Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?

AP:lla on nyt suurin este masennus, katkeruus ja sisäinen tuska mikä estää asioiden positiivisemman muutoksen. Se on ihan ymmärrettävää.

Positiivisuudella saa lisää positiivisuutta ja negalla taas lisää negatiivisuutta. Näin se vain on. Positiivisuus ei kuitenkaan tarkoita, että negatiivisia tunteita ei saisi olla. Kyse on siitä kumman annat hallita elämääsi ja sisäistä ajatusmaailmaasi.

Oletko pohtinut terapeutin vaihtoa jos et saa mitä tavoittelet terapiakäynneiltä?

Puoliso voi olla hieman rasittunut keskusteluihin, mikä on ymmärrettävää masentuneen läheiselle. Masennus koskettaa myös läheisiä, mutta eri tavoin mitä sairastunutta ja myös he voivat uupua.

Oletko ajatellut, että tauko self help-kirjoihin voisi tehdä hyvää ja sen sijaan alat tekemään asioita, jotka tuo sinulle hyvää mieltä? Yksikään kirjoittaja ei voi antaa juuri sinulle sopivia ohjeita. Ainoastaan oman näkemyksensä asioihin, mikä ei ole ultimaattinen totuus.

Sure surusi. Selkeästi sisälläsi on paljon surua siitä ettei ihmissuhteet ole onnistuneet. Anna surun tulla, käy se läpi ja anna sen mennä. Et ainakaan katkeroidu kun käyt läpi surujasi. Voin kertoa että katkeruus ei tee kenestäkään ainakaan viehättävämpää ihmistä

Terapiassa tuloksia alkaa näkymään vasta toisen vuoden lopulla. Muutokset on hitaita, anna itsellesi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.

Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut? 

ap

Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.

Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.

Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.

Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.

Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat. 

ap

Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.

En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys". 

ap

Ihmiset toimii yleensä hyvin itsekkäistä lähtökohdista. Minulla oli todella hyvä ystävä jonka kanssa autoimme toinen toistamme. Minulla oli ihastus yhteen mieheen joka olo eroamassa ja ystäväni tiesi tästä. Puoli vuotta ainakin lämmiteltiin miehen kanssa välejä ja miehen erokin tapahtui tänä aikana. Mies sinkkuuntui ja yhtäkkiä ystäväni alkoikin lirkutella hänelle. Juuri siis tämä hyvä ystäväni joka oli minulle vastikään kertonut kuinka tärkeä olin hänelle. No tämä mies pyysi ystävääni ulos ja ystäväni tuli kertomaan siitä minulle silmät innosta hehkuen. Kerroin että minä pahoitan mieleni jos hän jatkaa yhteydenpitoa miehen kanssa. Ystäväni lupasi lopettaa yhteydenpidon mutta jo viikon sisällä kertoi menevänsä tämän miehen kanssa toisille treffeille. Kerroin rauhallisesti että tämä ylittää rajani enkä voi olla enää ystäväni ystävä ja laitoin ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni jonkun ihmisen kanssa välit poikki. Surin pitkään ystäväni menetystä mutta hyväksyin että hän teki valintansa (mies) ja minä omani (välit poikki). Yli vuoden päästä välirikkomme jälkeen ystävältä tuli viesti jossa hän pyysi anteeksi tapahtunutta. Ei ystävyytemme korjaantunut, mutta koin saavani anteeksipyynnön, mitä kaipasin jo silloin vuosi sitten.

En tiedä saatko tuosta tarinasta mitään irti. Minä ajattelen ettei ystäväni ollut paha ihminen vaikka toimikin niin että pahoitti minun mielen. Minulle oli tärkeää päästä tästä ihmisestä kauemmas. Ja päästämällä irti sain lopen sen mitä kaipasinkin, anteeksipyynnön muodossa tunnustuksen että minäkin olin ollut ystävälleni tärkeä. Ei asioita aina saa juuri siinä paketissa missä toivoisi eikä siihen aikaan kun toivoisi. Ne tulevat kun tulevat ja näyttävät miltä näyttävät.

Minä näen tarinasi eri tavalla. Anteeksipyyntö ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos ystäväsi ei olisi pyytänyt anteeksi, niin et olisi saanut yhtään mitään muuta kuin pahan mielen. Eli sinun toimintasi ei muuttanut kuviossa mitään. Lopulta saamasi parempi mieli oli  sen ystävän käsissä, ei sinun. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun luovut unelmistasi niin et enää välitä siitä toteutuvatko ne, siinä se lyhykäisyydessään.

