Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?

Mikä on se juttu, millä kokisit olevasi hyväksytty/rakastettu? Esim. mistä asioista tulkitset, että mies rakastaa sinua tai mistä tulkitset, että ystävä on edelleen sun ystävä? Mulla on esim. ystäviä, joista en kuule vaikkapa vuoteen tai pariin ja sitten kun soitellaan tai nähdään, on tosi ihanaa. Eikä kumpikaan ajattele, että toinen ei olisi ystävä kun ei ole pitänyt aiemmin yhteyttä. Elämässä vain on erilaisia vaiheita ja kausia, minkä takia jaksaa itse tai se toinen jaksaa olla oman elämäntilanteensa vuoksi vähemmän tekemisissä ja se ei tarkoita, ettetkö olisi silti tärkeä.

Toiset tarvitsee sen läsnäolon (vaikkei mitään erityistä "laatuaikaa" olisikaan syvällisine keskusteluineen), toiset kauniita sanoja tai rohkaisua tai yhteistä tekemistä, halauksia tms. tai lahjoja kokeakseen olevansa rakastettu. Ja sitten kun just sitä ei saa, kokee, että ihmissuhde on pilalla. Tunnistatko näistä jostain itseäsi?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lähestymistapasi on vähän materialistinen?

Tiedätkö, ketkä ovat maailman materialistisimpia ihmisiä? Köyhät. Heidän on pakko olla. Kauniisiin ajatuksiin on varaa on vain hyvin toimeentulevilla ihmisillä.

Köyhän sisäinen rauha on sitä, että saa jostain seuraavan viikon syötävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lähestymistapasi on vähän materialistinen?

Tiedätkö, ketkä ovat maailman materialistisimpia ihmisiä? Köyhät. Heidän on pakko olla. Kauniisiin ajatuksiin on varaa on vain hyvin toimeentulevilla ihmisillä.

Köyhän sisäinen rauha on sitä, että saa jostain seuraavan viikon syötävät.

Olen ollut köyhä, mutta sisäisesti rikas. Se ei vaadi rahaa tai materiaa. Kun olin sisäisesti valoisa, niin käytännön ongelmien ratkaisu oli helpompaa. Haasteita riitti, mutta pystyin olemaan kiitollinen vaikkapa Kelan henkilölle ystävällisestä ja nopeasta palvelusta.

Vierailija kirjoitti:

Sinun esimerkissä tämä on helppoa. Kun luovut vaatimuksista ja tarvitsuvuudesta, saat rakkautta ja läheisyyttä.

Niin se vaan menee.

No mulla ei ole minkäänlaista parisuhdetta, kun olen kai liian itsenäinen enkä koe tarvitsevani miestä muuhun kuin kumppaniksi ja rakastetuksi.

En siis ole/olisi vaativa enkä tarvitseva riippa, päin vastoin.

Sen sijaan tutuilla, "naisellisen avuttomilla" kavereillani on puoliso ,jolta he saavat rakkautta, läheisyyttä - ja puoliso suorastaanodottaa heidän tarvitsevan itseään!

En myöskään tajua tuota, "saat sen mistä luovut".

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että ajattelet tosi paljon sen kautta, mitä ihmiset "ansaitsevat". Onko sinut ehkä kasvatettu niin, että olet lapsena saanut kehuja/huomiota vain silloin, kun olet sen joillain oikeanlaisilla teoilla ansainnut? Todellisuudessa kukaan ihminen ei "ansaitse" yhtään mitään, kaikesta vähiten ihmissuhteissa. Ei kukaan saa rakkautta tai hyväksyntää ansioillaan. Hyvää tulee joskus ponnistellen, varmaan paljon useammin sattumalta. Ymmärrän kyllä, että tuossa sun tilanteessa on aika minimaaliset mahdollisuudet muuttaa yhtäkkiä ajattelu toisenlaiseksi, koska olet niin syvällä tuossa ajattelutavassa ja se tuntuu varmasti vastaavan todellisuutta. Mutta jos pystyisit vähäsen siirtämään ajattelusi painopistettä itsestäsi muuhun maailmaan, niin tilanne voisi helpottaa. Oman itsen ja omien onnettomuuksien pohtiminen ei tuo mitään hyvää. Sinä olet ihan ok ja tilanne on se, mikä on. Muilla on samanlaisia kohtaloita ja tilanteita. Itsekin painiskelen hieman samantapaisten mietteiden kanssa. Tärkeä huomio itselläni on ollut se, etteivät minun tunteeni ja ajatukseni vastaa suoraan todellisuutta. Voin tuntea olevani täysin epäonnistunut, mutta se, että päähäni pälkähtää tuollainen ajatus, ei tee siitä totta.

