Nuoruus jää elämättä - mitä tämä tarkoittaa

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:52"]

Nuoruuteen kuuluu myös vahvasti oman identiteetin rakentaminen; kuka minä olen, mitä minä haluan, millaisen ihmisen kanssa haluan olla. Harvalla tämä käy niin kivuttomasti, että 15-vuotiaana tapaa sen elämänsä kumppanin ja 17-vuotiaana on valmis ottamaan vastuun lapsista ja niiden kasvattamisesta, toisen tarpeiden laittamisesta omien edelle. Toki tällaisiakin ihmisiä löytyy, mutta ovat varmasti vähemmistössä. Ehkä juuri tuo omien tarpeiden asettaminen päällimmäiseksi kuuluu olennaisena osana siihen nuoruuteen, jota tuossa aloituksen lauseessa kuvataan. Saa olla oman itsensä herra, kulkea missä haluaa, milloin haluaa, kenen kanssa haluaa ja olla vastuussa vain omista tekemisistään. Toisille se tarkoittaa sitä baarissa riekkumista, pitkäksi venähtäneitä öitä ystävien kanssa kun taas toisille omistautumista harrastuksille tai vaikkapa sitä, että voi istua vaikka yksin tietokoneella/ katsoa elokuvia aamuyön tunneille asti. Tämä vaihehan luonnollisesti jää välistä, jos muuttaa suoraan vanhempien katon alta omaan asuntoon ja kenties samantien on jo itse vastuussa omista lapsista.

Tuota fraasia käytetään hyvin monesti teinivanhempien kohdalla ja hyvin usein nämä nuorena vanhemmiksi tulleet "ottavat menetetyn nuoruuden takaisin" myöhemmässä vaiheessa elämää. Toisilla se tulee jo pikkulapsiaikana, toisilla vasta lasten lähdettyä kotoa, mutta hyvin monella se vaihe kuitenkin jossain vaiheessa tulee. Varmaan jokaisella on joku tuttu tai tutuntuttu, joka on pariutunut ja saanut lapsia nuorena, joka alkaa viimeistään keski-iän kynnyksellä pistää elämäänsä uuteen järjestykseen. Erotaan ja aletaan viettää "villiä sinkkuelämää" ja tuskaillaan, mihin saisi lapset hoitoon, että pääsisi tyttöjen kanssa radalle.

Moni nuorena perheellistynyt, vieläkin nuori alle kolmekymppinen voi hyvin olla sitä mieltä, että ei hänen nuoruus ole mihinkään väliin jäänyt. Väittäisin kuitenkin, että kun ikää tulee ja se nuoruusikä ihan konkreettisesti jää taakse ja keski-ikä häämöttää, silloin vasta tajuaa kaivata sitä villiä ja vapaata nuoruutta.

[/quote]

Puhuttiinko tässä 17-vuotiaista? Tässä puhuttiin parikymppisistä. Esim. 22-vuotias on ollut jo neljä vuota täysi-ikäinen ja saattanut asua koko sen ajan itsekseen. Hän saattaa olla myös kandi tai valmistumassa amk:sta. Jne. 

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:52"]

Nuoruuteen kuuluu myös vahvasti oman identiteetin rakentaminen; kuka minä olen, mitä minä haluan, millaisen ihmisen kanssa haluan olla. Harvalla tämä käy niin kivuttomasti, että 15-vuotiaana tapaa sen elämänsä kumppanin ja 17-vuotiaana on valmis ottamaan vastuun lapsista ja niiden kasvattamisesta, toisen tarpeiden laittamisesta omien edelle. Toki tällaisiakin ihmisiä löytyy, mutta ovat varmasti vähemmistössä. Ehkä juuri tuo omien tarpeiden asettaminen päällimmäiseksi kuuluu olennaisena osana siihen nuoruuteen, jota tuossa aloituksen lauseessa kuvataan. Saa olla oman itsensä herra, kulkea missä haluaa, milloin haluaa, kenen kanssa haluaa ja olla vastuussa vain omista tekemisistään. Toisille se tarkoittaa sitä baarissa riekkumista, pitkäksi venähtäneitä öitä ystävien kanssa kun taas toisille omistautumista harrastuksille tai vaikkapa sitä, että voi istua vaikka yksin tietokoneella/ katsoa elokuvia aamuyön tunneille asti. Tämä vaihehan luonnollisesti jää välistä, jos muuttaa suoraan vanhempien katon alta omaan asuntoon ja kenties samantien on jo itse vastuussa omista lapsista.

