Lue keskustelun säännöt.
Mies ei osaa tapella/ on liian herkkä
03.07.2021 |
Miehen perheessä ei lapsuudessakaan koskaan tapeltu, vaan kaikki on hänen sanojensa mukaan ollut aina ah niin auvoista. Hän ei ole koskaan korottanut ääntään, ellei lasketa sitä kun hän kerran seitsämän vuotiaana kuulemma ärähti. Itsellä taas on kotoa tullut malli, että asiat jotka hiertävät käydään läpi, ja ääntä voidaan korottaa ilman että siinä on mitään järkyttävää.
Rakastan miestä, mutta minua ottaa päähän, etten voi ärähtää tai ”tapella”, ilman että miehen kasvoille tulee raivostuttava koiranpentumainen ilme, itkuinen katse ja ylitsevuotavat anteeksipyynnöt. Ja hän kiukustu koskaan takaisin. Ja en todellakaan ole mikään rähjääjä tai ilkeä. Mutta negativiinen äänensävykin saa miehen ihan lukkoon.
Joskus haluaisin vain tapella ilman että koen olevani maailman kamalin ämmä jälkikäteen 🙈
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen nyrkkeilyä pitkään harrastanut 190cm/100kg mies ja en usko ap että haluaisit minun ärähtävän, muutenkin ihmettelen kommentteja missä sanotaan että pitää osata riidellä/näyttää vihaa/olla agressiivinen. Haluatteko sairaalaan vai miksi noin toivotte?
Olen erittäin rauhallinen nyrkkeilykehän ulkopuolella ja hallitsen aina agressioni. Mutta jos oikeasti vihastuisin, vastapuoli joutuisi sairaalaan/ruumishuoneella ja minä vankilaan.
Mut mietihän sitä rakkauskirjeiden määrää, kunlin pistäny jonkun naisen levyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies taas riitelee korottamatta ääntään. Täysin rauhallisella äänellä - kuin lukisi kauppalistaa - haukkuu kusiseksi hu***aksi, uhkaa vetää turpaan ja haistatteelee mitä kauheimmilla sanoilla. Voin vaikka vannoa, ettei hänellä edes pulssi nouse.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies taas riitelee korottamatta ääntään. Täysin rauhallisella äänellä - kuin lukisi kauppalistaa - haukkuu kusiseksi hu***aksi, uhkaa vetää turpaan ja haistatteelee mitä kauheimmilla sanoilla. Voin vaikka vannoa, ettei hänellä edes pulssi nouse.
Nollatoleranssi tuollaiselle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollessani nuorena vaihdossa Italiassa, ymmärsin että kaikki melskaaminen ja kovaäänisyys ei tarkoita mitään peruuttamatonta perhehelvettiä tai uhkaa, se on vaan toisten tapa ilmaista itseään. Sielläkin isäntaperheessä melskattiin ja kädet heilui vauhdikkaasti, mutta kohta jo halattiin ja lopulta kukaan ei muistanut mistä vartti sitten metelöitiin.
Myös minulla nuoruudenkokemus välimerellisestä kulttuurista. Se oli vapauttavaa, koska oma temperamenttini on enemmän myös tuollainen, että pieni hetki kiehuu ilman mitään vaaraa tai loukkaavia sanoja ja viiden minuutin päästä ollaan ihan eri asioissa ja hyvässä sovussa eikä se hetken tunteenpurkaus ole mitenkään vaarallista.
Suomessa on paljon toksisen positiivisuuden vaatimusta, vaikkemme mitään ilopillereitä olekaan.
Onko sekin toksista positiivisuutta, että on yksinkertaisesti rauhallinen temperamentiltaan, eli ei kiehahda kovin helposti?
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärsin sen niin, että tässä on kyse sellaisista energiaeroista, että ap:ta häiritsee se, ettei mies päästä energiaa riittävästi ulos tai ei edes syty riittävän energiseksi. Sillä ei ole mitään tekoa väkivallan tai turpaanvedon kanssa.
Joku pystyy luontaisesti vaikkapa nauraa hohottamaan niin, että koko huonetila raikaa ja joku taas naurahtelee muutaman kerran hissukseen, vaikka vitsi olisi ollut kuinka mehevä. Toista voi alkaa ärsyttää toisen nauruenergia - kumpaa tahansa kumman tapa, koska se on niin kaukana omasta energiasta. Sängyssä näitä energiaeroja on myös ja monella muullakin elämänsaralla kuten työntekoasenteessa eikä vain riitelyssä.
Ehkä ap kokee, että häneen jää jotain tukahdutettuja negatiivisia tunteita, joiden ulostuontiin hän ei saa lupaa ja se turhauttaa häntä. Joku haluaa juosta täysillä, hiihtää räkä poskella tai haka nyrkkeilysäkkiä, joku ei koskaan.
