En saa yhteyttä ulkomailla opiskelevaan lapseeni :(

Missä hiton tunneilla? Seurannut etänä luentoja. Ei yliopistolla kytätä, kuka sirllä linjoiöla roikkuu. Ihme, kun et iltiksestä käske kysymään.

Vierailija kirjoitti:

Missä hiton tunneilla? Seurannut etänä luentoja. Ei yliopistolla kytätä, kuka sirllä linjoiöla roikkuu. Ihme, kun et iltiksestä käske kysymään.

No monessa maassa yliopistoissa on todellakin luentopakko, joten tiedetään varsin tarkkaan kuka on ollut luennolla ja kuka ei. Huippuyliopistoissa on jopa fukseille pienryhmäopetusta (proffa+kaksi opiskelijaa), joten tasan tarkkaan tiedetään kuka on poissa ja otetaan yhteys jos ei ole ilmoittanut poissaolosta etukäteen.

Tällaisella opetuksella saadaan sparrattua ooiskelijoista enemmän irti kuin massaluennoilla. Mutta vaatii sika paljon enemmän resursseja ja opiskelijan pitää olla motivoitunut opiskelemaan.

Täh?!

Siis ihanko oikeasti jotkut seuraa paikannussovelluksesta missä täyspäiset aikuiset sukulaiset milloinkin liikkuu??!

Voihyvääpäivää🙄

Heh..

Itse 19v:na hyppäsin lentokoneeseen ja muutin yksin jenkkilään pariksi vuodeksi (- noin ensialkuun.. ).

Vanhemmat Suomessa sai sitten postikortin jossain vaiheessa.

Sama kaikilta muilta maailmanmatkoilta.

Ei olis tullut mieleenkään rimputella ja raportoida joka matkan käänteestä.

Vierailija kirjoitti:

Heh..

Itse 19v:na hyppäsin lentokoneeseen ja muutin yksin jenkkilään pariksi vuodeksi (- noin ensialkuun.. ).

Vanhemmat Suomessa sai sitten postikortin jossain vaiheessa.

Sama kaikilta muilta maailmanmatkoilta.

Ei olis tullut mieleenkään rimputella ja raportoida joka matkan käänteestä.

Ihan yhtä mahdollinen skenaario on se että yhden drinkin jälkeen havahdut seuraavan kerran laivakontissa jossain Romaniassa.

Vierailija kirjoitti:

Heh..

Itse 19v:na hyppäsin lentokoneeseen ja muutin yksin jenkkilään pariksi vuodeksi (- noin ensialkuun.. ).

Vanhemmat Suomessa sai sitten postikortin jossain vaiheessa.

Sama kaikilta muilta maailmanmatkoilta.

Ei olis tullut mieleenkään rimputella ja raportoida joka matkan käänteestä.

Hieno tarina. Ketään Suomessa ei siis koskaan kiinnostanut, oletko kunnossa.

Itse soitan ja puhun vanhemmille kerran viikossa nyt kun asun täällä suomessa. Se on normaalia jos on ja haluaa pitää läheiset suhteet vanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä lapsesi on kuollut tai joutunut sairaalaan

Kai siitä olisi jo omaisille asti tieto tullut, jos kuollut olisi.

Ei välttämättä olisi. Minä opiskelin Englannissa ja meidän asuntolassa kuoli opiskelija. Viidennen päivän kohdalla me muut alettiin ihmetellä, kun sen ruokiin ei ole koskettu ollenkaan ja alettiin kysellä toisiltamme onko sitä näkynyt. Ei ollut. Koitettiiin päivän verran soitella. Sitten päivänä 6 soitettiin campus securitylle, joka tuli ja mursi oven. Siellähän se makasi ranteet auki ja ikkuna auki ettei tullut hajuakaan. Tämä oli viikonloppuna, joten yliopisto kysyi meiltä onko meillä pojan vanhempien yhteystietoja tai muuten tieto menee vasta maanantaina, koska poliisin pitää ne kaivaa jostakin, koska yliopistolla ei ole töissä ketään, jolla on pääsy tietoihin ennen maanantaita.

Ulkomailla opiskellessa vastasin vanhempien viesteihin noin kerran kuussa.  Jos ei ole mitään ihmeempä asiaa, niin mitäpä sitä viestimään. Toki tämä on hyvä sopia ennen ulkomaanreissua, niin eivät turhista hermoile.  Nykyään viestitellään ihan liikaa.

Tunnistan AP:n itsestäni, olen myös laittanut sähköpostia lapselle, kun oli puhelimesta akku tyhjä. Mutta on hauska kyllä lukea tämmösiä ja miettiä, mitä oma nuoruus oli, kun itsekin huitelin pitkin keski-eurooppaa tuon ikäisenä, eikä vanhemmat voineet edes kirjettä lähettää.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei halua olla kanssasi missään yhteydessä enää. Hän tahtoo irtautua tukahduttavasta otteestasi. Etköhän ole jo tarpeeksi häärännyt lapsesi elämässä.

