Onko täällä muita joiden mielenkiinto avioitumiseen on kadonnut?

Vierailija kirjoitti:

Sellastaseon kirjoitti:

Ymmärrän tuntemuksesi. 

Edellisessä parisuhteessa asuimme yhdessä, ostimme talon, hankimme koiran mutta emme koskaan menneet kihloihin tai naimisiin, vaikka olimme yhdessä yli 10 vuotta. Minun intoni mennä naimisiin kuoli vuosien aikana juuri tuon jahkailun takia, ja ehkä se sitten tappoi kaikki tunteenikin loppujen lopuksi. Jälkikäteen ajateltuna olimme toisillemme vaan ihan täysin vääriä. Erosimme, mies löysi heti uuden (tosin niin löysin itsekin :D) ja mies meni samantien kihloihin, hankki lapsen ja on menossa nyt naimisiin. Kaikki aluille tyyliin vuoden sisään. Kyllähän se vähän kirpaisi, mutta sanoisin nyt että hyvä ettemme menneet naimisiin. Hyvä ettemme tehneet jälkikasvua. En ollut miehelle se oikea eikä hän minulle. Lisäksi uskon siihen että kun se naimisiinmenon momentum on ohi, niin ei sitä enää tule. Joo, voi olla jotain poikkeuksia, mutta en usko siihen ennenkuin itse näen tai koen. 

Tätäkin olen pohtinut, että kuoleeko ne tunteetkin sitten jossain vaiheessa yhtä lailla. Muuten suhteessa ei tosiaan ole ollut juuri valittamista, mutta olen kyllästynyt elämään tässä kummallisessa välitilassa.

Ap

Kyllä tunteetkin kuolevat jossain vaiheessa tuollaisissa välitilasuhteissa. Onhan tuo loukkaavaa. Et ole miehellesi se unelmien täyttymys ja siksi hän ei halua naimisiin. Jos mies olisi ylpeä sinusta, hän haluaisi sitouttaa sinut, ettei kukaan muu vie sinua.

Vierailija kirjoitti:

Seurustelen ainoastaan ihmisen kanssa joka jakaa kanssani samanlaiset arvot ja miehelleni oli täysin selvää, että menemme naimisiin ja hääpäivä päätettiin jo seurustelun alussa ja nyt suunnittelemme häitä.

Selvää se oli meillekin, mutta niin vain sitä kosintaa ei ole kuulunut. Ja vastaukseksi saan "sitten joskus".

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurustelen ainoastaan ihmisen kanssa joka jakaa kanssani samanlaiset arvot ja miehelleni oli täysin selvää, että menemme naimisiin ja hääpäivä päätettiin jo seurustelun alussa ja nyt suunnittelemme häitä.

Selvää se oli meillekin, mutta niin vain sitä kosintaa ei ole kuulunut. Ja vastaukseksi saan "sitten joskus".

Ap

Usein tarkoittaa ei koskaan..olen pahoillani.

AP:n tilanne kuulostaa omaltani siinä mielessä, että olen alkanut epäillä omien tunteideni vähenemistä miestä kohtaan joka ei halua sitoutua. Olen seurustellut muutaman vuoden mutta mies ei halua muuttaa yhteen. Kolmekymppisiä ollaan. Ennen odotin yhteenmuuttoa, suunnittelin ja katsoin asuntoja. Nyt on into sitten lopahtanut. Haaveilen kuitenkin perheestä ja ennen naimisiinmenostakin mutta olen alkanut epäillä, tapahtuuko näitä asioita tänään miehen kanssa koskaan.

Vierailija kirjoitti:

AP:n tilanne kuulostaa omaltani siinä mielessä, että olen alkanut epäillä omien tunteideni vähenemistä miestä kohtaan joka ei halua sitoutua. Olen seurustellut muutaman vuoden mutta mies ei halua muuttaa yhteen. Kolmekymppisiä ollaan. Ennen odotin yhteenmuuttoa, suunnittelin ja katsoin asuntoja. Nyt on into sitten lopahtanut. Haaveilen kuitenkin perheestä ja ennen naimisiinmenostakin mutta olen alkanut epäillä, tapahtuuko näitä asioita tänään miehen kanssa koskaan.