Tuota fraasia käytetään hyvin monesti teinivanhempien kohdalla ja hyvin usein nämä nuorena vanhemmiksi tulleet "ottavat menetetyn nuoruuden takaisin" myöhemmässä vaiheessa elämää. Toisilla se tulee jo pikkulapsiaikana, toisilla vasta lasten lähdettyä kotoa, mutta hyvin monella se vaihe kuitenkin jossain vaiheessa tulee. Varmaan jokaisella on joku tuttu tai tutuntuttu, joka on pariutunut ja saanut lapsia nuorena, joka alkaa viimeistään keski-iän kynnyksellä pistää elämäänsä uuteen järjestykseen. Erotaan ja aletaan viettää "villiä sinkkuelämää" ja tuskaillaan, mihin saisi lapset hoitoon, että pääsisi tyttöjen kanssa radalle.

Moni nuorena perheellistynyt, vieläkin nuori alle kolmekymppinen voi hyvin olla sitä mieltä, että ei hänen nuoruus ole mihinkään väliin jäänyt. Väittäisin kuitenkin, että kun ikää tulee ja se nuoruusikä ihan konkreettisesti jää taakse ja keski-ikä häämöttää, silloin vasta tajuaa kaivata sitä villiä ja vapaata nuoruutta.

[/quote]

Keski-ikäisen nuorena lapsen saaneen ihmisen lapset ovat jo täysi-ikäisiä hänen ollessaan keski-ikäinen. Sitä kutsutaan keski-iän kriisiksi ja sitä esiintyy kaikissa ihmisryhmissä. Se liittyy elämän rajallisuuden ymmärtämiseen ja tietyn merkkipaalun saavuttamiseen.

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 01:03"]

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:52"]

Nuoruuteen kuuluu myös vahvasti oman identiteetin rakentaminen; kuka minä olen, mitä minä haluan, millaisen ihmisen kanssa haluan olla. Harvalla tämä käy niin kivuttomasti, että 15-vuotiaana tapaa sen elämänsä kumppanin ja 17-vuotiaana on valmis ottamaan vastuun lapsista ja niiden kasvattamisesta, toisen tarpeiden laittamisesta omien edelle. Toki tällaisiakin ihmisiä löytyy, mutta ovat varmasti vähemmistössä. Ehkä juuri tuo omien tarpeiden asettaminen päällimmäiseksi kuuluu olennaisena osana siihen nuoruuteen, jota tuossa aloituksen lauseessa kuvataan. Saa olla oman itsensä herra, kulkea missä haluaa, milloin haluaa, kenen kanssa haluaa ja olla vastuussa vain omista tekemisistään. Toisille se tarkoittaa sitä baarissa riekkumista, pitkäksi venähtäneitä öitä ystävien kanssa kun taas toisille omistautumista harrastuksille tai vaikkapa sitä, että voi istua vaikka yksin tietokoneella/ katsoa elokuvia aamuyön tunneille asti. Tämä vaihehan luonnollisesti jää välistä, jos muuttaa suoraan vanhempien katon alta omaan asuntoon ja kenties samantien on jo itse vastuussa omista lapsista.

Tuota fraasia käytetään hyvin monesti teinivanhempien kohdalla ja hyvin usein nämä nuorena vanhemmiksi tulleet "ottavat menetetyn nuoruuden takaisin" myöhemmässä vaiheessa elämää. Toisilla se tulee jo pikkulapsiaikana, toisilla vasta lasten lähdettyä kotoa, mutta hyvin monella se vaihe kuitenkin jossain vaiheessa tulee. Varmaan jokaisella on joku tuttu tai tutuntuttu, joka on pariutunut ja saanut lapsia nuorena, joka alkaa viimeistään keski-iän kynnyksellä pistää elämäänsä uuteen järjestykseen. Erotaan ja aletaan viettää "villiä sinkkuelämää" ja tuskaillaan, mihin saisi lapset hoitoon, että pääsisi tyttöjen kanssa radalle.

