Nuoruus jää elämättä - mitä tämä tarkoittaa

Minusta on erikoista että puhutaan jonkun hukkaamisesta niillä joille prioriteetti on ollut oma perhe. Emmehän (me) ole hukanneet mitään vaan saaneet sen mistä olemme haaveilleet ja mikä on ollut tärkeintä elämässä, omaa vapauttakin tärkeämpää. Lapseni sain toivotusti 21-vuotiaana. Minusta tulee kätilö ja terkkari. Olen vaan niin kauan kuin muistan halunnut lapsen. Olen niin kiitollinen siitä että minulla on puoliso joka on paras ystäväni, omat juttuni ja lapsi. Päivääkään en ole katunut mitään 'menetettyä', minullahan on kaikki ne asiat mitä toivoin!

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 12:07"]Nuoruusvuosien asioita ja sen vapauden yms. merkitystä on turha vääntää rautalangasta näille 15-22v. "aikuisille naisille". Eivät he tiedä paremmasta kun eivät ole sitä kokeneet ja sillä kaikkien muiden tajuamalla nuoruuden ehdottomuudella vänkäävät vastaan. Osa näistä nuorista äideistä myös tuntuu jäävän sille ehdottomuuden tasolle, osa sentään tajuaa myöhempinä vuosikymmeninä miten naurettavalta se "olen 20v. aikuinen nainen" ajatusmaailma kuulosti...

Ihan ok äiti voi silti olla, vaikka lapset tulisikin hankittua teininä. Silti se ei poista sitä, että olisi varmasti ollut parempi kasvaa kaikin puolin ennen perheytymistä. Siis kehittyä itse kypsemmäksi henkisesti, elää lapsista riippumattomana sitä tiettyä vapautta, tehdä asioita joita ei iäkkäämpänä enää voi samalla tapaa tehdä, kasvattaa elämänkokemusta ja kerätä näkemystä asioihin, nauttia muiden nuorten seurasta, rakentaa sosiaalisia ympyröitä, kehittää ammattitaitoa ja hankkia koulutusta, katsella vain maailmaa avoimin silmin ja kaikki portit avoinna, nauttia siitä kun on vastuussa lähinnä vain itsestään...

Mutta näiden merkityksen ja sen oman naiviuden 20-vuotiaana tajuaa vasta myöhemmin. Nuoret tietysti kokevat olevansa aikuisia ja sitä lain silmissä ovatkin. Silti henkinen kasvu on vielä aivan kesken ja omassa itsenäisessä elämässä ollaan ihan alkutaipaleella. Kyllä minäkin 20-vuotiaana koin olevani todella kypsä, fiksu, kokenut ja hyvin hyvin aikuinen, mutta kyllä sen vain nyt myöhemmin tajuaa miten paljon siitä ajasta on kehittynyt ;-). Ja olen vasta 30v. Varmaan taas 10 vuoden päästä mietin kolmikymppistä itseäni ja ajattelen, että vähänpä silloin vielä elämästä ymmärsin. Silti kuitenkin jo niin paljon, että lasten ja perheen kasvatus sopii tähän ikävaiheeseen hyvin ja mistään ei tarvitse kokea enää jäävänsä paitsi kun ympärillä kaikki muutkin ovat lapsiperheitä. Koko ajan ei tarvitse vakuutella itselleen ja varsinkaan muille valintojaan, on helppoa ja rentoa olla äiti.

[/quote]

Hyvin sanottu!

En osaa kuvata asiaa yhyä hyvin, mutta itselle tulee mieleen tietynlainen nainen kun "nuoruus on jäänyt elämättä". Sellainen näköalaton, tiukkapipoinen ja rajoittunut. Puuttuu kokemus vapaudesta.

minulla jäi nuoruus elämättä. olin koulukiusattu, ujo teini jonka ainoa ystävä oli lestaperheen tytär. en ole ikinä käynyt diskoissa, join ekat humalat 19-vuotiaana, seurustelin ensimmäisen kerran 20-vuotiaana, en ole ikinä ollut festareilla..

olen nyt kolmekymppisenä masentunut, syömishäiriöinen ja alko-ongelmainen ihmisraunio. tyttäreni 6v asuu isällään, koska minut on todettu liian epäkypsäksi & epävakaaksi olemaan äiti..  ex-mieskin sanoo, että kanssani asuminen oli kuin hänellä olisi jo teinitytär!

