Miksi niin monet vanhemmat lässyttävät nykyään lapsensa piloille?

Vierailija kirjoitti:

Todistin juhannuksena tilannetta, jossa 2,5-vuotiaan kanssa mm. neuvoteltiin siitä, vaihdetaanko kakkavaippa, syödäänkö ruokaa, saako äiti pestä kullanmurun hampaat ja lähdetäänkö nukkumaan. 

En kannata mitään armeijakuria lapsille, vaan jämäkkyyttä. Ihan nätisti voi sanoa, että "Nyt vaihdetaan vaippa, tule syömään,  nukkumaanmenoaika, ensin hammaspesulle. " Ja ellei puhe riitä, lapsi haetaan pöytään jne. Neuvottelua voidaan käydä sitten siitä, laitetaanko tänään vaaleanpunainen vai keltainen paita, mikä kirja luetaan iltasaduksi tms. Itse ajattelen niin, että lapselle tulee turvattomutta siitä, kun hän joutuu tekemään ikätasoaan suurempia päätöksiä ja lapsi tarvitsee aikuisen, joka on jämäkkä. Sitä omaa päätöksentekoa harjoitellaan sitten kasvun myötä isommissa asioissa mutta 2-vuotiaalle ei ole hyväksi että koko maailma pyörii hänen ympärillään. 

Miksi nykyisin rajat ja kuri nähdään suunnilleen henkisenä ja fyysisenä väkivaltana? 

Mitä tapahtuu jos lapsi esim. puhuu rumia eikä halua lopettaa vaikka kielletään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemmat pärjää lastensa kanssa enää. Yhdessä päiväkodissa eräs äiti ei pärjännyt uhmaikäisen pojan kanssa ja joutui usein soittamaan isän hakemaan pojan. Miksi äiti ek voinut vain ottaa lasta mukaan?😂 on kyllä naurettavaa.

Moni nainen ei jaksa kantaa varsikaan sätkivää lasta.

Sitten voi pyytää apua henkilökunnalta uloskantamisessa. Samalla lapsi oppii, että aikuiset ovat yhteistyössä ja aikuisia on toteltava.

Entä siinä vaiheessa, kun on päästy päiväkodin ovelle ja henkilökunnan edustaja kääntyy takaisin? Miten matka jatkuu siitä eteenpäin? Kotiin kun voi olla aika montakin kilometriä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemmat pärjää lastensa kanssa enää. Yhdessä päiväkodissa eräs äiti ei pärjännyt uhmaikäisen pojan kanssa ja joutui usein soittamaan isän hakemaan pojan. Miksi äiti ek voinut vain ottaa lasta mukaan?😂 on kyllä naurettavaa.

Moni nainen ei jaksa kantaa varsikaan sätkivää lasta.

Sitten voi pyytää apua henkilökunnalta uloskantamisessa. Samalla lapsi oppii, että aikuiset ovat yhteistyössä ja aikuisia on toteltava.

Entä siinä vaiheessa, kun on päästy päiväkodin ovelle ja henkilökunnan edustaja kääntyy takaisin? Miten matka jatkuu siitä eteenpäin? Kotiin kun voi olla aika montakin kilometriä.

Nämä väännöt kannattaa käydä siinä vaiheessa, kun lapsi on vielä kannettavan kokoinen. 2-vuotiaan kun kantaa sätkivänä ja potkivana muutaman kerran, ei sitä tarvitse raahata enää myöhemmin. 

Johdonmukaisuus, tuo kasvatussäännöistä keskeisin, kannattaa ottaa käyttöön heti synnytyssalissa. 

Vierailija kirjoitti:

Koulussa työskentelevänä törmään joka päivä näihin lapsiin, joiden kanssa on neuvoteltu ja sanoiteltu päivät pitkät. Ei koulussa ole aikaa moisiin piirileikkeihin.

Itselläni on lyhyt kaava sanoitukseen jos alkaa kiukuttelemaan: Huutamalla ei täällä saa mitään. Toimii kotona ja töissä koulussa.

