Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita joiden mielenkiinto avioitumiseen on kadonnut?
17.06.2021 |
Olen parhaillaan pitkässä, vakaassa parisuhteessa, ja olen aina ajatellut meneväni nykyisen mieheni kanssa ennen pitkää naimisiin. Häistä tai avioliitosta puhuttaessa mies kuitenkin hokee kuinka se on ajankohtaista vasta myöhemmin, ei vielä jne jne. Olen hiljalleen tehnyt sellaisen havainnon, etten tiedä haluanko koko avioliittoa enää. En osaa kuvitella itseäni onnelliseksi hääpäivänä, ja tuntuu että miehen vastahakoisuus on tappanut kaiken mielenkiinnon mitä minulla on aikaisemmin avioliittoa kohtaan ollut. Kaipaisin kohtalotovereita, miten olette ratkaisseet ongelman? Syttyikö mielenkiinto kuitenkin uudelleen, päättyikö parisuhde vai miten menettelitte asian kanssa?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nykyään niin kauhea hinku naimisiin ole enää ihmisillä, vanhanaikaista touhua iskeä itselleen jotain palloa jalkaan. Johtunee jonkinlaisesta alitajuisesta tiedostamisesta, ettei ne parisuhteet kuitenkaan kestä loputtomiin niin mitä suotta.
Tässä ketjussa moni miettiikin, kannattaako jatkaa suhdetta mahdollisesti vielä muutama vuosi, jos mies kokee sitoutumisen ”pallona jalassa” ja katselee vähintään alitajuisesti muita vaihtoehtoja. Ainakaan sellaisessa tilanteessa ei kannata hankkia mitään yhteistä (taloa, kesämökkiä, lapsia).
Mutta mikä ihmeen tarve naisilla on päästä naimisiin? Onko se joku sellainen "lyödään lukkoon"-juttu heille että silloin ei mies pääse niin helpolla pakoon vai? Ehkä juuri siksi miehetkin kokee sen pallona jalassa, ikäänkuin nainen haluaa omia itselleen ja eikös täällä ole paljon hoettu, että "toista ei voi omistaa".
Minusta tässä ketjussa on jo selitetty naisnäkökulma erittäin hyvin. Miksi miehet kokevat sen pallona jalassa, jos on vaikka asuttu yhdessäkin jo vuosia? Miksi mies ei halua ”lyödä juttua lukkoon” jos kerran on sitoutunut ja rakastaa? Tuosta sinunkin tekstistäkin ilmenee taas, että mies haluaa pitää jalan oven välissä, ei halua sitoutua näkyvästi yhden naiseen koska sitten voisi ehkä joku toinen potentiaalisesti jäädä saamatta, jos sellainen olisi muuten ollut tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nykyään niin kauhea hinku naimisiin ole enää ihmisillä, vanhanaikaista touhua iskeä itselleen jotain palloa jalkaan. Johtunee jonkinlaisesta alitajuisesta tiedostamisesta, ettei ne parisuhteet kuitenkaan kestä loputtomiin niin mitä suotta.
Tässä ketjussa moni miettiikin, kannattaako jatkaa suhdetta mahdollisesti vielä muutama vuosi, jos mies kokee sitoutumisen ”pallona jalassa” ja katselee vähintään alitajuisesti muita vaihtoehtoja. Ainakaan sellaisessa tilanteessa ei kannata hankkia mitään yhteistä (taloa, kesämökkiä, lapsia).
Mutta mikä ihmeen tarve naisilla on päästä naimisiin? Onko se joku sellainen "lyödään lukkoon"-juttu heille että silloin ei mies pääse niin helpolla pakoon vai? Ehkä juuri siksi miehetkin kokee sen pallona jalassa, ikäänkuin nainen haluaa omia itselleen ja eikös täällä ole paljon hoettu, että "toista ei voi omistaa".