Tämä kuulostaa kyllä tutulta. Ehkä siksi ei koko avioliitto enää kiinnosta, jos sisimmässäni uskon kuitenkin ettei sitä tämän miehen kanssa tule tapahtumaan.

Ap

"se, että ap:n mies lykkää avioliittoa, osoittaa, että hänelle avioliitto edustaa sitoutumista. Jos hän haluaisi sitoutua muuten, hän osoittaisi sen, tekisi juuri siten "toisin"."

Todella hyvin kiteytetty.

Tuossa kohtaa kannattaa jo laittaa suhde poikki.

Vierailija kirjoitti:

AP:n tilanne kuulostaa omaltani siinä mielessä, että olen alkanut epäillä omien tunteideni vähenemistä miestä kohtaan joka ei halua sitoutua. Olen seurustellut muutaman vuoden mutta mies ei halua muuttaa yhteen. Kolmekymppisiä ollaan. Ennen odotin yhteenmuuttoa, suunnittelin ja katsoin asuntoja. Nyt on into sitten lopahtanut. Haaveilen kuitenkin perheestä ja ennen naimisiinmenostakin mutta olen alkanut epäillä, tapahtuuko näitä asioita tänään miehen kanssa koskaan.

Täällä sama. Haaveilen edelleen yhteisestä kodista, oikeasta parisuhteesta ja perheestäkin, mutta en näe haaveissa enää mukana tätä miestä. Tuntuu että kun tämä suhde ei etene sinne minne sitoutuneet suhteet yleensä etenevät, ainoa mitä meidän suhteessa on enää odotettavaa on että koska erotaan. Varsinkin kun minä tosiaan haluan noita asioita. Mieluummin nyt kuin ”sitten joskus” , koska mitä vaan voi tapahtua eikä asiat ehkä tapahdu koskaan jos niitä oikein lykkää. Elämä on tässä ja nyt ja haluan nauttia siitä nyt enkä odotella ”parempia aikoja”. Täydellistä hetkeä ei koskaan tule. Ymmärrän sinua, aapeeta, muita samassa tilanteessa olevia. Joku tähän tulee tietysti sanomaan että parisuhde on muutakin kuin häät ja yhteinen koti, mutta kukin päättää itse mitä parisuhde itselle merkitsee ja mitä siihen haluaa kuuluvan. Minulle nämä ovat tärkeitä. Se ei ole sen huonompaa kuin että joku muu ei halua naimisiin ollenkaan koskaan.

Mikä siinä naimisiin menossa naisia kiinnostaa? Ihan yhtälailla sen suhteen saa päätettyä, vaikka naimisissa olisittekin, joten mikään "elämäimiemme loppuun asti" ei välttämättä kuitenkaan toteutu.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä naimisiin menossa naisia kiinnostaa? Ihan yhtälailla sen suhteen saa päätettyä, vaikka naimisissa olisittekin, joten mikään "elämäimiemme loppuun asti" ei välttämättä kuitenkaan toteutu.

Niin, miksi ihmiset menevät naimisiin? Minusta se on romanttista. Tietty mahdollisuus eroon on olemassa, mutta jos olet ajatellut että tämä on nyt toistaiseksi se loppuelämän kumppani, niin miksi ei voisi mennä naimisiin, sen sijaan että sitten ehkä asuu vaikka 20 vuotta yhdessä olematta aviopari (varsinkin jos kuvioin aiotaan tuoda lapsia). Minusta se kertoo pitkälti siitä, onko oikeasti ajatellut että me kaksi voisimme olla ehkä loppuelämäni yhdessä, vai onko kyseessä ”katsellaan”-suhde, jossa vähän mietitään olisiko jossain sitten kuitenkin parempaa tarjolla. Jälkimmäisessä lähteminen on nopeampaa ja helpompaa kerta ei olla aviossa. Siksi kai jotkut eivät vihille tahdo.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä naimisiin menossa naisia kiinnostaa? Ihan yhtälailla sen suhteen saa päätettyä, vaikka naimisissa olisittekin, joten mikään "elämäimiemme loppuun asti" ei välttämättä kuitenkaan toteutu.