Mielenkiintoista sinänsä, moni näistä lässyttäjistä on alakoulun opettajia. Mm. se, jonka tässä ketjussa kerroin neuvottelevan 2,5v kakkavaipan vaihdosta ja hammaspesusta. Ennen omia lapsia oli loistava kasvattaja ja opetti muuta sukua miten lapsia pitää kasvattaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemmat pärjää lastensa kanssa enää. Yhdessä päiväkodissa eräs äiti ei pärjännyt uhmaikäisen pojan kanssa ja joutui usein soittamaan isän hakemaan pojan. Miksi äiti ek voinut vain ottaa lasta mukaan?😂 on kyllä naurettavaa.

Moni nainen ei jaksa kantaa varsikaan sätkivää lasta.

Sitten voi pyytää apua henkilökunnalta uloskantamisessa. Samalla lapsi oppii, että aikuiset ovat yhteistyössä ja aikuisia on toteltava.

Entä siinä vaiheessa, kun on päästy päiväkodin ovelle ja henkilökunnan edustaja kääntyy takaisin? Miten matka jatkuu siitä eteenpäin? Kotiin kun voi olla aika montakin kilometriä.

Nämä väännöt kannattaa käydä siinä vaiheessa, kun lapsi on vielä kannettavan kokoinen. 2-vuotiaan kun kantaa sätkivänä ja potkivana muutaman kerran, ei sitä tarvitse raahata enää myöhemmin. 

Johdonmukaisuus, tuo kasvatussäännöistä keskeisin, kannattaa ottaa käyttöön heti synnytyssalissa. 

Hento nainen ei välttämättä jaksa kantaa sitä vastaan panevaa 2-vuotiastakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemmat pärjää lastensa kanssa enää. Yhdessä päiväkodissa eräs äiti ei pärjännyt uhmaikäisen pojan kanssa ja joutui usein soittamaan isän hakemaan pojan. Miksi äiti ek voinut vain ottaa lasta mukaan?😂 on kyllä naurettavaa.

Moni nainen ei jaksa kantaa varsikaan sätkivää lasta.

Sitten voi pyytää apua henkilökunnalta uloskantamisessa. Samalla lapsi oppii, että aikuiset ovat yhteistyössä ja aikuisia on toteltava.

Entä siinä vaiheessa, kun on päästy päiväkodin ovelle ja henkilökunnan edustaja kääntyy takaisin? Miten matka jatkuu siitä eteenpäin? Kotiin kun voi olla aika montakin kilometriä.

Nämä väännöt kannattaa käydä siinä vaiheessa, kun lapsi on vielä kannettavan kokoinen. 2-vuotiaan kun kantaa sätkivänä ja potkivana muutaman kerran, ei sitä tarvitse raahata enää myöhemmin. 

Johdonmukaisuus, tuo kasvatussäännöistä keskeisin, kannattaa ottaa käyttöön heti synnytyssalissa. 

Hento nainen ei välttämättä jaksa kantaa sitä vastaan panevaa 2-vuotiastakaan.

Ja laiskalta löytyy aina selitys, miksi ei tarvitse vaivautua. 

Kerran tutustuin yhteen white trash perheeseen. Yh äiti ja kaksi kouluikäistä tyttöä. Olivat yökylässä erään kaverini siivellä. Äiti osti tytöille einesarsenaalin pinaattilettuja, lihapullia, pizzaa, lihapiirakoita jne. Olin itse tehnyt tarjottavaksi lohipiirakkaa ja mustikkapiirakkaa.

Mustikkapiirakkaa tytöt söi lusikallisen ja sitten sotkivat parvekkeen oven mustikkaisine näppeineen. Koska käsien pesu ei. Muuta tuskin söivät koko iltana vaikka äiti koettikin kovasti kannustaa edes maistamaan pinaattilettua.

Aamulla kun äiti veteli sikeitä laitoin lapsille aamiaisen. Puuroa, sämpylöitä, leikkeleitä ja tomaattia sekä kurkkua. Katoin heille lautaset ja mukit ja ilmoitin että tässä on teidän paikat ja aamupala, jonka molemmat syötte. Hyvin maistui ja tytöt tyytyväisiä kun äiti viimein jaksoi nousta röökille ja kahville. Kiitosta en kuullut missään vaiheessa.

Myös paremmissa piireissä sama ilmiö. Haetaan pizzaa kun ei nuo lapset kuitenkaan syö katkarapupastaa jne. Vihanneksista maistuu vain kurkku. Sitäkin otetaan vain yksi siivu kuorittuna.

Nykyään en enää lapsiperheille kokkaa, saavat tuoda omat eväät kun mikään ei kelpaa kuitenkaan.

