Anoppi jätti meidän lapset perinnöttä.
Anoppi kuoli 3 vko sitten ja tänään oli perunkirjoitus. Miehen sisko oli jostain kaivanut esiin testamentin, jonka mukaan lapset (mies, veli ja sisko) saavat yhdessä puolet ja toinen puoli menee miehen veljen ja siskon lapsille (yhteensä 5 kpl). Meidän lapsia ei testamentissa mainittu.
Sanoin miehelle, että riitauttaa testamentin heti, koska nyt sisko sai paljon enemmän kuin muut (hänellä on 4 lasta) eli käytännössä puolet anopin omaisuudesta. Muutenkin on laitonta jättää osa perillisistä ilman lakiosaansa. Mies sanoi, ettei aio ruveta tappelemaan perheensä kanssa, mutta minä voin lasten toisena huoltajana ryhtyä viemään asiaa eteenpäin. Perunkirjoitustilaisuudessa lakimies väitti, että olen väärässä, mutta se oli miehen siskon hankkima apulainen, joka puhuu kälyn puolesta.
Kommentit (266)
No 2014 on ehkä voinut tehdä perukirjan kolmen viikon päästä.
Nykyisin ei vielä ole saanut sukuselvitystäkään. Ja pesän osakkeiden virkatodistuksia.
Eikä edes kaikkia perukirjaan kuuluvia laskuja.
Vierailija kirjoitti:
Kuolinpesähän on vainajalta jäänyt mitä on. Jos siitä maksetaan könttänä jokaisen perintövero, käy niin että perilliset jotka saavat printöä vähemmän, maksavat myös enemmän saavien perintöveroja ja tuo on vähintään sisarusriidan paikka!(ellei jopa muutakin väkeä ole sopassa).
Eihän ole niin että henkilöt A,B,C kukin saisivat saman verran. Yksi voi saada testamentilla 300 osaa, muut kaksi vaikkapa 50 osaa.
Kun maksetaan tasan perintöverot, kuka saa suhteessa eniten voittoa tuossa? Tietenkin se yksi, joka jo saikin testamentilla enemmän! Ja ne kaksi onnetonta tuskin saavat perintöään kun maksavat tämän yhden lompakon lihottumista!
Siksipä, perintöverotus on henkilökohtainen. Kuolinpesä ei sitä maksa. Ja sen perintoveron maksaa kukin siitä mitä itselleen sai perinnöksi.
Kyllä meillä niin isän kuin äidin jälkeen verolaput toimitettiin pesänhoitajalle, hän maksoi perintöverot. Kaikilla yhtä suuri summa.
Meni vuos ennenko päästiin rahan jakoon omaisuuden myynnin takia.

Niin, verotushan tapahtuu kuolinhetkellä olevan omaisuuden ja perintöosuuden perusteella. Eli jos omaisuutta on 300 000 ja kolme perijää, kaikki maksavat saman perintöveron 100 000€ perinnöstä (tai 80 000 kun otetaan pois verovapaa osuus). Samahan se on maksaako sen veron itse omistaan vai kuolinpesän varoista. Saman verran siinä häviää rahaa joka tapauksessa.
Epäreiluus ei ole kiva asia.
Kannattaako siitä riidellä. Ei
Minulla on sisko jolla 4 lasta. Vanhempani ovat aina suosineet heitä. Meidän kustannuksella.
Meillä 3 lasta.
Sisko on siivooja, Itse olen konsultti ja ansioni ovat 4x siskon. En siksi ole suuttunut rahallisesta tuesta jota siskoni on saanut nykyään. Opiskelu aikoina tosin sekin harmitti kun jouduin menemään opiskelun ohella töihin ja töissä oleva siskoni sai rahallista tukea vanhemmiltani.
******
Se miten vanhempani ovat käyttäneet aikaa eriarvoisesti lastenlapsiinsa harmittaa. Ymmärrän, että olen etäisempi jos he vierailevat meillä kerran vuodessa ja siskollani kerran viikossa. Toki asumme 10 kertaa kauempana, mutta 500m vs 7km ei ole niin huikea ero, ettei voi vierailla kun kerran vuodessa.
Perinnöstä tuskin tullaan riitelemään koska lapseni ovat ammateissa joissa rahallinen korvaus on suurehko. Tasavertaisuuden puute on harmillista siitä huolimatta. Tuntuu, että jos teet fiksuja valintoja niin siitä saa penaltia toisin kuin heikommista valinnoista. Yli empatiaa.
Mutta lain mukaan tässä keissisdävon menty,ihan pikulleen. Kellään jolla ei ole lakiosan vaatimiseen oikeutta,eli lapsenlapsilla,tai lastenlasten äideillä ei ole sanomista asiaan,kun lakiosaan oikeutettu on elossa.
Ns meillä syrjittiin elävää lasta,perintöasioissa siihen tapaan,että valtakirja tiettyjen tekemiseen ' unohdettiin' pyytää. Lapsenlapsista toinen sai pesästä perusteetta,koska ei ollut perillinen ensinkään.
Ja arvatkaa? Lapsenlapsi on katkera vanhemmalleen,että vanhempi onkin osakas isovanhemman kuolinpesässä. Toisen vanhemman kuoltua sitten väliaikainen pesää hoitava ilmoitti avomiehensä kanssa hoitavansa jäämistön. Siinä vaiheessa käämit paloi,kirjoitin pesää hoitavalle kirjeessä osakkaiden nimet,ja kerroin ettei kenenkään avomistä vastaan ole mitään,mutta hän kun ei ole lainkaan osakas.