Kyllä, minussa on melko tiukassa ajatus, että elämä on suorittamista. Ja kun itse kokee tehneensä parhaansa, kohdelleensa muita ihmisiä hyvin ja kunnioittavasti ja yrittää olla nöyrä kaikin puolin, on todella hajottavaa, että siltikään ei ansaitse mitään, mutta sitten jotkut kusipäät porskuttavat tuolla suosittuina. Juu, ehkä väärä ajattelutapa, mutta kun itsekin haluaisi jotain hyvää, kyllä tulee aika avuton olo, jos mitään ei saa vaikka tekisi mitä.

Siksi tämä aloituksenkin fraasi turhauttaa, kun se tavallaan antaa lupauksen, joka ei ole lopulta mitään muuta kuin sitä, että kaikki paska pitää vain niellä sellaisenaan ja mihinkään et pysty vaikuttamaan kuin miltä päätät sen paskan maistuvan. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Mikä on se juttu, millä kokisit olevasi hyväksytty/rakastettu? Esim. mistä asioista tulkitset, että mies rakastaa sinua tai mistä tulkitset, että ystävä on edelleen sun ystävä? Mulla on esim. ystäviä, joista en kuule vaikkapa vuoteen tai pariin ja sitten kun soitellaan tai nähdään, on tosi ihanaa. Eikä kumpikaan ajattele, että toinen ei olisi ystävä kun ei ole pitänyt aiemmin yhteyttä. Elämässä vain on erilaisia vaiheita ja kausia, minkä takia jaksaa itse tai se toinen jaksaa olla oman elämäntilanteensa vuoksi vähemmän tekemisissä ja se ei tarkoita, ettetkö olisi silti tärkeä.

Toiset tarvitsee sen läsnäolon (vaikkei mitään erityistä "laatuaikaa" olisikaan syvällisine keskusteluineen), toiset kauniita sanoja tai rohkaisua tai yhteistä tekemistä, halauksia tms. tai lahjoja kokeakseen olevansa rakastettu. Ja sitten kun just sitä ei saa, kokee, että ihmissuhde on pilalla. Tunnistatko näistä jostain itseäsi?

Tähän on helppo vastata: ihan vain siitä, että ystävä ottaa yhteyttä enkä se ole aina minä, tai että miesystävä toteaa, että minulla on ollut sinua ikävä. Ehkä tätä on vaikeaa sellaisen ymmärtää, jolle ne kaverit soittavat itse ja jolle se mies myös näyttää, että nauttii seurasta ja itse ehdottaa jotain mukavaa yhteistä tekemistä. En minä vaadi mitään kynttiläillallisia ja loputtomia rakkaudentunnustuksia ja jatkuvaa yhteydenpitoa vanhojen ystävien kanssa. Toivoisin vain, että se olisi molemminpuolista enkä minä ole ainoa aloitteentekijä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.

Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut? 

ap

Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.

Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.

Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.

Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.

Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat. 

ap

Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.

En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys". 

ap

Ihmiset toimii yleensä hyvin itsekkäistä lähtökohdista. Minulla oli todella hyvä ystävä jonka kanssa autoimme toinen toistamme. Minulla oli ihastus yhteen mieheen joka olo eroamassa ja ystäväni tiesi tästä. Puoli vuotta ainakin lämmiteltiin miehen kanssa välejä ja miehen erokin tapahtui tänä aikana. Mies sinkkuuntui ja yhtäkkiä ystäväni alkoikin lirkutella hänelle. Juuri siis tämä hyvä ystäväni joka oli minulle vastikään kertonut kuinka tärkeä olin hänelle. No tämä mies pyysi ystävääni ulos ja ystäväni tuli kertomaan siitä minulle silmät innosta hehkuen. Kerroin että minä pahoitan mieleni jos hän jatkaa yhteydenpitoa miehen kanssa. Ystäväni lupasi lopettaa yhteydenpidon mutta jo viikon sisällä kertoi menevänsä tämän miehen kanssa toisille treffeille. Kerroin rauhallisesti että tämä ylittää rajani enkä voi olla enää ystäväni ystävä ja laitoin ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni jonkun ihmisen kanssa välit poikki. Surin pitkään ystäväni menetystä mutta hyväksyin että hän teki valintansa (mies) ja minä omani (välit poikki). Yli vuoden päästä välirikkomme jälkeen ystävältä tuli viesti jossa hän pyysi anteeksi tapahtunutta. Ei ystävyytemme korjaantunut, mutta koin saavani anteeksipyynnön, mitä kaipasin jo silloin vuosi sitten.

En tiedä saatko tuosta tarinasta mitään irti. Minä ajattelen ettei ystäväni ollut paha ihminen vaikka toimikin niin että pahoitti minun mielen. Minulle oli tärkeää päästä tästä ihmisestä kauemmas. Ja päästämällä irti sain lopen sen mitä kaipasinkin, anteeksipyynnön muodossa tunnustuksen että minäkin olin ollut ystävälleni tärkeä. Ei asioita aina saa juuri siinä paketissa missä toivoisi eikä siihen aikaan kun toivoisi. Ne tulevat kun tulevat ja näyttävät miltä näyttävät.