Eli siis käytännössä, ole hiljaa äläkä kitise siinä. 

ap

Jaa -a. Enemmänkin budhalaisittain ajateltuna. Jos kyllästyt hakkaamaan päätäsi seinään niin sinun pitää luopua niistä syistä, jonka vuoksi niin teet. Silloin voit löytää onnen jotain muuta, nyt vielä tuntematonta, kautta.

Juu, mutta eikö ole valheellista väittää, että siinä saa jotain, jos kyse on vain siitä, että yrittää tulla toimeen sen kanssa, että mitään ei saa. 

ap

Jep, mutta tuon lauseen totuudellisuuden tajuaa oikeasti vasta kun sen on itse kokenut. Sitä on yllättävän vaikea selittää. Kaikkea ei vain ole tarkoitettu kaikille, ja joskus taas kun laskee odotuksensa ne ylittyvät paradoksaalisesti juurikin sen tähden, että palaa ns. maan tasalle sorvin ääreen sieltä yläilmoista. Kipu lievittyy kun lakkaa haluamasta liikoja ja löytää toisen ja täydellisen oman tien itselleen, mikä se sitten onkin.

Minusta tämä on vain tosi ilkeästi sanottu. Että se, mikä toisille tulee ihan joka tuutista itsestäänselvyytenä, on minulle jotain yläilmoissa leijumista. Miksi minä en saa haluta niitä asioita, joita näen ympärilläni koko ajan? 

ap

En minä ilkeyttäni näitä kirjoittele, vaan sen perusteella miten itse olen asiat oppinut näkemään. Tuo sorvi-vertaus taas ei ollut ilkeätä lainkaan vaan tarkoittaa sitä, että sinun on jossain kohtaa heitettävä vanhat toimimattomat suunnitelmat ja metodit roskiin, ja alettava tyhjältä pöydältä katselemaan uusin silmin miten kehittää asioitaan eteenpäin jos homma on pelkkää pään seinään hakkaamista. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jokaisen tulee tavoitella unelmiansa, ja erityisesti kunnioitan sellaisia, jotka siinä näkevät myös runsaasti vaivaa menestyäkseen.

Tässä yhteydessä noin yleisesti kaikki kirjoittamani liittyivät ennen kaikkea aloituksen "saat sen mistä luovut"-sanonnan perkomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanisi ahdistaa kun koko ajan vaadit häneltä ystävällisyyttä ja huomiota. Peräänny ja anna hänelle tilaa. Eli luovu ja päästä irti. Sen jälkeen voit saada huomiota kumppaniltasi. Mutta ittipäästämisen pitää lähteä sydämestä, ei vain sen vuoksi että irtipäästämisellä saavuttaisit jotain. Tutumpi ajatus on ehkäpä että kun päästää irti, lakkaa myös odottamasta toisilta ihmisiltä liikoja ja kun odotukset laskevat, kanssaihmiset luonnostaan ylittää ne = kokee saavansa jotakin enemmän.

Eli tuohan on juuri sitä, että se, että ei enää halua jotain, lasketaan sen asian saamiseksi. Eli käytännössähän tuo ei tarkoita yhtään mitään muuta kuin sitä, että pitää vain hyväksyä, että niitä asioita ei saa. Eli minun tapauksessani pitää vain hyväksyä, että olen yksin. Hieno filosofia eikä lainkaan "epäreilu".

Hieno filosofia sekin, että älä vain koskaan muuta itsessäsi mitään tai huomaa omia vikoja sitä ja muutu sitten marttyyriksi. 👍

No sitähän tässä olen vuosia ihmetellytkin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni. Mutta kukaan ei kerro. Lässytetään vain, että pitää löytää se oma polku. Yksinäistä on tällä polulla. 

ap

Nyt sinulle on kerrottu. Monenkin eri ihmisen taholta miten voit omaa polkua lähteä etsimään.

Jos et halua nähdä vaivaa sen eteen, niin kukaan ei sinua voi auttaa. Kukaan ei työtä voi tehdä puolestasi.

Jos haluat muuttaa elämääsi, tee muutoksia mitkä ohjaa sinua eteenpäin. Mikäli et ole valmis näkemään vaivaa, hyväksy tilanteesi ja lopeta valitus.

