Mies on kokoajan pahalla tuulella

Ei noihin tiedusteluihin taida saada selvää vastausta, vaikka miten tenttaisi. Ei tiedä itsekään, ja tekosyitä riittää tenttauksen lopettamiseksi (kuten tälläkin palstalla, myös siihen miksi poika trollaa). Voi olla ihan vallankäyttöä, oikukas ja epäkypsä luonne. Lomia voi tosiaan viettää erikseenkin, niin kumpikin saa mieluisan ja omalle rytmilleen sopivan. Lähetellään sitten rakkaita terveisiä sieltä jostain.

Jätä se sika.

Narsisti mies käyttäytyy noin heti kun asiat ei suju oman mielen mukaan. JSS

On kyllästynyt sinuun ja inhotat häntä. Valitettavasti näin se menee. 

Vierailija kirjoitti:

Miehet osaavat olla ihan uskomattomia vauvoja, vaikka pitävät itseään loogisena ja järkevänä sukupuolensa perusteella. Jos he lankaan vastanneet seksin puutteesta mököttäjät vaikka mököttämisen ja kiukuttelun sijaan vaikka viettelisitte niitä naisianne niin ongelma saattaisi ratketa. Kuka haluaa panna jotain marisevaa hapan samaa?

AP emme voi tietää mistä miehesi käytös johtuu, mutta voit pelastaa lomareissut jättämällä hänet kotiin.

Todennäköisesti mies vaan inhoaa ap:tä, mutta ei saa tehdyksi eroa jostain syystä. 

Jätä se sika

Voisiko hänellä olla huono omatunto jostain? Jostain mitä tietää, ettet hyväksy ja pelkää paljastuvansa ja saavansa sinut raivoihisi ja tavallaan riitelee jo valmiiksi ja hakee oikeutusta sille salatulle asialle.

Raukkamaisena pelkurina yrittää saada vieritettyä syytä sinulle, joka olet ikäänkuin ajanut mahdottomuuksissasi hänet siihen.

Nyt hän provoaa, että suuttuisit jostain toisesta asiasta.

Kyllä se siitä, vaikka vaikeaa on.

Mies lähteen länteen ja sinä lähdet itään.

ei pidä hyväksyä paskaa käytöstä, edes puolisolta,sanot ettet enää jaksa lapsellista kiukuttelua ja asian on tultava muutokseen,kysy mistä johtuu käytös ja jos ei osaa kertoa , ota vähän välimatkaa ja tee reissut lasten kans ,niin et mies on kotona tai muualla. 

usein pettäjät kiukuttelee ja haukkuu puolisoa, jotta puoliso jättäis ja ero tulis.

lapsillekin kamalaa tollanen malli kiukuttelusta. 

älä yritä miellyttää miestä,älä palkitse kiukuttelua , vaan sano takaisin tai lähde pois kotoa. muuten ikävä kierre jatkuu, jos ei toinen tee siitä loppua.

terapia esim. jonkun mies terapeutin kanssa vois sopia sun miehelle, jotkut miessakit ym.vissiin järjestää.

Siis tavallaanhan kyseessä voi olla ”miesten vaihdevuodet” +40v miehellä, eli testosteronin lasku.

Mun mies on vasta +30 mutta päälle vuoden on ollut tollasta, että oon vähän varpaillaan millä tuulella se on… Hermostuu pikkujutuista ja tuntuu et se on koko ajan jotenkin vähän ärsyyntynyt jostain.. Koko ajan yritän tulkita, et mitäköhän mä nyt oon tehny väärin mahdollisesti kun mies tuntuu taas jostain vähän mököttävän.. Tosi raskasta. Nyt se jäi kesälomalle ja pari pvä on ollut hieman iisimpää, oon saanu muutaman spontaanin halinkin häneltä. Et voiko sit olla jtn stressiä… Kerran oon asiasta huomauttanutkin, että ootko huomannut, että töistä tullessas oot aina jotenkin vihainen.. Pyysi anteeks, ei oo kuulemma ite huomannut/tajunnut/tarkoittanut… Mut meininki ei oo pahemmin korjaantunut kuitenkaan :/

Oon varmaan tosi herkkä tommosen käytöksen suhteen, koska lapsuudenperheessä oli kotona aivan hirveä ilmapiiri äidin ja sisarusten epävakaan mielenlaadun takia ja aina tunsi ittensä suotta syylliseksi niistä. Aina munankuorilla et milloin räjähtää. En tajua miten joku voi pilata muiden meiningin omalla mielialallaan, miten ihminen niinku kuvittelee että on oikeus sellaiseen…