Se on sitä tunnekasvatusta, johon vanhemmat pakotetaan. Tunnetaitoja. Ääntä ei saa lapsen huoltaja korottaa lainkaan — se kun on nykyään väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemmat pärjää lastensa kanssa enää. Yhdessä päiväkodissa eräs äiti ei pärjännyt uhmaikäisen pojan kanssa ja joutui usein soittamaan isän hakemaan pojan. Miksi äiti ek voinut vain ottaa lasta mukaan?😂 on kyllä naurettavaa.

Moni nainen ei jaksa kantaa varsikaan sätkivää lasta.

Sitten voi pyytää apua henkilökunnalta uloskantamisessa. Samalla lapsi oppii, että aikuiset ovat yhteistyössä ja aikuisia on toteltava.

Entä siinä vaiheessa, kun on päästy päiväkodin ovelle ja henkilökunnan edustaja kääntyy takaisin? Miten matka jatkuu siitä eteenpäin? Kotiin kun voi olla aika montakin kilometriä.

Nämä väännöt kannattaa käydä siinä vaiheessa, kun lapsi on vielä kannettavan kokoinen. 2-vuotiaan kun kantaa sätkivänä ja potkivana muutaman kerran, ei sitä tarvitse raahata enää myöhemmin. 

Johdonmukaisuus, tuo kasvatussäännöistä keskeisin, kannattaa ottaa käyttöön heti synnytyssalissa. 

Hento nainen ei välttämättä jaksa kantaa sitä vastaan panevaa 2-vuotiastakaan.

Ja laiskalta löytyy aina selitys, miksi ei tarvitse vaivautua. 

Niin. Olisi pitänyt ymmärtää alkaa tosissaan kuntoilla ja rakentaa lihasmassaa ennen kuin hankki lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa työskentelevänä törmään joka päivä näihin lapsiin, joiden kanssa on neuvoteltu ja sanoiteltu päivät pitkät. Ei koulussa ole aikaa moisiin piirileikkeihin.

Itselläni on lyhyt kaava sanoitukseen jos alkaa kiukuttelemaan: Huutamalla ei täällä saa mitään. Toimii kotona ja töissä koulussa.

Mielenkiintoista sinänsä, moni näistä lässyttäjistä on alakoulun opettajia. Mm. se, jonka tässä ketjussa kerroin neuvottelevan 2,5v kakkavaipan vaihdosta ja hammaspesusta. Ennen omia lapsia oli loistava kasvattaja ja opetti muuta sukua miten lapsia pitää kasvattaa. 

Apua, olenkohan minäkin tuollainen parin vuoden päästä. Olen kuvitellut, että lapsille nimenomaan pitää sanoittaa tunteet eikä heitä saa rankaista negatiivisista tunteista

Esim. Lapsi käy huutamaan kaupassa -> en voi ohittaa lapsen tunnetta ja ”hiljentää” häntä komentamalla, vaan minun pitää pysähtyä lapsen äärelle ja rauhoittaa hänet lempeämmin.

Ihan aidosti siis ajattelen, että näin olisi hyvä tehdä. Minulla on puolivuotias lapsi. Nyt tämän ketjun luettuani tämä edellä kuvailemani lempeä rauhoittelu näyttäytyy lässyttämisenä. :D Noh, ehkä sitten ajan kanssa näen, mikä on minulle sopiva tapa toimia. Kyllähän uhmaikäisillä esiintyy huutamista varmaan ihan protestimielessäkin, eikä kaikki aina ”johdu jostakin”. Nyt kun tarkemmin mietin, tuo sanoittaminen voi äkkiä kääntyä siihen, että lapsi oppii, että hän on aina olosuhteiden uhri eikä siten ole vastuussa omasta (huonosta) käytöksestään. Mutta syntyykö lapselle kuitenkin hallinnan tunne ja itsesäätelyn taito positiivisen vahvistamisen kautta? Jos aina kehun hyvästä käytöksestä. Ja toki itsesäätely on myös ihan aivojen kehitykseen liittyvä asia, joka kehittyy ajan myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa työskentelevänä törmään joka päivä näihin lapsiin, joiden kanssa on neuvoteltu ja sanoiteltu päivät pitkät. Ei koulussa ole aikaa moisiin piirileikkeihin.

