Mummo ei halua tulla ulkomaille lasten luo
Haluaisin kuulla mielipiteitänne ja näkökulmianne.
Tilanne on siis se, että minulla on 8-, 6- ja 5-vuotiaat lapset, jotka ovat syntyneet ulkomailla, ja myöskin asuneet koko ikänsä ulkomailla, ei kuitenkaan kaukana Suomesta. Yhdellä lennolla pääsee matkustamaan, eikä matkustaminen ole kallista. Ensimmäisinä vuosina äitini, eli lasten mummo kävi muutamankin kerran vuodessa meillä, ja viipyi aina parin viikon ajan. Mutta kun sisarukseni sai ensimmäisen lapsen, niin käyntikerrat alkoivat vähentyä vähenemistään. Ensin kerran vuodessa, ja sitten vielä harvemmin... Haluan lisätä, että sisarukseni on selvästi aina ollut äidilleni "lempilapsi". Eli tämän sisarukseni lasten luona mummo on jatkuvasti viikonloppuja, ja nyt kesällä viettää lomat kokonaan heidän luona. Lapset ovat myös mummolla usein hoidossa.
Nyt tilanne on se, että mummo ja lapset ovat nähneet toisensa viimeksi kaksi vuotta sitten. Mummo vetoaa koronatilanteeseen, ettei voi sen takia matkustaa. Hänet on kuitenkin jo rokotettu, eikä täällä asuinmaassamme ole mitenkään huono koronatilanne. Rahastakaan ei pitäisi olla kyse, koska olen aina tarjoutunut maksamaan osan lentolippujen hinnasta, eikä se kyllä kallistakaan ole.
Mummo haluaa kyllä Skypessä nähdä lapsia. Tuntuu siltä, että mummolle on Skype nyt täysin korvannut oikeat tapaamiset lasten kanssa. Tuntuu pahalta lasten puolesta. Lapset ovat jo sen verran isoja ja fiksuja, että ovat alkaneet kysyä, että miksi mummo on aina serkkujen kanssa, mutta ei ikinä heidän kanssaan. Pienin jopa luuli, että mummo asuu yhdessä serkkujen kanssa! Miten itse suhtautuisitte tällaiseen? Rajoittaisitteko tällaisessa tapauksessa Skypen käyttöä? Mitä tekisitte? En oikein tiedä, että miten toimisin tässä tilanteessa.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme ulkomailla neljän jo aikuistuneen lapsen kanssa. Ratkaisimme aikoinaan lomaongelman hankkimalla asuntoauton, sillä sujui kätevästi mummolamatkailu ja kierrokset Keski-Euroopassa.
Mummoille ja paapoille maksoimme lentoliput jos halusivat meille tulla. Aika pian iäkkäämmät isovanhemmat jämähtivät Suomeen ja tietysti lähellä olevat lastemme serkut olivat huomion kohteena enemmän.
Kiitos vinkistä. Tuo voisikin olla ihan hyvä vaihtoehto, jos mummoa enää kiinnostaa lapsia nähdä ollenkaan. Eipä hän ole meitä sinne tänä kesänä kutsunutkaan.
Ap
Juurikin kerroit, että olette maasta josta tullessa pitää olla 2 viikkoa karanteenissa.
Niin?
Ap
No koskee se karanteeni mummoakin. Ensin viikko kaksi teillä ja sitten kaksi viikkoa karanteesissa, ilman palkkaa jos on työelämässä, ja siinä se 4 viikon kesäloma sitten olikin.
Mutta onko se sitten niin kamalaa viettää se kesäloma lasten vuoksi? Toisten lastenlasten kanssa viettää kaikki viikonloput ja lomat.
Ap
Sanoit että mummo on kaikki vkl:t mökillään?
Nyt sit viettääkin lastenlasten kanssa ne vkl:t siellä mökillä? Kuin he voi olla siellä kun ei tule juoksevaa vettä?
Puhut ihan ristiin.
Menkää myös sinne mökille, olette kaikki yhdessä. Telttaan vaan, kyllä sopu sijaa antaa.
