Kihlaus ilman aietta mennä naimisiin
Kuinka moni teistä tuntee sellaisia pariskuntia, jotka ovat menneet kihloihin lyhyen tuntemisen, kuten kuukauden tuntemisen jälkeen? Entä kuinka moni teistä tuntee sellaisia pariskuntia, jotka ovat olleet kihloissa useita vuosia, tyyliin 5-10 vuotta ilman että he ovat sopineet vihkimispäivää?
En ole mielestäni vanhanaikainen tai konservatiivinen henkilö, mutta olen vain ymmärtänyt asian niin, että kihlautuminen tarkoittaa sitä, että silloin luvataan/päätetään mennä naimisiin. Ja minun mielestäni lyhyen tuttavuuden jälkeen ei ole järkevää luvata sellaista. Tai mikäs kihlautuminen se on, että mennään kihloihin, mutta ei edes oteta puheeksi vihkimisajankohtaa? Luulisi, että parin - kolmen vuoden sisällä tulisi sellainen hetki, että ehtisi mennä naimisiin, vaikka haluaisikin suunnitella megahäät oikein viimeisen päälle.
Olen kuullut, että joillain on sellainen tapa, että he kihlautuvat heti seurustelun alkaessa. Mä luulen, että tällaisilla henkilöillä on sellainen luonne, että he haluavat kontrolloida kumppaniaan ja ovat luonteeltaan tosi impulsiivisia ja mustasukkaisia.
Olen myös huomannut, että jotkut naiset ajattelevat, että parisuhteen pitäisi aina jotenkin syventyä ja mennä tietyn kaavan mukaan, että ensin seurustellaan, sitten muutetaan avoliittoon ja sitten mennään kihloihin jne. Kun taasen miehet ehkä useammin haluaisivat seurustella ihan vaan rennosti ilman paineita., että suhteen pitäisi jotenkin ”edetä”.
Ja osa naisista on sellaisia, että he ovat luonteeltaan niin epävarmoja ja heillä on niin huono itsetunto, että he kaipaavat miesystävältä varmistusta siitä, että mies on tosissaan parisuhteessa, siksi he haluavat kihlautua , kun heidän mielestään muuten he eivät voi luottaa mieheen.
Kommentit (3836)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa että nämä "kihlaparit" eivät pidä avioliittoa minään, mutta kuitenkin haluavat avioliittoon lupautuneen statuksen. Muuten olisivat keksineet oman sanansa.
Tämähän se on se syy. Status vaan katoaa heti, kun myöntää ettei ole oikeasti kihloissa. Lähinnä tälläinen leikkikihlaus tuo mieleen teinit, toimii statusta alentavasti.
Jos haluaa esittää kihlaparia, ei tietenkään pidä myöntää ettei oikeasti ole kihloissa. Amatöörit. :)
Voi tsiisus sentään. Jos minun statukseni katoaa jonkun autistin silmissä, niin ihan sama. Kihloihin mentiin tukevasti keski-ikäisinä, kun haluttiin osoittaa sitoutumista toisiimme loppuelämämme ajaksi. Kaikki tuttavamme pitävät meitä kihlaparina, vaikka tietävät, ettemme ole menossa naimisiin.
Miksi pitää saada kutsua itseään kihlapariksi, jos ette ole oikeasti kihloissa?
Minni pitää saada sanoa, että olen naapurin Markun tyttöystävä, vaikka emme seurustele.
Onko Markku kanssasi samaa mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riita poikki ja voita väliin! Onneksi meillä on sanakirja ihan interneetissä.
Eikä kukaan ole edes tätä kieltänyt 😂
Miten niin?
Koska se on tuotaKIN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riita poikki ja voita väliin! Onneksi meillä on sanakirja ihan interneetissä.
Eikä kukaan ole edes tätä kieltänyt 😂
Tuo on ainoa määritelmä ja selitys kihlaukselle. Se tarkoittaa sitä, että kihlaus ei ole mitään muuta.
Täällä on modernimpi merkitys sanalle kihlaus. Pävitetty 2021:
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/kihlaus?searchMode=all
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa että nämä "kihlaparit" eivät pidä avioliittoa minään, mutta kuitenkin haluavat avioliittoon lupautuneen statuksen. Muuten olisivat keksineet oman sanansa.
