Lue keskustelun säännöt.
Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..
Paulo Coelho - Alkemisti sai alkuun henkisen heräämisen.
Kommentit (1325)
661/1325
|
05.07.2021 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Waltarin kirjat kaikki. Erityisesti mainittakoon Johannes Angelos, hienoakin hienomman ja riipaisevan rakkaustarinansa vuoksi.
Tulikärpästen Hauta - katsoin filmin ja luin kirjan. Paras koskaan näkemäni elokuva ja kirjakin top kympissä. Yhtymiä omaan lapsuuteeni niin että niskavillat nousee pystyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on varmaan jo mainittukin, mutta Väinö Linnan Täällä Pohjantähdessä alla oli hyvä trilogia.
Kuvaa hyvin erilaisia ihmisluonteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä lukenut Humisevaa harjua (Wuthering heights)
Romanttisesta nimestään huolimatta se kuuluu olevan läpikotaisin hirveä kirja.
Tunnen tarinaa ja kirjailijan elämää jonkin verran, mutta en spoilaa enempää.
Ehkä olen riittävän vahva lukemaan sen nyt.Se oli ensimmäisiä aikuisten kirjoja, joita luin. Kun olin nuori, tietyn ikäisille lapsille ei kirjastossa annettu lainaksi mitään aikuisten osastolta! Tätä on vaikea uskoa nykyaikana. Humiseva harju on lempikirjani, tosin on muitakin hyviä kirjoja. Olen aikuisena lukenut kirjan neljällä muullakin kielellä. Muistan tarinan niin hyvin, että saan selvää tekstistä myös vieraalla kielellä.
Luin tuon joskus teininä ja minusta se oli tylsä. Aivan liian hypetetty. Ehken ymmärtänyt sitä?
Nyt on PAKKO lähteä kirjastoon😃😄😄🏃♀️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä lukenut Humisevaa harjua (Wuthering heights)
Romanttisesta nimestään huolimatta se kuuluu olevan läpikotaisin hirveä kirja.
Tunnen tarinaa ja kirjailijan elämää jonkin verran, mutta en spoilaa enempää.
Ehkä olen riittävän vahva lukemaan sen nyt.Se oli ensimmäisiä aikuisten kirjoja, joita luin. Kun olin nuori, tietyn ikäisille lapsille ei kirjastossa annettu lainaksi mitään aikuisten osastolta! Tätä on vaikea uskoa nykyaikana. Humiseva harju on lempikirjani, tosin on muitakin hyviä kirjoja. Olen aikuisena lukenut kirjan neljällä muullakin kielellä. Muistan tarinan niin hyvin, että saan selvää tekstistä myös vieraalla kielellä.
Luin tuon joskus teininä ja minusta se oli tylsä. Aivan liian hypetetty. Ehken ymmärtänyt sitä?
Kaikki voidaan lukea sama kirja, mutta se on silti jokaiselle aivan eri kokemus. Minä rakastin humisevaa harjua ja itkin vuolaasti muutamassa kohdassa. Hauskana sattumana viimeksi eilen lainasin kirjasta pätkää kun juttelin mieheni kanssa lempikirjoistamme. Rakastan varmaan aina humisevaa harjua, se todella jätti jäljen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sadan vuoden yksinäisyys teki vaikutuksen.
Mahtavia lukuvinkkejä täällä! Olen aloittanut lukuhaasteen, jossa luen joka maasta kahden eri kirjailijan kirjan, jos vain suinkin löydän. Olen vielä eka maassa, aion lukea Khaled Hosseinin Leijapojan. kiva kun se on täällä mainittu, varmaan tosi hyvä.
On hyvä ja se toinenkin mainittu: Tuhat loistavaa aurinkoa ehkä vielä parempi
Sabine Kuegler, Viidakkolapsi, Paluu viidakkoon sekä Elämän viidakossa.
Hän kertoo lapsuudestaan vanhempiensa ja sisarustensa kanssa länsipapualaisessa viidakossa keskellä fayu-kansan ihmissyöjäheimoja.
