Johtuuko rajaton käytös alkoholisti/mt-vanhemmista tai muuten turvattomasta lapsuudesta? Voiko rajattomalle antaa anteeksi?

Olen myös ollut todella kiinnostunut mielen psykologiasta ja pitänyt itseäni tarkkanäköisenä, juurikin lapsuuden vuoksi kun on pitänyt ylläpitää rauhaa ja ennakoida ja lukea haasteellisia ja vaarallisiakin tilanteita. Kaikenlaisia mietteitä ja analyysejä aina eri ihmisistä, yksi (aika nopeasti elämästä kadonnut) ihminen sanoo että toi ei ole normaalia. Ajattelin että ei vaan kestä suoraa puhetta. Omaa pimeintä en vaan ole uskaltanut katsoa vaikka muiden ominaisuuksista juttua riittänyt.. Eräs pidempiaikainen tuttu sanoi että huomasi sen minusta heti, että se on minulle sokea piste ja ei ole koskaan sanonut, koska persoonani on kokonaisuudessaan niin hankala ja menetän ystäviä ym :( halunnut olla jotenkin tukena.. jotenkin niin häpeällistä ja noloa, ja tästäkin ihmisestä ajatellut että minä olen se hänen ”mallinsa” just niin egoistisesti..

En ymmärtänyt ehkä mitään tuosta , mutta itsetuntoa minulla ei ole ollenkaan.

Aina lapsuudessa kerrottiin kuinka muut ovat parempia,jokaisen koetuloksen,todistuksen yms jälkeen

Ja olen kateellinen vähä kaikille joilla ns normaalimpi elämä.

Jos ei osaa olla neuvomatta, on rajaton. Jos ei osaa muodostaa ihmisestä positiivista mielipidettä hänen sanomiensa perusteella vaan halua luoda fantasiaa hänestä jotenkin negatiivisesti ja torjuu sen vastaiset ajatukset, on rajaton ja jollain muullakin tavalla avun tarpeessa.

Yksi syy rajattomuuteen on varmasti että ei ole normaalia lapsi-vanhempi -suhdetta josta irtaudutaan turvallisesti teini-iän kautta ja kehitetään oma eheä itseys.

Tällainen tilanne voi olla esim. ”perheen pään” rooli lapsena, huolenpitäjä ja osaaja. Se vaikuttaa aikuisuudelta mutta koska siitä ei voi irtautua psykologisesti samalla tavalla kuin murrosiässä vanhemmista, niin lopputulos on aikuinen joka ei erota muiden tarpeita ja ongelmia omistaan, eli eräänlainen lapsi.

Ylihuolehtivat sisarukset joilla ei koskaan ole teinivaihetta voi saada ihailua, mutta kyseessä voi olla edellämainittu haitallinen liiallisen huolehtijan osa.

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy rajattomuuteen on varmasti että ei ole normaalia lapsi-vanhempi -suhdetta josta irtaudutaan turvallisesti teini-iän kautta ja kehitetään oma eheä itseys.

Tällainen tilanne voi olla esim. ”perheen pään” rooli lapsena, huolenpitäjä ja osaaja. Se vaikuttaa aikuisuudelta mutta koska siitä ei voi irtautua psykologisesti samalla tavalla kuin murrosiässä vanhemmista, niin lopputulos on aikuinen joka ei erota muiden tarpeita ja ongelmia omistaan, eli eräänlainen lapsi.

Ylihuolehtivat sisarukset joilla ei koskaan ole teinivaihetta voi saada ihailua, mutta kyseessä voi olla edellämainittu haitallinen liiallisen huolehtijan osa.

Eikö vaan voi olla rauhallinen teini?

Ap, olet pitkällä, että tajuat tilanteen. Harvinaista. Onnittelut siitä.

Luepa tämä https://www.booky.fi/tuote/paula_salomaa/narsismin_tiedostaminen_toipum…

Jos et siedä sitä, että muut muutuvat ”paremmaksi” niin apusi ei tosiaan ole pyytetöntä vaan kyse on omasta hyvästä olosta jonka saa kun voi esiintyä muille auktoriteettina.

Mieti pientä lasta sinussa joka ei koskaan saanut olla heikko, se on se auttaja. Pieni lapsi jota moitittiin huonommuudesta tai oppi että aina pitää olla voittaja ja paras, on se joka ei siedä muiden nousua yläpuolellesi. Näiden lasten sinussa pitäisi kasvaa aikuiseksi. ”Tarinointi” kuulostaa siltä että lapsipersoonasi on ollut lapsena kova fantasioimaan ja hälventämään pahaa oloa saduilla itselle vaihtoehtoisesta tarinasta joka tuntuu hyvältä. Se on jäänyt päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy rajattomuuteen on varmasti että ei ole normaalia lapsi-vanhempi -suhdetta josta irtaudutaan turvallisesti teini-iän kautta ja kehitetään oma eheä itseys.