Tämähän se on se syy. Status vaan katoaa heti, kun myöntää ettei ole oikeasti kihloissa. Lähinnä tälläinen leikkikihlaus tuo mieleen teinit, toimii statusta alentavasti.
Jos haluaa esittää kihlaparia, ei tietenkään pidä myöntää ettei oikeasti ole kihloissa. Amatöörit. :)
Voi tsiisus sentään. Jos minun statukseni katoaa jonkun autistin silmissä, niin ihan sama. Kihloihin mentiin tukevasti keski-ikäisinä, kun haluttiin osoittaa sitoutumista toisiimme loppuelämämme ajaksi. Kaikki tuttavamme pitävät meitä kihlaparina, vaikka tietävät, ettemme ole menossa naimisiin.
Miksi pitää saada kutsua itseään kihlapariksi, jos ette ole oikeasti kihloissa?
Minni pitää saada sanoa, että olen naapurin Markun tyttöystävä, vaikka emme seurustele.
Onko Markku kanssasi samaa mieltä?
Enkö minä saa itse päättää omasta parisuhteestani? Olen Markun tyttöystävä ja sillä sipuli. Tyttöystävä voi olla myös ihminen, joka ei ole seurustelusuhteessa, koska minä niin päätän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riita poikki ja voita väliin! Onneksi meillä on sanakirja ihan interneetissä.
Eikä kukaan ole edes tätä kieltänyt 😂
Miten niin?
Koska se on tuotaKIN.
Onko sanakirja tuttu käsite? Sanakirja toimii niin, että jos on useita merkityksiä, ne on kirjoitettu sinne kaikki. Kihlaukselle on hyvin selkeä virallinen merkitys. Kaveriporukan kesken toki on tapana keksiä usein omia sanoja ja merkityksiä, se on ihan ok. Näitä kahta ei kannata sotkea.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on modernimpi merkitys sanalle kihlaus. Pävitetty 2021:
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/kihlaus?searchMode=all
Modernimpi niin, että ottaa huomioon parisuhteen rekisteröinnin, esim. aiemmin lesbo- ja homosuheet. Kihlaus on sopimus, että suhde virallistetaan jollain lailla. Ei vain tilanne, että halutaan näyttää muille kyseessä olevan vakipari ostamalla sormukset ja sitten kutsumalla itseään kihlapariksi, vaikka ei ole aikomustakaan tehdä virallista sopimusta parisuhteesta kohtuullisen ajan, eli noin vuoden, sisään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa että nämä "kihlaparit" eivät pidä avioliittoa minään, mutta kuitenkin haluavat avioliittoon lupautuneen statuksen. Muuten olisivat keksineet oman sanansa.
Tämähän se on se syy. Status vaan katoaa heti, kun myöntää ettei ole oikeasti kihloissa. Lähinnä tälläinen leikkikihlaus tuo mieleen teinit, toimii statusta alentavasti.
Jos haluaa esittää kihlaparia, ei tietenkään pidä myöntää ettei oikeasti ole kihloissa. Amatöörit. :)
Voi tsiisus sentään. Jos minun statukseni katoaa jonkun autistin silmissä, niin ihan sama. Kihloihin mentiin tukevasti keski-ikäisinä, kun haluttiin osoittaa sitoutumista toisiimme loppuelämämme ajaksi. Kaikki tuttavamme pitävät meitä kihlaparina, vaikka tietävät, ettemme ole menossa naimisiin.
Miksi pitää saada kutsua itseään kihlapariksi, jos ette ole oikeasti kihloissa?
Minni pitää saada sanoa, että olen naapurin Markun tyttöystävä, vaikka emme seurustele.
Onko Markku kanssasi samaa mieltä?
Enkö minä saa itse päättää omasta parisuhteestani? Olen Markun tyttöystävä ja sillä sipuli. Tyttöystävä voi olla myös ihminen, joka ei ole seurustelusuhteessa, koska minä niin päätän.
Saat päättää mutta et voi päättää Markun puolesta.
Minä tavallaan ymmärrän tarpeen kutsua itseään kihlapariksi.
Jos ajatelleen tilannetta, jossa avioliitto ei jostain syystä ole vaihtoehto, vaikka loppuelämä aiotaan viettää yhdessä. (Kuulostaa epäloogiselta, mutta ok?) Halutaan ilmaista läheisille ihmisille, että aiotaan olla vakiintunut pari, ns. "kunnes kuolema meidät erottaa". Moni avioitunuthan eroaa, joten saattaa olla kyse paljon sitoutuneemmastakin parista, kuin aviopari.
