toteutuneet. En minä niitä asioita ole erityisemmin lietsonut vaan olen aidosti ottanut jokaisen elämääni tulevan ihmisen pelkästään positiivisesti vastaan. 

Ja mikä tuo lomasuunnitelmakysymys on? Niin, ehdotin yhteistä lomamatkaa, mutta hän ei saanut töistä järjestettyä viikonloppua vapaaksi (jolloin meillä kummallakaan ei olisi myöskään lapsia). MItä muuta minä siinä voin tehdä kuin "odottaa passiivisena", että hän sen ajan järjestää? Pitäisikö soittaa työpaikalle, että nyt laitatte puljun kiinni, kun mies lähtee minun kanssani lomalle? 

ap

Otit ihmisen positiivisesti elämääsi vastaan ja huomasit että hän pettää sinua. Jatkoit silti suhdetta. Vaikka otat jonkun ihmisen positiivisesti vastaan ja toimit häntä kohtaan hyvin aikein se ei tarkoita että hän toimisi sinua kohtaan samoin. Vaikka huomasit pettämisen, päätit jatkaa suhteessa. Sinun päätös, sinun virhe. Jos suostut olemaan kynnysmatto, niin ihan varmasti löytyy koko ajan niitä ihmisiä jotka kävelevät ylitsesi.

Ja tuo lomajuttu. Sinulla on vapaata. Haluat lähteä lomalle. Miehelläsi ei järjesty loma. Mitä teet? Jäät kotiin ja mariset kun et päässyt lomalle. Kuka tässä taas tekikään sen päätöksen että viikonloppu oli kurja??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tulkitset sanontaa liian kirjaimellisesti. Mieti miksi haluat parisuhteen. Esim. tullaksesi onnelliseksi, tai löytääksesi mielenrauhan.

Kun luovut toiveesta löytää parisuhde, jäät yksin ja olet pakotettu kohtaamaan itsesi. Itsesi kautta tulet onnelliseksi, löydät mielenrauhan, jos valaistut ja alat kävellä oikeaan suuntaan. Kipu tulee halusta. Lakkaa haluamasta parisuhdetta niin kiivaasti, niin löydät rauhan ja opit olemaan tyytyväinen siihen mitä on.

Tätä kautta, kun löydät itsesi ja hyvän olon sisältäsi, tyydyt vähempään, alat hehkua hyvää oloa ulospäin. Sellainen ihminen vetää muita puoleensa. Silloin parisihdekin on mahdollista löytyä.

Tähän ei ole oikotietä vaan vaatii todellista henkistä kasvua. irrottautumista haluamisesta ja negatiivisuudesta, jossa kirjoituksiesi perusteella olet kiinni.

Edelleen väitän, että tuo on todella epäreilusti sanottu. Miljoonat ihmiset ovat parisuhteissa ja viettävät aikaa ystävien kanssa eikä siinä ole mitään väärää. Sitten kun joku yksinäinen haluaisi samaa, hän on sairas ja lapsellinen. Tätä en ole koskaan käsittänyt. Jos se yksin oleminen on niin hirveän luonnollista, miksi ravintoloissa näkee enimmäkseen pareja ja seurueita ja harvemmin yksinäisiä syöjiä. Tai miksi festareille lähdetään yleensä kaverin kanssa eikä yksin. Tai miksi lomahotellit myyvät enemmän kahden hengen ja perhehuoneita eikä yhden hengen huoneita. Lähdet shoppailemaan, kahvilaan, elokuviin, rannalle tai mihin tahansa , missä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa, miksi lähes kaikki ovat siellä jonkun muun kanssa eivätkä yksin, jos muiden seuran haluaminen on niin väärin? 