Tällainen tilanne voi olla esim. ”perheen pään” rooli lapsena, huolenpitäjä ja osaaja. Se vaikuttaa aikuisuudelta mutta koska siitä ei voi irtautua psykologisesti samalla tavalla kuin murrosiässä vanhemmista, niin lopputulos on aikuinen joka ei erota muiden tarpeita ja ongelmia omistaan, eli eräänlainen lapsi.

Ylihuolehtivat sisarukset joilla ei koskaan ole teinivaihetta voi saada ihailua, mutta kyseessä voi olla edellämainittu haitallinen liiallisen huolehtijan osa.

Eikö vaan voi olla rauhallinen teini?

. Tietenkin voi. Mutta rauhallinen teini ei ole kiinnittynyt lapsuudenperheen ongelmiin ja arkeen oman uuden todellisuuden muovautumisen kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet pitkällä, että tajuat tilanteen. Harvinaista. Onnittelut siitä.

Luepa tämä https://www.booky.fi/tuote/paula_salomaa/narsismin_tiedostaminen_toipum…

Mä en ehdi nyt kirjoittaa enempää, mutta haluan kuitenkin sanoa samaa kuin ylläoleva: Olet jo todella pitkällä, kun tajuat tilanteesi. Se on enemmän kuin mihin yli 90% ihmisistä pystyy.

Vaikka nyt tuntuu, että olet jumissahäpeässä, uskon että pääset siitäkin eteenpäin.

Muutos on tosi vaikeaa. Välillä se tuntuu itsellä ihan konkreettisena kipuna päässä ja koko kehossa, kun rikkoo niitä malleja, joiden mukaan on vuosikymmenet toiminut.

Mulla oli alkoholistivanhempi ja sen rajaton puoliso. Tämä puoliso, joka siis myös on minun vanhempani, on se homman juuri.

En minäkään pysty pitkäaikaisiin kaverisuhteisiin, mutta parisuhde on ollut pitkä ja onnellinen.

En ymmärrä miksi olisin narsisti? Varmasti jotain piirteitä voi olla, mutta terapeuttini on ottanut esiin rajattomuuden

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli alkoholistivanhempi ja sen rajaton puoliso. Tämä puoliso, joka siis myös on minun vanhempani, on se homman juuri.

En minäkään pysty pitkäaikaisiin kaverisuhteisiin, mutta parisuhde on ollut pitkä ja onnellinen.

Millä tavalla hän oli rajaton, jos voin kysyä? Ja miten se on vaikuttanut kaverisuhteisiin? Olisi tosi kiva jutella sellaisten kanssa joilla olisi edes jotain omaa kokemusta vaikeuksista..

Kirjoitit hyvin. Osasin eläytyä sinun tuntemuksiisi kirjoituksesi perusteella.

Olen myös alkoholistien aikuinen lapsi. Perheessä oli muutakin turvattomuutta aiheuttavia ilmiöitä.

Varsinaisesti rajattomuuteni on tullut itseäni vastaan siinä mielessä, etten osaa asettaa niitä muille tai en ainakaan tarpeeksi ajoissa. Rikon itseni ihmissuhteissa valitettavasti ja yleensä läheisimmät ihmiset ovat alkoholisteja, myös rajattomia, ehkä jopa narsistisia tai väkivaltaisia.

Suutun ja saatan lähteä mutta myös palata, sillä unohdan ja annan anteeksi nopeasti. Yleensä myös syyllistän itseäni ja omanarvontunnetta on joutunut ja joudun edelleen rakentamaan aina murtumisen ja tuskan kautta.

Pahinta on ollut irrallisuus elämästä tai itsestäni, jatkuvuutta elämään on ollut hankala miettiä. Olen maailmassa jossa jatkuvuutta ei ehkä ole ja joudun olemaan varuillani. Siksi saatan myös tehdä lyhytnäköisiä päätöksiä.

Kierre joka jatkaa häpeän ja syyllisyyden tunteita.

Terapiaan olen menossa.

Taistelua elämä kyllä on ja koen eläväni pitkälle traumamaailmassa.

Se voi olla myös läheisriippuvuutta kun kokee olevansa tärkeä vain suorittamisen ja auttamisen kautta. Kun autettava alkaakin pärjätä, niin olo muuttuu hylätyksi ja epäkelvoksi. Juuret ovat varmasti lapsuudessa, jossa hyväksyntä tai ilmapiirissä pärjääminen on tullut tietyn roolin kautta.