Minusta tässä ketjussa on jo selitetty naisnäkökulma erittäin hyvin. Miksi miehet kokevat sen pallona jalassa, jos on vaikka asuttu yhdessäkin jo vuosia? Miksi mies ei halua ”lyödä juttua lukkoon” jos kerran on sitoutunut ja rakastaa? Tuosta sinunkin tekstistäkin ilmenee taas, että mies haluaa pitää jalan oven välissä, ei halua sitoutua näkyvästi yhden naiseen koska sitten voisi ehkä joku toinen potentiaalisesti jäädä saamatta, jos sellainen olisi muuten ollut tarjolla.
Miksei yhdessä voi muka olla sitoutuneena ilman jotain avioliittoa. Eihän se pettämistä ja lähtemistä estä kuitenkaan jos sellainen on tapahtuakseen, mutta ilmeisesti nää on sitten niitä juttuja että nainen esim. kuvittelee usein myös lapsen miehen kanssa tekemällä jotenkin omivansa sen miehen itselleen pysyvästi. Kuten sanottua, ketään ei voi omistaa ja jokainen on vapaa taivaan lintunen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nykyään niin kauhea hinku naimisiin ole enää ihmisillä, vanhanaikaista touhua iskeä itselleen jotain palloa jalkaan. Johtunee jonkinlaisesta alitajuisesta tiedostamisesta, ettei ne parisuhteet kuitenkaan kestä loputtomiin niin mitä suotta.
Tässä ketjussa moni miettiikin, kannattaako jatkaa suhdetta mahdollisesti vielä muutama vuosi, jos mies kokee sitoutumisen ”pallona jalassa” ja katselee vähintään alitajuisesti muita vaihtoehtoja. Ainakaan sellaisessa tilanteessa ei kannata hankkia mitään yhteistä (taloa, kesämökkiä, lapsia).
Mutta mikä ihmeen tarve naisilla on päästä naimisiin? Onko se joku sellainen "lyödään lukkoon"-juttu heille että silloin ei mies pääse niin helpolla pakoon vai? Ehkä juuri siksi miehetkin kokee sen pallona jalassa, ikäänkuin nainen haluaa omia itselleen ja eikös täällä ole paljon hoettu, että "toista ei voi omistaa".
Minusta tässä ketjussa on jo selitetty naisnäkökulma erittäin hyvin. Miksi miehet kokevat sen pallona jalassa, jos on vaikka asuttu yhdessäkin jo vuosia? Miksi mies ei halua ”lyödä juttua lukkoon” jos kerran on sitoutunut ja rakastaa? Tuosta sinunkin tekstistäkin ilmenee taas, että mies haluaa pitää jalan oven välissä, ei halua sitoutua näkyvästi yhden naiseen koska sitten voisi ehkä joku toinen potentiaalisesti jäädä saamatta, jos sellainen olisi muuten ollut tarjolla.
Miksei yhdessä voi muka olla sitoutuneena ilman jotain avioliittoa. Eihän se pettämistä ja lähtemistä estä kuitenkaan jos sellainen on tapahtuakseen, mutta ilmeisesti nää on sitten niitä juttuja että nainen esim. kuvittelee usein myös lapsen miehen kanssa tekemällä jotenkin omivansa sen miehen itselleen pysyvästi. Kuten sanottua, ketään ei voi omistaa ja jokainen on vapaa taivaan lintunen.
Ei estäkään, mutta jos olet sitoutunut etkä ole toistaiseksi suunnitellut pettämistä, miksi se virallinen naimisiinmeno on niin kamalaa? Ei kyse ole omistamisesta. Tässä ketjussa on naiset jo vastanneet, lue vastaukset ajatuksella niin ehkä ymmärrät. Ja tiedoksesi, että parisuhteessa kukaan ei ole täysin vapaa, koska suhteessa on se toinenkin ihminen. Jos täyttä vapautta haluat niin sitten pysyt sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Ja tiedoksesi, että parisuhteessa kukaan ei ole täysin vapaa, koska suhteessa on se toinenkin ihminen. Jos täyttä vapautta haluat niin sitten pysyt sinkkuna.
