Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?

Ap on aika ristiriitainen henkilö, ei ihne että olet hukassa. Huomaatko itse? Yhdessä viestissä sanot, että ei ole juurikaa juttuja joita haluat tehdä yksin ja kaipaat seuraa. Toisessa viestissä sanot, että viihdyt usein itseksesi.

Jossain viestissä sanoit, että et vaadi paljon. Toisessa pohdit, että ehkä sinulle ei vaan riitä mikään, vaikka saat jo paljon

Ajatuksia?

Vierailija kirjoitti:

Ap on aika ristiriitainen henkilö, ei ihne että olet hukassa. Huomaatko itse? Yhdessä viestissä sanot, että ei ole juurikaa juttuja joita haluat tehdä yksin ja kaipaat seuraa. Toisessa viestissä sanot, että viihdyt usein itseksesi.

Jossain viestissä sanoit, että et vaadi paljon. Toisessa pohdit, että ehkä sinulle ei vaan riitä mikään, vaikka saat jo paljon

Ajatuksia?

Jep, juuri näin. Yhdessä viestissä ap kirjoitti jotenkin näin: Tiedän itsekin olevani raskas ihminen ja yritän pyristellä siitä pois mutta en tiedä vain miten.

Tässä ketjussa moni on kertonut omaa tarinaa ja antanut hyviä neuvoja. Mutta kaikkeen ap vänkää vastaan. Kaikissa tarinoissa on yhteistä mielestäni se että jokaisessa on luovuttu jostakin. Ja että asiat on käyneet kipeää ja ne on surtu ja menty eteenpäin. Ap ei taida tähän kohtaan olla vielä valmis. Ap kirjoittaa myös että kärsii siitä kun kaverit ei ota koskaan oma-alotteisesti yhteyttä. No ei siinä voi oikein muuta kuin joko hyväksyä tilanne tai lopettaa se ystävyys. Mutta ap kertoo kutenkin mieluummin pitävän nykytilanteen vaikka ei kykene sitä hyväksymään ja se tuo hänelle pahaa mieltä. Ajattelen itse että ap ei ole vielä valmis katsomaan totuutta silmiin ja arvioimaan rehellisesti omia ihmissuhteitaan ja niiden hyvyyttä. Joillekin se aika ei tule koskaan. Parempi toki onkin tuhlata aikaa täällä ja valittaa miten huono-osainen on eikä siihen vaan voi mitenkään vaikuttaa

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan samanlainen kuin minä. Samojen juttujen kanssa kipuilin monta vuotta ja tajusin että muut on pitäneet mua kynnysmattona ja vähemmän arvokkaana kuin muita ystäviään. Virheet jotka olen tehnyt: 1.Olin liian mukava, kiltti, auttavainen ja empaattinen. Aina auttamassa muita, neuvomassa ja tukemassa 2. Jos ihmiset loukkasivat, loukkaannuin kyllä mutta pidin tunnereaktion omana tietonani ja jäädyin tilanteissa 3. Otin itse yhteyttä aina ystäviini ja ehdotin että nähtäiskö. Todella turhauttavaa oli aina olla aloitteentekijä ja laittaa eri ihmisille että "Hei, mitäs teet? Nähtäiskö lähiaikoina?" Tajusin että oon ollut ihan liian kiltti ja siksi ihmiset ei arvostaneet yhtään. Suosittelen sulle että alat puolustamaan itseäsi tilanteissa kun sua kohtaan tehdään väärin. Kerrot sun nykyisille ihmisille että tämä ei enää käy, olen muuttunut ja ymmärtänyt että ansaitsen hyvää kohtelua. Jos joku sulle suuttuu siitä niin se kertoo vain sen että susta on ollut vain hyötyä sille ihmiselle ja se tyyppi suuttuu sen takia ku et haluakaan enää olla sen likaämpäri ja syntipukki. Ala miettimään että tarvitset tasavertaisia ihmissuhteita äläkä anna valtaa niille muille. Kaikki ihmissuhteet loppujen lopuksi on valtasuhteita ja ihmiset huomaa jos ne saa pompotella sua miten vaan. Jos nää keinot ei tehoa ajan saatossa (voit joutua toistamaan itseäsi monet kerrat ja joudut varmasti konfliktitilanteisiin) niin kaikki ne ihmiset pois elämästä jotka jatkaa sun alistamista vaikka oot suoraan sanonut että ei käy. Sit vaan aloitat puhtaalta pöydältä ja kun olet tarpeeksi itsevarma niin kun tapaat uusia ihmisiä, osaat varoa alistamista ja huomaat että löydät tasavertaisia ihmissuhteita. Ei todellakaan oo helppoa ja itselläkin tässä prosessissa on mennyt jo pari vuotta mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan! Hyvin monet riitatilanteet menty läpi mutta ihmisille pitää vääntää rautalangasta niin kauan kuin menee perille tämä "Uusi minä". Ja oon löytänyt paljon uusia ystäviä jotka kohtelee hyvin ja kunnioittavasti. Kokeile sellaista kuin kaverihaku.net.

Tämä on mielestäni hieman paradoksaalinen juttu. On totta, että kynnysmattona oleminen on tuossa suuri ongelma. Sille ratkaisuksi ehdotetaan sitä, että alkaa pitämään puoliaan ja kertoa, että asia ei ole ok. Mutta minun elämässäni tämä on johtanut nimenomaan siihen, että olen se riippuva ja negatiivinen valittaja, mikä vain pahentaa asiaa. En ymmärrä, mikä se maailma on, jossa ihmiset lopettavat kaltoinkohtelun ja alkavat yhtäkkiä arvostaa, kun kerrot niistä ongelmakohdista avoimesti. 

Ja nyt sitten, kun esimerkiksi tässä ketjussa kerron, miten olen pyytänyt mieheltä ja ystäviltä asioita, se olen kuitenkin minä, joka olen tehnyt väärin. Kun ei saa kuulemma pyytää keneltäkään mitään vaan pitää itse korjata ongelmansa eikä kenenkään muun tekemisiin voi vaikuttaa. Tässä kohtaa sitten kuitenkin ohjeeksi annetaan se, että ole sittenkin se kynnysmatto ja hyväksy kaikki, koska et muuta voi. 

Eli tavallaan kielletään olemasta kynnysmatto, mutta sitten ohjeeksi annetaan, että pitää nimenomaan olla se kynnysmatto. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on aika ristiriitainen henkilö, ei ihne että olet hukassa. Huomaatko itse? Yhdessä viestissä sanot, että ei ole juurikaa juttuja joita haluat tehdä yksin ja kaipaat seuraa. Toisessa viestissä sanot, että viihdyt usein itseksesi.

Jossain viestissä sanoit, että et vaadi paljon. Toisessa pohdit, että ehkä sinulle ei vaan riitä mikään, vaikka saat jo paljon

Ajatuksia?

Jep, juuri näin. Yhdessä viestissä ap kirjoitti jotenkin näin: Tiedän itsekin olevani raskas ihminen ja yritän pyristellä siitä pois mutta en tiedä vain miten.

Tässä ketjussa moni on kertonut omaa tarinaa ja antanut hyviä neuvoja. Mutta kaikkeen ap vänkää vastaan. Kaikissa tarinoissa on yhteistä mielestäni se että jokaisessa on luovuttu jostakin. Ja että asiat on käyneet kipeää ja ne on surtu ja menty eteenpäin. Ap ei taida tähän kohtaan olla vielä valmis. Ap kirjoittaa myös että kärsii siitä kun kaverit ei ota koskaan oma-alotteisesti yhteyttä. No ei siinä voi oikein muuta kuin joko hyväksyä tilanne tai lopettaa se ystävyys. Mutta ap kertoo kutenkin mieluummin pitävän nykytilanteen vaikka ei kykene sitä hyväksymään ja se tuo hänelle pahaa mieltä. Ajattelen itse että ap ei ole vielä valmis katsomaan totuutta silmiin ja arvioimaan rehellisesti omia ihmissuhteitaan ja niiden hyvyyttä. Joillekin se aika ei tule koskaan. Parempi toki onkin tuhlata aikaa täällä ja valittaa miten huono-osainen on eikä siihen vaan voi mitenkään vaikuttaa

Siis mikä tässä nyt on ristiriitaista? Heti aloituksessa kerroin, että kaipaan todella paljon muita ihmisiä. Ja tämä siis johtuu siitä, että olen todella paljon yksin. Ei siitä, että haluaisin koko ajan jonkun vierelleni. Siis jos sinulla on kova jano, sinä juot vettä ja asia on kunnossa, eikä sinulla enää ole jano. Kova jano ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi koko ajan olla juomassa vettä. Se vain tarkoittaa, että et ole saanut tarpeeksi vettä pitkään aikaan. 