No jos sinusta yli vuoden terapia, lukuisat self-help oppaiden lukemiset, jatkuva itseni analysointi, loputtomat keskustelut kumppanin kanssa, uusien harrastuksien kokeilu, työpaikan vaihto jne ei sinun mielestäsi ole vaivannäköä niin en oikein tiedä, mitä sirkustemppuja minun vielä pitäisi tehdä. Joskus vain ei riitä. 

ap

Sinun täytyy siirtyä radikaalimpiin metodeihin ja ajatteluun, toisten meistä on vain kuljettava syvempiä vesiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanisi ahdistaa kun koko ajan vaadit häneltä ystävällisyyttä ja huomiota. Peräänny ja anna hänelle tilaa. Eli luovu ja päästä irti. Sen jälkeen voit saada huomiota kumppaniltasi. Mutta ittipäästämisen pitää lähteä sydämestä, ei vain sen vuoksi että irtipäästämisellä saavuttaisit jotain. Tutumpi ajatus on ehkäpä että kun päästää irti, lakkaa myös odottamasta toisilta ihmisiltä liikoja ja kun odotukset laskevat, kanssaihmiset luonnostaan ylittää ne = kokee saavansa jotakin enemmän.

Eli tuohan on juuri sitä, että se, että ei enää halua jotain, lasketaan sen asian saamiseksi. Eli käytännössähän tuo ei tarkoita yhtään mitään muuta kuin sitä, että pitää vain hyväksyä, että niitä asioita ei saa. Eli minun tapauksessani pitää vain hyväksyä, että olen yksin. Hieno filosofia eikä lainkaan "epäreilu".

Hieno filosofia sekin, että älä vain koskaan muuta itsessäsi mitään tai huomaa omia vikoja sitä ja muutu sitten marttyyriksi. 👍

No sitähän tässä olen vuosia ihmetellytkin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni. Mutta kukaan ei kerro. Lässytetään vain, että pitää löytää se oma polku. Yksinäistä on tällä polulla. 

ap

Opettele olemaan yksin, niin että oikeasti nautit siitä. Ilmam tätä taitoa voit vaikuttaa aika takertuvalta, se alkaa usein ahdistaa ihmisiä.

Sinun tapauksessa se "luopuminen" voisi olla juuri tuo, että luovut siitä pakonomaisesta yrityksestä rakentaa sosiaalisia suhteita, käytä se sama tarmo itseesi.

Silti, pyydä edelleen kaveria ulos, mutta mene yksin jos kaveri ei pääse. Älä pyydä liian usein kuitenkaan. Auta edelleen, mutta vähän rennommalla otteella.

Tee kumppanisi kanssa asioita, mutta tee jotain omaa yksin välillä. Mielellään ennen kuin pyytää tilaa.

Näin annat ihmisille tilaa hengittää ja he voivat nauttia seurastasi. Ja sinä saat myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun luovut unelmistasi niin et enää välitä siitä toteutuvatko ne, siinä se lyhykäisyydessään.

Eli siis käytännössä, ole hiljaa äläkä kitise siinä. 

ap

Jaa -a. Enemmänkin budhalaisittain ajateltuna. Jos kyllästyt hakkaamaan päätäsi seinään niin sinun pitää luopua niistä syistä, jonka vuoksi niin teet. Silloin voit löytää onnen jotain muuta, nyt vielä tuntematonta, kautta.

Juu, mutta eikö ole valheellista väittää, että siinä saa jotain, jos kyse on vain siitä, että yrittää tulla toimeen sen kanssa, että mitään ei saa. 

ap

Jep, mutta tuon lauseen totuudellisuuden tajuaa oikeasti vasta kun sen on itse kokenut. Sitä on yllättävän vaikea selittää. Kaikkea ei vain ole tarkoitettu kaikille, ja joskus taas kun laskee odotuksensa ne ylittyvät paradoksaalisesti juurikin sen tähden, että palaa ns. maan tasalle sorvin ääreen sieltä yläilmoista. Kipu lievittyy kun lakkaa haluamasta liikoja ja löytää toisen ja täydellisen oman tien itselleen, mikä se sitten onkin.

Minusta tämä on vain tosi ilkeästi sanottu. Että se, mikä toisille tulee ihan joka tuutista itsestäänselvyytenä, on minulle jotain yläilmoissa leijumista. Miksi minä en saa haluta niitä asioita, joita näen ympärilläni koko ajan? 

ap

En minä ilkeyttäni näitä kirjoittele, vaan sen perusteella miten itse olen asiat oppinut näkemään. Tuo sorvi-vertaus taas ei ollut ilkeätä lainkaan vaan tarkoittaa sitä, että sinun on jossain kohtaa heitettävä vanhat toimimattomat suunnitelmat ja metodit roskiin, ja alettava tyhjältä pöydältä katselemaan uusin silmin miten kehittää asioitaan eteenpäin jos homma on pelkkää pään seinään hakkaamista. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jokaisen tulee tavoitella unelmiansa, ja erityisesti kunnioitan sellaisia, jotka siinä näkevät myös runsaasti vaivaa menestyäkseen.