Tuntuu myös, että mies jotenkin testaa mua, koska omassa lapsuudenkodissaan sen on pitänyt pysyä pois jaloista ja olla hiljaa omissa oloissaan… Nyt se sit antaa huonojen tunteiden päästä ulos kun parisuhteessa se on ”sallittua tai turvallista”.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on samanlainen. Meillä ei edes ole yhteisiä lapsia, mutta koko yhteinen lomareissuviikon oli pahalla tuulella ja loukkaantui kaikesta: ravintolaillallinen oli ensin hänen mielestään loistava, aamulla mökötti, että se maksoi liikaa. Koko päivän hän oli puhumatta ja skippasi roadtripin nähtävyydet ja halusi ajaa suoraan seuraavaan paikkaan. Toisena aamuna kysyin, voinko silittää hänen paitansa. Vastaus: Enkö kelpaa tällaisena, häpeätkö minua?

Samana päivänä Saariston rengastie olikin pettymys. Tuloksena takakireyttä ja mielenosoituksellin ilmoitus, että seuraavassa kaupungissa hän ei lähde uimaan eikä katsomaan kaupunkia. Parin päivän päästä pyysin, että matkalla mökille voin nopeasti poiketa kaupassa. Kauppareissussa meni 15 min ja kun tulin takaisin mies raivosi, että se oli liikaa ( ei tosin oltu sovittu tarkkaa aikaa).

Miehellä ei pitäisi olla syytä tähän. Suhteemme on tuore, hän kertoo, että on onnellinen kanssani ja olen ”se oikea”. Kertoo, että on onnen Pekka kun on löytänyt kaltaiseni naisen ja että olen ”out of his leaque”. Ei vaan tajua, että pian en jaksa katsella häntä.

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä on varmaan miehen oikea luonne. Ekat 6-12 kk jaksoi olla kunnolla, ja sitten oikea luonne on tullut esille. Mies on kuitenkin ennen minua eronnut kahdesta vakavasta suhteesta (avo- ja avioliitot), nainen lähtijänä.

Mietin tuota yllä kuvaamani kauppaepisodia. Piti käydä Prismassa ostamassa pakollisia tarvikkeita mökille (tyyliin tamponeja ja särkylääkettä). Tiesin, että mies ei siitä tykkää. Ehdotin, että mies voi tulla mukaan tai voin ottaa lapseni mukaan. Mikä heille parasta. Jäivät parkkihalliin. Prismassa menikin 10

min pidempään kuin ajattelin (kassalla kortti oikutteluli ja hissi ei toiminut). Mutta se ylireagointi! Vihaisia soittoja kauppareissulle, ja kun tulin, mies suorastaan huusi. ”Sä sanoit että olet nopea! Nyt on mennyt melkein 20 min! Sanoit että haet YHDEN tavaran ja tuossa on monta! Etkö ollenkaan kunnioita KENENKÄÄN aikaa! Täällä olemme KUUMASSA autossa (ilmastoidussa parkkihallissa, autossa, josta pääsi uloskin). ” Jotenkin tämä on jäänyt vaivaamaan, vaikka tästä episodista on jo viikko.

On ehkä vaan ihminen, joka haluaa mennä oman päänsä mukaan, ja jos ei mennä, tulee raivo.

Nyt mies on mökillä, minä kotona kun työt alkavat. Mies ei halua vaivautua matkustamaan luokseni lomalla - koska 3 tunnin ajo - mutta olettaa, että minä menen hänen luokseen työviikon jälkeen julkisilla, jolloin ehdin olla paikalla reilun vuorokauden ja matkustan yhteensä 10 tuntia. Yllärinä saattaa tulla, etten mene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on samanlainen. Meillä ei edes ole yhteisiä lapsia, mutta koko yhteinen lomareissuviikon oli pahalla tuulella ja loukkaantui kaikesta: ravintolaillallinen oli ensin hänen mielestään loistava, aamulla mökötti, että se maksoi liikaa. Koko päivän hän oli puhumatta ja skippasi roadtripin nähtävyydet ja halusi ajaa suoraan seuraavaan paikkaan. Toisena aamuna kysyin, voinko silittää hänen paitansa. Vastaus: Enkö kelpaa tällaisena, häpeätkö minua?

Samana päivänä Saariston rengastie olikin pettymys. Tuloksena takakireyttä ja mielenosoituksellin ilmoitus, että seuraavassa kaupungissa hän ei lähde uimaan eikä katsomaan kaupunkia. Parin päivän päästä pyysin, että matkalla mökille voin nopeasti poiketa kaupassa. Kauppareissussa meni 15 min ja kun tulin takaisin mies raivosi, että se oli liikaa ( ei tosin oltu sovittu tarkkaa aikaa).

