En saa yhteyttä ulkomailla opiskelevaan lapseeni :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minusta on ihan normaalia olla huolestunut läheisestään, jos puhelin on ollut pimeänä monta päivää eikä mitään kuulu muutakaan kautta. Jos muuten on ollut tapana pitää yhteyttä. Ja kun ei vielä avannut oveakaan. Jos poika olisi vaikka saanut sairaskohtauksen tai käynyt kotona joku tapaturma ja virunut kodissaan tajuttomana monta päivää niin olisihan se hyvä jos joku olisi mennyt katsomaan. Parempi tuollaisessa tilanteessa olla hieman liian aikaisin liikkeellä kuin liian myöhään.

Ei ole normaalia että aikuisen ihmisen pitää raportoida äidilleen monta kertaa viikossa ellei asiasta ole sovittu sairauden tai muun erityisen seikan vuoksi.  Asia kyllä valkenee kenelle tahansa kun sitä vähän miettii.

Kun äiti kertoo että yhteyttä pidetään "viikoittain" ja selvästi kerrottujen faktojen valossa hössötys ja silmitön huolestuminen alkaa neljästä päivästä, voi vaan miettiä mikä on todellinen tilanne. 

Ei se ole raportointia, vaan sitä kutsutaan perheessä toistensa välittämiseksi. Rakkaudeksi. Halutaan perheenjäsenen/vanhemman kanssa jakaa elämässä koetut ilot ja surut. Ja ihan itsekin se lapsi haluaa pitää yhteyttä vanhempiin. Eikös näin ollut myös ap. tapauksessa.

Meillä 21v tytär ja 27v poika ja kyllä ihan itse soittelevat ja viestittelevät kuulumisiian vähintäin pari kertaa viikossa. Samoin miniäni pitää paljon yhteyttä ja haluaa jakaa elämäänsä meille vanhemmille.

Jos viikkoon ei kuuluisi mitään, meillä kaikilla olisi jo hätä toisistamme.

homessa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sähköposti? Jos puhelin rikki eikä siksi vastaa puheluihin tai whatsappiin, jos olisi kuitenkin tietokone käytössä?

https://www.whatsapp.com/download

whatsapin saa myös tietokoneelle,ei tarvii kaivaa vältt puhelinta esille

Joo, mutta se tietokone voi tarvita sen puhelimen, niin kuin itselläni. Jos ei ole puhelin käytettävissä esim. rikki, niin tietokoneesta ei ole apua.

Hei, mun äiti soitti poliisille kun en vastannut 22h puhelimeen, asuin 200km päässä ja työttömänä+auto rikki ei päässyt katsomaan ja olisivat seuraavana aamuna lähteneet, ellei ex-säätö olis sanonu, että oon itsetuhoinen ollut viime aikoina (ajatuksia, joista terapeutti tietoinen, samoin läheiset ystävät jotka tiesivät, että niissä tilanteissa kun saan paniikki- ja/tai ahdistuskohtauksen, niin onnistun kyllä sen verran tajuamaan että ilmoitan heille asiasta / soitan ja kerron et nyt ei ole hyvä olla). Akku loppunut kesken unien ja aamul laitoin puhelimen laturiin ja unohtu sit yöpöydälle.

Itse olin tyytyväisenä töissä, pankissa ja ruokakaupassa. Tein ruokaa, katsoin netflixiä ja nettishoppailin jäätelö sylissä yöpaita päällä. ~22:30 soi ovikello ja alue jolla asuin, oli huonomaineinen ja viereisessä talossa oli juuri tapettu naapuri, jonka verta oli myös rappukäytävässä. Mietin kahdesti menenkö edes avaamaan.

Ensimmäinen fiilis oli, kun ovisilmästä näin poliisin, et mun äidille tai isäpuolelle on tapahtunu jotain. Sitten mietin, että onkoha talos tapahtunu jotain. Kun sieltä tuli sanat ”Susta on oltu huolissaan” alko hälytyskellot soida, että ei perkele mun puhelin on varmaan edelleen lentokonetilassa. Soitin poliisin läsnäolles äidille ja olin samaan aikaan vihanen, että edes kehtaa kuvitella että tekisin itelleni jotain, koska on sitä syvemmissäki olotilois uitu ja hengis pysytty, mutta samalla tosi herttasta. Mummi oli hätääntyny ku ei nähny paikannussovelluksesta missä meen.