Tässä yhteydessä noin yleisesti kaikki kirjoittamani liittyivät ennen kaikkea aloituksen "saat sen mistä luovut"-sanonnan perkomiseen.

Juu, en missään nimessä tarkoittanut, että sinä ilkeilisit. Tarkoitin tätä ajatustapaa yleensä, että se perustuu lopulta siihen raadolliseen totuuteen, että kaikki eivät ole kuitenkaan ihan yhtä arvokkaita. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanisi ahdistaa kun koko ajan vaadit häneltä ystävällisyyttä ja huomiota. Peräänny ja anna hänelle tilaa. Eli luovu ja päästä irti. Sen jälkeen voit saada huomiota kumppaniltasi. Mutta ittipäästämisen pitää lähteä sydämestä, ei vain sen vuoksi että irtipäästämisellä saavuttaisit jotain. Tutumpi ajatus on ehkäpä että kun päästää irti, lakkaa myös odottamasta toisilta ihmisiltä liikoja ja kun odotukset laskevat, kanssaihmiset luonnostaan ylittää ne = kokee saavansa jotakin enemmän.

Eli tuohan on juuri sitä, että se, että ei enää halua jotain, lasketaan sen asian saamiseksi. Eli käytännössähän tuo ei tarkoita yhtään mitään muuta kuin sitä, että pitää vain hyväksyä, että niitä asioita ei saa. Eli minun tapauksessani pitää vain hyväksyä, että olen yksin. Hieno filosofia eikä lainkaan "epäreilu".

Hieno filosofia sekin, että älä vain koskaan muuta itsessäsi mitään tai huomaa omia vikoja sitä ja muutu sitten marttyyriksi. 👍

No sitähän tässä olen vuosia ihmetellytkin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni. Mutta kukaan ei kerro. Lässytetään vain, että pitää löytää se oma polku. Yksinäistä on tällä polulla. 

ap

Opettele olemaan yksin, niin että oikeasti nautit siitä. Ilmam tätä taitoa voit vaikuttaa aika takertuvalta, se alkaa usein ahdistaa ihmisiä.

Sinun tapauksessa se "luopuminen" voisi olla juuri tuo, että luovut siitä pakonomaisesta yrityksestä rakentaa sosiaalisia suhteita, käytä se sama tarmo itseesi.

Silti, pyydä edelleen kaveria ulos, mutta mene yksin jos kaveri ei pääse. Älä pyydä liian usein kuitenkaan. Auta edelleen, mutta vähän rennommalla otteella.

Tee kumppanisi kanssa asioita, mutta tee jotain omaa yksin välillä. Mielellään ennen kuin pyytää tilaa.

Näin annat ihmisille tilaa hengittää ja he voivat nauttia seurastasi. Ja sinä saat myös.

Juu, olen yrittänyt. Päässä vain jyskyttää pelko, että se ei auta ja menetän miehen joka tapauksessa. Tuntuu, että nykyään hän ei halua tehdä minun kanssani mitään vaan on mieluummin töissä. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opit rakastamaan itseäsi, ja annat itsellesi sen mitä tarvitset sen sijaan, että odottaisit sitä muilta. Silloin ihmiset kiinnostuvat sinusta.

Muita ihmisiä ei voi pakottaa kiinnostumaan itsestään. Aivan sama miten paljon rakastaisi itseään ja miten täyteläistä elämää eläisi, se ei takaa yhtään kenenkään kiinnostusta :)

Karu tosiasia on, että ihmiset kiinnostuvat toisissa ihmisissä vain näiden ihmisten arvosta. (kauneus, sosiaalien status, muiden kunnioitus, välinearvo missä tahansa mielessä, omaisuus, varallisuus, menestys, kuuluisuus, karisma ja niissä paistatteleminen - tai sitten niitä ikävämpiä arvon muotoja, kuten hyväksikäytettävyys kaikissa mahdollisissa aspekteissa, henkisissä, palveluksissa tai rahassa)

Sinun täytynee siis hankkia itsellesi jonkinlaista arvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun luovut unelmistasi niin et enää välitä siitä toteutuvatko ne, siinä se lyhykäisyydessään.