Naimisiin meno kiinnostaa silloin kun suhdetta ei olla päättämässä. Miehillä vissiin mielessä enempi mahdollisuus vaihtoon ja siksi naimisiin meno on liian sitovaa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä naimisiin menossa naisia kiinnostaa? Ihan yhtälailla sen suhteen saa päätettyä, vaikka naimisissa olisittekin, joten mikään "elämäimiemme loppuun asti" ei välttämättä kuitenkaan toteutu.

Haluan sitoutua kumppaniini kaikin mahdollisin tavoin. Ajatus avioon astelemisesta on mielestäni romanttinen, ja sen lisäksi siitä on käytännön hyötyä mm yllättävän kuoleman sattuessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:n tilanne kuulostaa omaltani siinä mielessä, että olen alkanut epäillä omien tunteideni vähenemistä miestä kohtaan joka ei halua sitoutua. Olen seurustellut muutaman vuoden mutta mies ei halua muuttaa yhteen. Kolmekymppisiä ollaan. Ennen odotin yhteenmuuttoa, suunnittelin ja katsoin asuntoja. Nyt on into sitten lopahtanut. Haaveilen kuitenkin perheestä ja ennen naimisiinmenostakin mutta olen alkanut epäillä, tapahtuuko näitä asioita tänään miehen kanssa koskaan.

Täällä sama. Haaveilen edelleen yhteisestä kodista, oikeasta parisuhteesta ja perheestäkin, mutta en näe haaveissa enää mukana tätä miestä. Tuntuu että kun tämä suhde ei etene sinne minne sitoutuneet suhteet yleensä etenevät, ainoa mitä meidän suhteessa on enää odotettavaa on että koska erotaan. Varsinkin kun minä tosiaan haluan noita asioita. Mieluummin nyt kuin ”sitten joskus” , koska mitä vaan voi tapahtua eikä asiat ehkä tapahdu koskaan jos niitä oikein lykkää. Elämä on tässä ja nyt ja haluan nauttia siitä nyt enkä odotella ”parempia aikoja”. Täydellistä hetkeä ei koskaan tule. Ymmärrän sinua, aapeeta, muita samassa tilanteessa olevia. Joku tähän tulee tietysti sanomaan että parisuhde on muutakin kuin häät ja yhteinen koti, mutta kukin päättää itse mitä parisuhde itselle merkitsee ja mitä siihen haluaa kuuluvan. Minulle nämä ovat tärkeitä. Se ei ole sen huonompaa kuin että joku muu ei halua naimisiin ollenkaan koskaan.

Olen tuo jolle vastasit. Samaa mietin että mitä odotella enää kun ei sille ole oikeasti mitään painavaa syytä. Tuntuu niin vaikealta kun ympärillä ihmiset muuttaa puolen vuoden seurustelun jälkeen yhteen ja ovat onnellisia, kun itse niin kovasti olisin halunnut sitä jo vuosi-pari sitten ja ensin olin siinä käsityksessä että se olisi tapahtumassa. Nyt olen menettämässä uskon ja kiinnostuksen kaikkeen. Olen valitettavasti alkanut jo miettiä että onko tuolla jossain mies joka haluaisi sitä yhteistä elämää kanssani suunnitella ja rakentaa ja se pelottaa. :( Kun tämä nykyinen ei tee mitään saadakseen minut pidettyä omanaan eikä yritä edetä yhteistä tulevaisuutta kohti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:n tilanne kuulostaa omaltani siinä mielessä, että olen alkanut epäillä omien tunteideni vähenemistä miestä kohtaan joka ei halua sitoutua. Olen seurustellut muutaman vuoden mutta mies ei halua muuttaa yhteen. Kolmekymppisiä ollaan. Ennen odotin yhteenmuuttoa, suunnittelin ja katsoin asuntoja. Nyt on into sitten lopahtanut. Haaveilen kuitenkin perheestä ja ennen naimisiinmenostakin mutta olen alkanut epäillä, tapahtuuko näitä asioita tänään miehen kanssa koskaan.