Käsi sydämelle, te, joilla on perhe, ystäviä tai parisuhde, milloin olette viimeksi lähteneet lomalle tai ruokaravintolaan ihan yksin huvin vuoksi? Varannut pöydän tai huoneen yhdelle? 

ap

Minä teen koko ajan asioita yksin. Syön ravintolassa yksin. Matkustelen yksin. Vaellan yksin. Ilmoittaudun tapahtumiin yksin. Olisi kavereitakin, mutta kaikki parisuhteessa. Eivät saa "lupia" puolisoiltaan kovin usein enkä viitsi enää kysellä. Olen tutustunut moniin uusiin tyyppeihin ja huomannut ettei yksinoleminen ole mikään häpeä. Paljon mieluummin näin kuin että jättäisin elämäni elämättä sen vuoksi etten saa kaveria johonkin tekemiseen. Ei ole mitään pahaa haluta seuraa. Minä olen yh-mutsi ja juu, kyllä parisuhde kelpaisi. Mutta ei tuollainen suhde mikä sinulla ja niin monella muulla tuntuu olevan. Jossa on paljon läheisriippuvuutta ja pahaa mieltä. Ja koska en ole löytänyt ihmistä jonka kanssa olisi helppo olla, elän ja reissaan joko yksin tai lasten kanssa. Vaikka kaipaan seuraa ja koen yksinäisyyttä, ymmärrän vallan mainiosti että kenenkään ei tarvitse minulle väkisin seuraa pitää. Sitä sinä ap et oikein näytä tajuavan. Purnaat koko ajan että et halua olla yksin ja onko se että ystäväsi pitäisivät sinuun oma-alotteisesti yhteyttä liikaa vaadittu. Aina kun jotakin vaaditaan toiselta, se on liikaa. Ja tämän ketjun perusteella tuntuu että ap on vaiheessa missä hän polkee kiukutellen jalkaa ja huutaa että mun pitää saada ku mä haluun. Grow up.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.

Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut? 

ap

Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.

Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.

Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.

Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.

Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat. 

ap

Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.

En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys". 

ap

Ihmiset toimii yleensä hyvin itsekkäistä lähtökohdista. Minulla oli todella hyvä ystävä jonka kanssa autoimme toinen toistamme. Minulla oli ihastus yhteen mieheen joka olo eroamassa ja ystäväni tiesi tästä. Puoli vuotta ainakin lämmiteltiin miehen kanssa välejä ja miehen erokin tapahtui tänä aikana. Mies sinkkuuntui ja yhtäkkiä ystäväni alkoikin lirkutella hänelle. Juuri siis tämä hyvä ystäväni joka oli minulle vastikään kertonut kuinka tärkeä olin hänelle. No tämä mies pyysi ystävääni ulos ja ystäväni tuli kertomaan siitä minulle silmät innosta hehkuen. Kerroin että minä pahoitan mieleni jos hän jatkaa yhteydenpitoa miehen kanssa. Ystäväni lupasi lopettaa yhteydenpidon mutta jo viikon sisällä kertoi menevänsä tämän miehen kanssa toisille treffeille. Kerroin rauhallisesti että tämä ylittää rajani enkä voi olla enää ystäväni ystävä ja laitoin ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni jonkun ihmisen kanssa välit poikki. Surin pitkään ystäväni menetystä mutta hyväksyin että hän teki valintansa (mies) ja minä omani (välit poikki). Yli vuoden päästä välirikkomme jälkeen ystävältä tuli viesti jossa hän pyysi anteeksi tapahtunutta. Ei ystävyytemme korjaantunut, mutta koin saavani anteeksipyynnön, mitä kaipasin jo silloin vuosi sitten.

En tiedä saatko tuosta tarinasta mitään irti. Minä ajattelen ettei ystäväni ollut paha ihminen vaikka toimikin niin että pahoitti minun mielen. Minulle oli tärkeää päästä tästä ihmisestä kauemmas. Ja päästämällä irti sain lopen sen mitä kaipasinkin, anteeksipyynnön muodossa tunnustuksen että minäkin olin ollut ystävälleni tärkeä. Ei asioita aina saa juuri siinä paketissa missä toivoisi eikä siihen aikaan kun toivoisi. Ne tulevat kun tulevat ja näyttävät miltä näyttävät.