Totta hitossa minä mieluummin otan sen pienen vesihuikan sieltä mistä saan, jos minulla on jano. Jos olen janoinen, miksi ihmeessä kieltäytyisin pienistä vesihörpyistä sanoen, että tuo pieni vesihörppy ei riitä, haluan enemmän. 

Ja kyllä, en ole valmis luopumaan niistä pienistä vesihörpyistä, kun en ymmärrä, miten niistä luopuminen vie janoni pois. En kuitenkaan ole vaatimassa tai odottamassa mitään jatkuvaa vesikannutarjoilua. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan samanlainen kuin minä. Samojen juttujen kanssa kipuilin monta vuotta ja tajusin että muut on pitäneet mua kynnysmattona ja vähemmän arvokkaana kuin muita ystäviään. Virheet jotka olen tehnyt: 1.Olin liian mukava, kiltti, auttavainen ja empaattinen. Aina auttamassa muita, neuvomassa ja tukemassa 2. Jos ihmiset loukkasivat, loukkaannuin kyllä mutta pidin tunnereaktion omana tietonani ja jäädyin tilanteissa 3. Otin itse yhteyttä aina ystäviini ja ehdotin että nähtäiskö. Todella turhauttavaa oli aina olla aloitteentekijä ja laittaa eri ihmisille että "Hei, mitäs teet? Nähtäiskö lähiaikoina?" Tajusin että oon ollut ihan liian kiltti ja siksi ihmiset ei arvostaneet yhtään. Suosittelen sulle että alat puolustamaan itseäsi tilanteissa kun sua kohtaan tehdään väärin. Kerrot sun nykyisille ihmisille että tämä ei enää käy, olen muuttunut ja ymmärtänyt että ansaitsen hyvää kohtelua. Jos joku sulle suuttuu siitä niin se kertoo vain sen että susta on ollut vain hyötyä sille ihmiselle ja se tyyppi suuttuu sen takia ku et haluakaan enää olla sen likaämpäri ja syntipukki. Ala miettimään että tarvitset tasavertaisia ihmissuhteita äläkä anna valtaa niille muille. Kaikki ihmissuhteet loppujen lopuksi on valtasuhteita ja ihmiset huomaa jos ne saa pompotella sua miten vaan. Jos nää keinot ei tehoa ajan saatossa (voit joutua toistamaan itseäsi monet kerrat ja joudut varmasti konfliktitilanteisiin) niin kaikki ne ihmiset pois elämästä jotka jatkaa sun alistamista vaikka oot suoraan sanonut että ei käy. Sit vaan aloitat puhtaalta pöydältä ja kun olet tarpeeksi itsevarma niin kun tapaat uusia ihmisiä, osaat varoa alistamista ja huomaat että löydät tasavertaisia ihmissuhteita. Ei todellakaan oo helppoa ja itselläkin tässä prosessissa on mennyt jo pari vuotta mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan! Hyvin monet riitatilanteet menty läpi mutta ihmisille pitää vääntää rautalangasta niin kauan kuin menee perille tämä "Uusi minä". Ja oon löytänyt paljon uusia ystäviä jotka kohtelee hyvin ja kunnioittavasti. Kokeile sellaista kuin kaverihaku.net.

Tämä on mielestäni hieman paradoksaalinen juttu. On totta, että kynnysmattona oleminen on tuossa suuri ongelma. Sille ratkaisuksi ehdotetaan sitä, että alkaa pitämään puoliaan ja kertoa, että asia ei ole ok. Mutta minun elämässäni tämä on johtanut nimenomaan siihen, että olen se riippuva ja negatiivinen valittaja, mikä vain pahentaa asiaa. En ymmärrä, mikä se maailma on, jossa ihmiset lopettavat kaltoinkohtelun ja alkavat yhtäkkiä arvostaa, kun kerrot niistä ongelmakohdista avoimesti. 

Ja nyt sitten, kun esimerkiksi tässä ketjussa kerron, miten olen pyytänyt mieheltä ja ystäviltä asioita, se olen kuitenkin minä, joka olen tehnyt väärin. Kun ei saa kuulemma pyytää keneltäkään mitään vaan pitää itse korjata ongelmansa eikä kenenkään muun tekemisiin voi vaikuttaa. Tässä kohtaa sitten kuitenkin ohjeeksi annetaan se, että ole sittenkin se kynnysmatto ja hyväksy kaikki, koska et muuta voi. 

Eli tavallaan kielletään olemasta kynnysmatto, mutta sitten ohjeeksi annetaan, että pitää nimenomaan olla se kynnysmatto. 

ap

Ap, Millä tavalla sinua on ohjeistettu olemaan kynnysmatto?

En ole lukenut Hellstenin kirjaa, mutta yhdessä elämänvaiheessa lause "saat sen mistä luovut" tuli vahvasti mieleen.

Parisuhteessa oli vaikea ja ahdistava tilanne, ollut jo pitkään. Koin etten saa mieheltä rakkautta, arvostusta enkä kumppanuutta, vain arvostelua ja suorastaan halveksuntaa. Tuntui että mitä enemmän yritin miellyttää sitä huonompaa kohtelua sain. Läheisriippuvuuttahan se minun puoleltani oli, epätoivoista.

Tein tuskallisen päätöksen, että ero tästä tulee, ei voi enää mitään kun olo on niin paha. Aloin etsiä asuntoa ja valmistella lähtöä. Lopetin miehen miellyttämisen ja kuittasin hänen arvostelunsa sillä ettei voisi vähempää hänen kommenttinsa ja syyllistämisensä kiinnostaa. Mies oli melko hämmentynyt uudesta asenteestani, väitti sitä toksiseksi feminismiksi:D Enää manipulointi ei onnistunut eivätkä syytökset tehneet minuun jälkeä, olin päässyt hänestä irti.

Sitten läheiseni kuoli ja kaikki muu jäi surun ja lamaannuksen alle. Eron järjestely keskeytyi, voimia riitti vain normaalielämän jatkamiseen. Yhdessäelo miehen kanssa siis jatkui. Suuri muutos oli tapahtunut kuitenkin omassa olemisessani, olin saavuttanut mielen tasapainon, hyväksynyt itseni ja asettanut rajani. En kaivannut ja kerjännyt enää hyväksyntää. Joskus mies sanoi ettei ole enää ylpeä minusta kun en saavuttanut sitä sun tätä. Ei se mitään, olen ihan ylpeä itsestäni ja se riittää minulle.

Suhteemme saikin nyt ihan uuden vaihteen. Mies alkoi vähitellen hakeutumaan lähelleni, kaipaamaan seuraani, pyytämään mukaan juttuihin. Arvostus ilmeisesti kasvoi, vaikka (tai ehkä juuri siksi) kun en sitä tarvitse. Riidat jäivät pois, koska en loukkaantunut enkä välittänyt muiden mielipiteistä silloin kun ne koskivat persoonaani tai tapaani elää.

Tätä prosessia miettiessäni tuli mieleen, että sain sen mistä luovuin. Luovuin parisuhteesta jossa olin roikkunut kynsin hampain, ja sen johdosta parisuhde jatkui.

