Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..

"Coelho on yliarvostettu, pitkäveteistä ja muka syvällistä."

On monia, jotka ovat kanssasi täysin eri mieltä tästä asiasta. Tee itse perässä, jos ja kun vaikuttaa noin helpolta rahanteolta...

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Ravistelee ajatuksia, kun itse kukin alkaa tajuta, että saarelta ei ole poispääsyä elävänä... Se kuolemahan koskee aina muita... Yhtenä tärkeänä pointtina kirjassa on juurikin se, että koemme eläessämme herkästi olevamme kuolemattomia. Mutta sitä me emme ole... Myös menneisyyden pahojen tekojen kostaminen on kirjan pääteemoja. Nyt rangaistuksen saavat ne, jotka kuvittelivat jo päässeensä kuin koirat veräjästä niistä teoistaan. Jokaista epäillään vuorollaan mielipuoleksi hulluksi, joka lastenlorun mukaisesti karsii kymmenikköä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Wassmo, Herbjørg: Lasi maitoa, kiitos. Aivan järkyttävä kuvaus nuoresta tytöstä, jolle valehdeltiin, että pääsee Tukholmaan tarjoilijaksi, mutta joutuikin seksiorjaksi. Niin hirveää kuvailua, että voin pahoin koko kirjan alusta loppuun, mutta kirjaa ei vain voinut jättää kesken. Niin traumaattinen lukukokemus, etten ole vieläkään päässyt siitä yli. Varmaan 10 vuotta sitten luin kirjan. Hirveä siksi, että tietää lukuisten lasten ja nuorten joutuvan tuohon samaan joka ikinen päivä ja me vain ummistetaan asialta silmät ja korvat. 

Tämä kiteyttää niin täydellisesti sen, miten toisten ihmisten todellisia tragedioita toiset käyttävät sosiaalipornotyyppisenä kirjallisena tum puttamisena ja viihteenä. Silmät kiiluen luetaan kiihkokuola suusta valuen ja toisesta suupielestä sitten vakuutellaan, että on se niin hirveetää, kun kukaan ei tee mitään (itsekän et tehnyt muuta kuin makasit soffalla lukien kirjaa ja nauttien siitä viihtenäsi). En itse ikinä pystyisi tähän. Miten te kykenette? Miten kehtaatte?

Tässä on pointti kyllä. Tällaiset ihmiset ovat niitä samoja jotka jakavat hitaasti ajaneiden autojen tunnistetietoja somessa pedarivaroitusten kanssa, ja tulevat maalittaneeksi kohdettaan etsivän rakennustyömiehen. Eivätkä he ymmärrä edes hävetä.

Ei stana, huseeraatko sinä ahdistelijoiden puolustaja joka ikisessä palstan ketjussa? Että tänne kirjaketjuunkin piti tuota samaa uhriutumisviestiä tulla postaamaan, oot kyllä ihan uskomaton tyyppi!

Toisaalta oikeassahan hän on. Itsellenikin tuli juuri sama ihmistyyppi mieleen. 

En ole lukenut tuota kirjaa, mutta tuli vain mieleen, että eikö sitä kirjaa sitten olisi saanut lukea eikä siitä järkyttyä?

Miten siihen sitten pitäisi suhtautua?   Mitä itse sitten tekisit, tai paremminkin, mitä teit?  Siis mitä teit, kun luit kirjan?  

Vai etkö lukenut tai etkö lue, koska tiedät ettet voi tehdä mitään?  Eikö sekin ole pään puskaan työntämistä?

Vierailija kirjoitti:

Kahlasin koko ketjun läpi ja yksi hyvä jota ei mainittu on John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä. Kirja ei ole edes paksu, joten sen lukee helöosti yhdesdä illassa. Itse luin tämän 14 vuotiaana ja itkin aivan hillittömästi luettuani.

Hiiriä ja ihmisiä on vielä lukulistalla - mutta muistan, kuinka aikanaan otin Vihan hedelmät esiin asenteella, et nytpä käärin hihat ja kahlaan yhden klassikon... Sit mä luinkin sen aivan lumoutuneena yhdellä istumalla - enkä lainkaan muistanut, et mun oli tarkoitus sivistää itseäni.

