Oman lapsen käyttäminen terapeuttina itselle

Lapsi kärsii kun joutuu miettimään aikuisten asioita. Siinä taas äiti jolta joutaisi lapset ottaa pois.

Ei todellakaan OK. Osien pitäis olla toisinpäin.

(Tosin lapsen ongelmat tietenki eri tasoa.)

Tuollaiset rajattomat vanhemmat on pahimpia.

Ei todellakaan ole lapsen tehtävä kuunnella äitinsä vuodatuksia

Itse kuuntelin 18-vuotiaana silmät suurina järkytyksestä, kun kaveri toteaa äidilleen "kylläpä tekee mieli munaa" ja äitinsä toteaa "niin, kyllähän sellanen iso muna tekis hyvää". En tosiaankaan ole siveyden sipuli, mutta en ajattele tuollaisen kuuluvan äiti-tytär -keskusteluun

Tuntuu olevan tänä päivänä yleistymään päin tämä vanhemman ja lapsen välinen "kaveruus".

Liittyykö sitten tuohon nuoruuden ihannointiin, yksinäisyyteen, huonoon itsetuntoon vai mihin, mutta yhä enemmän törmää tähän kuvioon. Yleensä nämä äidit myös pukeutuvat samaan tyyliin kuin lapsensa ja ostavat lapsilleen aikuisempia vaatteita jo ala-asteelta lähtien. Erityisesti jos äiti-tytär- kuvio.

Surullista lapsen kannalta. Ei varmasti aikuisena juuri kunnioita vanhempaansa, eikä pidä tämän tukea ja turvaa juuri minään. Samalla tavalla läheinen kuin muutkin kaverit. Pitäisi äidin ja lapsen välinen suhde olla niin paljon enemmän. Jää paljosta paitsi.

Mun äiti teki tota mulle. Ei se seksielämästään puhunut, mutta muuten miesongelmista, omasta mielenterveydestä, työttömyydestä, typeristä sukulaisista ym ym ym... En tiennytkään, että toi on yleistä. Joo ei mulle käynyt hyvin. Onneks asun nyt omillani, ja on ihan kivaakin käydä äidillä. Mutta siis ennen en saanut päättää esim. milloin opiskelen tai vietän vapaa-aikaa, koska äiti alkoi tuntikausia puimaan ongelmiaan. Ja koskaan en voinut puhua omista murheista. Aina se käänsi kaiken itseensä ja jatkoi vaan. Ei sitä kai kiinnostanut. En nyt silti sanoisi, että olisin huostaan halunnut. Jos noin vähäisin perustein tehtäisiin lastensuojeluilmoitus, olisi pian yli puolet suomalaisista lapsista huostassa.

Miksi kaikki alapeukuttavat asiaan negatiivisesti suhtautuvien kommentteja? Tosiasia on, ettei lapsen kuulu missään nimessä kantaa vanhempiensa murheita. Aikuiset uskoutuvat toisilleen - vain siten he voivat olla lasten tarvitsemia turvasatamia, kallioita, joihin voi turvautua omassa hädässään, kun omat valmiudet käsitellä asioita eivät vielä ole riittävän kehittyneet.

Lapsi raukka. Lapsen ei ikimaailmassa pitäisi tarvita ottaa kantaa aikuisten asioihin. Lapsen pitää antaa olla lapsi.

Entinen ystävättäreni teki tuota erottuaan. Mollasi lisäksi lapselle lapsen isää. Lapsi joutui terapoimaan äitiään ja on nyt aikuisena itse mielenterveysongelmainen ja työkyvytön. Äiti syyttää siitäkin ex-miestään.

Ei ole hyvä.

Vanhempani erosivat ollessani 13. Tulin äidin kanssa junalla jostain ja yhtäkkiä äiti sanoi: "Minulla on miesystävä ja rakastan sitä. Kai ymmärrät, että minä tarvin rakkautta?" Pakkohan minun oli vastata, että ymmärrän, mutta en olisi ikinä halunnut kuulla tuota lausetta. Se ei todellakaan kuulunut minulle. Jotenkin tuntui, että äiti vaati hyväksyntääni, vaikkei hän sitä kai tarkoittanut. Tunsin pettäväni isän.

Minusta tämä episodi oli vastaus tuohon terapointikysymykseen: ehdottomasti ei saa käyttää.

