Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".
Minun äitini sanoi tuon lauseen ehkä noin 16 vuotta sitten saadessani ensimmäisen lapseni. Lapsiani mummo on hoitanut tässä 16 vuoden aikana ehkä 5 kertaa.
Hän kuitenkin kuvailee itseään osallistuvaksi isovanhemmaksi.
Onko tässä joku ylisukupolvinen, suomalainen ogelma, jota siirrämme eteenpäin tässä yksilökeskeisessä kulttuurissamme? Nimittäin mieheni ei ole suomalainen, ja hänen perheensä on tiivis. Mummo sieltä päin soittelee lähes joka päivä vain lirkutellakseen lapsillemme eivätkä he ole koskaan kuulleetkaan sellaisesta, että yksin pitäisi lapset hoitaa.
Toistaako äitini (ja iso osa suomalaisia) siis jotain outoa, suomalaista traumaa, missä äiti ja perhe on aina jätetty yksin pärjäämään ja tämä siirretään aina eteenpäin seuraavalle sukupolvelle? En nimittäin nykykokemuksellani tiedä mitään typerämpää, mutta onko vanhemmuuden kokemus ja taakka niin valtava selvitä yksin, että tämä "kostetaan" sitten seuraavallekin polvelle?
Tuli vain mieleen, kun muistin juuri, että äitini on ehtinyt nähdä lapsenlapsiaan edellisen kerran kaksi vuotta sitten.
Kommentit (775)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään työelämä on rasittavampaa ja hektisempää, monesta ihmisestä on eläkeikään mennessä imetty viimeisetkin mehut ja terveys reistailee monella. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi saada jo levätäkin. Nuorten voi olla vaikea ymmärtää tätä kun ovat itse vielä terveitä ja elinvoimaisia.
Tämä olisi totta jos kaikki lapset olisivat iltatähtiä. Suurin osa kuitenkin hankkivat lapsia 20-35 ja siinä vaiheessa vanhemmat on 40-60 vuotiaita eli ei todellakaan puhuta mistään eläkeläisistä vaan ihan työssäkäyvistä ihmisistä. Jos jaksaa käydä töissä ja harrastaa niin on myös aikaa ja jaksamista auttaa lastenlasten kanssa muutaman tunnin viikossa tai yhden päivän kuukaudessa. Kyse on valinnoista ja välittämisestä. Typerää tekosyytä, että tarvitsis saada levätä eläkkeellä, kun suurin osa ei ole vielä vuosikymmeneen jäämässä eläkkeelle.
Helppo se on nuorena sanoa, että toiset eivät tarvitse lepoa, kun eivät ole vielä jäämässä edes eläkkeelle. Voimavarat viidenkympin ja kuudenkympin välillä ovat kuitenkin jotain ihan muuta kuin kahdenkympin ja kolmenkympin välillä. Silti nämä nuoret ihmiset haluavat joka viikko apua itseään paljon vanhemmilta ihmisiltä.
Joka viikko? Kyllä ne voimavarat on rajalliset 3-kymppisellä perheenäidilläkin, joka valvoo yöt pienen lapsen kanssa, tekee 60-tuntista työviikkoa maksaakseen laskut, hoitaa läheisten sairauksia, yrittää pärjätä työelämässä, yrittää pärjätä äitiydessä, jne. Ja ennen kuin kysytte missä lasten isä, niin valvoo myös yöt, käy töissä ja hoitaa lapsia silloin kun minä olen töissä.
Silloin olisi oikeasti kiva, että isovanhempi kysyisi edes kerran vuodessa, ei siis kerran viikossa, että tarvitsisitteko apua, kun näytätte aika uupuneilta. Lisäksi riittäisi aito kiinnostus lastenlapsien elämää kohtaa.
Voi kyllä. Työt ja pikkulapsiperhe on muutenkin raskas paketti hoitaa, mutta sitten kun siihen lisätään sairasteleva lapsi joka itkee yöt. Ja samaan elämänvaiheeseen sattuu stressi siitä että pitäisi löytää vakityö ja ottaa asuntolaina. Vasta valmistuneena ei työkään mene vielä rutiinilla vaan kaikki pitää opetella alusta. Kaiken teet 4-5 tunnin yöunilla.
Nyt lapset on isompia ja tilanne helpottunut paljon, mutta sitä temppua en aio omille lapsilleni tehdä, että jättäisin yksin pärjäämään.
