Lue keskustelun säännöt.
Oman lapsen käyttäminen terapeuttina itselle
27.07.2014 |
Miten suhtaudutte tilanteeseen, jossa yksinhuoltajaäiti kertoo 11-vuotiaalle lapselleen kaikki yksityisasiansa ja "keskustelee" lapsen kanssa niistä? Äiti on hyvin ylpeä lapsensa "kypsyydestä ja fiksusta tavasta jutella vaikeista asioista". Käsittääkseni äiti myös avautuu miesasioistaan (miespuolinen uusi ystävä) lapselle. Kun äidillä on riitaa jonkun kanssa, hän kertoo lapselle senkin. Lapsi lohduttaa ja tukee ja uhkaa riidan muita osapuolia väkivallalla. Ja äiti on ylpeä viisaasta lapsestaan.
Kommentteja?
Kommentit (106)
Epävakaa persoonallisuushäiriö näissä yleensä on taustalla. Itsellä samat kokemukset, äidin draamailu ja ruikutuksen vei kaiken tilan ja hapen perheessä. Minun sinänsä vähäiset ongelmat ei koskaan ketään kiinnostaneet ja niitä vähäteltiin. Pärjääminen koulussa aiheutti lähinnä vihaa ja kateutta alisuoriutuvissa vanhemmissa. itse en ole alisuoriutuja mutta läheisiä ihmissuhteita kammoan, koska oletus on se että minä joudun niissä kantamaan kaiken vastuun ja ottamaan vastaan paskan. EIhän se tietenkään näin välttämättä olisi, mutta en koe että minulla on varaa ottaa sellaisia riskejä mielenterveydelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erittäin typerää äidiltä. Oma äitini kohteli minua juuri noin ja olen kärsinyt syyllisyyksistä, riittämättömuuden tunteesta ja epävarmuudesta aina. Tunnen etten ole koskaan ollut äidilleni tärkeä 'itsenäni', vaan joutunut aina ansaitsemaan paikkani äitini tarpeiden täyttämisen kautta.
Äiti kieltää tuolta lapselta lapsuuden. Liian raskas taakka lapselle kannatella äitiä ja olla äidille väline parempaan oloon. Mielestäni tuollainen on henkistä pahoinpitelyä. :(
Minun äitini myös. Mutta sen sijaan että paikkaisin riittämättömyyden tunnetta äidin kautta, kanavoin auttamisenhaluni työhön.
Äitiä ei voi kasvattaa. Senkään vuoksi, että äiti ei ota lapsensa neuvoja aikuisenakaan vakavasti. Mutta muita ihmisiä voi, koska auktoriteettiasema on työn puolesta.
Tuollainen kasvuympäristö ei ole ok, mutta ainakin oppii huomioimaan toisia. Kunhan ei unohda, että itsekin on hoivan ja huomion arvoinen omassa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kärsii kun joutuu miettimään aikuisten asioita. Siinä taas äiti jolta joutaisi lapset ottaa pois.
Puhuuko aloittaja itsestään ja omasta lapsestaan? Jos ei, niin onpa hitonmoinen urkkija. Kysymyskin on tosi lapsellinen: lasta ei tietenkään saa käyttää hyväksi millään tavoin. Lapsi ei ole terapeutti. Tässä tapauksessa äiti ei ole kunnolla aikuistunut.
Man, tälleen 10 vuotta myöhemmin piti tulla sanomaan että olin täysin samassa asemassa :D Omat porukat olivat tosin eronneet. Nyt olen itse 21 v ja alan vasta huomaamaan miten paljon hallaa äitini käytös on tehnyt.
Up