Minä näen tarinasi eri tavalla. Anteeksipyyntö ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos ystäväsi ei olisi pyytänyt anteeksi, niin et olisi saanut yhtään mitään muuta kuin pahan mielen. Eli sinun toimintasi ei muuttanut kuviossa mitään. Lopulta saamasi parempi mieli oli  sen ystävän käsissä, ei sinun. 

ap

Juuri niin, anteeksipyyntö ei ollut itsestäänselvyys ja juuri siksi oli niin hienoa että sain sen. Ja se tosiaan tuli yli vuoden päästä tapahtuneesta, joten ei minulla ollut enää paha mieli. Ei oikeastaan ollut paha mieli koko aikana, koska koin että olin vapaa tekemään valinnan haluanko tämmöstä ystäväni kaltaista ihmistä elämääni. Tietysti se suretti, mutta sellaista se on. Välillä ihmiset toimivat toisiaan kohtaan väärin. Se ei tee minusta surkimusta sen enempää kuin niistä toisistakaan. Jokaisella on omat traumansa ja motiivinsa jotka vaikuttavat heidän käytökseen. Ei sinunkaan ystäviesi tai poikaystäväsi käytös kerro mitään sinun arvosta vaan se kertoo siitä minkälaisia ihmisiä he ovat. Se kuinka hyväksyt ikävää käytöstä/laiminlyöntejä/ kerjäät huomioita muilta, se kertoo sinusta ja lähinnä siitä ettet arvosta itseäsi. Mielestäni elämässä on hienointa se että aina voi valita. Valitseeko kääntyä pois vai sietää vielä vähän. Ja toki erot on raskaita ja suoraan sanottuna yhtä paskaa mutta myös se olo kun toimii omien arvojen pohjalta niin että voi elää itsensä kanssa on helvetin hieno tunne. Muut ihmiset hylkäävät sinut ennemmin tai myöhemmin. Lopeta sinä itse hylkäämästä itsesi. Ihmisiä kyllä tulee ja menee. Mutta itsesi kanssa elät joka ikinen päivä.

Niin, mutta entä jos et olisi saanut sitä anteeksipyyntöä. Sinun ilosi anteeksipyynnöstä syntyi täysin siitä, että toinen päätti antaa sinulle edes sen. Jos hän ei olisi sitä tehnyt, et olisi saanut mitään muuta kuin kakkaa niskaasi. Ja minusta vähän hassua sanoa, että sinulla ei ollut paha mieli, mutta kuitenkin suretti. 

Ja kyllä minusta se, millaista kohtelua saan jatkuvasti toisilta, kertoo jotain minusta. Ei voi olla sattumaa, että ne ystävät, jotka elävät mukavaa sosiaalista elämää muiden ystäviensä kanssa, eivät vain sattumalta muista soittaa juuri minulle. Tai mies, joka joskus kertoi, miten paljon rakastaa ja ikävöi, nyt yhtäkkiä ei enää teekään niin. 

Ja kyllä, todellakin kertoo, että en arvosta itseäni. Mutta miksi ihmeessä arvostaisinkaan, kun kukaan muukaan ei arvosta. Tuokin on minusta naurettavaa, että pitäisi tuntea itsensä niin mahtavaksi, vaikka koko muu maailma selvästi on näyttänyt, että olet kelvoton. 