Ja jos olet provo niin lopeta samantien.
En sanonut, että mummo viettää kaikki viikonloput mökillä. Tarkoituksena oli sanoa, että mummo on mökillä ainoastaan viikonloppuisin, jos on siellä. Viikolla ei siis ole mökillä. Ja joo, oli kärjistettyä sanoa, että mummo on KAIKKI viikonloput serkkujen kanssa. Ei siis kirjaimellisesti KAIKKIA viikonloppuja, mutta hyvin usein on viikonloput heidän kanssaan, ja pitkälti kaikki lomat. Eikä meitä ole kutsuttu edes sinne.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun sinä ja sisaruksesi olitte pieniä, saiko sisaruksesi helpommin periksi tai tehtiinkö hänen puolestaan enemmän? Toistaako mummo nyt samaa kaavaa? Sisaruksesi voi olla myös vaativampi, jolloin äitisi huomioi heidän perhettään ohi sinun perheesi, joka ei suoraan sano, mitä haluaa (meidän perheessämme on näin).
Vaikuttaisi vähän myös siltä että mummo on voinut kokea hänen vierailunsa yksipuolisena ja senkin takia on vähentänyt/lopettanut vierailut.
Suosittelisin juttelemaan suoraan äitisi kanssa, hän osannee sanoa, miksi näin. Ehkä myös havahtuu siihen, että ei kohtele tasapuolisesti.
Kiitos.
Kyllä, sisarukseni on aina ollut se lempilapsi. Vaikka en ymmärrä miksi, koska hän on aina kohdellut äitiä niin huonosti. Suorastaan törkeästi. Itse olen aina tehnyt parhaani äitiä auttaakseni. Suomessa vielä asuessamme kävin äidin luona aina siivoamassa ja ihan pitämässä seuraa, koska hän oli yksinäinen. En ikinä häntä mistään syytä, ja pidän aina mölyt mahassani. Sisarukseni todellakin on vaativa, ja ihan vaan jämäkästi sanoo, että nyt sinä teet näin ja näin. Ja äitihän tekee. Itselläni taas ei ikinä ole ollut sydäntä vaatia mitään, vaan päinvastoin yritän aina auttaa ja miellyttää. Ja jatkaisinkin! Minulla ei ole minkäänlaista katkeruutta tai ylpeyttä, MUTTA EN KESTÄ SITÄ, ETTÄ NYT OMAT LAPSET KÄRSIVÄT.
Ap
Ymmärrän hyvin. Meilläkin perheessä vähän vastaava tilanne, toisen sisaruksen perhe on kovin tarvitsevia ja herkästi sanovat, etteivät pärjää ilman isovanhempia (=heidän hoitoapuaan). Me lapsettomana perheenä kärsimme tästä, kun vanhemmat eivät näe juurikaan meitä tämän kuvion takia. Tässä juuri mietitään, että miten ystävällisesti kerrottaisiin että myös me olemme olemassa.
Vaikeaa on nostaa kissa pöydälle, mutta oman mielenterveyden takia näin on kohta tehtävä.Lopulta jokainen tekee, niin kuin itse katsoo parhaaksi, mutta ehkä sinuakin auttaisi että saisit juteltua äitisi kanssa. Ja vaikka se ei välttämättä muuta tilannetta, niin tiedät että olet yrittänyt.
Tuntuu jotenkin ihan mahdottomalta ajatukselta puhua tästä äidin kanssa. Olen jotenkin ihan hirveän miellyttämisenhaluinen mitä äitiin tulee. Mieheni on ihan samanlainen omia vanhempiansa kohtaan. Olemme todella nöyriä ja vaatimattomia ihmisiä, vähän sellaisia pompoteltavia. Jotenkin tuntuu, että mummo pitää serkkuja ns. "oikeina" lapsenlapsina, joita minun lasten tehtävä on viihdyttää. Mummoa ei ikinä tavallaan liikuta, että mitkä minun lasteni tarpeet ovat. Serkkujen tarpeet ja halut sen sijaan ovat erittäin tärkeitä. Kun puhun mummon kanssa puhelimessa, niin mummo kertoo aina ummet ja lammet serkuista, mutta minun lasten kuulumiset eivät vaikuta olevan niin tärkeitä. Tuntuvatkohan lapseni mummosta vierailta, koska eivät ole täysin suomalaisia? Ehkäpä mummo ei osaa heistä välittää, koska eivät ole suomalaisia? Tällaista olen miettinyt, että voisiko olla kyse tällaisesta? Ehkäpä lapset tuntuvat vieraalta, koska eivät ole "kunnon suomalaisia", ja koska kasvavat vieraassa kulttuurissa? Onko kenelläkään kokemusta tai näkökulmaa tähän?