Moni nuorena perheellistynyt, vieläkin nuori alle kolmekymppinen voi hyvin olla sitä mieltä, että ei hänen nuoruus ole mihinkään väliin jäänyt. Väittäisin kuitenkin, että kun ikää tulee ja se nuoruusikä ihan konkreettisesti jää taakse ja keski-ikä häämöttää, silloin vasta tajuaa kaivata sitä villiä ja vapaata nuoruutta.

[/quote]

Keski-ikäisen nuorena lapsen saaneen ihmisen lapset ovat jo täysi-ikäisiä hänen ollessaan keski-ikäinen. Sitä kutsutaan keski-iän kriisiksi ja sitä esiintyy kaikissa ihmisryhmissä. Se liittyy elämän rajallisuuden ymmärtämiseen ja tietyn merkkipaalun saavuttamiseen.

[/quote]

Ja lisään vielä: Todella ennakkoluuloista tekstiä.

Tiedän yhden psykologi+dippainssipariskunnan ja toisen ekonomi+dippainssipariskunnan, jotka ovat olloeet yhdessä noin 15-vuotiaista. Lapset saivat parikymppisinä. Ovat hyvin tasapainoisia ja mukavia ihmisiä. Luuletko, että heiltä "on jäänyt nuoruus elämättä"? He saattavat itse kokea, että ovat saaneet jotain tähdellisempää kuin ne räkäkännibaareilut (jotka tosin on nekin koettu). Yhdessä on matkusteltu, nähty maailmaa, asuttu yhdessä jne.

Kadehdi rauhassa. Tuntuu olevan nykymaailmassa hyvin vaikeaa ymmärtää ja arvostaa parisuhdetta, ihmisten pitkäaikaista avioliittoa jne. Jankutetaan vain omista kokemuksista ja hedonismista. Joku toinen saa elämän onnen 60 vuotta kestävästä avioliitosta ja neljästä lapsesta sekä ajoissa saaduista lapsenlapsista, omasta puutarhasta ja vakituisesta työpaikasta. Joku toinen vakiintuu myöhään, saa lapsia, eroaa, etsii uutta onnea jne.

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 01:07"]

Tiedän yhden psykologi+dippainssipariskunnan ja toisen ekonomi+dippainssipariskunnan, jotka ovat olloeet yhdessä noin 15-vuotiaista. Lapset saivat parikymppisinä. Ovat hyvin tasapainoisia ja mukavia ihmisiä. Luuletko, että heiltä "on jäänyt nuoruus elämättä"? He saattavat itse kokea, että ovat saaneet jotain tähdellisempää kuin ne räkäkännibaareilut (jotka tosin on nekin koettu). Yhdessä on matkusteltu, nähty maailmaa, asuttu yhdessä jne.

Kadehdi rauhassa. Tuntuu olevan nykymaailmassa hyvin vaikeaa ymmärtää ja arvostaa parisuhdetta, ihmisten pitkäaikaista avioliittoa jne. Jankutetaan vain omista kokemuksista ja hedonismista. Joku toinen saa elämän onnen 60 vuotta kestävästä avioliitosta ja neljästä lapsesta sekä ajoissa saaduista lapsenlapsista, omasta puutarhasta ja vakituisesta työpaikasta. Joku toinen vakiintuu myöhään, saa lapsia, eroaa, etsii uutta onnea jne.

[/quote]

Sehän on vain hienoa, että tuttavasi ovat löytäneet toisensa noin nuorina ja ovat kasvaneet samaan suuntaan! Ei heidän onnensa ole minulta pois, eikä minun tarvitse kadehtia sinun tuttavapariskuntiasi :) On vain yleisempää, että aikuistumisen myötä näistä teini-iässä alkaneista suhteista kasvetaan erilleen ja jossain vaiheessa etsitään uusi, sopivampi puoliso. Eikä sekään ole väärin tai huonompi vaihtoehto.

Jossain mielessä koen että nuorena jäi kokeiltua asioita. Mutta ei siitä voi "kypsymättömyyttä" syyttää,vaan sitä ettei ollut silloin kiinnostusta. Kiinnostusten kohteiden vaihtelu elämänsä aikana ei ole kielettyä ja kyllä mulla ihan ok nuoruus oli.

Joskus juttelimme kavereiden kanssa että olisiko nuoruus pitänyt elää jotenkin toisin. Siis "hurjemmin", jotta olisi saanut kokeilla millaista se on. Ystäväni siihen totesi, että jos olisit uudestaan siinä samassa tilanteessa, niin varmaan tekisit taas samat valinnat, joten on syytä olla tyytyväinen niihin valintoihin.