Eli siis käytännössä, ole hiljaa äläkä kitise siinä. 

ap

Jaa -a. Enemmänkin budhalaisittain ajateltuna. Jos kyllästyt hakkaamaan päätäsi seinään niin sinun pitää luopua niistä syistä, jonka vuoksi niin teet. Silloin voit löytää onnen jotain muuta, nyt vielä tuntematonta, kautta.

Juu, mutta eikö ole valheellista väittää, että siinä saa jotain, jos kyse on vain siitä, että yrittää tulla toimeen sen kanssa, että mitään ei saa. 

ap

Jep, mutta tuon lauseen totuudellisuuden tajuaa oikeasti vasta kun sen on itse kokenut. Sitä on yllättävän vaikea selittää. Kaikkea ei vain ole tarkoitettu kaikille, ja joskus taas kun laskee odotuksensa ne ylittyvät paradoksaalisesti juurikin sen tähden, että palaa ns. maan tasalle sorvin ääreen sieltä yläilmoista. Kipu lievittyy kun lakkaa haluamasta liikoja ja löytää toisen ja täydellisen oman tien itselleen, mikä se sitten onkin.

Minusta tämä on vain tosi ilkeästi sanottu. Että se, mikä toisille tulee ihan joka tuutista itsestäänselvyytenä, on minulle jotain yläilmoissa leijumista. Miksi minä en saa haluta niitä asioita, joita näen ympärilläni koko ajan? 

ap

En minä ilkeyttäni näitä kirjoittele, vaan sen perusteella miten itse olen asiat oppinut näkemään. Tuo sorvi-vertaus taas ei ollut ilkeätä lainkaan vaan tarkoittaa sitä, että sinun on jossain kohtaa heitettävä vanhat toimimattomat suunnitelmat ja metodit roskiin, ja alettava tyhjältä pöydältä katselemaan uusin silmin miten kehittää asioitaan eteenpäin jos homma on pelkkää pään seinään hakkaamista. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jokaisen tulee tavoitella unelmiansa, ja erityisesti kunnioitan sellaisia, jotka siinä näkevät myös runsaasti vaivaa menestyäkseen.

Tässä yhteydessä noin yleisesti kaikki kirjoittamani liittyivät ennen kaikkea aloituksen "saat sen mistä luovut"-sanonnan perkomiseen.

Juu, en missään nimessä tarkoittanut, että sinä ilkeilisit. Tarkoitin tätä ajatustapaa yleensä, että se perustuu lopulta siihen raadolliseen totuuteen, että kaikki eivät ole kuitenkaan ihan yhtä arvokkaita. 

ap

No eivät todellakaan olekaan! Siis käytännössä. Ideaaleissa voi elätellä muuta, mutta maailma ei toimi ideaalien varassa, valitettavasti. Totta kai maailma on raadollinen, mitä muutakaan se olisi?

En ole lukenut Hellstenin kirjaa, mutta mitä tulee tuohon sanontaan sellaisenaan, niin ehkä se ei ole sovellettavissa noin konkreettisesti kuin ap:n esimerkeissä?

Ymmärrän sanonnan sitä kautta, että menettämisen pelko estää nauttimisen niistä asioista, joita omassa elämässä jo on.

Wikipedian mukaan sanonta kuuluu Hellstenin kirjassa kokonaisuudessaan "Saat sen mistä olet valmis luopumaan." Mielestäni tuo "olla valmis luopumaan" on juuri sitä, että lakkaa pelkäämästä menettämistä.

Faith kirjoitti:

En ole lukenut Hellstenin kirjaa, mutta mitä tulee tuohon sanontaan sellaisenaan, niin ehkä se ei ole sovellettavissa noin konkreettisesti kuin ap:n esimerkeissä?

Ymmärrän sanonnan sitä kautta, että menettämisen pelko estää nauttimisen niistä asioista, joita omassa elämässä jo on.

Wikipedian mukaan sanonta kuuluu Hellstenin kirjassa kokonaisuudessaan "Saat sen mistä olet valmis luopumaan." Mielestäni tuo "olla valmis luopumaan" on juuri sitä, että lakkaa pelkäämästä menettämistä.

niin siis aloituksessahan nimenomaan sen mainitsinkin, että tässä saamiseksi lasketaan siis se, että ei enää haluta jotain. Minusta se on typerästi sanottu. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.

Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut? 

ap

Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.

Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.

Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.

Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.

Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat. 

ap

Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.