Hänen vanhempansa päättivät ensimmäisinä valkoihoisina asettua asumaan tuon 400-henkisen heimon keskuuteen. Fayu-heimo eli hyvin alkukantaista ja sotaisaa elämää keskellä vaikeapääsyistä viidakkoa. Kueglerit olivat tulleet lähetyssaarnaajina ja alkoivat myös tutkimaan heimon kieltä. Hänen sairaanhoitajaäitinsä toimi heimon parissa mm. kätilönä. Sabine muutti pois heimon parista 17-vuotiaana muistaakseni Sveitsiin.
Tuo Viidakko lapsi kirja on mukava kertomus siitä miten erilaiset ihmiset tulevat toimeen jos arvostavat toisiaan. Siinä kirjassa on parasta se, kun lapset leikkivät keskenään ja kaikki sujuu hyvin, vaikka ovat niin erilaisista lähtökohdista. Nämä Sabinen vanhemmat eivät ainakaan muistaakseni tuputa uskontoa niin paljon ja arvostavat myös heimon tapoja. Näin kirjan teema ei ole kovin uskonnollinen.
Sabine voi niin hyvin tuolla asuessaan, että myöhemmissä kirjoissa huomaa sen kuinka hän ei tuon nuoruutensa jälkeen enää meinaa sopeutua elämään ilman viidakkoa ja tuota hiemoa. En muista kumpi kirja noista viimeisistä on kyseessä, olisko viimeinen jossa hän voi todella huonosti ja kokee elämän kaupungissa raskaaksi. Samaistuin siihen paljon ja monesti ajattelin sitä, että olisi jäänyt sinne heimon pariin asumaan niin vointi olisi voinut olla parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelliseen vielä se, että Sabine syntynyt vuonna 1972 ja elänyt viidakossa muistaakseni 5-vuotiaasta sinne 17-vuotiaaksi. Eli 80 ja 90-luvulla siellä asunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen päivänlaskua ei voi.
Naama oli kipeä siitä naamapalmuilusta.
Olisiko mahdollista, että tässä oli ehdottomasti se Suomen kaunokirjallisesti laaduttomin Finlandia-palkinnon saaja? Vai vieläkö joku tulevaisuudessa alittaa tämänkin riman? Oli kyllä luokattoman huonosti kirjoitettu eikä tahaton koomisuuskaan ainakaan itselläni kirjalle mikään Finlandia-palkintomeriitti ole. Sen siitä saa, kun palkinnon jakaa ei-kirjallisesti asiantunteva yksittäinen henkilö.
Usein näin, mutta kyseisenä vuonna, kun Sinisalon kirja valittiin palkinnon saajaksi, valitsijana oli erittäin pitkän uran tehnyt kirjallisuustieteilijä ja Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professuuriakin hoitava henkilö (Viikari). En nyt sanoisi että ei-kirjallisesti asiantunteva henkilö.
En itsekään pidä tuosta Sinisalon teoksesta, ei sillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anthony de mello: Havahtuminen.
Sen jälkeen mikään ei ole entisellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen päivänlaskua ei voi.
Naama oli kipeä siitä naamapalmuilusta.
Olisiko mahdollista, että tässä oli ehdottomasti se Suomen kaunokirjallisesti laaduttomin Finlandia-palkinnon saaja? Vai vieläkö joku tulevaisuudessa alittaa tämänkin riman? Oli kyllä luokattoman huonosti kirjoitettu eikä tahaton koomisuuskaan ainakaan itselläni kirjalle mikään Finlandia-palkintomeriitti ole. Sen siitä saa, kun palkinnon jakaa ei-kirjallisesti asiantunteva yksittäinen henkilö.
Usein näin, mutta kyseisenä vuonna, kun Sinisalon kirja valittiin palkinnon saajaksi, valitsijana oli erittäin pitkän uran tehnyt kirjallisuustieteilijä ja Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professuuriakin hoitava henkilö (Viikari). En nyt sanoisi että ei-kirjallisesti asiantunteva henkilö.
En itsekään pidä tuosta Sinisalon teoksesta, ei sillä.
