Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Johtuuko rajaton käytös alkoholisti/mt-vanhemmista tai muuten turvattomasta lapsuudesta? Voiko rajattomalle antaa anteeksi?
25.05.2021 |
Olen joutunut nyt vuosien terapian ja itsetutkiskelun jälkeen silmätysten sen kanssa, mikä olen ja se on ollut todella vaikeaa.. En ole oikein koskaan saanut pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja parhaiten olen "tullut toimeen" ihmisten kanssa, joita vastaan olen paljon vahvempi... Hiljaisia mukautuvia kuuntelijoita tai muuten vain sellaisia joilla on ollut sietokykyä.. moni antanut radiohiljaisuutta vuosiksikin..
Olen aina ajatellut että tarkkanäköisyyteni ja loppujen lopuksi kateus on ollut syy sille miksi minä en ole kelvannut. Se on ollut suojamuuri, ja myös oikeutus käytökselleni... Nyt, mitä selvemmin alan nähdä, sitä pahemmalta minusta tuntuu, melkein oksettaa tajuta että ihmiset eivät ole olleet minulle kateellisia (onhan muillakin menestyneillä ja paljon hankkineilla ihmisillä ystäviä) vaan olen päsmäröinyt heidät karkuun. On minulla myös huonoa itsetuntoa, selkeästi, tarinoin itselleni syitä miksi minä olen hyvä ja ylivertainen, ja muissa on se vika.. Olen jopa miettinyt kärsinkö ns. narsistien maagisesta ajattelusta, tai jostain dissosiaatiosta jolla selitän itselleni mieluisan tarinan, ettei se satuta minua?
Taustalla on turvaton lapsuus, jossa minua myös mollattiin ja haukuttiin, ja kehitin kovaa kateutta ja kilpailuviettiä, joiden turvin olen pärjännyt todella hyvin. Olen aina puuttunut muiden asioihin (tämä ollut kipeintä tajuta) ja oikeuttanut omaa toimintaani sillä, että kuka nyt ei haluaisi apua ongelmiinsa? Jos ei ole halunnut niin sitten olen ajatellut että he ovat henkisesti kehittymättömämpiä jne. Tämä johtuu alkoholistiperheessä ennakoinnista: aloin hoitaa kaikkea ja kaikkia, ilmeisesti oma persoona ja itseys ei pääse silloin kehittymään normaalisti, vaan aikuisenakin "tunnen" että jonkun muun ongelma on jotenkin minun asiani ja tunnen myös että olen se "päällikkö" asiaa hoitamaan, kuten lapsena. Olin joskus jopa ylpeä tästä etevyydestä ja olen saanut siitä paljon kehuja aina. Mutta jossain 20-30v välillä siitä tuli karkoittava tekijä...
Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!
Onko täällä ketään, joka on kärsinyt, kärsii, samanlaisista ajatuksista, asioista ja ongelmista? Mitä te olette tehneet jotta olette saaneet apua? Miten säätelette käytöstänne ja tunnistatte missä ongelmat ovat? Tuntuu että olen tällä hetkellä niin jumissa häpeässä että en pääse eteenpäin :(
Kommentit (84)
mitä videoita täällä oikein oli aikaisemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kateudessa sinänsä ole mitään pahaa. Se on vain tunne, joka kertoo, mitä haluaisit itsellesi. Se on sitten eri asia, jos lähdet toteuttamaan asioita kateuden ohjaamana.
Minussa kateus aiheuttaa pakonomaisen ”uudelleenkirjoittamisen” tarpeen. Jos jollain on kaunis piha niin ajattelen että he pystyy siihen koska heillä ei ole lapsia, ja koska heillä ei ole lapsia niin heidän elämä on sisällötöntä ja köyhää.