Ahaa, tällä kertaa taas näin päin kun miehelle argumentoidaan. Mut annas olla jos mies sanoo jotain sinne päinkään että nainen on sitten hänen eukko, niin johan löytyy tuo omistamiskortti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nykyään niin kauhea hinku naimisiin ole enää ihmisillä, vanhanaikaista touhua iskeä itselleen jotain palloa jalkaan. Johtunee jonkinlaisesta alitajuisesta tiedostamisesta, ettei ne parisuhteet kuitenkaan kestä loputtomiin niin mitä suotta.
Tässä ketjussa moni miettiikin, kannattaako jatkaa suhdetta mahdollisesti vielä muutama vuosi, jos mies kokee sitoutumisen ”pallona jalassa” ja katselee vähintään alitajuisesti muita vaihtoehtoja. Ainakaan sellaisessa tilanteessa ei kannata hankkia mitään yhteistä (taloa, kesämökkiä, lapsia).
Mutta mikä ihmeen tarve naisilla on päästä naimisiin? Onko se joku sellainen "lyödään lukkoon"-juttu heille että silloin ei mies pääse niin helpolla pakoon vai? Ehkä juuri siksi miehetkin kokee sen pallona jalassa, ikäänkuin nainen haluaa omia itselleen ja eikös täällä ole paljon hoettu, että "toista ei voi omistaa".
Minusta tässä ketjussa on jo selitetty naisnäkökulma erittäin hyvin. Miksi miehet kokevat sen pallona jalassa, jos on vaikka asuttu yhdessäkin jo vuosia? Miksi mies ei halua ”lyödä juttua lukkoon” jos kerran on sitoutunut ja rakastaa? Tuosta sinunkin tekstistäkin ilmenee taas, että mies haluaa pitää jalan oven välissä, ei halua sitoutua näkyvästi yhden naiseen koska sitten voisi ehkä joku toinen potentiaalisesti jäädä saamatta, jos sellainen olisi muuten ollut tarjolla.
Miksei yhdessä voi muka olla sitoutuneena ilman jotain avioliittoa. Eihän se pettämistä ja lähtemistä estä kuitenkaan jos sellainen on tapahtuakseen, mutta ilmeisesti nää on sitten niitä juttuja että nainen esim. kuvittelee usein myös lapsen miehen kanssa tekemällä jotenkin omivansa sen miehen itselleen pysyvästi. Kuten sanottua, ketään ei voi omistaa ja jokainen on vapaa taivaan lintunen.
Sitoutuminen parisuhteessa tarkoitaa, ettet heilu samaan aikaan muiden naisten kanssa. Jos haluat olla vapaa taivaan lintunen ja tehdä kaikkea kivaa kaikkien kanssa, niin sitoutunut parisuhde ei ole sinun juttusi. Silloin tietysti naimisiinmenokin on vaan pallo jalassa silleen ikävä, että se voi karkottaa mahdollisuuksia. Näistä kannattaa kertoa naiselle heti ensi treffeillä, koska niitäkin miehiä löytyy, jotka osaavat sitoutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nykyään niin kauhea hinku naimisiin ole enää ihmisillä, vanhanaikaista touhua iskeä itselleen jotain palloa jalkaan. Johtunee jonkinlaisesta alitajuisesta tiedostamisesta, ettei ne parisuhteet kuitenkaan kestä loputtomiin niin mitä suotta.
Tässä ketjussa moni miettiikin, kannattaako jatkaa suhdetta mahdollisesti vielä muutama vuosi, jos mies kokee sitoutumisen ”pallona jalassa” ja katselee vähintään alitajuisesti muita vaihtoehtoja. Ainakaan sellaisessa tilanteessa ei kannata hankkia mitään yhteistä (taloa, kesämökkiä, lapsia).
Mutta mikä ihmeen tarve naisilla on päästä naimisiin? Onko se joku sellainen "lyödään lukkoon"-juttu heille että silloin ei mies pääse niin helpolla pakoon vai? Ehkä juuri siksi miehetkin kokee sen pallona jalassa, ikäänkuin nainen haluaa omia itselleen ja eikös täällä ole paljon hoettu, että "toista ei voi omistaa".