Ehkä syvin toiveeni olikin ollut se, että saavuttaisin mielenrauhan ja saisin elää tasapainoista ja onnellista elämää, kuului siihen miestä tai ei. Kipua ja nöyrtymistä siihen vaadittiin ja monta ahdistuksen vuotta vaihtaisin pois jos voisin. Nyt on kuitenkin niin mukava olla että olen kiitollinen että se mankeli tuli käytyä läpi, jos kerran henkinen kasvuni sitä vaati.

Sanoisin että kun luovut saat jotain parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä käsitän luopumisen niin, että en enää odota muiden tekevän minua onnelliseksi. Jos haluan tehdä jotain, vaikka matkustaa, mutta en löydä kaveria reissuun, lähden yksin. En jätä tekemättä asioita siksi, että joku ei tee asioita kanssani. En myöskään yritä pakottaa ympärillä olevia ihmisiä toimimaan kuten haluan, vaan valitsen ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa minulla on samanlainen arvo- ja ajatusmaailma. En anna enää hyväksikäyttää itseäni, luovun surutta niistä ihmisistä, jotka aiheuttavat enemmän pahaa kuin hyvää. Vain sillä tavalla luopumalla voin luoda mahdollisuuden paremmalle. Mitään lupaustahan kukaan ei voi antaa yhtään mistään, esim. siitä että tilalle saisi rutkasti muita, parempia ystäviä. Niin käy tai ei, huonosta parisuhteesta luopuminen ei takaa sitä, että prinssi odottaa kulman takana. Mutta mitä järkeä on tuhlata elämäänsä ihmisten kanssa, jotka ottavat enemmän mitä antavat? Ei ole mitään järkeä uhrautua ja uhriutua, vaan elämä on otettava omin käsiin. Lakata palvelemasta muita, asettaa rajat ja katsoa mihin se johtaa. Tai voihan samaa jatkaa, mutta muita ei vain voi muuttaa. Ainoastaan itseään voi.

Mutta kun ei itsekseen kiinnosta ne matkustelut ja ravintolaillalliset ja teatterit? Jos ne nyt vain eivät yksin tunnu miltään tai tekevät jopa pahemman olon, niin silloinhan minun pitää vain jättää ne asiat tekemättä. Anteeksi vain, mutta minä olen niin huono ja vajavainen ihminen, kun ei tulisi mieleenikään varata illallispöytää vain itselleni. (Ja kyllä, tässä nyt heittäydyn marttyyriksi, kun porukka ei näköjään yhtään ymmärrä, mitä yritän sanoa.) 

Minua tässä nyt hieman kyllä loukkaa, että koko ajan puhutaan, ikään kuin olisin pakottamassa muita ihmisiä koko ajan johonkin. Ja ikään kuin edes kuvittelisin, että ihmisiä voi pakottaa. Kyse on ainoastaan siiitä, että haluaisin elää niin kuin muutkin ihmiset, mutta en tiedä, miksi se ei minulta onnistu. Yleensä kai oletus on, että eivät ne kaverit sinun ajatuksia osaa lukea, jos haluat lähteä matkalle, joten silloinhan sinä itse luonnollisesti sitä heiltä pyydät. Mutta tässä nyt jotenkin oletetaan, että minun pyytämiset ja ehdottamisetkin ovat jotain pakottamista ja vaatimista. Ei, koskaan en ole ystäviäni pakottanut. Kyse on vain siitä, että minä itsekseni hiljaa kärsin siitä, että niitä ystäviä ei hirveästi kiinnosta. Eli kyllä, pyydän, mutta ei, en pakota. Ainoastaan kipuilen eivätkä ystäväni tästä edes tiedä. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan samanlainen kuin minä. Samojen juttujen kanssa kipuilin monta vuotta ja tajusin että muut on pitäneet mua kynnysmattona ja vähemmän arvokkaana kuin muita ystäviään. Virheet jotka olen tehnyt: 1.Olin liian mukava, kiltti, auttavainen ja empaattinen. Aina auttamassa muita, neuvomassa ja tukemassa 2. Jos ihmiset loukkasivat, loukkaannuin kyllä mutta pidin tunnereaktion omana tietonani ja jäädyin tilanteissa 3. Otin itse yhteyttä aina ystäviini ja ehdotin että nähtäiskö. Todella turhauttavaa oli aina olla aloitteentekijä ja laittaa eri ihmisille että "Hei, mitäs teet? Nähtäiskö lähiaikoina?" Tajusin että oon ollut ihan liian kiltti ja siksi ihmiset ei arvostaneet yhtään. Suosittelen sulle että alat puolustamaan itseäsi tilanteissa kun sua kohtaan tehdään väärin. Kerrot sun nykyisille ihmisille että tämä ei enää käy, olen muuttunut ja ymmärtänyt että ansaitsen hyvää kohtelua. Jos joku sulle suuttuu siitä niin se kertoo vain sen että susta on ollut vain hyötyä sille ihmiselle ja se tyyppi suuttuu sen takia ku et haluakaan enää olla sen likaämpäri ja syntipukki. Ala miettimään että tarvitset tasavertaisia ihmissuhteita äläkä anna valtaa niille muille. Kaikki ihmissuhteet loppujen lopuksi on valtasuhteita ja ihmiset huomaa jos ne saa pompotella sua miten vaan. Jos nää keinot ei tehoa ajan saatossa (voit joutua toistamaan itseäsi monet kerrat ja joudut varmasti konfliktitilanteisiin) niin kaikki ne ihmiset pois elämästä jotka jatkaa sun alistamista vaikka oot suoraan sanonut että ei käy. Sit vaan aloitat puhtaalta pöydältä ja kun olet tarpeeksi itsevarma niin kun tapaat uusia ihmisiä, osaat varoa alistamista ja huomaat että löydät tasavertaisia ihmissuhteita. Ei todellakaan oo helppoa ja itselläkin tässä prosessissa on mennyt jo pari vuotta mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan! Hyvin monet riitatilanteet menty läpi mutta ihmisille pitää vääntää rautalangasta niin kauan kuin menee perille tämä "Uusi minä". Ja oon löytänyt paljon uusia ystäviä jotka kohtelee hyvin ja kunnioittavasti. Kokeile sellaista kuin kaverihaku.net.

Tämä on mielestäni hieman paradoksaalinen juttu. On totta, että kynnysmattona oleminen on tuossa suuri ongelma. Sille ratkaisuksi ehdotetaan sitä, että alkaa pitämään puoliaan ja kertoa, että asia ei ole ok. Mutta minun elämässäni tämä on johtanut nimenomaan siihen, että olen se riippuva ja negatiivinen valittaja, mikä vain pahentaa asiaa. En ymmärrä, mikä se maailma on, jossa ihmiset lopettavat kaltoinkohtelun ja alkavat yhtäkkiä arvostaa, kun kerrot niistä ongelmakohdista avoimesti. 

Ja nyt sitten, kun esimerkiksi tässä ketjussa kerron, miten olen pyytänyt mieheltä ja ystäviltä asioita, se olen kuitenkin minä, joka olen tehnyt väärin. Kun ei saa kuulemma pyytää keneltäkään mitään vaan pitää itse korjata ongelmansa eikä kenenkään muun tekemisiin voi vaikuttaa. Tässä kohtaa sitten kuitenkin ohjeeksi annetaan se, että ole sittenkin se kynnysmatto ja hyväksy kaikki, koska et muuta voi. 

Eli tavallaan kielletään olemasta kynnysmatto, mutta sitten ohjeeksi annetaan, että pitää nimenomaan olla se kynnysmatto. 

ap

Ap, Millä tavalla sinua on ohjeistettu olemaan kynnysmatto?

"Sinun pitää vain hyväksyä, että olet yksin, etkä voi pyytää ja odottaa keneltäkään mitään." 

ap

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut Hellstenin kirjaa, mutta yhdessä elämänvaiheessa lause "saat sen mistä luovut" tuli vahvasti mieleen.