Täällä sama. Haaveilen edelleen yhteisestä kodista, oikeasta parisuhteesta ja perheestäkin, mutta en näe haaveissa enää mukana tätä miestä. Tuntuu että kun tämä suhde ei etene sinne minne sitoutuneet suhteet yleensä etenevät, ainoa mitä meidän suhteessa on enää odotettavaa on että koska erotaan. Varsinkin kun minä tosiaan haluan noita asioita. Mieluummin nyt kuin ”sitten joskus” , koska mitä vaan voi tapahtua eikä asiat ehkä tapahdu koskaan jos niitä oikein lykkää. Elämä on tässä ja nyt ja haluan nauttia siitä nyt enkä odotella ”parempia aikoja”. Täydellistä hetkeä ei koskaan tule. Ymmärrän sinua, aapeeta, muita samassa tilanteessa olevia. Joku tähän tulee tietysti sanomaan että parisuhde on muutakin kuin häät ja yhteinen koti, mutta kukin päättää itse mitä parisuhde itselle merkitsee ja mitä siihen haluaa kuuluvan. Minulle nämä ovat tärkeitä. Se ei ole sen huonompaa kuin että joku muu ei halua naimisiin ollenkaan koskaan.

Olen tuo jolle vastasit. Samaa mietin että mitä odotella enää kun ei sille ole oikeasti mitään painavaa syytä. Tuntuu niin vaikealta kun ympärillä ihmiset muuttaa puolen vuoden seurustelun jälkeen yhteen ja ovat onnellisia, kun itse niin kovasti olisin halunnut sitä jo vuosi-pari sitten ja ensin olin siinä käsityksessä että se olisi tapahtumassa. Nyt olen menettämässä uskon ja kiinnostuksen kaikkeen. Olen valitettavasti alkanut jo miettiä että onko tuolla jossain mies joka haluaisi sitä yhteistä elämää kanssani suunnitella ja rakentaa ja se pelottaa. :( Kun tämä nykyinen ei tee mitään saadakseen minut pidettyä omanaan eikä yritä edetä yhteistä tulevaisuutta kohti.

I feel you… :( Ihan väistämättähän tämä vähentää tunteita ja saa epäilemään miehen tunteita. Koska minä ainakin haluaisin olla mahdollisimman paljon yhdessä rakkaani kanssa. Jakaa kodin. Mies valittelee että ai kun yhteistä aikaa on niin vähän ja minä mietin mielessäni hiljaa kyynisesti että miksi et sitten tee niitä ratkaisuja että sitä aikaa olisi enemmän. Että meillä voisi olla yhteistä aikaa vaikka joka aamupalalla tai iltapalalla ja ennen nukkumaanmenoa mutta sinä et halua muuttaa yhteen.

Jos on jo enemmän ikää, niin kannattaa muistaa, että vain jos menee ennen 50v naimisiin, on oikeutettu leskeneläkkeeseen myöhemmin. (En oo ihan varma tosta ikärajasta) tuli vaan mieleen tollanen juridinen juttu.

Meilläkään mies ei ole vielä valmis. Voi olla ettei koskaan tule olemaankaan. Olen hyväksynyt tämän. Suhteemme on muutoin edennyt, kuten suhteet etenevät. On menty kihloihin, muutettu yhteen ja saatu lapsia. Onneksi kyseessä ei ole kuitenkaan mikään valtava menetys minulle, koska tietenkin arkemme jatkuisi täsmälleen samanlaisena kuin tähänkin asti vaikka etenemisimme vihille asti. Leskeneläke on ainoa asia, joka hieman vaivaa. Toivottavasti sellaiselle ei sitten omalla kohdallani tule tarvetta. Kylläkin toivon, että jonain päivänä mieheni tulee vielä järkiinsä. Hyvää kannattaa odottaa.

