Mies ei osaa tapella/ on liian herkkä
Miehen perheessä ei lapsuudessakaan koskaan tapeltu, vaan kaikki on hänen sanojensa mukaan ollut aina ah niin auvoista. Hän ei ole koskaan korottanut ääntään, ellei lasketa sitä kun hän kerran seitsämän vuotiaana kuulemma ärähti. Itsellä taas on kotoa tullut malli, että asiat jotka hiertävät käydään läpi, ja ääntä voidaan korottaa ilman että siinä on mitään järkyttävää.
Rakastan miestä, mutta minua ottaa päähän, etten voi ärähtää tai ”tapella”, ilman että miehen kasvoille tulee raivostuttava koiranpentumainen ilme, itkuinen katse ja ylitsevuotavat anteeksipyynnöt. Ja hän kiukustu koskaan takaisin. Ja en todellakaan ole mikään rähjääjä tai ilkeä. Mutta negativiinen äänensävykin saa miehen ihan lukkoon.
Joskus haluaisin vain tapella ilman että koen olevani maailman kamalin ämmä jälkikäteen 🙈
Kommentit (117)
Kuulostat rähjääjältä ja ilkeältä
Itse olen nyrkkeilyä pitkään harrastanut 190cm/100kg mies ja en usko ap että haluaisit minun ärähtävän, muutenkin ihmettelen kommentteja missä sanotaan että pitää osata riidellä/näyttää vihaa/olla agressiivinen. Haluatteko sairaalaan vai miksi noin toivotte?
Olen erittäin rauhallinen nyrkkeilykehän ulkopuolella ja hallitsen aina agressioni. Mutta jos oikeasti vihastuisin, vastapuoli joutuisi sairaalaan/ruumishuoneella ja minä vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaihda se johonkin lähiöostarin Peraan joka takoo sinua viikonloppuisin kaljapäissään kuin Rocky Balboa.
Kuten sanoin, rakastan miestäni, ja hänen kiltteytensä on yksi niistä ominaisuuksista, jota rakastan hänessä eniten. Hän on todella hyvä ja hellä. Kuitenkin tämä sama ominaisuus saa minut välillä pimahtamispisteeseen, eikä purkautumisväylää ole, kun mies tuntuu menevän rikki sanomisista…
Nyt taitaa mennä hyvä mies ihan hukkaan
Nyt on väärät henkilöt yhdessä.
Minusta kukaan ei voi olla "liian" kiltti. Ongelma on sinun huono itsehillintäsi, ja kotona opitut väärät käytösmallit.
Hyi stana, millainen elukkaa AP on,
Miksi et opettele keskustelemaan asioista rähjähtämättä.
Ette kyllä sovi yhteen laisinkaan.
Keskusteleeko hän kuitenkin niistä hiertävistäkin asioista? Jos kyse on vain siitä, ettei hän halua huudettavan yms., kun asioita käydään läpi, niin se on mielestäni ihan hyvä pyrkimys.
Huutamiselle ja tappelemiselle voi olla paikkansa joissain ääritilanteissa, mutta mielestäni koti ei lähtökohtaisesti ole sellainen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Olen itse ollut parisuhteessa juuri tuollaisen ”ääntään korottavan” miehen kanssa joka ”osaa ilmaista aggressiivisia tunteita”. Voin kertoa että suhde on jättänyt minuun henkiset vauriot ja tehnyt minusta pelokkaan. Arvostan todella paljon sellaista ihmistä, joka pystyy riitelemään ilman aggressiivisuutta ja huutamista. Minusta se on todellista vahvuutta että vaikka turhautuu, ei pura sitä toiseen ihmiseen.
Miksi ap sinulle on tärkeää päästä riitelemään, sen sijaan että ratkaistaisiin asia mikä sinua hiertää?
Etkö osaa kertoa mielipidettäsi ja RATKAISUEHDOTUSTASI jämäkän rauhallisesti?
Vaikuttaa kyllä että olette asteikon kaksi ääripäätä ja taitaa olla iän puolestä enää myöhäistä oppia toimintamallejaan muuttamaan.
Olen ollut kuumakallemölisijän kanssa parisuhteessa ja ainakin minulla menee vastaanottimet kiinni jos huomaan että toinen siirtyy aggressiiviselle huutolinjalle. En alennu siihen että minut vedetään rypemään samalle kehityshäiriöiselle mölinätasolle - keskustelen kyllä mielellään kun toinen on rauhoittunut ja pystyy normaaliin lauseenmuodostukseen.
Faith kirjoitti:
Keskusteleeko hän kuitenkin niistä hiertävistäkin asioista? Jos kyse on vain siitä, ettei hän halua huudettavan yms., kun asioita käydään läpi, niin se on mielestäni ihan hyvä pyrkimys.