[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:12"]Ei todellakaan ole lapsen tehtävä kuunnella äitinsä vuodatuksia

Itse kuuntelin 18-vuotiaana silmät suurina järkytyksestä, kun kaveri toteaa äidilleen "kylläpä tekee mieli munaa" ja äitinsä toteaa "niin, kyllähän sellanen iso muna tekis hyvää". En tosiaankaan ole siveyden sipuli, mutta en ajattele tuollaisen kuuluvan äiti-tytär -keskusteluun

[/quote]

Jos ne puhui kananmunista?

ei.

Erittäin typerää äidiltä. Oma äitini kohteli minua juuri noin ja olen kärsinyt syyllisyyksistä, riittämättömuuden tunteesta ja epävarmuudesta aina. Tunnen etten ole koskaan ollut äidilleni tärkeä 'itsenäni', vaan joutunut aina ansaitsemaan paikkani äitini tarpeiden täyttämisen kautta.

Äiti kieltää tuolta lapselta lapsuuden. Liian raskas taakka lapselle kannatella äitiä ja olla äidille väline parempaan oloon. Mielestäni tuollainen on henkistä pahoinpitelyä. :(

[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:43"]

Erittäin typerää äidiltä. Oma äitini kohteli minua juuri noin ja olen kärsinyt syyllisyyksistä, riittämättömuuden tunteesta ja epävarmuudesta aina. Tunnen etten ole koskaan ollut äidilleni tärkeä 'itsenäni', vaan joutunut aina ansaitsemaan paikkani äitini tarpeiden täyttämisen kautta.

Äiti kieltää tuolta lapselta lapsuuden. Liian raskas taakka lapselle kannatella äitiä ja olla äidille väline parempaan oloon. Mielestäni tuollainen on henkistä pahoinpitelyä. :(

[/quote]

Kuin minun näppiksestäni. Äiti sairastutti minut sekä  sisareni tuolla tavalla.

Samoja kokemuksia täälläkin. En vain ole koskaan osannut kuvailla sitä noin, mutta tuo "olla terapeuttina äidille" on juuri oikea tapa sanoa se, mitä jouduin kokemaan. Hassua, en ole koskaan ymmärtänyt ajatella sitä tuolta kantilta.

Meilläkin äiti kehui, kuinka ole varhaiskypsä ja viisas tyttö. ja sen takia kuuntelin aina uudelleen ja uudelleen, kyselin tarkentavia kysymyksiä ja olin olevinani kiinnostunut. Sainhan silloin huomiota äidiltä, joka muuten oli aika syvällä omissa sairauksissaan ja masennuksissaan.

Ja mielenterveyspalvelujen piirissä olen minäkin.

Kyllä jouduin piristämään äitiä, kun hän itki elämänsä surkeutta. Vihasin sitä ja vihaan edelleen. En koskaan uskalla sanoa mitä oikeasti ajattelen.

Millaisia äitejä teillä oikein on?

Minun mieheni lasten äiti on juuri kuvaillun kaltainen. Lapset 5 ja 8v. Ja vanhempi etenkin äitin tuki ja ystävä, jolle purkaa kaikki huolet.

En tiedä mitä tekisimme miehen kanssa, miten auttaa lapsia jotka ovat meille tullessaan usein helpottuneita kun pääsevät pois äitin luomasta roolista tukijoina.

Huolettaa lapset kyllä ja pyrimme itse sitten antamaan lapsuutta ilman aikuisten ongelmia heille elettäväksi. Meillä aikuiset ratkaisevat ongelmia, eivätkä ne jää yksin lasten harteille. Lapsista huolehditaan eivätkä ole omillaan. Äitillä heräävät yksin kouluun ja perushygieniakin on lasten itsensä varassa. Joskus tulee tsemppauskausia ja silloin korostetusti äiti hoitaa, mutta se kaikki on epäsäännöllistä.

Jokaisen äitin eron miehiä lapset opetetaan vihaamaan "kyllähän sä tiiät että se vaan makaa sohvalla eikä meidän jutusta ois mitään tullut". Näin lapselle tekstaillaan siis oikeasti. Kuin kaverille.

Voiko tässä mitään tehdä?

[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 23:30"]Millaisia äitejä teillä oikein on?

[/quote]

Pitkäaikaismasennuksen, väkivallan ja paskan lapsuuden kokenut. -7