Nonii, johan se mies saatiin vihdoin syylliseksi tähänkin tapaukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään hakkaaja pidä olla, mutta ei toisessa ääripäässä ole tuollainenkaan normaalia, että suunnilleen itkuun pillahdetaan jos toinen korottaa ääntään.
Minäkin olen perheestä, jossa olen kasvanut siihen että erimielisyyksiä selvitellään hyvinkin äänekkäästi ja voimakkain sanoin, mutta fyysisesti ei keneenkään kajota tai tavaroita heitellä. Olen sitten parin naisen kanssa törmännyt tähän, että he jotenkin pelästyvät sitä tapaa riidellä johon olen itse tottunut. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, tunteet voivat kuumentua mutta asiasta riidellään eikä kohdisteta henkilöön. Sitten se on ohi ja unohdettu. Mutta ymmärrän nyt, että kaikki eivät ole sellaiseen tottuneet ja nykyään kiinnitän huomiota omaan tapaani toimia. Yritän opetella olemaan rauhallisemmin.
Mieheni on tuollainen äänekäs riitelijä. Hän vetoaa siihen, että ei tässä ole mitään ihmeellistä, tunteet vain kuumenevat ja tämä on OK. Riitoja on riitojen itsensä vuoksi.
Niinpä minä ryhdyin mykkäkouluilemaan ja ilmoitin, että tämä on ihan normaalia, tunteet vain viilenevät ja menee viikko tai kaksi, että asia on ohi ja unohdettu.
Miehen mielestä mykkäkoulu on sairasta vallankäyttöä, minusta äänekäs huutoriitely on ihan sama asia.
Et ole kyllä yhtää miestäsi parempi, vaikka ilmeisesti kuvittelet niin. Jotain sinussakin on vinossa.
Suomessa nainen valittaa ettei mies välitä, jos ei suorita jokaviikonloppuista turpasaunaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollessani nuorena vaihdossa Italiassa, ymmärsin että kaikki melskaaminen ja kovaäänisyys ei tarkoita mitään peruuttamatonta perhehelvettiä tai uhkaa, se on vaan toisten tapa ilmaista itseään. Sielläkin isäntaperheessä melskattiin ja kädet heilui vauhdikkaasti, mutta kohta jo halattiin ja lopulta kukaan ei muistanut mistä vartti sitten metelöitiin.
Myös minulla nuoruudenkokemus välimerellisestä kulttuurista. Se oli vapauttavaa, koska oma temperamenttini on enemmän myös tuollainen, että pieni hetki kiehuu ilman mitään vaaraa tai loukkaavia sanoja ja viiden minuutin päästä ollaan ihan eri asioissa ja hyvässä sovussa eikä se hetken tunteenpurkaus ole mitenkään vaarallista.
Suomessa on paljon toksisen positiivisuuden vaatimusta, vaikkemme mitään ilopillereitä olekaan.
Onko sekin toksista positiivisuutta, että on yksinkertaisesti rauhallinen temperamentiltaan, eli ei kiehahda kovin helposti?
Ei minusta ole. Mutta se on, jos alkaa ehdotella toisenlaisen temperamentin ihmiselle terapiaa tai nappeja tai pitää häntä jotenkin viallisena tai häiriintyneenä, kuten tässä ketjussakin on nähty.
Olen itse vähän ambivalentti yksilö, joissain asioissa superpitkäpinnainen ja rauhallinen ja toisaalta joissain asioissa kiihdyn nopeasti ja viisari myös laskee saman tien eikä tilanne jää jatkumaan, että siinä mielessä osaan samaistua vähän molempiin puoliin. Enkä itsekään haluaisi mitään jatkuvaa draamaa ja riitelyä enkä muutenkaan vahingollista ja ilkeää riitelyä, ainoastaan vapauden tuntea erilaisia tunteita niin että jokainen silti säilyy henkisesti ja fyysesti kajoamattomana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on taas ihan normaalia välillä räjähtää eikä se tarkoita että toiseen käydään käsiksi.
Meillä ollaan kumpikin temperamenttisia ja välillä huudetaan niin että ikkunat helisee. Siltikään ei ole tarvinnut fyysisesti tapella.
En minäkään jaksaisi AP:n miestä.
Minulla on ap:n miehen kaltainen rauhallinen mies. Olen onnellinen siitä, koska olen itse samanlainen. Ex oli vastakohta. Nykyään on kyllä mahtavaa ilman jatkuvaa draamaa. On niin paljon mukavampaa keskustella kuin riidellä erimielisyyksistä :)
Avaruusasema JSS kutsuu sinua, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihda se johonkin lähiöostarin Peraan joka takoo sinua viikonloppuisin kaljapäissään kuin Rocky Balboa.