En yhtään ihmettele nuorten naisten burn out -epidemiaa.
Ketjussa nuoremmat hokevat kilvan, että itse aikovat kyllä hoitaa ja osallistua. Siinä vaiheessa, kun keski-ikä painaa päälle ja oma työ vie veronsa, ei sitä enää niin vaan jaksetakaan, kun pitäisi lunastaa aiemmat ylväät ajatukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen täti kertoi aina tyttärestään ja tämän poikaystävän sänkypuuhista, Sanna ja Juuso -nimillä. Jotenkin me ymmärsimme, että Juuso olisi sairas pervo ja surkea poikaystävä. Kerran sitten Sanna ja Juuso tulivat kylään, ja hämmästyimme aidosti, kun Juuso olikin mies eikä hiiri.
Minun vanhempani hoitivat veljeni lapsia ahkerasti, kiitosta ei siitä koskaan kuulunut. Niin itsestään selvänä sitä pitivät. Nyt kun vanha mummu on ollut jo vuosia yksinäinen leski, eivät lapsenlapset ole enää vuosiin käynyt katsomassa. Jouluksi laittavat joulukortin. Eivät ehdi. Asuvat samalla paikkakunnalla ja yksi on työtön. Että turha on sitä odottaa että vaikka hoitaisittekin lapsenlapsia, eivät ne teitä vanhana katsomaan ehdi, ei kiinnosta.
Aiemmin elettiin enemmän sen mukaan miltä asiat näytti muille, omista tunteista tai taipumuksista ei välitetty. Tälläinen ajattelu vaatii monesti vuosien psykoterapiaa jotta ihminen toipuisi itsensä mitätöinnistä. Menneet vuosikymmenet olivat myös mies on luomakunnan kruunu-aikaa, naisen osa oli monesti alistua ja yrittää selvitytyä.
Vastakohtana nykyään osa alle 30-v kertoo omista tunteistaan vaativasti ja ilman epämukavuuden sietoa. Tästä on seurannut myös hyvää, osa nuorista on empaattisia ja se on heille itsestään selvää.
Monet ihmiset ymmärtävät tämän eron ja pystynyt kasvamaan henkisesti kuhunkin aikaan sopeutuen.
Äidiksi ja isoäidiksi tulleesaan nainen joutuu elämään omaa lapsuuttaan ja ratkaisemaan, mihin suuntaan uusi rooli häntä vie. Kun ihmisellä on useita rooleja jotka vaikuttavat (isoäiti, äiti, puoliso/eronnut, oma äiti, työ, harrastusrooli ym) ja elämäntilanne (vanheneminen, fysiologiset muutokset, kuolemien lisäätyminen tuttavapiirissä ym) jolloin isoäidin rooli voi tuntua liian vaativalta. Tietämättä kunkin ihmisen persoonaa ja rooliristiriitaa, ei myöskään tiedä miksi isoäiti/-isä ei halua osallistua lastenlasten hoitoon.
Parhaassa tapauksessa äiti/isä ja tytär/poika pystyvät puhumaan näistä asioista avoimesti jolloin tulee selvempi kuva kokonaisuudesta. Puhumattomat asiat täytetään yleensä mielikuvilla jotka voivat olla aivan vääriä.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Tämä on yhden sukupolven omaan napaan tuijottelua. Se sama sukupolvi, joka nyt sanoo, että olen omani jo hoitanut ja pärjäilkääpä miten pystyttää on itse ollut niitä, jotka on olleet ensin isovanhempien hoidossa ja omatkin on tuupattu isovanhenmille ainakin kesäksi, kun koulu ei ole hoitanut kasvatusta ja ruokkimista päivisin. Nyt sitten toteavat, että ei ole meidän homma, kun ovat itse isovanhempia. Just yks päivä mietitittiin työkaverin kanssa tulevaa isovanhemmuutta ja tätä lausahdusta. Todettiin, että me nähtiin opettajia ja isovanhempia enemmän kuin meidän vanhempia ja silti nekin totesi, että "me ollaan omamme jo hoidettu." Oletteko? Oletteko oikeasti? Meillä kummallakin vanhimmat lapset on alkaneet vakiintua ja puhua lapsista, mun esikoinen (19) on jo raskaanakin, työkaverin esikoinen) 20) meni just kihloihin ja muuttivat yhteen. Aion olla parempi ja osallistuvampi isovanhempi kuin oma äitini on hänelle. Tai edes minulle äitinä.
