Kihlaus ilman aietta mennä naimisiin
Kuinka moni teistä tuntee sellaisia pariskuntia, jotka ovat menneet kihloihin lyhyen tuntemisen, kuten kuukauden tuntemisen jälkeen? Entä kuinka moni teistä tuntee sellaisia pariskuntia, jotka ovat olleet kihloissa useita vuosia, tyyliin 5-10 vuotta ilman että he ovat sopineet vihkimispäivää?
En ole mielestäni vanhanaikainen tai konservatiivinen henkilö, mutta olen vain ymmärtänyt asian niin, että kihlautuminen tarkoittaa sitä, että silloin luvataan/päätetään mennä naimisiin. Ja minun mielestäni lyhyen tuttavuuden jälkeen ei ole järkevää luvata sellaista. Tai mikäs kihlautuminen se on, että mennään kihloihin, mutta ei edes oteta puheeksi vihkimisajankohtaa? Luulisi, että parin - kolmen vuoden sisällä tulisi sellainen hetki, että ehtisi mennä naimisiin, vaikka haluaisikin suunnitella megahäät oikein viimeisen päälle.
Olen kuullut, että joillain on sellainen tapa, että he kihlautuvat heti seurustelun alkaessa. Mä luulen, että tällaisilla henkilöillä on sellainen luonne, että he haluavat kontrolloida kumppaniaan ja ovat luonteeltaan tosi impulsiivisia ja mustasukkaisia.
Olen myös huomannut, että jotkut naiset ajattelevat, että parisuhteen pitäisi aina jotenkin syventyä ja mennä tietyn kaavan mukaan, että ensin seurustellaan, sitten muutetaan avoliittoon ja sitten mennään kihloihin jne. Kun taasen miehet ehkä useammin haluaisivat seurustella ihan vaan rennosti ilman paineita., että suhteen pitäisi jotenkin ”edetä”.
Ja osa naisista on sellaisia, että he ovat luonteeltaan niin epävarmoja ja heillä on niin huono itsetunto, että he kaipaavat miesystävältä varmistusta siitä, että mies on tosissaan parisuhteessa, siksi he haluavat kihlautua , kun heidän mielestään muuten he eivät voi luottaa mieheen.
Kommentit (3836)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen työkaveri kertoi ylpeänä että ovat olleet kihloissa jo 17 vuotta ja eivät aio mennä naimisiin. Huoh. Kihlaus on nimenomaan avioliittolupaus.
Sinulle ehkä. Ei kaikkia voi pakottaa tekemään kuten itse näkee asiat.
Kyllä se on sitä iham yleisestikin.
Vierailija kirjoitti:
Toisin sanoen: olen kihloissa aikeissa mennä naimisiin mutten ole mennyt enkä enää edes aio. Eli se aie oli kyllä kihlautumisvaiheessa mutta on myöhemmin hävinnyt. En silti näe syytä erikseen purkaa kihloja (joka ei ole muuta kun yhteissopimus) minkä taas mieltäisin eroamiseksi tästä henkilöstä (ei siis aviollisesta eroamisesta), ja koska olemme perhe niin miksi eroaisin tässä nyt kenestäkään siksi kun en haluakaan enää naimisiin. Tapauksia ja syitä kun on monia, niin kiitos älä yleistä.
Kihlauksenne on purkautunut, mutta eihän tuolla sinänsä mitään väliä ole, samalla tavallahan se elo rullaa.
Vierailija kirjoitti:
Kihlaus voi olla myös lupaus siitä, että jakaa elämänsä toisen kanssa,
ilman että menee naimisiin.
t. Se jonka lupaus on pitänyt 20v
Ei voi olla :)
Pari itse päättää, miten toimii. Sehän on heidän kihlansa. Tosin sellainen sudenkuoppa tuossa voi piillä, että toinen osapuoli voi vedättää toista: ei ehkä halua oikeasti sitoutua, mutta kihlautuu muka vakuutellakseen toiselle olevansa tosissaan.
