Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Itsellä nuorena myös oli kaveriporukka, jossa koin ulkopuolisuutta usein. Erään kerran olivat tehneet reissun, josta sain vasta myöhemmin kuulla kautta rantain. Siis kaikki muut neljä olivat olleet siellä mukana. Se oli tavallaan kerrasta poikki -tilanne eli siinä hetkessä loukkaannuin niin, etten enää koskaan hengannut heidän porukassaan.

Yksi heistä on yhä parhaita ystäviäni ja jengi on itseäni lukuunottamatta yhä kasassa. Nykyään voin jo ymmärtää ne syyt, miksi alunperinkin koin joukossa ulkopuolisuutta. Uskon, että kaikille oli lopulta helpotus kun tajusin jättäytyä pois. Ehkä vähän nolottaa, että tuli ylipäätään roikuttua mukana.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä nuorena myös oli kaveriporukka, jossa koin ulkopuolisuutta usein. Erään kerran olivat tehneet reissun, josta sain vasta myöhemmin kuulla kautta rantain. Siis kaikki muut neljä olivat olleet siellä mukana. Se oli tavallaan kerrasta poikki -tilanne eli siinä hetkessä loukkaannuin niin, etten enää koskaan hengannut heidän porukassaan.

Yksi heistä on yhä parhaita ystäviäni ja jengi on itseäni lukuunottamatta yhä kasassa. Nykyään voin jo ymmärtää ne syyt, miksi alunperinkin koin joukossa ulkopuolisuutta. Uskon, että kaikille oli lopulta helpotus kun tajusin jättäytyä pois. Ehkä vähän nolottaa, että tuli ylipäätään roikuttua mukana.

Laivareissu ja hyttiin mahtuu 4, mutta ei 5?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo-o, ensimmäiset muistot lapsuudesta: Minulla oli pari hyvää kaveria, joiden kanssa kaksistaan meni kivasti, mutta heti kun oltiin kolmistaan tai porukassa oli joku muukin, jätettiin ulkopuoliseksi. Enkä vain ulkopuoliseksi, vaan tulin kiusatuksikin.

Tällaista porukasta jättämistä on ollut läpi elämän erilaisissa elämänvaiheissa, ja ehkä olen jopa vähän muokkautunut sellaiseksi, että en edes odota olevani kaikessa mukana, ja siksikin jään ulkopuoliseksi?

Viimeisimmät kokemukset työelämästä. Pari vuotta sitten työpaikalleni perustettiin wa-ryhmä, jossa höpötellään niitä näitä ja välillä työasioitakin. Työ on sen luontoista, ettei siellä kauheasti pysty puhumaan työkavereiden kanssa muuta kuin niitä työasioita. Tuolla ryhmässä huomasin, että toiset tietävät toisistaan asioita joita minä en. Ovat pitäneet eritavoin yhteyttä työajan ulkopuolella, tavanneetkin.

Oikeastaan ihan viimeisin on se, että tänään mulle selvisi, että lapseni luokan vanhemmilla on myös oma wa-ryhmä. En tiedä kuinka kauan on ollut, mutta minua siihen ei koskaan ole liitetty, eikä kukaan asiasta maininnut.

Mä en kyllä ymmärrä, miten joku voi vetää herneet nenään, jos jotkut töissä on kavereita keskenään vapaa-ajalla. Ei se niin mene, että jos käyn Pirkon kanssa vapaa-aikana lenkillä, pitäisi käydä 50 muunkin työkaverin kanssa. Jotain rajaa nyt uhriutumiseen.

Ei mulla ole yhtään hernettä nenässä. :) Ehkä olin epäselvä viestissäni. Ja meidän työporukassa on 6 henkeä.

Kunhan vain kerroin omia kokemuksiani keskustelun aiheeseen liittyen. Ei tässä sen kummempaa uhriutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo-o, ensimmäiset muistot lapsuudesta: Minulla oli pari hyvää kaveria, joiden kanssa kaksistaan meni kivasti, mutta heti kun oltiin kolmistaan tai porukassa oli joku muukin, jätettiin ulkopuoliseksi. Enkä vain ulkopuoliseksi, vaan tulin kiusatuksikin.

Tällaista porukasta jättämistä on ollut läpi elämän erilaisissa elämänvaiheissa, ja ehkä olen jopa vähän muokkautunut sellaiseksi, että en edes odota olevani kaikessa mukana, ja siksikin jään ulkopuoliseksi?

