"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kotoisin maaseudulta ja siellä tosiaan lapset olivat pitkälti isovanhempien hoidossa, joko isovanhemmat asuivat samassa taloudessa tai lähellä omassa tuvassaan. Vanhemmat olivat töissä ja lomamatkoillakin (80-luvulla) käytiin vanhemmat keskenään tai korkeintaan yksi lapsi mukana. Jos vanhemmat asuivat kaupungissa, niin lapset tuupattiin koko kesäksi maalle isovanhempien huomaan.

Joten kun nuo 50- ja 60-luvulla syntyneet nyt kehuskelevat hoitaneensa jo oman osansa (lasten hoitamisesta), niin itse ainakin mietin, että paskat ovat, heidän vanhempansa sen ovat tehneet.

Oma äitini sekä anoppi ovat kyllä tarvittaessa aina auttaneet, ei pahaa sanaa heistä. Mutta yllättävän monella ystävistäni on juuri noilla sanoilla todettu, että turha odottaa apua. Tosin kyllä se kääntyy sitten toisinkin päin, jos ei ihan pienenä jakseta olla lastenlasten kanssa, eipä sitä läheistä suhdetta kehity ja hetken päästä taas ihmetellään miksi lapsenlapset eivät käy, auta pihatöistä jne. 613

Olen myös maalta enkä muista ainuttakaan perhettä, jossa olisi ollut kertomallasi tavalla. Jos vanhemmat olivat kodin ulkopuolella töissä (esim. kaivinkoneurakoitsija ja sairaanhoitaja), niin lapsilla oli joko hoitaja kotona tai he olivat naapurissa hoidossa ihan maksua vastaan eli tavallaan perhepäivähoidossa jo ennen kuin koko termiä oli keksitty. Isovanhempien hoitamia lapsia ei lapsuusympäristössäni ollut lainkaan. Maalaistalojen lapset meni vanhempien kanssa töihin pienestä pitäen, minäkin leikin aikani vasikkakarsinassa äidin ollessa lypsyllä.

Kesäksi meille tuli hoitaja, koska isän veljien lapset tungettiin maalle lomalle, mutta äiti ei  ehtinyt katsomaan yhteensä 7 lapsen perään, joista vain 2 oli omia. Tuo kertomasi pitää siis paikkansa kaupunkilaisten suhteen, he eivät ehtineet kesällä katsomaan lastensa perään, maalla sen sijaan hoidettiin muidenkin mukulat.

Huoh kirjoitti:

Olen 70-luvun lapsi ja minua on hoitanut todella paljon isovanhemmat. Toiset asuivat samassa talossa ja toisten luokse lähetettiin heti kesälomalla. Ja omat vanhempani todella helpolla päässeitä ja eivät ollenkaan ole ymmärtäneet mitä lasten kanssa vaaditaan. He esimerkiksi lähtivät Espanjaan lomalle kun olin alle 3kk. Me ei saatu mennä koskaan oikeastaan minnekään, esim elokuviin ja esim yksi konserttikin jäi näkemättä(maksetut liput) kun vaativat että lapset pitää hakea kesken unien kello 3 yöllä kotiin joten ei menty. Ja omat vanhempani ravasivat baareissa ollessani lapsi, mutta eivät sitä viitsi muistaa, no välillä olin itsekin mukana.

Miksi ihmeessä ette suostuneet maksamaan hoitajalle? Minä tienasin 90-luvulla mukavat summat lapsenpiikana, opiskelijana kun saattoi viikonloppuna mennä hoitamaan lapsia näiden vanhempien lähtiessä viettämään parisuhdeaikaa. Tietenkin siitä piti maksaa minulle enemmän kuin muutama kymppi, mutta ymmärrän hyvin isovanhempia, joita ilmaistyö ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että monet isovanhemmat ovat hoitaneet lapsensa kotona.

Eli määrällisesti enemmän ovat lastensa kanssa olleet kuin vanhemmat nykyään.

Lapset on 8h päivässä hoidossa, osa menee jopa harrastuksiin tämän jälkeen. Viikonlopuksi sitten mummolle hoitoon ja lomillakin ollaan päikkärissä.