Mies jonka kanssa olen kirjoitellut nyt pidempään, on kosinut minua ja tahtoisi kovasti kanssani naimisiin, ainakin puheissaan. Suomalaisena peruspaskiaisena suhtaudun tähän tietenkin kovin skeptisesti. Hän siis amerikkalainen, rikas, minua reilusti vanhempi mies ja tulossa tapaamaan minua piakkoin. Olen luvannut harkita liittoa, mikäli kaikki on totta ja toimii yhtä hyvin kuin mitä etänä on näyttänyt. Tarkoittaako tämä jonkun mielestä sitä, että olen kihloissa? Itse en koe niin, koska en usko vielä mitään ennenkuin oikeasti tavataan. Enempi semmonen 90 päivää morsiamena tyyppinen juttu 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mää oon luvannut paljonkin mikä ei oo toteutunu. Joskus ihan tahattomasti, aina ei voi kaikkeen vaikuttaa. Lupasin perheen jota ei tullut.. onhan näitä. Moniko on sitten rikkonut sitä kuuluisaa avioliittolupaustaan papin edessä? Tiedän muutamankin. Joten elämä heittää joskus
Ja se on muuten rikos se, miksei ap ihmettele sitä. Että miksi mennä naimisiin kun petetään kuitenkin. Saati erotaan vielä perään. Siinä luvataan olla yhdessä kuolemaan saakka joten se siitä lupauksesta sitten vaan.
Ei luvata. Avioliitto on juridinen sopimus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku autistiko täällä jankkaa siitä, mikä on oikea tapa olla kihloissa? C'moon hei, tavat muuttuvat aikojen saatossa, eikä se pidä enää paikkaansa, mikä oli ainoa oikea totuus joskus sata vuotta sitten. Nykyään asiat eivät ole enää niin mustavalkoisia, ei edes kihlaus. Sen voi kukin tehdä omalla tavallaan, siihen ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaikka ap väittäisi mitä.
On se kiva, kun täällä toiset kertovat, olenko oikeasti kihloissa vai en. Törmäsin tähän samaan inttämiseen toisellakin palstalla.
Riensin tietysti kertomaan ukollenikin, että hei, me ei ollakaan oikeasti kihloissa. Ukko murahti; "Selvä." Niinpä me tässä jatkamme tätä synnillistä sormukset sormessa olotilaa, joka on jatkunut jo 8 vuotta. Eikä takuulla mennä naimisiin! Onneksi Suomi on holhoojien luvattu maa.
Teillä ja kaikilla muillakin kihlasormukset ostaneilla on täysi oikeus sanoa olevanne kihloissa! Eihän se kihlaus enää vuosiin ole ollut mikään juridisesti merkitsevä juttu, mutta kertoo että ko.ihmiset ovat sitoutuneet toisiinsa, ovat kimpassa. Että ei tässä sinkkuja olla! Miten se voi häiritä joitakin niin paljon, että joku sanoo olevansa kihloissa (eikä aio mennä naimisiin)? Voihan sen toiseen sitoutumisen kertoa monin tavoin,"kihloihin" meno on yksi tapa.
Saahan sitä sanoa olevansa vaikka rooman keisari, mutta totta se ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi mennä naimisiin menemättä kihloihin? Kihloihin meneminenhän on lupaus tai sopimus naimisiinmenosta. Yhtäkkiä eksytään sattumalta papin eteen ja sanotaan tahdon?
Pappismiehet ja poppamiehet eivät enää määritä ihmisten parisuhteita. Kihloihin saa mennä, jos haluaa.
EI kai kihloihin ole pakko mennä! Sovitaan että haetaan esteettömystodistukset kuulutukset mitä ne nyt sitten onkaan, mennään ja varataan aika papille tai tuomarille ja eiku menoks.
Vierailija kirjoitti:
Pari itse päättää, miten toimii. Sehän on heidän kihlansa. Tosin sellainen sudenkuoppa tuossa voi piillä, että toinen osapuoli voi vedättää toista: ei ehkä halua oikeasti sitoutua, mutta kihlautuu muka vakuutellakseen toiselle olevansa tosissaan.
Olen kohdannut tällaisen pariskunnan. Olivat olleet viisi vuotta kihloissa, ja nainen selvästi halusi naimisiin. Mies taas (melkoisessa humalassa) avautui siitä, että häntä ahdistaa naimisiinmeno, ja hän halusi kihloihin menolla vain ostaa lisäaikaa. Eli mikäs siinä, jos halutaan olla "vain kihloissa", kunhan molemmat pelaavat avoimin kortein.
Tämän vuoksi olen nykyiselle kumppanilleni todennut, että jos kihloihin mennään, niin siitä alkaa häiden suunnittelu. Mihinkään välitilaan en suostuisi vuosikausiksi jäämään.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies halusi mennä kihloihin kun oltiin seurusteltu puoli vuotta. Suostuin sillä edellytyksellä, ettei koskaan mennä naimisiin.