Avioliitto ja muut viralliset termit liittyvät kuitenkin vahvasti yhteiskuntaan, siihen miten sitoutunut pari ollaan yhteiskunnan silmissä. Tällöin ei puhuta sydämen asioita, vaan lain kirjaimesta. Avioliitto ja kihlaus ovat tällaisia yhteiskunnallisen sitoutumisen termejä.
Näiden sitoutuneiden ihmisten silmissä yhdistyvät kuitenkin romatiikka, häät, avioliitto, sulassa sovussa sekaisin. He ajattelevat että "meillä on kaikki tuo, mutta ilman sitä laillista osuutta". Joten hieman epäloogisesti he päätyvät käyttämään juuri näitä yhteiskunnallisen, lainkirjaimen mukaisia sanoja väärässä merkityksessä.
Miksi? Ei ole oikein muita sopivia sanoja. "Miesystävä" tai "naisystävä" kuulostaa heidän korviinsa liian lapselliselta heidän sitotumisensa tasoon nähden. (Vaikka eivät halua virallisesti sitoutua, nyt puhutaan "sydämen sitoutumisesta".)
He voisivat keksiä ihan oman sanansa, totta. Minä en kauheasti pidä siitä että käyttävät itsestään nimityksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Tavallaan kuitenkin ymmärrän, miksi sen haluavat tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riita poikki ja voita väliin! Onneksi meillä on sanakirja ihan interneetissä.
Eikä kukaan ole edes tätä kieltänyt 😂
Tuo on ainoa määritelmä ja selitys kihlaukselle. Se tarkoittaa sitä, että kihlaus ei ole mitään muuta.
Ja se avioaie voi olla kaikkea väliltä joskus, ehkä tai ehkä ei sittenkään. Jopa varma ei.
Vierailija kirjoitti:
Minä tavallaan ymmärrän tarpeen kutsua itseään kihlapariksi.
Jos ajatelleen tilannetta, jossa avioliitto ei jostain syystä ole vaihtoehto, vaikka loppuelämä aiotaan viettää yhdessä. (Kuulostaa epäloogiselta, mutta ok?) Halutaan ilmaista läheisille ihmisille, että aiotaan olla vakiintunut pari, ns. "kunnes kuolema meidät erottaa". Moni avioitunuthan eroaa, joten saattaa olla kyse paljon sitoutuneemmastakin parista, kuin aviopari.
Avioliitto ja muut viralliset termit liittyvät kuitenkin vahvasti yhteiskuntaan, siihen miten sitoutunut pari ollaan yhteiskunnan silmissä. Tällöin ei puhuta sydämen asioita, vaan lain kirjaimesta. Avioliitto ja kihlaus ovat tällaisia yhteiskunnallisen sitoutumisen termejä.
Näiden sitoutuneiden ihmisten silmissä yhdistyvät kuitenkin romatiikka, häät, avioliitto, sulassa sovussa sekaisin. He ajattelevat että "meillä on kaikki tuo, mutta ilman sitä laillista osuutta". Joten hieman epäloogisesti he päätyvät käyttämään juuri näitä yhteiskunnallisen, lainkirjaimen mukaisia sanoja väärässä merkityksessä.
Miksi? Ei ole oikein muita sopivia sanoja. "Miesystävä" tai "naisystävä" kuulostaa heidän korviinsa liian lapselliselta heidän sitotumisensa tasoon nähden. (Vaikka eivät halua virallisesti sitoutua, nyt puhutaan "sydämen sitoutumisesta".)
He voisivat keksiä ihan oman sanansa, totta. Minä en kauheasti pidä siitä että käyttävät itsestään nimityksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Tavallaan kuitenkin ymmärrän, miksi sen haluavat tehdä.
Lisäisin tähän, että ihan ok käyttää omassa lähipiirissään tälläisia vääriä termejä. Mutta isommassa mittakaavassa ei kannata. Vähän sama kuin minä sanoisin olevani lääkäri, olematta lääkäri. Eli valehtelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa että nämä "kihlaparit" eivät pidä avioliittoa minään, mutta kuitenkin haluavat avioliittoon lupautuneen statuksen. Muuten olisivat keksineet oman sanansa.