Yläkoulussa ollessa mieleen jäi kirjat Poistui kotoaan sekä Rakas Mikael. Molemmat Marja-Leena Tiaisen kirjoja. Ehkä ne kirjat ymmärsi paremmin sen jälkeen, kun eräs tuttu kuoli onnettomuudessa. Sinikka Laineen kirjoissa oli joitakin mieleen jääneitä kuten Jos et pelkää pimeää ja Tyttö tuulesta, poika pimeästä. Muuten en silloin vielä lukenut mitään kovin järkyttävää. Tuija Lehtisen kirjoista pidin ja monet muistan aina.

Mieleen on jäänyt viime vuosilta myös yksi Afrikkaan liittyvä kirja, jossa olisiko ollut yli 40-vuotias nainen saa avioliiton ulkopuolisen lapsen ja tämä mies joka ehkä perheellinen haastaa naisen oikeuteen ja nainen tuomitaan kuolemaan uskonnon varjolla. Nainen pakenee lapsen kanssa aavikolle. Hän saa ulkomailta apua (mielenilmaus) ja teloitus perutaan. Kirja totta ja kansi kuvassa nainen itse. Nimi hukassa.

Anthony de Mello

Havahtuminen

Suon villi laulu, Delia Owens

Vasta kirjan luettuani minulle selvisi, että kyseessä on jonkin sortin miljardimyyntimenestysteos. Ja hyvä niin! Siinä on bestselleri, jonka lukeneiden puolesta olen todella onnellinen! Kaunista tekstiä, faktaa fiktiossa, tasapainoista, loistavaa kerrontaa, upea tarina.

Vierailija kirjoitti:

Annakun minä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinuhe. Luin sen ekakerran n. 11-12-vuotiaana, himolukija kun aina olen ollut. Sen jälkeen olen lukenut sen suunilleen viiden vuoden välein uudestaan ja aina löydän siitä jotain uutta ja ymmärrän sen eritavalla.

Komppaan. Itse luin ja kokoajan mielessä mitä oli mitä on Waltari syönyt kun tämä on aikasen hyvä? 

Siihen aikaan ja suomalaisen kirjoittamana  aivan yliveto. Ja kirjana? Jos et tätä lue et ole lukenut.

Sinuhesta olen kuullut sellaista, että Waltari, joka ei ollut koskaan edes käynyt Egyptissä, kirjoitti Sinuhen automaattikirjoituksella, siis jotenkin transsitilassa.  Ja että hän olisi itse tämän kertonut, että Sinuhe ikään kuin väijyi hänen elämässään koko ajan ja laittoi hänet kirjoittamaan ko. teoksen.

Kirjassa on niin autenttista tietoa sen ajan Egyptistä, että sitä on käytetty jopa Kairon yliopistossa oppikirjana.

Miten Waltari kykeni kirjoittamaan aiheesta ja niin täydellisesti?  Muitakin historiallisia romaaneja häneltä ilmestyi, oliko hänellä jollain lailla yliluonnollisia kykyjä ja hän pystyi kanavoimaan ne sillä tavoin kirjallisen lahjakkuutensa ansiosta?

Potaskaa. 

Waltarin tyyli nyt oli vain tutkia asiat etukäteen, ja kirjoittaa sitten kirja aiheesta. 

Stephen Kingin Tukikohta.

Myös moni muu Kingin teos on vaikuttanut voimakkaasti. Pidän hänen huumoristaan ja tyylistään kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amistead Maupin - Yön kuuntelijat. Luin joskus 18 vuotiaana ja on mielessä vielä näin nelinymppisenäkin. Muistaakseni kertoja oli nuori poika, jota oli käytetty seksuaalisesti hyväksi, vanhemmat olivat tehneet hänet vain sitä varten. Asui jossain kellarissa ja vieraat miehet kävivät raiskaamassa. Hän sairasti aidsia ja taisi kuollakin siihen.

En kyllä koskaan tarttuisi tuollaiseen kirjaan. Ei sillä, etteikö tuota tapahtuisi, mutta jos koko teos on kurjuudessa rypemistä, niin kaunokirjalliset ansiot jäävät vähälle.

Ja ei, en ole se ketjun alkupään avautuja enkä täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Siinä ehkä, että jonkinlaisesta sosiaalipornosta näissä saattaa olla kyse (en toki tiedä, kun en ole kirjaa lukenut enkä tiedä vaikutteita, miksi jotkut valitsevat tuollaista luettava).