"miks pitää imuroida?"

"enkä vittu nouse ylös"

"vittu kai mä saan nyt pitää hauskaa, älä oo niuho"

Jotenkin huolestuttavaa lukea näitä ja toivottavasti ette ainakaan tosi elämässä ole noin tuomitsevia nuoria äitejä kohtaan. Ihmiset on erilaisia kuitenkin ja jollekin voi lapset ja niiden saaminen olla kaikki kaikessa ja vanhempanakin odottavat pääasiassa niitä lapsenlapsia.


Itse sain esikoisen 23-vuotiaana, ennen sitä olin käynyt jo 16-vuotiaana baareissa, harrastanut intohimoisesti lajia, josta sain myös ammatin. Olin asunut yksin, kimppakämpässä, eri paikkakunnilla, käynyt töissä jne. Olen aina ollut varsinkin raha-asioissa harkitseva ja tarkka, käytän kyllä rahaa, mutta aina on säästöjä ja koitan pelata järkevästi. En ole koskaan perustanut matkustamisesta, joten en ole kovin monessa paikassa käynyt. Mulla on velaton omakotitalo, remontteja tosin tulossa johon säästetään. Matkustaminen tuntuu rahan haaskaukselta tässä vaiheessa elämää kun on muitakin pitkäikäisempiä kohteita ja haaveita joihin sitä laitan mielummin esim. viikko aurinkorannalla kuulostaa ihan turhalta, mielummin lähden jonnekin kauas ja olen pidempään niin että näen paikkakuntalaistenkin elämää.


Ennen miestäni on ollut seurustelusuhteita sekä yhdenillan suhteita muutama ja ne jo riitti näyttämään suuntaa mitä en ainakaan mieheltä halua. Mieheni kun tapasin, loksahti kaikki paikoilleen ja olemme hyvin samansorttisia ihmisiä ajatusmaailmalta, huumorintajulta yms. että tulemme hyvin ja sopuisasti toimeen ja osaamme keskustella.


Mun elämä ennen lapsia oli ihanaa, mukavaa, vapautunutta ja täyttä elämää kun keskityin palolla siihen mitä tein. Lapset saatua se palo on hetken pienemmällä liekillä ja elämä on haasteineen kuitenkin aika seesteistä ja on ollut aikaa rauhoittua. Haluaisin ajatella että mulla on kuitenkin vielä elämässäni vuosia jolloin voin vielä elää ja matkustella ilman että elän vuoden persaukisena reissun jälkeen. Ja jos se 50-kriisi bailailuineen tulee vielä niin tuskin ne aikuiset lapset siinä kärsii? Odotan myös innolla että pääsee lasten kanssa matkustelemaan ja voi kierrellä turistirysien ulkopuolella


Nyt oon siis 27-vuotias pentu ja kaksi lasta 1,5 vuoden ikäerolla. Mies on 32. Lähipiirissä ei myöskään vauvavuosi näytä yli 35-vuotiaillakaan menevän niin kivuttomasti kun ensin on saanut elää vaan täysin itselleen monta vuotta ja yhtäkkiä pieni käärö saneleekin saako aamulla nukkua, kyllä se on kasvun paikka jokaiselle äidille iästä viis kun lapsia tulee.

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 13:43"]Jotenkin huolestuttavaa lukea näitä ja toivottavasti ette ainakaan tosi elämässä ole noin tuomitsevia nuoria äitejä kohtaan. Ihmiset on erilaisia kuitenkin ja jollekin voi lapset ja niiden saaminen olla kaikki kaikessa ja vanhempanakin odottavat pääasiassa niitä lapsenlapsia.


