Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Johtuuko rajaton käytös alkoholisti/mt-vanhemmista tai muuten turvattomasta lapsuudesta? Voiko rajattomalle antaa anteeksi?
25.05.2021 |
Olen joutunut nyt vuosien terapian ja itsetutkiskelun jälkeen silmätysten sen kanssa, mikä olen ja se on ollut todella vaikeaa.. En ole oikein koskaan saanut pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja parhaiten olen "tullut toimeen" ihmisten kanssa, joita vastaan olen paljon vahvempi... Hiljaisia mukautuvia kuuntelijoita tai muuten vain sellaisia joilla on ollut sietokykyä.. moni antanut radiohiljaisuutta vuosiksikin..
Olen aina ajatellut että tarkkanäköisyyteni ja loppujen lopuksi kateus on ollut syy sille miksi minä en ole kelvannut. Se on ollut suojamuuri, ja myös oikeutus käytökselleni... Nyt, mitä selvemmin alan nähdä, sitä pahemmalta minusta tuntuu, melkein oksettaa tajuta että ihmiset eivät ole olleet minulle kateellisia (onhan muillakin menestyneillä ja paljon hankkineilla ihmisillä ystäviä) vaan olen päsmäröinyt heidät karkuun. On minulla myös huonoa itsetuntoa, selkeästi, tarinoin itselleni syitä miksi minä olen hyvä ja ylivertainen, ja muissa on se vika.. Olen jopa miettinyt kärsinkö ns. narsistien maagisesta ajattelusta, tai jostain dissosiaatiosta jolla selitän itselleni mieluisan tarinan, ettei se satuta minua?
Taustalla on turvaton lapsuus, jossa minua myös mollattiin ja haukuttiin, ja kehitin kovaa kateutta ja kilpailuviettiä, joiden turvin olen pärjännyt todella hyvin. Olen aina puuttunut muiden asioihin (tämä ollut kipeintä tajuta) ja oikeuttanut omaa toimintaani sillä, että kuka nyt ei haluaisi apua ongelmiinsa? Jos ei ole halunnut niin sitten olen ajatellut että he ovat henkisesti kehittymättömämpiä jne. Tämä johtuu alkoholistiperheessä ennakoinnista: aloin hoitaa kaikkea ja kaikkia, ilmeisesti oma persoona ja itseys ei pääse silloin kehittymään normaalisti, vaan aikuisenakin "tunnen" että jonkun muun ongelma on jotenkin minun asiani ja tunnen myös että olen se "päällikkö" asiaa hoitamaan, kuten lapsena. Olin joskus jopa ylpeä tästä etevyydestä ja olen saanut siitä paljon kehuja aina. Mutta jossain 20-30v välillä siitä tuli karkoittava tekijä...
Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!
Onko täällä ketään, joka on kärsinyt, kärsii, samanlaisista ajatuksista, asioista ja ongelmista? Mitä te olette tehneet jotta olette saaneet apua? Miten säätelette käytöstänne ja tunnistatte missä ongelmat ovat? Tuntuu että olen tällä hetkellä niin jumissa häpeässä että en pääse eteenpäin :(
Kommentit (84)
hyvä trolli, kaikki menee täysin vipuun. Vinkkinä että kukaan ko ongelmasta ei kykenisi noin hyvin asiaa käsittelemään. Tässä on ulkopuolisen silmät
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on tuollainen sekopää, olen täysin kypsä hänen käytökseensä. Aina kun siitä hänelle mainitsee niin joko alkaa mykkäkoulu tai marttyyri itkuulina.
Onneksi aikuisena saa valita keiden kanssa viettää aikaa. Olen jo irtisanonut itseni hänen asioiden hoitamisesta kun hän on vanha, mädäntykööt paskavaippoihin. Ei kiinnosta, en aio antaa anteeksi kuinka vahingollinen hän on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuuden molemmat puolet on rajattomuutta, eli on kynnysmattokin rajaton
Meinasin just tulla sanomaan samaa.
Rajattomuus todellakin koskee sekä itseä että muita. Se on sitä, että ei osaa laittaa rajoja, ei tunnista niitä, eikä tunnista kun joku toinen yrittää laittaa rajoja, tai kerta kaikkiaan ei ymmärrä miksi toisten rajoja pitäisi kunnioittaa. Yleensä vähän kaikkea tätä.
Itsekin opettelen samoja asioita. Äitini on täysin rajaton, ja on aika kamalaa huomata, että niitä piirteitä on tarttunut itseenikin. Siis että esim. toisen ihmisen "ei kiitos" on tosi vaikea ottaa vastaan.