Miehellä ei pitäisi olla syytä tähän. Suhteemme on tuore, hän kertoo, että on onnellinen kanssani ja olen ”se oikea”. Kertoo, että on onnen Pekka kun on löytänyt kaltaiseni naisen ja että olen ”out of his leaque”. Ei vaan tajua, että pian en jaksa katsella häntä.

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä on varmaan miehen oikea luonne. Ekat 6-12 kk jaksoi olla kunnolla, ja sitten oikea luonne on tullut esille. Mies on kuitenkin ennen minua eronnut kahdesta vakavasta suhteesta (avo- ja avioliitot), nainen lähtijänä.

Mietin tuota yllä kuvaamani kauppaepisodia. Piti käydä Prismassa ostamassa pakollisia tarvikkeita mökille (tyyliin tamponeja ja särkylääkettä). Tiesin, että mies ei siitä tykkää. Ehdotin, että mies voi tulla mukaan tai voin ottaa lapseni mukaan. Mikä heille parasta. Jäivät parkkihalliin. Prismassa menikin 10

min pidempään kuin ajattelin (kassalla kortti oikutteluli ja hissi ei toiminut). Mutta se ylireagointi! Vihaisia soittoja kauppareissulle, ja kun tulin, mies suorastaan huusi. ”Sä sanoit että olet nopea! Nyt on mennyt melkein 20 min! Sanoit että haet YHDEN tavaran ja tuossa on monta! Etkö ollenkaan kunnioita KENENKÄÄN aikaa! Täällä olemme KUUMASSA autossa (ilmastoidussa parkkihallissa, autossa, josta pääsi uloskin). ” Jotenkin tämä on jäänyt vaivaamaan, vaikka tästä episodista on jo viikko.

On ehkä vaan ihminen, joka haluaa mennä oman päänsä mukaan, ja jos ei mennä, tulee raivo.

Nyt mies on mökillä, minä kotona kun työt alkavat. Mies ei halua vaivautua matkustamaan luokseni lomalla - koska 3 tunnin ajo - mutta olettaa, että minä menen hänen luokseen työviikon jälkeen julkisilla, jolloin ehdin olla paikalla reilun vuorokauden ja matkustan yhteensä 10 tuntia. Yllärinä saattaa tulla, etten mene.

Mä sinänsä ymmärrän miestä, jos kerran oot sanonu että haet yhden tavaran, ja sitten haetkin monta ja kestää ja kestää… Kortin ja hissin temppuilu kuulostaa vähän tekosyyltä tässä tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on samanlainen. Meillä ei edes ole yhteisiä lapsia, mutta koko yhteinen lomareissuviikon oli pahalla tuulella ja loukkaantui kaikesta: ravintolaillallinen oli ensin hänen mielestään loistava, aamulla mökötti, että se maksoi liikaa. Koko päivän hän oli puhumatta ja skippasi roadtripin nähtävyydet ja halusi ajaa suoraan seuraavaan paikkaan. Toisena aamuna kysyin, voinko silittää hänen paitansa. Vastaus: Enkö kelpaa tällaisena, häpeätkö minua?

Samana päivänä Saariston rengastie olikin pettymys. Tuloksena takakireyttä ja mielenosoituksellin ilmoitus, että seuraavassa kaupungissa hän ei lähde uimaan eikä katsomaan kaupunkia. Parin päivän päästä pyysin, että matkalla mökille voin nopeasti poiketa kaupassa. Kauppareissussa meni 15 min ja kun tulin takaisin mies raivosi, että se oli liikaa ( ei tosin oltu sovittu tarkkaa aikaa).

Miehellä ei pitäisi olla syytä tähän. Suhteemme on tuore, hän kertoo, että on onnellinen kanssani ja olen ”se oikea”. Kertoo, että on onnen Pekka kun on löytänyt kaltaiseni naisen ja että olen ”out of his leaque”. Ei vaan tajua, että pian en jaksa katsella häntä.

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä on varmaan miehen oikea luonne. Ekat 6-12 kk jaksoi olla kunnolla, ja sitten oikea luonne on tullut esille. Mies on kuitenkin ennen minua eronnut kahdesta vakavasta suhteesta (avo- ja avioliitot), nainen lähtijänä.