Ap
Ymmärrän, että tuntuu vaikealta. Mutta ehkä voit yrittää miettiä asiaa siltä kannalta, että mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua jos nostat kissan pöydälle. Äitisi pahoittaa mielensä? Äitisi ei halua enää nähdä?
Entä parasta, mitä voi tapahtua. Löydätte kompromisseja yhteydenpitoon/näkemiseen? Lähennytte? Äitisi miettii asioita myös sinun näkökulmastasi?
Onko muuten miehelläsi ja äidilläsi yhteistä kieltä? Se voi olla myös asia, joka tuntuu raskaalta, jos joutuu kommunikoimaan vieraalla kielellä. Puhuvatko lapsesi suomea mummolle?
Kaipaatko sinä äitiäsi, ap? Onhan hän myös äitisi eikä vain lasten mummo. Puhuuko teidän lapset suomen kieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme ulkomailla neljän jo aikuistuneen lapsen kanssa. Ratkaisimme aikoinaan lomaongelman hankkimalla asuntoauton, sillä sujui kätevästi mummolamatkailu ja kierrokset Keski-Euroopassa.
Mummoille ja paapoille maksoimme lentoliput jos halusivat meille tulla. Aika pian iäkkäämmät isovanhemmat jämähtivät Suomeen ja tietysti lähellä olevat lastemme serkut olivat huomion kohteena enemmän.
Kiitos vinkistä. Tuo voisikin olla ihan hyvä vaihtoehto, jos mummoa enää kiinnostaa lapsia nähdä ollenkaan. Eipä hän ole meitä sinne tänä kesänä kutsunutkaan.
Ap
Juurikin kerroit, että olette maasta josta tullessa pitää olla 2 viikkoa karanteenissa.
Niin?
Ap
No koskee se karanteeni mummoakin. Ensin viikko kaksi teillä ja sitten kaksi viikkoa karanteesissa, ilman palkkaa jos on työelämässä, ja siinä se 4 viikon kesäloma sitten olikin.
Mutta onko se sitten niin kamalaa viettää se kesäloma lasten vuoksi? Toisten lastenlasten kanssa viettää kaikki viikonloput ja lomat.
Ap
Siis sulla on tuo ymmärrys tällä tasolla? Ihan lastenlasten vuoksi pitäisi koko oma elämä lyödä jäihin ja istua loma karanteenissa. Nyt sä pyydät todellakin ihan kohtuuttomia!
Ei kyllä minun mielestäni lainkaan kohtuutonta, kun ottaa huomioon, että viimeksi nähty 2 v. sitten. Jos mielestäsi kohtuutonta, niin ilmeisesti eivät perhesiteet sinulle ole kovin tärkeitä. Se on kyllä tyypillistä Suomessa.

Kyllä minäkin kaipaan. Oma lapsuus vaan on ollut aika vaikea. Sinänsä pitäisi olla ihan loogista, jos mummo ei niin kovasti lapsista välitä. Kun ei osannut olla hyvä äiti minulle, niin miksi olisi hyvä mummo lapsille? En tiedä miksi se on silti minulle niin kova paikka. Olen hänelle antanut kaiken anteeksi, vaikka ei hän anteeksi ole pyytänytkään. Olen vain yrittänyt unohtaa. Enkä häntä syytä mistään.
Lapset puhuvat suomea, mutta mummo kommentoi kielioppivirheitä. Eivät siis puhu täydellistä suomea, vaan kielessä on jonkin verran virheitä.