Ja edelleen voivat mut paikantaa sekä ilmotan aina, jos en jaksa olla tavotettavissa / puhelin lentokonetilas tai oon mökillä missä ei oo verkkoo. Mielenterveysongelmaisena tiedän, että läheiset huolestuu helposti, etenkin jos aktiivinen somettaja yhtäkkiä vetää radiohiljasuuden. Sanoinki äidille, et ei sit kattonu netflixist meneekö sarja eteenpäi tai laittanu sähköposti. Olin tuolloin 21-22 ja kiitollinen, että mun läheiset oli huolissaan ja opin, että ilmoitan jos on jotain. Vaikka tuo olikin puhdas vahinko unohtaa koko puhelin.

Itsekin oon aikoinani seikkaillut ulkomailla niin että tänä päivänä ihan hirvittää. 

Se näyttää erilaiselta täältä kuin sieltä. Itse en saanut yhteyttä ulkomailla asuvaan ystävään ja samalla kuin lehdestä maassa tapahtuneen vallankaappauksen. Ja parin päivän kuluttua uusi vallan kaappaus. Oli aika hermoja raastavaa olla pimennossa. Kun sain yhteyden, ystävä sanoi, ettei kaappauksen näkynyt juurikaan kuin pääkaupungissa, mutta kaikki tietoliikenne oli poikki. Tai kaikki muukin liikenne ja rajat kiinni. Eli täältä katsottuna tilanne näytti pahalta. Siellä kuitenkin rauhallinen.

Ymmärrän ap:n huolen ja ihanaa, että lapsesi löytyi. Minusta on kuitenkin omaa elämääni elävänä aikuisena ollut todella rasittavaa, että pitäisi koko ajan olla tilivelvollinen vanhemmille menemisistään.

Muutin parikymppisenä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan vanhempien vastustuksesta huolimatta. Meillä ei koskaan ole kannustettu elämään ja kokemaan, vaan koko ajan varoiteltu, että mitä kaikkea voi tapahtua.

Ensimmäisenä opiskelusyksynä vanhemmat soittelivat joka päivä ja se alkoi olla todella rasittavaa, kun oli kaikkea uutta koettavaa. Kuka esimerkiksi kesken opiskelijaillanvieton alkaa soitella vanhemmilleen? 

Sitten kävi kerran niin, että kännykästä loppui akku, enkä vain huomannut sitä. Kännykkä oli kiinni pe-illasta su-iltaan. Kun avasin kännykän su-iltana, oli siihen tullut todella monta viestiä. Viimeisessä luki, että jos en nyt vastaa, niin vanhempani lähtevät sinne ajamaan (monen tunnin ajomatkan päähän). Kun soitin takaisin, olivat juuri lähteneet ajamaan.

Suutuin tästä todella ja syytin vanhempiani vainoamisesta, mitä he eivät tietenkään yhtään ymmärtäneet. Tästä päätin alkaa katkaisemaan napanuoraa ja nyt ovat onneksi jo jättäneet rauhaan. Ollaan tekemisissä silloin tällöin ja se toimii minulle. Vanhempani ovat minulle rakkaita, mutta en vain voi ottaa heitä liian lähelle, koska he heti pyrkivät tarjoamaan mielipiteitään ja soittelevat jatkuvasti.

Minusta opiskelijoiden vanhempien olisi hyvä keskustella nuorten kanssa, että miten usein toivovat yhteydenottoja. Jos nuori sanoo, että joka päivä ei tarvitse soitella, niin kunnioittakaa sitä. Sitten voi olla, että nuori joskus itsekin soittaa kotiin, kun on olo, että vanhemmat antavat omaa tilaa.

