Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, onko kohtalotovereita?

Olen 44v mies. Ahdistuneisuushäiriö diagnoosin sain 2 vuotta sitten. Hoitona psykoterapia, psykofyysinen fysioterapia ja lääkitystä alkuvaiheessa. Psykoterapiaa olen käynyt 1,5 vuotta.

Minulla alkoivat ahdistuneisuushäiriön somaattisina oireina, aluksi käsien tärinänä jatkuen stressiyskään, yläraajan kuumenimiseen, hengitysoireisiin yms. ja aina voimakkaasiin rintakipuihin asti. Myöhemmässä vaiheessa alkoivat paniikkihäiriöt ja sitä myötä sosisaalisten tilanteiden pelko, unettomuus ja masennusoireet. Lääkärissä ja psykologialla tuli käytyä usein vuosikaudet, lopulta sain lähetteen psykiatrille, joka diagnisoi minulle GAD:in.

Psykoterapian aloitettua kävi aika nopeasti ilmi, että minulla ei ole työkaluja käsitellä vaikeita tunteita, vaan ne on lokeroitu ja sivuutettu. Toimintatapa on juurtunut lapsuudesta asti, joten sen muuttaminen toiseen käsittelymoodiin vie aikansa. Taustalta löytyy traumaattisia kokemuksia lapsuudesta, jotka liittyvät väkivaltaan ja kuolemiin, patoutumia myöhemmin vaikeasta avioliitosta jaerosta ja levinneen syövän sairastamisesta. Paitsi että psykoterapiassa oppii käsittelemään vaikeita tunteita, niin siinä pikku hiljaa opetellaan mielen kautta prosessia, jossa mielen mielivalle ja ajatusten ylivallalle annetaan vähemmän sijaa. Ei ole helppo siirtyä tarkkailijaminäksi, jossa voi antaa menneiden jauhamiseen ja tulevaisuuden kauhuskenaarioihin oikeat mittasuhteen, että ne ovat vain ajatuksia, ei totuuksia.

Psykofyysiessä fysioterapiassa opetellaan sitä, että keho on turvassa. Siinä opetellaan kuuntelemaan kehoa suojelijan näkökulmasta ja tuntemaan kehon ja mielen yhteistyötä. Tähän kuuluu mm. rentoutusharjoitukset, erilaiset napuutustekniikat, EFT tekniikoita ja NLP harjoituksia. Ajatuksena on palauttaa keho ja mieli nykyhetkeen, helpottaa paniikkihäiriöoireita ja lopulta päästä tasapainoisempaan elämään.

Prosessi on pitkä ja ei helppo, mutta oikeastaan mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, koska toimitaan kehollisen ja aivojen toiminnallisuuden tasolla, miten käsitellään tunteita ja ajatuksia, miten aivojen ’taistele tai pakene’ reaktio aktivoituu ja miten sitä voidaan pikkuhiljaa muuttaa.

Mulla vskava sairaus ja yritys kaatumassa. Sen myötä menee koko omaisuus ja koti eikä riitäkään. Sairaus estää työllistymisen, pienet piirit. Olen näistä syistä 24/7 ahdistunut. Mutta ei liene häiriö vasn ihan normaalia pelkoa.

Up

Mulla on varmasti tämä sama. Masentunut olen ollut pari kertaa teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena, kuitenkin huomattavasti enemmän ja kroonisemmin ahdistunut kuin masentunut.

Lapsuuteni olin perheen maskotti ja "kiltti tyttö". Isälläni oli ajoittain päihdeongelmia ja väkivaltaisuutta, äitini masentunut aina ja siskoni narkomaani, joi itsensä hengiltä 26v.

En ole vielä löytänyt sopivaa hoitotahoa ja pelkään hakea apua tähän häiriöön. Olen saanut Escitalopramia työterveydestä ja sen rinnalla on ajoittain ollut Alprox. SSRI-lääke vähensi ahdistustani paljon ja selkiytti ajatuksiani. Tunsin saavani sellaista ihmismäisyyttä itselleni, kun ennen lääkitystä olin enemmän reaktiivinen eläin.

Nyt olen pohjalla. Olen viikolla 20 raskaana ja onnistunut vähentämään lääkettä puoleen. Tunteet ovat voimakkaat, sydän hakkaa, pelkään että lapset (6v ja masuvauva) viedään pois minulta tämän takia.

Neuvolalääkäri ei usko minua kun olen kertonut etten ole syönyt raskauden aikana keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Lääkäri laittoi minut huumetesteihin joissa jouduin virtsaamaan hoitajan katsoessa. Minulla ei ole edes päihdetaustaa ja isompi lapsi on terve tyttö. Lähdin sieltä itkien koska olin luottanut siihen että neuvolasta voisi saada apua sekä lääkkeen vähennykseen että ahdistuksen seurantaan. Jos en suostu tällaiseen "hoitoon" on kuulemma edessä lastensuojeluilmoitus!