En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys". 

ap

Ihmiset toimii yleensä hyvin itsekkäistä lähtökohdista. Minulla oli todella hyvä ystävä jonka kanssa autoimme toinen toistamme. Minulla oli ihastus yhteen mieheen joka olo eroamassa ja ystäväni tiesi tästä. Puoli vuotta ainakin lämmiteltiin miehen kanssa välejä ja miehen erokin tapahtui tänä aikana. Mies sinkkuuntui ja yhtäkkiä ystäväni alkoikin lirkutella hänelle. Juuri siis tämä hyvä ystäväni joka oli minulle vastikään kertonut kuinka tärkeä olin hänelle. No tämä mies pyysi ystävääni ulos ja ystäväni tuli kertomaan siitä minulle silmät innosta hehkuen. Kerroin että minä pahoitan mieleni jos hän jatkaa yhteydenpitoa miehen kanssa. Ystäväni lupasi lopettaa yhteydenpidon mutta jo viikon sisällä kertoi menevänsä tämän miehen kanssa toisille treffeille. Kerroin rauhallisesti että tämä ylittää rajani enkä voi olla enää ystäväni ystävä ja laitoin ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni jonkun ihmisen kanssa välit poikki. Surin pitkään ystäväni menetystä mutta hyväksyin että hän teki valintansa (mies) ja minä omani (välit poikki). Yli vuoden päästä välirikkomme jälkeen ystävältä tuli viesti jossa hän pyysi anteeksi tapahtunutta. Ei ystävyytemme korjaantunut, mutta koin saavani anteeksipyynnön, mitä kaipasin jo silloin vuosi sitten.

En tiedä saatko tuosta tarinasta mitään irti. Minä ajattelen ettei ystäväni ollut paha ihminen vaikka toimikin niin että pahoitti minun mielen. Minulle oli tärkeää päästä tästä ihmisestä kauemmas. Ja päästämällä irti sain lopen sen mitä kaipasinkin, anteeksipyynnön muodossa tunnustuksen että minäkin olin ollut ystävälleni tärkeä. Ei asioita aina saa juuri siinä paketissa missä toivoisi eikä siihen aikaan kun toivoisi. Ne tulevat kun tulevat ja näyttävät miltä näyttävät.

Minä näen tarinasi eri tavalla. Anteeksipyyntö ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos ystäväsi ei olisi pyytänyt anteeksi, niin et olisi saanut yhtään mitään muuta kuin pahan mielen. Eli sinun toimintasi ei muuttanut kuviossa mitään. Lopulta saamasi parempi mieli oli  sen ystävän käsissä, ei sinun. 

ap

Juuri niin, anteeksipyyntö ei ollut itsestäänselvyys ja juuri siksi oli niin hienoa että sain sen. Ja se tosiaan tuli yli vuoden päästä tapahtuneesta, joten ei minulla ollut enää paha mieli. Ei oikeastaan ollut paha mieli koko aikana, koska koin että olin vapaa tekemään valinnan haluanko tämmöstä ystäväni kaltaista ihmistä elämääni. Tietysti se suretti, mutta sellaista se on. Välillä ihmiset toimivat toisiaan kohtaan väärin. Se ei tee minusta surkimusta sen enempää kuin niistä toisistakaan. Jokaisella on omat traumansa ja motiivinsa jotka vaikuttavat heidän käytökseen. Ei sinunkaan ystäviesi tai poikaystäväsi käytös kerro mitään sinun arvosta vaan se kertoo siitä minkälaisia ihmisiä he ovat. Se kuinka hyväksyt ikävää käytöstä/laiminlyöntejä/ kerjäät huomioita muilta, se kertoo sinusta ja lähinnä siitä ettet arvosta itseäsi. Mielestäni elämässä on hienointa se että aina voi valita. Valitseeko kääntyä pois vai sietää vielä vähän. Ja toki erot on raskaita ja suoraan sanottuna yhtä paskaa mutta myös se olo kun toimii omien arvojen pohjalta niin että voi elää itsensä kanssa on helvetin hieno tunne. Muut ihmiset hylkäävät sinut ennemmin tai myöhemmin. Lopeta sinä itse hylkäämästä itsesi. Ihmisiä kyllä tulee ja menee. Mutta itsesi kanssa elät joka ikinen päivä.

Tämä on hyvä ja viisas sanonta. Esim. Tyyppi haluaa laihtua, jotta näyttäisi paremmalta. Painon pudotus ei kuitenkaan onnistu. -> Tyyppi luopuu ajatuksesta, että ulkonäkö on se tärkein juttu ja keskittyy liikkumisen tuomaan iloon. Vuoden päästä kroppa on tikissä.