Joo, myönnän nyt ettei ollut provo, sillä tätä olisi halutessaan saanut pitkitettyä vaikka minkälaisin kääntein. Hyvä ettei ollut sattunut mitään pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ruotsalaiset on hölmöjä jos tuollaisia sivustoja on :D

Jos tarkoitat noita puhelinsivustoja, niin samalla tavalla numerotiedustelusta saa Suomessa osoitteen perusteella puhelinnumeron ja kaikki ne liittymät mitä osoitteessa on, vaikka ei tietäisi nimeä.

Itseasiassa olin itse jokunen vuosi sitten numerotiedustelussa töissä, ja osoitteen perusteella ei saa suomessa tietoon nimeä tai puhelinnumeroa. Mutta nimen perusteella saa tietää osoitteen ja puhelinnumeron, mikäli ei ole salainen. Ja suomessa on melo monta nimikaimaa, niin sitä hankalampi selvittää yhteystietosi, mitä tavallisempi nimi.

Jos mun äiti ei ois saanu muhun yhteyttä edes 12 tuntiin ni hän ois jo soittanu poliisille :D 

Lapsi ei halua olla kanssasi missään yhteydessä enää. Hän tahtoo irtautua tukahduttavasta otteestasi. Etköhän ole jo tarpeeksi häärännyt lapsesi elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Se näyttää erilaiselta täältä kuin sieltä. Itse en saanut yhteyttä ulkomailla asuvaan ystävään ja samalla kuin lehdestä maassa tapahtuneen vallankaappauksen. Ja parin päivän kuluttua uusi vallan kaappaus. Oli aika hermoja raastavaa olla pimennossa. Kun sain yhteyden, ystävä sanoi, ettei kaappauksen näkynyt juurikaan kuin pääkaupungissa, mutta kaikki tietoliikenne oli poikki. Tai kaikki muukin liikenne ja rajat kiinni. Eli täältä katsottuna tilanne näytti pahalta. Siellä kuitenkin rauhallinen.

Juuri näin. Itse täytin aikuisen lapseni puhelinvastaajan ja tekstasin sen sata kertaa plus käytin kaikki meset sun muut mahdolliset viestikanavat, kun en saanut häneen yhteyttä hänen ollessaan USA:ssa juuri siinä hotellissa, josta ammuttiin viereiselle konserttialueelle kymmeniä ihmisiä. Voitte kuvitella, mikä helpotus oli nähdä useiden tuntien jälkeen puhelimen näytössä: XX soittaa.. ja sekin puhelu piti katkaista, kun poliisit tulivat huoneeseen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa kyttäämistä ja vainoamista, suuttuisin aivan silmittömästi jos minun perääni laitettaisiin viranomaisia. Aikuinen ihminen saa jopa kadota omasta tahdostaan, ilman että poliisit ym kiinnostuu.

Jotenkin vaikutat sellaiselta ihmiseltä ettei sun perään kovin pian alettaisi huolestumaan...

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n huolen ja ihanaa, että lapsesi löytyi. Minusta on kuitenkin omaa elämääni elävänä aikuisena ollut todella rasittavaa, että pitäisi koko ajan olla tilivelvollinen vanhemmille menemisistään.

Muutin parikymppisenä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan vanhempien vastustuksesta huolimatta. Meillä ei koskaan ole kannustettu elämään ja kokemaan, vaan koko ajan varoiteltu, että mitä kaikkea voi tapahtua.

Ensimmäisenä opiskelusyksynä vanhemmat soittelivat joka päivä ja se alkoi olla todella rasittavaa, kun oli kaikkea uutta koettavaa. Kuka esimerkiksi kesken opiskelijaillanvieton alkaa soitella vanhemmilleen? 

Sitten kävi kerran niin, että kännykästä loppui akku, enkä vain huomannut sitä. Kännykkä oli kiinni pe-illasta su-iltaan. Kun avasin kännykän su-iltana, oli siihen tullut todella monta viestiä. Viimeisessä luki, että jos en nyt vastaa, niin vanhempani lähtevät sinne ajamaan (monen tunnin ajomatkan päähän). Kun soitin takaisin, olivat juuri lähteneet ajamaan.