Mietin tuota yllä kuvaamani kauppaepisodia. Piti käydä Prismassa ostamassa pakollisia tarvikkeita mökille (tyyliin tamponeja ja särkylääkettä). Tiesin, että mies ei siitä tykkää. Ehdotin, että mies voi tulla mukaan tai voin ottaa lapseni mukaan. Mikä heille parasta. Jäivät parkkihalliin. Prismassa menikin 10

min pidempään kuin ajattelin (kassalla kortti oikutteluli ja hissi ei toiminut). Mutta se ylireagointi! Vihaisia soittoja kauppareissulle, ja kun tulin, mies suorastaan huusi. ”Sä sanoit että olet nopea! Nyt on mennyt melkein 20 min! Sanoit että haet YHDEN tavaran ja tuossa on monta! Etkö ollenkaan kunnioita KENENKÄÄN aikaa! Täällä olemme KUUMASSA autossa (ilmastoidussa parkkihallissa, autossa, josta pääsi uloskin). ” Jotenkin tämä on jäänyt vaivaamaan, vaikka tästä episodista on jo viikko.

On ehkä vaan ihminen, joka haluaa mennä oman päänsä mukaan, ja jos ei mennä, tulee raivo.

Nyt mies on mökillä, minä kotona kun työt alkavat. Mies ei halua vaivautua matkustamaan luokseni lomalla - koska 3 tunnin ajo - mutta olettaa, että minä menen hänen luokseen työviikon jälkeen julkisilla, jolloin ehdin olla paikalla reilun vuorokauden ja matkustan yhteensä 10 tuntia. Yllärinä saattaa tulla, etten mene.

Me olemme olleet naimisissa jo miltei 50vuotta ja aina välillä on näitä kiukkuprsekohtauksia hänellä.

Nuorena aivan vakio tuo räjähtely ja uskon, että juuri tuosta stressistä, jota olen kokenut alituisesta varuillaan olosta olen osittain sairastunut sydänsairauteenkin.

Nykyään hän on jo empaattisempi ja ehkä myös itse yrittää olla ihmisiksi.

Lapsille aina ollut mukava.

Tosiaan nuo turhat typerät mesomiset, joita ei voi hallita niin ne jäävät kyllä mieltä pahoittamaan.

Kerrankin oltiin aivan, vaan ajelemassa ja katselemassa, että missä olisi mukava metsikkö, jossa juoksuttaa koiria.

Muistin yhden paikan, jota hän ei hyväksynyt (!?!) Eikä keksinyt mitään verukettakaan niin ryhtyi suut ja silmät täyteen karjumaan kirosanoja. Aivan syyttä.

Olin järkyttynyt. Olen oikeastaan vieläkin ja mietin usein, että olisiko pitänyt vaan lähteä siitä paikasta menemään pitkin metsäpolkua johonkin pois.

Ajattelin, että tuo On hullu!? enkä osannut sanoa mitään, kun teki U käännöksen ja ajoi puhisten johonkin muualle.

En voinut puhua hänelle koko päivänä mitään sillä niin se loukkasi.

Muuten me olemme kyllä aina saaneet välimme kuntoon pitämällä kehityskeskusteluja sängyllä käsikkäin jutellen.

Aion jossain vaiheessa puhua tuostakin metsäraivosta, mutten tahtoisi syyttää, haluaisin vain olla varma ettei toistuisi.

Haluammehan sittenkin toistemne parasta aina.

Yhden kerran olen hänelle kirjoittanut kirjeen nuorempana, kun olin varma, että lähden ja vapautan itseni siitä pelosta. Sen kirjeen tiimoilta puhuimme usein ja hän paljon rauhoittuikin.

No nämä nyt on tälläisen vanhan naisen muistoja, mutta ei ne asiat näy muuttuvan koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on samanlainen. Meillä ei edes ole yhteisiä lapsia, mutta koko yhteinen lomareissuviikon oli pahalla tuulella ja loukkaantui kaikesta: ravintolaillallinen oli ensin hänen mielestään loistava, aamulla mökötti, että se maksoi liikaa. Koko päivän hän oli puhumatta ja skippasi roadtripin nähtävyydet ja halusi ajaa suoraan seuraavaan paikkaan. Toisena aamuna kysyin, voinko silittää hänen paitansa. Vastaus: Enkö kelpaa tällaisena, häpeätkö minua?

Samana päivänä Saariston rengastie olikin pettymys. Tuloksena takakireyttä ja mielenosoituksellin ilmoitus, että seuraavassa kaupungissa hän ei lähde uimaan eikä katsomaan kaupunkia. Parin päivän päästä pyysin, että matkalla mökille voin nopeasti poiketa kaupassa. Kauppareissussa meni 15 min ja kun tulin takaisin mies raivosi, että se oli liikaa ( ei tosin oltu sovittu tarkkaa aikaa).

