Mies ei osaa tapella/ on liian herkkä

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Oma puolisoni on aika tavalla samanlainen, hän menee myös ihan lukkoon jos joku "tuulettaa tunteitaan". Itse saatan räjähtää, mutta lepyn nopeasti ja nollaan tilanteen. En kohdista häneen mitään aggressiota, kunhan saatan purkaa paineita yleisellä tasolla. Haluan myös selvittää mahdolliset ongelmatilanteet keskustelemalla ne halki, enkä jaksa yhtään mykkäkoulua. Pahinta on sellainen vajaalla käyvä tunne, hiljaisuus joka ei johda mihinkään. En kestä sitä ollenkaan.

Puolisoni on kumminkin herkkä ja hänellä on taipumus mykkäilyyn ja hiljaisuuteen, vaikka asia olisi mikä. Lisäksi hän ahdistuu entistä enemmän jos joku asia nostetaan kunnolla tikunnokkaan, käydään se kunnolla läpi ja tunteita säästelemällä. Paskanhajua pitää saada sanoa paskanhajuksi, ei riitä että on hiljaa hengittämättä. Tämä on meidän temperamenteissä keskeinen ero. Vuodet ovat kyllä hioneet molempien piirteitä ymmärtävämpään suuntaan, itse en enää jaksa kun tiedän että toinen ei kestä ja joskus puolisokin osaa olla kauhistumatta ihan jokaisesta asiasta. Mutta perusero on meissä varmasti ikuisesti.

No teillähän menee hyvin, jos on noin. Minua aletaan heti uhkailla päivien mykkäkoululla, jos nousee esille joku vaikempi tunnepitoinen asia käsiteltäväksi. 

Minusta on taas ihan normaalia välillä räjähtää eikä se tarkoita että toiseen käydään käsiksi.

Meillä ollaan kumpikin temperamenttisia ja välillä huudetaan niin että ikkunat helisee. Siltikään ei ole tarvinnut fyysisesti tapella.

En minäkään jaksaisi AP:n miestä.

Niin, joillakin on kommunikoinnissa laajempi skaala äänensävyjä kuin toisilla. Itse olen kokenut vastaavaa kuin AP. Puolisoni onneksi kestää minun rajummatkin äänensävyt, mutta anoppini pahastuu niistä herkästi.

Itse olen tottunut lapsuudenperheessäni ja suvussani siihen, että tunteet kuuluvat äänensävyissä. Jopa samassa keskustelussa äänensävyt voivat vaihdella paljonkin. Eli kun sanotaan asia, joka herättää sanojassa negatiivisia tunteita, se sanotaan "vihaisemmin", ja jo seuraava asia saattaa olla sanojalle positiivinen, jolloin äänensävy muuttuu sen mukaisesti.

Mun kaverini on just tuollainen, että jos äänensävy yhtään menee tiukemmaksi, niin mykistyy täysin, menee paniikkiin ja ahdistuu.

No sillä on taustalla lapsuuden kaltoinkohtelua ja kaikilla tavoin toimintahäiriöinen perhe. Traumoja on jäänyt ja terapiaan toivon mukaan pääsee.

Vierailija kirjoitti:

Olin hetken sellaisen ammattiriitelijän/loukkaantujan kanssa ja olihan se nyt helvetin pelottavaa kun itse ihan neutraalein mielialoin istuin vaikkapa sohvalla katsomassa teeveetä ja toisella alkaa ykskaks joku mökötys ja ovien paiskominen. Tuli sellainen olo että oooukkei missä mennään.

Joo tollasten kanssa tulee sellainen olo, ettei sellaseen uskalla olla edes selin kun ei tiedä mitä keittiöveistä pian tulee täysin yllättäen. Menee sellaiseen hälytystilaan.

Minun mieheni lapsuudenkodissa oli pahoja ristiriitoja ja tyranni isä. Miehelleni tulee edelleen ristiriitatilanteissa fyysisesti paha olo. Sisarensa taas lukittautuu sisäiseen maailmaansa ja on ollut sairaseläkkeellä neljäkymppisestä lähtien. Tällaisia jälkiä se epäterve perhe lapseen jättää. Itse olen kodista missä äiti koulutti väkeä puhumattomuudellatai suhteettomalla raivolla . Itse olen rohkaissut miestä kertomaan rehellisesti mielipiteensä ilman pelkoa räjähtämisestä ja riidasta. Käytännössä ei riidellä ikinä vaan selvitetään asiat puhumalla. Meidän lapset ovat täysipäisiä.

Huutaminen ja riitely on niin w t- meininkiä. Sivistyneet ihmiset osaavat selvittää asiansa ihan rauhallisesti puhumalla.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on väärät henkilöt yhdessä.

Minusta kukaan ei voi olla "liian" kiltti. Ongelma on sinun huono itsehillintäsi, ja kotona opitut väärät käytösmallit.

Todella tämä.

Hauska keskustelu. Vanhempien riitely siis selvästikin aiheuttaa lapsiin negatiivisia vaikutuksia, mutta silti se nyt on ihan ookoo että välillä vähän räjähtelee, huudetaan ja tavarat lentelee, kunhan lopuksi kuitenkin halitaan ja kaikki hyvin. Tuohan on just sitä pahinta kierrettä mitä lapsetkin alkaa pelkäämään, "kohta ne taas riitelee".

Ei taaskaan mene nallekarkit tasan. Itselle sattunut vain v.ttuilijoita, draamakingejä ja mykkäkoululaisia. Itse inhoan riitelyä, selvitän asiat puhumalla ja sitten en niihin enää palaa.