Aika paljon vähemmän lasten kanssa aikaa kuin ”kotirouva-aikana”.

Nykytutkimusten mukaan ihmiset ovat enemmän läsnä vuorokaudessa omalle koiralleen (1h), kuin lapsilleen.

Että sinänsä voi isovanhemmista tuntua, että lasten kanssa on oman elämän aikana vietetty ihan tarpeeksi aikaa.

Vielä edellisen sukupolven aikana lapset saattoi laittaa kävelemään päiväkotiin 3-4 v ja olemaan kotona yksin koulun jälkeen ekaluokkalaisena. Jne. Lapset leikkivät itsekseen pihoissa. Jne. Nykyään vanhempien pitäisi olla lastensa kanssa hyvin paljon tiiviimmin. Sitä edellytetään. Ajat muuttuneet. Ja työelämän vaatimukset koventuneet, ne joilla työtä on saavat tehdä kahden työt säästösyistä...Lyhyempi työviikko? Perusteet löytyy miksi ei nyt käy.

Vierailija kirjoitti:

Huoh kirjoitti:

Olen 70-luvun lapsi ja minua on hoitanut todella paljon isovanhemmat. Toiset asuivat samassa talossa ja toisten luokse lähetettiin heti kesälomalla. Ja omat vanhempani todella helpolla päässeitä ja eivät ollenkaan ole ymmärtäneet mitä lasten kanssa vaaditaan. He esimerkiksi lähtivät Espanjaan lomalle kun olin alle 3kk. Me ei saatu mennä koskaan oikeastaan minnekään, esim elokuviin ja esim yksi konserttikin jäi näkemättä(maksetut liput) kun vaativat että lapset pitää hakea kesken unien kello 3 yöllä kotiin joten ei menty. Ja omat vanhempani ravasivat baareissa ollessani lapsi, mutta eivät sitä viitsi muistaa, no välillä olin itsekin mukana.

Miksi ihmeessä ette suostuneet maksamaan hoitajalle? Minä tienasin 90-luvulla mukavat summat lapsenpiikana, opiskelijana kun saattoi viikonloppuna mennä hoitamaan lapsia näiden vanhempien lähtiessä viettämään parisuhdeaikaa. Tietenkin siitä piti maksaa minulle enemmän kuin muutama kymppi, mutta ymmärrän hyvin isovanhempia, joita ilmaistyö ei kiinnosta.

Nykyisovanhemmat ovat saaneet itse ilmaiset itsestäänselvät hoitoavut, joten on mielestäsi ok, ettei voi odottaa että edes joskus autettaisiin? Ihan typerää. Haluan lapsilleni vain parasta ja se auttaa lasteni perheitä taloudellisesti, että minä hoidan lapsia tarvittaessa ilman korvausta. Minulla on aikaa ja heille jää vähän enemmän rahaa. Kaikki voittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?

Siis tätä asennetta juuri tarkoitin! Miksi se on niin valtava paha osallistua lastenlasten elämään? Tai siis miksi se nähdään niin kamalana asiana?

Meillä isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut leikittää ja laulattaa lapsia innoissaan aina kun nähdään, suomalaisessa seurassa pönötetään terassilla oluttölkit kädessä ja lapset on vaivaksi. Mistä tämä?

Useimmat nuoret parit toivovat apua isovanhemmilta. Tämä kertoo siitä, että lapset ovat vaiva. Lapset ovat toki myös rakkaita, mutta ei ole mikään kulttuurikysymys, että energiaa pursuava taapero tai kaksi ovat todennäköisesti liikaa ikääntyville ihmisille. Ymmärrän hyvin, jos vanhemmat ihmiset eivät koe jaksavansa lasten intensiivistä seuraa. Nuorten pitäisi kieltäytyminen myös vanhemmille sallia. Pienten lasten hoitamisen ei pitäisi olla elinikäinen pesti.

Sallittaneen sitten tämä sama kieltäytyminen siinä kohtaa, kun vanhemmat vanhenee, ja heistä olisi kivaa ja tärkeää saada apua arkeensa, kun itse ei enää jaksa ja pysty?