Minusta tässä ketjussa on jo selitetty naisnäkökulma erittäin hyvin. Miksi miehet kokevat sen pallona jalassa, jos on vaikka asuttu yhdessäkin jo vuosia? Miksi mies ei halua ”lyödä juttua lukkoon” jos kerran on sitoutunut ja rakastaa? Tuosta sinunkin tekstistäkin ilmenee taas, että mies haluaa pitää jalan oven välissä, ei halua sitoutua näkyvästi yhden naiseen koska sitten voisi ehkä joku toinen potentiaalisesti jäädä saamatta, jos sellainen olisi muuten ollut tarjolla.
Miksei yhdessä voi muka olla sitoutuneena ilman jotain avioliittoa. Eihän se pettämistä ja lähtemistä estä kuitenkaan jos sellainen on tapahtuakseen, mutta ilmeisesti nää on sitten niitä juttuja että nainen esim. kuvittelee usein myös lapsen miehen kanssa tekemällä jotenkin omivansa sen miehen itselleen pysyvästi. Kuten sanottua, ketään ei voi omistaa ja jokainen on vapaa taivaan lintunen.
Sitoutuminen parisuhteessa tarkoitaa, ettet heilu samaan aikaan muiden naisten kanssa. Jos haluat olla vapaa taivaan lintunen ja tehdä kaikkea kivaa kaikkien kanssa, niin sitoutunut parisuhde ei ole sinun juttusi. Silloin tietysti naimisiinmenokin on vaan pallo jalassa silleen ikävä, että se voi karkottaa mahdollisuuksia. Näistä kannattaa kertoa naiselle heti ensi treffeillä, koska niitäkin miehiä löytyy, jotka osaavat sitoutua.
Kuten myös meitä naisia, jotka ymmärsimme, mitä tuossa kommentissa sanottiin ja jotka itsekin sitoudumme menemättä naimisiin.
Itsellä on ollut sama tilanne. Yhdessä.oltu yli 10 vuotta ja viime syksynä sain lopulta taottua miehen päähän, että jollain tavalla meidän on varmistettava yhteisen omaisuuden siirtyminen leskelle, vaikka ollaankin vasta alle 4-kymppisiä. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu, eikä se vanhanakaan kiva ole alkaa toisen sisarusten tai heidän lastensa kanssa jakaa omaa kotiaan. Meillä ei siis ole lapsia, emmekä aio niitä hankkia.
Nyt ollaan menossa naimisiin, heti, kun koronatilanne helpottaa niin, ettei tarvitse viedä omia todistajia maistraattiin. Koko asiassa ei ole meille mitään romanttista aspektia, vaan kyse on ihan juridisesta sopimuksesta. On helpompaa ja halvempaa mennä naimisiin kuin teettää läjä testamentteja ja muita asiakirjoja lakimiehellä, etsiskellä todistajia niille jne.
Ymmärrän siis hyvin, miksi halutaan naimisiin, jos on hankittu/ollaan aikeissa hankkia yhteistä omaisuutta ja/tai lapsia. Muutenhan suhde ei miksikään muutu, oltiin sitten avo- tai avioliitossa, mutta eron tai kuoleman sattuessa avioliitossa oleva pääsee paljon vähemmällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielenkiinto , mun aviomieheni on täysin NOLLASSA !
EI yhtään tykytä.
Avioliitossa kohta 40 v.❗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tiedoksesi, että parisuhteessa kukaan ei ole täysin vapaa, koska suhteessa on se toinenkin ihminen. Jos täyttä vapautta haluat niin sitten pysyt sinkkuna.
Ahaa, tällä kertaa taas näin päin kun miehelle argumentoidaan. Mut annas olla jos mies sanoo jotain sinne päinkään että nainen on sitten hänen eukko, niin johan löytyy tuo omistamiskortti.
