Mummo ei halua tulla ulkomaille lasten luo
Haluaisin kuulla mielipiteitänne ja näkökulmianne.
Tilanne on siis se, että minulla on 8-, 6- ja 5-vuotiaat lapset, jotka ovat syntyneet ulkomailla, ja myöskin asuneet koko ikänsä ulkomailla, ei kuitenkaan kaukana Suomesta. Yhdellä lennolla pääsee matkustamaan, eikä matkustaminen ole kallista. Ensimmäisinä vuosina äitini, eli lasten mummo kävi muutamankin kerran vuodessa meillä, ja viipyi aina parin viikon ajan. Mutta kun sisarukseni sai ensimmäisen lapsen, niin käyntikerrat alkoivat vähentyä vähenemistään. Ensin kerran vuodessa, ja sitten vielä harvemmin... Haluan lisätä, että sisarukseni on selvästi aina ollut äidilleni "lempilapsi". Eli tämän sisarukseni lasten luona mummo on jatkuvasti viikonloppuja, ja nyt kesällä viettää lomat kokonaan heidän luona. Lapset ovat myös mummolla usein hoidossa.
Nyt tilanne on se, että mummo ja lapset ovat nähneet toisensa viimeksi kaksi vuotta sitten. Mummo vetoaa koronatilanteeseen, ettei voi sen takia matkustaa. Hänet on kuitenkin jo rokotettu, eikä täällä asuinmaassamme ole mitenkään huono koronatilanne. Rahastakaan ei pitäisi olla kyse, koska olen aina tarjoutunut maksamaan osan lentolippujen hinnasta, eikä se kyllä kallistakaan ole.
Mummo haluaa kyllä Skypessä nähdä lapsia. Tuntuu siltä, että mummolle on Skype nyt täysin korvannut oikeat tapaamiset lasten kanssa. Tuntuu pahalta lasten puolesta. Lapset ovat jo sen verran isoja ja fiksuja, että ovat alkaneet kysyä, että miksi mummo on aina serkkujen kanssa, mutta ei ikinä heidän kanssaan. Pienin jopa luuli, että mummo asuu yhdessä serkkujen kanssa! Miten itse suhtautuisitte tällaiseen? Rajoittaisitteko tällaisessa tapauksessa Skypen käyttöä? Mitä tekisitte? En oikein tiedä, että miten toimisin tässä tilanteessa.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mummo voi olla karanteenissa lastenlapsien takia. Itse ainakin olisin
Ap
Ei karanteeni ole mikään autuaaksi tekevä, eikä se ole hoitomuoto, jos sairastuu koronaan.
Koronaan sairastuminen on suuri riski jo yli 50v, saati isovanhempi ikäisille, vaikka olisi terve ja hyväkuntoinen.
Ei kait Lääkäriliitto aiheetta vaatinut yli 55v lääkärien vapauttamista koronapotilaiden hoidosta, mutta lääkäripulan vuoksi vaatimus ei mennyt läpi. Tämä tapahtui kun kaksi lääkäriä kuoli koronaan. Ja molemmat alle 60v.
No, tuo ei ollut minun kirjoittama viesti, vaan joku provo, joka jostain syystä triggeröityy tästä ketjusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä on serkkujen perhe Euroopassa eikä todellakaan ole Koronan aikaan matkustettu mihinkään suuntaan vaikka on rokotukset, lapsilla ei kuitenkaan ole. Eikä ole ”kutsuttu” sukulaisia Suomeen, ei omia lapsia tarvitse kutsua, vaan ovat aina tervetulleita. Ennen koronaa oltiin mummulassa kolmiossa isovanhempien ja kahden kaksilapsisen perheen voimin, sopu sijaa antaa.
Miksi joka paikassa pitää nähdä suosimista ja ryhtyä uhriksi? Jos lapset kysyvät, miksi mummu tapaa enemmän serkkuja, sinä vastaat, että koska serkut asuvat lähempänä ja tietenkin mummu oikeasti kokee läheisemmäksi ne lapset, jotka tuntee paremmin. Se on täysin luonnollista. Olettehan Skypellä yhteydessä serkkuihin?