Parisuhteessa oli vaikea ja ahdistava tilanne, ollut jo pitkään. Koin etten saa mieheltä rakkautta, arvostusta enkä kumppanuutta, vain arvostelua ja suorastaan halveksuntaa. Tuntui että mitä enemmän yritin miellyttää sitä huonompaa kohtelua sain. Läheisriippuvuuttahan se minun puoleltani oli, epätoivoista.

Tein tuskallisen päätöksen, että ero tästä tulee, ei voi enää mitään kun olo on niin paha. Aloin etsiä asuntoa ja valmistella lähtöä. Lopetin miehen miellyttämisen ja kuittasin hänen arvostelunsa sillä ettei voisi vähempää hänen kommenttinsa ja syyllistämisensä kiinnostaa. Mies oli melko hämmentynyt uudesta asenteestani, väitti sitä toksiseksi feminismiksi:D Enää manipulointi ei onnistunut eivätkä syytökset tehneet minuun jälkeä, olin päässyt hänestä irti.

Sitten läheiseni kuoli ja kaikki muu jäi surun ja lamaannuksen alle. Eron järjestely keskeytyi, voimia riitti vain normaalielämän jatkamiseen. Yhdessäelo miehen kanssa siis jatkui. Suuri muutos oli tapahtunut kuitenkin omassa olemisessani, olin saavuttanut mielen tasapainon, hyväksynyt itseni ja asettanut rajani. En kaivannut ja kerjännyt enää hyväksyntää. Joskus mies sanoi ettei ole enää ylpeä minusta kun en saavuttanut sitä sun tätä. Ei se mitään, olen ihan ylpeä itsestäni ja se riittää minulle.

Suhteemme saikin nyt ihan uuden vaihteen. Mies alkoi vähitellen hakeutumaan lähelleni, kaipaamaan seuraani, pyytämään mukaan juttuihin. Arvostus ilmeisesti kasvoi, vaikka (tai ehkä juuri siksi) kun en sitä tarvitse. Riidat jäivät pois, koska en loukkaantunut enkä välittänyt muiden mielipiteistä silloin kun ne koskivat persoonaani tai tapaani elää.

Tätä prosessia miettiessäni tuli mieleen, että sain sen mistä luovuin. Luovuin parisuhteesta jossa olin roikkunut kynsin hampain, ja sen johdosta parisuhde jatkui.

Ehkä syvin toiveeni olikin ollut se, että saavuttaisin mielenrauhan ja saisin elää tasapainoista ja onnellista elämää, kuului siihen miestä tai ei. Kipua ja nöyrtymistä siihen vaadittiin ja monta ahdistuksen vuotta vaihtaisin pois jos voisin. Nyt on kuitenkin niin mukava olla että olen kiitollinen että se mankeli tuli käytyä läpi, jos kerran henkinen kasvuni sitä vaati.

Tuolla aiemmin kerroinkin, että olen ollut aiemmin tällaisessa suhteessa. Silloin päätin, että en anna enää minkään satuttaa enkä välitä ja pärjään omillani. Minun kohdallani se vain johti siihen, että kylmetin itseni niin totaalisesti, että eron hetkellä minulla ei ollut exää kohtaan enää mitään tunteita (ollut enää pitkään aikaan). Jäljellä ei ollut mitään kunnioitusta, arvostusta eikä kiintymystä häntä kohtaan ja ero oli minulle sillä hetkellä todella helppo, kun olin sitä tunteiden kuolettamista tehnyt jo vuosia. Itse näen, että siinä ainoastaan luovuin. Ei ollut mitenkään mahdollista saada sitä enää takaisin, koska mielenrauhani edellytys nimenomaan oli se, että lakkasin välittämästä ja yrittämästä. 

ap

Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.

Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan samanlainen kuin minä. Samojen juttujen kanssa kipuilin monta vuotta ja tajusin että muut on pitäneet mua kynnysmattona ja vähemmän arvokkaana kuin muita ystäviään. Virheet jotka olen tehnyt: 1.Olin liian mukava, kiltti, auttavainen ja empaattinen. Aina auttamassa muita, neuvomassa ja tukemassa 2. Jos ihmiset loukkasivat, loukkaannuin kyllä mutta pidin tunnereaktion omana tietonani ja jäädyin tilanteissa 3. Otin itse yhteyttä aina ystäviini ja ehdotin että nähtäiskö. Todella turhauttavaa oli aina olla aloitteentekijä ja laittaa eri ihmisille että "Hei, mitäs teet? Nähtäiskö lähiaikoina?" Tajusin että oon ollut ihan liian kiltti ja siksi ihmiset ei arvostaneet yhtään. Suosittelen sulle että alat puolustamaan itseäsi tilanteissa kun sua kohtaan tehdään väärin. Kerrot sun nykyisille ihmisille että tämä ei enää käy, olen muuttunut ja ymmärtänyt että ansaitsen hyvää kohtelua. Jos joku sulle suuttuu siitä niin se kertoo vain sen että susta on ollut vain hyötyä sille ihmiselle ja se tyyppi suuttuu sen takia ku et haluakaan enää olla sen likaämpäri ja syntipukki. Ala miettimään että tarvitset tasavertaisia ihmissuhteita äläkä anna valtaa niille muille. Kaikki ihmissuhteet loppujen lopuksi on valtasuhteita ja ihmiset huomaa jos ne saa pompotella sua miten vaan. Jos nää keinot ei tehoa ajan saatossa (voit joutua toistamaan itseäsi monet kerrat ja joudut varmasti konfliktitilanteisiin) niin kaikki ne ihmiset pois elämästä jotka jatkaa sun alistamista vaikka oot suoraan sanonut että ei käy. Sit vaan aloitat puhtaalta pöydältä ja kun olet tarpeeksi itsevarma niin kun tapaat uusia ihmisiä, osaat varoa alistamista ja huomaat että löydät tasavertaisia ihmissuhteita. Ei todellakaan oo helppoa ja itselläkin tässä prosessissa on mennyt jo pari vuotta mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan! Hyvin monet riitatilanteet menty läpi mutta ihmisille pitää vääntää rautalangasta niin kauan kuin menee perille tämä "Uusi minä". Ja oon löytänyt paljon uusia ystäviä jotka kohtelee hyvin ja kunnioittavasti. Kokeile sellaista kuin kaverihaku.net.

Tämä on mielestäni hieman paradoksaalinen juttu. On totta, että kynnysmattona oleminen on tuossa suuri ongelma. Sille ratkaisuksi ehdotetaan sitä, että alkaa pitämään puoliaan ja kertoa, että asia ei ole ok. Mutta minun elämässäni tämä on johtanut nimenomaan siihen, että olen se riippuva ja negatiivinen valittaja, mikä vain pahentaa asiaa. En ymmärrä, mikä se maailma on, jossa ihmiset lopettavat kaltoinkohtelun ja alkavat yhtäkkiä arvostaa, kun kerrot niistä ongelmakohdista avoimesti. 

Ja nyt sitten, kun esimerkiksi tässä ketjussa kerron, miten olen pyytänyt mieheltä ja ystäviltä asioita, se olen kuitenkin minä, joka olen tehnyt väärin. Kun ei saa kuulemma pyytää keneltäkään mitään vaan pitää itse korjata ongelmansa eikä kenenkään muun tekemisiin voi vaikuttaa. Tässä kohtaa sitten kuitenkin ohjeeksi annetaan se, että ole sittenkin se kynnysmatto ja hyväksy kaikki, koska et muuta voi. 

Eli tavallaan kielletään olemasta kynnysmatto, mutta sitten ohjeeksi annetaan, että pitää nimenomaan olla se kynnysmatto. 

ap

Ap, Millä tavalla sinua on ohjeistettu olemaan kynnysmatto?