Minä näen tarinasi eri tavalla. Anteeksipyyntö ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos ystäväsi ei olisi pyytänyt anteeksi, niin et olisi saanut yhtään mitään muuta kuin pahan mielen. Eli sinun toimintasi ei muuttanut kuviossa mitään. Lopulta saamasi parempi mieli oli  sen ystävän käsissä, ei sinun. 

ap

Juuri niin, anteeksipyyntö ei ollut itsestäänselvyys ja juuri siksi oli niin hienoa että sain sen. Ja se tosiaan tuli yli vuoden päästä tapahtuneesta, joten ei minulla ollut enää paha mieli. Ei oikeastaan ollut paha mieli koko aikana, koska koin että olin vapaa tekemään valinnan haluanko tämmöstä ystäväni kaltaista ihmistä elämääni. Tietysti se suretti, mutta sellaista se on. Välillä ihmiset toimivat toisiaan kohtaan väärin. Se ei tee minusta surkimusta sen enempää kuin niistä toisistakaan. Jokaisella on omat traumansa ja motiivinsa jotka vaikuttavat heidän käytökseen. Ei sinunkaan ystäviesi tai poikaystäväsi käytös kerro mitään sinun arvosta vaan se kertoo siitä minkälaisia ihmisiä he ovat. Se kuinka hyväksyt ikävää käytöstä/laiminlyöntejä/ kerjäät huomioita muilta, se kertoo sinusta ja lähinnä siitä ettet arvosta itseäsi. Mielestäni elämässä on hienointa se että aina voi valita. Valitseeko kääntyä pois vai sietää vielä vähän. Ja toki erot on raskaita ja suoraan sanottuna yhtä paskaa mutta myös se olo kun toimii omien arvojen pohjalta niin että voi elää itsensä kanssa on helvetin hieno tunne. Muut ihmiset hylkäävät sinut ennemmin tai myöhemmin. Lopeta sinä itse hylkäämästä itsesi. Ihmisiä kyllä tulee ja menee. Mutta itsesi kanssa elät joka ikinen päivä.

Niin, mutta entä jos et olisi saanut sitä anteeksipyyntöä. Sinun ilosi anteeksipyynnöstä syntyi täysin siitä, että toinen päätti antaa sinulle edes sen. Jos hän ei olisi sitä tehnyt, et olisi saanut mitään muuta kuin kakkaa niskaasi. Ja minusta vähän hassua sanoa, että sinulla ei ollut paha mieli, mutta kuitenkin suretti. 

Ja kyllä minusta se, millaista kohtelua saan jatkuvasti toisilta, kertoo jotain minusta. Ei voi olla sattumaa, että ne ystävät, jotka elävät mukavaa sosiaalista elämää muiden ystäviensä kanssa, eivät vain sattumalta muista soittaa juuri minulle. Tai mies, joka joskus kertoi, miten paljon rakastaa ja ikävöi, nyt yhtäkkiä ei enää teekään niin. 

Ja kyllä, todellakin kertoo, että en arvosta itseäni. Mutta miksi ihmeessä arvostaisinkaan, kun kukaan muukaan ei arvosta. Tuokin on minusta naurettavaa, että pitäisi tuntea itsensä niin mahtavaksi, vaikka koko muu maailma selvästi on näyttänyt, että olet kelvoton. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun esimerkissä tämä on helppoa. Kun luovut vaatimuksista ja tarvitsuvuudesta, saat rakkautta ja läheisyyttä.

Niin se vaan menee.

No mulla ei ole minkäänlaista parisuhdetta, kun olen kai liian itsenäinen enkä koe tarvitsevani miestä muuhun kuin kumppaniksi ja rakastetuksi.

En siis ole/olisi vaativa enkä tarvitseva riippa, päin vastoin.

Sen sijaan tutuilla, "naisellisen avuttomilla" kavereillani on puoliso ,jolta he saavat rakkautta, läheisyyttä - ja puoliso suorastaanodottaa heidän tarvitsevan itseään!

En myöskään tajua tuota, "saat sen mistä luovut".

No juuri tämä minullakin. Olen pitänyt itseäni itsenäisenä naisena. En ole halunnut muuttaa miehen kanssa yhteen. En ole halunnut, että hän alkaa isäpuoleksi lapsilleni enkä myöskään ole tunkenut hänen lapsiensa äitipuoleksi. En ole koskaan pyytänyt häneltä rahallista tukea (kun joillekin naisille sekin tuntuu olevan itsestäänselvyys). Emme poseeraa somessa. Emme edes näe joka viikko emmekä puhu joka päivä puhelimessa. Pidän itseäni oikeasti vähemmän takertuvana kuin "normaalit" naiset. Mutta silti tunnen kerta toisensa jälkeen olevani hirveä taakka ja kerjään huomiota, että siinä hyvän yön viestissä olisi edes joskus vielä mukana, että toisella on ikävä. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä ja viisas sanonta. Esim. Tyyppi haluaa laihtua, jotta näyttäisi paremmalta. Painon pudotus ei kuitenkaan onnistu. -> Tyyppi luopuu ajatuksesta, että ulkonäkö on se tärkein juttu ja keskittyy liikkumisen tuomaan iloon. Vuoden päästä kroppa on tikissä.