Huutamiselle ja tappelemiselle voi olla paikkansa joissain ääritilanteissa, mutta mielestäni koti ei lähtökohtaisesti ole sellainen.
Tässä pulma, negatiivisita asioista ei voi keskustella. Esitin sanani huonosti aiemmin. En huuda, ikinä. Tarkoitan tiukkaa äänensävyä. Mutta jos nostan negatiivisia tunteita esiin/sanon tiukasti, mies menee paniikkiin. En skitsoa/kilju/raivoa koskaan. Ja sanon tiukastikin erittäin harvoin.
Itse ymmärrän tilanteen. Minulla oli samanlainen tilanne eksäni kanssa ja lopulta tilanne tulehtui täysin, kun asioita ei käyty läpi missään muotoa. Ei kannata tuntea huonoa oloa siitä, että tunnet noin. En muutenkaan pidä mustavalkoisesta asetelmasta, jossa monet vastaajat näkevät toisena vaihtoehtona miehen, joka pahoinpitelee ja hakkaa naistaan. On myös välimuotoja. Se varmaan johtuu ihmisen luonteesta ja kasvatuksesta myös miten vihaa ilmaisee tai osaako sitä ilmaista ollenkaan. Osa oireilee sisäänpäin. Oma eksäni oli ovimattona muille, auttoi aina muita ja hänen kiltteyttään hyväksikäytettiin. Lopulta se oli yksi syy, joka ajoi meidät eroon. Hän ei vaan osannut pitää puoliaan.
Osalla on ongelmia vihan ilmaisun kanssa, ei uskalleta huutaa, koska sitä pelätään. Osa taas ei muuten koe sitä hyväksi tavaksi ilmaista tunteita. Ymmärrän kuitenkin miten raivostuttavaa tuo koiranpentumainen käytös voi olla jos haluaisi, että mieskin osaisi ottaa yhteen samalla mitalla. Pitää vain punnita onko ongelma niin iso ettei sen takia kannata suhdetta jatkaa, sitä ei mukaan muu voi puolestasi päättää.
Ap, minä ymmärrän sinua. Suomessa on todella tukahdutettu tunneilmapiiri ja välttelevästi kiintyneet häippäävät heti takavasemmalle, jos toisella on voimakkaita positiivisia tai negatiivisia tunteita.
Ilmoita mies johonkin fight clubiin jossa oppii lyömään ja tappelee.
Ymmärrän kyllä AP:ta, itsellä vähän samat fiilikset. Mutta luulen, että kyseessä on enemmän, että kun itse on niin kiihtyneessä tilassa, eikä saa toiselta reaktiota oikein kunnolla mihinkään suuntaan niin se pistää vihaksi. "Eikö tämä tilanne ole sinun mielestä yhtä vakava tai aiheuta tunnetta?". En itsekään ole räyhääjä vaan joutunut katsomaan lapsuuteni sivusta muiden räyhäämistä ja nyt kun oma mies on herkkä ja kiltti, tuntuu hassulta kun on itse se henkilö, jolla on kerrankin elämässä tilaa näyttää omat tunteensa. Mutta samalla se on minusta pelottavaa, koska en halua olla samanlainen, mitä vaikka isä oli ja on, koska pelkään häntä ja hänen reaktioita edelleen. Puhun kyllä mieheni kanssa tästä, että haluaisin nähdä häneltä enemmän tunteita, kaikenlaisia. Myös niitä isoja iloja ja innostuksia. Mutta voi olla vaan, että miehemme ovat rauhallisempia ja kokevat tunteet enemmän sisällään kuin näyttäisivät niitä ulospäin. Tai sitten he ajattelevat, ettei ehkä mikään tilanne ole niin vakava, että pitäisi hermostua, suuttua ja huutaa kenellekään?
Miksi pitää tapella ja ärähtää, kun voisi vain keskustella asioista. Mitä hyötyä tuo ärähtäminen tuo?
Olette aivan liian erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Ap, minä ymmärrän sinua. Suomessa on todella tukahdutettu tunneilmapiiri ja välttelevästi kiintyneet häippäävät heti takavasemmalle, jos toisella on voimakkaita positiivisia tai negatiivisia tunteita.
Tunteet voi sanoa räyhäämättäkin.
Tämän takia en rupea enää parisuhteisiin. Nautin mieluummin tästä ah niin auvoisasta elämästä, ilman rähinöitä. On hyvä olla.
Vaihda se johonkin lähiöostarin Peraan joka takoo sinua viikonloppuisin kaljapäissään kuin Rocky Balboa.