Ap
Ottakaa airbnb-majoitus. Mahtuu koko sakki ja hinnan voi neuvotella. Ei maksa tuhansia euroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme ulkomailla neljän jo aikuistuneen lapsen kanssa. Ratkaisimme aikoinaan lomaongelman hankkimalla asuntoauton, sillä sujui kätevästi mummolamatkailu ja kierrokset Keski-Euroopassa.
Mummoille ja paapoille maksoimme lentoliput jos halusivat meille tulla. Aika pian iäkkäämmät isovanhemmat jämähtivät Suomeen ja tietysti lähellä olevat lastemme serkut olivat huomion kohteena enemmän.
Kiitos vinkistä. Tuo voisikin olla ihan hyvä vaihtoehto, jos mummoa enää kiinnostaa lapsia nähdä ollenkaan. Eipä hän ole meitä sinne tänä kesänä kutsunutkaan.
Ap
Juurikin kerroit, että olette maasta josta tullessa pitää olla 2 viikkoa karanteenissa.
Niin?
Ap
No koskee se karanteeni mummoakin. Ensin viikko kaksi teillä ja sitten kaksi viikkoa karanteesissa, ilman palkkaa jos on työelämässä, ja siinä se 4 viikon kesäloma sitten olikin.
Mutta onko se sitten niin kamalaa viettää se kesäloma lasten vuoksi? Toisten lastenlasten kanssa viettää kaikki viikonloput ja lomat.
Ap
Siis sulla on tuo ymmärrys tällä tasolla? Ihan lastenlasten vuoksi pitäisi koko oma elämä lyödä jäihin ja istua loma karanteenissa. Nyt sä pyydät todellakin ihan kohtuuttomia!
Ei kyllä minun mielestäni lainkaan kohtuutonta, kun ottaa huomioon, että viimeksi nähty 2 v. sitten. Jos mielestäsi kohtuutonta, niin ilmeisesti eivät perhesiteet sinulle ole kovin tärkeitä. Se on kyllä tyypillistä Suomessa.
Ap
Näin se on kaikilla isovanhemmilla, koska nyt korona-aikana ei suositella matkustelua ulkomaille, erityisesti ikäihmisten.
Muutama viikko sitten tv.ssä oli presidentti Tarja Halosen haastattelu ja hän kertoi, ettei ole nähnyt tai tavannut lapsenlapsiaan pariin vuoteen, eikä tytärtään, kun hän ja Pertti kuuluvat riskiryhmään.
Ja luulisi tuon tason ihmisten saavan parhaan mahdollisen turvajärjestelyt lentokoneessa ja matkoilla, mutta silti Halonen ja tytär pitää riskiä liian korkeana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutte noin lähellä kuin kuvaat, niin miksi pitäisi tulla kahdeksi viikoksi? Pitkä viikonloppu Suomessa silloin tällöin ei voi tulla liian kalliiksi. Korona asettaa tietysti nyt rajoituksia, mutta sitten kun tämä on ohi.
Mummoa et voi pakottaa matkustamaan. Tilanne on surullinen, mutta syitä voi olla monia, miksi hän ei halua tulla. Pidä yllä niitä suhteita mitä nyt on, eli skypepuheluja. Miksi mummolle pitäisi alkaa kostaa rajoittamalla niitä? Yritä päästä yli omasta katkeruudestasi.
Asumme Euroopassa, mutta emme missään naapurimaassa kuitenkaan. Viideltä hengeltä kuitenkin lentoliput Suomeen jo tekevät aika paljon (1000-1500€) plus siihen sitten hotellit jne. Mummon tänne tulo taas olisi mummolle ilmaista. Mummo on kuitenkin aiemmin halunnut tulla, ja tulikin. Tuntuu siltä, että meidän lapset unohtui, kun sisarukseni sai lapsia. Tuntuu pahalta lasten puolesta. Miten tämän lapsille selittää? En minä katkera ole, lasten takiahan sen mummon tänne ylipäänsä haluaisin. Mutta miten suojelen lapsia tältä epäoikeidenmukaiselta kohtelulta? Tuntuu pahalta, kun lapset kysyy, että eikö mummo heitä rakasta enää.