Rajattomuudesta toipumisen ydin on asian tiedostaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli alkoholistivanhempi ja sen rajaton puoliso. Tämä puoliso, joka siis myös on minun vanhempani, on se homman juuri.

En minäkään pysty pitkäaikaisiin kaverisuhteisiin, mutta parisuhde on ollut pitkä ja onnellinen.

Millä tavalla hän oli rajaton, jos voin kysyä? Ja miten se on vaikuttanut kaverisuhteisiin? Olisi tosi kiva jutella sellaisten kanssa joilla olisi edes jotain omaa kokemusta vaikeuksista..

Olin vain hänen jatkeensa, jonka olisi pitänyt olla minikokoinen aikuinen ja ajatella ja haluta kuten aikuinen. Esim. normaali lapsen käytös oli mukamas aina huonoa (esim. malttamattomuus istua tunteja paikoillaan) tai tahallista (joku asia putosi kädestä tms.). Harrastusten ja kiinnostusten kohteiden olisi pitänyt olla kultturia jne. Oman lapseni kohdalla tajusin miten pahasti kaikkien vauvan viestien on täytynyt mennä ohi. Olen saanut kuulla kuinka kamala koliikkilapsi olen ollut, mutta onkohan niin ollut... Ja vaikka olisikin, ei sellaista heitetä sen lapsen silmille vuosia myöhemmin.

Aikuisena tuppauduttiin ilman lupaa kylään jne. kunnes lopulta pistin välit poikki. Mikään muu raja ei pitänyt. Sain siihen muuten vinkin täältä palstalta. Ei ketään tarvitse sietää vain siksi, että on sille sukua.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi olisin narsisti? Varmasti jotain piirteitä voi olla, mutta terapeuttini on ottanut esiin rajattomuuden

Et ehkä olekaan narsisti sanan varsinaisessa mielessä etkä ehkä diagnoosia saisi, mutta jokin narsismin häiriö sinulla on, koska olet rajaton. Siksi sinun kannattaa lukea narsismista ja läheisriippuvuudesta. 

Itse luulin että rajattomuus on juuri sitä että ei aseta rajoja ja ei puhuttu paljoa tästä mutta terapeutti sanoi että sen tyypin rajattomuus tulee nopeammin esiin kun aiheuttaa enemmän ongelmia (joutuu rikoksen uhriksi, masentuu). Minun tyyppiset vaan kulkee eteenpäin kuin jyrä tasaisesti kaiken rikkoen itseltään ja sokeana sille kun ”menestyy”.

Voi olla että tulee myös jotain läheisriippivuutta, mutta enemmän sitä että se oma kontrolli poistuu ja päälimmäisin tunne on kateus. Että ne ihmiset on jotenkin siellä omissa salaisissa jutuissaan kunnossa ja en enää ole se kuka on asiassa merkityksellisin ja selvillä... joo-oh kuulostaapa hullulta..

ap

Oletko jo lukenut Tommy Hellstenin tuotannon? 

Rajattomuus ja läheisriippuvuus ja muut narsismin muodot pohjautuvat häpeään. Häpeä synnyttää kateutta, koska minulla ei ole sitä, mitä muilla on. Olen siis huono ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Jos et siedä sitä, että muut muutuvat ”paremmaksi” niin apusi ei tosiaan ole pyytetöntä vaan kyse on omasta hyvästä olosta jonka saa kun voi esiintyä muille auktoriteettina.

Mieti pientä lasta sinussa joka ei koskaan saanut olla heikko, se on se auttaja. Pieni lapsi jota moitittiin huonommuudesta tai oppi että aina pitää olla voittaja ja paras, on se joka ei siedä muiden nousua yläpuolellesi. Näiden lasten sinussa pitäisi kasvaa aikuiseksi. ”Tarinointi” kuulostaa siltä että lapsipersoonasi on ollut lapsena kova fantasioimaan ja hälventämään pahaa oloa saduilla itselle vaihtoehtoisesta tarinasta joka tuntuu hyvältä. Se on jäänyt päälle.

Tää kuulostaa niin pelottavalta kun oon miettinyt että voiko mulla olla joki jakautunut persoonallisuus. Se paha olo ja kateus siitä että jollain on jotain mitä itse haluaa, kaipaa tai on tarve olla parhain.. se on niin voimakas tunne että en edes aina välttämättä muista sitä ja olen jo selittänyt itselleni tai ääneen asian niin että se onkin jotain kyseenalaista eikä ollenkaan kadehdittavaa. Se tapahtuu niin automaattisesti enkä pysy siinä perässä yhtään.. ap

Eihän kateudessa sinänsä ole mitään pahaa. Se on vain tunne, joka kertoo, mitä haluaisit itsellesi. Se on sitten eri asia, jos lähdet toteuttamaan asioita kateuden ohjaamana.