Kyllä minä olen toki lapsia yrittänyt suojella tältä, ja sanonut, että mummo nyt asuu Suomessa, ja siksi on serkkujen kanssa, eikä nyt koronan takia pääse tänne. Mutta kun mummo ei voi kymmentä minuuttia suoda lapsille Skype-puhelua varten, kun on niin kiire niiden serkkujen kanssa, ja meidän lapset siinä häiritsee. :( Tai kun puhuvat mummon Skypessä, niin mummon pitää äkkiä lopettaa, kun serkut soittaa! Sitten kun on serkkujen kanssa puhuttu, niin voi soittaa takaisin meidän lapsille. Kyllä esikoinen jo tajuaa tuon kuvion.
Ap
Missä isäsi on ap? Miksette yövy hänen luonaan?
60-vuotiaan pitäisi luultavasti olla elossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mummo voi olla karanteenissa lastenlapsien takia. Itse ainakin olisin
Ap
60-vuotias on tuöelämässä. Hänellä on vain se 4 viikon loma. Koronatalven jälkeen työelämästä menee helposti eka viikko pelkkään toipumiseen, se on ollut monelle raskas talvi. Ja sinä tosiaan vaadit ettei äitisi koko lomallaan tee muuta kuin huomioi sinun lapsiasi ja sen jälkeen istuu yksinään karanteenissa. Itsekäs olet, oikein minäminän perikuva.
Mummolla on itse asiassa paljon pidempi loma, kuin tuo neljä viikkoa. On sellaisessa ammatissa. Nyt on kyllä kyse lapsista, ja lasten kokemasta tuskasta, eikä minusta. Kyllä minulle riittää ne Skype-puhelut, vaikka olisikin kiva nähdä livenäkin. Mutta tarkoitatko siis, että mummolle lasten näkeminen ei siis sitten ole niin tärkeää, kun kerran loman tuhlaaminen siihen on ihan kohtuutonta? Loma ja lepo on siis tärkeämpää, kuin lapsenlapset?
Ap
Kyllä alle 10v lasten tärkeimmät ihmissuhteet ovat vanhemmat, joita ikävöivät, isovanhemmat ja kummit ovat siihen vain ekstraa.
Joko suurentelet asiaa tai pidät lapsellesi ihan itse "ikävä mielialaa" yllä.
Ja missä miehen vanhemmat?
Matkustaminen tällä hetkellä ulkomaille on liian hankalaa. Matkustusrajoitukset eri maihin ja paluu eri maista vaihtelee ja säännöt muuttuvat lyhyelläkin aika välillä. Testit on kalliita. Ei mikään ihme, ettei "mummo" halua lähteä ulkomaille. En haluaisi minäkään.
Kaikki ihmiset eivät ole hyviä vanhempia. Sille ei vaan voi mitään. Ja kaikki hyvätkään vanhemmat eivät ole hyviä isovanhempia.
Jotkut ihmiset kypsyvät myöhemmin ja hoitavat isovanhemmuuden hyvin, vaikka heissä vanhempina olikin toivomisen varaa. Paljonkin.
Joitakin ei vain kiinnosta lasten seura yhtään, joku ei halua auttaa vaikka voisi. Joku on mahtava vanhempi ja upea isovanhempi. Ja kaikkea siltä väliltä mahtuu maailmaan.
Me emme voi valita, kenelle synnymme emmekä me voi muuttaa toista ihmistä. Kliseitä kliseinen perään, mutta sinun ap on sisäistettävä nämä.
Sillä selvästi olet katkera omasta lapsuudestasi. Vaikka ikään kuin jalomielisesti ja nöyryyttäsi korostaen kirjoitat antaneesi anteeksi, vuodatuksistasi huokuu että se ei pidä paikkaansa.
Joko hyväksyt äitisi sellaisena kuin hän on - tai et hyväksy. Välimuotoja ei lopulta ole. Yleensä rakkaus peittää paljotkin synnit.