Ap
Mitäpä jos puhuisit sen mummon kanssa asiast ihan suoraan. Monet ikäihmiset on todella pelokkaita koronan takia. Sille ei oikein mitään voi. Kerro mummolle, että häntä ikävöidään.
Suomessa ei ole pakko asua hotellissa eikä olla montaa viikkoa. Hommatkaa air B&B ja menkää mummon kotipaikkakunnalle vaikka pitkäksi viikonlopuksi.
Jos ei halua, niin ei halua.
Meillä mummo ei halua tulla pohoisesta etelään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun sinä ja sisaruksesi olitte pieniä, saiko sisaruksesi helpommin periksi tai tehtiinkö hänen puolestaan enemmän? Toistaako mummo nyt samaa kaavaa? Sisaruksesi voi olla myös vaativampi, jolloin äitisi huomioi heidän perhettään ohi sinun perheesi, joka ei suoraan sano, mitä haluaa (meidän perheessämme on näin).
Vaikuttaisi vähän myös siltä että mummo on voinut kokea hänen vierailunsa yksipuolisena ja senkin takia on vähentänyt/lopettanut vierailut.
Suosittelisin juttelemaan suoraan äitisi kanssa, hän osannee sanoa, miksi näin. Ehkä myös havahtuu siihen, että ei kohtele tasapuolisesti.
Kiitos.
Kyllä, sisarukseni on aina ollut se lempilapsi. Vaikka en ymmärrä miksi, koska hän on aina kohdellut äitiä niin huonosti. Suorastaan törkeästi. Itse olen aina tehnyt parhaani äitiä auttaakseni. Suomessa vielä asuessamme kävin äidin luona aina siivoamassa ja ihan pitämässä seuraa, koska hän oli yksinäinen. En ikinä häntä mistään syytä, ja pidän aina mölyt mahassani. Sisarukseni todellakin on vaativa, ja ihan vaan jämäkästi sanoo, että nyt sinä teet näin ja näin. Ja äitihän tekee. Itselläni taas ei ikinä ole ollut sydäntä vaatia mitään, vaan päinvastoin yritän aina auttaa ja miellyttää. Ja jatkaisinkin! Minulla ei ole minkäänlaista katkeruutta tai ylpeyttä, MUTTA EN KESTÄ SITÄ, ETTÄ NYT OMAT LAPSET KÄRSIVÄT.
Ap
Ymmärrän hyvin. Meilläkin perheessä vähän vastaava tilanne, toisen sisaruksen perhe on kovin tarvitsevia ja herkästi sanovat, etteivät pärjää ilman isovanhempia (=heidän hoitoapuaan). Me lapsettomana perheenä kärsimme tästä, kun vanhemmat eivät näe juurikaan meitä tämän kuvion takia. Tässä juuri mietitään, että miten ystävällisesti kerrottaisiin että myös me olemme olemassa.
Vaikeaa on nostaa kissa pöydälle, mutta oman mielenterveyden takia näin on kohta tehtävä.Lopulta jokainen tekee, niin kuin itse katsoo parhaaksi, mutta ehkä sinuakin auttaisi että saisit juteltua äitisi kanssa. Ja vaikka se ei välttämättä muuta tilannetta, niin tiedät että olet yrittänyt.