Kuten sanoin, rakastan miestäni, ja hänen kiltteytensä on yksi niistä ominaisuuksista, jota rakastan hänessä eniten. Hän on todella hyvä ja hellä. Kuitenkin tämä sama ominaisuus saa minut välillä pimahtamispisteeseen, eikä purkautumisväylää ole, kun mies tuntuu menevän rikki sanomisista…
Toisille pimahtaaminen on sama asia kuin sytyttäisi
kämppänsä tuleen jottaaa pääsisi eroon epätoivotuista vieraista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täytyy riidellä? Eikö riitä, että osaa kertoa olevansa eri mieltä asioista?
Riiteleminen riitelemisen itsensä vuoksi on minusta kummallista.
Kannattaa muistaa, että myös turvallisesti riitelevissä perheissä kumpi tahansa voi koska tahansa sanoa, että tämä oli tässä.
Ei "täydy" riidellä, mutta ainakin omassa elämässä erimielisyyksiä tulee eikä siinä kohtaa tarvitse vältelläkään riitelemistä, kun ei se ketään satuta, puhdistaa vain ilmaa. Lopuksi aina sovitaan. Kukin tavallaan tietysti.
Oletko koskaan kysynyt siltä toiselta, että puhdistuiko ilma, onko sinun nyt hyvä olla? Vai onko niin, että riitely on jotain, jota sinä tarvitset ja joka ei vie suhdetta lainkaan eteenpäin vaan päinvastoin aiheuttaa toisessa turhautumista.
Olisitko valmis riitelemään joka päivä? Aloittamaan päivän riidalla ja lopettamaan samalla tavalla? Jos et ole, niin vältteletkö kuitenkin riitaa, jos se on toiselle tärkeää.
Tämä on arvokkaampi kommentti, kuin arvaisikaan.
"Puhdistuuko ilma" myös puolison puolelta, jos pääsette riitelemään oikein kunnolla?
Vai tuntuuko toisesta, että hän menee koko ajan enemmän solmuun, hän ei uskalla sanoa mitään koska toinen vaikuttaa kiihtyvän jatkuvasti enemmän, mitä jos häneltä jää sanomatta jotain arvokasta liian intensiivisen keskustelurytmin takia? Ehkä hän pelkää satuttavansa sinua (sanoillaan), jos lähtee mukaan riitelyyn? Saako hän poistua tilanteesta, jos hän kaipaa lisätilaa, vai huudetaanko hänelle perään?
Olen itse tällainen hidas luonne, ja miehen tunteiden tuuletukset olivat minulle hyvin vaikeita. Hän halusi todellakin tuulettaa tunteita, ei miettiä ratkaisuja. Hän jotenkin... nautti siitä, että sai vedettyä minut mukaan loanheittoon. Kun loanheitto loppui, mies häipyi paikalta helpottuneena ja minulle jäi epävarma, onneton olo. Ilkeily ja teräväkielisyys ovat arvojeni vastaisia ja koska tunteiden kuumenemisessa menee aikansa, niin menee myös normaalitilaan palautuessa. Lisäksi riitely on itselleni todella stressaavaa, ja kärsin sen jälkeen esim. pitkällisestä päänsärystä - joka ei todellakaan helpota normaalitilaan palautumista.
Vaikeinta oli varmaankin se, etten ikinä oppinut hahmottamaan, mikä olisi "riittävä" riitelyn taso. Jos mies korotti ääntään, niin minun äänenkorotukseni johti siihen, että hän alkoi käyttää terävämpiä ilmaisuja, ja kun itse tein saman, hän alkoi haukkua minua jne. Jos yritin pysyä rauhallisena, niin sain moitteet rauhallisuudesta. Kun lähdin mukaan riitelyyn, niin jouduin kaltevalle pinnalle, jonka lopussa odotti henkilökohtaisuuksiin kohdistuvilla hyökkäyksillä kuorrutettu nöyryyttäminen. Miehelle tuli ehkä hyvä olo, kun hän sai vihdoin "pois sydämeltään" kaiken, mikä minussa oli pielessä. Mutta minulle... minulle tuli siitä vain paha mieli. Olin kuitenkin ujohko ja herkkä, enkä sellainen teflonkuorinen korsto, jonka kehityskohteet olisi pitänyt takoa päähän rautamoukarilla =(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään hakkaaja pidä olla, mutta ei toisessa ääripäässä ole tuollainenkaan normaalia, että suunnilleen itkuun pillahdetaan jos toinen korottaa ääntään.
Minäkin olen perheestä, jossa olen kasvanut siihen että erimielisyyksiä selvitellään hyvinkin äänekkäästi ja voimakkain sanoin, mutta fyysisesti ei keneenkään kajota tai tavaroita heitellä. Olen sitten parin naisen kanssa törmännyt tähän, että he jotenkin pelästyvät sitä tapaa riidellä johon olen itse tottunut. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, tunteet voivat kuumentua mutta asiasta riidellään eikä kohdisteta henkilöön. Sitten se on ohi ja unohdettu. Mutta ymmärrän nyt, että kaikki eivät ole sellaiseen tottuneet ja nykyään kiinnitän huomiota omaan tapaani toimia. Yritän opetella olemaan rauhallisemmin.