Tämähän se on se syy. Status vaan katoaa heti, kun myöntää ettei ole oikeasti kihloissa. Lähinnä tälläinen leikkikihlaus tuo mieleen teinit, toimii statusta alentavasti.
Jos haluaa esittää kihlaparia, ei tietenkään pidä myöntää ettei oikeasti ole kihloissa. Amatöörit. :)
Voi tsiisus sentään. Jos minun statukseni katoaa jonkun autistin silmissä, niin ihan sama. Kihloihin mentiin tukevasti keski-ikäisinä, kun haluttiin osoittaa sitoutumista toisiimme loppuelämämme ajaksi. Kaikki tuttavamme pitävät meitä kihlaparina, vaikka tietävät, ettemme ole menossa naimisiin.
Miksi pitää saada kutsua itseään kihlapariksi, jos ette ole oikeasti kihloissa?
Minni pitää saada sanoa, että olen naapurin Markun tyttöystävä, vaikka emme seurustele.
Onko Markku kanssasi samaa mieltä?
Enkö minä saa itse päättää omasta parisuhteestani? Olen Markun tyttöystävä ja sillä sipuli. Tyttöystävä voi olla myös ihminen, joka ei ole seurustelusuhteessa, koska minä niin päätän.
Saat päättää mutta et voi päättää Markun puolesta.
Silloin henkilö on harhainen, jos päättää yksipuolisesti olevansa naapurin kanssa suhteessa. Stalkkeri ei tule tyttö- tai poikaystäväksi vaikka mitä sanoisi ja luulottelisi itselleen ja muille. Samaan tapaan et mene kihloihin vain laittamalla sormusta sormeen, vaan ensin täytyy olla kosinta, jossa sovitaan naimisiinmenosta. Muu on teinikihlailua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa että nämä "kihlaparit" eivät pidä avioliittoa minään, mutta kuitenkin haluavat avioliittoon lupautuneen statuksen. Muuten olisivat keksineet oman sanansa.
Tämähän se on se syy. Status vaan katoaa heti, kun myöntää ettei ole oikeasti kihloissa. Lähinnä tälläinen leikkikihlaus tuo mieleen teinit, toimii statusta alentavasti.
Jos haluaa esittää kihlaparia, ei tietenkään pidä myöntää ettei oikeasti ole kihloissa. Amatöörit. :)
Voi tsiisus sentään. Jos minun statukseni katoaa jonkun autistin silmissä, niin ihan sama. Kihloihin mentiin tukevasti keski-ikäisinä, kun haluttiin osoittaa sitoutumista toisiimme loppuelämämme ajaksi. Kaikki tuttavamme pitävät meitä kihlaparina, vaikka tietävät, ettemme ole menossa naimisiin.
Miksi pitää saada kutsua itseään kihlapariksi, jos ette ole oikeasti kihloissa?
Minni pitää saada sanoa, että olen naapurin Markun tyttöystävä, vaikka emme seurustele.
Onko Markku kanssasi samaa mieltä?
Enkö minä saa itse päättää omasta parisuhteestani? Olen Markun tyttöystävä ja sillä sipuli. Tyttöystävä voi olla myös ihminen, joka ei ole seurustelusuhteessa, koska minä niin päätän.
Saat päättää mutta et voi päättää Markun puolesta.
Silloin henkilö on harhainen, jos päättää yksipuolisesti olevansa naapurin kanssa suhteessa. Stalkkeri ei tule tyttö- tai poikaystäväksi vaikka mitä sanoisi ja luulottelisi itselleen ja muille. Samaan tapaan et mene kihloihin vain laittamalla sormusta sormeen, vaan ensin täytyy olla kosinta, jossa sovitaan naimisiinmenosta. Muu on teinikihlailua.
Kyllä ja se sopimus voi olla kyllä, ehkä, varmasti joskus, kenties tulevaisuudessa, aika näyttää. Ja lopuksi todetaan että mentiin tai ei me sitten mentykään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tavallaan ymmärrän tarpeen kutsua itseään kihlapariksi.
Jos ajatelleen tilannetta, jossa avioliitto ei jostain syystä ole vaihtoehto, vaikka loppuelämä aiotaan viettää yhdessä. (Kuulostaa epäloogiselta, mutta ok?) Halutaan ilmaista läheisille ihmisille, että aiotaan olla vakiintunut pari, ns. "kunnes kuolema meidät erottaa". Moni avioitunuthan eroaa, joten saattaa olla kyse paljon sitoutuneemmastakin parista, kuin aviopari.