Miehellä ei pitäisi olla syytä tähän. Suhteemme on tuore, hän kertoo, että on onnellinen kanssani ja olen ”se oikea”. Kertoo, että on onnen Pekka kun on löytänyt kaltaiseni naisen ja että olen ”out of his leaque”. Ei vaan tajua, että pian en jaksa katsella häntä.

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä on varmaan miehen oikea luonne. Ekat 6-12 kk jaksoi olla kunnolla, ja sitten oikea luonne on tullut esille. Mies on kuitenkin ennen minua eronnut kahdesta vakavasta suhteesta (avo- ja avioliitot), nainen lähtijänä.

Mietin tuota yllä kuvaamani kauppaepisodia. Piti käydä Prismassa ostamassa pakollisia tarvikkeita mökille (tyyliin tamponeja ja särkylääkettä). Tiesin, että mies ei siitä tykkää. Ehdotin, että mies voi tulla mukaan tai voin ottaa lapseni mukaan. Mikä heille parasta. Jäivät parkkihalliin. Prismassa menikin 10

min pidempään kuin ajattelin (kassalla kortti oikutteluli ja hissi ei toiminut). Mutta se ylireagointi! Vihaisia soittoja kauppareissulle, ja kun tulin, mies suorastaan huusi. ”Sä sanoit että olet nopea! Nyt on mennyt melkein 20 min! Sanoit että haet YHDEN tavaran ja tuossa on monta! Etkö ollenkaan kunnioita KENENKÄÄN aikaa! Täällä olemme KUUMASSA autossa (ilmastoidussa parkkihallissa, autossa, josta pääsi uloskin). ” Jotenkin tämä on jäänyt vaivaamaan, vaikka tästä episodista on jo viikko.

On ehkä vaan ihminen, joka haluaa mennä oman päänsä mukaan, ja jos ei mennä, tulee raivo.

Nyt mies on mökillä, minä kotona kun työt alkavat. Mies ei halua vaivautua matkustamaan luokseni lomalla - koska 3 tunnin ajo - mutta olettaa, että minä menen hänen luokseen työviikon jälkeen julkisilla, jolloin ehdin olla paikalla reilun vuorokauden ja matkustan yhteensä 10 tuntia. Yllärinä saattaa tulla, etten mene.

Mä sinänsä ymmärrän miestä, jos kerran oot sanonu että haet yhden tavaran, ja sitten haetkin monta ja kestää ja kestää… Kortin ja hissin temppuilu kuulostaa vähän tekosyyltä tässä tapauksessa.

Mitenhän ne ovat tekosyitä, kun kortti ja hissi olivat epäkunnossa? Ja se, että meni 10 min enemmän kuin hän kuvitteli (en luvannut tulla 10 minuutissa, vaan sanoin että yritän olla nopea) - kannattiko kymmenen minuutin vuoksi saada raivokohtaus? Hieman suhteellisuutta, kiitos! Olen kuitenkin hyvä nainen ja kumppani: mukava, rakastava, älykäs ja pärjäävä, hyvässä työssä, talous kunnossa. Kauniskin. Voi tietysti olla, että ylipainoiselle, kiukkuiselle, kaljuuntuvalle keski-ikäiselle miehelle, joka on tyhjätasku ja hieman viinaan menevä, muodostuu hurja jono halukkaita, täydellisiä ja ennen kaikkea NOPEITA naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on samanlainen. Meillä ei edes ole yhteisiä lapsia, mutta koko yhteinen lomareissuviikon oli pahalla tuulella ja loukkaantui kaikesta: ravintolaillallinen oli ensin hänen mielestään loistava, aamulla mökötti, että se maksoi liikaa. Koko päivän hän oli puhumatta ja skippasi roadtripin nähtävyydet ja halusi ajaa suoraan seuraavaan paikkaan. Toisena aamuna kysyin, voinko silittää hänen paitansa. Vastaus: Enkö kelpaa tällaisena, häpeätkö minua?

Samana päivänä Saariston rengastie olikin pettymys. Tuloksena takakireyttä ja mielenosoituksellin ilmoitus, että seuraavassa kaupungissa hän ei lähde uimaan eikä katsomaan kaupunkia. Parin päivän päästä pyysin, että matkalla mökille voin nopeasti poiketa kaupassa. Kauppareissussa meni 15 min ja kun tulin takaisin mies raivosi, että se oli liikaa ( ei tosin oltu sovittu tarkkaa aikaa).