Niinhän se on. Olen erittäin turvallisuushakuinen ja hieman nuukakin ihminen. Minusta olisi ollut siloin yhtä kauheaa tehdä niitä "hurjia" asioita kuin nytkin. Ja hurjalla tarkoitan nyt niinkin tavallisia asioita kuin reppumatkailua, vieraan ihmisen luokse yksi menemistä tai ympäripäissään pyörimistä.

Olen elämääni nyt n. 40-vuotiaana erittäin tyytyväinen. Nuoruuteni "järkevä" käyttäminen on suuri syy siihen miksi asiat ovat nyt niin hyvin kuin ovat (hyvä puoliso, hyvä koulutus ja työ, isot lapset).

No kerronpa, minulta jäi nuoruus elämättä 20-vuotiaana. Olin ylisuorittaja, hikari koulussa, ja sain vakituisen korkeapalkkaisen työpaikan firmani nuorimpana, 23-vuotiaana. Olin ollut vain yhden miehen kanssa koko elämäni aikana, pitkä parisuhde joka oli kuitenkin jumiutunut.

30-vuotiaana sitten iski burnout. Tuon kriisin kautta huomasin etten ollut oikeastaan tehnyt mitään"kivaa" koko elämäni aikana, en elellyt huolettomasti, en matkustellut. Eli tein radikaalin ratkaisun ensimmäistä kertaa elämässäni: jätin työpaikkani ja mieheni, myin asuntoni jonka olin ostanut omilla rahoillani 25-vuotiaana ja lähdin matkustelemaan. Treffailin ihanien nuorten miesten kanssa, tanssin yön läpi ja bailasin, näin ja koin mahtavia asioita. Vaikka joku voisi sanoa että tämä on vastuutonta ja noloa, en suinkaan ollut yksin tilanteessani. Sain paljon uusia ystäviä jotka olivat samassa tilanteessa. Sain nuoruuteni "takaisin" ja se oli paras elämäni valinta.

Ja nyt muuten menee hyvin. Naimisissa, kaksi lasta, ja taas vakiotyö. Mutta nyt voin elää onnelisena näiden asioiden kanssa kun on tullut muutakin nähtyä.

Ei kaikille ole näin, tiedän, mutta jotkut meistä tarvitsevat erilaisia kokemuksia tunteakseen ettei jäänyt joltain paitsi. Ja voi, miltä olisin jäänyt paitsi jos en olisi tuota "holtitonta" valintaa tehnyt.

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:14"][quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 00:06"]

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 23:56"][quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 23:47"]

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 22:55"]20-vuotias ei vielä tiedä, jäikö nuoruus elämättä ;)

Eiköhän sillä tarkoiteta sitä, että olisi hyvä saada elää itselleen ja omille tarpeilleen, vähän itsekkäästi siis. Kokeilla, nähdä, oppia. Ei sen tarvitse olla dokaamista, vaan riippumatonta aikaa, kun ei ole vastuussa kuin itsestään.

Jos saa lapset kovin nuorena, tuo vaihe jää elämättä tai kovin lyhyeksi. Siis se vaihe, kun on jo täysi-ikäinen, omillaan asuva, mutta kuitenkin vapaa olemaan ja menemään kuten tykkää.

[/quote]

Näinhän se on. Kun perhe perustetaan parikymppisenä, niin sitten pitää elää se nuoruus viisikymppisenä, kun.tajutaan jotain jääneen elämättä

[/quote]

Tämä on niin naurettava väite. Sain lapseni 23-v. ja uskallan väittää, että olen elänyt nuoruuttani enemmän kuin valtaosa ihmisistä. 

[/quote]

No mitäpä muuta sinun auttaa sanoa?

[/quote]

Haluatko kysyä jotain? Jotkut saavat kaiken; hyvän miehen, lapsia, korkean koulutuksen, vaurautta ja ehtivät elää sitä elämääkin siinä välissä. Niin kävi minulle. 

[/quote]

Koulutus, lapset, hyvä mies ym.ei siis ole elämää? Elämä on siinä välissä? Huh!