Tuntuu jotenkin ihan mahdottomalta ajatukselta puhua tästä äidin kanssa. Olen jotenkin ihan hirveän miellyttämisenhaluinen mitä äitiin tulee. Mieheni on ihan samanlainen omia vanhempiansa kohtaan. Olemme todella nöyriä ja vaatimattomia ihmisiä, vähän sellaisia pompoteltavia. Jotenkin tuntuu, että mummo pitää serkkuja ns. "oikeina" lapsenlapsina, joita minun lasten tehtävä on viihdyttää. Mummoa ei ikinä tavallaan liikuta, että mitkä minun lasteni tarpeet ovat. Serkkujen tarpeet ja halut sen sijaan ovat erittäin tärkeitä. Kun puhun mummon kanssa puhelimessa, niin mummo kertoo aina ummet ja lammet serkuista, mutta minun lasten kuulumiset eivät vaikuta olevan niin tärkeitä. Tuntuvatkohan lapseni mummosta vierailta, koska eivät ole täysin suomalaisia? Ehkäpä mummo ei osaa heistä välittää, koska eivät ole suomalaisia? Tällaista olen miettinyt, että voisiko olla kyse tällaisesta? Ehkäpä lapset tuntuvat vieraalta, koska eivät ole "kunnon suomalaisia", ja koska kasvavat vieraassa kulttuurissa? Onko kenelläkään kokemusta tai näkökulmaa tähän?
Ap
Ymmärrän, että tuntuu vaikealta. Mutta ehkä voit yrittää miettiä asiaa siltä kannalta, että mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua jos nostat kissan pöydälle. Äitisi pahoittaa mielensä? Äitisi ei halua enää nähdä?
Entä parasta, mitä voi tapahtua. Löydätte kompromisseja yhteydenpitoon/näkemiseen? Lähennytte? Äitisi miettii asioita myös sinun näkökulmastasi?Onko muuten miehelläsi ja äidilläsi yhteistä kieltä? Se voi olla myös asia, joka tuntuu raskaalta, jos joutuu kommunikoimaan vieraalla kielellä. Puhuvatko lapsesi suomea mummolle?
Miksi mä vaan itken täällä, kun luen näitä sun viestejä? :D Oletko sama henkilö, joka kertoi, että on samankaltaisessa tilanteessa (mutta lapseton perhe)? Nyt itken täällä jo toista kertaa. Osut jotenkin niin vaan johonkin, että liikutun. On omat tunteet näköjään aika sekaisin tähän asiaan liittyen. Ehkä tunnen lasteni olevan jotenkin hylättyjä. Tai itseni? En tiedä. Kuten sanoin, tuntuu jotenkin ihan mahdottomalta ajatukselta puhua tästä äidin kanssa. Olen tottunut aina siihen, että olen äidin kanssa Skypessä puhuessa hyväntuulinen minä, ja velvollisuutena on miellyttää ja olla mukava (?).
Mieheni puhuu jonkin verran suomea. Lapset puhuvat sujuvaa suomea. En ole kyllä tuolta kantilta asiaa ajatellut, että voisi olla äidille raskasta olla meillä tuon takia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme ulkomailla neljän jo aikuistuneen lapsen kanssa. Ratkaisimme aikoinaan lomaongelman hankkimalla asuntoauton, sillä sujui kätevästi mummolamatkailu ja kierrokset Keski-Euroopassa.
Mummoille ja paapoille maksoimme lentoliput jos halusivat meille tulla. Aika pian iäkkäämmät isovanhemmat jämähtivät Suomeen ja tietysti lähellä olevat lastemme serkut olivat huomion kohteena enemmän.
Kiitos vinkistä. Tuo voisikin olla ihan hyvä vaihtoehto, jos mummoa enää kiinnostaa lapsia nähdä ollenkaan. Eipä hän ole meitä sinne tänä kesänä kutsunutkaan.
Ap
Juurikin kerroit, että olette maasta josta tullessa pitää olla 2 viikkoa karanteenissa.
Niin?
Ap
No koskee se karanteeni mummoakin. Ensin viikko kaksi teillä ja sitten kaksi viikkoa karanteesissa, ilman palkkaa jos on työelämässä, ja siinä se 4 viikon kesäloma sitten olikin.
Mutta onko se sitten niin kamalaa viettää se kesäloma lasten vuoksi? Toisten lastenlasten kanssa viettää kaikki viikonloput ja lomat.
Ap
Sanoit että mummo on kaikki vkl:t mökillään?
Nyt sit viettääkin lastenlasten kanssa ne vkl:t siellä mökillä? Kuin he voi olla siellä kun ei tule juoksevaa vettä?
Puhut ihan ristiin.