Tämän jälkeen voin sääliä heitä ja minulle tulee esim hyvä olo jos saan auttaa heitä pihansa kanssa. Mutta jos se kukoistaa ja he hankkii vaikka lapsia, niin tässä vaiheessa mulla on taas jo paljon tietoa jolla voin tyynnytellä itseäni. Että se mies on niin rassukka eikä olis halunnut lapsia ja ne on onnettomia. Ja taas voin sääliä heitä.
Ja heidän elämänsä on mun silmissä VAAN tätä. Jos heillä sitten on vaikka jotkut pihajuhlat missä ne vaikuttaa onnellisilta niin saatan suuttua todella pahasti päiviksi ja taas on pakko keksiä joku millä saan ne ”järjestykseen” päässäni.
Tää aiheuttaa myös huomattavaa ahdistusta välillä :(
No, taidat tajuta, että tuo on ihan oman pääsi sisäistä dialogia. Se kertoo sinusta itsestäsi, ei niistä pihanomistajista. Tähän neuvotaan vain omien ajatusten tarkkailua. Kun pää lähtee selittää, niin ihmettele ikään kuin ulkopuolisena, mitä tapahtuu.
Suosittelen lukemaan Tollen Läsnäolon voiman. Hän puhuu ns. Kärsimyskehon heräämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kateudessa sinänsä ole mitään pahaa. Se on vain tunne, joka kertoo, mitä haluaisit itsellesi. Se on sitten eri asia, jos lähdet toteuttamaan asioita kateuden ohjaamana.
Minussa kateus aiheuttaa pakonomaisen ”uudelleenkirjoittamisen” tarpeen. Jos jollain on kaunis piha niin ajattelen että he pystyy siihen koska heillä ei ole lapsia, ja koska heillä ei ole lapsia niin heidän elämä on sisällötöntä ja köyhää.
Tämän jälkeen voin sääliä heitä ja minulle tulee esim hyvä olo jos saan auttaa heitä pihansa kanssa. Mutta jos se kukoistaa ja he hankkii vaikka lapsia, niin tässä vaiheessa mulla on taas jo paljon tietoa jolla voin tyynnytellä itseäni. Että se mies on niin rassukka eikä olis halunnut lapsia ja ne on onnettomia. Ja taas voin sääliä heitä.
Ja heidän elämänsä on mun silmissä VAAN tätä. Jos heillä sitten on vaikka jotkut pihajuhlat missä ne vaikuttaa onnellisilta niin saatan suuttua todella pahasti päiviksi ja taas on pakko keksiä joku millä saan ne ”järjestykseen” päässäni.
Tää aiheuttaa myös huomattavaa ahdistusta välillä :(
No, taidat tajuta, että tuo on ihan oman pääsi sisäistä dialogia. Se kertoo sinusta itsestäsi, ei niistä pihanomistajista. Tähän neuvotaan vain omien ajatusten tarkkailua. Kun pää lähtee selittää, niin ihmettele ikään kuin ulkopuolisena, mitä tapahtuu.
Suosittelen lukemaan Tollen Läsnäolon voiman. Hän puhuu ns. Kärsimyskehon heräämisestä.
Ok pitää tsekata kiitos!
Ongelma on että se ei ole mitään dialogia. Minulta on mennyt vuosia tunnistaa että teen noin ja se on niin alitajuista ja ahdistuksen ajamaa että en tunnista missä vaiheessa se tapahtuu mutta ilmeisesti se saa minut rentoutumaan.
"Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!"
Itsellä on vähän sama. En koe olevani kateellinen helposti esim. materialistisista asioista, mutta sitten tuollaisessa tilanteessa että on auttanut jotakuta, tulee tietyllä kieroutuneella tavalla hyväksikäytetty olo(jossen itse ole saanut vastavuoroisesti apua johonkin). Että tuolla se nyt sitten elää elämäänsä ja kukoistaa, kun autoin häntä ja nyt minut on unohdettu. Ehkä en olekaan niin hyväntahtoinen kuin kuvittelen, apuni ei olekaan pyyteetöntä. Symbioottinen ystävyyssuhde tuntuu utopialta.