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 22:28"]

Tuo sanonta kuuluu lähinnä niiden ihmisten suusta, joiden mielestä muiden pitäisi elää elämänsä juuri samalla tavalla kuin heidän. Ainoat tilanteet, joissa näen nuoruuden jäävän elämättä, ovat esim. sairauden tai muun ulkopuolisen esteen rajoittama elämä. Eivätköhän muut ihmiset osaa tehdä valintansa ihan itse, kuuluivat siihen sitten baarikierrokset tai aikaisin aloitettu perhe-elämä. Kumpikin vaihtoehto on ihan yhtä hyvin eletty elämä, kunhan se tosiaan on itse tehty valinta.

[/quote]

Juuri näin. Mun mielestä mä olen elänyt täyttä elämää vaikka muutinkin kotoa 19v:nä ensimmäisen mieheni kanssa yhteen ja sain ensimmäiset lapset 21v ja 23v:nä. Olimme eaikoisenn syntyessä olleet yhdessä jo 3 vuotta ja bilettäneet ihan tarpeeksi kavereiden kanssa 

Olimme köyhiä ja ajattelimme että teemme lapset "pois alta" kun ei kuitenkaan ole varaa opiskella tai matkustella. Tuo aika oli enemmän kotoilua ja mökkeilyä, ihan hyvää elämää taloudellisesta tiukkuudesta huolimatta. Hankittiin kaunis oma koti jne.

30v:nä oli sitten molempiin jo varaa, saimme 3. lapsenkin. Muutaman vuoden kuluttua erosimme mutta en sittenkään ryhtynyt elämään "uutta kadotettua nuoruutta" niinä harvoina lapsivapaina päivinä mitä minulla oli yh aikana. Ei ollut tarvetta edelleenkään.

Ainoa mitä en ole käytännössä tehnyt koskaan on yksin asuminen mutta enpä sitä osaa edes kaivata. Lasten kanssa matkustaminen ei ole sen kummempaa kuin yksinkään, he ovat olleet mukana 3kk ikäisestä. Ihan samalla tavalla olen voinut käydä lasten kanssa museoissa, taidenäyttelyissä, hyvissä ravintoloissa yms yms kuin yksinkin. Bilettämistä ja lomaromansseja en kaipaa matkoillakaan. Matkustan ihan tarpeeksi yksin työn puolesta joten lomilla olen mielelläni mieheni ja/tai lasten kanssa. Extempore toiminta onnistuu hyvin, tosin kuuluu mun mielestä enemmän teini-ikään. Mutta mikään ei estä mua istumasta aamukuudelta likkakavereiden kanssa skumppaa juomassa mökin laiturilla jos haluan...

Minä oon niin huono ihminen,että vaikka minulla on viisi lasta(eka saatu 19-vuotiaana) niin olen silti matkustellut yksin,tehnyt juttuja extempore ja käyny siellä baarissakin:)Yksin en oo kyllä koskaan asunut,ennen miestä ja lapsia asuin kimppakämpässä.Onhan lapsilla isäkin,isovanhempia ja muita läheisiä..en pidä itseäni niin ylijumalana,etteikö lapset pärjää isänsä kanssa jos haluan karata vaikka yöuinnille:)Toki vauvavuodet olen ollut kiinni pienessä ja imettänyt pitkään,mutta nekin on vaan ihania vaiheita elämässä:)Ja ikää on kohta 35 jos joku sitä miettii.Me matkataan ja tehdään paljon asioita koko perheen voimin,mutta myös kaksin miehen kanssa ja ihan erikseen.

Sitä en ole ikinä ymmärtänyt miksi tosiaan jonkun pitäisi matkustaa tai mennä baariin jos ei kiinnosta:)

tämähän pätee vain naisiin. ei miesten tarvitse ottaa mitään vastuuta lapsesta nuorena. senkun menee kaveriensa kanssa baariin :) naisten onkelma..

Minä inhoan tuota sanontaa ja toivon etten ikinä olisi sitä kuullutkaan. Olin todella epävarma teini ja nuori aikuinen ja etsin itseäni kauan. Turhan usein kuuli tuota elä nuoruuttasi soopaa. Pari hyvää parisuhdetta meni ohi alta parikymppisenä, kun olisi ollut mahdollisuus sitoutua yms, koska tuli sellainen tunne että kaikki puhuivat että nyt jää reissut reissaamatta ja nuoruuden kokeilut kokeilematta. Nyt sitten lähempänä kolmekymppiä ei ole vastaan enää tullut hyviä sitoutumishaluisia miehiäkään.