ap

En saa sinua näköjään ymmärtämään tarinani pointtia. Anteeksipyyntö konkretisoi sen että olin ollut hänelle arvokas ystävä ja se että välimme rikkoontuivat harmitti häntäkin. Ajattelin näin jo siis ennen anteeksipyyntöä,mutta tuo teko vain vahvisti sen. Yritin tuoda tarinalla esille sen että ihan varmasti sinäkin merkitset ystävällesi paljon enemmän kuin tiedätkään. Me suomalaiset harvoin sanomme mitään ääneen. Tuli mieleen sellainen sanonta että jos uskot ihmisistä pahaa, saat huomata olevasi oikeassa. Jos uskot ihmisistä hyvää, saat huomata olevasi oikeassa. Eli ihmisistä löytyy kumpaakin ja sinä valitset kumpaa ruokit. Olet takertunut että miehesi ei sano että hän ikävöi sinua. Eli näet miehessä pahaa. Hän ei voi edes sitä antaa sinulle. Minä taas näkisin arvokkaana että hän laittaa sinulle iltaisin viestiä. Hän siis ajattelee sinua. Miksi se ei riitä? Hän on vielä myös maisemissa vaikka kerroit että hänkin on väläytellyt eron mahdollisuutta. Se että hän ei ole lähtenyt, kertoo minulle ettet ole hänelle yhdentekevä. Mutta sinä näet kaiken ns. Mustien linssien läpi. Et näe sitä mitä oikeasti tapahtuu vaan näet tapahtumat väritettynä pelolla. Samoin ystävissäsi näet sen etteivät he ota sinuun yhteyttä ja viettävät aikaa keskenään. Et näe sitä että he ovat edelleen puhelun päässä. Ovat edelleen sinun elämässä.

Olen ollut sekä itse masentunut että seurustellut masentuneen kanssa eikä masentuneen läheinen ole helppoa olla. Juurikin tuon tarvitse uuden, negatiivisen kehän ja epäilyjen vuoksi. Herää ennen kuin kartoitan kaikki ihmiset ympäriltäsi. Minä karkoitin aika helvetin monta juuri tuolla marttyyriasenteella nähden vain ihmisissä pahaa. Miesystäväni sanoi minulle kerran että 95% suustani tulevasta puheesta on negaa ja valitusta eikä sitä jaksa kuunnella. Se sattui mutta tänään olen hänelle siitä kiitollinen koska se todellakin herätti minut huomaamaan että mitä paskaa jauhan koko ajan. Tiedät varmaan itsekin että sellaisen ihmisen lähellä on raskasta olla. Älä ole sellainen ihminen. Siihen ei auta ruikutus eikä marina vaan helvetin kova työ terapiassa ja se että alkaa vaan miettimään joka ainoasta asiasta sitä positiivista näkökulmaa

Mutta kun sehän minua onkin rikkonut, kun olen niin monta kertaa ajatellut ihmisistä vain hyvää ja sitten pettynyt karvaasti. Ja aika monet pelkoni ja epäilyni ovat osoittautuneet tosiksi, vaikka olen yrittänyt ne asiat kieltää. Esimerkiksi ensimmäinen poikaystäväni petti minua mennen tullen. En halunnut nähdä sitä vaan uskoin kaikki hänen selityksensä. Olen myös elätellyt esimerkiksi nykyisen miesystävän kohdalla toiveita esimerkiksi lomasuunnitelmista ja ollut niistä iloinen ja innoissani. Sitten hän on pudottanut minut karusti maan pinnalle ja sanonut, että ei hän voi lähteä mihinkään. Sitten kun tällaisia pettymyksiä tulee kymmeniä, kyllä siinä väistämättä alkaa ajatella negatiivisesti ihan kaikesta. Tuon myönnän ja tiedostan, että todellakin ajattelen kaikesta koko ajan tosi negatiivisesti, mutta väitän silti, että kaikki perustuu ihan todellisiin kokemuksiin ja todennäköisyyksiin. Jos esimerkiksi sanon miehelle turhautuneena, että haluaisin tehdä sitä ja tätä, mutta et sinä kuitenkaan ehdi, kyllähän se kuulostaa rasittavalta marinalta, mutta kun se on täyttä totta, niin en suostu ottamaan kaikkia syitä niskoilleni. 