Avioliitto ja muut viralliset termit liittyvät kuitenkin vahvasti yhteiskuntaan, siihen miten sitoutunut pari ollaan yhteiskunnan silmissä. Tällöin ei puhuta sydämen asioita, vaan lain kirjaimesta. Avioliitto ja kihlaus ovat tällaisia yhteiskunnallisen sitoutumisen termejä.
Näiden sitoutuneiden ihmisten silmissä yhdistyvät kuitenkin romatiikka, häät, avioliitto, sulassa sovussa sekaisin. He ajattelevat että "meillä on kaikki tuo, mutta ilman sitä laillista osuutta". Joten hieman epäloogisesti he päätyvät käyttämään juuri näitä yhteiskunnallisen, lainkirjaimen mukaisia sanoja väärässä merkityksessä.
Miksi? Ei ole oikein muita sopivia sanoja. "Miesystävä" tai "naisystävä" kuulostaa heidän korviinsa liian lapselliselta heidän sitotumisensa tasoon nähden. (Vaikka eivät halua virallisesti sitoutua, nyt puhutaan "sydämen sitoutumisesta".)
He voisivat keksiä ihan oman sanansa, totta. Minä en kauheasti pidä siitä että käyttävät itsestään nimityksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Tavallaan kuitenkin ymmärrän, miksi sen haluavat tehdä.
Lisäisin tähän, että ihan ok käyttää omassa lähipiirissään tälläisia vääriä termejä. Mutta isommassa mittakaavassa ei kannata. Vähän sama kuin minä sanoisin olevani lääkäri, olematta lääkäri. Eli valehtelua.
Jos kuitenkin opiskelet lääketiedettä niin voit oikaista mutkat. Et muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa että nämä "kihlaparit" eivät pidä avioliittoa minään, mutta kuitenkin haluavat avioliittoon lupautuneen statuksen. Muuten olisivat keksineet oman sanansa.
Tämähän se on se syy. Status vaan katoaa heti, kun myöntää ettei ole oikeasti kihloissa. Lähinnä tälläinen leikkikihlaus tuo mieleen teinit, toimii statusta alentavasti.
Jos haluaa esittää kihlaparia, ei tietenkään pidä myöntää ettei oikeasti ole kihloissa. Amatöörit. :)
Voi tsiisus sentään. Jos minun statukseni katoaa jonkun autistin silmissä, niin ihan sama. Kihloihin mentiin tukevasti keski-ikäisinä, kun haluttiin osoittaa sitoutumista toisiimme loppuelämämme ajaksi. Kaikki tuttavamme pitävät meitä kihlaparina, vaikka tietävät, ettemme ole menossa naimisiin.
Miksi pitää saada kutsua itseään kihlapariksi, jos ette ole oikeasti kihloissa?
Koska se oikeasti kihloissa olo on vain sun silmissä. Ymmärrä se jo pikkuhiljaa.
Se on ihan yleinen tieto, että kihlaus tarkoittaa sitä, että kihlapari on menossa naimisiin.
Taas nousee esiin tämä YLEINEN TIETO.
Niin siis mikä se mahtaa sitten olla? Kuinka suuren joukon ihmisiä pitää olla sitä mieltä että jokin asia muuttuu yleiseksi tiedoksi?
Teidän yleiset, perinne ja kirjaimelliset fiksaatiokäsitykset eivät ole välttämättä sama mikä on muiden ihmisten käsitys asiasta.
Muttei yksinkertaiset voi ymmärtää tätä. Ei laisinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tavallaan ymmärrän tarpeen kutsua itseään kihlapariksi.
Jos ajatelleen tilannetta, jossa avioliitto ei jostain syystä ole vaihtoehto, vaikka loppuelämä aiotaan viettää yhdessä. (Kuulostaa epäloogiselta, mutta ok?) Halutaan ilmaista läheisille ihmisille, että aiotaan olla vakiintunut pari, ns. "kunnes kuolema meidät erottaa". Moni avioitunuthan eroaa, joten saattaa olla kyse paljon sitoutuneemmastakin parista, kuin aviopari.
Avioliitto ja muut viralliset termit liittyvät kuitenkin vahvasti yhteiskuntaan, siihen miten sitoutunut pari ollaan yhteiskunnan silmissä. Tällöin ei puhuta sydämen asioita, vaan lain kirjaimesta. Avioliitto ja kihlaus ovat tällaisia yhteiskunnallisen sitoutumisen termejä.