Minut kärrättiin lomiksi mummolaan, koska oli oletus, että mummo ja pappa hoitaa. Mummot ja papat hoiti mua myös iltaisin, kun vanhemmat oli töissä usein viiteenkin ja menin koulun jälkeen sitten mummolaan, että mummo ruokkii mut ja vahtii että teen läksyt. Usein vietiin myös viikonloppuna mummolaan hoitoon että vanhemmat saa omaa aikaa, saa käydä asioilla rauhassa ja siivota ilman lasta jaloissa pyörimässä. Oikeasti olin vanhempieni seurassa arkisin iltaisin kello 18-21 kunnes piti mennä nukkumaan ja kesällä pari viikkoa, koska ei voinut olla yksin kotona ja he tarvivat lomalla ainakin viikon lapsi vapaata aikaa että voi rentoutua kunnolla. Minut kasvatti koulu ja isovanhemmat. Ei mun vanhemmat ja silti niillä on otsaa sanoa, että ovat hoitaneet hommansa. Ei, ne ulkoisti hommansa.
Täällä myös yksi "ulkoistettu"
Isoäitini lähestulkoon kasvatti minut, plus tietenkin opettajat. Kesäisin oltiin serkkujen kanssa pari viikkoa mummolassa ja kun sieltä kotiuduttiin, laitettiin toiseen mummolaan. Esikoiseni, joka on nyt ala-asteella jaksoi kiinnostaa äitiäni tasan taapero ikään saakka. Ja kiinnostuksella tarkoitan, että kyläili max pari kertaa vuodessa. Nyt odotan toista lastani ja ei tainnut mummolla riittää innostus ensimmäistä ultrakuvaa pidemmälle. En todellakaan ole ollut vonkumassa lastenhoitoapua esikoisen aikana, äitini on yhden käden sormilla laskettavan määrän hoitanut lastani muutaman tunnin ajan tässä kahdeksan vuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä keskustelua on täällä käyty koko ajan, aina jollain otsikolla. Milloin on tähtäimessä olleet anopit, milloin omat äidit. Ikinä ei kuulemma isovanhemmat hoida lapsenlapsiaan, paitsi näiden nykyvanhempien omat isovanhemmat hoitivat todella paljon. Eli taas on ne omat vanhemmat ja appivanhemmat jotenkin tulilinjalla.
Ainakin minä olen poikkeus. Minut hoiti oma äitini, ei kumpikaan mummoistani. Ja kyllä, kuulun niihin parjattuihin suuriin ikäluokkiin.
Ja kyllä, minä olen hoitanut lapsenlapseni. ihan jokaisen. Nyt he on aikaihmisiä, nuorinkin jo täysi-ikäinen. Mikä tarkoittaa, että minä olin koko sen ajan, kun lapsenlapset olivat hoitoiässä, työelämässä. Minulla oli vielä aika vaativa vuorotyö.
Silti lapsenlapset sai tulla meille yöksi ja joskus useammaksikin kerralla ihan aina kun halusivat tai vanhemmat halusi. Vanhin lapsi oli meillä niin paljon, että jotkut ihmiset luuli sitä meidän lapseksemme. Ikäkin olisi siihen ihan vielä sopinut. Jos minua joku tulee tässä asiassa väittämään itsekkääksi, niin annan kyllä takaisin ja kunnolla.
Ja se, miksi olen niin paljon heitä hoivannut, on ihan oma valintani. Minä rakastan näitä lapsenlapsiani. En ole ikinä heitä torjunut, ja niinpä he käyvät paljon luonani vielä nytkin, kun ovat jo isoja. Katson tässä asiassa olevani voittaja. Näiden lasten olemassaolo on minulle aina ollut iso rikkaus.
Ja aina saan täältä lukea, kuinka minun ikäpolveni on itsekäs eikä välitä lapsistaan eikä lapsenlapsistaan. En tunne yhtäkään tällaista ikätoveriani, kaikki on hoitaneet ja enimmäkseen hoitavat juuri nyt, kun heidän lapsenlapsensa ovat vielä pieniä. Minähän tulin isoäidiksi tavallista nuorempana. Periaatteessa nyt olisi se aika, kun olen juuri jäänyt eläkkeelle. Monen kohdalla se onkin juuri nyt, kuten esim. nuoremmalla siskollani. Hän on aivan innoissaan pienestä lapsenlapsestaan ja hoitaa tätä paljon ja sanoo, että kiva kun ei enää ole töissä, niin riittää aikaa lapsenlapselle. Itse olen tyytyväinen siihen, että nyt ei ole enää pikkulapsia, saan olla vapaa niiden kanssa tuusaamisesta, työtähän se pienen kanssa oleminen teettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?