Ja vaikka yritin "elää" sitä nuoruutta, niin en silti viihtynyt kapakoissa enkä harrastellut irtosuhteita koska siitä tuli aina huono olo, enkä koskaan ole päässyt mihinkään reissuihin koska nuorempana rahat menivät kädestä suuhun opiskelijana.

Voisin kuvitella olevani nyt onnellisempi kun olisin uskaltanut sitoutua nuorempana kunnolliseen mieheen. Todennäköisesti minulla olisi useampi lapsi ja omakotitalo pään päällä ja muuta sellaista mukavaa.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 22:50"]Ei se välttämättä tarkoita sitä että juo ja nussii 24/7. Vaan sitä että Oikeasti opettelee pitämään huolta itsestään ja sitten vasta suunnittelee lisääntymistä jne.

[/quote] Mitäs, jos osaa jo? Jos on jo alaikäisenä joutunut harjoittelemaan? Jos on aina ollut vastuuntuntoinen, se joka huolehti kaverit kotiin huonossa kunnossa ja soitti sairaskohtaukaen saaneelle apua, kun muut käveli ohi? Jos ei koskaan ollut itsekäs?

Me ollaan kaikki niin erilaisia, toiset on valmiita perhe-elämään jo parikymppisinä, toiset ei koskaan. Sinun kokemukset ei ole minun, minun elämäni ei ole sinun. Älä tuomitse, katso kuplasi ulkopuolelta.

53 jatkaa vielä. Olen ajatellutkin että omalle lapselleni tulen opettamaan, että nuoruuden elämisen ei tarvitse olla päätöntä haahuilua ja baareissa ramppaamista ja jos jo nuorena löytyy mukava sopiva kumppani, niin ei todellakaan sitoutuminen elämistä estä tai pilaa vaan päinvastoin. Hyvä läheinen kumppani on parasta mitä ihmiselle voi sattua elämässä eteen ja siitä kannattaa pitää kiinni. Yhdessä voi elämää rakentaa ja antaa tilaa toisenkin haaveille, siinä yhdessä opiskellen ja tehden mieluisia juttuja.

luotettavan kumppanin kanssa hyvä perustaa perhe kun aika koittaa. Perhe on kuitenkin asia minkä suurin osa ihmisistä lopulta haluaa ja siitä nuoruudesta perheenperustamisikään ei ole pitkä matka. On hieno juttu jos silloin on elämällä jo hyvä pohja ja tuttu kumppani kaverina. Ei tule sitten paniikkina nuoruuden jälkeen että otetaan nyt eka mies tai nainen joka vastaan tulee kun on vähän kiire perustaa perhettä kun nuoruus meni rällätessä opiskelujen ohella ja säästöt palanut turhuuksiin.

Näin 37-vuotiaana tuntuu, että nuoruuden eläminen oli sitä, että ympärillä oli iso yhteisöllinen kaveripiiri. Opiskeluaikana eli keskellä sellaista isoa yhteisöä, jossa oli paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja tapahtui kaikkea odottamatonta ja jännää. Oli seikkailuja, jänniä keskusteluja, oppi paljon itsestään ja ihmisistä.

Nyt elämä on paljon rutinoituneempaa ja vaikka ystävien tapaaminen vaatii kalenterishow'n, kun nuorena oli jatkuvasti kiinnostavien ihmisten ympäröimä.

Itse ajattelin sen niin, että saan elää MINUA tyydyttävää nuoruutta lapsenkin kanssa, joten halusimme lapsen vaikka olin 20-vuotias. Itsenäistyin kotoa jo 15-vuotiaana, ensimmäinen työpaikka, siskon kanssa kaksioon asumaan 16v ja sittemmin miehen kanssa yhteen asumaan 18v. Nyt olen 24v ja koen eläneeni hyvin rikasta nuoruutta: opiskelua, hauskaa puolison kanssa, aikaa perheenä, omia ystäviä, matkustamista :) Nämä asiat ovat minulle tärkeitä, jopa sen oman perheen halusin tähän nuoruuteen!

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 09:15"]

Näin 37-vuotiaana tuntuu, että nuoruuden eläminen oli sitä, että ympärillä oli iso yhteisöllinen kaveripiiri. Opiskeluaikana eli keskellä sellaista isoa yhteisöä, jossa oli paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja tapahtui kaikkea odottamatonta ja jännää. Oli seikkailuja, jänniä keskusteluja, oppi paljon itsestään ja ihmisistä.