Viimeisimmät kokemukset työelämästä. Pari vuotta sitten työpaikalleni perustettiin wa-ryhmä, jossa höpötellään niitä näitä ja välillä työasioitakin. Työ on sen luontoista, ettei siellä kauheasti pysty puhumaan työkavereiden kanssa muuta kuin niitä työasioita. Tuolla ryhmässä huomasin, että toiset tietävät toisistaan asioita joita minä en. Ovat pitäneet eritavoin yhteyttä työajan ulkopuolella, tavanneetkin.

Oikeastaan ihan viimeisin on se, että tänään mulle selvisi, että lapseni luokan vanhemmilla on myös oma wa-ryhmä. En tiedä kuinka kauan on ollut, mutta minua siihen ei koskaan ole liitetty, eikä kukaan asiasta maininnut.

Lisäys vielä, että naisporukoista näissäkin kyse.

Jos oppilaiden vanhempien ryhmään kuuluu vaan naisia, ei sitä edes ole tarkoitettu koko luokalle vaan on pienemmän porukan.

Niin no, minäkin olen nainen. Ja kuulemani mukaan siellä on suurin osa luokan lasten äideistä, ei mikään pienen porukan ryhmä.

Tämä selvisi vieläpä opettajan kautta. Ope mainitsi ryhmän eräässä viestissä, ja aloin kysellä, että mikäs tällainen ryhmä on.

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksinäiset odottaa, että pyydetään mukaan. Vois sitä itsekin olla aktiivinen ystävystymisen suhteen.

Eihän tässä yksinäisyydestä ole kyse. Tai no, en lukenut jokaista viestiä, ehkä joku on kertonut tuntevansa yksinäisyyttäkin - enkä tiedä kenelle viestisi osoitit.

Kysehän on nyt siitä, että kuulut jo johonkin porukkaan oli se sitten työyhteisö, harrastus, tai joku muu, ja muut puuhastelee yhdessä näiden ryhmien ulkopuolellakin, mutta itse et saa kutsua mukaan. Jos ei itse ole ollut samassa tilanteessa, niin ehkä ei pysty ymmärtämään miltä se tuntuu.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta olen huomannut että sellaisten kanssa lähentyy enemmän, joille kertoo henkilökohtaisista asioistaan ja murheistaan. Toki niitä ei kaikille halua eikä välttämättä kannata avata ja se on täysin ok, eikä missään nimessä pidä vetää tuota yli ja puhua vain itsestään, sillä siihen väsyy kuka tahansa, eikä välttämättä kannata täysin uudelle tuttavuudelle ruveta paasaamaan.

Tarkoitan sitä, että kun itse on avoin ja kertoo henkilökohtaista ja luottamuksellista toiselle, niin henkilö kokee olevansa luotettu ja kokee myös helpommaksi kertoa omia asioitaan takaisin, ja sillä tavalla lähentyy ihan vahingossakin, kun molemmat oppivat toisistaan enemmän. Enkä nyt meinaa että pitäisi paljastaa suurimmat salaisuutensa, vaan ihan jotain arkipäiväisen henkilökohtaista - miten vituttaa kun mies teki sitä ja tätä tai miten rasittaa kun sisko pitää taas mykkäkoulua.

Jos pitää etäisen viileät välit, eli että ei ikinä puhu henkilökohtaisista asioistaan, niin sellaisen ihmisen kanssa on aika vaikea lähentyä syvemmin. Jos toinen ei ikinä kerro mitään itsestään ja jutustelee vain hyvänpäivänjuttuja, niin ei sellaiselle ole luontevaa kertoa itsestäänkään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä nuorena myös oli kaveriporukka, jossa koin ulkopuolisuutta usein. Erään kerran olivat tehneet reissun, josta sain vasta myöhemmin kuulla kautta rantain. Siis kaikki muut neljä olivat olleet siellä mukana. Se oli tavallaan kerrasta poikki -tilanne eli siinä hetkessä loukkaannuin niin, etten enää koskaan hengannut heidän porukassaan.

Yksi heistä on yhä parhaita ystäviäni ja jengi on itseäni lukuunottamatta yhä kasassa. Nykyään voin jo ymmärtää ne syyt, miksi alunperinkin koin joukossa ulkopuolisuutta. Uskon, että kaikille oli lopulta helpotus kun tajusin jättäytyä pois. Ehkä vähän nolottaa, että tuli ylipäätään roikuttua mukana.

Laivareissu ja hyttiin mahtuu 4, mutta ei 5?

Ei 😄 mutta olisin varmaan tuostakin nuorena suutahtanut... Vaikka syy olisi ollut järkevä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi muita kavereita. Jos ovat sosiaalisesti näin rajoittuneita, että olet kertonut yksinäisyydestäkin, eivätkä siltikään pyydä, niin tilanne ei tule muuttumaan.