Kyllä varmasti, jos asia ilmaistaan noin. Jos mies olettaa, että nainen on häntä varten mutta hänellä itsellään ei ole mitään sitoutumulsia suhteessakaan, niin tuo on varmasti lopputulos. Parisuhde on kahden kauppa jossa yleensä tehdään kompromisseja. Kannattaa myös opetella kunnioittavaa kielenkäyttöä kumppania kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nykyään niin kauhea hinku naimisiin ole enää ihmisillä, vanhanaikaista touhua iskeä itselleen jotain palloa jalkaan. Johtunee jonkinlaisesta alitajuisesta tiedostamisesta, ettei ne parisuhteet kuitenkaan kestä loputtomiin niin mitä suotta.
Tässä ketjussa moni miettiikin, kannattaako jatkaa suhdetta mahdollisesti vielä muutama vuosi, jos mies kokee sitoutumisen ”pallona jalassa” ja katselee vähintään alitajuisesti muita vaihtoehtoja. Ainakaan sellaisessa tilanteessa ei kannata hankkia mitään yhteistä (taloa, kesämökkiä, lapsia).
Mutta mikä ihmeen tarve naisilla on päästä naimisiin? Onko se joku sellainen "lyödään lukkoon"-juttu heille että silloin ei mies pääse niin helpolla pakoon vai? Ehkä juuri siksi miehetkin kokee sen pallona jalassa, ikäänkuin nainen haluaa omia itselleen ja eikös täällä ole paljon hoettu, että "toista ei voi omistaa".
Minusta tässä ketjussa on jo selitetty naisnäkökulma erittäin hyvin. Miksi miehet kokevat sen pallona jalassa, jos on vaikka asuttu yhdessäkin jo vuosia? Miksi mies ei halua ”lyödä juttua lukkoon” jos kerran on sitoutunut ja rakastaa? Tuosta sinunkin tekstistäkin ilmenee taas, että mies haluaa pitää jalan oven välissä, ei halua sitoutua näkyvästi yhden naiseen koska sitten voisi ehkä joku toinen potentiaalisesti jäädä saamatta, jos sellainen olisi muuten ollut tarjolla.
Miksei yhdessä voi muka olla sitoutuneena ilman jotain avioliittoa. Eihän se pettämistä ja lähtemistä estä kuitenkaan jos sellainen on tapahtuakseen, mutta ilmeisesti nää on sitten niitä juttuja että nainen esim. kuvittelee usein myös lapsen miehen kanssa tekemällä jotenkin omivansa sen miehen itselleen pysyvästi. Kuten sanottua, ketään ei voi omistaa ja jokainen on vapaa taivaan lintunen.
Sitoutuminen parisuhteessa tarkoitaa, ettet heilu samaan aikaan muiden naisten kanssa. Jos haluat olla vapaa taivaan lintunen ja tehdä kaikkea kivaa kaikkien kanssa, niin sitoutunut parisuhde ei ole sinun juttusi. Silloin tietysti naimisiinmenokin on vaan pallo jalassa silleen ikävä, että se voi karkottaa mahdollisuuksia. Näistä kannattaa kertoa naiselle heti ensi treffeillä, koska niitäkin miehiä löytyy, jotka osaavat sitoutua.
Kuten myös meitä naisia, jotka ymmärsimme, mitä tuossa kommentissa sanottiin ja jotka itsekin sitoudumme menemättä naimisiin.
Kukaan ei pakota teitä naimisiin. Olisi hienoa, jos ymmärtäisitte, että on olemassa muitakin ihmisiä ja parisuhteita kuin omanne.
Miksei vaan voi hyväksyä, että kaksi itsenäistä ihmistä on yhdessä, mutta eivät halua rasittaa rakkautta valmiiksi määrätyllä oikeuksilla ja etuisuuksilla? Eihän ne kaikkien suhteissa tuo hyötyä. Varsinkin jos toinen on huomattavasti varakkaampi (ja kohta joku lässyttää, ettei rahalla ole väliä rakkaudessa; kyllä on).
Jos avioliitosta poistettaisiin kaikki lailliset oikeudet, menisivätkö ihmiset naimisiin? Jäisi siis jäljelle pelkkä rakkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lakimies, mutta voisin kuvitella, että avioliiton juridisen puolen voisi hoitaa melkein kokonaan kahden keskisillä sopimuksilla.