Näiden sitoutuneiden ihmisten silmissä yhdistyvät kuitenkin romatiikka, häät, avioliitto, sulassa sovussa sekaisin. He ajattelevat että "meillä on kaikki tuo, mutta ilman sitä laillista osuutta". Joten hieman epäloogisesti he päätyvät käyttämään juuri näitä yhteiskunnallisen, lainkirjaimen mukaisia sanoja väärässä merkityksessä.
Miksi? Ei ole oikein muita sopivia sanoja. "Miesystävä" tai "naisystävä" kuulostaa heidän korviinsa liian lapselliselta heidän sitotumisensa tasoon nähden. (Vaikka eivät halua virallisesti sitoutua, nyt puhutaan "sydämen sitoutumisesta".)
He voisivat keksiä ihan oman sanansa, totta. Minä en kauheasti pidä siitä että käyttävät itsestään nimityksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Tavallaan kuitenkin ymmärrän, miksi sen haluavat tehdä.
Lisäisin tähän, että ihan ok käyttää omassa lähipiirissään tälläisia vääriä termejä. Mutta isommassa mittakaavassa ei kannata. Vähän sama kuin minä sanoisin olevani lääkäri, olematta lääkäri. Eli valehtelua.
Jos kuitenkin opiskelet lääketiedettä niin voit oikaista mutkat. Et muuten.
Lääketieteen opiskelija voi mielestäsi kutsua itseään lääkäriksi? Tällainen asenne selittää paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa että nämä "kihlaparit" eivät pidä avioliittoa minään, mutta kuitenkin haluavat avioliittoon lupautuneen statuksen. Muuten olisivat keksineet oman sanansa.
Tämähän se on se syy. Status vaan katoaa heti, kun myöntää ettei ole oikeasti kihloissa. Lähinnä tälläinen leikkikihlaus tuo mieleen teinit, toimii statusta alentavasti.
Jos haluaa esittää kihlaparia, ei tietenkään pidä myöntää ettei oikeasti ole kihloissa. Amatöörit. :)
Voi tsiisus sentään. Jos minun statukseni katoaa jonkun autistin silmissä, niin ihan sama. Kihloihin mentiin tukevasti keski-ikäisinä, kun haluttiin osoittaa sitoutumista toisiimme loppuelämämme ajaksi. Kaikki tuttavamme pitävät meitä kihlaparina, vaikka tietävät, ettemme ole menossa naimisiin.
Miksi pitää saada kutsua itseään kihlapariksi, jos ette ole oikeasti kihloissa?
Koska se oikeasti kihloissa olo on vain sun silmissä. Ymmärrä se jo pikkuhiljaa.
Se on ihan yleinen tieto, että kihlaus tarkoittaa sitä, että kihlapari on menossa naimisiin.
Taas nousee esiin tämä YLEINEN TIETO.
Niin siis mikä se mahtaa sitten olla? Kuinka suuren joukon ihmisiä pitää olla sitä mieltä että jokin asia muuttuu yleiseksi tiedoksi?
Teidän yleiset, perinne ja kirjaimelliset fiksaatiokäsitykset eivät ole välttämättä sama mikä on muiden ihmisten käsitys asiasta.
Muttei yksinkertaiset voi ymmärtää tätä. Ei laisinkaan.
Tätä varten on olemassa ihan viralliset tahot. Kihlauksen virallinen merkitys on tarkastettu viimeksi vuonna 2021.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tavallaan ymmärrän tarpeen kutsua itseään kihlapariksi.
Jos ajatelleen tilannetta, jossa avioliitto ei jostain syystä ole vaihtoehto, vaikka loppuelämä aiotaan viettää yhdessä. (Kuulostaa epäloogiselta, mutta ok?) Halutaan ilmaista läheisille ihmisille, että aiotaan olla vakiintunut pari, ns. "kunnes kuolema meidät erottaa". Moni avioitunuthan eroaa, joten saattaa olla kyse paljon sitoutuneemmastakin parista, kuin aviopari.
Avioliitto ja muut viralliset termit liittyvät kuitenkin vahvasti yhteiskuntaan, siihen miten sitoutunut pari ollaan yhteiskunnan silmissä. Tällöin ei puhuta sydämen asioita, vaan lain kirjaimesta. Avioliitto ja kihlaus ovat tällaisia yhteiskunnallisen sitoutumisen termejä.