Mun mielestä nämä kaikki on ihania ihmisiä eivätkä varmasti tahallaan halua satuttaa. Mutta siinä mielessä oikeassa olet, että tilanne tuskin yhtäkkiä muuttuu. Kiinnostaa, eikö muut ole kokeneet jossain ympyröissä vastaavaa? Ap

En koskaan missään harrastuksissa, koska olen harrastanut aina vain jumppaa ja kuntosalia. Mutta opiskeluporukassa kyllä. Yksi porukasta makasi minun poikaystäväni ystävän kanssa. Niille tuli riitaa. Sen jälkeen tönä opiskelukaveri alkoi vältellä minua. Törkeintä oli, kun hän kutsui 3 muuta opiskeluporukasta mökkiviikonlopulle, mutta ei minua.

Mulla kaveriryhmä, jossa nykyään ollaan harvoin yhteydessä ja tuntuu siktä, että se olen minä joka sitä asiaa pitää yllä. Tiedän, että niillä muilla on myös toinen viestiryhmä, koska he sattuivat samaan paikkaan töihin ja viestittelivät siellä työasioista. En tiedä kuinka aktiivisesti ne viestittelee siellä, mutta on ne puhunu siellä paljon myös yksityisasioita.

Kyllähän se tuntuu pahalta, kun miettii, että jätetäänkö mua tarkotuksellisesti ulkopuolelle. Monta kertaa käynyt myös niin, että mä ehdotan tapaamista ja kaikille sopii, mutta sitten päivää ennen tai sinä päivä yhtäkkiä ei kenellekkään sovi. Mutta toisaalta on jo sen verran ikää, että mieluummin olen ilman kavereita kuin sellasten kanssa, jotka ei mun seuraani kaipaa.

N35

Vierailija kirjoitti:

Joo-o, ensimmäiset muistot lapsuudesta: Minulla oli pari hyvää kaveria, joiden kanssa kaksistaan meni kivasti, mutta heti kun oltiin kolmistaan tai porukassa oli joku muukin, jätettiin ulkopuoliseksi. Enkä vain ulkopuoliseksi, vaan tulin kiusatuksikin.

Tällaista porukasta jättämistä on ollut läpi elämän erilaisissa elämänvaiheissa, ja ehkä olen jopa vähän muokkautunut sellaiseksi, että en edes odota olevani kaikessa mukana, ja siksikin jään ulkopuoliseksi?

Viimeisimmät kokemukset työelämästä. Pari vuotta sitten työpaikalleni perustettiin wa-ryhmä, jossa höpötellään niitä näitä ja välillä työasioitakin. Työ on sen luontoista, ettei siellä kauheasti pysty puhumaan työkavereiden kanssa muuta kuin niitä työasioita. Tuolla ryhmässä huomasin, että toiset tietävät toisistaan asioita joita minä en. Ovat pitäneet eritavoin yhteyttä työajan ulkopuolella, tavanneetkin.

Oikeastaan ihan viimeisin on se, että tänään mulle selvisi, että lapseni luokan vanhemmilla on myös oma wa-ryhmä. En tiedä kuinka kauan on ollut, mutta minua siihen ei koskaan ole liitetty, eikä kukaan asiasta maininnut.

Mistä tiedät, että ihan kaikki muut vanhemmat oli mukana? Jospa vaan muutama aktiivinen vanhempi on tutustunut ja ryhmäytynyt.

Miksi osalle on niin vaikeaa se, että vapaa-ajan seura valitaan ihan itse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo-o, ensimmäiset muistot lapsuudesta: Minulla oli pari hyvää kaveria, joiden kanssa kaksistaan meni kivasti, mutta heti kun oltiin kolmistaan tai porukassa oli joku muukin, jätettiin ulkopuoliseksi. Enkä vain ulkopuoliseksi, vaan tulin kiusatuksikin.

Tällaista porukasta jättämistä on ollut läpi elämän erilaisissa elämänvaiheissa, ja ehkä olen jopa vähän muokkautunut sellaiseksi, että en edes odota olevani kaikessa mukana, ja siksikin jään ulkopuoliseksi?

Viimeisimmät kokemukset työelämästä. Pari vuotta sitten työpaikalleni perustettiin wa-ryhmä, jossa höpötellään niitä näitä ja välillä työasioitakin. Työ on sen luontoista, ettei siellä kauheasti pysty puhumaan työkavereiden kanssa muuta kuin niitä työasioita. Tuolla ryhmässä huomasin, että toiset tietävät toisistaan asioita joita minä en. Ovat pitäneet eritavoin yhteyttä työajan ulkopuolella, tavanneetkin.