Pahoittelut, jos jotakuta loukkasin.

Enpä olisi itsekään valinnut jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää. Muistaakseni noita asioita ei missään takakannessa kerrottu, että shokkina tuli lukiessa.

Waltari tutki Egyptin historiaa parikymmentä vuotta ennen Sinuhen kirjoittamista. Kirja itsessään valmistui nopeasti, muistaakseni tyyliin 3 kuukaudessa. Waltari sairasti bipolaarisuutta ja ilmeisesti maniavaiheessa takoi sen menemään.

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä lukenut Humisevaa harjua (Wuthering heights)

Romanttisesta nimestään huolimatta se kuuluu olevan läpikotaisin hirveä kirja.

Tunnen tarinaa ja kirjailijan elämää jonkin verran, mutta en spoilaa enempää.

Ehkä olen riittävän vahva lukemaan sen nyt.

Se oli ensimmäisiä aikuisten kirjoja, joita luin. Kun olin nuori, tietyn ikäisille lapsille ei kirjastossa annettu lainaksi mitään aikuisten osastolta! Tätä on vaikea uskoa nykyaikana. Humiseva harju on lempikirjani, tosin on muitakin hyviä kirjoja. Olen aikuisena lukenut kirjan neljällä muullakin kielellä. Muistan tarinan niin hyvin, että saan  selvää tekstistä myös vieraalla kielellä.

AikaEntinenEiKoskaanPalaa kirjoitti:

Raamattu, jota en kuitenkaan ihan kokonaan ole lukenut van jää kesken...

Monen kertaan kulloisenkin hallitsijan (paavin tai muun) muokkaama teos, joka on kirjoitettu aikana jolloin luultiin auringon kiertävän maata, ei tunnettu bakteereita, jne. Kirjan mukaan monet esim suomalaiset poliitikot kuitenkin toimivat.

Raamatun vanhimmat osat ovat peräisin ajalta, joka oli noin 3000 vuotta sitten. Kertomukset siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena ja jossain vaiheessa myös kirjallisena. Jos ei ole uskovainen, Raamatun kertomuksissa ja evankeliumissa voi silti nähdä ihmisen raadollisuuden: sotaa, väkivaltaa, ahneutta, kateutta, irstailua, toisten ihmisten alaspainamista...Oletko koskaan lukenut psalmeja? Jotkut psalmit ovat tosi vaikuttavia ja kauniita. Joissakin ihminen huutaa Jumalaa apuun, kun mikään muu ei auta. Joissakin on luonnon kauneuden ylistystä. 

Vierailija kirjoitti:

AikaEntinenEiKoskaanPalaa kirjoitti:

Raamattu, jota en kuitenkaan ihan kokonaan ole lukenut van jää kesken...

Monen kertaan kulloisenkin hallitsijan (paavin tai muun) muokkaama teos, joka on kirjoitettu aikana jolloin luultiin auringon kiertävän maata, ei tunnettu bakteereita, jne. Kirjan mukaan monet esim suomalaiset poliitikot kuitenkin toimivat.

Raamatun vanhimmat osat ovat peräisin ajalta, joka oli noin 3000 vuotta sitten. Kertomukset siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena ja jossain vaiheessa myös kirjallisena. Jos ei ole uskovainen, Raamatun kertomuksissa ja evankeliumissa voi silti nähdä ihmisen raadollisuuden: sotaa, väkivaltaa, ahneutta, kateutta, irstailua, toisten ihmisten alaspainamista...Oletko koskaan lukenut psalmeja? Jotkut psalmit ovat tosi vaikuttavia ja kauniita. Joissakin ihminen huutaa Jumalaa apuun, kun mikään muu ei auta. Joissakin on luonnon kauneuden ylistystä. 

Tekee mieli muistuttaa protestanteille, että myös Luther on hieman "muokannut" sellaisia Raamatun kohtia, joista ei pitänyt. Hän yllytti uskovaisia ajattelemaan, että ei tarvitse tehdä mitään hyvää. Pelastukseen riittää, kun sisimmässään uskoo Jumalaan.  Tämän ajattelutavan mukaan kristitty voi kulkea hymy huulilla koko elämänsä läpi ja sulkea silmänsä toisten ihmisten kärsimyksiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi nuorena luetuista kirjoista monet ravisutti.

