"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kotoisin maaseudulta ja siellä tosiaan lapset olivat pitkälti isovanhempien hoidossa, joko isovanhemmat asuivat samassa taloudessa tai lähellä omassa tuvassaan. Vanhemmat olivat töissä ja lomamatkoillakin (80-luvulla) käytiin vanhemmat keskenään tai korkeintaan yksi lapsi mukana. Jos vanhemmat asuivat kaupungissa, niin lapset tuupattiin koko kesäksi maalle isovanhempien huomaan.

Joten kun nuo 50- ja 60-luvulla syntyneet nyt kehuskelevat hoitaneensa jo oman osansa (lasten hoitamisesta), niin itse ainakin mietin, että paskat ovat, heidän vanhempansa sen ovat tehneet.

Oma äitini sekä anoppi ovat kyllä tarvittaessa aina auttaneet, ei pahaa sanaa heistä. Mutta yllättävän monella ystävistäni on juuri noilla sanoilla todettu, että turha odottaa apua. Tosin kyllä se kääntyy sitten toisinkin päin, jos ei ihan pienenä jakseta olla lastenlasten kanssa, eipä sitä läheistä suhdetta kehity ja hetken päästä taas ihmetellään miksi lapsenlapset eivät käy, auta pihatöistä jne. 613

Olen myös maalta enkä muista ainuttakaan perhettä, jossa olisi ollut kertomallasi tavalla. Jos vanhemmat olivat kodin ulkopuolella töissä (esim. kaivinkoneurakoitsija ja sairaanhoitaja), niin lapsilla oli joko hoitaja kotona tai he olivat naapurissa hoidossa ihan maksua vastaan eli tavallaan perhepäivähoidossa jo ennen kuin koko termiä oli keksitty. Isovanhempien hoitamia lapsia ei lapsuusympäristössäni ollut lainkaan. Maalaistalojen lapset meni vanhempien kanssa töihin pienestä pitäen, minäkin leikin aikani vasikkakarsinassa äidin ollessa lypsyllä.

Kesäksi meille tuli hoitaja, koska isän veljien lapset tungettiin maalle lomalle, mutta äiti ei  ehtinyt katsomaan yhteensä 7 lapsen perään, joista vain 2 oli omia. Tuo kertomasi pitää siis paikkansa kaupunkilaisten suhteen, he eivät ehtineet kesällä katsomaan lastensa perään, maalla sen sijaan hoidettiin muidenkin mukulat.

Mä olen syntynyt 80-luvulla ja me koko perhe muutettiin kesäksi mummolaan maataloon. Mummo ja pappa hoiti lapset (2 kpl, ainoat lapsenlapset) ja äiti ja isä lähtivät aamulla töihin ja tulivat illalla takaisin. Vanhempien loma-aikana olimme koko perhe viikon matkalla ja muuten mummon ja papan apuna. Eläimiä ei enää tuolloin mummolassani ollut.

Ja nykyään vanhempani kyllä auttavat lastensa perheitä. Oikeastaan aina on ollut selvää, että kotiin voi aina tulla ja kun vain pyytää, niin apua järjestetään. Käymme edelleen mm. joka vuosi lomamatkalla koko lauma, tällä hetkellä 17 ihmistä vauvasta vaariin :) (pl. Nyt korona-aika)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään työelämä on rasittavampaa ja hektisempää, monesta ihmisestä on eläkeikään mennessä imetty viimeisetkin mehut ja terveys reistailee monella. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi saada jo levätäkin. Nuorten voi olla vaikea ymmärtää tätä kun ovat itse vielä terveitä ja elinvoimaisia.

Tämä olisi totta jos kaikki lapset olisivat iltatähtiä. Suurin osa kuitenkin hankkivat lapsia 20-35 ja siinä vaiheessa vanhemmat on 40-60 vuotiaita eli ei todellakaan puhuta mistään eläkeläisistä vaan ihan työssäkäyvistä ihmisistä. Jos jaksaa käydä töissä ja harrastaa niin on myös aikaa ja jaksamista auttaa lastenlasten kanssa muutaman tunnin viikossa tai yhden päivän kuukaudessa. Kyse on valinnoista ja välittämisestä. Typerää tekosyytä, että tarvitsis saada levätä eläkkeellä, kun suurin osa ei ole vielä vuosikymmeneen jäämässä eläkkeelle. 