Miehellä ei pitäisi olla syytä tähän. Suhteemme on tuore, hän kertoo, että on onnellinen kanssani ja olen ”se oikea”. Kertoo, että on onnen Pekka kun on löytänyt kaltaiseni naisen ja että olen ”out of his leaque”. Ei vaan tajua, että pian en jaksa katsella häntä.

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä on varmaan miehen oikea luonne. Ekat 6-12 kk jaksoi olla kunnolla, ja sitten oikea luonne on tullut esille. Mies on kuitenkin ennen minua eronnut kahdesta vakavasta suhteesta (avo- ja avioliitot), nainen lähtijänä.

Mietin tuota yllä kuvaamani kauppaepisodia. Piti käydä Prismassa ostamassa pakollisia tarvikkeita mökille (tyyliin tamponeja ja särkylääkettä). Tiesin, että mies ei siitä tykkää. Ehdotin, että mies voi tulla mukaan tai voin ottaa lapseni mukaan. Mikä heille parasta. Jäivät parkkihalliin. Prismassa menikin 10

min pidempään kuin ajattelin (kassalla kortti oikutteluli ja hissi ei toiminut). Mutta se ylireagointi! Vihaisia soittoja kauppareissulle, ja kun tulin, mies suorastaan huusi. ”Sä sanoit että olet nopea! Nyt on mennyt melkein 20 min! Sanoit että haet YHDEN tavaran ja tuossa on monta! Etkö ollenkaan kunnioita KENENKÄÄN aikaa! Täällä olemme KUUMASSA autossa (ilmastoidussa parkkihallissa, autossa, josta pääsi uloskin). ” Jotenkin tämä on jäänyt vaivaamaan, vaikka tästä episodista on jo viikko.

On ehkä vaan ihminen, joka haluaa mennä oman päänsä mukaan, ja jos ei mennä, tulee raivo.

Nyt mies on mökillä, minä kotona kun työt alkavat. Mies ei halua vaivautua matkustamaan luokseni lomalla - koska 3 tunnin ajo - mutta olettaa, että minä menen hänen luokseen työviikon jälkeen julkisilla, jolloin ehdin olla paikalla reilun vuorokauden ja matkustan yhteensä 10 tuntia. Yllärinä saattaa tulla, etten mene.

Me olemme olleet naimisissa jo miltei 50vuotta ja aina välillä on näitä kiukkuprsekohtauksia hänellä.

Nuorena aivan vakio tuo räjähtely ja uskon, että juuri tuosta stressistä, jota olen kokenut alituisesta varuillaan olosta olen osittain sairastunut sydänsairauteenkin.

Nykyään hän on jo empaattisempi ja ehkä myös itse yrittää olla ihmisiksi.

Lapsille aina ollut mukava.

Tosiaan nuo turhat typerät mesomiset, joita ei voi hallita niin ne jäävät kyllä mieltä pahoittamaan.

Kerrankin oltiin aivan, vaan ajelemassa ja katselemassa, että missä olisi mukava metsikkö, jossa juoksuttaa koiria.

Muistin yhden paikan, jota hän ei hyväksynyt (!?!) Eikä keksinyt mitään verukettakaan niin ryhtyi suut ja silmät täyteen karjumaan kirosanoja. Aivan syyttä.

Olin järkyttynyt. Olen oikeastaan vieläkin ja mietin usein, että olisiko pitänyt vaan lähteä siitä paikasta menemään pitkin metsäpolkua johonkin pois.

Ajattelin, että tuo On hullu!? enkä osannut sanoa mitään, kun teki U käännöksen ja ajoi puhisten johonkin muualle.

En voinut puhua hänelle koko päivänä mitään sillä niin se loukkasi.

Muuten me olemme kyllä aina saaneet välimme kuntoon pitämällä kehityskeskusteluja sängyllä käsikkäin jutellen.

Aion jossain vaiheessa puhua tuostakin metsäraivosta, mutten tahtoisi syyttää, haluaisin vain olla varma ettei toistuisi.

Haluammehan sittenkin toistemne parasta aina.

Yhden kerran olen hänelle kirjoittanut kirjeen nuorempana, kun olin varma, että lähden ja vapautan itseni siitä pelosta. Sen kirjeen tiimoilta puhuimme usein ja hän paljon rauhoittuikin.

No nämä nyt on tälläisen vanhan naisen muistoja, mutta ei ne asiat näy muuttuvan koskaan.