"Sinun pitää vain hyväksyä, että olet yksin, etkä voi pyytää ja odottaa keneltäkään mitään." 

ap

Ap, kumpi sinun mielestäsi on kynnysmattona olemista? Se että kokee että ystäviäsi ei sinun seura kiinnosta ja silti tuppautuu heidän seuraan ja tyytyy niihin murusiin mitä he antavat silloin kuin heille sopii vai se että päättää että nyt riittää ja tekee elämässä tilaa sille että sinne voi joskus tulla ihmisiä jotka ihan oikeasti kunnioittaa ja välittää sinusta ja viihtyy seurassasi? Omituista että koet yksinolemisen olevan kynnysmattona olemista. Eihän se sitä ole. Aika moni ihminen, minut mukaan lukien on tehnyt sen päätöksen että kunnioituksesta itseään kohtaan on mieluummin yksin kuin huonossa ihmissuhteessa, oli se sitten kaveri tai parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miten, ap., haluaisit Hellstenin vaikuttavan elämässäsi?

Mitä tarkoitat? No esimerkiksi siten, että hän antaisi konkereettisia avaimia jonkinlaisiin oivalluksiin. Se kai self-help -kirjoilla yleensä on tarkoitus. 

ap

Mutta jos Hellsten ei ole niin konkreettinen kuin sinä? Tai jos sinun ei ole mahdollista saada oivalluksia Hellsteniltä. Miksi hänen kirjoituksillaan pitäisi olla jotakin tekemistä juuri sinun elämäsi kanssa?

No ei tietysti pidäkään. Mistähän näin edes päättelit. Siinä tapauksessa sitten vain totean, että hänen viisautensa eivät päteneet minuun ja etsin vastauksia jostain muualta. 

ap

Otsikosta, jonka sinä kirjoitit. - Sitä paitsi kerroit, ettet tajunnut Hellstenin pointtia etkä että ne eivät päteneet sinuun. P.S. Et ole peukuttanut saamiasi kommentteja.

Eli en saa kysyä kirjan väitteestä, ellen oleta sen kirjan muuttavan juuri minun elämääni olennaisesti? 

Ja mitä peukuttamisesta? Olen peukuttanut mielestäni hyviä kommentteja, jotka olen lukenut. En ole täällä palstalla koko aikaa, joten luonnollisesti en heti peukuttelekaan. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan samanlainen kuin minä. Samojen juttujen kanssa kipuilin monta vuotta ja tajusin että muut on pitäneet mua kynnysmattona ja vähemmän arvokkaana kuin muita ystäviään. Virheet jotka olen tehnyt: 1.Olin liian mukava, kiltti, auttavainen ja empaattinen. Aina auttamassa muita, neuvomassa ja tukemassa 2. Jos ihmiset loukkasivat, loukkaannuin kyllä mutta pidin tunnereaktion omana tietonani ja jäädyin tilanteissa 3. Otin itse yhteyttä aina ystäviini ja ehdotin että nähtäiskö. Todella turhauttavaa oli aina olla aloitteentekijä ja laittaa eri ihmisille että "Hei, mitäs teet? Nähtäiskö lähiaikoina?" Tajusin että oon ollut ihan liian kiltti ja siksi ihmiset ei arvostaneet yhtään. Suosittelen sulle että alat puolustamaan itseäsi tilanteissa kun sua kohtaan tehdään väärin. Kerrot sun nykyisille ihmisille että tämä ei enää käy, olen muuttunut ja ymmärtänyt että ansaitsen hyvää kohtelua. Jos joku sulle suuttuu siitä niin se kertoo vain sen että susta on ollut vain hyötyä sille ihmiselle ja se tyyppi suuttuu sen takia ku et haluakaan enää olla sen likaämpäri ja syntipukki. Ala miettimään että tarvitset tasavertaisia ihmissuhteita äläkä anna valtaa niille muille. Kaikki ihmissuhteet loppujen lopuksi on valtasuhteita ja ihmiset huomaa jos ne saa pompotella sua miten vaan. Jos nää keinot ei tehoa ajan saatossa (voit joutua toistamaan itseäsi monet kerrat ja joudut varmasti konfliktitilanteisiin) niin kaikki ne ihmiset pois elämästä jotka jatkaa sun alistamista vaikka oot suoraan sanonut että ei käy. Sit vaan aloitat puhtaalta pöydältä ja kun olet tarpeeksi itsevarma niin kun tapaat uusia ihmisiä, osaat varoa alistamista ja huomaat että löydät tasavertaisia ihmissuhteita. Ei todellakaan oo helppoa ja itselläkin tässä prosessissa on mennyt jo pari vuotta mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan! Hyvin monet riitatilanteet menty läpi mutta ihmisille pitää vääntää rautalangasta niin kauan kuin menee perille tämä "Uusi minä". Ja oon löytänyt paljon uusia ystäviä jotka kohtelee hyvin ja kunnioittavasti. Kokeile sellaista kuin kaverihaku.net.

Tämä on mielestäni hieman paradoksaalinen juttu. On totta, että kynnysmattona oleminen on tuossa suuri ongelma. Sille ratkaisuksi ehdotetaan sitä, että alkaa pitämään puoliaan ja kertoa, että asia ei ole ok. Mutta minun elämässäni tämä on johtanut nimenomaan siihen, että olen se riippuva ja negatiivinen valittaja, mikä vain pahentaa asiaa. En ymmärrä, mikä se maailma on, jossa ihmiset lopettavat kaltoinkohtelun ja alkavat yhtäkkiä arvostaa, kun kerrot niistä ongelmakohdista avoimesti. 

Ja nyt sitten, kun esimerkiksi tässä ketjussa kerron, miten olen pyytänyt mieheltä ja ystäviltä asioita, se olen kuitenkin minä, joka olen tehnyt väärin. Kun ei saa kuulemma pyytää keneltäkään mitään vaan pitää itse korjata ongelmansa eikä kenenkään muun tekemisiin voi vaikuttaa. Tässä kohtaa sitten kuitenkin ohjeeksi annetaan se, että ole sittenkin se kynnysmatto ja hyväksy kaikki, koska et muuta voi. 

Eli tavallaan kielletään olemasta kynnysmatto, mutta sitten ohjeeksi annetaan, että pitää nimenomaan olla se kynnysmatto. 

ap

Ap, Millä tavalla sinua on ohjeistettu olemaan kynnysmatto?

"Sinun pitää vain hyväksyä, että olet yksin, etkä voi pyytää ja odottaa keneltäkään mitään." 

ap

Ap, kumpi sinun mielestäsi on kynnysmattona olemista? Se että kokee että ystäviäsi ei sinun seura kiinnosta ja silti tuppautuu heidän seuraan ja tyytyy niihin murusiin mitä he antavat silloin kuin heille sopii vai se että päättää että nyt riittää ja tekee elämässä tilaa sille että sinne voi joskus tulla ihmisiä jotka ihan oikeasti kunnioittaa ja välittää sinusta ja viihtyy seurassasi? Omituista että koet yksinolemisen olevan kynnysmattona olemista. Eihän se sitä ole. Aika moni ihminen, minut mukaan lukien on tehnyt sen päätöksen että kunnioituksesta itseään kohtaan on mieluummin yksin kuin huonossa ihmissuhteessa, oli se sitten kaveri tai parisuhde.