Vierailija kirjoitti:
"Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!"
Itsellä on vähän sama. En koe olevani kateellinen helposti esim. materialistisista asioista, mutta sitten tuollaisessa tilanteessa että on auttanut jotakuta, tulee tietyllä kieroutuneella tavalla hyväksikäytetty olo(jossen itse ole saanut vastavuoroisesti apua johonkin). Että tuolla se nyt sitten elää elämäänsä ja kukoistaa, kun autoin häntä ja nyt minut on unohdettu. Ehkä en olekaan niin hyväntahtoinen kuin kuvittelen, apuni ei olekaan pyyteetöntä. Symbioottinen ystävyyssuhde tuntuu utopialta.
Kyllä minäkin odotan vastavuoroisuutta ja eiköhän ihan kaikki odota. Enemmän tuossa ap:n kuvailussa on kyse siitä että saa tuntea olevansa toisten yläpuolella ja parempi, ja siksi auttaminen on kivaa. Mutta ei ole kivaa kun kaikki on hyvin.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raajaton käytös voi olla aika holtitonta
Yleensä alkoholistien lapsista tulee moniongelmaisia alisuorittajia, että ehkä oot vaan erityisellä tavalla sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä tätä oli hurjan mielenkiintoista lukea, pohdit tosi hyvin asiaa ja rehellisesti. Olen aina halunnut päästä kateutta kokevan ihmisen sisään. Itse olen rajaton eri lailla, eli mt ongelmainen vanhempi ja olin kiusattu yms. Joskus olen tutustunut ihmisiin jotka ehkä ovat halunneet auttaa kuten sinä mutta heitä närkästyttää kun alankin voida paremmin. Plussaa todella on että pystyt analysoimaan asiaa, kyllä sulla on toivoa!
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tätä oli hurjan mielenkiintoista lukea, pohdit tosi hyvin asiaa ja rehellisesti. Olen aina halunnut päästä kateutta kokevan ihmisen sisään. Itse olen rajaton eri lailla, eli mt ongelmainen vanhempi ja olin kiusattu yms. Joskus olen tutustunut ihmisiin jotka ehkä ovat halunneet auttaa kuten sinä mutta heitä närkästyttää kun alankin voida paremmin. Plussaa todella on että pystyt analysoimaan asiaa, kyllä sulla on toivoa!
Kiitos! En voisi puhua tästä vielä kenellekään, nyt vasta alkanut loksahtelemaan isoimmat palat kohdilleen, vienyt vuosia ja vuosia... olisin kieltänyt kaiken aikaisemmin enkä olisi edes harkinnut että nämä asiat voisi koskettaa minua, nyt kieltäisin mutta osaisin jo tunnistaa että ongelmia on...
Osaatko kuvitella että voisit olla kaltaiseni ihmisen ystävä vaikka tiemme olisi vuokseni eronneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus näkyy olevan tunne siitä mitä ei halua muille, ompa tervettä...
Sitten kun vielä tajuat mitä harhaa oma "menestyksesi" ja "paremmuutesi" on.. Olkoon onni myötä. Sitä kautta saat kuitenkin rakennettua realistisemman kuvan itsestäsi.
Hyvä kuitenkin että vihdoin heräsit asiaan Laura. Olen aina pitänyt sinua todella keskenkasvuisena, etkä ole kovinkaan älykäs. joten neuvosi olivat lähinnä typeriä ja myötähäpeää herättäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tätä oli hurjan mielenkiintoista lukea, pohdit tosi hyvin asiaa ja rehellisesti. Olen aina halunnut päästä kateutta kokevan ihmisen sisään. Itse olen rajaton eri lailla, eli mt ongelmainen vanhempi ja olin kiusattu yms. Joskus olen tutustunut ihmisiin jotka ehkä ovat halunneet auttaa kuten sinä mutta heitä närkästyttää kun alankin voida paremmin. Plussaa todella on että pystyt analysoimaan asiaa, kyllä sulla on toivoa!