Helppo se on nuorena sanoa, että toiset eivät tarvitse lepoa, kun eivät ole vielä jäämässä edes eläkkeelle. Voimavarat viidenkympin ja kuudenkympin välillä ovat kuitenkin jotain ihan muuta kuin kahdenkympin ja kolmenkympin välillä. Silti nämä nuoret ihmiset haluavat joka viikko apua itseään paljon vanhemmilta ihmisiltä. 

Jännä miten täällä maristaan siitä, etteivät isovanhemmat hoitaisi lapsenlapsiaan. Tästä on ihan uusi tutkimuskin.

https://yle.fi/uutiset/3-11918264

Tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia isovanhemmmista osallistuu lastenlastensa hoitamiseen vähintään epäsäännöllisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään työelämä on rasittavampaa ja hektisempää, monesta ihmisestä on eläkeikään mennessä imetty viimeisetkin mehut ja terveys reistailee monella. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi saada jo levätäkin. Nuorten voi olla vaikea ymmärtää tätä kun ovat itse vielä terveitä ja elinvoimaisia.

Tämä olisi totta jos kaikki lapset olisivat iltatähtiä. Suurin osa kuitenkin hankkivat lapsia 20-35 ja siinä vaiheessa vanhemmat on 40-60 vuotiaita eli ei todellakaan puhuta mistään eläkeläisistä vaan ihan työssäkäyvistä ihmisistä. Jos jaksaa käydä töissä ja harrastaa niin on myös aikaa ja jaksamista auttaa lastenlasten kanssa muutaman tunnin viikossa tai yhden päivän kuukaudessa. Kyse on valinnoista ja välittämisestä. Typerää tekosyytä, että tarvitsis saada levätä eläkkeellä, kun suurin osa ei ole vielä vuosikymmeneen jäämässä eläkkeelle. 

Helppo se on nuorena sanoa, että toiset eivät tarvitse lepoa, kun eivät ole vielä jäämässä edes eläkkeelle. Voimavarat viidenkympin ja kuudenkympin välillä ovat kuitenkin jotain ihan muuta kuin kahdenkympin ja kolmenkympin välillä. Silti nämä nuoret ihmiset haluavat joka viikko apua itseään paljon vanhemmilta ihmisiltä. 

Joka viikko? Kyllä ne voimavarat on rajalliset 3-kymppisellä perheenäidilläkin, joka valvoo yöt pienen lapsen kanssa, tekee 60-tuntista työviikkoa maksaakseen laskut, hoitaa läheisten sairauksia, yrittää pärjätä työelämässä, yrittää pärjätä äitiydessä, jne. Ja ennen kuin kysytte missä lasten isä, niin valvoo myös yöt, käy töissä ja hoitaa lapsia silloin kun minä olen töissä.

Silloin olisi oikeasti kiva, että isovanhempi kysyisi edes kerran vuodessa, ei siis kerran viikossa, että tarvitsisitteko apua, kun näytätte aika uupuneilta. Lisäksi riittäisi aito kiinnostus lastenlapsien elämää kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten täällä maristaan siitä, etteivät isovanhemmat hoitaisi lapsenlapsiaan. Tästä on ihan uusi tutkimuskin.

https://yle.fi/uutiset/3-11918264

Tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia isovanhemmmista osallistuu lastenlastensa hoitamiseen vähintään epäsäännöllisesti.

Kuka tuollaiseen kyselyyn nyt kehtaisi vastata "en koskaan osallistu"? :D Kerran vuodessa synttäreillä käynti on myös osallistumista, joidenkin mielestä.

Kultainen keskitie olisi paras: isovanhemmat osallistuisivat siksi, että sattuvat lapsenlapsiaan rakastamaan. Vähän niinkuin itseäänkään ei voi ”valita”, ei lapsenlapsiakaan ”arvioida” rakastettavuuden mukaan.