Voin kuvitella, miten henkisesti raskas hänellekin vierailu luonanne on, kun teiltä puuttuu avoin kommunikaatio ja pinnan alla on valtavia tunnemöykkyjä.
Ymmärrän sen, että sinua ap harmittaa tämä asia. Mutta voit muuttaa vain itseäsi. En sano, että sinun tulisi antaa anteeksi lapsuutesi haavat mutta kehotan (kokemuksen syvällä rintaäänellä) silloin, ettet uskottelisi itsellesikään tehneesi niin.
Elämä ei ole aina idyllistä ja kaunista. Sitä on uskallettava katsoa silmiin. Sellaisenaan.
Sinullakin on vastuusi. Lasten tekeminen ulkomailla on sinun valintasi ja sinun pitäisi ymmärtää, että kyllä sillä on seurauksia. Äitisi ei ole valinnut kaukosuhdetta teihin.
Äitisi on myös aikanaan voinut loukkaantua siitä, että olet hakenut etäisyyttä ja ratkaissut vaikean äitisuhteesi kätevästi muuttamalla kauas hänestä ja jopa perustamalla perheen sinne.
On varmasti hankalaa yhtäkkiä ruveta puhumaan vuosikymmeniä vanhoista asioista. Kun ei ole puhumosen kulttuuria. Mutta on lapsillesi epäreilua, että käytät heitä aseina tässä.
Halutessasi sinäkin voisit tuoda heitä Suomeen. Vaikka lapsi ja viikonloppu kerrallaan. Sinulla on ainakin paljon tekosyitä. Ehkä äitisikin harrastaa samaa, mutta korona ei ole tekosyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mummo voi olla karanteenissa lastenlapsien takia. Itse ainakin olisin
Ap
60-vuotias on tuöelämässä. Hänellä on vain se 4 viikon loma. Koronatalven jälkeen työelämästä menee helposti eka viikko pelkkään toipumiseen, se on ollut monelle raskas talvi. Ja sinä tosiaan vaadit ettei äitisi koko lomallaan tee muuta kuin huomioi sinun lapsiasi ja sen jälkeen istuu yksinään karanteenissa. Itsekäs olet, oikein minäminän perikuva.
Mummolla on itse asiassa paljon pidempi loma, kuin tuo neljä viikkoa. On sellaisessa ammatissa. Nyt on kyllä kyse lapsista, ja lasten kokemasta tuskasta, eikä minusta. Kyllä minulle riittää ne Skype-puhelut, vaikka olisikin kiva nähdä livenäkin. Mutta tarkoitatko siis, että mummolle lasten näkeminen ei siis sitten ole niin tärkeää, kun kerran loman tuhlaaminen siihen on ihan kohtuutonta? Loma ja lepo on siis tärkeämpää, kuin lapsenlapset?
Ap
On ihan oletettavaa ja järkevääkin, että työssä käyvä eläkeikää lähestyvä ihminen haluaa pitää lomansa lomana ja levätä. Kun vaihtoehtona olisi asua sukulaisten nurkissa vieraassa maassa ja kuunnella kolmen lapsenlapsen mölötystä aamusta iltaan.
Jos nyt korjataan yksi fakta koka ap:lla toistuu. Mistään maasta Suomeen saapuessa ei ole pakollista 14vrk karanteenia. On 14vrk omaehtoinen karanteeni jonka voi lyhentää 3 vuorokauteen jos käy 72h kuluttua maahan saapumisesta koronatestissä ja saa siitä negatiivisen tuloksen. Eli 3vrk kuluttua maahan saapumisesta voi jo tavata sitä mummoa, omaa äitiään. Höpölöpöä siis koko nyyhkiminen 14 vuorokaudesta.
Ap on nyt hyvä ja vuokraa airbnb asunnon jossa ovat Suomessa. Ostaa lentoliput Suomeen. Tapaa ja lapset tapaavat mummoa.
Ymmärrän hyvin ettei 60v halua matkustaa tässä tilanteessa. Ehkä mummoa jopa jännittää että mitä jos jää jumiin ulkomaille syystä tai toisesta koronatilanteen vuoksi.