Tai

Tyyppi haluaa ylennyksen ja parempaa palkkaa. Töissä tekee hullua päivää ja mielistelee, ylennystä ei tule ja alkaa uuvuttaa. Tyyppi lopettaa mielistelyn ja ylityöt ja päättää keskittyä työssä siihen mitä osaa ja mistä pitää.

Uuden motivaation kautta tulee vastaan hieno työtarjous paremmalla palkalla.

Siis uskooko joku oikeasti muka tuohon, että mässäilemällä ja laiskottelemalla laihtuu ja parempi työpaikkakin löytyy, kun tekee töissä työt vähän sinne päin. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lähestymistapasi on vähän materialistinen?

Tiedätkö, ketkä ovat maailman materialistisimpia ihmisiä? Köyhät. Heidän on pakko olla. Kauniisiin ajatuksiin on varaa on vain hyvin toimeentulevilla ihmisillä.

Köyhän sisäinen rauha on sitä, että saa jostain seuraavan viikon syötävät.

olen ollut köyhä (bruttotulot alle 600€/kk) puolet aikuiselämästäni. Tai taloudellisesti köyhä, sisäisesti olen ollut kiinnostunut oman ajattelumaailman kehittämisestä jo silloin. Tutustu zen-filosofiaan, sen perusajatuksena on juuri suhteellisuudentajun kehittäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanisi ahdistaa kun koko ajan vaadit häneltä ystävällisyyttä ja huomiota. Peräänny ja anna hänelle tilaa. Eli luovu ja päästä irti. Sen jälkeen voit saada huomiota kumppaniltasi. Mutta ittipäästämisen pitää lähteä sydämestä, ei vain sen vuoksi että irtipäästämisellä saavuttaisit jotain. Tutumpi ajatus on ehkäpä että kun päästää irti, lakkaa myös odottamasta toisilta ihmisiltä liikoja ja kun odotukset laskevat, kanssaihmiset luonnostaan ylittää ne = kokee saavansa jotakin enemmän.

Eli tuohan on juuri sitä, että se, että ei enää halua jotain, lasketaan sen asian saamiseksi. Eli käytännössähän tuo ei tarkoita yhtään mitään muuta kuin sitä, että pitää vain hyväksyä, että niitä asioita ei saa. Eli minun tapauksessani pitää vain hyväksyä, että olen yksin. Hieno filosofia eikä lainkaan "epäreilu".

Hieno filosofia sekin, että älä vain koskaan muuta itsessäsi mitään tai huomaa omia vikoja sitä ja muutu sitten marttyyriksi. 👍

No sitähän tässä olen vuosia ihmetellytkin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni. Mutta kukaan ei kerro. Lässytetään vain, että pitää löytää se oma polku. Yksinäistä on tällä polulla. 

ap

Opettele olemaan yksin, niin että oikeasti nautit siitä. Ilmam tätä taitoa voit vaikuttaa aika takertuvalta, se alkaa usein ahdistaa ihmisiä.

Sinun tapauksessa se "luopuminen" voisi olla juuri tuo, että luovut siitä pakonomaisesta yrityksestä rakentaa sosiaalisia suhteita, käytä se sama tarmo itseesi.

Silti, pyydä edelleen kaveria ulos, mutta mene yksin jos kaveri ei pääse. Älä pyydä liian usein kuitenkaan. Auta edelleen, mutta vähän rennommalla otteella.

Tee kumppanisi kanssa asioita, mutta tee jotain omaa yksin välillä. Mielellään ennen kuin pyytää tilaa.

Näin annat ihmisille tilaa hengittää ja he voivat nauttia seurastasi. Ja sinä saat myös.

Juu, olen yrittänyt. Päässä vain jyskyttää pelko, että se ei auta ja menetän miehen joka tapauksessa. Tuntuu, että nykyään hän ei halua tehdä minun kanssani mitään vaan on mieluummin töissä. 

ap

Jos se on vain päänsisäinen pelko, niin entäs jos alat puhua sille pelolle vaikkapa "höpöhöpö, miehellä on nyt mielenkiintoisia juttuja/kiire töissä ja siksi keskittyy niihin. Kyse ei ole minusta millään lailla. Hän hoitaa työasiansa hyvin ja vastuullisesti ja se on hieno piirre ihmisessä. Mitäs kivaa itse tekisin nyt tällä vapaa-ajallani, ai niin olenkin jo pitkään halunnut käydä siellä näyttelyssä/museossa/puistossa, menenpäs nyt käymään siellä...." Itse oon ollut joskus samoissa fiiliksissä kun sä ja kokenut sen kurjuuden, kun muut ympäriltä tuntuu saavan asioita helpommalla kuin itse. Mutta aina kun mietin asiaa tarkemmin, en kuitenkaan haluaisi juuri heidän elämäänsä. Jokaisella on omanlaisensa polku ja loppujen lopuksi tämä oma polku on se itselle tärkein ja siitä muodostuu mun elämä. 