Suutuin tästä todella ja syytin vanhempiani vainoamisesta, mitä he eivät tietenkään yhtään ymmärtäneet. Tästä päätin alkaa katkaisemaan napanuoraa ja nyt ovat onneksi jo jättäneet rauhaan. Ollaan tekemisissä silloin tällöin ja se toimii minulle. Vanhempani ovat minulle rakkaita, mutta en vain voi ottaa heitä liian lähelle, koska he heti pyrkivät tarjoamaan mielipiteitään ja soittelevat jatkuvasti.

Minusta opiskelijoiden vanhempien olisi hyvä keskustella nuorten kanssa, että miten usein toivovat yhteydenottoja. Jos nuori sanoo, että joka päivä ei tarvitse soitella, niin kunnioittakaa sitä. Sitten voi olla, että nuori joskus itsekin soittaa kotiin, kun on olo, että vanhemmat antavat omaa tilaa.

Niille vanhemmille kannattaa ajoissa kertoa, että haluaisin että pidämme yhteyttä vain x kertaa viikossa/kuukaudessa tms. (mikä onkaan haluamasi tahti), ja tavalla y. 

SE olisi sinulta aikuismaista kommunikointia. Sitten jos vanhempasi eivät yhteisesti sovittua tapaa ja tahtia kunnioita, se on sitten eri asia. Nyt tuo vuodatuksesi vaikuttaa vain lapselliselta ja turhaltakin rimpuilulta.

Niin, keskustelemalla ehkä pääsisi parhaimpaan lopputulokseen yhteydenottojen määrissä ja tavoissa. Useimmat vanhemat nyt varmaan kunnioittaa sitä mitä ollaan sovittu.

Ap:n tapauksessa olisin minäkin huolestunut ihan hulluna.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n huolen ja ihanaa, että lapsesi löytyi. Minusta on kuitenkin omaa elämääni elävänä aikuisena ollut todella rasittavaa, että pitäisi koko ajan olla tilivelvollinen vanhemmille menemisistään.

Muutin parikymppisenä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan vanhempien vastustuksesta huolimatta. Meillä ei koskaan ole kannustettu elämään ja kokemaan, vaan koko ajan varoiteltu, että mitä kaikkea voi tapahtua.

Ensimmäisenä opiskelusyksynä vanhemmat soittelivat joka päivä ja se alkoi olla todella rasittavaa, kun oli kaikkea uutta koettavaa. Kuka esimerkiksi kesken opiskelijaillanvieton alkaa soitella vanhemmilleen? 

Sitten kävi kerran niin, että kännykästä loppui akku, enkä vain huomannut sitä. Kännykkä oli kiinni pe-illasta su-iltaan. Kun avasin kännykän su-iltana, oli siihen tullut todella monta viestiä. Viimeisessä luki, että jos en nyt vastaa, niin vanhempani lähtevät sinne ajamaan (monen tunnin ajomatkan päähän). Kun soitin takaisin, olivat juuri lähteneet ajamaan.

Suutuin tästä todella ja syytin vanhempiani vainoamisesta, mitä he eivät tietenkään yhtään ymmärtäneet. Tästä päätin alkaa katkaisemaan napanuoraa ja nyt ovat onneksi jo jättäneet rauhaan. Ollaan tekemisissä silloin tällöin ja se toimii minulle. Vanhempani ovat minulle rakkaita, mutta en vain voi ottaa heitä liian lähelle, koska he heti pyrkivät tarjoamaan mielipiteitään ja soittelevat jatkuvasti.

Minusta opiskelijoiden vanhempien olisi hyvä keskustella nuorten kanssa, että miten usein toivovat yhteydenottoja. Jos nuori sanoo, että joka päivä ei tarvitse soitella, niin kunnioittakaa sitä. Sitten voi olla, että nuori joskus itsekin soittaa kotiin, kun on olo, että vanhemmat antavat omaa tilaa.

Lapsi nyt on vanhemmille aina lapsi, oli sitten kuinka parikymppinen tahansa (mikä on kyllä aika lapsen ikä kyllä muutenkin). Et sinä ”tilivelvollinen” olekaan, mutta ole nyt kuitenkin iloinen, että joku sinusta välittää. Jonain päivänä vanhempiasi ei enää ole.