Kummasti usein se oma saamattomuus unohtuu siinä kohtaa, ja ollaan sitä mieltä, että niin on kamalasti autettu, ja mitään kiitosta ikinä saada.

Eivät suomalaiset lapset auta vanhempiaan.

Tämä on ihan höpö höpöä. Milloin tarvitaan mitäkin apua tietokoneiden kanssa, pihatöissä, remonteissa yms. kyllä lapset edelleen auttaa velvollisuuden tunteesta, samaa ei voi sanoa vanhemmista (isovanhemmista), jotka ovat "oman osansa tehneet". Näitä vanhempia pitäisi auttaa ja arvostaa, vaikka eivät ole avun tai arvostuksen arvoisia ja itse eivät toki voi mitään tehdä koska lasten kuuluu auttaa vanhempiaan ei toisinpäin.

Jos omat vanhemmat tarvitsevat jo apua pihatöissä ja muissa perusjutuissa, he tuskin ovat enää itse siinä kunnossa, että auttaisivat muita. 

Tehkää vain sen verran lapsia kuin on varaa palkata hoitaja. Pikkulasten vanhemmat ovat keskimäärin todella itsekästä porukkaa. Kaupassakin jyrätään menemään koko käytävän leveydeltä, ei aikomustakaan väistää edes vähän. Huudetaan ja mölytään jotta kaikki varmasti kuulevat missä Pikku-Iivari kulkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?

Siis tätä asennetta juuri tarkoitin! Miksi se on niin valtava paha osallistua lastenlasten elämään? Tai siis miksi se nähdään niin kamalana asiana?

Meillä isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut leikittää ja laulattaa lapsia innoissaan aina kun nähdään, suomalaisessa seurassa pönötetään terassilla oluttölkit kädessä ja lapset on vaivaksi. Mistä tämä?

Useimmat nuoret parit toivovat apua isovanhemmilta. Tämä kertoo siitä, että lapset ovat vaiva. Lapset ovat toki myös rakkaita, mutta ei ole mikään kulttuurikysymys, että energiaa pursuava taapero tai kaksi ovat todennäköisesti liikaa ikääntyville ihmisille. Ymmärrän hyvin, jos vanhemmat ihmiset eivät koe jaksavansa lasten intensiivistä seuraa. Nuorten pitäisi kieltäytyminen myös vanhemmille sallia. Pienten lasten hoitamisen ei pitäisi olla elinikäinen pesti.

Sallittaneen sitten tämä sama kieltäytyminen siinä kohtaa, kun vanhemmat vanhenee, ja heistä olisi kivaa ja tärkeää saada apua arkeensa, kun itse ei enää jaksa ja pysty?

Kummasti usein se oma saamattomuus unohtuu siinä kohtaa, ja ollaan sitä mieltä, että niin on kamalasti autettu, ja mitään kiitosta ikinä saada.

Eivät suomalaiset lapset auta vanhempiaan.

Tämä on ihan höpö höpöä. Milloin tarvitaan mitäkin apua tietokoneiden kanssa, pihatöissä, remonteissa yms. kyllä lapset edelleen auttaa velvollisuuden tunteesta, samaa ei voi sanoa vanhemmista (isovanhemmista), jotka ovat "oman osansa tehneet". Näitä vanhempia pitäisi auttaa ja arvostaa, vaikka eivät ole avun tai arvostuksen arvoisia ja itse eivät toki voi mitään tehdä koska lasten kuuluu auttaa vanhempiaan ei toisinpäin.

Jos omat vanhemmat tarvitsevat jo apua pihatöissä ja muissa perusjutuissa, he tuskin ovat enää itse siinä kunnossa, että auttaisivat muita. 

Höpö höpö, meinaat että maailmassa ei ole itsekkäitä hyväksikäyttäjiä? Omat vanhemmat on juuri tällaisia hyppyyttäjiä ja heiltä myös suoraan tullut lause että jokainen hoitaa omansa itse. Ovat 55 vuotiaita ja töissä kokopäiväisesti. Täysin kykeneviä tekemään asiat itse vaan ei viitsi opetella ja kun lapsia voi velvoittaa tekemään niin tietenkin se kortti käytetään. 