Siis tätä asennetta juuri tarkoitin! Miksi se on niin valtava paha osallistua lastenlasten elämään? Tai siis miksi se nähdään niin kamalana asiana?
Meillä isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut leikittää ja laulattaa lapsia innoissaan aina kun nähdään, suomalaisessa seurassa pönötetään terassilla oluttölkit kädessä ja lapset on vaivaksi. Mistä tämä?
En juo olutta enkä pönötä ja vaikka minäkin olen sanonut, että "olen oman osani hoitanut" niin se ei tarkoita ettenkö osallistu lastenlasteni elämään ja vietä heidän kanssaan aikaa. Kesällä tulee vietettyä enemmän, kun vanhempien kesälomat ja päiväkodin aukioloajat eivät oikein kohtaa ja ne on ennakkoon sovittuja juttuja. Olen myös sanonut, että sen jälkeen en hoida vähään aikaan.
Ootko ikinä ajatellut miltä omasta lapsestasi tuntuu kuulla tuo. Toki eri asia jos on hirveän itsekeskeinen / ajattelematon lapsi ja on pakko vetää rajat oman jaksamisen takia. Mutta muussa tapauksessa... Älä ihmettele jos lapsesi muistaa tämän, kun sinä itse tarvitset apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on maasta, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Kun esikoinen syntyi, muutti anoppi meille asumaan. Siis ilmestyi matkalaukkuineen Kiinasta kotiimme, kun olin synnärillä ja asui meillä sen jälkeen 3 kk ajan. Minä en saanut edes hoitaa vauvaa, anoppi toi lapsen syömään, mutta muuten minut eristettiin kokonaan lapsenhoidosta. Se on kiinalainen tapa eikä mikään muu olisi kelvannut tuolle vähän yli 50v ikäiselle tohtorille, joka otti töistä vapaata ollakseen avuksi.
En suosittele tätä kokemusta kenellekään, mutta jos joku oikeasti haluaa elää kulttuurinmukaisesti, niin miksipä ei. Minä pidän mieluummin tämän länsimaisen naisen vapauden.
Painajainen. Sulla ei sitten mitään oikeutta vaikuttaa oman perheesi elämään. Toisen kerran, painajainen.
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua on täällä käyty koko ajan, aina jollain otsikolla. Milloin on tähtäimessä olleet anopit, milloin omat äidit. Ikinä ei kuulemma isovanhemmat hoida lapsenlapsiaan, paitsi näiden nykyvanhempien omat isovanhemmat hoitivat todella paljon. Eli taas on ne omat vanhemmat ja appivanhemmat jotenkin tulilinjalla.
Ainakin minä olen poikkeus. Minut hoiti oma äitini, ei kumpikaan mummoistani. Ja kyllä, kuulun niihin parjattuihin suuriin ikäluokkiin.
Ja kyllä, minä olen hoitanut lapsenlapseni. ihan jokaisen. Nyt he on aikaihmisiä, nuorinkin jo täysi-ikäinen. Mikä tarkoittaa, että minä olin koko sen ajan, kun lapsenlapset olivat hoitoiässä, työelämässä. Minulla oli vielä aika vaativa vuorotyö.
Silti lapsenlapset sai tulla meille yöksi ja joskus useammaksikin kerralla ihan aina kun halusivat tai vanhemmat halusi. Vanhin lapsi oli meillä niin paljon, että jotkut ihmiset luuli sitä meidän lapseksemme. Ikäkin olisi siihen ihan vielä sopinut. Jos minua joku tulee tässä asiassa väittämään itsekkääksi, niin annan kyllä takaisin ja kunnolla.
Ja se, miksi olen niin paljon heitä hoivannut, on ihan oma valintani. Minä rakastan näitä lapsenlapsiani. En ole ikinä heitä torjunut, ja niinpä he käyvät paljon luonani vielä nytkin, kun ovat jo isoja. Katson tässä asiassa olevani voittaja. Näiden lasten olemassaolo on minulle aina ollut iso rikkaus.