Oltiin siis ns. toisella kierroksella. Luulen, että mies vaan halusi merkin meidän yhdessäolosta ja varmaan myös sen sormuksen omaan sormeensa, jotta näyttäisi jotenkin vakiintuneelta ja luotettavalta ja sitoutuneelta ihmiseltä esim. työelämässään ja liikeneuvotteluissaan? Ehkä tuo viimemainittu on kovin inhorealistinen oletus, mutta en itse siitä mitään ikävää tunne, ajattelen, että inhimillisiä tarpeita ehkä nuokin.
Itse en ole halunnut naimisiin, koska meillä ei ole (eikä tule) yhteisiä lapsia, ja varsinkin jos tässä mennään yhdessä ain jomman kumman kuolemaan asti, niin perikunnan on helpompi selvittää pesät ja omaisuudet ilman turhanaikaisia aviosopimuksia. Ollaan siis nyt oltu kihloissa kohta kaksikymmentä vuotta. Itse tosin en juuri sormusta käytä, kun olen sellaisissa töissä ettei käsissä saa olla mitään ylimääräistä.
Kyllä sormusta voi pitää missä sormessa haluaa ilman ett äolisi ikinä menossa naimisiin. Kihlasormus se ei silti ole eikä pari ole kihloissa.
Vierailija kirjoitti:
Me taas mentiin naimisiin ilman kihlausta 😁
Ihan tyhjää rahan menoa ostella monia sormuksia. Uusperhe olemme ja ikäkin varmaan vaikuttaa siihen onko se avioliitto niin mörkö. Voihan se toinen osoittautua vääräksi 10 vuodenkin jälkeen ja yhtä paljon sittenkin surettaa ja harmittaa.
Ette menneet. Se aika mikä naimisiin menosta sopmisen ja itse naimisiin menemisen välillä oli de teidän kihlausaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kihlaus on lupaus naimisiinmenosta. Ne, jotka haluaa kihloihin ilman avioitumista haluavat vain ns. kermat kakun päältä, eli sormuksen sormeen muita häikäisemään ilman todellista sitoutumista. Pelkkää showta.
Sou? Mitä se sinua vaivaa?
Eihän se kihlaus ole kuin sana, ja sormus on vain sormus. Ei pitäisi kuulua kenellekään, mitä kaksi ihmistä keskenään sopii. Jos haluavat pitää sormusta merkkinä muille että olen varattu niin siinähän pitävät. 1970-luvulla vaihdettiin perstaskukampoja kun oltiin "kaa", sitä ennen vissiin luokkasormukset tuikattiin kaulaketjuun tai kellonremmiin, tään vuosituhannen alussa opiskelijahaalareista vaihdettiin lahjetta kumppanin kanssa! En jaksa ymmärtää miksi nämä kenenkään nokkaa kutittavat.
Minusta typerämpää on säntäillä alvariinsa naimisiin ja sitten erota. Paljon hankaluutta ja sotkua. Ja ehkä kaikkein typerintä näissä parisuhdeasioissa on tehdä lapsia jonkun kanssa, jonka vanhemmuus- yhteistyö- ja taloustaidoista ei ole vielä muodostanut edes käsitystä, kunhan vaan on niin rakastunut. Sitten kun toteaa että toinen on ihan surkea vanhempi/ ei osaa käyttää rahaa/ nälvii ja on ikävä tai jopa väkivaltainen ja turvautuu päihteisiin heti kun on joku vastoinkäyminen, sitten siinä erotaan ja tapellaan ja lapset kärsii.
Kihlaus on silti se aika joka kuluu naimisiinmenosta sopimisen ja naimisiinmenon välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin sanoen: olen kihloissa aikeissa mennä naimisiin mutten ole mennyt enkä enää edes aio. Eli se aie oli kyllä kihlautumisvaiheessa mutta on myöhemmin hävinnyt. En silti näe syytä erikseen purkaa kihloja (joka ei ole muuta kun yhteissopimus) minkä taas mieltäisin eroamiseksi tästä henkilöstä (ei siis aviollisesta eroamisesta), ja koska olemme perhe niin miksi eroaisin tässä nyt kenestäkään siksi kun en haluakaan enää naimisiin. Tapauksia ja syitä kun on monia, niin kiitos älä yleistä.
Kihlauksenne on purkautunut, mutta eihän tuolla sinänsä mitään väliä ole, samalla tavallahan se elo rullaa.
Ei se kyllä ole purkautunut. Edelleen ollaan kihloissa, edelleen o mahdollisuus että mieli muuttuu ja mitä jos mennäänkin naimisiin. Mitä ihme pilkun viilausta tämä teidä elämänne on kun pitää vääntää termistä asiaa vaikkei ole mitään todellista asiaa.