Moni vanha ihminen voi olla täysin kasvamaton. Ikä ei tuo inhimillisyyttä.

Onhan se sairasta, ettei osaa välittää jälkikasvustaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Jatkan vielä sen verran, että kuinka monelle isoisälle vastaavaa ehdotetaan? Omat lapseni hoidin tekemällä pelkkiä yövuoroja, aamulla kotona lapset kouluun, itse nukkumaan ja ylös, kun lapset tulivat  koulusta, mutta kyllä kuusikymppiselle pelkkä yökötys olisi raskasta. 

Minusta tuo ei olisi ollut ollenkaan huono diili. Jos poika ostaisi asunnon, jossa voi asua, niin ei olisi juurikaan asumiskuluja, ja sittenhän voisi vähentää työntekoa. Sillä tavalla jaksaa myös  töissä pitempään. Ei kai mikään pakko ole tehdä yövuoroja. Voisi tehdä vaikka kolmipäiväistä tai nelipäiväistä viikkoa ja pelkkiä aamuvuoroja. Kun aamuvuorot yleensä loppuu klo 15 mennessä, niin ei lapset monta tuntia joutuisi olemaan omin päin koulun jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö juuri ollut tutkimus, että nykyiset isovanhemmat osallistuvat lastenlasten hoitoon. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Oliko se jopa 80 %.

Tästä olikin puhetta. Tämä on isovanhempien itsensä ilmoittama luku, että 80% osallistuu lastenlasten elämään "silloin tällöin", mitä tämä nyt tarkoittaakaan.

Lisäksi oli uutinen, jossa taas lapsiperheet kokivat paineita pärjätä yksin ja ovat väsyneitä ja avun tarpeessa.

Tästä saa helpostikin tilastoharhaa. Hyvin subjektiivista on ja lempilapset vääristävät tilannetta. Isovanhempi saattaa rientää aina tarvittaessa hoitamaan poikansa lapsia, mutta hädin tuskin muistaa tyttärensä lasten nimiä. Mummo voi siis kysyttäessä aivan rehellisesti kehua hoitavansa lapsenlapsiaan aina, kun tarvitaan. Myös pojan näkökulmasta isovanhempi on loistava isovanhempi. Tytär voi olla toista mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?

Tämä. Monissa muissa kulttuureissa ajatellaan, että juuri se on sitä omaa elämää, kun on perhettä, lapsia ja lapsenlapsia. Muualla perheelliset naiset harvoin raatavat kolmivuorotöissä, ainakaan enää viisikymppisinä. 

Onko meille suomalaisille siis se työ ja ura sitä omaa elämää? Tärkeämpi kuin oma perhe? Ei tällä tavalla ainakaan mitään tasa-arvoa ole saavutettu, sillä kolmivuorotyötä tekevän naisen arvostus on Suomessa tosi matala. 

Ei voi vain sanoa, että perhe on nyt minulle tärkeämpää kuin työ ja jättäytyä pois työelämästä. Pitäähän se eläkekin tienata.

Tästä ketjusta puuttuu se näkökulma, että monissa muissa kulttuureissa se työssä käyvä nuorempi sukupolvi myös antaa säännöllisesti rahaa niille lapsia hoitaville vanhemmilleen. Suomessa on täysin vieras ajatus, että aikuiset lapset osallistuisivat vanhempiensa elatukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Jatkan vielä sen verran, että kuinka monelle isoisälle vastaavaa ehdotetaan? Omat lapseni hoidin tekemällä pelkkiä yövuoroja, aamulla kotona lapset kouluun, itse nukkumaan ja ylös, kun lapset tulivat  koulusta, mutta kyllä kuusikymppiselle pelkkä yökötys olisi raskasta. 