Näiden sitoutuneiden ihmisten silmissä yhdistyvät kuitenkin romatiikka, häät, avioliitto, sulassa sovussa sekaisin. He ajattelevat että "meillä on kaikki tuo, mutta ilman sitä laillista osuutta". Joten hieman epäloogisesti he päätyvät käyttämään juuri näitä yhteiskunnallisen, lainkirjaimen mukaisia sanoja väärässä merkityksessä.
Miksi? Ei ole oikein muita sopivia sanoja. "Miesystävä" tai "naisystävä" kuulostaa heidän korviinsa liian lapselliselta heidän sitotumisensa tasoon nähden. (Vaikka eivät halua virallisesti sitoutua, nyt puhutaan "sydämen sitoutumisesta".)
He voisivat keksiä ihan oman sanansa, totta. Minä en kauheasti pidä siitä että käyttävät itsestään nimityksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Tavallaan kuitenkin ymmärrän, miksi sen haluavat tehdä.
Lisäisin tähän, että ihan ok käyttää omassa lähipiirissään tälläisia vääriä termejä. Mutta isommassa mittakaavassa ei kannata. Vähän sama kuin minä sanoisin olevani lääkäri, olematta lääkäri. Eli valehtelua.
Jos kuitenkin opiskelet lääketiedettä niin voit oikaista mutkat. Et muuten.
Lääketieteen opiskelija voi mielestäsi kutsua itseään lääkäriksi? Tällainen asenne selittää paljon.
Eiköhän ne sitä ammattia harjoita jo opiskeluaikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa että nämä "kihlaparit" eivät pidä avioliittoa minään, mutta kuitenkin haluavat avioliittoon lupautuneen statuksen. Muuten olisivat keksineet oman sanansa.
Tämähän se on se syy. Status vaan katoaa heti, kun myöntää ettei ole oikeasti kihloissa. Lähinnä tälläinen leikkikihlaus tuo mieleen teinit, toimii statusta alentavasti.
Jos haluaa esittää kihlaparia, ei tietenkään pidä myöntää ettei oikeasti ole kihloissa. Amatöörit. :)
Voi tsiisus sentään. Jos minun statukseni katoaa jonkun autistin silmissä, niin ihan sama. Kihloihin mentiin tukevasti keski-ikäisinä, kun haluttiin osoittaa sitoutumista toisiimme loppuelämämme ajaksi. Kaikki tuttavamme pitävät meitä kihlaparina, vaikka tietävät, ettemme ole menossa naimisiin.
Miksi pitää saada kutsua itseään kihlapariksi, jos ette ole oikeasti kihloissa?
Minni pitää saada sanoa, että olen naapurin Markun tyttöystävä, vaikka emme seurustele.
Onko Markku kanssasi samaa mieltä?
Enkö minä saa itse päättää omasta parisuhteestani? Olen Markun tyttöystävä ja sillä sipuli. Tyttöystävä voi olla myös ihminen, joka ei ole seurustelusuhteessa, koska minä niin päätän.
Saat päättää mutta et voi päättää Markun puolesta.
Silloin henkilö on harhainen, jos päättää yksipuolisesti olevansa naapurin kanssa suhteessa. Stalkkeri ei tule tyttö- tai poikaystäväksi vaikka mitä sanoisi ja luulottelisi itselleen ja muille. Samaan tapaan et mene kihloihin vain laittamalla sormusta sormeen, vaan ensin täytyy olla kosinta, jossa sovitaan naimisiinmenosta. Muu on teinikihlailua.
Kyllä ja se sopimus voi olla kyllä, ehkä, varmasti joskus, kenties tulevaisuudessa, aika näyttää. Ja lopuksi todetaan että mentiin tai ei me sitten mentykään.
Ei. Jos kihlat eivät johtaneet naimisiinmenoon, kihlat purkautuivat. Tai kihloja ei ollut ensinkään. Vrt. avioliiton mitätöiminen. Paitsi että kihloissa ei yleensä ole muuta juridista velvoitetta kuin esim. palauttaa arvokas kihlasormus antajalle jos sormuksen vastaanottajalla ei ollut aikomustakaan mennä naimisiin.
Puhutte lumekihloista.
Miten niin?