Viikariin kolahtivat kaikki muodikkaat, silloin niin postmodernin tuoreilta (oikeasti muualla maailmassa jo varmaan 30 vuotta käytetyt) kirjalliset gimmeli-gammeli-vilkkuvalotehokeinot eli kikkailu erilaisilla kirjoitteluharjoituksilla, joita kirja on tulvillaan: siellä on muka-lehtijuttua, taisi olla haastetteluakin ja ensyklopedista kirjoittamista ym. Kamalaa lapsellista katso äiti mitä kaikkia kirjoittamisen lajeja mä osaan -esittelyä. Mutta silloin vetosi valitsijaan, kun tuo kaikki oli muotia (ja muualla maailmassa siis jo ihan tavan kauraa). Hulluinta on, että tuota katso äiti mitä kaikkea mä osaan -kirjallisuutta harrastetaan edelleen ja osa luulee, että se on edelleen jotenkin tosi tuoretta ja uudenaikaista. Itse skippaan nämä kikkailut kirjoissa ohi, ei voisi vähempää kiinnostaa. Ne eivät ikinä anna itse tarinaan mitään, mutta tekijästä itsestään tietty hirmusen antoisia.... kato äiti, mä osaan kirjoittaa tämmösen lehtijutun näköisen tekstinpätkän, eikö oo jännää. yöäh. Oikea kirjallisuus on vähän muuta kuin noita kikkailuja ja silmänlumetta. Hyvin näki Sinisalon teoksestakin. Se kaikki muu olikin ihan noloa, Jerry Cotton -tasoista B-luokan kirjoittamista. Ja sille Finlandia, koska kikkailu. Ihan kestämätöntä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
UInu, uinu lemmikkini oli käsittämättömän ahdistava lukukokemus, vaikkei siinä edes tapahdu juuri mitään.
Hymy tikkaiden juurella (Henry Miller) on yksi mieleenpainuneimmista teoksista.
Idiootti (Dostojevski) hymyilytti vielä pitkään sen jälkeen, kun olin palauttanut sen kirjastoon.
Johanna Sinisalon kirjat ovat myös jääneet pitkiksi ajoiksi kummittelemaan mielen perukoille.
Suurin vaikutus minuun on kuitenkin ollut Taru Sormusten Herrasta-teoksella (J.R.R. Tolkien) -se on kirja, joka sai minut päättämään, että haluan itsekin jonain päivänä olla kirjailija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkäsin lapsena lukea Laura Ingalsin kirjoja. Aikuisena tajusin, että niissä suhtauduttiin aika rasistisesti alkuasukkaisiin ja mustiin. Toisaalta se on ajan kuvausta ja historiaa valkoisista siirotolaisista Amerikan maalla.
Toisaalta esim. intiasnirn kohtaaminen oli vaarallista, oli syyt mitkä hyvänsä. Kovin erilaiset kulttuurit ja elämänkatsomukset kuitenkin. Siinä mielessä ihan ymmärrettävää ja jopa pakollista tietty ennakkoluuloiluus ja välttely.
Sama "ongelma" mulla. Jostain syystä olen unohtanut varsinkin tietyssä elämänvaiheessa lukemieni kirjojen nimet ja kirjoittajat kokonaan, vaikka joukossa oli monia vaikuttavia, joiden tapahtumat pyörivät yhä mielessä.
Nuorena, alle kaksikymppisenä, luin paljon klassikoita ja ne muistan edelleen hyvin, mutta ikävuosien 20-30 välillä lukemistani kirjoista muistan tuskin yhdenkään nimeä tai kirjailijaa. Sääli, koska joukossa on sellaisia, jotka haluaisin lukea uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi nuorena luetuista kirjoista monet ravisutti.
Leon Uriksen Exodus 16-vuotiaana. Dostojevskin Rikos ja rangaistus sekä Idiootti, 14 - 17-vuotiaana. Utrion Eevan tyttäret joskus 25-v ja Doris Lessingin Shikasta ( ja Avioliitot vyöhykkeiden välillä, Siriuksen kokeet ja Planeetta 8) 24-vuotiaana. Stanislav Lemin Solaris ja Zimmer-Bradleyn Avalonin usvat tuli myös luetuksi nuorena, ja vaikuttivat.