No tässäpä taas yksi paradoksi. Ensin sanotaan, että pitää hakeutua ihmisten seuraan, jos ei halua olla yksin. Sitten kun hakeutuu, se on tuppautumista ja kynnysmatoksi heittäytymistä. Niinpä. Sitä tämä minun elämäni on. Etsin ja etsin, mutta kun tuntuu pahalta tuppautua. Tuolla aiemmin kerroin, että olen hakeutunut harrastusporukoihin, yrittänyt verkoistoitua työasioissa, liittynyt fb-ryhmiin jne. Kerro nyt herranjestas, mitä minun pitää tehdä, kun niitä ihmisiä ei saa nyt sitten etisäkään eikä ketään pyytää mihinkään. Jäädä kotiin yksin ja odottaa, että ovikello soi? 

ap

Tuossa on sama logiikka kuin sanonnassa ei raha tee onnelliseksi. Sillä lohdutetaan jostakin luopumaan joutuvaa yrittäen väittää että jossain on joku oikeudenmukaisuuden takaava korkeampi voima ja varmaan saat vielä omasi takaisin korkojen kera kun vain luovut tästäkin vähästä mitä sinulla vielä on. Siis ihan silkkaa häränpskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan samanlainen kuin minä. Samojen juttujen kanssa kipuilin monta vuotta ja tajusin että muut on pitäneet mua kynnysmattona ja vähemmän arvokkaana kuin muita ystäviään. Virheet jotka olen tehnyt: 1.Olin liian mukava, kiltti, auttavainen ja empaattinen. Aina auttamassa muita, neuvomassa ja tukemassa 2. Jos ihmiset loukkasivat, loukkaannuin kyllä mutta pidin tunnereaktion omana tietonani ja jäädyin tilanteissa 3. Otin itse yhteyttä aina ystäviini ja ehdotin että nähtäiskö. Todella turhauttavaa oli aina olla aloitteentekijä ja laittaa eri ihmisille että "Hei, mitäs teet? Nähtäiskö lähiaikoina?" Tajusin että oon ollut ihan liian kiltti ja siksi ihmiset ei arvostaneet yhtään. Suosittelen sulle että alat puolustamaan itseäsi tilanteissa kun sua kohtaan tehdään väärin. Kerrot sun nykyisille ihmisille että tämä ei enää käy, olen muuttunut ja ymmärtänyt että ansaitsen hyvää kohtelua. Jos joku sulle suuttuu siitä niin se kertoo vain sen että susta on ollut vain hyötyä sille ihmiselle ja se tyyppi suuttuu sen takia ku et haluakaan enää olla sen likaämpäri ja syntipukki. Ala miettimään että tarvitset tasavertaisia ihmissuhteita äläkä anna valtaa niille muille. Kaikki ihmissuhteet loppujen lopuksi on valtasuhteita ja ihmiset huomaa jos ne saa pompotella sua miten vaan. Jos nää keinot ei tehoa ajan saatossa (voit joutua toistamaan itseäsi monet kerrat ja joudut varmasti konfliktitilanteisiin) niin kaikki ne ihmiset pois elämästä jotka jatkaa sun alistamista vaikka oot suoraan sanonut että ei käy. Sit vaan aloitat puhtaalta pöydältä ja kun olet tarpeeksi itsevarma niin kun tapaat uusia ihmisiä, osaat varoa alistamista ja huomaat että löydät tasavertaisia ihmissuhteita. Ei todellakaan oo helppoa ja itselläkin tässä prosessissa on mennyt jo pari vuotta mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan! Hyvin monet riitatilanteet menty läpi mutta ihmisille pitää vääntää rautalangasta niin kauan kuin menee perille tämä "Uusi minä". Ja oon löytänyt paljon uusia ystäviä jotka kohtelee hyvin ja kunnioittavasti. Kokeile sellaista kuin kaverihaku.net.

Tämä on mielestäni hieman paradoksaalinen juttu. On totta, että kynnysmattona oleminen on tuossa suuri ongelma. Sille ratkaisuksi ehdotetaan sitä, että alkaa pitämään puoliaan ja kertoa, että asia ei ole ok. Mutta minun elämässäni tämä on johtanut nimenomaan siihen, että olen se riippuva ja negatiivinen valittaja, mikä vain pahentaa asiaa. En ymmärrä, mikä se maailma on, jossa ihmiset lopettavat kaltoinkohtelun ja alkavat yhtäkkiä arvostaa, kun kerrot niistä ongelmakohdista avoimesti. 

Ja nyt sitten, kun esimerkiksi tässä ketjussa kerron, miten olen pyytänyt mieheltä ja ystäviltä asioita, se olen kuitenkin minä, joka olen tehnyt väärin. Kun ei saa kuulemma pyytää keneltäkään mitään vaan pitää itse korjata ongelmansa eikä kenenkään muun tekemisiin voi vaikuttaa. Tässä kohtaa sitten kuitenkin ohjeeksi annetaan se, että ole sittenkin se kynnysmatto ja hyväksy kaikki, koska et muuta voi. 

Eli tavallaan kielletään olemasta kynnysmatto, mutta sitten ohjeeksi annetaan, että pitää nimenomaan olla se kynnysmatto. 

ap

Ap, Millä tavalla sinua on ohjeistettu olemaan kynnysmatto?

"Sinun pitää vain hyväksyä, että olet yksin, etkä voi pyytää ja odottaa keneltäkään mitään." 

ap

Ap, kumpi sinun mielestäsi on kynnysmattona olemista? Se että kokee että ystäviäsi ei sinun seura kiinnosta ja silti tuppautuu heidän seuraan ja tyytyy niihin murusiin mitä he antavat silloin kuin heille sopii vai se että päättää että nyt riittää ja tekee elämässä tilaa sille että sinne voi joskus tulla ihmisiä jotka ihan oikeasti kunnioittaa ja välittää sinusta ja viihtyy seurassasi? Omituista että koet yksinolemisen olevan kynnysmattona olemista. Eihän se sitä ole. Aika moni ihminen, minut mukaan lukien on tehnyt sen päätöksen että kunnioituksesta itseään kohtaan on mieluummin yksin kuin huonossa ihmissuhteessa, oli se sitten kaveri tai parisuhde.

Ja tähän vielä kommentoin, että kyllä, koen kynnysmattoiluksi sen, että minulle tullaan sanomaan, että et saa haluta olla ystävien kanssa, vaan sinun pitää nyt vain olla yksin. Että joku toinen tulee määräämään, mistä asioista minun pitää nauttia enkä saa etsiä niitä asioita itse. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan samanlainen kuin minä. Samojen juttujen kanssa kipuilin monta vuotta ja tajusin että muut on pitäneet mua kynnysmattona ja vähemmän arvokkaana kuin muita ystäviään. Virheet jotka olen tehnyt: 1.Olin liian mukava, kiltti, auttavainen ja empaattinen. Aina auttamassa muita, neuvomassa ja tukemassa 2. Jos ihmiset loukkasivat, loukkaannuin kyllä mutta pidin tunnereaktion omana tietonani ja jäädyin tilanteissa 3. Otin itse yhteyttä aina ystäviini ja ehdotin että nähtäiskö. Todella turhauttavaa oli aina olla aloitteentekijä ja laittaa eri ihmisille että "Hei, mitäs teet? Nähtäiskö lähiaikoina?" Tajusin että oon ollut ihan liian kiltti ja siksi ihmiset ei arvostaneet yhtään. Suosittelen sulle että alat puolustamaan itseäsi tilanteissa kun sua kohtaan tehdään väärin. Kerrot sun nykyisille ihmisille että tämä ei enää käy, olen muuttunut ja ymmärtänyt että ansaitsen hyvää kohtelua. Jos joku sulle suuttuu siitä niin se kertoo vain sen että susta on ollut vain hyötyä sille ihmiselle ja se tyyppi suuttuu sen takia ku et haluakaan enää olla sen likaämpäri ja syntipukki. Ala miettimään että tarvitset tasavertaisia ihmissuhteita äläkä anna valtaa niille muille. Kaikki ihmissuhteet loppujen lopuksi on valtasuhteita ja ihmiset huomaa jos ne saa pompotella sua miten vaan. Jos nää keinot ei tehoa ajan saatossa (voit joutua toistamaan itseäsi monet kerrat ja joudut varmasti konfliktitilanteisiin) niin kaikki ne ihmiset pois elämästä jotka jatkaa sun alistamista vaikka oot suoraan sanonut että ei käy. Sit vaan aloitat puhtaalta pöydältä ja kun olet tarpeeksi itsevarma niin kun tapaat uusia ihmisiä, osaat varoa alistamista ja huomaat että löydät tasavertaisia ihmissuhteita. Ei todellakaan oo helppoa ja itselläkin tässä prosessissa on mennyt jo pari vuotta mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan! Hyvin monet riitatilanteet menty läpi mutta ihmisille pitää vääntää rautalangasta niin kauan kuin menee perille tämä "Uusi minä". Ja oon löytänyt paljon uusia ystäviä jotka kohtelee hyvin ja kunnioittavasti. Kokeile sellaista kuin kaverihaku.net.