Äitini esim kantaa mulle jatkuvasti kaikkea kirppispaskaa, vaikka olen pyytänyt, että älä_tuo_tänne_mitään. Kun rojua ja roinaa on ihan tarpeeksi. Olen ihan raivona, että miksi ei tajua mitä sanon.
Sitten samaan aikaan tarjoan lapsille kivaa kynttelikköä joulukoristeeksi huoneisiinsa. Sanovat, etteivät halua. Mitä minä MEINAAN tehdä? No viedä ne kivat kyntteliköt sinne huoneisiin silti, kun nehän on niin helvetin kivat. Onneksi ystäväni sanoi mulle tästä, ja olin ihan järkyttynyt kun tajusin, että niin, ihan samaahan minä olin tekemässä.
Vierailija kirjoitti:
hyvä trolli, kaikki menee täysin vipuun. Vinkkinä että kukaan ko ongelmasta ei kykenisi noin hyvin asiaa käsittelemään. Tässä on ulkopuolisen silmät
mietin kyllä samaa, nää tämmöset ei vaan parane koska ne on SOKEITA itselleen
kannattaa lähettää narsisteille narsistiaiheisia kirjoja nimettömänä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini on tuollainen sekopää, olen täysin kypsä hänen käytökseensä. Aina kun siitä hänelle mainitsee niin joko alkaa mykkäkoulu tai marttyyri itkuulina.
Onneksi aikuisena saa valita keiden kanssa viettää aikaa. Olen jo irtisanonut itseni hänen asioiden hoitamisesta kun hän on vanha, mädäntykööt paskavaippoihin. Ei kiinnosta, en aio antaa anteeksi kuinka vahingollinen hän on ollut.
Oletteko keskustelleet terapiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuuden molemmat puolet on rajattomuutta, eli on kynnysmattokin rajaton
Meinasin just tulla sanomaan samaa.
Rajattomuus todellakin koskee sekä itseä että muita. Se on sitä, että ei osaa laittaa rajoja, ei tunnista niitä, eikä tunnista kun joku toinen yrittää laittaa rajoja, tai kerta kaikkiaan ei ymmärrä miksi toisten rajoja pitäisi kunnioittaa. Yleensä vähän kaikkea tätä.
Itsekin opettelen samoja asioita. Äitini on täysin rajaton, ja on aika kamalaa huomata, että niitä piirteitä on tarttunut itseenikin. Siis että esim. toisen ihmisen "ei kiitos" on tosi vaikea ottaa vastaan.
Äitini esim kantaa mulle jatkuvasti kaikkea kirppispaskaa, vaikka olen pyytänyt, että älä_tuo_tänne_mitään. Kun rojua ja roinaa on ihan tarpeeksi. Olen ihan raivona, että miksi ei tajua mitä sanon.
Sitten samaan aikaan tarjoan lapsille kivaa kynttelikköä joulukoristeeksi huoneisiinsa. Sanovat, etteivät halua. Mitä minä MEINAAN tehdä? No viedä ne kivat kyntteliköt sinne huoneisiin silti, kun nehän on niin helvetin kivat. Onneksi ystäväni sanoi mulle tästä, ja olin ihan järkyttynyt kun tajusin, että niin, ihan samaahan minä olin tekemässä.
Niin, kun ottaa sen aseman, että nousee toisen yläpuolelle tietämään, mitä toinen haluaa, tämän sanomisista huolimatta... Se on huolestuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikista kommenteista... harmittaa että kukaan ei ole ilmoittautunut, joka kärsisi ihan samasta. Eikö kenessäkään herätä tuttuuden tunnetta tekstini? Jutellaan! Tämä on raskasta yksin.
ap
Luulen että moni kateellinen ei ole ihan noin tiedostava kuin sinä. Voi olla vaikea löytää vertaistukea. Kateutta myöntää harva. Kannattaa silti vaikka googlata, on myöntäjiä joskus varmasti ollut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on tuollainen sekopää, olen täysin kypsä hänen käytökseensä. Aina kun siitä hänelle mainitsee niin joko alkaa mykkäkoulu tai marttyyri itkuulina.
Onneksi aikuisena saa valita keiden kanssa viettää aikaa. Olen jo irtisanonut itseni hänen asioiden hoitamisesta kun hän on vanha, mädäntykööt paskavaippoihin. Ei kiinnosta, en aio antaa anteeksi kuinka vahingollinen hän on ollut.
Oletteko keskustelleet terapiasta?