Itselläni on lyhyt kaava sanoitukseen jos alkaa kiukuttelemaan: Huutamalla ei täällä saa mitään. Toimii kotona ja töissä koulussa.

Mielenkiintoista sinänsä, moni näistä lässyttäjistä on alakoulun opettajia. Mm. se, jonka tässä ketjussa kerroin neuvottelevan 2,5v kakkavaipan vaihdosta ja hammaspesusta. Ennen omia lapsia oli loistava kasvattaja ja opetti muuta sukua miten lapsia pitää kasvattaa. 

Apua, olenkohan minäkin tuollainen parin vuoden päästä. Olen kuvitellut, että lapsille nimenomaan pitää sanoittaa tunteet eikä heitä saa rankaista negatiivisista tunteista

Esim. Lapsi käy huutamaan kaupassa -> en voi ohittaa lapsen tunnetta ja ”hiljentää” häntä komentamalla, vaan minun pitää pysähtyä lapsen äärelle ja rauhoittaa hänet lempeämmin.

Ihan aidosti siis ajattelen, että näin olisi hyvä tehdä. Minulla on puolivuotias lapsi. Nyt tämän ketjun luettuani tämä edellä kuvailemani lempeä rauhoittelu näyttäytyy lässyttämisenä. :D Noh, ehkä sitten ajan kanssa näen, mikä on minulle sopiva tapa toimia. Kyllähän uhmaikäisillä esiintyy huutamista varmaan ihan protestimielessäkin, eikä kaikki aina ”johdu jostakin”. Nyt kun tarkemmin mietin, tuo sanoittaminen voi äkkiä kääntyä siihen, että lapsi oppii, että hän on aina olosuhteiden uhri eikä siten ole vastuussa omasta (huonosta) käytöksestään. Mutta syntyykö lapselle kuitenkin hallinnan tunne ja itsesäätelyn taito positiivisen vahvistamisen kautta? Jos aina kehun hyvästä käytöksestä. Ja toki itsesäätely on myös ihan aivojen kehitykseen liittyvä asia, joka kehittyy ajan myötä.

Mietipä sitä, että noin 5 vuotta sitten kukaan normaali ihminen ei ollut kuullutkaan mistään tunnekasvatuksesta tai positiivisesta vahvistamisesta. Nykyisin ne taas ovat lähes pakollisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa työskentelevänä törmään joka päivä näihin lapsiin, joiden kanssa on neuvoteltu ja sanoiteltu päivät pitkät. Ei koulussa ole aikaa moisiin piirileikkeihin.

Itselläni on lyhyt kaava sanoitukseen jos alkaa kiukuttelemaan: Huutamalla ei täällä saa mitään. Toimii kotona ja töissä koulussa.

Mielenkiintoista sinänsä, moni näistä lässyttäjistä on alakoulun opettajia. Mm. se, jonka tässä ketjussa kerroin neuvottelevan 2,5v kakkavaipan vaihdosta ja hammaspesusta. Ennen omia lapsia oli loistava kasvattaja ja opetti muuta sukua miten lapsia pitää kasvattaa. 

Apua, olenkohan minäkin tuollainen parin vuoden päästä. Olen kuvitellut, että lapsille nimenomaan pitää sanoittaa tunteet eikä heitä saa rankaista negatiivisista tunteista

Esim. Lapsi käy huutamaan kaupassa -> en voi ohittaa lapsen tunnetta ja ”hiljentää” häntä komentamalla, vaan minun pitää pysähtyä lapsen äärelle ja rauhoittaa hänet lempeämmin.

Ihan aidosti siis ajattelen, että näin olisi hyvä tehdä. Minulla on puolivuotias lapsi. Nyt tämän ketjun luettuani tämä edellä kuvailemani lempeä rauhoittelu näyttäytyy lässyttämisenä. :D Noh, ehkä sitten ajan kanssa näen, mikä on minulle sopiva tapa toimia. Kyllähän uhmaikäisillä esiintyy huutamista varmaan ihan protestimielessäkin, eikä kaikki aina ”johdu jostakin”. Nyt kun tarkemmin mietin, tuo sanoittaminen voi äkkiä kääntyä siihen, että lapsi oppii, että hän on aina olosuhteiden uhri eikä siten ole vastuussa omasta (huonosta) käytöksestään. Mutta syntyykö lapselle kuitenkin hallinnan tunne ja itsesäätelyn taito positiivisen vahvistamisen kautta? Jos aina kehun hyvästä käytöksestä. Ja toki itsesäätely on myös ihan aivojen kehitykseen liittyvä asia, joka kehittyy ajan myötä.