Oikeastaan ihan viimeisin on se, että tänään mulle selvisi, että lapseni luokan vanhemmilla on myös oma wa-ryhmä. En tiedä kuinka kauan on ollut, mutta minua siihen ei koskaan ole liitetty, eikä kukaan asiasta maininnut.

Mistä tiedät, että ihan kaikki muut vanhemmat oli mukana? Jospa vaan muutama aktiivinen vanhempi on tutustunut ja ryhmäytynyt.

Miksi osalle on niin vaikeaa se, että vapaa-ajan seura valitaan ihan itse?

Olen eri, mutta se voi olla vaikeaa vaikka silloin jos muut ovat aina kiitollisina ottaneet vastaan esittämäsi kutsut tai ideat mutta heti kun sinulla menee huonommin olet silti se joka syrjäytyy ensimmäisenä koska kukaan ei kutsu sinua, ehkä vain siksi että joukossa on yksi joka tahtoo tipauttaa pois juuri sinut, jota ilman koko ryhmää ei olisi ehkä alunperin edes syntynyt. Itse en tosin enää edes halua olla missään ryhmissä ainakaan vapaa-ajalla. Monelle nuoremmalle on tärkeää voida kuulua ryhmään ja ulkopuolelle jääminen mahdollisesti joidenkin pelkkien valtapelien vuoksi on väärin ja ikävää niitä kohtaan jotka itse suosivat suoraa kommunikointia ihmissuhdepelien sijaan.

Olen kuitenkin niin yksin mielipiteineni että mikä tahansa ryhmä olisi lähinnä rasite. Ihmiset elämässäni vaihtuvat ja saavatkin vaihtua, se on vain ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksinäiset odottaa, että pyydetään mukaan. Vois sitä itsekin olla aktiivinen ystävystymisen suhteen.

Eihän tässä yksinäisyydestä ole kyse. Tai no, en lukenut jokaista viestiä, ehkä joku on kertonut tuntevansa yksinäisyyttäkin - enkä tiedä kenelle viestisi osoitit.

Kysehän on nyt siitä, että kuulut jo johonkin porukkaan oli se sitten työyhteisö, harrastus, tai joku muu, ja muut puuhastelee yhdessä näiden ryhmien ulkopuolellakin, mutta itse et saa kutsua mukaan. Jos ei itse ole ollut samassa tilanteessa, niin ehkä ei pysty ymmärtämään miltä se tuntuu.

Jokainen voi valita, kenen kanssa on vapaa-ajallaan. Se, että on osa työyhteisöä, ei tarkoita, että vapaa-ajalla pitää olla joko kaikkien työkavereiden kanssa tai ei kenenkään.

Syrjimistä on se, jos koko työyhteisö menee yhdessä terassille työpäivän jälkeen ja vain yhtä ei pyydetä mukaan. Sen sijaan jos työyhteisössä on vapaa-ajan kaveruksia, se ei ole keneltäkään pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo-o, ensimmäiset muistot lapsuudesta: Minulla oli pari hyvää kaveria, joiden kanssa kaksistaan meni kivasti, mutta heti kun oltiin kolmistaan tai porukassa oli joku muukin, jätettiin ulkopuoliseksi. Enkä vain ulkopuoliseksi, vaan tulin kiusatuksikin.

Tällaista porukasta jättämistä on ollut läpi elämän erilaisissa elämänvaiheissa, ja ehkä olen jopa vähän muokkautunut sellaiseksi, että en edes odota olevani kaikessa mukana, ja siksikin jään ulkopuoliseksi?

Viimeisimmät kokemukset työelämästä. Pari vuotta sitten työpaikalleni perustettiin wa-ryhmä, jossa höpötellään niitä näitä ja välillä työasioitakin. Työ on sen luontoista, ettei siellä kauheasti pysty puhumaan työkavereiden kanssa muuta kuin niitä työasioita. Tuolla ryhmässä huomasin, että toiset tietävät toisistaan asioita joita minä en. Ovat pitäneet eritavoin yhteyttä työajan ulkopuolella, tavanneetkin.

Oikeastaan ihan viimeisin on se, että tänään mulle selvisi, että lapseni luokan vanhemmilla on myös oma wa-ryhmä. En tiedä kuinka kauan on ollut, mutta minua siihen ei koskaan ole liitetty, eikä kukaan asiasta maininnut.