Tämä on mielestäni hieman paradoksaalinen juttu. On totta, että kynnysmattona oleminen on tuossa suuri ongelma. Sille ratkaisuksi ehdotetaan sitä, että alkaa pitämään puoliaan ja kertoa, että asia ei ole ok. Mutta minun elämässäni tämä on johtanut nimenomaan siihen, että olen se riippuva ja negatiivinen valittaja, mikä vain pahentaa asiaa. En ymmärrä, mikä se maailma on, jossa ihmiset lopettavat kaltoinkohtelun ja alkavat yhtäkkiä arvostaa, kun kerrot niistä ongelmakohdista avoimesti. 

Ja nyt sitten, kun esimerkiksi tässä ketjussa kerron, miten olen pyytänyt mieheltä ja ystäviltä asioita, se olen kuitenkin minä, joka olen tehnyt väärin. Kun ei saa kuulemma pyytää keneltäkään mitään vaan pitää itse korjata ongelmansa eikä kenenkään muun tekemisiin voi vaikuttaa. Tässä kohtaa sitten kuitenkin ohjeeksi annetaan se, että ole sittenkin se kynnysmatto ja hyväksy kaikki, koska et muuta voi. 

Eli tavallaan kielletään olemasta kynnysmatto, mutta sitten ohjeeksi annetaan, että pitää nimenomaan olla se kynnysmatto. 

ap

Ap, Millä tavalla sinua on ohjeistettu olemaan kynnysmatto?

"Sinun pitää vain hyväksyä, että olet yksin, etkä voi pyytää ja odottaa keneltäkään mitään." 

ap

Ap, kumpi sinun mielestäsi on kynnysmattona olemista? Se että kokee että ystäviäsi ei sinun seura kiinnosta ja silti tuppautuu heidän seuraan ja tyytyy niihin murusiin mitä he antavat silloin kuin heille sopii vai se että päättää että nyt riittää ja tekee elämässä tilaa sille että sinne voi joskus tulla ihmisiä jotka ihan oikeasti kunnioittaa ja välittää sinusta ja viihtyy seurassasi? Omituista että koet yksinolemisen olevan kynnysmattona olemista. Eihän se sitä ole. Aika moni ihminen, minut mukaan lukien on tehnyt sen päätöksen että kunnioituksesta itseään kohtaan on mieluummin yksin kuin huonossa ihmissuhteessa, oli se sitten kaveri tai parisuhde.

No tässäpä taas yksi paradoksi. Ensin sanotaan, että pitää hakeutua ihmisten seuraan, jos ei halua olla yksin. Sitten kun hakeutuu, se on tuppautumista ja kynnysmatoksi heittäytymistä. Niinpä. Sitä tämä minun elämäni on. Etsin ja etsin, mutta kun tuntuu pahalta tuppautua. Tuolla aiemmin kerroin, että olen hakeutunut harrastusporukoihin, yrittänyt verkoistoitua työasioissa, liittynyt fb-ryhmiin jne. Kerro nyt herranjestas, mitä minun pitää tehdä, kun niitä ihmisiä ei saa nyt sitten etisäkään eikä ketään pyytää mihinkään. Jäädä kotiin yksin ja odottaa, että ovikello soi? 

ap

Taas sotket kaksi eri asiaa ihan tahallaan. Ystäväsi on eri asia kuin jotkut harrastusporukat. Jos lähdet johonkin julkiseen tapahtumaan yksin ja siellä on muita ihmisiä niin silloihan sinä osallistut siihen tapahtumaan. Tämänhän toki jo tiesitkin mutta on vaan kiva ampua kaikki ehdotukset alas ettei tarvitse katsoa totuutta silmiin.

Vierailija kirjoitti:

Ap tai olla nyt niin jumissa omassa tilanteessaan, että ei pysty sisäistämään mitään mitä ihmiset yrittää auttaa. Lause pitää sisällään syvemmän merkityksen, millä ei ole mitään tekemistä fyysisten asioiden kanssa. Ap kuitenkin kääntää sen tarkoittamaan sitä, että viettää loppuelämän yksin sen sijaan, että pohtisi asiaa henkisemmän näkökulman kautta.

Ap pitäisi ensin selättää asiat, jotka estää asioiden syvemmän tarkastelun. Ehkä sen jälkeen annetut hyvät esimerkit tulee ymmärretyksi.

Se on niin helppoa huutaa vierestä, kun ei näköjään edes tiedä, millaisissa tilanteissa olen elänyt. Tässä yritetään nyt väittää, että takana on jokin suuri viisaus, mutta ei nyt jostain syystä pystytä kertomaan, mikä muu viisaus tuossa muka on kuin että tyydy kohtaloosi. 

Jos olet  kouluikäisestä saakka taistellut oikeudesta ihmissuhteisiin, kyllä siinä vain pikkuhiljaa hiipii päähän ajatus, että se loppuikä kuuluu olla yksin. Kuulosti se nyt sinusta miten maalliselta tahansa. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan samanlainen kuin minä. Samojen juttujen kanssa kipuilin monta vuotta ja tajusin että muut on pitäneet mua kynnysmattona ja vähemmän arvokkaana kuin muita ystäviään. Virheet jotka olen tehnyt: 1.Olin liian mukava, kiltti, auttavainen ja empaattinen. Aina auttamassa muita, neuvomassa ja tukemassa 2. Jos ihmiset loukkasivat, loukkaannuin kyllä mutta pidin tunnereaktion omana tietonani ja jäädyin tilanteissa 3. Otin itse yhteyttä aina ystäviini ja ehdotin että nähtäiskö. Todella turhauttavaa oli aina olla aloitteentekijä ja laittaa eri ihmisille että "Hei, mitäs teet? Nähtäiskö lähiaikoina?" Tajusin että oon ollut ihan liian kiltti ja siksi ihmiset ei arvostaneet yhtään. Suosittelen sulle että alat puolustamaan itseäsi tilanteissa kun sua kohtaan tehdään väärin. Kerrot sun nykyisille ihmisille että tämä ei enää käy, olen muuttunut ja ymmärtänyt että ansaitsen hyvää kohtelua. Jos joku sulle suuttuu siitä niin se kertoo vain sen että susta on ollut vain hyötyä sille ihmiselle ja se tyyppi suuttuu sen takia ku et haluakaan enää olla sen likaämpäri ja syntipukki. Ala miettimään että tarvitset tasavertaisia ihmissuhteita äläkä anna valtaa niille muille. Kaikki ihmissuhteet loppujen lopuksi on valtasuhteita ja ihmiset huomaa jos ne saa pompotella sua miten vaan. Jos nää keinot ei tehoa ajan saatossa (voit joutua toistamaan itseäsi monet kerrat ja joudut varmasti konfliktitilanteisiin) niin kaikki ne ihmiset pois elämästä jotka jatkaa sun alistamista vaikka oot suoraan sanonut että ei käy. Sit vaan aloitat puhtaalta pöydältä ja kun olet tarpeeksi itsevarma niin kun tapaat uusia ihmisiä, osaat varoa alistamista ja huomaat että löydät tasavertaisia ihmissuhteita. Ei todellakaan oo helppoa ja itselläkin tässä prosessissa on mennyt jo pari vuotta mutta olen nyt onnellisempi kuin koskaan! Hyvin monet riitatilanteet menty läpi mutta ihmisille pitää vääntää rautalangasta niin kauan kuin menee perille tämä "Uusi minä". Ja oon löytänyt paljon uusia ystäviä jotka kohtelee hyvin ja kunnioittavasti. Kokeile sellaista kuin kaverihaku.net.