Itse sain esikoisen 23-vuotiaana, ennen sitä olin käynyt jo 16-vuotiaana baareissa, harrastanut intohimoisesti lajia, josta sain myös ammatin. Olin asunut yksin, kimppakämpässä, eri paikkakunnilla, käynyt töissä jne. Olen aina ollut varsinkin raha-asioissa harkitseva ja tarkka, käytän kyllä rahaa, mutta aina on säästöjä ja koitan pelata järkevästi. En ole koskaan perustanut matkustamisesta, joten en ole kovin monessa paikassa käynyt. Mulla on velaton omakotitalo, remontteja tosin tulossa johon säästetään. Matkustaminen tuntuu rahan haaskaukselta tässä vaiheessa elämää kun on muitakin pitkäikäisempiä kohteita ja haaveita joihin sitä laitan mielummin esim. viikko aurinkorannalla kuulostaa ihan turhalta, mielummin lähden jonnekin kauas ja olen pidempään niin että näen paikkakuntalaistenkin elämää.


Ennen miestäni on ollut seurustelusuhteita sekä yhdenillan suhteita muutama ja ne jo riitti näyttämään suuntaa mitä en ainakaan mieheltä halua. Mieheni kun tapasin, loksahti kaikki paikoilleen ja olemme hyvin samansorttisia ihmisiä ajatusmaailmalta, huumorintajulta yms. että tulemme hyvin ja sopuisasti toimeen ja osaamme keskustella.


Mun elämä ennen lapsia oli ihanaa, mukavaa, vapautunutta ja täyttä elämää kun keskityin palolla siihen mitä tein. Lapset saatua se palo on hetken pienemmällä liekillä ja elämä on haasteineen kuitenkin aika seesteistä ja on ollut aikaa rauhoittua. Haluaisin ajatella että mulla on kuitenkin vielä elämässäni vuosia jolloin voin vielä elää ja matkustella ilman että elän vuoden persaukisena reissun jälkeen. Ja jos se 50-kriisi bailailuineen tulee vielä niin tuskin ne aikuiset lapset siinä kärsii? Odotan myös innolla että pääsee lasten kanssa matkustelemaan ja voi kierrellä turistirysien ulkopuolella


Nyt oon siis 27-vuotias pentu ja kaksi lasta 1,5 vuoden ikäerolla. Mies on 32. Lähipiirissä ei myöskään vauvavuosi näytä yli 35-vuotiaillakaan menevän niin kivuttomasti kun ensin on saanut elää vaan täysin itselleen monta vuotta ja yhtäkkiä pieni käärö saneleekin saako aamulla nukkua, kyllä se on kasvun paikka jokaiselle äidille iästä viis kun lapsia tulee.

[/quote]

Miksi sitten pahoitat mielesi tästä ketjusta kun kerran itse koet eläneesi nuoruutesi täysillä?

Olen 40+ nainen, naimisissa, vela, vakkaritöissä jne. Elän nykyään ihan samalla tavalla kuin nuorempana, reissaan, välillä käyn baarissa, keikoilla, tanssimassa... Miksi tuollaista ei saisi enää aikuisena tehdä? 

Mä en ole koskaan asunut tai vasinaisesti matkustanut yksin: ensin muutin soluun ja sitten miehen kanssa yhteen, matkustanut olen ensin vanhempien ja sitten kavereiden, miehen jne kanssa. Miehen tapasin kun olimme 20, naimisiin mentiin parin vuoden päästä ja lapsi syntyi kun oltiin 25. Onko mulla jäänyt siis nuoruus elämättä, etenkin kun teininäkin olin tunnollinen enkä esim dokaillut?

Itse kyllä koen että ihan tarpeeksi ehdin kokea vaikka vakiinnuinkin kohtuu nuorena ja ne yksinelämisey yms jäivät kokematta (en ole vielä niitä kaivannut ja ikää on 37).

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 12:07"]Nuoruusvuosien asioita ja sen vapauden yms. merkitystä on turha vääntää rautalangasta näille 15-22v. "aikuisille naisille". Eivät he tiedä paremmasta kun eivät ole sitä kokeneet ja sillä kaikkien muiden tajuamalla nuoruuden ehdottomuudella vänkäävät vastaan. Osa näistä nuorista äideistä myös tuntuu jäävän sille ehdottomuuden tasolle, osa sentään tajuaa myöhempinä vuosikymmeninä miten naurettavalta se "olen 20v. aikuinen nainen" ajatusmaailma kuulosti...