Minusta tuo ei olisi ollut ollenkaan huono diili. Jos poika ostaisi asunnon, jossa voi asua, niin ei olisi juurikaan asumiskuluja, ja sittenhän voisi vähentää työntekoa. Sillä tavalla jaksaa myös  töissä pitempään. Ei kai mikään pakko ole tehdä yövuoroja. Voisi tehdä vaikka kolmipäiväistä tai nelipäiväistä viikkoa ja pelkkiä aamuvuoroja. Kun aamuvuorot yleensä loppuu klo 15 mennessä, niin ei lapset monta tuntia joutuisi olemaan omin päin koulun jälkeen. 

Näin voisi tehdä, jos se työnantajalle ja työn luonteeseen sopisi. Mieti sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?

Tämä. Monissa muissa kulttuureissa ajatellaan, että juuri se on sitä omaa elämää, kun on perhettä, lapsia ja lapsenlapsia. Muualla perheelliset naiset harvoin raatavat kolmivuorotöissä, ainakaan enää viisikymppisinä. 

Onko meille suomalaisille siis se työ ja ura sitä omaa elämää? Tärkeämpi kuin oma perhe? Ei tällä tavalla ainakaan mitään tasa-arvoa ole saavutettu, sillä kolmivuorotyötä tekevän naisen arvostus on Suomessa tosi matala. 

Ei voi vain sanoa, että perhe on nyt minulle tärkeämpää kuin työ ja jättäytyä pois työelämästä. Pitäähän se eläkekin tienata.

Jos on koko elämänsä ollut töissä, niin kyllä kuusikymppisenä on jo aika tavalla tienattu työeläkettä. 61-vuotiaana on voi jo hakea osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, 25 % tai 50% eläkkeestä. Moni on tarttunut tähän. Eläke tästä vähän vähenee, mutta kun vähentää ajoissa työntekoa, jaksaa myös jatkaa työelämässä pitkään, ja se taas nostaa eläkekertymää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään työelämä on rasittavampaa ja hektisempää, monesta ihmisestä on eläkeikään mennessä imetty viimeisetkin mehut ja terveys reistailee monella. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi saada jo levätäkin. Nuorten voi olla vaikea ymmärtää tätä kun ovat itse vielä terveitä ja elinvoimaisia.

Tämä olisi totta jos kaikki lapset olisivat iltatähtiä. Suurin osa kuitenkin hankkivat lapsia 20-35 ja siinä vaiheessa vanhemmat on 40-60 vuotiaita eli ei todellakaan puhuta mistään eläkeläisistä vaan ihan työssäkäyvistä ihmisistä. Jos jaksaa käydä töissä ja harrastaa niin on myös aikaa ja jaksamista auttaa lastenlasten kanssa muutaman tunnin viikossa tai yhden päivän kuukaudessa. Kyse on valinnoista ja välittämisestä. Typerää tekosyytä, että tarvitsis saada levätä eläkkeellä, kun suurin osa ei ole vielä vuosikymmeneen jäämässä eläkkeelle. 

Helppo se on nuorena sanoa, että toiset eivät tarvitse lepoa, kun eivät ole vielä jäämässä edes eläkkeelle. Voimavarat viidenkympin ja kuudenkympin välillä ovat kuitenkin jotain ihan muuta kuin kahdenkympin ja kolmenkympin välillä. Silti nämä nuoret ihmiset haluavat joka viikko apua itseään paljon vanhemmilta ihmisiltä. 

Joka viikko? Kyllä ne voimavarat on rajalliset 3-kymppisellä perheenäidilläkin, joka valvoo yöt pienen lapsen kanssa, tekee 60-tuntista työviikkoa maksaakseen laskut, hoitaa läheisten sairauksia, yrittää pärjätä työelämässä, yrittää pärjätä äitiydessä, jne. Ja ennen kuin kysytte missä lasten isä, niin valvoo myös yöt, käy töissä ja hoitaa lapsia silloin kun minä olen töissä.

Silloin olisi oikeasti kiva, että isovanhempi kysyisi edes kerran vuodessa, ei siis kerran viikossa, että tarvitsisitteko apua, kun näytätte aika uupuneilta. Lisäksi riittäisi aito kiinnostus lastenlapsien elämää kohtaa.