Nyt elämä on paljon rutinoituneempaa ja vaikka ystävien tapaaminen vaatii kalenterishow'n, kun nuorena oli jatkuvasti kiinnostavien ihmisten ympäröimä.

[/quote]

Minusta taito ympäröidä itseään mielenkiintoisilla ihmisillä ei katoa. Minulla on opiskeluystäväni, nuoruuden ystäväni (siis teini-ikäisyyden), uusia ystäviä naapurista (sitä "normi-ikäistä" vanhempimateriaalia), työharjoitteluista (veloja, minun ikäisiä "nuoria") yms. Kokoajan tulee uusia ihmisiä elämään jotain kautta ja pidän kyllä sosiaalista verkostoani hyvin mielenkiintoisena. Sen kartuttamista ei ole lapsi vaikeuttanut/kapeuttanut :) Sain hänet 21-vuotiaana ja nyt olen 24v. Olen jopa saanut ehkä enemmän itsevarmuutta solmia uusia ihmissuhteita lapsen myötä.

Nykyään mun korvaan särähtää todella ikävästi tuo "nuoruus jää elämättä" tai "mä elin jo niin villin nuoruuden, ettei enää tartte (ja voi keskittyä lapsiin)". Mun yks kavereista viljelee tuota jälkimmäistä aina kun joku kaveripiiristä on tehnyt jotain "poikkeavaa" (juhlat, harrastus tai käynyt matkalla). Kyseisen naisen villi nuoruus oli vain dokaamista, poikaystävien vaihtamista/pettämistä ja kännissä ajelua. 

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 09:45"][quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 09:15"]

Näin 37-vuotiaana tuntuu, että nuoruuden eläminen oli sitä, että ympärillä oli iso yhteisöllinen kaveripiiri. Opiskeluaikana eli keskellä sellaista isoa yhteisöä, jossa oli paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja tapahtui kaikkea odottamatonta ja jännää. Oli seikkailuja, jänniä keskusteluja, oppi paljon itsestään ja ihmisistä.

Nyt elämä on paljon rutinoituneempaa ja vaikka ystävien tapaaminen vaatii kalenterishow'n, kun nuorena oli jatkuvasti kiinnostavien ihmisten ympäröimä.

[/quote]

Minusta taito ympäröidä itseään mielenkiintoisilla ihmisillä ei katoa. Minulla on opiskeluystäväni, nuoruuden ystäväni (siis teini-ikäisyyden), uusia ystäviä naapurista (sitä "normi-ikäistä" vanhempimateriaalia), työharjoitteluista (veloja, minun ikäisiä "nuoria") yms. Kokoajan tulee uusia ihmisiä elämään jotain kautta ja pidän kyllä sosiaalista verkostoani hyvin mielenkiintoisena. Sen kartuttamista ei ole lapsi vaikeuttanut/kapeuttanut :) Sain hänet 21-vuotiaana ja nyt olen 24v. Olen jopa saanut ehkä enemmän itsevarmuutta solmia uusia ihmissuhteita lapsen myötä.

[/quote]

Hienoa että koet näin. :) se 37 v

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 22:17"]

Jotenkin yleisistä keskusteluista jää käsitys, että jos ei käy baareissa, ei elä nuoruutta? Jos saa lapsen nuorena, jää nuoruus elämättä = baarielämä jää väliin?

Mä sain ensimmäisen lapsen 27-vuotiaana. Sitä ennen opiskelin ja tein töitä ahkerasti, baarissa kävin tyyliin max neljä kertaa vuodessa, jos joku porukka pyysi mukaansa. Jäikö mulla siis nuoruus elämättä? Jääkö uskovaisilta nuorilta nuoruus elämättä, kun he eivät yleensä baareissa käy? 

[/quote]

No jos sä sait lapsen vasta 27-vuotiaana, niin sinä nimenomaan ehdit 'elää nuoruutta' ihan roppakaupalla! :D Sähän sait esikoisen melkein keskiarvoiässä mitä niitä yleensä saadaan Suomessa. Yleisemmin noin sanotaan, jos saa lapsen alle tai vähän yli parikymppisenä. Eli ei koske sinua tämä 'nuoruus jää elämättä'.