Lisäys vielä, että naisporukoista näissäkin kyse.

Jos oppilaiden vanhempien ryhmään kuuluu vaan naisia, ei sitä edes ole tarkoitettu koko luokalle vaan on pienemmän porukan.

Niin no, minäkin olen nainen. Ja kuulemani mukaan siellä on suurin osa luokan lasten äideistä, ei mikään pienen porukan ryhmä.

Tämä selvisi vieläpä opettajan kautta. Ope mainitsi ryhmän eräässä viestissä, ja aloin kysellä, että mikäs tällainen ryhmä on.

Olen kuulunut lukuisiin vanhempien ryhmiin ja ikinä niissä ei ole ollut vain naisia vaan sekä naisia että miehiä.

Yleensä niihin kerätään puhelinnumeroita esim. vanhempainilloissa ja joku vanhemmista on aktiivinen asiassa. Jos ei ole kerätty, sitten kyse on suusta suuhun kulkenut tieto ja sillon lista on epätäydellinen ja sieltä puuttuu muitakin kuin sinä. Tuskin kukaan on tarkoituksella pois ketään jättänyt.

Pettynytmuija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi näistä ystävistäni on kuitenkin sellainen että hänellä on bestis, ja se en ole minä. Ja hän alkoi käyttäytyä myös juuri niin että en ole hänelle enää tärkeä. Oli kai lähentynyt tämän bestiksensä kanssa jotenkin enemmän. Sitten alkoi perua tapaamisiamme ja muutenkin kohdella minua vähän vähempiarvoisena kaverina. Sen vaan jotenkin huomasi, mutta en tajunnut mikä mättää. Joskus sitten vahingossa paljastui että hän pitää tätä yhtä ihmistä ihan bestiksenään. Kerran sitten tavattiin isommalla porukalla niin että mukana oli ekaa kertaa myös minun muita ystäviäni. Tämän tapaamisen jälkeen kaverin into pitää mitään yhteyksiä minuun lässähti täysin. Olin tosi hämmentynyt. Tuntuu että hän oli jotenkin ajatellut että minä pidän häntä jonain bestiksenä, ja hän nautti siitä että minä en ole kuitenkään hänen ykkösihminen.

Tämäkin on tuttu huomio, että osa nauttii jotenkin sellaisesta vallan tunteesta luullessaan, että toinen on jotenkin riippuvainen ystävyydestä ja voi tällöin näyttää hänelle, että itsellä on joku tärkeämpi ja toinen on vähempiarvoinen. Oma kokemus on myös vähän vastaava. Useamman kerran pari "ystävää" ovat luulleet, että minulla ei ole ketään heidän lisäkseen ja olen jotenkin heistä riippuvainen (mikä oikeuttaa huonoon käytökseen ja ulkopuolisuuden osoittamiseen). On ollut hämmentävää huomata ne suorastaan pettyneet ilmeet, kun on kaupungilla tullut vastaan muita kavereita, jotka tulevat halaamaan ja ehdottavat tapaamista näiden nenän edessä. Yhteen väliin tuntui, että aina kun kerroin olleeni esim. bändin keikalla, sain epäuskoisia hymyjä ja jopa ylimielisiä kyselyitä, että "kenen kanssa muka?" Kuitenkin olemme vahvasti aikuisikäisiä, joten tämä on ollut todella erikoista käytöstä.

Voisiko joku avata, että mitä tällaisen käytöksen takana on?