Tätä taustaa vasten miehesi suhtautuminen avioliittoon, että "sen aika ei ole vielä" tarkoittaa aika yksiselitteisesti sitä, että hän ei ole valmis sitoutumaan kanssasi "vielä". Jos olette olleet yhdessä jo melkein kymmenen vuotta, niin tuskin hän koskaan haluaa sitoutua.
Ja niille, jotka nyt tulevat sanomaan, että voi sitä sitoutua ilman avioliittoakin... Varmasti näin, mutta se, että ap:n mies lykkää avioliittoa, osoittaa, että hänelle avioliitto edustaa sitoutumista. Jos hän haluaisi sitoutua muuten, hän osoittaisi sen, tekisi juuri siten "toisin".
Nämä ajatukset on itsellekin ehkä vähän herännyt. Olisi ehkä helpompaa, jos syitä olisi joskus saanut muitakin kuin "ei vielä". Tämä epämääräisyys ja ristiriita saa kieltämättä olon tuntumaan siltä, että mies haluaa pitää jalkaa oven välissä, jos minä en ehkä kuitenkaan kelpaakaan hänelle. Toisaalta sanoo haluavansa naimisiin, mutta ei sitten ilmeisesti minun kanssani kuitenkaan. Juridisia sopimuksia voi toki varmasti tehdä muillakin tavoin, mutta kuvittelisin avioitumisen olevan näistä helpoin.
Ap
Toivottavasti ei mene niin, että haluat lapsia ja miehellä sama ”ei vielä” ja jossain vaiheessa, että juna meni jo
Mitä järkeä, kun se päälle nelikymppisenä viimeistään päättyy eroon kumminkin, nainen kyllästyy mieheen jos ei muuta syytä löydy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioliitto ei ole enää niin suuressa arvossa ylipäätään. Ennen vanhaan se oli lähes pakollista.
Nykyään monet hankkivat yhteisen asuntolainan ja lapset ja elävät "avioliitonomaisesti" mutta eivät koskaan mene naimisiin, koska eivät ole uskovaisia. Jotkut menevät naimisiin vasta eläkeikäisinä kun lapset on jo maailmalla jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OSA 2
Hankimme yhteistä omaisuuttakin, mutta naimisiin ei ole menty. Jo vuosikaudet olen pelännyt, että toiselle meistä tapahtuu jotain. Kummallakin on hieman kimurantit perhesuhteet, joten esim.kuoleman yhteydessä on aika todennäköistä, että jonkunlaisia ongelmia seuraa perikunnan kanssa. Yhteinen kotimme on molempien nimissä, joten oman kodin menetys pelottaa. Tuntuu myös kohtuuttomalta, että emme saisi päättää toisiamme koskevista asioista sairauden tai kuoleman hetkellä.
Viimeiset vuodet ovat olleet tosi vaikeita, sillä asia on vaivannut minua enemmän ja enemmän, riitelemme siitä myös usein. Mies haluaisi nyt avioitua, mutta minulle tämä asia on menettänyt merkityksensä. Tai ehkä tämä on väärin ilmaistu, sillä sen sijaan, että avioliitto olisi menettänyt merkityksensä, siitä on tullut ikävä ja negatiivinen asia TÄMÄN IHMISEN KANSSA. Eli se ei olisikaan "suhteen täyttymys" ja merkkipaalu pitkässä yhteisessä elämässä. Ainoastaan jotain, johon liittyy surua, tietynlaista katkeruutta ja pahaa mieltä omalta osaltani. Odotin niin pitkään, näin sen avioliiton hienona asiana johon tiivistyisi yhteinen elämämme. Saisin vihdoin olla puolisolleni vaimo ja hän minulle aviomies. Jakaisimme kaiken niin hyvässä kuin pahassa (kuten olemme tehneet tähänkin asti, mutta jotenkin sen ajattelin vievän asiat vielä uudelle, syvemmälle tasolle). Nyt tuntuu siltä, että kun en koskaan hänelle kelvannut vaimoksi, miehen vastentahtoisuus on tappanut minustakin halun avioitumiseen. Tämä tuntuu tosi pahalta. Läheisyys väliltämme on hiipunut, sillä asia on takaraivossa aina jollain tasolla. Haluan myös suojella itseäni, en halua olla läheinen ihmisen kanssa joka saa minulle olon etten kelpaa. Tämä on äärimmäisen surullista, sillä vuosikausia kuvittelin suhteemme olevan erityinen ja täynnä rakkautta.