Jatkan. Atwoodit löysin vasta viisikymppisenä, ja ne kolahtivat. Sinuhe on vaikuttanut, ei ensilukemalta mutta varsinkin sen jälkeen kun itse valmistuin lääkäriksi (26 v).
Yksi lempikirjani on Carrolin Liisa Ihmemaassa. Semmoinen tunnen olevani edelleen, 55 iässä. Maailma osaa totisesti aina yllättää, mutta tärkeintä on tietysti pysyä järkevänä ja muistaa kissansa (kuten Liisa).
Matemaatikko Carrol oli pe dof iili, joka pyysi n. 12-vuotiaan serkkunsa kättä tämän vanhemmilta ja otti todella äklöjä valokuvia tästä. Nykypäivänä joutuisi siitä linnaan. Tämä Carrolin lapsi-ihastus oli Liisan esikuva ja innoitti hänet tekemään kirjan. Tätä koskeva artikkeli oli kauan sitten Helsingin Sanomissa. Mua kuvottaa toi stoori joka kerta, etenkin, kun jengi ihailee tätä kirjailijaa. Vähän vastaavan henkinen kirjailija oli Peter Panin taustalla
Kiinnostus 12-vuotiaaseen tyttöön kuulostaa todella pahalta. Sellaisen toteuttaminen on väärin ja on rikos. Jossain nykyajan uutisessa kerrottiin, että Englannissa oli vielä 1800-luvun alkupuolella mahdollista mennä naimisiin 12-vuotiaan tytön kanssa. En tiedä milloin kyseinen pykälä poistettiin. Ja sentään sivistysvaltio. Kammottavaa.
Mikäs tuossa tapauksessa sitten oli väärin ja rikos? Kirjan kirjoittaminen lapsille???
Shute; Viisi mustaa kanaa ja 12-vuotiaana Brinc; Villin lännen Kati
E. B. Whiten Lotta ystäväni (engl. Charlotte's Web). Kertomus possun ja hämähäkin ystävyydestä kosketti sydätäni lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin lukea Paulo Coelhon kirjaa Alef, joka on ilmeisesti vähän omaelämäkerrallinen. Siinä Coelhon kaltainen henkinen guru matkustaa Trans-Siberian rautatietä ja hän kumppaneineen pysähtyy johonkin venäläiseen kaupunkiin, jossa he menevät kerjäämään kouluttaakseen egoaan tai jotain. Eli joku rikas, hengellinen äijä menee kerjäämään, jotta hän jotenkin kehittyisi taas henkisesti, ja samalla hän todennäköisesti vie rahat joltain oikeasti köyhältä, joka olisi tarvinnut ne rahat elämiseen.
Se kirja jäi minulta siihen ja vannoin, etten enää koskaan lue mitään tuollaista. Tulee mieleen, että hengelliset ihmiset ovat aika usein juuri tuollaisia itsekkäitä minä-minä-ihmisiä, joille se oma perse on oikeasti tärkein, vaikka esitetään, että halutaan toisille hyvää.
Coelho on yliarvostettu, pitkäveteistä ja muka syvällistä.
Tuolla perusteella BB on erittäin syvällinen ja älyllinen TV- ohjelma.
Vierailija kirjoitti:
"Coelho on yliarvostettu, pitkäveteistä ja muka syvällistä."
On monia, jotka ovat kanssasi täysin eri mieltä tästä asiasta. Tee itse perässä, jos ja kun vaikuttaa noin helpolta rahanteolta...
Siis tähän piti vastata, BB siis on tuolla perusteella mainio TV- ohjelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Coelho on yliarvostettu, pitkäveteistä ja muka syvällistä."
On monia, jotka ovat kanssasi täysin eri mieltä tästä asiasta. Tee itse perässä, jos ja kun vaikuttaa noin helpolta rahanteolta...
Siis tähän piti vastata, BB siis on tuolla perusteella mainio TV- ohjelma.
Siis bb on mainio! Se on viihdyttävä ja kertoo paljon myös ihmisten käyttäytymisestä ja sosiaalisista suhteista.