Kenelle sä oikein puhut?

Ap satuilee taas 👹👹

Kovempien pössyjen kausi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n huolen ja ihanaa, että lapsesi löytyi. Minusta on kuitenkin omaa elämääni elävänä aikuisena ollut todella rasittavaa, että pitäisi koko ajan olla tilivelvollinen vanhemmille menemisistään.

Muutin parikymppisenä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan vanhempien vastustuksesta huolimatta. Meillä ei koskaan ole kannustettu elämään ja kokemaan, vaan koko ajan varoiteltu, että mitä kaikkea voi tapahtua.

Ensimmäisenä opiskelusyksynä vanhemmat soittelivat joka päivä ja se alkoi olla todella rasittavaa, kun oli kaikkea uutta koettavaa. Kuka esimerkiksi kesken opiskelijaillanvieton alkaa soitella vanhemmilleen? 

Sitten kävi kerran niin, että kännykästä loppui akku, enkä vain huomannut sitä. Kännykkä oli kiinni pe-illasta su-iltaan. Kun avasin kännykän su-iltana, oli siihen tullut todella monta viestiä. Viimeisessä luki, että jos en nyt vastaa, niin vanhempani lähtevät sinne ajamaan (monen tunnin ajomatkan päähän). Kun soitin takaisin, olivat juuri lähteneet ajamaan.

Suutuin tästä todella ja syytin vanhempiani vainoamisesta, mitä he eivät tietenkään yhtään ymmärtäneet. Tästä päätin alkaa katkaisemaan napanuoraa ja nyt ovat onneksi jo jättäneet rauhaan. Ollaan tekemisissä silloin tällöin ja se toimii minulle. Vanhempani ovat minulle rakkaita, mutta en vain voi ottaa heitä liian lähelle, koska he heti pyrkivät tarjoamaan mielipiteitään ja soittelevat jatkuvasti.

Minusta opiskelijoiden vanhempien olisi hyvä keskustella nuorten kanssa, että miten usein toivovat yhteydenottoja. Jos nuori sanoo, että joka päivä ei tarvitse soitella, niin kunnioittakaa sitä. Sitten voi olla, että nuori joskus itsekin soittaa kotiin, kun on olo, että vanhemmat antavat omaa tilaa.

Niille vanhemmille kannattaa ajoissa kertoa, että haluaisin että pidämme yhteyttä vain x kertaa viikossa/kuukaudessa tms. (mikä onkaan haluamasi tahti), ja tavalla y. 

SE olisi sinulta aikuismaista kommunikointia. Sitten jos vanhempasi eivät yhteisesti sovittua tapaa ja tahtia kunnioita, se on sitten eri asia. Nyt tuo vuodatuksesi vaikuttaa vain lapselliselta ja turhaltakin rimpuilulta.

Myönnän, etten silloin 20-v. omilleen muuttaessani oikein aikuinen ollutkaan, mutta ei sellaiseksi myöskään voi kasvaa, jos vanhemmat eivät anna tilaa. Vanhempani ovat sitä tyyppiä, ettei minkäänlainen järkipuhe auta, vaan rajojen rikkominen jatkuu silti. Pitää yleensä suuttua, ennen kuin jotakin muutosta tapahtuu. Olen suuttunut vanhemmilleni vain muutamia kertoja koko elämässäni, niin en niitä muutamaa kertaa kyllä jaksa katua. :) Varsinkin, kun minulla on enemmän taipumusta tunteiden patoamiseen kuin tunteiden vallassa riehumiseen.

Mahdollisesti kirjoitukseni osui sinulla arkaan paikkaan. Ota aihe puheeksi läheisesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Heh..

Itse 19v:na hyppäsin lentokoneeseen ja muutin yksin jenkkilään pariksi vuodeksi (- noin ensialkuun.. ).

Vanhemmat Suomessa sai sitten postikortin jossain vaiheessa.

Sama kaikilta muilta maailmanmatkoilta.

Ei olis tullut mieleenkään rimputella ja raportoida joka matkan käänteestä.

Irtosiko oleskelulupa helpostikin noin pitkäksi aikaa?

ohis

Ecuadorilainen vaimoni oli yhteydessä äitiinsä samalla kun naimme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh..

Itse 19v:na hyppäsin lentokoneeseen ja muutin yksin jenkkilään pariksi vuodeksi (- noin ensialkuun.. ).

Vanhemmat Suomessa sai sitten postikortin jossain vaiheessa.

Sama kaikilta muilta maailmanmatkoilta.

Ei olis tullut mieleenkään rimputella ja raportoida joka matkan käänteestä.

Irtosiko oleskelulupa helpostikin noin pitkäksi aikaa?

ohis

Olisiko lähtenyt opiskelijaviisumilla?