Lähde vielä kun voit. Moni vanhus harmittelee, kun on liian vanha lähtemään.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on samanlainen. Meillä ei edes ole yhteisiä lapsia, mutta koko yhteinen lomareissuviikon oli pahalla tuulella ja loukkaantui kaikesta: ravintolaillallinen oli ensin hänen mielestään loistava, aamulla mökötti, että se maksoi liikaa. Koko päivän hän oli puhumatta ja skippasi roadtripin nähtävyydet ja halusi ajaa suoraan seuraavaan paikkaan. Toisena aamuna kysyin, voinko silittää hänen paitansa. Vastaus: Enkö kelpaa tällaisena, häpeätkö minua?

Samana päivänä Saariston rengastie olikin pettymys. Tuloksena takakireyttä ja mielenosoituksellin ilmoitus, että seuraavassa kaupungissa hän ei lähde uimaan eikä katsomaan kaupunkia. Parin päivän päästä pyysin, että matkalla mökille voin nopeasti poiketa kaupassa. Kauppareissussa meni 15 min ja kun tulin takaisin mies raivosi, että se oli liikaa ( ei tosin oltu sovittu tarkkaa aikaa).

Miehellä ei pitäisi olla syytä tähän. Suhteemme on tuore, hän kertoo, että on onnellinen kanssani ja olen ”se oikea”. Kertoo, että on onnen Pekka kun on löytänyt kaltaiseni naisen ja että olen ”out of his leaque”. Ei vaan tajua, että pian en jaksa katsella häntä.

Onko ollut pitkään sinkkuna? Eipä ihme, jos on. Sinuna nostaisin kytkintä.

Ero yleensä johtaa toisenlaisiin "hätätilanteisiin" elämässä.  Jos kuitenkin "kiukuttelu on todella jatkuvaa ja hurjaa, sano joko terapiaan tai väliajalle.

Eli ei tietenkään tarvitse tuollaisenaan ajatella seuraavia vuosia tai vuosikymmeniä.

Syitä voi tosiaan olla monia, stressi ja uupumus=yleistä jopa.

Hormoonivaihtelut, tai ihan vaan mikä sairaus tahansa.

Toki nuo uskottomuus/syyllisyyskin on mahdollista, (kuitenkin yleensä menee toisinpäin= yrittää olla extrakiva.)

Jos syitä ei ala löyty=terapiaan. Tai ainakin lääkäriin.  Jos suhtenne on ollut hyvä, ei sitä liian pian hyllyttää kannata.  PUHUKAA! Jos ei osaa niin huuhtakaa kunnes asiat selviää. Jos et uskalla yksin ollen ota joku luottohenkilö kaveriksi.  Ei se yksin eläminen niin hauskaa ole:)

Näitä mieslapseja näkee erittäin paljon ihan julkisesti nolaavat itsensä,mun isä, johon luojan kiitos pistin välit poikki,oli tuollainen, katkera, kiroileva ja räyhäävä mieslapsi,koskaan ei anteeksi pyytänyt ja monesti pahoitin mieleni,silti pitänyt meitäkin lapsia tehdä paljon:/

Ja kaiken lisäksi sovinistinen naisten vihaaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on samanlainen. Meillä ei edes ole yhteisiä lapsia, mutta koko yhteinen lomareissuviikon oli pahalla tuulella ja loukkaantui kaikesta: ravintolaillallinen oli ensin hänen mielestään loistava, aamulla mökötti, että se maksoi liikaa. Koko päivän hän oli puhumatta ja skippasi roadtripin nähtävyydet ja halusi ajaa suoraan seuraavaan paikkaan. Toisena aamuna kysyin, voinko silittää hänen paitansa. Vastaus: Enkö kelpaa tällaisena, häpeätkö minua?

Samana päivänä Saariston rengastie olikin pettymys. Tuloksena takakireyttä ja mielenosoituksellin ilmoitus, että seuraavassa kaupungissa hän ei lähde uimaan eikä katsomaan kaupunkia. Parin päivän päästä pyysin, että matkalla mökille voin nopeasti poiketa kaupassa. Kauppareissussa meni 15 min ja kun tulin takaisin mies raivosi, että se oli liikaa ( ei tosin oltu sovittu tarkkaa aikaa).

Miehellä ei pitäisi olla syytä tähän. Suhteemme on tuore, hän kertoo, että on onnellinen kanssani ja olen ”se oikea”. Kertoo, että on onnen Pekka kun on löytänyt kaltaiseni naisen ja että olen ”out of his leaque”. Ei vaan tajua, että pian en jaksa katsella häntä.

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä on varmaan miehen oikea luonne. Ekat 6-12 kk jaksoi olla kunnolla, ja sitten oikea luonne on tullut esille. Mies on kuitenkin ennen minua eronnut kahdesta vakavasta suhteesta (avo- ja avioliitot), nainen lähtijänä.