No sehän tässä onkin ongelmana, että minulle ne pelot ovat ihan todellisia eivätkä ne mene pois vain höpöhöpöttelemällä. Tämä on minun totuuteni, jossa elän. En minä ole sitä keksinyt, että  ystävät eivät soittele ja mies ei enää sano rakastavansa. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun esimerkissä tämä on helppoa. Kun luovut vaatimuksista ja tarvitsuvuudesta, saat rakkautta ja läheisyyttä.

Niin se vaan menee.

Eli mistä minä sen sitten yhtäkkiä saan? Parisuhteessani oli tilanne, että mies pyysi enemmän tilaa ja minä annoin. Nyt tuntuu, että hän on vain entistä kauempana enkä saa enää senkään vertaa kuin aiemmin. Sama juttu kavereiden kanssa. Ei ole puhelin soinut kertaakaan, kun olen itse lopettanut yhteydenotot. 

ap

Ehkä annoit tilaa vastentahtoisesti. Et sen vuoksi, että olisit iloisena ja ymmärtäväisenä sitä antanut. Ihmiset vaistoavat, jos joku tarvitsee koko ajan liikaa. Sellaiselle ihmiselle ei mikään koskaan riitä. Jos olisit iloinen omassa elämässäsi, haluaisi miehesi todennäköisesti olla siinä mukana. Silloin hänellä ei olisi velvollisuutta tehdä sinua onnelliseksi vaan voisitte olla onnellisia yhdessä.

Jos pääsisit sellaiseen tilaan, jossa olet tyytyväinen elämääsi ja siitä tilasta käsin pyytäisit esim. mieheltäsi läheisyyttä yms. hän voisi vastata siihen ihan normaalisti antamalla läheisyyttä. Se ei olisi enää mikään ahdistava asia, jossa hän ei riitä. Samoin, jos sanoisit ystävällesi, että haluaisit nähdä tätä, olisi ystäväsi varmaan mielissään.

Yrität ehkä manipuloimalla saavuttaa oman päämääräsi, enemmän huomiota mieheltäsi ja ystäviltäsi. Se ei kuitenkaan onnistu, koska ihmiset alitajuisesti vaistoavat sen. Olet vähän jumissa tuossa tarvitsevuudessa. Se on tietysti surullinen tila, mutta ainoa asia, joka auttaa, on tehdä itsesi onnelliseksi, vaikka harrastuksella, katsomalla hyvän elokuvan, lukemalla, mitä tahansa keksit. Teet sen vain itsesi vuoksi. Toiset ihmiset huomaavat tyytyväisyytesi ja tulevat automaattisesti lähemmäksi, koska sellaiset ihmiset ovat mukavia. Silloin olet luopunut huomion tarpeestasi ja kuitenkin alat saada sitä.

Hei ap. Oletko vielä lukenut kirjaa nimeltä tunne lukkosi? Suosittelen vahvasti. Hellstenin virtahepo olohuoneessa? Sille myös suositus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun esimerkissä tämä on helppoa. Kun luovut vaatimuksista ja tarvitsuvuudesta, saat rakkautta ja läheisyyttä.

Niin se vaan menee.

Eli mistä minä sen sitten yhtäkkiä saan? Parisuhteessani oli tilanne, että mies pyysi enemmän tilaa ja minä annoin. Nyt tuntuu, että hän on vain entistä kauempana enkä saa enää senkään vertaa kuin aiemmin. Sama juttu kavereiden kanssa. Ei ole puhelin soinut kertaakaan, kun olen itse lopettanut yhteydenotot. 

ap

Ehkä annoit tilaa vastentahtoisesti. Et sen vuoksi, että olisit iloisena ja ymmärtäväisenä sitä antanut. Ihmiset vaistoavat, jos joku tarvitsee koko ajan liikaa. Sellaiselle ihmiselle ei mikään koskaan riitä. Jos olisit iloinen omassa elämässäsi, haluaisi miehesi todennäköisesti olla siinä mukana. Silloin hänellä ei olisi velvollisuutta tehdä sinua onnelliseksi vaan voisitte olla onnellisia yhdessä.

Jos pääsisit sellaiseen tilaan, jossa olet tyytyväinen elämääsi ja siitä tilasta käsin pyytäisit esim. mieheltäsi läheisyyttä yms. hän voisi vastata siihen ihan normaalisti antamalla läheisyyttä. Se ei olisi enää mikään ahdistava asia, jossa hän ei riitä. Samoin, jos sanoisit ystävällesi, että haluaisit nähdä tätä, olisi ystäväsi varmaan mielissään.