Tai

Tyyppi haluaa ylennyksen ja parempaa palkkaa. Töissä tekee hullua päivää ja mielistelee, ylennystä ei tule ja alkaa uuvuttaa. Tyyppi lopettaa mielistelyn ja ylityöt ja päättää keskittyä työssä siihen mitä osaa ja mistä pitää.

Uuden motivaation kautta tulee vastaan hieno työtarjous paremmalla palkalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opit rakastamaan itseäsi, ja annat itsellesi sen mitä tarvitset sen sijaan, että odottaisit sitä muilta. Silloin ihmiset kiinnostuvat sinusta.

Muita ihmisiä ei voi pakottaa kiinnostumaan itsestään. Aivan sama miten paljon rakastaisi itseään ja miten täyteläistä elämää eläisi, se ei takaa yhtään kenenkään kiinnostusta :)

Karu tosiasia on, että ihmiset kiinnostuvat toisissa ihmisissä vain näiden ihmisten arvosta. (kauneus, sosiaalien status, muiden kunnioitus, välinearvo missä tahansa mielessä, omaisuus, varallisuus, menestys, kuuluisuus, karisma ja niissä paistatteleminen - tai sitten niitä ikävämpiä arvon muotoja, kuten hyväksikäytettävyys kaikissa mahdollisissa aspekteissa, henkisissä, palveluksissa tai rahassa)

Sinun täytynee siis hankkia itsellesi jonkinlaista arvoa.

Lisään näihin vielä: kiinnostavuus, viihdyttävyys, ihailtavuus, seurallisuus jne.

Kuulostaa siltä, että ajattelet tosi paljon sen kautta, mitä ihmiset "ansaitsevat". Onko sinut ehkä kasvatettu niin, että olet lapsena saanut kehuja/huomiota vain silloin, kun olet sen joillain oikeanlaisilla teoilla ansainnut? Todellisuudessa kukaan ihminen ei "ansaitse" yhtään mitään, kaikesta vähiten ihmissuhteissa. Ei kukaan saa rakkautta tai hyväksyntää ansioillaan. Hyvää tulee joskus ponnistellen, varmaan paljon useammin sattumalta. Ymmärrän kyllä, että tuossa sun tilanteessa on aika minimaaliset mahdollisuudet muuttaa yhtäkkiä ajattelu toisenlaiseksi, koska olet niin syvällä tuossa ajattelutavassa ja se tuntuu varmasti vastaavan todellisuutta. Mutta jos pystyisit vähäsen siirtämään ajattelusi painopistettä itsestäsi muuhun maailmaan, niin tilanne voisi helpottaa. Oman itsen ja omien onnettomuuksien pohtiminen ei tuo mitään hyvää. Sinä olet ihan ok ja tilanne on se, mikä on. Muilla on samanlaisia kohtaloita ja tilanteita. Itsekin painiskelen hieman samantapaisten mietteiden kanssa. Tärkeä huomio itselläni on ollut se, etteivät minun tunteeni ja ajatukseni vastaa suoraan todellisuutta. Voin tuntea olevani täysin epäonnistunut, mutta se, että päähäni pälkähtää tuollainen ajatus, ei tee siitä totta.

Näitä latteuksia viljelevät ihmiset, joilla elämä on perusteiltaan kunnossa. Heidän ei tarvitse oikeasti luopua mielekkyydestä, vaan he menevät tekemään jotain muuta kivaa. 

On aika eri asia luopua esimerkiksi avioliitosta hyvätuloisena ja hyvässä asemassa olevana kuin miehestä taloudellisesti riippuvaisena ja työllistävää koulutusta vailla olevana. 

Hyvätuloinen voi käydä yksityisessä terapiassa, hemmotella itseään, matkustella, tutustua uusiin miehiin ja ylipäänsä keventää.

Miehestä riippuvaisen kohtalo on karu. Siitäkin voi nousta, mutta se on pitkän tien takana ja vaatii myös onnea.

Ei siinä sanonnassa ole mitään järkeä. Se on tyhjäpäisen keskiluokan näennäissyvällisyyden tyydyttämiseen tarkoitettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanisi ahdistaa kun koko ajan vaadit häneltä ystävällisyyttä ja huomiota. Peräänny ja anna hänelle tilaa. Eli luovu ja päästä irti. Sen jälkeen voit saada huomiota kumppaniltasi. Mutta ittipäästämisen pitää lähteä sydämestä, ei vain sen vuoksi että irtipäästämisellä saavuttaisit jotain. Tutumpi ajatus on ehkäpä että kun päästää irti, lakkaa myös odottamasta toisilta ihmisiltä liikoja ja kun odotukset laskevat, kanssaihmiset luonnostaan ylittää ne = kokee saavansa jotakin enemmän.