Minuakin siis mietityttää, onko oikeaa apua mahdollista saada pitkittyneen ahdistushäiriön kanssa, jos on lapsia? Ja jos niin mistä? Neuvolasta ei saa apua, ja lääkkeen vähennys on ollut jo itsessään haastavaa, sen lisäksi alta pukkaava ahdistusoire nostaa jälleen päätään ja minulla on äidinvaistot hyvin herkät juuri nyt muutenkin. Pelottelut pahentavat asiaa.

T. Ikuisesti tuskainen

Olen 30 v mies, joka on kärsinyt siitä 15 vuotiaasta saakka, iän 22-30 "hoidin" sitä alkoholilla ja sen huuruisella ajattelulla, jolloin oireita ei ollut laisinkaan ja pysty käymään töissä. Nyt raittiilla ajatustavalla tuli takaisin, joka toki ollutkin aina siellä pohjalla. Toisaalta ja onneks näin selkeällä vaikkakin ahdistuneella mielellä, elämä ehdottomasti parempaa kuin humalassa/ krapulassa.

Ennen sitä vaan jotenkin kesti, pakotti tekemään asioita ja olemaan ihmisten ilmoille, diagnoosille ei tarvitse antaa myöskään liikaa arvoa, hyväksyä itsensä ja ominaisuutensa niin kuin on ja elää oman näköistä elämää. Sietää ja kestää. Tehdä sen minkä pystyy. Pakottaa itsensä epämukaviin tilanteisiin, kyllä se siitä lähtee.  

Minulla on bentsot siltä varalta jos tulee paniikki- ja ahdistuskohtaus. Diagnoosi yli 3 vuotta sitten.

Onneksi niitä lääkkeitä menee nykyään harvemmin, ehkä 5 pilleriä vuoden sisään.

Mottonani on pitkään ollut että "ei siihen kuole" ja sitten mietin syöpäsairaita ja muita jolloin tämä ahdistusvaiva tuntuu pieneltä ja mitättömältä.

Löysin googlella tämän ketjun. Onko muilla pitkittyneitä ahdistuskohtauksia? Itse saatan jostain saada päähäni, että toiselle vanhemmistani käy jotain. Pää kääntää sen niin, että olen jo suunnittelemassa hautajaisia ja perintösotkuja. Vaikka kaikki on just nyt tällä hetkellä ihan mallikkaasti, silti saatan alkaa pelätä ja ajatusketju menee aivan liian pitkälle. Pelkään myös välillä, että miehelle käy jotain ja vien myös tämän ajattelun tosi pitkälle. Nämä tulevat kohtauksittain ja viimeisin kesti vuorokauden! Pieni pelko on koko ajan, mutta välillä yltyy itkupaniikiksi ja en meinaa millään rauhoittua. Sitten kun oon rauhoittunut niin hävettää ajatukset ja ihmettelen miten kohtauksen aikana todella ajattelin jonkun katon romahtamisen olevan se todennäköinen vaihtoehto. Realismintaju katoaa näissä kokonaan.

Onko muilla tällaista? Miten saa ajatusketjun poikki heti alkuunsa kun jään oikeen vellomaan niihin? Pahimmassa tapauksessa googlettelen ja panikoin lisää, koska löydän jonkun uutisen miten vaikka asia x sytytti tulipalon niin varmasti meillekin käy niin yms.

Tuntuu, että elämä menee ihan hukkaan näissä peloissa! Eilenkin paistoi ihana talviaurinko ja katsoin muiden somepäivityksiä esim.laskettelusta. Mitä tein minä? No panikoin itkien sisällä pelkojani ja siihen meni mun koko päivä. Myös miehen päivä meni pilalle kun koitti tukea ja lohduttaa.

Myös minulla on noita pitkittyneitä ahdistuskohtauksia. Olen ottanut niihin diapamia, koska kohtaus voi kestää päivänkin muuten ja olen hysteerinen. Jatkuvasti mietin ikäviä asioita ja mitä voi tapahtua. Auttaako mielialalääkitys tähän?

Täälläkin yksi yleistynyttä ahdistuneisuutta poteva.

Nuo pitkät ahdistuskohtaukset ovat tuttuja. Yleensä ahdistus pahenee, mitä enemmän asioita kelaa. Olen ottanut sellaisen periaatteen, että saan miettiä jotain juttua/skenaariota pari kertaa, korkeintaan kolme. Jos huomaan sitä useammin kelaavani samaa asiaa, tajuan sen menneen liiallisuuksiin. Sitä vain toistaa itseään ja paisuttaa huolta.