Yrität ehkä manipuloimalla saavuttaa oman päämääräsi, enemmän huomiota mieheltäsi ja ystäviltäsi. Se ei kuitenkaan onnistu, koska ihmiset alitajuisesti vaistoavat sen. Olet vähän jumissa tuossa tarvitsevuudessa. Se on tietysti surullinen tila, mutta ainoa asia, joka auttaa, on tehdä itsesi onnelliseksi, vaikka harrastuksella, katsomalla hyvän elokuvan, lukemalla, mitä tahansa keksit. Teet sen vain itsesi vuoksi. Toiset ihmiset huomaavat tyytyväisyytesi ja tulevat automaattisesti lähemmäksi, koska sellaiset ihmiset ovat mukavia. Silloin olet luopunut huomion tarpeestasi ja kuitenkin alat saada sitä.

En vain tajua tuota. Eikö tuo tarkoittaisi, että en edes haluaisi enää sitä läheisyyttä, joten miksi silloin edes sitä enää pyytäisin. 

Juu, ehkä olen käyttänyt aika paljon manipulointia miehen kanssa. Myönnän sen. Mutta aika paljon olen puhunut asioista suoraan. Ihan vain sanonut miehelle, että haluan läheisyyttä, ja joskus pari kaunista sanaa. Sen jälkeen olen antanut tilaa ja aidosti odottanut, että mies ei ole vain hoksannut ja sitten joskus päättää yllättää minut. En tiedä onko se väärin, kun olen sitten katkeroitunut, kun niitä sanoja en koskaan pitkänkään ajan jälkeen saanut. Eikö näistä puhuta esimerkiksi ihan pariterapiassakin, että kerrotaan, millaisia huomionosoituksia toiselta toivoo ja niin se asia sitten lähtee korjaantumaan, kun molemmat kertovat asioista avoimesti. Onko se sitten manipulointia ja tarvitsevuutta, en tiedä? Itse olen ajatellut sen avoimuudeksi, mutta nyt olen tajunnut, että pieleen on mennyt ja pahasti. Eli olisi kai sittenkin pitänyt vain pitää suu kiinni eikä edes yrittää ilmaista mielipiteitään ja toiveitaan. 

ap

Hshsj kirjoitti:

Hei ap. Oletko vielä lukenut kirjaa nimeltä tunne lukkosi? Suosittelen vahvasti. Hellstenin virtahepo olohuoneessa? Sille myös suositus.

Tunne lukkosi -kirjaa on käyty vähän läpi terapiassa. Ja kyllä, sieltä ne hyväksynnän haun, tunnevajeen ja rankaisevuuden ja vaativuuden lukot. Se itse asiassa johti hieman umpikujaan, kun aloin itkemään hysteerisesti parin harjoituksen kohdalla enkä pystynyt keskittymään lainkaan. 

Virtahepo-kirjaa en ole lukenut, eikö se liity enemmän alkoholismiin perheessä. 

ap

Itse asiassa tähän otsikon ajatukseen liittyy minulla myös eräs kokemus, kun tein aiemmassa avoliitossani tietoisen päätöksen luopua. Päätin, että en enää odota yhtään huomiota, en ystävällisyyttä, en kunnioitusta, tukea, en yhtään mitään. Kylmetin itseni täysin ja päätin, että en ole riippuvainen miehen tunteista vaan nyt elän jääkuningattarena loppuelämäni ja ainoastaan lapsien hyväksi. No, mitäs siitä seurasi. Mies alkoi juomaan, kun en enää halunnut hänen kanssaan yhteistä aikaa, en seksiä, en keskusteluja, en mitään. Kun juominen meni tarpeeksi pahaksi, minä lähdin eikä sisälläni tuntunut miltään muulta kuin helpottuneelta. Miestä kohtaan ei ollut mitään tunteita. Ainoastaan lapsien puolesta suretti. Mies vinkui ja vonkui, eikö voitaisi vielä yrittää. En halunnut, kun tunteet olivat kuolleet jo vuosia sitten. 

Tässä siis ilmeisesti "sain mistä luovuin" mutta sain sen ainoastaan kuolettamalla kaiken ja aloin jopa halveksimaan sitä parisuhdetta ja ex-miestä. Tuolla "saamisella" ei ollut enää tuossa vaiheessa minulle mitään iloa vaan sekin toi vain lisää ahdistusta, kun mies mankui kuukausia minua takaisin. 

Eli tämäkö on se tavoite, että  kylmettää itsensä? 

ap

Vierailija kirjoitti:

AP:lla on nyt suurin este masennus, katkeruus ja sisäinen tuska mikä estää asioiden positiivisemman muutoksen. Se on ihan ymmärrettävää.