Menkää myös sinne mökille, olette kaikki yhdessä. Telttaan vaan, kyllä sopu sijaa antaa.
Ja jos olet provo niin lopeta samantien.En sanonut, että mummo viettää kaikki viikonloput mökillä. Tarkoituksena oli sanoa, että mummo on mökillä ainoastaan viikonloppuisin, jos on siellä. Viikolla ei siis ole mökillä. Ja joo, oli kärjistettyä sanoa, että mummo on KAIKKI viikonloput serkkujen kanssa. Ei siis kirjaimellisesti KAIKKIA viikonloppuja, mutta hyvin usein on viikonloput heidän kanssaan, ja pitkälti kaikki lomat. Eikä meitä ole kutsuttu edes sinne.
Ap
Eikö nyt provo sitten oikein mennytkään putkeen kun et typeryksenä tajunnutkaan kaikkea. Seli seli sitten

Sovitaan niin.
Ap
Miksei mummo voi olla karanteenissa lastenlapsien takia. Itse ainakin olisin

No ethän itsekään suostu siihen!
Vierailija kirjoitti:
Jos ei halua, niin ei halua.
Meillä mummo ei halua tulla pohoisesta etelään.
Miten olet tähän suhtautunut? Minkä syyn mummo on antanut sille, ettei halua tulla?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme ulkomailla neljän jo aikuistuneen lapsen kanssa. Ratkaisimme aikoinaan lomaongelman hankkimalla asuntoauton, sillä sujui kätevästi mummolamatkailu ja kierrokset Keski-Euroopassa.
Mummoille ja paapoille maksoimme lentoliput jos halusivat meille tulla. Aika pian iäkkäämmät isovanhemmat jämähtivät Suomeen ja tietysti lähellä olevat lastemme serkut olivat huomion kohteena enemmän.
Kiitos vinkistä. Tuo voisikin olla ihan hyvä vaihtoehto, jos mummoa enää kiinnostaa lapsia nähdä ollenkaan. Eipä hän ole meitä sinne tänä kesänä kutsunutkaan.
Ap
Juurikin kerroit, että olette maasta josta tullessa pitää olla 2 viikkoa karanteenissa.
Niin?
Ap
No koskee se karanteeni mummoakin. Ensin viikko kaksi teillä ja sitten kaksi viikkoa karanteesissa, ilman palkkaa jos on työelämässä, ja siinä se 4 viikon kesäloma sitten olikin.
Mutta onko se sitten niin kamalaa viettää se kesäloma lasten vuoksi? Toisten lastenlasten kanssa viettää kaikki viikonloput ja lomat.
Ap
No ethän itsekään suostu siihen!
Minun täytyy maksaa paljon rahaa siitä kahden viikon karanteenista (majoitus), toisin kuin mummon, joka voi viettää sen omassa kodissansa. Ja se koko reissu Suomeen maksaisi tuthansia meidän perheelle, kun taas mummo pääsisi tänne täysin ilmaiseksi, ja jopa säästäisi rahaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun täytyy tulla itse Suomeen lasten kanssa. Ei siinä muu auta.
Ongelma on siinä, että meillä ei ole Suomessa mitään paikkaa missä majoittautua. Viiden hengen perheelle käy parin viikon majoitus hotellissa liian kalliiksi. Ja nyt koronan takia Suomessa meidän pitäisi olla kahden viikon karanteenissa. Tänne päin taas ei ole mitäään karanteeneja, vaan liikkuminen on vapaata.
Ap
Me ollaan Suomessa käydessä majoituttu ihan asuntoihin joita yksityiset vuokraavat lyhyiksi ajoiksi. Onhan se mummelille aika kallista lennellä ulkomaille. On oma valinta muuttaa ulkomaille, ei mummelin. Sinä siis hoidat mummelin ja lasten tapaamismahdollisuudet eikä mummeli.
Vierailija kirjoitti:
Miksei mummo voi olla karanteenissa lastenlapsien takia. Itse ainakin olisin
Ap
No lähtekää sitten Suomeen ja olkaa karanteenissa 2 viikkoa, jos se kerta ei ole niin kamalaa.