Voi kyllä. Työt ja pikkulapsiperhe on muutenkin raskas paketti hoitaa, mutta sitten kun siihen lisätään sairasteleva lapsi joka itkee yöt. Ja samaan elämänvaiheeseen sattuu stressi siitä että pitäisi löytää vakityö ja ottaa asuntolaina. Vasta valmistuneena ei työkään mene vielä rutiinilla vaan kaikki pitää opetella alusta. Kaiken teet 4-5 tunnin yöunilla.

Nyt lapset on isompia ja tilanne helpottunut paljon, mutta sitä temppua en aio omille lapsilleni tehdä, että jättäisin yksin pärjäämään.

En yhtään ihmettele nuorten naisten burn out -epidemiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Jatkan vielä sen verran, että kuinka monelle isoisälle vastaavaa ehdotetaan? Omat lapseni hoidin tekemällä pelkkiä yövuoroja, aamulla kotona lapset kouluun, itse nukkumaan ja ylös, kun lapset tulivat  koulusta, mutta kyllä kuusikymppiselle pelkkä yökötys olisi raskasta. 

Minusta tuo ei olisi ollut ollenkaan huono diili. Jos poika ostaisi asunnon, jossa voi asua, niin ei olisi juurikaan asumiskuluja, ja sittenhän voisi vähentää työntekoa. Sillä tavalla jaksaa myös  töissä pitempään. Ei kai mikään pakko ole tehdä yövuoroja. Voisi tehdä vaikka kolmipäiväistä tai nelipäiväistä viikkoa ja pelkkiä aamuvuoroja. Kun aamuvuorot yleensä loppuu klo 15 mennessä, niin ei lapset monta tuntia joutuisi olemaan omin päin koulun jälkeen. 

Näin voisi tehdä, jos se työnantajalle ja työn luonteeseen sopisi. Mieti sitä.

Tässä siis ehdotettu, että mummi vaihtaisi työpaikkaa siihen koulun lähelle. Silloin kun vaihtaa työpaikkaa, niin noista asioista voi sopia siinä vaiheessa kun tekee työsopimuksen. Jos ei käy, niin sopimusta ei tule. Melko varmasti käy, sillä hoitajista on pulaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?

Tämä. Monissa muissa kulttuureissa ajatellaan, että juuri se on sitä omaa elämää, kun on perhettä, lapsia ja lapsenlapsia. Muualla perheelliset naiset harvoin raatavat kolmivuorotöissä, ainakaan enää viisikymppisinä. 

Onko meille suomalaisille siis se työ ja ura sitä omaa elämää? Tärkeämpi kuin oma perhe? Ei tällä tavalla ainakaan mitään tasa-arvoa ole saavutettu, sillä kolmivuorotyötä tekevän naisen arvostus on Suomessa tosi matala. 

Monissa maissa lasta kotona hoitavalle äidille kertyy eläkettä. Lasten hoitaminen katsotaan arvokkaaksi työksi. Ei Suomessa! Lasten hoitaminen on vaan jotain, mistä pitää jokaisen selviytyä, ja hoitaa palkkatyöt siihen lisäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?

Tämä. Monissa muissa kulttuureissa ajatellaan, että juuri se on sitä omaa elämää, kun on perhettä, lapsia ja lapsenlapsia. Muualla perheelliset naiset harvoin raatavat kolmivuorotöissä, ainakaan enää viisikymppisinä. 

Onko meille suomalaisille siis se työ ja ura sitä omaa elämää? Tärkeämpi kuin oma perhe? Ei tällä tavalla ainakaan mitään tasa-arvoa ole saavutettu, sillä kolmivuorotyötä tekevän naisen arvostus on Suomessa tosi matala. 

Ei voi vain sanoa, että perhe on nyt minulle tärkeämpää kuin työ ja jättäytyä pois työelämästä. Pitäähän se eläkekin tienata.