Positiivisuudella saa lisää positiivisuutta ja negalla taas lisää negatiivisuutta. Näin se vain on. Positiivisuus ei kuitenkaan tarkoita, että negatiivisia tunteita ei saisi olla. Kyse on siitä kumman annat hallita elämääsi ja sisäistä ajatusmaailmaasi.

Oletko pohtinut terapeutin vaihtoa jos et saa mitä tavoittelet terapiakäynneiltä?

Puoliso voi olla hieman rasittunut keskusteluihin, mikä on ymmärrettävää masentuneen läheiselle. Masennus koskettaa myös läheisiä, mutta eri tavoin mitä sairastunutta ja myös he voivat uupua.

Oletko ajatellut, että tauko self help-kirjoihin voisi tehdä hyvää ja sen sijaan alat tekemään asioita, jotka tuo sinulle hyvää mieltä? Yksikään kirjoittaja ei voi antaa juuri sinulle sopivia ohjeita. Ainoastaan oman näkemyksensä asioihin, mikä ei ole ultimaattinen totuus.

Kiitos tästä kommentista. Tuo nimenomaan on suuri ongelma, että annan negatiivisen hallita. viimeksi eilen miesystäväni sanoi tästä minulle. Ja kyllä, hän on varmasti äärettömän väsynyt näihin minun juttuihini. Hän on senkin suoraan sanonut ja kyllähän tässä se erokin tuntuu hänen mielestään olevan ihan oikea vaihtoehto. Tässä tilanteessa on vain helkkarin vaikeaa pysyä positiivisena, kun pelkään koko ajan, milloin kaikki hajoaa. 

Paljon on terapeuttikin kysynyt, mitkä asiat voisivat tuoda minulle hyvää mieltä. Tuntuu, että hänkin alkaa jo tuskastumaan, kun en vain tiedä, mitä ne asiat voisivat olla. Ainoat asiat, mitä keksin on yhteinen aika miesystävän kanssa ja sehän on tässä tilanteessa "väärä vastaus". Olen käynyt salilla, maalannut, pelannut, ulkoillut, katsonut elokuvia, käynyt ravintoloissa, markkinoilla, elokuvissa jne. MIkään ei vain tunnu miltään yksin. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun luovut unelmistasi niin et enää välitä siitä toteutuvatko ne, siinä se lyhykäisyydessään.

Eli siis käytännössä, ole hiljaa äläkä kitise siinä. 

ap

Jaa -a. Enemmänkin budhalaisittain ajateltuna. Jos kyllästyt hakkaamaan päätäsi seinään niin sinun pitää luopua niistä syistä, jonka vuoksi niin teet. Silloin voit löytää onnen jotain muuta, nyt vielä tuntematonta, kautta.

Juu, mutta eikö ole valheellista väittää, että siinä saa jotain, jos kyse on vain siitä, että yrittää tulla toimeen sen kanssa, että mitään ei saa. 

ap

Jep, mutta tuon lauseen totuudellisuuden tajuaa oikeasti vasta kun sen on itse kokenut. Sitä on yllättävän vaikea selittää. Kaikkea ei vain ole tarkoitettu kaikille, ja joskus taas kun laskee odotuksensa ne ylittyvät paradoksaalisesti juurikin sen tähden, että palaa ns. maan tasalle sorvin ääreen sieltä yläilmoista. Kipu lievittyy kun lakkaa haluamasta liikoja ja löytää toisen ja täydellisen oman tien itselleen, mikä se sitten onkin.

Minusta tämä on vain tosi ilkeästi sanottu. Että se, mikä toisille tulee ihan joka tuutista itsestäänselvyytenä, on minulle jotain yläilmoissa leijumista. Miksi minä en saa haluta niitä asioita, joita näen ympärilläni koko ajan? 

ap

Tottakai saa haluta ihan mitä vaan. Todellisuus vaan on se, ettei elämä usein ole reilua ja kaikki eivät saa niitä haluamiaan asioita, vaikka kuinka yrittäisivät. Self-help ohittaa ja lakaisee maton alle tämän kipeän totuuden kääntämällä syyn lukijan, asiakkaan, tai workshop osallistujan niskoille. "Et uskonut riittävästi", "et yrittänyt riittävän kovasti", "halusit sitä liikaa" yms. Oikeasti kukaan ei voi luvata elämästä mitään. /Eri.

Niin, tätä oikeastaan tarkoitin. Suututtaa vain, että nämä naamioidaan tuollaisiksi elämänviisauksiksi, kun todellisuudessa tuo otsikonkin fraasi tarkoittaa vain "alistu kohtaloosi ja pysy ruodussa". 

ap

Ei. Kyse on siitä että rakastat itseäsi eli olet neutraali kaikille toiveille. Olet tyyni ja rauhassa itsesu kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:lla on nyt suurin este masennus, katkeruus ja sisäinen tuska mikä estää asioiden positiivisemman muutoksen. Se on ihan ymmärrettävää.