Kiitos! En voisi puhua tästä vielä kenellekään, nyt vasta alkanut loksahtelemaan isoimmat palat kohdilleen, vienyt vuosia ja vuosia... olisin kieltänyt kaiken aikaisemmin enkä olisi edes harkinnut että nämä asiat voisi koskettaa minua, nyt kieltäisin mutta osaisin jo tunnistaa että ongelmia on...
Osaatko kuvitella että voisit olla kaltaiseni ihmisen ystävä vaikka tiemme olisi vuokseni eronneet?
Varmaan ajan kanssa, jos olisit käsitellyt asian terapiassa ja sinusta huomaisi että osaat olla aidosti onnellinen toisen puolesta, ja pyytäisit anteeksi jos olet joskus loukannut.
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun vielä tajuat mitä harhaa oma "menestyksesi" ja "paremmuutesi" on.. Olkoon onni myötä. Sitä kautta saat kuitenkin rakennettua realistisemman kuvan itsestäsi.
Hyvä kuitenkin että vihdoin heräsit asiaan Laura. Olen aina pitänyt sinua todella keskenkasvuisena, etkä ole kovinkaan älykäs. joten neuvosi olivat lähinnä typeriä ja myötähäpeää herättäviä.
En ole Laura. Mietin kyllä mikä on isompi ongelma, se että minulla ei ole realistista kuvaa itsestä vai se ettei sitä ole muista?
Yksi ihminen kenen kanssa jopa asuin, ja tunsin monta vuotta ja pidin ystävänä... me oltiin samassa paikassa erään "ulkopuolisen" kanssa, joka yhtäkkiä kysyi tältä että missä se on asunut lapsena.. En tiennyt. Ja seuraavan viiden minuutin aikana sain tietää enemmän kuin vuosiin. En ollut siis kysynyt, kuunnellut tms. Tää ihminen on tosi hiljainen ja "antaa tilaa", joten olen käyttänyt sen täysin. Omiin asioihini...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä tää alkoholistivanhempi-juttu on, tai niin, mulla ollut ja ehkä sisaruksessa tunnistan..
Vierailija kirjoitti:
Itse luulin että rajattomuus on juuri sitä että ei aseta rajoja ja ei puhuttu paljoa tästä mutta terapeutti sanoi että sen tyypin rajattomuus tulee nopeammin esiin kun aiheuttaa enemmän ongelmia (joutuu rikoksen uhriksi, masentuu). Minun tyyppiset vaan kulkee eteenpäin kuin jyrä tasaisesti kaiken rikkoen itseltään ja sokeana sille kun ”menestyy”.
Voi olla että tulee myös jotain läheisriippivuutta, mutta enemmän sitä että se oma kontrolli poistuu ja päälimmäisin tunne on kateus. Että ne ihmiset on jotenkin siellä omissa salaisissa jutuissaan kunnossa ja en enää ole se kuka on asiassa merkityksellisin ja selvillä... joo-oh kuulostaapa hullulta..
ap
Kirjoitat aika sekavasti. Se voisi viitata myös ihan psykoosiin. Rajattomuus on siis sitä, että puuttuu liikaa toisten asioihin, ei osaa asettaa itselleen rajoja. Se ei siis tarkoita sitä, ettei osaa asettaa muille rajoja.
Rajatilapersoonahan esim. kadehtii ja ihailee toisia. Tuossa on sellaisia aineksia.
Rajattomuuden molemmat puolet on rajattomuutta, eli on kynnysmattokin rajaton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse luulin että rajattomuus on juuri sitä että ei aseta rajoja ja ei puhuttu paljoa tästä mutta terapeutti sanoi että sen tyypin rajattomuus tulee nopeammin esiin kun aiheuttaa enemmän ongelmia (joutuu rikoksen uhriksi, masentuu). Minun tyyppiset vaan kulkee eteenpäin kuin jyrä tasaisesti kaiken rikkoen itseltään ja sokeana sille kun ”menestyy”.