Ap matkustaa nyt nuorempana ja jos haluaa tavata äitiään maksaa ne lentoliput kiltisti.
Elämä on valintoja. Mekin asumme maaseudulla lähellä lasten isovanhempia ja vastaavasti ajelemme pidempää työmatkaa. Mutta tottakai saamme paljon enemmän lastenhoitoapua kuin pääkaupunkiseudulla asuvat sisarukset perheineen. Turha ap:n on kadehtia sisaruksensa lasten ja mummon suhdetta, sinullakin on mahdollisuus muuttaa vaikkapa mummon naapuriin. Moni ei kuitenkaan ole valmis tekemään sellaista uhrausta. Ei meidänkään syrjäisessä asuinpaikassamme pelkkiä hyviä puolia ole, mutta kokonaistilanteen kannalta tämä on paras vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkäksi viikonlopuksi ei nyt tässä tilanteessa oikein voi tulla, kun on se kahden viikon karanteeni.
Ap
Niin siis asutte Venäjällä? En ihmettele jos mummo ei halua sinne matkustaa nyt korona-aikaan.
Täh? Mistä tämä Venäjä nyt pulpahtaa keskusteluun? Emme asu Venäjällä.
Ap
No sano sitten missä te asutte jossain "Euroopan lähimailla mutta ei ihan Suomen naapurissa" vai miten se meni? Teidän maahan saa tulla miten vaan mutta sieltä tullessa on 2 viikon karanteeni? Ei taida olla EU-maa. Turkki?
Ehkä mummon reissut teille ei ole olleet hänelle kovin kivoja syystä tai toisesta. Jokin syy siihen on, miksi priorisoi kaiken muun teidän edelle. Mehän emme tiedä asiasta mitään, joten joko tyydyt tilanteeseen tai kysyt suoraan mummolta mistä kiikastaa. Aikuista ihmistä ei tietenkään voi pakottaa, joten ette voi mitään jos mummo ei halua tulla.
Vierailija kirjoitti:
Missä isäsi on ap? Miksette yövy hänen luonaan?
60-vuotiaan pitäisi luultavasti olla elossa.
Kuollut monta vuotta ennen lasten syntymää.
Ap
Johonkin äh läm i i N ap on sekaantunut.
Jos lapset ovat 8v, 6v ja 5v niin ei ole normaalia, jos on lapsilla jatkuva ikävä mummia, joka asuu toisessa maassa.
Ikävä voi olla hetkellistä esim. puhelun jälkeen, mutta sen pitäisi mennä 5min. ohi ja elämä jatkuu.
Herää kysymys, miksi lapset ovat niin riippuvaisia mummista? Se ei enää ole normaalia. Millaiseen tyhjiöön ja surun joutuvat lapset kokemaan jo nuorella iällä, kun mummoikäisillä on enemmän takana elettyä elämää, kuin tulevia päiviä.
Ei ihme, että mummo katkaisee skype puhelut lyhyeen, jos joka puhelussa on odotettavissa syyllistämistä ja jankkaamista vierailuista. Kuka tahansa alkaisi välttelemään moista tilannetta.
Ja oikeasti - lapset ovat olleet todella pieniä edellisellä vierailulla. Ap itse lietsoo lapsien mummohysteriaa ja kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mummo voi olla karanteenissa lastenlapsien takia. Itse ainakin olisin
Ap
60-vuotias on tuöelämässä. Hänellä on vain se 4 viikon loma. Koronatalven jälkeen työelämästä menee helposti eka viikko pelkkään toipumiseen, se on ollut monelle raskas talvi. Ja sinä tosiaan vaadit ettei äitisi koko lomallaan tee muuta kuin huomioi sinun lapsiasi ja sen jälkeen istuu yksinään karanteenissa. Itsekäs olet, oikein minäminän perikuva.
Mummolla on itse asiassa paljon pidempi loma, kuin tuo neljä viikkoa. On sellaisessa ammatissa. Nyt on kyllä kyse lapsista, ja lasten kokemasta tuskasta, eikä minusta. Kyllä minulle riittää ne Skype-puhelut, vaikka olisikin kiva nähdä livenäkin. Mutta tarkoitatko siis, että mummolle lasten näkeminen ei siis sitten ole niin tärkeää, kun kerran loman tuhlaaminen siihen on ihan kohtuutonta? Loma ja lepo on siis tärkeämpää, kuin lapsenlapset?