Ihan ok äiti voi silti olla, vaikka lapset tulisikin hankittua teininä. Silti se ei poista sitä, että olisi varmasti ollut parempi kasvaa kaikin puolin ennen perheytymistä. Siis kehittyä itse kypsemmäksi henkisesti, elää lapsista riippumattomana sitä tiettyä vapautta, tehdä asioita joita ei iäkkäämpänä enää voi samalla tapaa tehdä, kasvattaa elämänkokemusta ja kerätä näkemystä asioihin, nauttia muiden nuorten seurasta, rakentaa sosiaalisia ympyröitä, kehittää ammattitaitoa ja hankkia koulutusta, katsella vain maailmaa avoimin silmin ja kaikki portit avoinna, nauttia siitä kun on vastuussa lähinnä vain itsestään...

Mutta näiden merkityksen ja sen oman naiviuden 20-vuotiaana tajuaa vasta myöhemmin. Nuoret tietysti kokevat olevansa aikuisia ja sitä lain silmissä ovatkin. Silti henkinen kasvu on vielä aivan kesken ja omassa itsenäisessä elämässä ollaan ihan alkutaipaleella. Kyllä minäkin 20-vuotiaana koin olevani todella kypsä, fiksu, kokenut ja hyvin hyvin aikuinen, mutta kyllä sen vain nyt myöhemmin tajuaa miten paljon siitä ajasta on kehittynyt ;-). Ja olen vasta 30v. Varmaan taas 10 vuoden päästä mietin kolmikymppistä itseäni ja ajattelen, että vähänpä silloin vielä elämästä ymmärsin. Silti kuitenkin jo niin paljon, että lasten ja perheen kasvatus sopii tähän ikävaiheeseen hyvin ja mistään ei tarvitse kokea enää jäävänsä paitsi kun ympärillä kaikki muutkin ovat lapsiperheitä. Koko ajan ei tarvitse vakuutella itselleen ja varsinkaan muille valintojaan, on helppoa ja rentoa olla äiti.

[/quote]

Tähän alkuun kirjoitan heti, että olen 21-vuotias pienen vauvan äiti. Ensimmäisen kerran olin raskaana 16-vuotiaana (tein abortin), kun pillerit petti. Olen tyytyväinen, että en ole 5-vuotiaan äiti nyt. Luulin silloin olevani valmis äidiksi, mutta en silloisen miehen kanssa. Onneksi odotin! Nuori olen vieläkin, mutta selkeästi kypsempi kuin 16-vuotiaana, vaikka silloinkin elelin yksin ja koulun ohella tein töitä. Uskon sinua, että ajatusmaailmani tulee kypsymään vielä paljon. Huomaan itsessäni teinin piirteitä, vaikka pahimmat oireet ovatkin takana. En ainakaan tällä hetkellä koe menettäneeni mitään lapsen takia, mutta uskon sen, että joskus kaipaisi enemmän yksinoloa ja vapautta. Onneksi lapsen kasvettua voi taas reissata :)

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 13:43"]Jotenkin huolestuttavaa lukea näitä ja toivottavasti ette ainakaan tosi elämässä ole noin tuomitsevia nuoria äitejä kohtaan. Ihmiset on erilaisia kuitenkin ja jollekin voi lapset ja niiden saaminen olla kaikki kaikessa ja vanhempanakin odottavat pääasiassa niitä lapsenlapsia.


Itse sain esikoisen 23-vuotiaana, ennen sitä olin käynyt jo 16-vuotiaana baareissa, harrastanut intohimoisesti lajia, josta sain myös ammatin. Olin asunut yksin, kimppakämpässä, eri paikkakunnilla, käynyt töissä jne. Olen aina ollut varsinkin raha-asioissa harkitseva ja tarkka, käytän kyllä rahaa, mutta aina on säästöjä ja koitan pelata järkevästi. En ole koskaan perustanut matkustamisesta, joten en ole kovin monessa paikassa käynyt. Mulla on velaton omakotitalo, remontteja tosin tulossa johon säästetään. Matkustaminen tuntuu rahan haaskaukselta tässä vaiheessa elämää kun on muitakin pitkäikäisempiä kohteita ja haaveita joihin sitä laitan mielummin esim. viikko aurinkorannalla kuulostaa ihan turhalta, mielummin lähden jonnekin kauas ja olen pidempään niin että näen paikkakuntalaistenkin elämää.