Ja aina saan täältä lukea, kuinka minun ikäpolveni on itsekäs eikä välitä lapsistaan eikä lapsenlapsistaan. En tunne yhtäkään tällaista ikätoveriani, kaikki on hoitaneet ja enimmäkseen hoitavat juuri nyt, kun heidän lapsenlapsensa ovat vielä pieniä. Minähän tulin isoäidiksi tavallista nuorempana. Periaatteessa nyt olisi se aika, kun olen juuri jäänyt eläkkeelle. Monen kohdalla se onkin juuri nyt, kuten esim. nuoremmalla siskollani. Hän on aivan innoissaan pienestä lapsenlapsestaan ja hoitaa tätä paljon ja sanoo, että kiva kun ei enää ole töissä, niin riittää aikaa lapsenlapselle. Itse olen tyytyväinen siihen, että nyt ei ole enää pikkulapsia, saan olla vapaa niiden kanssa tuusaamisesta, työtähän se pienen kanssa oleminen teettää.
On toki huonoa keskustelua leimata koko ikäluokka tietynlaiseksi. Ilmiö on silti niin yleinen, että kyse ei ole yksittäistapauksista tai poikkeuksista. Vaan ihan todellisesta asiasta, joka koskettaa suurta joukkoa ihmisiä.
Nimim. koko kylä ei kasvata
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.
Jatkan vielä sen verran, että kuinka monelle isoisälle vastaavaa ehdotetaan? Omat lapseni hoidin tekemällä pelkkiä yövuoroja, aamulla kotona lapset kouluun, itse nukkumaan ja ylös, kun lapset tulivat koulusta, mutta kyllä kuusikymppiselle pelkkä yökötys olisi raskasta.
Minusta tuo ei olisi ollut ollenkaan huono diili. Jos poika ostaisi asunnon, jossa voi asua, niin ei olisi juurikaan asumiskuluja, ja sittenhän voisi vähentää työntekoa. Sillä tavalla jaksaa myös töissä pitempään. Ei kai mikään pakko ole tehdä yövuoroja. Voisi tehdä vaikka kolmipäiväistä tai nelipäiväistä viikkoa ja pelkkiä aamuvuoroja. Kun aamuvuorot yleensä loppuu klo 15 mennessä, niin ei lapset monta tuntia joutuisi olemaan omin päin koulun jälkeen.
Tuntien vähentäminen vaikuttaisi mummon lopulliseen eläkkeeseen merkittävästi. Lapset eivät tarvitse koulun jälkeen hoitajaa kuin pari vuotta, sitten kavereiden seura on se ykkönen.
Vierailija kirjoitti:
Kun isovanhempia puollustetaan aina sillä, että he saavat nyt vihdoin elää omaa elämäänsä, niin miksi siis lasten tekeminen ja hoitaminen on niin suuri taakka, että sen takia on ollut pakko luopua omasta elämästään?
Eikö olisi ollut helpompaa, kun olisi ollut puolison ja läheisten ihmisten vankkumaton tuki aina halutessaan ja olisi voinut elää pikkulapsivuodetkin?
Voi prkle tätä naisen elämää. Ensin hoisin omat lapset, sitten omat vanhempani ja tämän jälkeen lapsenlapset. Sitten mies sanoikin, että heippa vaan. Syyksi ilmoitti, että oli odottanut koko ajan, koska minulla olisi aikaa parisuhteelle, mutta aina löytyy uusia hoidettavia.
Nyt sitten elän yksin, mutta ei kiinnosta lapsia, eikä lapsenlapsia yksinäisen mummun elämä. Niinhän se on kai, että vanha pitää käyttää loppuun ja sitten heittää nurkkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran joskus lukioikäisenä meinasin vahingossa laittaa isälleni tekstiviestin "olen raskaana". En tiedä mitä päässäni sinä hetkenä liikkui, sillä käyttihän isä aina kumia minun kanssani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.
Jatkan vielä sen verran, että kuinka monelle isoisälle vastaavaa ehdotetaan? Omat lapseni hoidin tekemällä pelkkiä yövuoroja, aamulla kotona lapset kouluun, itse nukkumaan ja ylös, kun lapset tulivat koulusta, mutta kyllä kuusikymppiselle pelkkä yökötys olisi raskasta.