Samaa on tapahtunut minullekin. Mulla ei siis ole kovin paljon kavereita, ja mulla on ollut pari kertaa kaveri joka on ollut hyvin suosittu ja jolla on paljon kavereita. Nämä suositut kaverit ovat alkaneet kohdelleet mua todella huonosti huomattuaan että mulla ei ole paljon kamuja. Yksi näistä suosituista "kamuista" esimerkiksi pyysi baariin kanssaan. Baarissa hän sitten pyysi mua maksamaan baarin sisäänpääsymaksun hänen puolestaan ja tilaamaan drinkin hänelle kun hänellä ei ollut rahaa. Sitten parempi kamu tuli baarissa vastaan, niin minä jäin kuin nalli kalliolle yksin sinne hengailemaan. Kun joku mies sitten tuli siellä baarissa juttelemaan minulle kun olin yksikseni, tämä kamu tuli siihen kiukkuamaan minulle ja komentamaan "ei tuolla lailla kannata flirttailla kaikille miehille tai sun maine menee pilalle." Olisi pitänyt siis olla yksikseen baarissa ja odottaa, että kamu ehtii paremmalle kaverille juttelultaan tulemaan mun seuraan. Sama "kaveri" pyysi mua kerran uimarannalle. Kun tulin rannalle, hän oli jo rannalla toisen kaverinsa kanssa. Hän tiuskaisi jotain mistä en saanut selvää, ja lähti nopeasti ja käveli paremman kamunsa kanssa järveen. Kävelivät toisen kamun kanssa järvessä ja juttelivat. Minä en ehtinyt edes kysyä, minne he menevät. Kun tulivat paremman kamunsa kanssa järvestä, kaveri sanoi "sori, mut oli kahdenkeskistä juteltavaa "Lauran" kanssa. Kun toinen kamu meni jonnekin, lähdettiin tämän kaverin kanssa kävelemään pois rannalta. Kaveri tiuskaisi vaan "tekis mieli vetää sua turpaan". En ymmärtänyt moista kiukkuprinsessamaista käytöstä, sillä meillä ei pitänyt olla riitaa eikä mitään ja kaveri itse oli kutsunut minut uimarannalle. En ole pitänyt kyseiseen ihmiseen yhteyttä enää kymmeneen vuoteen. Oltiin tuolloin parikymppisiä, mutta lapsellista käytöstä sen ikäiseltäkin.      

Tuollaisia kokemuksia juuri itsellänikin. Jos ei muita kavereita ole sillä hetkellä saatavilla, silloin voi olla kaveri. Mutta kun joku parempi kaveri on lähistöllä, sitten ei olla suurin piirtein näkevinään. Jotkut pitävät siis eräänlaisena varakaverina, ovat kavereita vaan silloin kun itselle sopii.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksinäiset odottaa, että pyydetään mukaan. Vois sitä itsekin olla aktiivinen ystävystymisen suhteen.

Eihän tässä yksinäisyydestä ole kyse. Tai no, en lukenut jokaista viestiä, ehkä joku on kertonut tuntevansa yksinäisyyttäkin - enkä tiedä kenelle viestisi osoitit.

Kysehän on nyt siitä, että kuulut jo johonkin porukkaan oli se sitten työyhteisö, harrastus, tai joku muu, ja muut puuhastelee yhdessä näiden ryhmien ulkopuolellakin, mutta itse et saa kutsua mukaan. Jos ei itse ole ollut samassa tilanteessa, niin ehkä ei pysty ymmärtämään miltä se tuntuu.

Jokainen voi valita, kenen kanssa on vapaa-ajallaan. Se, että on osa työyhteisöä, ei tarkoita, että vapaa-ajalla pitää olla joko kaikkien työkavereiden kanssa tai ei kenenkään.

Syrjimistä on se, jos koko työyhteisö menee yhdessä terassille työpäivän jälkeen ja vain yhtä ei pyydetä mukaan. Sen sijaan jos työyhteisössä on vapaa-ajan kaveruksia, se ei ole keneltäkään pois.

Huomasitko että tuo lainaamasi kommentoija sanoi nimenomaan ihan samaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi muita kavereita. Jos ovat sosiaalisesti näin rajoittuneita, että olet kertonut yksinäisyydestäkin, eivätkä siltikään pyydä, niin tilanne ei tule muuttumaan.

Mun mielestä nämä kaikki on ihania ihmisiä eivätkä varmasti tahallaan halua satuttaa. Mutta siinä mielessä oikeassa olet, että tilanne tuskin yhtäkkiä muuttuu. Kiinnostaa, eikö muut ole kokeneet jossain ympyröissä vastaavaa? Ap

Mulla on ollut pitkään eräs kaveri, semmoinen vähän etäisempi, ei nähty kovin usein. Sitten pari vuotta tämä kaveri vähän yllättäen kutsui minut pieniin juhliin, joissa oli siis max. kymmenkunta vierasta. Siellä tutustuin yhteen toiseen hänen kaveriin, ja meillä synkkasi heti. Sen jälkeen ollaan tavattu kolmistaan, mutta nyt huomaan että tämä vanha kaveri on muodostumassa vähän riippakiveksi, hän on todella introvertti ja sosiaalisesti aika kömpelö. Ollaankin nyt tämän uuden tuttavuuden kanssa tavattu enempi kaksistaan viime aikoina, ne kohtaamiset on paljon rennompia. 

Olen huomannut tässä palstaillessa, että moni nainen käyttäytyy ystäviään kohtaan törkeästi, mutta jos mies sanoo naisen käyttäytyvän niin, se kielletään tai on miehen syy. Aika huvittavaa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsi muita kavereita. Jos ovat sosiaalisesti näin rajoittuneita, että olet kertonut yksinäisyydestäkin, eivätkä siltikään pyydä, niin tilanne ei tule muuttumaan.