Ja siis ihan aidosti, uusista ihmisistä ajattelen pelkkää hyvää ja esimerkiksi nykyisen miehen muutamaan heikkouteen olen suhtautunut todella ymmärtävästi, mitä kovin moni ei tekisi. 

Mutta kyllä, todellakin olet täysin oikeassa tuossa, että olen äärimmäisen raskas ihminen. Vatvon asioita moneen kertaan ja jauhan ja jauhan. En haluaisi olla sellainen, mutta toisaalta en tiedä, miten voin lopettaa sen joutumatta täydelliseksi kynnysmatoksi. Olen ollut sellainen liian monta kertaa. 

Elätellyt toiveita lomasuunnitelmista? Eli odotat passiivisena että mies suunnittelisi yhteistä lomaa kanssasi? Tai olet pettävän kumppanin kanssa? Ihmisissä hyvän näkeminen ei ole sama asia kuin sinisilmäisyys/typeryys

En ymmärrä kommenttiasi.

Kyllä, ensimmäinen poikaystäväni petti minua ja halusin ummistaa siltä silmäni. Tuossa siis vastasin edelliselle kommentoijalle, joka oletti, että olen olettanut kaikista jo etukäteen pahaa ja sitten ne ovat toteutuneet. En minä niitä asioita ole erityisemmin lietsonut vaan olen aidosti ottanut jokaisen elämääni tulevan ihmisen pelkästään positiivisesti vastaan. 

Ja mikä tuo lomasuunnitelmakysymys on? Niin, ehdotin yhteistä lomamatkaa, mutta hän ei saanut töistä järjestettyä viikonloppua vapaaksi (jolloin meillä kummallakaan ei olisi myöskään lapsia). MItä muuta minä siinä voin tehdä kuin "odottaa passiivisena", että hän sen ajan järjestää? Pitäisikö soittaa työpaikalle, että nyt laitatte puljun kiinni, kun mies lähtee minun kanssani lomalle? 

ap

Otit ihmisen positiivisesti elämääsi vastaan ja huomasit että hän pettää sinua. Jatkoit silti suhdetta. Vaikka otat jonkun ihmisen positiivisesti vastaan ja toimit häntä kohtaan hyvin aikein se ei tarkoita että hän toimisi sinua kohtaan samoin. Vaikka huomasit pettämisen, päätit jatkaa suhteessa. Sinun päätös, sinun virhe. Jos suostut olemaan kynnysmatto, niin ihan varmasti löytyy koko ajan niitä ihmisiä jotka kävelevät ylitsesi.

Ja tuo lomajuttu. Sinulla on vapaata. Haluat lähteä lomalle. Miehelläsi ei järjesty loma. Mitä teet? Jäät kotiin ja mariset kun et päässyt lomalle. Kuka tässä taas tekikään sen päätöksen että viikonloppu oli kurja??

Siis pointti tuossa tarinassa loppuu tuohon. Puhuin ainoastaan siitä, miten otan ihmiset vastaan elämääni. En siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun luottamukseni petettiin. Kommentoija oletti, että kohtelen ihmisiä jo valmiiksi epäluotettavina. 

Ja lomajuttua en ymmärrä vieläkään. Tuokin oli esimerkki tilanteesta, jossa olen esittänyt miehelle toiveen. Se, mitä sen jälkeen on tapahtunut, ei liity tuohon mitenkään. Totuus nyt on, että ellei mies saa töistä vapaata, meillä ei ole mahdollisuutta yhteiseen lomaan. Vaikka nyt miten haukkuisit minua marisijaksi, se nyt vain on totta ja yksi tosielämässä käymämme keskustelu enkä tuossa nyt mistään muusta puhunut. 

Vierailija kirjoitti:

Kyökkipsykologit neuvomassa ketjussa. AP esittää hyviä kysymyksiä ja pointteja ja saa vastaukseksi sitä itseään. Onneksi ei ole tuollaisia älykköjä ystäväpiirissä.