Eli tuohan on juuri sitä, että se, että ei enää halua jotain, lasketaan sen asian saamiseksi. Eli käytännössähän tuo ei tarkoita yhtään mitään muuta kuin sitä, että pitää vain hyväksyä, että niitä asioita ei saa. Eli minun tapauksessani pitää vain hyväksyä, että olen yksin. Hieno filosofia eikä lainkaan "epäreilu".

Hieno filosofia sekin, että älä vain koskaan muuta itsessäsi mitään tai huomaa omia vikoja sitä ja muutu sitten marttyyriksi. 👍

No sitähän tässä olen vuosia ihmetellytkin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni. Mutta kukaan ei kerro. Lässytetään vain, että pitää löytää se oma polku. Yksinäistä on tällä polulla. 

ap

Opettele olemaan yksin, niin että oikeasti nautit siitä. Ilmam tätä taitoa voit vaikuttaa aika takertuvalta, se alkaa usein ahdistaa ihmisiä.

Sinun tapauksessa se "luopuminen" voisi olla juuri tuo, että luovut siitä pakonomaisesta yrityksestä rakentaa sosiaalisia suhteita, käytä se sama tarmo itseesi.

Silti, pyydä edelleen kaveria ulos, mutta mene yksin jos kaveri ei pääse. Älä pyydä liian usein kuitenkaan. Auta edelleen, mutta vähän rennommalla otteella.

Tee kumppanisi kanssa asioita, mutta tee jotain omaa yksin välillä. Mielellään ennen kuin pyytää tilaa.

Näin annat ihmisille tilaa hengittää ja he voivat nauttia seurastasi. Ja sinä saat myös.

Juu, olen yrittänyt. Päässä vain jyskyttää pelko, että se ei auta ja menetän miehen joka tapauksessa. Tuntuu, että nykyään hän ei halua tehdä minun kanssani mitään vaan on mieluummin töissä. 

ap

Jos se on vain päänsisäinen pelko, niin entäs jos alat puhua sille pelolle vaikkapa "höpöhöpö, miehellä on nyt mielenkiintoisia juttuja/kiire töissä ja siksi keskittyy niihin. Kyse ei ole minusta millään lailla. Hän hoitaa työasiansa hyvin ja vastuullisesti ja se on hieno piirre ihmisessä. Mitäs kivaa itse tekisin nyt tällä vapaa-ajallani, ai niin olenkin jo pitkään halunnut käydä siellä näyttelyssä/museossa/puistossa, menenpäs nyt käymään siellä...." Itse oon ollut joskus samoissa fiiliksissä kun sä ja kokenut sen kurjuuden, kun muut ympäriltä tuntuu saavan asioita helpommalla kuin itse. Mutta aina kun mietin asiaa tarkemmin, en kuitenkaan haluaisi juuri heidän elämäänsä. Jokaisella on omanlaisensa polku ja loppujen lopuksi tämä oma polku on se itselle tärkein ja siitä muodostuu mun elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Näitä latteuksia viljelevät ihmiset, joilla elämä on perusteiltaan kunnossa. Heidän ei tarvitse oikeasti luopua mielekkyydestä, vaan he menevät tekemään jotain muuta kivaa. 

On aika eri asia luopua esimerkiksi avioliitosta hyvätuloisena ja hyvässä asemassa olevana kuin miehestä taloudellisesti riippuvaisena ja työllistävää koulutusta vailla olevana. 

Hyvätuloinen voi käydä yksityisessä terapiassa, hemmotella itseään, matkustella, tutustua uusiin miehiin ja ylipäänsä keventää.

Miehestä riippuvaisen kohtalo on karu. Siitäkin voi nousta, mutta se on pitkän tien takana ja vaatii myös onnea.

Ei siinä sanonnassa ole mitään järkeä. Se on tyhjäpäisen keskiluokan näennäissyvällisyyden tyydyttämiseen tarkoitettu.

Ehkä lähestymistapasi on vähän materialistinen? Käsittääkseni tässä pyritään sisäiseen rauhaan oman itsensä kanssa, ja se ei onnistu ajatuksiin, asioihin ja ihmisiin takertumalla. Luin ensin tuon Hellstenin, mutta se oli mielestäni vähän, no, junnaava. Zeniläisen filosofian ajatukset ovat mielestäni realistisempia.