Minusta tuo ei olisi ollut ollenkaan huono diili. Jos poika ostaisi asunnon, jossa voi asua, niin ei olisi juurikaan asumiskuluja, ja sittenhän voisi vähentää työntekoa. Sillä tavalla jaksaa myös töissä pitempään. Ei kai mikään pakko ole tehdä yövuoroja. Voisi tehdä vaikka kolmipäiväistä tai nelipäiväistä viikkoa ja pelkkiä aamuvuoroja. Kun aamuvuorot yleensä loppuu klo 15 mennessä, niin ei lapset monta tuntia joutuisi olemaan omin päin koulun jälkeen.
Tuntien vähentäminen vaikuttaisi mummon lopulliseen eläkkeeseen merkittävästi. Lapset eivät tarvitse koulun jälkeen hoitajaa kuin pari vuotta, sitten kavereiden seura on se ykkönen.
Ei vaikuta mitenkään merkittävästi, jos pari vuotta tekee lyhennettyä työviikkoa. Tottahan se eläkkeeseen vähän vaikuttaa, jos siirtyy kolmipäiväiseen viikkoon. Tosin tuossa iässä suurin eläkekertymä on jo ansaittu, joten aika vähän se enää muuttuu, ja esimerkiksi nelipäiväiseen viikkoon tai aamuvuoroihin siirtyminen ei vaikuta juuri mitään. Eläke joka tapauksessa tulee, ja yli kuuskymppinen saa jo alkaa nostaa osittaista varhennettua vnahuuseläkettäkin, vaikka jatkaisi samalla töissä. Kysymys onkin: voiko tuota asiaa edes rahassa mitata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?
Tämä. Monissa muissa kulttuureissa ajatellaan, että juuri se on sitä omaa elämää, kun on perhettä, lapsia ja lapsenlapsia. Muualla perheelliset naiset harvoin raatavat kolmivuorotöissä, ainakaan enää viisikymppisinä.
Onko meille suomalaisille siis se työ ja ura sitä omaa elämää? Tärkeämpi kuin oma perhe? Ei tällä tavalla ainakaan mitään tasa-arvoa ole saavutettu, sillä kolmivuorotyötä tekevän naisen arvostus on Suomessa tosi matala.
Ei voi vain sanoa, että perhe on nyt minulle tärkeämpää kuin työ ja jättäytyä pois työelämästä. Pitäähän se eläkekin tienata.
Jos on koko elämänsä ollut töissä, niin kyllä kuusikymppisenä on jo aika tavalla tienattu työeläkettä. 61-vuotiaana on voi jo hakea osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, 25 % tai 50% eläkkeestä. Moni on tarttunut tähän. Eläke tästä vähän vähenee, mutta kun vähentää ajoissa työntekoa, jaksaa myös jatkaa työelämässä pitkään, ja se taas nostaa eläkekertymää.
Eli pitäisi vähentää työtä, jotta ehtii hoitaa lapsenlapsia (eli tekemään lisätyötä), mutta samalla joutuu vielä "jatkamaan työelämässä pitkään", saadakseen riittävästi eläkettä. Ei kuulosta oikein hyvältä.
No, ihanko tosissasi vertaat toisiinsa kolmivuorossa tehtävää raskasta palkkatyötä ja sitä, että olet päivätöissä ja iltapäivällä muutaman tunnin lastenlasten kanssa? En miettisi hetkeäkään, kumpi on mielekkäämpää elämää. Ja kun se vielä on tehty taludellisesti mahdolliseksi tuolla osa-aikaeläke systeemillä, ja poikakin ostaisi vielä sen asunnon, niin mikä ettei!
Mikä siinäkin on, että kaikki mahdollinen saatava eläke pitää täysin maksimoida? - Vaikka se tarkoittaisi, että joudut asumaan kaukana läheisistäsi, et näe kun lapsenlapset kasvavat ja joudut raatamaan kolmea vuoroa eläkeikään saakka? Todenäköisesti ero lopullisessa eläkkeessä on sitten muutama kymppi kuussa, ja niistä verot. Mikä sulle on tässä elämässä tärkeää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.
Jatkan vielä sen verran, että kuinka monelle isoisälle vastaavaa ehdotetaan? Omat lapseni hoidin tekemällä pelkkiä yövuoroja, aamulla kotona lapset kouluun, itse nukkumaan ja ylös, kun lapset tulivat koulusta, mutta kyllä kuusikymppiselle pelkkä yökötys olisi raskasta.