Minä olen käynyt lopputulos minulla ei ole mitään pershäiriötä tai muuta sairautta.
Äitini taas ei näe ongelmaa käytöksessään joten ei edes suostu mihinkään. Luojalle kiitos vapaa maa, itsemääräämisoikeus ja aikuisen kyky päättää omista asioista. Ei tarvitse sekoilua enää ikinä katsella. Äitini niittää vanhana sitä mitä on kylvänyt koko muun elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tosi paljon mieheltäni, hänellä on narsistinen ph.
Tunnen narsistin joka haukkuu toisia totena narsistiksi. Ei hänen kanssa voi paljon keskustella. Keksii toisille diaknooseja mielenterveydestä jopa syntymättömälle lapselle. Luokittelee raittiita alkoholistiksi huohhhh..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajaton käytös johtuu ihan vaan kusipäisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi olisin narsisti? Varmasti jotain piirteitä voi olla, mutta terapeuttini on ottanut esiin rajattomuuden
Koska narsistiseen persoonallisuushäiriöön kuuluu voimakas rajattomuus. Ei kunnioiteta toisen rajoja koska toinen on itsen jatke , ei itsenäinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi olisin narsisti? Varmasti jotain piirteitä voi olla, mutta terapeuttini on ottanut esiin rajattomuuden
Koska narsistiseen persoonallisuushäiriöön kuuluu voimakas rajattomuus. Ei kunnioiteta toisen rajoja koska toinen on itsen jatke , ei itsenäinen ihminen.
Ymmärrän että voi olla piirteitä, kuten sanoin, mutta en montaakaan asiaa narsistin kuvauksesta löydä johon samaistun.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi olisin narsisti? Varmasti jotain piirteitä voi olla, mutta terapeuttini on ottanut esiin rajattomuuden
Koska narsistiseen persoonallisuushäiriöön kuuluu voimakas rajattomuus. Ei kunnioiteta toisen rajoja koska toinen on itsen jatke , ei itsenäinen ihminen.
Niin, rajattomuus tarkoittaa sitä, että toinen on oman itsen jatke, siis projektioiden kohde. Se on varsin huolestuttava piirre ihmisessä, jos sitä ei itse lainkaan tiedosta.
Myös ns. ohutnahkainen narsisti on rajaton aivan niin kuin paksunahkainenkin narsisti, vaikka heidän käytöksensä voi vaikuttaa alkuun hyvinkin erilaiselta. Pohjimmiltaan ovat kuitenkin samanlaisia, molemmat uhriutuvat aina ongelmien tullessa, molemmat ovat myös rajattomia ja äärimmäisen itsekeskeisiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ollut todella kiinnostunut mielen psykologiasta ja pitänyt itseäni tarkkanäköisenä, juurikin lapsuuden vuoksi kun on pitänyt ylläpitää rauhaa ja ennakoida ja lukea haasteellisia ja vaarallisiakin tilanteita. Kaikenlaisia mietteitä ja analyysejä aina eri ihmisistä, yksi (aika nopeasti elämästä kadonnut) ihminen sanoo että toi ei ole normaalia. Ajattelin että ei vaan kestä suoraa puhetta. Omaa pimeintä en vaan ole uskaltanut katsoa vaikka muiden ominaisuuksista juttua riittänyt.. Eräs pidempiaikainen tuttu sanoi että huomasi sen minusta heti, että se on minulle sokea piste ja ei ole koskaan sanonut, koska persoonani on kokonaisuudessaan niin hankala ja menetän ystäviä ym :( halunnut olla jotenkin tukena.. jotenkin niin häpeällistä ja noloa, ja tästäkin ihmisestä ajatellut että minä olen se hänen ”mallinsa” just niin egoistisesti..
Kun ihminen ajattelee olevansa älykäs, ja analyyttinen, ja asioita monelta kantilta katsova, joka on ehkä omasta mielestään jonkin verran (tai paljon!) keskivertorahvaan yläpuolella, niin se sokea piste löytyy tuosta ajattelusta. Kun ihminen pitää itseään muita fiksumpana ja parempana, niin hänen omat puutteensa ovat automaattisesti häneltä itseltään piilossa. Tuossahan se paradoksi nimittäin on., koska jos hän oikeasti olisi niin älykäs, hän tajuaisi tämän kyllä itse. Muita älykkäämpi ihminen tunnistaisi kyllä omat sokeat pisteensä paremmin kuin nämä ei niin älykkäät kanssaihmiset, mutta asia tuppaa olemaan yleensä päinvastoin.
Alue: Aihe vapaa
up