Kukin saa olla kihloissa tai ei ole, ihan miten itse haluaa ja päättää. Se ei ole myöskään teidän päätettävissä oleva asia. Joten olen edellene kihloissa ja piste. Keksin juuri että taidan sittenkin aikoa mennä naimisiin... vaikka 40v päästä. No ni, kihlat pitää edelleen. Ei hitto miten hikipiposta porukkaa. Onko se elämä otettava noin vakavasti?
Haluaisin kyllä olla kärpäsenä katossa kun näistä teinikihloista sovitaan.
"Lupaatko, ettet ikinä tule vaimokseni?"
"Oih Seppo, lupaan!"
Ja sitten tuttaville sanotaan "menimme kihloihin :) eli lupasimme tulla toistemme aviopuolisoiksi lupaamalla ettemme tule"
No vähän kieli poskessa sanon tuon. Onhan se nyt kummallista antaa aviolupaus antamatta sitä. Itse kihlauduin tuossa pari päivää sitten ja aiomme olla kihloissa niin kauan, kuin käytännön hääjärjestelyt kestävät. Niinhän sen kuuluisikin mennä.
Kapinoitteko te anarkistit kaikkia sanojen määritelmiä vastaan? Keksikää joku oma perinne.
Kai sen kihlaus lupauksen voi tulkita niinkin että olen lupautunut menemään kyseisen ihmisen kanssa naimisiin, jos siis kenenkään kanssa.
Aikaa ei ole missään virallisesti määritetty kauan siinä pitää kestää aikaa välissä. Ja myöskään te ette sitä aikaa määritä tai päätä. Sori. Se on kahden ihmisen välinen sopimus asiasta. Tasan niiden kahden.
Vierailija kirjoitti:
Yhä harvempi menee enää naimisiin. Kihlaliitto sen sijaan on kaunis, joustava ja yhdenvertainen perinne.
Kihlaliitto, perinne? No nyt on kyllä hieno "perinne" kun kuulen tuon sanan ensimmäistä kertaa.
Kiitos nauruista!
Avoliittoon varmaan viitattiin tuossa mutta taas joku jumittuu siihen termiin. Myös konteksti merkitsee aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku autistiko täällä jankkaa siitä, mikä on oikea tapa olla kihloissa? C'moon hei, tavat muuttuvat aikojen saatossa, eikä se pidä enää paikkaansa, mikä oli ainoa oikea totuus joskus sata vuotta sitten. Nykyään asiat eivät ole enää niin mustavalkoisia, ei edes kihlaus. Sen voi kukin tehdä omalla tavallaan, siihen ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaikka ap väittäisi mitä.
On se kiva, kun täällä toiset kertovat, olenko oikeasti kihloissa vai en. Törmäsin tähän samaan inttämiseen toisellakin palstalla.
Riensin tietysti kertomaan ukollenikin, että hei, me ei ollakaan oikeasti kihloissa. Ukko murahti; "Selvä." Niinpä me tässä jatkamme tätä synnillistä sormukset sormessa olotilaa, joka on jatkunut jo 8 vuotta. Eikä takuulla mennä naimisiin! Onneksi Suomi on holhoojien luvattu maa.
Teillä ja kaikilla muillakin kihlasormukset ostaneilla on täysi oikeus sanoa olevanne kihloissa! Eihän se kihlaus enää vuosiin ole ollut mikään juridisesti merkitsevä juttu, mutta kertoo että ko.ihmiset ovat sitoutuneet toisiinsa, ovat kimpassa. Että ei tässä sinkkuja olla! Miten se voi häiritä joitakin niin paljon, että joku sanoo olevansa kihloissa (eikä aio mennä naimisiin)? Voihan sen toiseen sitoutumisen kertoa monin tavoin,"kihloihin" meno on yksi tapa.
Saahan sitä sanoa olevansa vaikka rooman keisari, mutta totta se ei ole.
Nää kihloissa ilman aietta naimisiinmenosta, ovat absurdeja tyyppejä. Seuraavaksi muoti-ilmiöksi muodostuvat ne jotka ovat naimisissa ilman minkäänsortin kumppania? 😁😁 "kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää mun avioelämää sinkkuna!!"
Kihlauksen purkautumiseen ei tarvita mitään eropapereita, kuten ei kihlautumiseenkaan, vaan kihlaus on se aika joka on naimisiinmenosta sopimisen ja naimisiin menemisen välillä. Kihlausaika voi sinänsä olla pitkäkin.