Jokainen on elämänsä kyökkipsykologi, joka perustaa toimintansa X syihin X. Niin myös sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse 5 v suhteessa jossa koin koko ajan jääväni vaille miehen huomioita. Mies oli rehellinen mutta sulkeutunut eikä hänellä ollut luonnostaan tapana jakaa asioita. Saattoi esim lähteä kavereiden kans reissuun ja sain tietää tästä reissun jälkeen ihan vahingossa. Toki ei minulle tarvitse kaikkea raportoida mutta olen tottunut siihen että asioita jaetaan suhteessa ja tämä miehen tapa oli minulle sellainen joka herätti minussa turvattomuutta ja pelkoa. Olin koko suhteen ajan todella uupunut koska en osannut tavallaan rentoutua. Lisäksi pompin miehen pillin mukaan koko ajan koska pelkäsin eroa. Pienetkin huomionmuruset kelpasivat. Kuten arvaat, suhde vei kaiken energiani. Mies ei ollut mikään peluri tai pettäjä. Oli vaan luonteeltaan sellainen että tarvitsi paljon etäisyyttä. Kun erosimme, surin häntä pitkään. Tuntui että hän oli se the one ja tuntuu vieläkin. Jaoimme tässä suhteessa tosi paljon kaikkea hyvin herkkää. Kasvoin tässä suhteessa tosi paljon ja avauduin tälle miehelle kokonaan. Nyt kun emme ole yhteydessä, mieleni on tyyni. Ei tarvitse enää pelätä, arvailla, joustaa. Ei tarvitse miettiä milloin ja miten tulee tällä kertaa hylätyksi. Joten ehkä tämä saat sen mistä luovut ajatus on tulkittavissa niinkin että kun luovuin epävakaasta parisuhteesta, sain itseni ja mielenrauhani takaisin. En näe että tuo saat sen mistä luovut voidaan tulkita niin että jos luovut koirasta, saat kohta jostain koiran. Tai jos luovut parisuhteesta, saat kohta uuden parisuhteen.

Juu, tunnistan kuvauksestasi samoja asioita kuin minun miehessäni. Silti en ymmärrä otsikon lausetta. Jos sanotaan, saat sen, mistä luovut, kyllä se mielestäni tarkoittaa, että siinä saadaan jotain samantapaista. Jos parisuhteesta luopuminen tuo mielenrauhan, eihän siinä saada sitä, mistä luovuttiin. Siinä ei luovuttu mielenrauhasta eikä siinä saatu parisuhdetta. Kaksi täysin eri asiaa. Yhtä viisasta olisi väittää, että kun luovut parisuhdeväkivallasta, saat tilalle alkoholiongelman. Upeaa. 

ap

Siinä luovuttiin asiasta joka teki elämästä raskasta. Ja saatiin tilalle mielenrauha joka teki elämästä kevyttä. Ymmärrätkö? Kaikki jotka vie sun energiaa ja tekee sulle koko ajan pahaa mieltä on liian kallista pitää elämässä.

Suomi on täynnä ihmisiä, jotka haluava olla yksin oikeasti. Muutama sitten haluaa pitää ympärillään hyväksikäytettäviä ihmisiä, jotka näyttäytyvät sinulle kun heillä olisi ystäviä. Ihmiset oikein ylpeilevät kuinka eivät edes vastaa puheluihin, vaan pelkästään viesteihin ja niihinkin viiveellä. Ei ihme ettet löydä läheisyyttä ja kukaan ei oikein edes soita. Sitä ei ole vaan tarjolla.

Minusta tuollaiset hokemat ovat heikossa asemassa olevan syyllistämistä. Tarvitset mielellään terapiaa, voisitte mennä yhdessä perhe terapiaan. Se on käsittääkseni ilmaista. Kun ulkopuolinen puolueeton ihminen auttaa, se saattaa toimia. Paljon tsemppiä sinulle.