Minusta tuo ei olisi ollut ollenkaan huono diili. Jos poika ostaisi asunnon, jossa voi asua, niin ei olisi juurikaan asumiskuluja, ja sittenhän voisi vähentää työntekoa. Sillä tavalla jaksaa myös töissä pitempään. Ei kai mikään pakko ole tehdä yövuoroja. Voisi tehdä vaikka kolmipäiväistä tai nelipäiväistä viikkoa ja pelkkiä aamuvuoroja. Kun aamuvuorot yleensä loppuu klo 15 mennessä, niin ei lapset monta tuntia joutuisi olemaan omin päin koulun jälkeen.
Tuntien vähentäminen vaikuttaisi mummon lopulliseen eläkkeeseen merkittävästi. Lapset eivät tarvitse koulun jälkeen hoitajaa kuin pari vuotta, sitten kavereiden seura on se ykkönen.
Ei vaikuta mitenkään merkittävästi, jos pari vuotta tekee lyhennettyä työviikkoa. Tottahan se eläkkeeseen vähän vaikuttaa, jos siirtyy kolmipäiväiseen viikkoon. Tosin tuossa iässä suurin eläkekertymä on jo ansaittu, joten aika vähän se enää muuttuu, ja esimerkiksi nelipäiväiseen viikkoon tai aamuvuoroihin siirtyminen ei vaikuta juuri mitään. Eläke joka tapauksessa tulee, ja yli kuuskymppinen saa jo alkaa nostaa osittaista varhennettua vnahuuseläkettäkin, vaikka jatkaisi samalla töissä. Kysymys onkin: voiko tuota asiaa edes rahassa mitata?
Kyllä se aika lailla tässä iässä vaikuttaa. Vaikka nuori ajattelisi, ettei se haittaa, jos mummu saa 200-300 euroa pienemmän eläkkeen, kun hoitaa meidän lapsia, mummulle se on paljon. Kun sillä eläkkeellä ehkä joutuu elämään parikymmentä vuotta. 200-300 euroa kuukaudessa on aika paljon.
Esim. itse olen 58v. Nyt on eläkettä kertynyt n.1700 euroa. Olen tehnyt erinäisiä laskelmia ja jos jaksan tehdä öitä ja teen paljon viikonloppuja ja olen töissä 67 vuotiaaksi, saan eläkettä n.2400 euroa. Jos lyhennän päivää tai jään päivätöihin, eläke on hitusen päälle 2000 euroa.
Lisäksi tähän vielä menetetyt työtulot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?
Tämä. Monissa muissa kulttuureissa ajatellaan, että juuri se on sitä omaa elämää, kun on perhettä, lapsia ja lapsenlapsia. Muualla perheelliset naiset harvoin raatavat kolmivuorotöissä, ainakaan enää viisikymppisinä.
Onko meille suomalaisille siis se työ ja ura sitä omaa elämää? Tärkeämpi kuin oma perhe? Ei tällä tavalla ainakaan mitään tasa-arvoa ole saavutettu, sillä kolmivuorotyötä tekevän naisen arvostus on Suomessa tosi matala.
Ei voi vain sanoa, että perhe on nyt minulle tärkeämpää kuin työ ja jättäytyä pois työelämästä. Pitäähän se eläkekin tienata.
Jos on koko elämänsä ollut töissä, niin kyllä kuusikymppisenä on jo aika tavalla tienattu työeläkettä. 61-vuotiaana on voi jo hakea osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, 25 % tai 50% eläkkeestä. Moni on tarttunut tähän. Eläke tästä vähän vähenee, mutta kun vähentää ajoissa työntekoa, jaksaa myös jatkaa työelämässä pitkään, ja se taas nostaa eläkekertymää.
Eli pitäisi vähentää työtä, jotta ehtii hoitaa lapsenlapsia (eli tekemään lisätyötä), mutta samalla joutuu vielä "jatkamaan työelämässä pitkään", saadakseen riittävästi eläkettä. Ei kuulosta oikein hyvältä.
No, ihanko tosissasi vertaat toisiinsa kolmivuorossa tehtävää raskasta palkkatyötä ja sitä, että olet päivätöissä ja iltapäivällä muutaman tunnin lastenlasten kanssa? En miettisi hetkeäkään, kumpi on mielekkäämpää elämää. Ja kun se vielä on tehty taludellisesti mahdolliseksi tuolla osa-aikaeläke systeemillä, ja poikakin ostaisi vielä sen asunnon, niin mikä ettei!