Ennen miestäni on ollut seurustelusuhteita sekä yhdenillan suhteita muutama ja ne jo riitti näyttämään suuntaa mitä en ainakaan mieheltä halua. Mieheni kun tapasin, loksahti kaikki paikoilleen ja olemme hyvin samansorttisia ihmisiä ajatusmaailmalta, huumorintajulta yms. että tulemme hyvin ja sopuisasti toimeen ja osaamme keskustella.


Mun elämä ennen lapsia oli ihanaa, mukavaa, vapautunutta ja täyttä elämää kun keskityin palolla siihen mitä tein. Lapset saatua se palo on hetken pienemmällä liekillä ja elämä on haasteineen kuitenkin aika seesteistä ja on ollut aikaa rauhoittua. Haluaisin ajatella että mulla on kuitenkin vielä elämässäni vuosia jolloin voin vielä elää ja matkustella ilman että elän vuoden persaukisena reissun jälkeen. Ja jos se 50-kriisi bailailuineen tulee vielä niin tuskin ne aikuiset lapset siinä kärsii? Odotan myös innolla että pääsee lasten kanssa matkustelemaan ja voi kierrellä turistirysien ulkopuolella


Nyt oon siis 27-vuotias pentu ja kaksi lasta 1,5 vuoden ikäerolla. Mies on 32. Lähipiirissä ei myöskään vauvavuosi näytä yli 35-vuotiaillakaan menevän niin kivuttomasti kun ensin on saanut elää vaan täysin itselleen monta vuotta ja yhtäkkiä pieni käärö saneleekin saako aamulla nukkua, kyllä se on kasvun paikka jokaiselle äidille iästä viis kun lapsia tulee.

[/quote]

Miksi sitten pahoitat mielesi tästä ketjusta kun kerran itse koet eläneesi nuoruutesi täysillä?

[/quote]

Koska kukaan ei osaa määritellä sitä miten se nuoruus tulisi elää ja mikä on kenellekin ihmiselle sitä täyttä elämää? Entä jos lapset on jollekin sitä täyttä elämää?

Nuoruuden tuhlaamisesta tuntuvat nykyään useimmiten puhua nämä noin 40-v ikäryhmän (yleensä akateemisesti) koulutetut edustajat, joille elämä on muutenkin yhtä projektia. Elämänkokemusta kerätään kuin merkintöjä cv:hen, jota sitten vertaillaan puolipaniikissa muiden kanssa. Ollaan "vapaita" ja "yksilöllisiä", mutta tiukkojen raamien sisällä. Lapset ovat yksi projekti muiden joukossa, eivät siis luonteva osa elämää. Onneksi uudemmat sukupolvet tuntuvat olevan fiksumpia tässä(kin) asiassa. Älkää siis murehtiko nuoruuden tai ylipäätään elämän tuhlaamisesta, vaan eläkää omannäköistänne elämää ja unohtakaa turhanpäiväinen vertailu. 

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 16:00"]

Nuoruuden tuhlaamisesta tuntuvat nykyään useimmiten puhua nämä noin 40-v ikäryhmän (yleensä akateemisesti) koulutetut edustajat, joille elämä on muutenkin yhtä projektia. Elämänkokemusta kerätään kuin merkintöjä cv:hen, jota sitten vertaillaan puolipaniikissa muiden kanssa. Ollaan "vapaita" ja "yksilöllisiä", mutta tiukkojen raamien sisällä. Lapset ovat yksi projekti muiden joukossa, eivät siis luonteva osa elämää. Onneksi uudemmat sukupolvet tuntuvat olevan fiksumpia tässä(kin) asiassa. Älkää siis murehtiko nuoruuden tai ylipäätään elämän tuhlaamisesta, vaan eläkää omannäköistänne elämää ja unohtakaa turhanpäiväinen vertailu. 