Leon Uriksen Exodus 16-vuotiaana. Dostojevskin Rikos ja rangaistus sekä Idiootti, 14 - 17-vuotiaana. Utrion Eevan tyttäret joskus 25-v ja Doris Lessingin Shikasta ( ja Avioliitot vyöhykkeiden välillä, Siriuksen kokeet ja Planeetta 8) 24-vuotiaana. Stanislav Lemin Solaris ja Zimmer-Bradleyn Avalonin usvat tuli myös luetuksi nuorena, ja vaikuttivat.

Jatkan. Atwoodit löysin vasta viisikymppisenä, ja ne kolahtivat. Sinuhe on vaikuttanut, ei ensilukemalta mutta varsinkin sen jälkeen kun itse valmistuin lääkäriksi (26 v).

Yksi lempikirjani on Carrolin Liisa Ihmemaassa. Semmoinen tunnen olevani edelleen, 55 iässä. Maailma osaa totisesti aina yllättää, mutta tärkeintä on tietysti pysyä järkevänä ja muistaa kissansa (kuten Liisa).

Matemaatikko Carrol oli pe dof iili, joka pyysi n. 12-vuotiaan serkkunsa kättä tämän vanhemmilta ja otti todella äklöjä valokuvia tästä. Nykypäivänä joutuisi siitä linnaan. Tämä Carrolin lapsi-ihastus oli Liisan esikuva ja innoitti hänet tekemään kirjan. Tätä koskeva artikkeli oli kauan sitten Helsingin Sanomissa. Mua kuvottaa toi stoori joka kerta, etenkin, kun jengi ihailee tätä kirjailijaa. Vähän vastaavan henkinen kirjailija oli Peter Panin taustalla

Kiinnostus 12-vuotiaaseen tyttöön kuulostaa todella pahalta. Sellaisen toteuttaminen on väärin ja on rikos. Jossain nykyajan uutisessa kerrottiin, että Englannissa oli vielä 1800-luvun alkupuolella mahdollista mennä naimisiin 12-vuotiaan tytön kanssa. En tiedä milloin kyseinen pykälä poistettiin. Ja sentään sivistysvaltio. Kammottavaa.

Varmaan tuo Koskelan uhrista kirjoitettu kirja tulee jäämään mieleen moninkin tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna Karenina...

Joku kirjoitti joskus että tuo kirja olisi yksi niistä joissa kuvataan hyvin naisen mielenliikkeitä. Siinä mielessä näin miehenä olen ajatellut että voisi olla valaisevaa lukea tuo kirja, no empä ole saanut aikaiseksi.

Anna Karenina on valtavan suosittu rakkaustarina.  Siitä on tehty elokuvia, joiden kulkua on seurattu sydän pamppaillen.  Olen lukenut kirjan moneen kertaan. Mutta saatuani lapsen aloin nähdä tarinan eri tavalla. Kuinka päähenkilö saattoi hylätä oman lapsensa vieraan miehen ja oman nautintonsa  takia? Toisaalta aikuisena  ymmärtää,  että huono avioliitto jäytää ihmistä.  Aviomies ei  kai pahoinpidellyt Annaa, mutta oli kuolettavan ikävä ja tylsä. Maailma sai 80-90 -luvulla seurata tosielämän epäonnistunutta avioliittoa, jossa kokematon morsian huomasi sitoutuneensa väärään mieheen ja ilmeisesti mies ei ollut osanut herättää juuri tämän naisen vaistoja.

Nuorena äidinkielen opettajalta tehtäväksi saatu; Tanguy, aikamme lapsi.

Järkyttävä kuvaus alle kouluikäisen lapsen joutumisesta II maailmansodan jalkoihin yksin.Keskitysleireille ja lopulta orpokotiin rauhan tultua.

Tositarina jota suosittelen kaikille.

Peruskoulussa luin sellaisen, kuin Paahde. En kerennyt loppuun lukemaan, mutta muistan vieläkin mitä kaikkea siinä kirjassa tapahtui.

28v

Andre Brinkin Kuiva kausi. 70'apartheidin aikana ilmestynyt kuvaus Etelä-Afrikasta värillisen silmin.

Samaan aikaan kesätyössä kohtasin turistin ,valkoihoinen,joka ylpeänä kertoi tulevansa ko. paikasta. Olipa vaikeaa asiallisesti palvella häntä. Taisinkin olla tavallista hiljaisempi.