Mun mielestä nämä kaikki on ihania ihmisiä eivätkä varmasti tahallaan halua satuttaa. Mutta siinä mielessä oikeassa olet, että tilanne tuskin yhtäkkiä muuttuu. Kiinnostaa, eikö muut ole kokeneet jossain ympyröissä vastaavaa? Ap

Mulla on ollut pitkään eräs kaveri, semmoinen vähän etäisempi, ei nähty kovin usein. Sitten pari vuotta tämä kaveri vähän yllättäen kutsui minut pieniin juhliin, joissa oli siis max. kymmenkunta vierasta. Siellä tutustuin yhteen toiseen hänen kaveriin, ja meillä synkkasi heti. Sen jälkeen ollaan tavattu kolmistaan, mutta nyt huomaan että tämä vanha kaveri on muodostumassa vähän riippakiveksi, hän on todella introvertti ja sosiaalisesti aika kömpelö. Ollaankin nyt tämän uuden tuttavuuden kanssa tavattu enempi kaksistaan viime aikoina, ne kohtaamiset on paljon rennompia. 

Mitä se haittaa? Että on introvertti tai joskus kömpelö. Oikeasti kysyn. Koska en itse ymmärrä tuollaista että ihmisen pitää olla täydellinen. Tosin mua ei kiinnosta sosiaalinen status.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta olen huomannut että sellaisten kanssa lähentyy enemmän, joille kertoo henkilökohtaisista asioistaan ja murheistaan. Toki niitä ei kaikille halua eikä välttämättä kannata avata ja se on täysin ok, eikä missään nimessä pidä vetää tuota yli ja puhua vain itsestään, sillä siihen väsyy kuka tahansa, eikä välttämättä kannata täysin uudelle tuttavuudelle ruveta paasaamaan.

Tarkoitan sitä, että kun itse on avoin ja kertoo henkilökohtaista ja luottamuksellista toiselle, niin henkilö kokee olevansa luotettu ja kokee myös helpommaksi kertoa omia asioitaan takaisin, ja sillä tavalla lähentyy ihan vahingossakin, kun molemmat oppivat toisistaan enemmän. Enkä nyt meinaa että pitäisi paljastaa suurimmat salaisuutensa, vaan ihan jotain arkipäiväisen henkilökohtaista - miten vituttaa kun mies teki sitä ja tätä tai miten rasittaa kun sisko pitää taas mykkäkoulua.

Jos pitää etäisen viileät välit, eli että ei ikinä puhu henkilökohtaisista asioistaan, niin sellaisen ihmisen kanssa on aika vaikea lähentyä syvemmin. Jos toinen ei ikinä kerro mitään itsestään ja jutustelee vain hyvänpäivänjuttuja, niin ei sellaiselle ole luontevaa kertoa itsestäänkään mitään.

Kuinkahan monta kertaa olen joutunut tilanteeseen, jossa joku on esittänyt räikeitä mielipiteitä ja itse olen myönnellyt asiaa lievemmillä ilmaisuilla. Jonkin ajan kuluttua saan tietää, että  minun sanomiseni on mennyt eteenpäin, mutta räikeitä mielipiteitä laukova on sopivasti unohtanut omat kommenttinsa. Miksi ihmeessä kukaan ei koskaan kysy tai mieti, missä tilanteessa henkilö on sanomisensa sanonut, kun "joku kertoo jonkun sanoneen jotain loukkaavaa".

Mielestäni todellinen luottamus ansaitaan ajan kanssa ja ystävyyden alulla pitää olla jokin yhteinen mielenkiinnon kohde. Jos sinisilmäisesti alkaa kertomaan uudelle ystävälle omia henkilökohtaisia asioita, niin ne voivat lähteä kiertämään vääristeltynä juoruna.

Pettynytmuija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi näistä ystävistäni on kuitenkin sellainen että hänellä on bestis, ja se en ole minä. Ja hän alkoi käyttäytyä myös juuri niin että en ole hänelle enää tärkeä. Oli kai lähentynyt tämän bestiksensä kanssa jotenkin enemmän. Sitten alkoi perua tapaamisiamme ja muutenkin kohdella minua vähän vähempiarvoisena kaverina. Sen vaan jotenkin huomasi, mutta en tajunnut mikä mättää. Joskus sitten vahingossa paljastui että hän pitää tätä yhtä ihmistä ihan bestiksenään. Kerran sitten tavattiin isommalla porukalla niin että mukana oli ekaa kertaa myös minun muita ystäviäni. Tämän tapaamisen jälkeen kaverin into pitää mitään yhteyksiä minuun lässähti täysin. Olin tosi hämmentynyt. Tuntuu että hän oli jotenkin ajatellut että minä pidän häntä jonain bestiksenä, ja hän nautti siitä että minä en ole kuitenkään hänen ykkösihminen.