Mikä ihme siinä on, että aina kun nainen puhuu halustaan mennä naimisiin, tulee ne muutamat huutamaan turhista prinsessajuhlista ja siitä kuinka avioliitolla ei ole mitään merkitystä. On muitakin syitä haluta naimisiin, eikä siihen välttämättä kuulu häät mitenkään!

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme siinä on, että aina kun nainen puhuu halustaan mennä naimisiin, tulee ne muutamat huutamaan turhista prinsessajuhlista ja siitä kuinka avioliitolla ei ole mitään merkitystä. On muitakin syitä haluta naimisiin, eikä siihen välttämättä kuulu häät mitenkään!

Jep: nainen ei saa haluaa naimisiin, mutta ei myöskään olla sinkkuna. Aina tulee porukkaa huutelemaan. ”Miksi ne prinsessajuhlat on tärkeät?! Tajuatko että sut voidaan siltikin jättää?!?” tai ”Olet liian kranttu! Olet liian itsenäinen! Et ole edes mikään nainen kun et halua miestä!”

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään mies ei ole vielä valmis. Voi olla ettei koskaan tule olemaankaan. Olen hyväksynyt tämän. Suhteemme on muutoin edennyt, kuten suhteet etenevät. On menty kihloihin, muutettu yhteen ja saatu lapsia. Onneksi kyseessä ei ole kuitenkaan mikään valtava menetys minulle, koska tietenkin arkemme jatkuisi täsmälleen samanlaisena kuin tähänkin asti vaikka etenemisimme vihille asti. Leskeneläke on ainoa asia, joka hieman vaivaa. Toivottavasti sellaiselle ei sitten omalla kohdallani tule tarvetta. Kylläkin toivon, että jonain päivänä mieheni tulee vielä järkiinsä. Hyvää kannattaa odottaa.

Olette kuitenkin menneet kihloihin, muuttaneet yhteen ja perustaneet perheen? Aika eri tilanne kuin monella tässä ketjussa kirjoittaneella.

Pitäisin outona tuollaista tilannetta, eli sitä, että ollaan jo kuitenkin kymmenisen vuotta oltu yhdessä, ja ihan "oikeasti aikuisia" ihmisiä ja sitten kuitenkin sanotaan, että ei vielä. Ymmärtäisin, jos ei haluaisi naimisiin ollenkaan, mutta onko toi ei vielä siksi, että ei ole valmis sitoutumaan vai eikö halua naimisiin, mutta uskoo sinun haluavan eikä viitsi sanoa sitä siksi ääneen? Se on jokaisen oma asia, haluaako naimisiin vai ei, mutta tuollainen pitkittäminen lähinnä vaikuttaa siltä, että siihen liittyy jotain epävarmuutta.

Luulen, että tähänkin auttaa keskustelu. Miettisin myös itse, että mitä haluan parisuhteelta: onko ok olla suhteessa, jossa menee nyt hyvin, mutta toinen ei ole halukas sitoutumaan "loppuelämäksi"? Onko naimisiinmeno minulle tärkeää ja miksi? Tämän perustelisin toiselle osapuolelle. Kuinka tärkeää se on? Voinko elää toisinkin? Mitä käytännön vaikutusta sillä olisi? Olisiko ok antaa asian nyt olla ja miettiä asiaa sitten uudestaan, jos mies joskus on valmis?

Miettisin vastauksen noihin kysymyksiin ensin ja sitten keskustelisin miehen kanssa ja tekisin selväksi oman kantani (oli se sitten mikä vaan) ja sanoisin, että haluan häneltä rehelliset vastaukset, että asia vaivaa.