Mikä siinäkin on, että kaikki mahdollinen saatava eläke pitää täysin maksimoida? - Vaikka se tarkoittaisi, että joudut asumaan kaukana läheisistäsi, et näe kun lapsenlapset kasvavat ja joudut raatamaan kolmea vuoroa eläkeikään saakka? Todenäköisesti ero lopullisessa eläkkeessä on sitten muutama kymppi kuussa, ja niistä verot. Mikä sulle on tässä elämässä tärkeää?
Se ero voi olla useampia satasia kuussa. Lisäksi huomioithan sen, että vasta 63 vuotiaana voi jäädä ns. vanhalla nimityksellä osa-aikaeläkkeelle. Eläkeikä on 65 vuodesta ylöspäin. Nyt jää eläkkeelle 57-58 vuonna syntyneet ja heidän eläke-ikänsä on 63v7kk-64 vuotta
Riippuu suvusta ja perheestä. Minua on isovanhemmat hoitanut jonkin verran, samoin miestä. Molemmat isovanhemmat hoitaa mielellään meidän lapsia silloin tällöin. Nähdään muutenkin usein ja vietetään aikaa yhdessä, lomaillaan ym.
50-luvulla syntyneille vanhemmilleni merkkaa vain ja ainoastaan raha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?
Tämä. Monissa muissa kulttuureissa ajatellaan, että juuri se on sitä omaa elämää, kun on perhettä, lapsia ja lapsenlapsia. Muualla perheelliset naiset harvoin raatavat kolmivuorotöissä, ainakaan enää viisikymppisinä.
Onko meille suomalaisille siis se työ ja ura sitä omaa elämää? Tärkeämpi kuin oma perhe? Ei tällä tavalla ainakaan mitään tasa-arvoa ole saavutettu, sillä kolmivuorotyötä tekevän naisen arvostus on Suomessa tosi matala.
Ei voi vain sanoa, että perhe on nyt minulle tärkeämpää kuin työ ja jättäytyä pois työelämästä. Pitäähän se eläkekin tienata.
Jos on koko elämänsä ollut töissä, niin kyllä kuusikymppisenä on jo aika tavalla tienattu työeläkettä. 61-vuotiaana on voi jo hakea osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, 25 % tai 50% eläkkeestä. Moni on tarttunut tähän. Eläke tästä vähän vähenee, mutta kun vähentää ajoissa työntekoa, jaksaa myös jatkaa työelämässä pitkään, ja se taas nostaa eläkekertymää.
Eli pitäisi vähentää työtä, jotta ehtii hoitaa lapsenlapsia (eli tekemään lisätyötä), mutta samalla joutuu vielä "jatkamaan työelämässä pitkään", saadakseen riittävästi eläkettä. Ei kuulosta oikein hyvältä.
No, ihanko tosissasi vertaat toisiinsa kolmivuorossa tehtävää raskasta palkkatyötä ja sitä, että olet päivätöissä ja iltapäivällä muutaman tunnin lastenlasten kanssa? En miettisi hetkeäkään, kumpi on mielekkäämpää elämää. Ja kun se vielä on tehty taludellisesti mahdolliseksi tuolla osa-aikaeläke systeemillä, ja poikakin ostaisi vielä sen asunnon, niin mikä ettei!
Mikä siinäkin on, että kaikki mahdollinen saatava eläke pitää täysin maksimoida? - Vaikka se tarkoittaisi, että joudut asumaan kaukana läheisistäsi, et näe kun lapsenlapset kasvavat ja joudut raatamaan kolmea vuoroa eläkeikään saakka? Todenäköisesti ero lopullisessa eläkkeessä on sitten muutama kymppi kuussa, ja niistä verot. Mikä sulle on tässä elämässä tärkeää?
Joillekin muutama kymppi on paljon.
Alue: Aihe vapaa
Jep, meilläkin osallistuu molemmat tämän kyselyn mukaan. He katsovat lasten perään tasan yhden (1) kerran vuodessa puolen tunnin (30 min) ajan, kun käymme heidän luonaan. Voimme tällöin puolison kanssa käydä esimerkiksi kävelylenkillä kahdestaan. Meille isovanhemmat eivät tule, koska matka 100 km on kertakaikkiaan liikaa. Siinä kaikki, mutta kyselyn mukaan hekin osallistuvat lastenlasten hoitamiseen vähintään epäsäännöllisesti. Se, onko tuo mitään hoitamista, on eri asia. Omasta mielestään varmasti hoitavat ja osallistuvat ahkerasti.