Eli avioliitto kelpaa, kun sinulle olisi sopinut, mutta kun toinen on vihdoin valmis se ei sinulle enää sovi?Hyvänen aika tuota itsekkyyttäsi! Jos muuten rakkautta on riittänyt, niin mitä väliä milloin vihkiytyy.
Niin, ongelma taitaa tässä olla se, että ajan kuluessa ymmärtää, ettei toisen tunteet olekaan olleet lainkaan samalla tasolla kuin omat. Siinä kohtaa ne omatkin tunteet alkavat sitten hiipua, hitaasti mutta varmasti, sillä koko suhde ja sen historia näyttäytyykin aivan uudessa valossa. Alkaa epäillä toista ja toisen tarkoitusperiä avioliitolle "miksi nyt haluaa avioitua, kun ei ensimmäisen kymmenen/kahdenkymmenen/kolmenkymmenen vuoden jälkeen ollut siihen valmis?" Jos tässä onkin itsekkyyttä niin kyllä se on vain ja ainoastaan tervettä sellaista. Ei naimisiinmenon haluamisessa ole mitään väärää tai luonnotonta, sen ei pitäisi olla kohtuuton toive jos tunnetaan rakkautta toista kohtaan. Jos siis ajatus on olla yhdessä koko loppuelämä. Toki jos sellaista toivetta ei ole, niin miksi ihmeessä sitä menisi naimisiin? Ei kuitenkaan ole oikein tuhlata toisen elämää vuosikymmeniä, pitää siinä kuuluisassa "löysässä hirressä" ja antaa ymmärtää, että jonain päivänä olisikin ehkä halukas avioitumaan.
Mistä olet saanut päähäsi että avioliitto tarkoittaa automaattisesti parempaa rakkautta? Vai haluatko vain uskoa niin, mitä suurin osa ihmisistä tekee. Opettele rakastamaan itseäsi, silloin ei tarvi odottaa mitään toiselta.
Missä väitin, että avioliitto = parempi rakkaus? Voi olla rakastunut ja rakastaa ilman avioliittoa ja rakkaus voi olla hyvää. Kuitenkaan toiveessa avioitua ei ole mitään väärää, sillä näin on yhteiskuntamme toistaiseksi rakennettu: jos kuolet, sinut perii sisarukset tai vanhemmat tai joku muu, ei kuitenkaan puoliso ilman avioliittoa tai testamenttia (jolloin vero huomattavasti isompi). Jos sairastut, tekee päätökset sinua koskien vanhemmat tai sisarukset (tai se avopuoliso jos olet tajunnut nimetä hänet henkilöksi joka saa nämä päätökset tehdä). Kyllä minulle on merkitystä sillä, että se ihminen joka on minua lähinnä (=puolisoni) on se, joka minut perii ja saa tehdä päätökset esim. hoitoani koskien jos en itse siihen kykene. On myös monia muita virallisia yhteyksiä, joissa avioliitolla on merkitystä. Kuitenkin itselleni se halu avioitua perustuu siihen tunteeseen: tässä on se ihminen jonka kanssa haluan olla ja jota rakastan. Johonkin asiaan sitoutuminen virallisesti voi syventää vielä suhdetta, mutta en missään kohtaa väittänyt, että rakkaus muttuisi sillä paremmaksi.
Minut perii lapseni, tietysti. Ja hän myös on se, jonka olen nimennyt lähiomaisekseni tekemään päätökset sellaisessa tilanteessa, jossa itse en siihen ole kykenevä. Puolisoni on minua kahdeksan vuotta vanhempi ja hänellä on perussairauksia, joiden takia on jopa todennäköistä, että hän kuolee tai on ainakin ennen minua laitoshoidon tarpeessa. Tai esimerkiksi onnettomuustapauksessa on todennäköisempää, että hän on samassa onnettomuudessa ja sen seurauksena kyvytön päättämään hoidetaanko minua vai ei.