Jos on koko elämänsä ollut töissä, niin kyllä kuusikymppisenä on jo aika tavalla tienattu työeläkettä. 61-vuotiaana on voi jo hakea osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, 25 % tai 50% eläkkeestä. Moni on tarttunut tähän. Eläke tästä vähän vähenee, mutta kun vähentää ajoissa työntekoa, jaksaa myös jatkaa työelämässä pitkään, ja se taas nostaa eläkekertymää. 

Eli pitäisi vähentää työtä, jotta ehtii hoitaa lapsenlapsia (eli tekemään lisätyötä), mutta samalla joutuu  vielä "jatkamaan työelämässä pitkään", saadakseen riittävästi eläkettä. Ei kuulosta oikein hyvältä.

Näinhän se on suomalaisessa kulttuurissa muissakin asioissa. Jos vanhemmat ja isovanhemmat ovat 'kärsineet' jossain elämän vaiheessa niin myös uusi sukupolvi saa kestää samat koettelemukset jos vastaan tulee. Esim meillä tämä on esiintynyt siten että nuoria tai ketään muutakaan ei auteta rahallisesti koska isovanhemmat olivat nuoruudessaan köyhiä ja vähällä piti pärjätä, vaatteet tehtiin itse yms. Tämä tuska siirretään sukupolvelta toiselle.

Kuka sitten katkaisee tuon ketjun, en tiedä.

Äitini ei osannut olla vanhempi eikä isovanhempi. Mutta eihän hän sille mitään voi, sellaisen kasvatuksen kun oli saanut. Niin että jokin trauma siinä periytyy.

Ei. Tämä on yhden sukupolven omaan napaan tuijottelua. Se sama sukupolvi, joka nyt sanoo, että olen omani jo hoitanut ja pärjäilkääpä miten pystyttää on itse ollut niitä, jotka on olleet ensin isovanhempien hoidossa ja omatkin on tuupattu isovanhenmille ainakin kesäksi, kun koulu ei ole hoitanut kasvatusta ja ruokkimista päivisin. Nyt sitten toteavat, että ei ole meidän homma, kun ovat itse isovanhempia. Just yks päivä mietitittiin työkaverin kanssa tulevaa isovanhemmuutta ja tätä lausahdusta. Todettiin, että me nähtiin opettajia ja isovanhempia enemmän kuin meidän vanhempia ja silti nekin totesi, että "me ollaan omamme jo hoidettu." Oletteko? Oletteko oikeasti? Meillä kummallakin vanhimmat lapset on alkaneet vakiintua ja puhua lapsista, mun esikoinen (19) on jo raskaanakin, työkaverin esikoinen) 20) meni just kihloihin ja muuttivat yhteen. Aion olla parempi ja osallistuvampi isovanhempi kuin oma äitini on hänelle. Tai edes minulle äitinä.

Minut kärrättiin lomiksi mummolaan, koska oli oletus, että mummo ja pappa hoitaa. Mummot ja papat hoiti mua myös iltaisin, kun vanhemmat oli töissä usein viiteenkin ja menin koulun jälkeen sitten mummolaan, että mummo ruokkii mut ja vahtii että teen läksyt. Usein vietiin myös viikonloppuna mummolaan hoitoon että vanhemmat saa omaa aikaa, saa käydä asioilla rauhassa ja siivota ilman lasta jaloissa pyörimässä. Oikeasti olin vanhempieni seurassa arkisin iltaisin kello 18-21 kunnes piti mennä nukkumaan ja kesällä pari viikkoa, koska ei voinut olla yksin kotona ja he tarvivat lomalla ainakin viikon lapsi vapaata aikaa että voi rentoutua kunnolla. Minut kasvatti koulu ja isovanhemmat. Ei mun vanhemmat ja silti niillä on otsaa sanoa, että ovat hoitaneet hommansa. Ei, ne ulkoisti hommansa.

Minulla on esimerkiksi saksalainen ja brittiläinen tuttava, jotka valittavat, että isovanhemmat eivät osallistu lastenlastensa elämään eivätkä auta tarpeeksi. Joten taitaa olla enemmänkin nykypäivään kuin nimenomaan suomalaisuuteen liittyvä ilmiö.