Tämä on mielestäni hieman paradoksaalinen juttu. On totta, että kynnysmattona oleminen on tuossa suuri ongelma. Sille ratkaisuksi ehdotetaan sitä, että alkaa pitämään puoliaan ja kertoa, että asia ei ole ok. Mutta minun elämässäni tämä on johtanut nimenomaan siihen, että olen se riippuva ja negatiivinen valittaja, mikä vain pahentaa asiaa. En ymmärrä, mikä se maailma on, jossa ihmiset lopettavat kaltoinkohtelun ja alkavat yhtäkkiä arvostaa, kun kerrot niistä ongelmakohdista avoimesti. 

Ja nyt sitten, kun esimerkiksi tässä ketjussa kerron, miten olen pyytänyt mieheltä ja ystäviltä asioita, se olen kuitenkin minä, joka olen tehnyt väärin. Kun ei saa kuulemma pyytää keneltäkään mitään vaan pitää itse korjata ongelmansa eikä kenenkään muun tekemisiin voi vaikuttaa. Tässä kohtaa sitten kuitenkin ohjeeksi annetaan se, että ole sittenkin se kynnysmatto ja hyväksy kaikki, koska et muuta voi. 

Eli tavallaan kielletään olemasta kynnysmatto, mutta sitten ohjeeksi annetaan, että pitää nimenomaan olla se kynnysmatto. 

ap

Ap, Millä tavalla sinua on ohjeistettu olemaan kynnysmatto?

"Sinun pitää vain hyväksyä, että olet yksin, etkä voi pyytää ja odottaa keneltäkään mitään." 

ap

Ap, kumpi sinun mielestäsi on kynnysmattona olemista? Se että kokee että ystäviäsi ei sinun seura kiinnosta ja silti tuppautuu heidän seuraan ja tyytyy niihin murusiin mitä he antavat silloin kuin heille sopii vai se että päättää että nyt riittää ja tekee elämässä tilaa sille että sinne voi joskus tulla ihmisiä jotka ihan oikeasti kunnioittaa ja välittää sinusta ja viihtyy seurassasi? Omituista että koet yksinolemisen olevan kynnysmattona olemista. Eihän se sitä ole. Aika moni ihminen, minut mukaan lukien on tehnyt sen päätöksen että kunnioituksesta itseään kohtaan on mieluummin yksin kuin huonossa ihmissuhteessa, oli se sitten kaveri tai parisuhde.

No tässäpä taas yksi paradoksi. Ensin sanotaan, että pitää hakeutua ihmisten seuraan, jos ei halua olla yksin. Sitten kun hakeutuu, se on tuppautumista ja kynnysmatoksi heittäytymistä. Niinpä. Sitä tämä minun elämäni on. Etsin ja etsin, mutta kun tuntuu pahalta tuppautua. Tuolla aiemmin kerroin, että olen hakeutunut harrastusporukoihin, yrittänyt verkoistoitua työasioissa, liittynyt fb-ryhmiin jne. Kerro nyt herranjestas, mitä minun pitää tehdä, kun niitä ihmisiä ei saa nyt sitten etisäkään eikä ketään pyytää mihinkään. Jäädä kotiin yksin ja odottaa, että ovikello soi? 

ap

Taas sotket kaksi eri asiaa ihan tahallaan. Ystäväsi on eri asia kuin jotkut harrastusporukat. Jos lähdet johonkin julkiseen tapahtumaan yksin ja siellä on muita ihmisiä niin silloihan sinä osallistut siihen tapahtumaan. Tämänhän toki jo tiesitkin mutta on vaan kiva ampua kaikki ehdotukset alas ettei tarvitse katsoa totuutta silmiin.

Ööh, niin? Tuolla mielestäni pariinkin kertaan jo kerroin, miten "hyvältä" tuntuu mennä esim tapahtumaan tai terassille yksin, kun ympärillä on iloisia kaveriporukoita. Oleko koskaan kuullut, että suuressa joukossa yksinäisyys tuntuu vielä pahemmalta, koska siellä se vielä korostuu, että olet erilainen kuin muut. 

Harrastusporukoilla tarkoitin sitä, kun tuolla kysyttiin, millä tavalla olen etsinyt uusia ystäviä ja seuraa. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käsitän luopumisen niin, että en enää odota muiden tekevän minua onnelliseksi. Jos haluan tehdä jotain, vaikka matkustaa, mutta en löydä kaveria reissuun, lähden yksin. En jätä tekemättä asioita siksi, että joku ei tee asioita kanssani. En myöskään yritä pakottaa ympärillä olevia ihmisiä toimimaan kuten haluan, vaan valitsen ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa minulla on samanlainen arvo- ja ajatusmaailma. En anna enää hyväksikäyttää itseäni, luovun surutta niistä ihmisistä, jotka aiheuttavat enemmän pahaa kuin hyvää. Vain sillä tavalla luopumalla voin luoda mahdollisuuden paremmalle. Mitään lupaustahan kukaan ei voi antaa yhtään mistään, esim. siitä että tilalle saisi rutkasti muita, parempia ystäviä. Niin käy tai ei, huonosta parisuhteesta luopuminen ei takaa sitä, että prinssi odottaa kulman takana. Mutta mitä järkeä on tuhlata elämäänsä ihmisten kanssa, jotka ottavat enemmän mitä antavat? Ei ole mitään järkeä uhrautua ja uhriutua, vaan elämä on otettava omin käsiin. Lakata palvelemasta muita, asettaa rajat ja katsoa mihin se johtaa. Tai voihan samaa jatkaa, mutta muita ei vain voi muuttaa. Ainoastaan itseään voi.

Mutta kun ei itsekseen kiinnosta ne matkustelut ja ravintolaillalliset ja teatterit? Jos ne nyt vain eivät yksin tunnu miltään tai tekevät jopa pahemman olon, niin silloinhan minun pitää vain jättää ne asiat tekemättä. Anteeksi vain, mutta minä olen niin huono ja vajavainen ihminen, kun ei tulisi mieleenikään varata illallispöytää vain itselleni. (Ja kyllä, tässä nyt heittäydyn marttyyriksi, kun porukka ei näköjään yhtään ymmärrä, mitä yritän sanoa.) 

Minua tässä nyt hieman kyllä loukkaa, että koko ajan puhutaan, ikään kuin olisin pakottamassa muita ihmisiä koko ajan johonkin. Ja ikään kuin edes kuvittelisin, että ihmisiä voi pakottaa. Kyse on ainoastaan siiitä, että haluaisin elää niin kuin muutkin ihmiset, mutta en tiedä, miksi se ei minulta onnistu. Yleensä kai oletus on, että eivät ne kaverit sinun ajatuksia osaa lukea, jos haluat lähteä matkalle, joten silloinhan sinä itse luonnollisesti sitä heiltä pyydät. Mutta tässä nyt jotenkin oletetaan, että minun pyytämiset ja ehdottamisetkin ovat jotain pakottamista ja vaatimista. Ei, koskaan en ole ystäviäni pakottanut. Kyse on vain siitä, että minä itsekseni hiljaa kärsin siitä, että niitä ystäviä ei hirveästi kiinnosta. Eli kyllä, pyydän, mutta ei, en pakota. Ainoastaan kipuilen eivätkä ystäväni tästä edes tiedä. 

ap

Ulkopuolisena huomaan, että sinua ei tosiaan kiinnosta matkustelut, ravintolaillalliset tai teatterit vaan toisen ihmisen seura. Ehdotat jotain niistä kaverillesi ja jos hän ei lähde, et lähde itsekään. Ts asia, jota kaverillesi ehdotit, ei ole edes omasta mielestäsi kovin kiinnostava. Miksi oletat, että se olisi kaverillesikaan yhtään sen kiinnostavampaa? Miksi kaverisi lähtisi mukaasi johonkin sellaiseen, mikä ei edes omasta mielestäsi ole kovin kiinnostavaa? 

- eri -