Tämäkin on tuttu huomio, että osa nauttii jotenkin sellaisesta vallan tunteesta luullessaan, että toinen on jotenkin riippuvainen ystävyydestä ja voi tällöin näyttää hänelle, että itsellä on joku tärkeämpi ja toinen on vähempiarvoinen. Oma kokemus on myös vähän vastaava. Useamman kerran pari "ystävää" ovat luulleet, että minulla ei ole ketään heidän lisäkseen ja olen jotenkin heistä riippuvainen (mikä oikeuttaa huonoon käytökseen ja ulkopuolisuuden osoittamiseen). On ollut hämmentävää huomata ne suorastaan pettyneet ilmeet, kun on kaupungilla tullut vastaan muita kavereita, jotka tulevat halaamaan ja ehdottavat tapaamista näiden nenän edessä. Yhteen väliin tuntui, että aina kun kerroin olleeni esim. bändin keikalla, sain epäuskoisia hymyjä ja jopa ylimielisiä kyselyitä, että "kenen kanssa muka?" Kuitenkin olemme vahvasti aikuisikäisiä, joten tämä on ollut todella erikoista käytöstä.

Voisiko joku avata, että mitä tällaisen käytöksen takana on?

Samaa on tapahtunut minullekin. Mulla ei siis ole kovin paljon kavereita, ja mulla on ollut pari kertaa kaveri joka on ollut hyvin suosittu ja jolla on paljon kavereita. Nämä suositut kaverit ovat alkaneet kohdelleet mua todella huonosti huomattuaan että mulla ei ole paljon kamuja. Yksi näistä suosituista "kamuista" esimerkiksi pyysi baariin kanssaan. Baarissa hän sitten pyysi mua maksamaan baarin sisäänpääsymaksun hänen puolestaan ja tilaamaan drinkin hänelle kun hänellä ei ollut rahaa. Sitten parempi kamu tuli baarissa vastaan, niin minä jäin kuin nalli kalliolle yksin sinne hengailemaan. Kun joku mies sitten tuli siellä baarissa juttelemaan minulle kun olin yksikseni, tämä kamu tuli siihen kiukkuamaan minulle ja komentamaan "ei tuolla lailla kannata flirttailla kaikille miehille tai sun maine menee pilalle." Olisi pitänyt siis olla yksikseen baarissa ja odottaa, että kamu ehtii paremmalle kaverille juttelultaan tulemaan mun seuraan. Sama "kaveri" pyysi mua kerran uimarannalle. Kun tulin rannalle, hän oli jo rannalla toisen kaverinsa kanssa. Hän tiuskaisi jotain mistä en saanut selvää, ja lähti nopeasti ja käveli paremman kamunsa kanssa järveen. Kävelivät toisen kamun kanssa järvessä ja juttelivat. Minä en ehtinyt edes kysyä, minne he menevät. Kun tulivat paremman kamunsa kanssa järvestä, kaveri sanoi "sori, mut oli kahdenkeskistä juteltavaa "Lauran" kanssa. Kun toinen kamu meni jonnekin, lähdettiin tämän kaverin kanssa kävelemään pois rannalta. Kaveri tiuskaisi vaan "tekis mieli vetää sua turpaan". En ymmärtänyt moista kiukkuprinsessamaista käytöstä, sillä meillä ei pitänyt olla riitaa eikä mitään ja kaveri itse oli kutsunut minut uimarannalle. En ole pitänyt kyseiseen ihmiseen yhteyttä enää kymmeneen vuoteen. Oltiin tuolloin parikymppisiä, mutta lapsellista käytöstä sen ikäiseltäkin.      

Kuulostaa hankalalta kaverilta. Mitä sun sitten olisi pitänyt tehdä siellä baarissa jos ei hän itsekään pidä seuraa eikä saisi miehillekään jutella? Pitäisi varmaan istua siinä odottamassa häntä kuin koira isäntäänsä. Tuttua on tämä että jotkut naispuoliset "kaverit" pitävät itseään alempiarvoisempana ja komentavat kuin jotain koiraa. Tällaisia "kavereita" pyrin kyllä itse nykyään välttelemään.