Mietin tuota yllä kuvaamani kauppaepisodia. Piti käydä Prismassa ostamassa pakollisia tarvikkeita mökille (tyyliin tamponeja ja särkylääkettä). Tiesin, että mies ei siitä tykkää. Ehdotin, että mies voi tulla mukaan tai voin ottaa lapseni mukaan. Mikä heille parasta. Jäivät parkkihalliin. Prismassa menikin 10

min pidempään kuin ajattelin (kassalla kortti oikutteluli ja hissi ei toiminut). Mutta se ylireagointi! Vihaisia soittoja kauppareissulle, ja kun tulin, mies suorastaan huusi. ”Sä sanoit että olet nopea! Nyt on mennyt melkein 20 min! Sanoit että haet YHDEN tavaran ja tuossa on monta! Etkö ollenkaan kunnioita KENENKÄÄN aikaa! Täällä olemme KUUMASSA autossa (ilmastoidussa parkkihallissa, autossa, josta pääsi uloskin). ” Jotenkin tämä on jäänyt vaivaamaan, vaikka tästä episodista on jo viikko.

On ehkä vaan ihminen, joka haluaa mennä oman päänsä mukaan, ja jos ei mennä, tulee raivo.

Nyt mies on mökillä, minä kotona kun työt alkavat. Mies ei halua vaivautua matkustamaan luokseni lomalla - koska 3 tunnin ajo - mutta olettaa, että minä menen hänen luokseen työviikon jälkeen julkisilla, jolloin ehdin olla paikalla reilun vuorokauden ja matkustan yhteensä 10 tuntia. Yllärinä saattaa tulla, etten mene.

Mä sinänsä ymmärrän miestä, jos kerran oot sanonu että haet yhden tavaran, ja sitten haetkin monta ja kestää ja kestää… Kortin ja hissin temppuilu kuulostaa vähän tekosyyltä tässä tapauksessa.

Mitenhän ne ovat tekosyitä, kun kortti ja hissi olivat epäkunnossa? Ja se, että meni 10 min enemmän kuin hän kuvitteli (en luvannut tulla 10 minuutissa, vaan sanoin että yritän olla nopea) - kannattiko kymmenen minuutin vuoksi saada raivokohtaus? Hieman suhteellisuutta, kiitos! Olen kuitenkin hyvä nainen ja kumppani: mukava, rakastava, älykäs ja pärjäävä, hyvässä työssä, talous kunnossa. Kauniskin. Voi tietysti olla, että ylipainoiselle, kiukkuiselle, kaljuuntuvalle keski-ikäiselle miehelle, joka on tyhjätasku ja hieman viinaan menevä, muodostuu hurja jono halukkaita, täydellisiä ja ennen kaikkea NOPEITA naisia.

Ja miksi olet tuollaisen kanssa. Ota joku nuorempi rakastaja, jonka kanssa vietät laatuaikaa esim. kerran viikossa.

Jotkut näistä kommenteista kuulostavat ihan mun mieheltä. Hänellä on testot ihan kohdallaan, itse halusi yksityisellä käydä aikanaan testaamassa väsymyksen vuoksi. Ei ole aina väsynyt, mutta tuolloin oli.

Ihme kiukuttelija hänkin on ja saattaa olla tosi julma silloin, vaikka tietää että oman lapsuuteni ja narsistisen isän takia mun on tosi vaikea suhtautua olankohautuksella siihen, että esim. toissapäivänä se, että olin muilta kiireiltäni ehtinyt sittenkin laittaa hänellekin ruokaa valmiiksi jotta pääsee heti töistä tultuaan syömään, tulos: "Turhaan laitoit ruokaa, miksi laitoit ruokaa?!?" Ja kauhea passiivisaggressiivinen paiskominen keittiössä. Syy oli se, että hän oli suunnitellut syövänsä jotain muuta itse laittamaansa ja nyt se suunnitelma meni takiani mönkään. Luulin yllättäväni iloisesti, mutta paskat. Sen sijaan että olisi alkanut syömään, hän alkoi vihaisesti siivota keittiötä sillä aikaa kun itse söin. En pyytänyt häntä siivoamaan ruoanlaittoni jälkiä, vaan olisin tietysti siivonnut ne itse syötyäni. Mies ymmärtää oman raivoamisensa määrän vasta, kun saa minut itkemään tai huutamaan.

Olemme olleet yli 10 v naimisissa, ja muutoin tulemme hyvin toimeen ja olemme onnellisia, mieskin omien sanojensa mukaan ja kyllä hän on usein hyväntuulinenkin. En vain tiedä mitä näiden kiukkukohtausten aikana pitäisi tehdä.