Mieheni on tuollainen äänekäs riitelijä. Hän vetoaa siihen, että ei tässä ole mitään ihmeellistä, tunteet vain kuumenevat ja tämä on OK. Riitoja on riitojen itsensä vuoksi.
Niinpä minä ryhdyin mykkäkouluilemaan ja ilmoitin, että tämä on ihan normaalia, tunteet vain viilenevät ja menee viikko tai kaksi, että asia on ohi ja unohdettu.
Miehen mielestä mykkäkoulu on sairasta vallankäyttöä, minusta äänekäs huutoriitely on ihan sama asia.
Et ole kyllä yhtää miestäsi parempi, vaikka ilmeisesti kuvittelet niin. Jotain sinussakin on vinossa.
Minä opettelin tämän tavan vasta aikuisena. Toista ei voi muuttaa, itseään voi, joten koska en sietänyt miehen tiuskahtelua ja täysin vailla tavoitteita olevaa riitelyä eli riitelyä riitelyn itsensä takia, niin ryhdyin vastarintaan. Riidat eivät päättyneet miehen toivomalla tavalla, ne päättyivät minun tunteitteni viilenemiseen. Kun hän oli kiehahtanut taas kerran syyttä, niin minä olin jäätynyt.
Kun mies ei usko puhetta, ei minun tarvitse olla suhteen ainoa aikuinen. Mykkäkoululaisen kanssa on hankala haastaa riitaa, tämä ei mene mukaan.
Onpa hullunoloinen ihminen, jos edes josku tarvitsee korottaa ääntään, mitä luulet sen auttavan, ei muuta kuin saa keskustelun urautumaan aivan sivuraiteille. Jos ärähtelee toiselle se merkitsee sitä, että ko. henkilö on aivan liian itsekeskeinen.
Meillä se rauhallinen on se, joka antaa henkilöön menevät kommentit tyyliin sinä olet aina tuollainen, sinun kanssa ei voi koskaan, sinä et ikinä, eksän ja sinun kanssa on aina näin... Ja minä olen se, joka kiihdyn siksi, että minua aletaan puskea johonkin muottiin eikä kuunnella sitä mitä yritän kommunikoida. Olisin ihan valmis tasaantumaan sekunnissa, kun vaan kokisin tulevani oikeudenmukaisemmin kohdelluksi ja kuulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on taas ihan normaalia välillä räjähtää eikä se tarkoita että toiseen käydään käsiksi.
Meillä ollaan kumpikin temperamenttisia ja välillä huudetaan niin että ikkunat helisee. Siltikään ei ole tarvinnut fyysisesti tapella.
En minäkään jaksaisi AP:n miestä.Ei tuossa ole mitään normaalia. Asioista pitää pystyä keskustelemaan räjähtämättä, jokainen osaa sen verran pitää tunteensa kurissa
Keskustelukyky ja satunnainen räjähtely ei sulje toisiaan pois. Asioista kyetään keskustelemaan vaikka räjähdelläänkin.
Ei tästä kumpikaan kärsi, eli normaalina pidän.
Vierailija kirjoitti:
En voisi koskaan seurustella miehen kanssa, joka ei ole tappanut.
T. fyysinen N38
Alakko nää mua? Mää voin tappaa sut ettei olis siitäkään kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan kysynyt siltä toiselta, että puhdistuiko ilma, onko sinun nyt hyvä olla? Vai onko niin, että riitely on jotain, jota sinä tarvitset ja joka ei vie suhdetta lainkaan eteenpäin vaan päinvastoin aiheuttaa toisessa turhautumista.
Olisitko valmis riitelemään joka päivä? Aloittamaan päivän riidalla ja lopettamaan samalla tavalla? Jos et ole, niin vältteletkö kuitenkin riitaa, jos se on toiselle tärkeää.
Olemme nimenomaan yhdessä opetelleet riitelemään terveellä tavalla, kun molemmilla on taustalla "liikaa kiltteyttä", tunteiden tukahduttamista ja siitä seurannutta pahoinvointia. Nyt ei tarvitse tanssia munankuorilla omaa tai toisen suuttumusta peläten eikä tukehtua kiukkuunsa.
Jos joka päivä aamusta iltaan riideltäisiin, ajattelisin, ettemme sovi toisillemme, kun kerran olisimme kaikesta eri mieltä, mutta kuka sellaisen kumppanin valitsisikaan. Sen sijaan silloin tällöin riitely on meille normaalia ja OK.
Ei ainakaan minulle näkyvässä otsikossa.