Sanoittaminen on jees, lässyttäminen ja curlaaminen ei. 

Esimerkki: 

Tavallisella pehmeällä äänellä: Ymmärrän että sinua suututtaa kun tänään ei osteta karkkia, mutta ei se asia huutamalla muuksi muutu, nyt mennään!

Lässyttäen: Voi kun äidin kultamurulle tuli paha mieli kun äiti sanoi että tänään ei osteta karkkia. Jos äiti lupaa että ensi kerralla ostetaan, niin lopettaisitko huutamisen, saat kotona pelata äidin kännykällä ja syödä jätskiä, ai että myös ostetaan ensi kerralla kaksi pussia karkkia, tottahan toki... "

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa työskentelevänä törmään joka päivä näihin lapsiin, joiden kanssa on neuvoteltu ja sanoiteltu päivät pitkät. Ei koulussa ole aikaa moisiin piirileikkeihin.

Itselläni on lyhyt kaava sanoitukseen jos alkaa kiukuttelemaan: Huutamalla ei täällä saa mitään. Toimii kotona ja töissä koulussa.

Mielenkiintoista sinänsä, moni näistä lässyttäjistä on alakoulun opettajia. Mm. se, jonka tässä ketjussa kerroin neuvottelevan 2,5v kakkavaipan vaihdosta ja hammaspesusta. Ennen omia lapsia oli loistava kasvattaja ja opetti muuta sukua miten lapsia pitää kasvattaa. 

Apua, olenkohan minäkin tuollainen parin vuoden päästä. Olen kuvitellut, että lapsille nimenomaan pitää sanoittaa tunteet eikä heitä saa rankaista negatiivisista tunteista

Esim. Lapsi käy huutamaan kaupassa -> en voi ohittaa lapsen tunnetta ja ”hiljentää” häntä komentamalla, vaan minun pitää pysähtyä lapsen äärelle ja rauhoittaa hänet lempeämmin.

Ihan aidosti siis ajattelen, että näin olisi hyvä tehdä. Minulla on puolivuotias lapsi. Nyt tämän ketjun luettuani tämä edellä kuvailemani lempeä rauhoittelu näyttäytyy lässyttämisenä. :D Noh, ehkä sitten ajan kanssa näen, mikä on minulle sopiva tapa toimia. Kyllähän uhmaikäisillä esiintyy huutamista varmaan ihan protestimielessäkin, eikä kaikki aina ”johdu jostakin”. Nyt kun tarkemmin mietin, tuo sanoittaminen voi äkkiä kääntyä siihen, että lapsi oppii, että hän on aina olosuhteiden uhri eikä siten ole vastuussa omasta (huonosta) käytöksestään. Mutta syntyykö lapselle kuitenkin hallinnan tunne ja itsesäätelyn taito positiivisen vahvistamisen kautta? Jos aina kehun hyvästä käytöksestä. Ja toki itsesäätely on myös ihan aivojen kehitykseen liittyvä asia, joka kehittyy ajan myötä.

Sanoittaminen on jees, lässyttäminen ja curlaaminen ei. 

Esimerkki: 

Tavallisella pehmeällä äänellä: Ymmärrän että sinua suututtaa kun tänään ei osteta karkkia, mutta ei se asia huutamalla muuksi muutu, nyt mennään!

Lässyttäen: Voi kun äidin kultamurulle tuli paha mieli kun äiti sanoi että tänään ei osteta karkkia. Jos äiti lupaa että ensi kerralla ostetaan, niin lopettaisitko huutamisen, saat kotona pelata äidin kännykällä ja syödä jätskiä, ai että myös ostetaan ensi kerralla kaksi pussia karkkia, tottahan toki... "

Miksi lapselle pitää sanella se mitä hän tuntee ja ylipäätään nostaa todelliset tai oletetut tunteet tuolla tavalla jalustalle?

Mulle positiivinen vahvistaminen on sitä, että esim. ongelmitta sujuneen kauppareissun jälkeen sanon autossa olevani iloinen siitä, että lapsi käyttäytyi hyvin. Ilman sen suurempaa showta tai numeroa, mutta kuitenkin huomioin onnistumisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa työskentelevänä törmään joka päivä näihin lapsiin, joiden kanssa on neuvoteltu ja sanoiteltu päivät pitkät. Ei koulussa ole aikaa moisiin piirileikkeihin.

