Poliisi on alkanut selittelemään takaa-ajon tapahtumia
Kävi mitä kävi silloin, on moraalisesti oikein että poliisi vapautetaan syytteistä. Kokonaisuutta arvioiden poliisi teki oikein, koska kyseinen mopoilija ei piitannut tuolloin, eikä ole piitannut aikaisemminkaan liikennesäännöistä. Ajoi kortitta ja kilvettömällä mopolla ja yritti karkuun metsäpoluille, jotka vain kevyelle liikenteelle tarkoitettu. Pahasti olisi voinut käydä. Ja ei ollut ensimmäinen kerta, kun oli poliisin kanssa tekemisissä.
Pahaa jälkeä tottakai tuli, mutta poika ansaitsi sen omalla toiminnallaan ja omllla ratkaisuillaan. Itsehän se tätä pyysi kun karkuun lähti. Ja kyllä, poika tiesi varsin hyvin että poliisi oli juuri hänen perässään, vaikkei poliisi ollut laittanu pysäytysvaloa päälle.
Hammurabin laki on tullut jäädäkseen. Nakkivarkailta sormet poikki. Valehtelijoilta leikataan kieli. Naapurin vaimoa himoitsevasti katsovalta puhkotaan silmät.
Tämä lienee sitä kansainvälisyyttä.