[/quote]

Kyllä kuule juuri ne nykyajan parikymppiset ovat niitä, jotka eroavat parin vuoden jälkeen kun lapsi on saatu. Tai sitten iskee se säälittävä menovaihe nelikymppisenä. Ei ole sekään aina kaunista katseltavaa.

Itse en vietä suorittajan projektielämää, mutta olen silti iloinen, että nuoruus tuli elettyä ja tarkennettua itsekseen mitä sitä elämältä haluaakaan. Jokaisessa elämänvaiheessa on ne ihanat puolensa. Niin tässä nykyisessä lapsiperhe-elämävaiheessakin.

Up

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 22:28"]

Tuo sanonta kuuluu lähinnä niiden ihmisten suusta, joiden mielestä muiden pitäisi elää elämänsä juuri samalla tavalla kuin heidän. Ainoat tilanteet, joissa näen nuoruuden jäävän elämättä, ovat esim. sairauden tai muun ulkopuolisen esteen rajoittama elämä. Eivätköhän muut ihmiset osaa tehdä valintansa ihan itse, kuuluivat siihen sitten baarikierrokset tai aikaisin aloitettu perhe-elämä. Kumpikin vaihtoehto on ihan yhtä hyvin eletty elämä, kunhan se tosiaan on itse tehty valinta.

[/quote]Olen oikeastaan samaa mieltä tuosta, että oma valinta on tärkeä tässä kysymyksessä. Jos henkilö esim. on psyykkisesti niin ongelmainen ja rajoittunut ettei pysty seurustelemaan vaikka oikeasti haluaisi, vaan aloittaa ensimmäisen suhteensa esim. 28-vuotiaana, hänellä on jäänyt nuoruus olennaisin osin elämättä.

.

Mielestäni se on enimmäkseen niiden ihmisten "fakta" jota toitottavat kun joku muu on elänyt eri tavalla kuin he itse. Tai jos jonkun muun elämä on ollut tosi kivaa ja onnellista; hyvä lapsuus, ihanat vanhemmat, sisarukset, koulu ja ystävät, terveys, opinnot, tulotaso jne. Kaikki on ollut kohtuudella ihanaa ja suhteellisen järkevää. Ei ole koettu elämäm koulun juttuja tyyliin maksakirroosi, pahoinpitely, pettäminen, velkakierre jne.

Sitten huokaillaan "nuoruus jäänyt elämättä voi voi".

Tai sitten sitä käytetään sellaisista alaikäisistä lapsista, jotka tekevät lapsia vaikka ovat sellaisia itsekin. Eli alle 18-vuotiaista alaikäisistä.

Vierailija kirjoitti:

  join ekat humalat 19-vuotiaana, seurustelin ensimmäisen kerran 20-vuotiaana, en ole ikinä ollut festareilla..

 

Voi originelli lumihiutale. IHAN NORMAALIA PERUSKAURAA.

Kyllä minä tunnen, että nuoruuteni jäi elämättä kun olen ollut milteinpä erakko n. reilut 7 vuotta masennuksen takia. Nyt parantuneena tajuaa, etten ole tehnyt mitään, sosiaaliset taidot ovat erittäin vajavaiset enkä kykene ja osaa edes tutustua normaalisti muihin ihmisiin. Vois vaikka masentua uudelleen.

Vastaan suoraan avaukseen.

Elämättä jäänyt nuoruus tarkoittaa mulle sitä, että murrosikä, kapina vanhempia vastaan, riskien otto (tyhmienkin), mokailu jäävät väliin. Sillä ei ole mitään tekemistä baareissa käymisen kanssa sinänsä. "Kiltit" ja "helpot" nuoret eivät koettele omia rajojaan ja tutustu sitä kautta itseensä. On iso riski, että heistä kasvaa ahdaskatseisia ja ahdistuneita aikuisia, jotka siirtävät ahdistuksensa ja elämänpelkonsa mahdollisiin omiin lapsiinsa.