Itselläni on lyhyt kaava sanoitukseen jos alkaa kiukuttelemaan: Huutamalla ei täällä saa mitään. Toimii kotona ja töissä koulussa.

Mielenkiintoista sinänsä, moni näistä lässyttäjistä on alakoulun opettajia. Mm. se, jonka tässä ketjussa kerroin neuvottelevan 2,5v kakkavaipan vaihdosta ja hammaspesusta. Ennen omia lapsia oli loistava kasvattaja ja opetti muuta sukua miten lapsia pitää kasvattaa. 

Jep, valitettavasti. Siinä sitten välillä tulee vähän yhteentörmäyksiä toimintatapojen kanssa, kun vanhanajan suoraviivaisuus ei ole kuuminta hottia pedagogiikassa eikä kasvatuksessa. Mutta miksi keksiä pyörää uudelleen, jos uusilla konsteilla tulee kulmikkaita renkaita?

Minkäikäisenä lapselle kuuluu antaa järkikasvatusta? Ei aikuisenakaan pelkän tunteen varassa pitkälle mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemmat pärjää lastensa kanssa enää. Yhdessä päiväkodissa eräs äiti ei pärjännyt uhmaikäisen pojan kanssa ja joutui usein soittamaan isän hakemaan pojan. Miksi äiti ek voinut vain ottaa lasta mukaan?😂 on kyllä naurettavaa.

Moni nainen ei jaksa kantaa varsikaan sätkivää lasta.

Sitten voi pyytää apua henkilökunnalta uloskantamisessa. Samalla lapsi oppii, että aikuiset ovat yhteistyössä ja aikuisia on toteltava.

Entä siinä vaiheessa, kun on päästy päiväkodin ovelle ja henkilökunnan edustaja kääntyy takaisin? Miten matka jatkuu siitä eteenpäin? Kotiin kun voi olla aika montakin kilometriä.

Nämä väännöt kannattaa käydä siinä vaiheessa, kun lapsi on vielä kannettavan kokoinen. 2-vuotiaan kun kantaa sätkivänä ja potkivana muutaman kerran, ei sitä tarvitse raahata enää myöhemmin. 

Johdonmukaisuus, tuo kasvatussäännöistä keskeisin, kannattaa ottaa käyttöön heti synnytyssalissa. 

Hento nainen ei välttämättä jaksa kantaa sitä vastaan panevaa 2-vuotiastakaan.

Kyllä sika syitä keksii, kun maa on kova ja kärsä kipeä.

Aloittaa ajoissa, niin helpommalla pääsee. Mieti, jos painiottelu käydään ensimmäisen kerran 14-vuotiaana? Kannattaa aloittaa kasvatustyö ajoissa, niin hommat sujuvat vanhempanakin helposti

Parhaiten käyttäytyvät lapset mun lähipiirissä on kasvatettu samoilla opeilla kuin perheen koirat. Ei-toivottu toiminta katkaistaan heti, toivotusta toiminnasta tulee positiivinen palaute heti. Eivätkä lapset tosiaan ole millään kurilla lannistettuja, mutta hyvin käyttäytyviä, iloisia ja vilkkaita lapsia. 

Samaan aikaan palstalla on tuhansien sivujen viestiketju missä huudetaan kuinka suuret ikäluokat on kasvatettu väärin ja silloin ei todellakaan lässytetty. Voisitteko päättää jo mikä on pahinta?

Vierailija kirjoitti:

Parhaiten käyttäytyvät lapset mun lähipiirissä on kasvatettu samoilla opeilla kuin perheen koirat. Ei-toivottu toiminta katkaistaan heti, toivotusta toiminnasta tulee positiivinen palaute heti. Eivätkä lapset tosiaan ole millään kurilla lannistettuja, mutta hyvin käyttäytyviä, iloisia ja vilkkaita lapsia. 

Paljon on kiinni ihan lapsen perusluonteesta. Toiset lapset ovat sillä tavalla kivan yksinkertaisia, että heitä voi kasvattaa kuin koiria. Ja lopputulos näyttää tosi mukavalta ainakin koiraihmisten silmään. Mutta sitten on toisenlaisiakin.