Voi olla että tulee myös jotain läheisriippivuutta, mutta enemmän sitä että se oma kontrolli poistuu ja päälimmäisin tunne on kateus. Että ne ihmiset on jotenkin siellä omissa salaisissa jutuissaan kunnossa ja en enää ole se kuka on asiassa merkityksellisin ja selvillä... joo-oh kuulostaapa hullulta..
ap
Kirjoitat aika sekavasti. Se voisi viitata myös ihan psykoosiin. Rajattomuus on siis sitä, että puuttuu liikaa toisten asioihin, ei osaa asettaa itselleen rajoja. Se ei siis tarkoita sitä, ettei osaa asettaa muille rajoja.
Rajatilapersoonahan esim. kadehtii ja ihailee toisia. Tuossa on sellaisia aineksia.
Mielestäni todella hyvin jäsenneltyä kirjoitusta, eikä kovinkaan sekavaa. Ihan varmasti on myös sekavia hetkiä jos on ns. "löytöjen" äärellä, ymmärtää yhtäkkiä mennyttä uusin silmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse luulin että rajattomuus on juuri sitä että ei aseta rajoja ja ei puhuttu paljoa tästä mutta terapeutti sanoi että sen tyypin rajattomuus tulee nopeammin esiin kun aiheuttaa enemmän ongelmia (joutuu rikoksen uhriksi, masentuu). Minun tyyppiset vaan kulkee eteenpäin kuin jyrä tasaisesti kaiken rikkoen itseltään ja sokeana sille kun ”menestyy”.
Voi olla että tulee myös jotain läheisriippivuutta, mutta enemmän sitä että se oma kontrolli poistuu ja päälimmäisin tunne on kateus. Että ne ihmiset on jotenkin siellä omissa salaisissa jutuissaan kunnossa ja en enää ole se kuka on asiassa merkityksellisin ja selvillä... joo-oh kuulostaapa hullulta..
ap
Kirjoitat aika sekavasti. Se voisi viitata myös ihan psykoosiin. Rajattomuus on siis sitä, että puuttuu liikaa toisten asioihin, ei osaa asettaa itselleen rajoja. Se ei siis tarkoita sitä, ettei osaa asettaa muille rajoja.
Rajatilapersoonahan esim. kadehtii ja ihailee toisia. Tuossa on sellaisia aineksia.
Ei missään oo puhuttu ihailusta.
Kiitos kaikista kommenteista... harmittaa että kukaan ei ole ilmoittautunut, joka kärsisi ihan samasta. Eikö kenessäkään herätä tuttuuden tunnetta tekstini? Jutellaan! Tämä on raskasta yksin.
ap
Alue: Aihe vapaa
Minussa kateus aiheuttaa pakonomaisen ”uudelleenkirjoittamisen” tarpeen. Jos jollain on kaunis piha niin ajattelen että he pystyy siihen koska heillä ei ole lapsia, ja koska heillä ei ole lapsia niin heidän elämä on sisällötöntä ja köyhää.
Tämän jälkeen voin sääliä heitä ja minulle tulee esim hyvä olo jos saan auttaa heitä pihansa kanssa. Mutta jos se kukoistaa ja he hankkii vaikka lapsia, niin tässä vaiheessa mulla on taas jo paljon tietoa jolla voin tyynnytellä itseäni. Että se mies on niin rassukka eikä olis halunnut lapsia ja ne on onnettomia. Ja taas voin sääliä heitä.
Ja heidän elämänsä on mun silmissä VAAN tätä. Jos heillä sitten on vaikka jotkut pihajuhlat missä ne vaikuttaa onnellisilta niin saatan suuttua todella pahasti päiviksi ja taas on pakko keksiä joku millä saan ne ”järjestykseen” päässäni.
Tää aiheuttaa myös huomattavaa ahdistusta välillä :(