Ap
Kyllä alle 10v lasten tärkeimmät ihmissuhteet ovat vanhemmat, joita ikävöivät, isovanhemmat ja kummit ovat siihen vain ekstraa.
Joko suurentelet asiaa tai pidät lapsellesi ihan itse "ikävä mielialaa" yllä.
Ja missä miehen vanhemmat?
Kyllä itselläni ainakin on ollut vahvat siteet isovanhempiin, ja on heitä lapsena ollut ikävä, kun ei olla nähty. Mieheni on myös viettänyt lapsena kaikki kesät isovanhempiensa luona. Mieheni vanhemmat kyllä tulevat mielellänsä meille, ja viettävät aikaa lasten kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme, että mummo katkaisee skype puhelut lyhyeen, jos joka puhelussa on odotettavissa syyllistämistä ja jankkaamista vierailuista. Kuka tahansa alkaisi välttelemään moista tilannetta.
Ja oikeasti - lapset ovat olleet todella pieniä edellisellä vierailulla. Ap itse lietsoo lapsien mummohysteriaa ja kateutta.
En ole nyt pitkään aikaan puhunut mummolle tänne tulemisesta, kun tuli selväksi, että hän ei vaikuta olevan halukas tulemaan. Se ei siis ole teemana keskusteluissa.
Ap
Korona on oikein pätevä syy olla matkustamatta ulkomaille. Jo pelkästään jatkuvasti muuttuvat säännöt luovat melkoisen stressitekijän sille, pääseekö sieltä takaisin ajallaan - saati sitten jos sairastuu matkan aikana, joko koronaan tai johonkin muuhun samanlaisia oireita aiheuttavaan (oireisenahan kun ei mihinkään sovi mennä tai etenkään julkisia kulkuvälineitä käyttää). Hiukankaan jos on taipuvainen ajattelemaan pahinta skenaariota, niin tuollainen reissu on vaan ihan liian pelottava. Tämä nyt ihan vaan yhtenä syynä näiden jo mainittujen lisäksi.
Lisäksi mietin tässä sitä, että ap on kyllä jotenkin oudon vieraskoreissa väleissä äitinsä kanssa. Mistään ei voi puhua suoraan, pitää vain viihdyttää ja miellyttää. Mielestäni on tosi surullista, jos lähiomaisen kanssa on noin etäinen. Tulee myös mieleen, että kyseessä on ap:n äiti, mutta hän puhuu vain siitä miten lapset kaipaavat mummoaan. Eikö tytär äitiään? Pitääkö se, että tytär kaipaa äitiään, projisoida siihen, että lapset kaipaavat mummoaan? Miksei voi ilmaista omaa tarvitsevuutta? Kyllä aikuisellakin saa olla ikävä, ja saa olla omia tarpeita ja toiveita. Voi ja saa myös samaan aikaan ymmärtää sen, miksi tapaaminen on ymmärrettävästi hankala toteuttaa eikä kukaan tee väärin siinä että se jää toteutumatta, mutta silti myös myöntää että on ikävä ja tilanne tuntuu raskaalta.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat 8v, 6v ja 5v niin ei ole normaalia, jos on lapsilla jatkuva ikävä mummia, joka asuu toisessa maassa.
Ikävä voi olla hetkellistä esim. puhelun jälkeen, mutta sen pitäisi mennä 5min. ohi ja elämä jatkuu.
Herää kysymys, miksi lapset ovat niin riippuvaisia mummista? Se ei enää ole normaalia. Millaiseen tyhjiöön ja surun joutuvat lapset kokemaan jo nuorella iällä, kun mummoikäisillä on enemmän takana elettyä elämää, kuin tulevia päiviä.
Hetkellistä se ikävä lapsilla onkin. Ei se silti minusta äitinä hyvältä tunnu.