Silti hän on se ihminen, jonka kanssa haluan olla ja jota rakastan.
Kaikilla ei ole lapsia. Pitäisikö kaikkien lapsettomien sitten tehdä testamentti jollekin sukulaisten lapsille ja toivoa, että jotkut katkerat sukulaoset luotettavasti hoitelevat asiat? Vai olisiko kuitenkin fiksumpaa avioitua sen läheisimmän eli puolison kanssa?
Mistä ylipäätään kumpuaa tämä ajatusmalli, että mies suorastaan pitää pakottaa avioliittoon? Siis onhan tässä maailma täynnä miehiä, jotka arvostavat sitoumista ja perhettä. Ei tarvitse olla lapsia (tai niitä edes haluta), silti voi mieskin haluta mennä naimisiin. Avioliitto toistaiseksi helpottaa perintöasioita, kaikkien virallisten asioiden hoitamista ja muutenkin antaa signaalin siitä, että kyseessä on toisiinsa sitoutunut ja vakiintunut pariskunta.
Me oltiin 10 vuotta yhdessä ennenkuin mentiin naimisiin. Minä siitä naimisiinmenosta lopulta puhuin ja sitten mentiin, miehellä ei kiirettä mihinkään.
Nyt jos tulisi ero niin en enää ikinä haluaisi naimisiin ja olisi kamalaa, jos joku mies naimisiinmenoa ehdottaisi.
Meillä ei ollut kunnon häitä, mutta kalliin hääpuvun ostin ja kuvat otettiin. Vieraina oli vain molempien vanhemmat ja minun sisaret, puoliso on ainoa lapsi.
Jos jostain syystä ero tulisi niin en tosiaankaan enää ikinä menisi naimisiin, häät kiinnostaa nuorempana, mutta ei enää keski-ikäisenä.
Avoliitosta on helpompi häippästä ja viedä kaikki mukanaan kuin avioliitosta. Itselle ei jäänyt kuin omat ja likan tavarat. Ei yhtään huonekalua saati ruokailuvälinettä saanut mukaan. En halua enään avoliittoon asumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tiedoksesi, että parisuhteessa kukaan ei ole täysin vapaa, koska suhteessa on se toinenkin ihminen. Jos täyttä vapautta haluat niin sitten pysyt sinkkuna.
Ahaa, tällä kertaa taas näin päin kun miehelle argumentoidaan. Mut annas olla jos mies sanoo jotain sinne päinkään että nainen on sitten hänen eukko, niin johan löytyy tuo omistamiskortti.
Olen eri, mutta ei tuo edellinen kirjoittaja ole vastuussa siitä mitä muut naiset sanovat. Jotkut varmasti jankkaavat siitä omistamisesta. Niin tekee miehetkin, kuten juuri sinä. Monet naiset taas eivät ole siitä omistamislässytyksestä kiinnostuneita mihinkään suuntaan. Itse ainakin olen nähnyt sillä perustellun niin karmeita asioita uskottomuuskeskusteluissa, että olen tullut allergiseksi koko lauseelle ja siitä tulee välitön pettäjäviba - ihan sukupuolesta riippumatta. Eiköhän meitä ole aika monta muutakin.
Minut perii lapseni, tietysti. Ja hän myös on se, jonka olen nimennyt lähiomaisekseni tekemään päätökset sellaisessa tilanteessa, jossa itse en siihen ole kykenevä. Puolisoni on minua kahdeksan vuotta vanhempi ja hänellä on perussairauksia, joiden takia on jopa todennäköistä, että hän kuolee tai on ainakin ennen minua laitoshoidon tarpeessa. Tai esimerkiksi onnettomuustapauksessa on todennäköisempää, että hän on samassa onnettomuudessa ja sen seurauksena kyvytön päättämään hoidetaanko minua vai ei.
Silti hän on se ihminen, jonka kanssa haluan olla ja jota rakastan.