Positiivisuudella saa lisää positiivisuutta ja negalla taas lisää negatiivisuutta. Näin se vain on. Positiivisuus ei kuitenkaan tarkoita, että negatiivisia tunteita ei saisi olla. Kyse on siitä kumman annat hallita elämääsi ja sisäistä ajatusmaailmaasi.

Oletko pohtinut terapeutin vaihtoa jos et saa mitä tavoittelet terapiakäynneiltä?

Puoliso voi olla hieman rasittunut keskusteluihin, mikä on ymmärrettävää masentuneen läheiselle. Masennus koskettaa myös läheisiä, mutta eri tavoin mitä sairastunutta ja myös he voivat uupua.

Oletko ajatellut, että tauko self help-kirjoihin voisi tehdä hyvää ja sen sijaan alat tekemään asioita, jotka tuo sinulle hyvää mieltä? Yksikään kirjoittaja ei voi antaa juuri sinulle sopivia ohjeita. Ainoastaan oman näkemyksensä asioihin, mikä ei ole ultimaattinen totuus.

Kiitos tästä kommentista. Tuo nimenomaan on suuri ongelma, että annan negatiivisen hallita. viimeksi eilen miesystäväni sanoi tästä minulle. Ja kyllä, hän on varmasti äärettömän väsynyt näihin minun juttuihini. Hän on senkin suoraan sanonut ja kyllähän tässä se erokin tuntuu hänen mielestään olevan ihan oikea vaihtoehto. Tässä tilanteessa on vain helkkarin vaikeaa pysyä positiivisena, kun pelkään koko ajan, milloin kaikki hajoaa. 

Paljon on terapeuttikin kysynyt, mitkä asiat voisivat tuoda minulle hyvää mieltä. Tuntuu, että hänkin alkaa jo tuskastumaan, kun en vain tiedä, mitä ne asiat voisivat olla. Ainoat asiat, mitä keksin on yhteinen aika miesystävän kanssa ja sehän on tässä tilanteessa "väärä vastaus". Olen käynyt salilla, maalannut, pelannut, ulkoillut, katsonut elokuvia, käynyt ravintoloissa, markkinoilla, elokuvissa jne. MIkään ei vain tunnu miltään yksin. 

ap

Olin kauan sitten todella pahasti läheisriippuvainen, jo lapsuudesta opittu tapa. Olin hieman samanlaisten asioiden kanssa kamppailevat kuin ap enkä tiennyt mikä juttu toisi iloa yksin tehtynä.

Otin tästä projektin itselleni ja päätin katsoa kuka minä olen ilman muita. Aikaa se vei, mutta eräänä päivänä tajusin löytäneeni oman asiani ja myöhemmin ymmärsin irtautuneeni läheisriippuvuudesta. Tunsin ylpeyttä itsestäni ensimmäistä kertaa ikinä. Pointti ei ollut, että pitää hylätä kaikki ihmiset, vaan että parisuhteessakin voi tehdä itsensä löytämismatkaa. Askel kerrallaan. Se voi lähteä vaikka siitä, että kumpi huvittaa enemmän;mennäkö kauppaan polkupyörällä vai autolla. Vai käydäkö kaupassa vasta ylihuomenna. Sekin on osa oman itsensä kuuntelua.

Kerroit itkeneesi kovasti terapiassa tunnelukkoasiasta. Se kertoo paljon siitä, että sinulla on todella suuret sisäiset lukot päällä. Ei ihme, jos olet jumissa. Se vie aikaa, mikään ei tapahdu hetkessä. Varsinkaan isot sisäiset muutokset.

Joskus muutospolulla ihmisiä jää kyydistä pois, mutta sen voi ajatella niin, että he olivat osa matkaa, kun sille oli tarve. Uusia tyyppejä tulee mukaan jossain vaiheessa.

Tsemppiä ap. Itse olen ollut samassa veneessä, mutta siksi myös tiedän, että nykyinen olotilasi ei tuskallisuudesta huolimatta ole pysyvä. Joskus muutokset sattuu ja myöhemmin ymmärrämme miksi ne oli tarpeen käydä. Näin meistä tulee vahvempia ihmisinä, yksilöinä.

Olen itse aikalailla samanlaisessa tilanteessa kuin ap mutta sukupuoli vaan on eri. Suurin ongelma lienee ap:lla niinkuin minullakin että miten osaa tunnistaa sen koska puoliso haluaa tilaa ja milloin läsnäoloa. Milloin hän on valmis lähtemään seikkailulle ja milloin hänen on mukava olla vain sohvalla tv:n ääressä. Tässä kai meillä aika monella on opettelemista ja tietysti silloin kun tunnistat sen että on ihan ok antaa tilaa toiselle ja mennä itse tuntematta huonoa omaatuntoa asiasta, alkavat tunnetilat ehkä selkiytyä.