Riti rati rallaa ☻☻☻☻

Onko huumetaustaa?

Juurikin näin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n huolen ja ihanaa, että lapsesi löytyi. Minusta on kuitenkin omaa elämääni elävänä aikuisena ollut todella rasittavaa, että pitäisi koko ajan olla tilivelvollinen vanhemmille menemisistään.

Muutin parikymppisenä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan vanhempien vastustuksesta huolimatta. Meillä ei koskaan ole kannustettu elämään ja kokemaan, vaan koko ajan varoiteltu, että mitä kaikkea voi tapahtua.

Ensimmäisenä opiskelusyksynä vanhemmat soittelivat joka päivä ja se alkoi olla todella rasittavaa, kun oli kaikkea uutta koettavaa. Kuka esimerkiksi kesken opiskelijaillanvieton alkaa soitella vanhemmilleen? 

Sitten kävi kerran niin, että kännykästä loppui akku, enkä vain huomannut sitä. Kännykkä oli kiinni pe-illasta su-iltaan. Kun avasin kännykän su-iltana, oli siihen tullut todella monta viestiä. Viimeisessä luki, että jos en nyt vastaa, niin vanhempani lähtevät sinne ajamaan (monen tunnin ajomatkan päähän). Kun soitin takaisin, olivat juuri lähteneet ajamaan.

Suutuin tästä todella ja syytin vanhempiani vainoamisesta, mitä he eivät tietenkään yhtään ymmärtäneet. Tästä päätin alkaa katkaisemaan napanuoraa ja nyt ovat onneksi jo jättäneet rauhaan. Ollaan tekemisissä silloin tällöin ja se toimii minulle. Vanhempani ovat minulle rakkaita, mutta en vain voi ottaa heitä liian lähelle, koska he heti pyrkivät tarjoamaan mielipiteitään ja soittelevat jatkuvasti.

Minusta opiskelijoiden vanhempien olisi hyvä keskustella nuorten kanssa, että miten usein toivovat yhteydenottoja. Jos nuori sanoo, että joka päivä ei tarvitse soitella, niin kunnioittakaa sitä. Sitten voi olla, että nuori joskus itsekin soittaa kotiin, kun on olo, että vanhemmat antavat omaa tilaa.

Niille vanhemmille kannattaa ajoissa kertoa, että haluaisin että pidämme yhteyttä vain x kertaa viikossa/kuukaudessa tms. (mikä onkaan haluamasi tahti), ja tavalla y. 

SE olisi sinulta aikuismaista kommunikointia. Sitten jos vanhempasi eivät yhteisesti sovittua tapaa ja tahtia kunnioita, se on sitten eri asia. Nyt tuo vuodatuksesi vaikuttaa vain lapselliselta ja turhaltakin rimpuilulta.

En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta vastaavassa tilanteessa ollut. Ja kyllä varmasti olisi voinut keskustella jo aiemmin millainen yhteydenottoväli olisi minun mieleeni, mutta kaikkien vanhempien kanssa ei aina ole helppoa keskustella asioista.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos miljoonasti kaikille hyvistä vinkeistä! Puhelin, tekstarit, sähköposti, facebook siis kaikki kokeiltu. Yritän maanantaina heti aamulla vuokranantajalle soittaa. Jos ei löydy apua niin sitten suurlähetystöön/poliisiin täytyy ottaa yhteys. Eniten ihmetyttää että viestit eivät ole menneet perille whatsapissa eikä vastaa sähköpostiin. Voiko kaikki hajota samaan aikaan? Ei ole sen kaumpana kuin Keski-Ruotsissa, mutta huoli silti vaan nousee. Kiitos paljon avusta kaikille! ❤️

Opiskelupaikasta tiedustelu olisi varmin konsti saada tietoa.Jos hän on käynyt tunneilla,kaikki lienee hyvin.Voisi jopa lähettää sitä kautta terveiset,että ottaisi yhteyttä kotiin.