Ajatusketjua ei voi eikä kannata väkisin katkaista, mutta sen voi jättää omaan arvoonsa. Itselleen voi sanoa, että minulla on nyt tällainen ajatus/tunne/huoli, annanpa sen olla tuossa ja laantua omalla painollaan. Eli ei pakota ajatusta pois, vaan hyväksyy sen olemassaolon. Sitten alkaa tehdä aktiivisesti jotain muuta, joka antaa aivoille muuta ajateltavaa. Minua auttaa parhaiten jokin konkreettinen tekeminen: menen lenkille, alan katsoa elokuvaa, lähden kauppaan tms.

Tsemppiä kaikille meille!

Niin, ja suosittelen lääkitystä jos oireet ovat vaikeita. Itselläni on Cymbalta käytössä ja se vie pahimman tehon ahdistukselta ja pakkoajatuksilta. Myös terapiassa oöen käynyt ja se on auttanut.

72

Oudoimmalta tässä keskustelussa kuulostaa nuo että ihmiset saaneet käydä terapiassa ilman lääkitystä. Liekö tuohon aikaan ollut helpompi päästä.

Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, estynyt persoonallisuus ja keskivaikea masennus diagnooseina. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä. En saa terapiaa, Kela ei maksa koska katsoo, että siitä ei ole mitään hyötyä. En ole missään hoitosuhteessa mihinkään, elelen elämääni päivän kerrallaan. 

Yksityiseen terapiaan ei ole varaa. Vielä on käyttämättättä vakuutusyhtiö - kortti, mutta en uskalla edes kysyä. Elämäni on sitä, että kysyn, pyydän apua ja vastaus on joka ikinen kerta EI. 

Tsemppiä ja jaksamisia kaikille ketjuun kirjoittaneille!

Onko muilla sellaista, että ahdistus tuntuu jännittyneisyytenä jatkuvasti kehossa? Sydän hakkaa vähän ja olo on semmoinen kuin esiintymään menisi :/. Mikä auttaisi tällaiseen oloon?

Miten te ajatte autoa, jos otatte rauhoittavaa esim. bentsoja?

Vanha, hyvä ketju.

Itselläni sama diagnoosi, joka tosin on vuosien varrella vaihtunut milloin paniikkihäiriöstä yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja toisin päin. Paniikkihäiriöön ei auta kuin yksi lääke, eli Rivatril, jota tosin ei nykyään enää lääkärit suostu kirjoittamaan kirveelläkään, kiitos Valviran Käypä hoito-suositusten.

Todella ahdistava tilanne meille ketkä oikesti ko. lääkettä sairaudenhoitoon tarvitsisivat. Lääkärikunta saisi luvan katsoa itseään peiliin, hehän tämän ongelman itse aiheuttivat kirjoittamalla rauhoittavia lääkkeitä tusinakaupalla päihdeongelmaisille.

Kiitos tästä keskustelusta. Ehkä siis on muitakin jotka yrittävät pärjätä ja salata hirveän ahdistuksen, joka välillä muuttuu paniikiksi ja jota jatkuu ja jatkuu. Se vie kaiken ilon ja toivon ja elämänhalun. Kun olo on huonoimmillaan, en pysty syömään enkä pitämään yhteyttä edes lähimpiin ystäviin.

Olen ns.elämässä menestynyt ihminen eikä kukaan ulkopuolinen voi aavistaakaan, millaisten kauhun tunteiden kanssa olen joutunut lapsesta asti elämään. Olen terapiassakin niin järkevä ja humoristinen ettevät terapeutit ja lääkärit tajua mikä ongelma oikein on.

Vanha ketju, mutta joo. Tuo diagnoosi löytyy masennuksen ja ADHD:n ohella. ADHD-lääkkeet pahentavat ahdistusoireita siten, että kun lääkkeen teho on korkeimmillaan sen ottamisen jälkeen jossain vaiheessa, niin ahdistus on kovimmillaan. Ahdistuslääke Cymbalta auttoi siihen. Olin tosi epätoivoinen, koska tarvitsen ne ADHD-lääkkeet myös ettei arjesta tule aivan kaaosta. Sain GAD dg:n vuosia ennen ADHD dg:tä, joten ahdistusta ei onneksi tulkittu johtuvan Concertasta vaan tajuttiin, että hyvinä kausina Concerta ei niitä aiheuta yksinään. Voimia kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Miten te ajatte autoa, jos otatte rauhoittavaa esim. bentsoja?

Ihan normaalisti. Kun niihin on asiallinen resepti, saa ajaa niiden vaikutuksen alaisena. Ns. kolmiolääke ei tarkoita ettei saa ajaa, vaan käytännössä lähinnä että kun ottaa lääkkeitä ensi kertoja, pitää olla varovainen ja tarkkailla oloaan ja jättää ajamatta jos tulee esim. hyvin uneliaaksi tai hitaaksi. Vakilääkkeeseen kyllä tottuu niin ettei se aiheuta mitään haittoja ajamiselle. (Mulla Rivatril jo yli 10 vuotta, lähes päivittäin ajan autoa silti)