Olen kait lopunikääni sinkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollessani nuorena vaihdossa Italiassa, ymmärsin että kaikki melskaaminen ja kovaäänisyys ei tarkoita mitään peruuttamatonta perhehelvettiä tai uhkaa, se on vaan toisten tapa ilmaista itseään. Sielläkin isäntaperheessä melskattiin ja kädet heilui vauhdikkaasti, mutta kohta jo halattiin ja lopulta kukaan ei muistanut mistä vartti sitten metelöitiin. 

Olin naimisissa italialaisen kanssa eikä siellä ollut tuollaista. Eksä oli jopa raivostuttavan rauhallinen ja aina sanoi, että voidaanko nyt keskustella tästä asiasta ihan rauhassa ja lopeta tuo meuhkaaminen. Riippuu varmaan mistä päin Italiaa on kotoisin. 

Tai sivistyneet ihmiset käyttäytyy sivistyneesti myös Italiassa. Rskasakki se sitä meteliä pitää.

Hmm... riippuu mikä on ongelma. Mielestäni konfliktit kuuluvat elämään, mutta ne voi käsitellä puhuen tiukasti ilman huutamista tai räyhäämistä. Jos siis toinen tahtoo huutaa ja mekastaa niin on ymmärrettävää, ettei toinen sitä jaksa.

Jos taas tällä tarkoitetaan sitä, ettei miehelle saa millään tavalla osoittaa negatiivisia tunteita tai puhua ikävistä asioista niin silloin menee metsään miehen puolelta. Ei siitä ole pidemmän päälle hyötyä, että ikävät asiat lakaistaan maton alle, koska siten asiat eivät koskaan katoa.

Eksäni perheessä oli tapana lakaista kaikki ikävät asiat piiloon. Niistä ei puhuttu. Eksä jatkoi tuota samaa tyyliä meidän suhteessa ja sitten kun se jatkui riittävästi, purkautui huono olo aina jollain tuhoisalla tavalla. Joten negatiivisista tuntemuksista on pystyttävä kommunikoimaan ajoissa ennen kuin kaikki räjähtää käsiin. Kumppani ei voi auttaa, jos ei edes tiedä, että toisella on huono olo.

Tappeleminen ja raivoaminen usein korreloi matalan ÄOn kanssa. Kun äly loppuu, turvaudutaan agressioon.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on taas ihan normaalia välillä räjähtää eikä se tarkoita että toiseen käydään käsiksi.

Meillä ollaan kumpikin temperamenttisia ja välillä huudetaan niin että ikkunat helisee. Siltikään ei ole tarvinnut fyysisesti tapella.

En minäkään jaksaisi AP:n miestä.

Ei tuossa ole mitään normaalia. Asioista pitää pystyä keskustelemaan räjähtämättä, jokainen osaa sen verran pitää tunteensa kurissa

Meillä vähän sama. Oon opetellut hillitsemään omaa temperamenttia ja esim. lapsille mulla ei tulis mieleenkään huutaa. Raivoenergian purkamiseen auttaa, kun käy vaikka paiskomassa kiviä metsässä. Teatteriharrastus on kanssa hyvä ja kaikenlainen urheilu.

Viestini poistettiin. Luulin, että asioista pitää kyetä keskustelemaan, eikä lakaista niitä maton alle...

Vierailija kirjoitti:

Viestini poistettiin. Luulin, että asioista pitää kyetä keskustelemaan, eikä lakaista niitä maton alle...

Hys hys, pitää olla vain hiljaa ja vaimentaa tunteensa.. kuolla henkisesti pystyyn.

Täällä taisi eilen olla aloitus naiselta, jonka mies vetää kilarit sekunnissa (esimerkkinä oli autolla ajaessa reitin valitseminen), huutaa aikansa ja on sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Tehkää parinvaihto.

Jos joku asia hiertää, niin miksi siitä pitää ärähtää?

En minä töissäkään ärähdä, vaan aloitan asiallisen keskustelun ja odotan, että toinen on samalla tavalla asiallinen. Puhumalla asia selvitetään ja etsitään ratkaisuehdotus, jota molemmat voivat toteuttaa.

Miksi siis kotona pitää toimia toisin ja ryhtyä "tappelemaan"? Vaikuttaa siltä, että ap etsii mahdollisuutta ryhtyä rähisemään ja täysin toisenlaiseen toimintatapaan tottunut mies on aivan eksyksissä mahdollisesti jopa perusteettomien syytösten edessä. Ap haluaa vain tuulettaa tunteitaan, ap:n mies ottaa asian vakavasti eikä (kotitaustansa takia) ymmärrä, että kyse on valtapelistä, jossa ap etsii riitelyllään mahdollisuutta olla marttyyri.

Tiukasti sanominen syyttömälle on yhtä epäinhimillistä kuin lyöminen. Jos ap ei tule toimeen itsensä kanssa, ei pidä mennä tuulettamaan tunteita puolisolle vain siksi, että on kiva riidellä.

Minäkään en ennen kestänyt yhtään suuttumisen merkkiä toisissa ihmisissä. Omista vanhemmista toinen sai silmittömiä raivokohtauksia, hajotti tavaroita ja välillä kävi käsiksikin, ja toinen taas oli yleensä luonnottoman rauhallinen, kunnes suuttuessaan sai pelätä, että joltain lähtee henki.

Aikuisena kävin terapian, ja terapeuttini kerran sanoi, että turvallisissa perheissä voidaan riidelläkin, kun kenenkään ei tarvitse pelätä, että riidat yltyvät väkivallaksi. Nykyään on itsekin helpompi hengittää, kun ei tarvitse laittaa energiaa siihen, ettei kukaan suuttuisi mistään. Täytyy vain valita elämäänsä ihmiset, jotka osaavat riidellä ilman väkivaltaa.