Ihmisten elämät on niin kirjavia, että vaikea sanoa mitään yhtä totuutta... Että onko isovanhemmat työssä/eläkkeellä, paljonko lapsenlapsia yhteensä on, miten lähellä/kaukana he asuvat, kuinka terveitä/sairaita isovanhemmat ovat, kuinka hyvät välit muuten ovat, jne.

Tätinä olen huomannut, että omat voimavarat ovat riittäneet vain yhdelle lapsiperheelle - kulloinkin lähimpänä asuvalle - ja kaksi muuta perhettä ovat sitten olleet lähes ilman tätiä. On kaunis ajatus, että olisi tasapuolisesti kaikkien kanssa, mutta se vetäisi minut ihan piippuun.

Kun tapaan ihmisiä, joita näen harvoin, se on lähes yhtä uuvuttavaa kuin aivan vieraisiin tutustuminen. Olen ääri-introvertti, ja olisin mielelläni vain muutaman tutun kanssa. Muut ihmiset imevät minusta voimat kokonaan, vaikka olisivat miten mukavia.

Sitten tietysti vaikuttaa ne ihmissuhteet muuten. Yhdessä perheessä tulee herkästi sellainen olo, ettei arvosteta, että vaaditaan ja odotetaan minun automaattisesti tekevän asioita. Siis vanhemmat vaativat - lapset ovat kyllä ihania. En halua olla mikään itsestäänselvyys kenellekään, se on loukkaavaa. Toisessa perheessä taas oleminen oli luontevaa, ja silloin kun asuin heidän lähellä, olin melkeinpä osa heidän perhettä. Pystyin mennä ja tulla, olin tervetullut heidän menoihin ja retkiin jne. Ja tietysti silloin oli helppo lähteä spontaanisti heille, kun apua tarvitsivat. Nautin siitä itsekin.

Muutenkin se, että millaiset tavat perheessä on, ja miten ne natsaa omien tapojen kanssa, vaikuttaa aika paljon viihtyvyyteen/luontevaan olemiseen. Jos on tosi tarkkaa, että miten asiat pitää tehdä, se on uuvuttavaa. Toisaalta jos perheessä ei ole mitään tapoja, sekin on raskasta. Että kasvatatte omat lapset tavoille, ja annatte toisten kasvattaa tavallaan, niin toimii yleensä hyvin.

Välillä minulla on ollut sairautta, taloudellisia vaikeuksia jne. En todellakaan ole sellainen, joka jakaisi omia asioita herkästi toisten kanssa. Esim. olisi ollut nöyryyttävää sanoa sisarukselle, että ei ole vara matkustaa heidän perheen luo, kun on niin tiukkaa. Enkä kaikista sairauksistakaan ole kyennyt heille puhumaan. Vetäydyin sitten siksi aikaa, ja kaikki eivät sitä ymmärtäneet, että toisella voi olla omassa elämässäkin jotain, mitä ei hänelle kerrota. Että on oikeus olla myös omissa oloissa.

Ja sekin, että joskus olen ollut sellaisessa työssä, joka imee kaikki mehut minusta, kun taas nyt jaksan paremmin. Että ei aina ole vain itsekkyydestä/viitsimisestä/laiskuudesta kyse.

Siitä huolimatta että pidän lapsista, tämä on aikamoinen soppa tälle tädille. Saati sitten, jos joku ei pitäisi lapsista, ja auttaisi vain velvollisuudesta. Ehkä puhuminen ja avoimuus auttaisi, mutta toisaalta se edellyttää luottamusta (ettei asioita juoruilla eteenpäin - olen tarkka yksityisasioistani) ja kunnioitusta. Toisilla sitä on enempi, toisilla vähempi.

Jk. Muistakaa myös vaarit ja sedät!!! Heitäkin kannattaa kysyä apuun!

Nykyään työelämä on rasittavampaa ja hektisempää, monesta ihmisestä on eläkeikään mennessä imetty viimeisetkin mehut ja terveys reistailee monella. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi saada jo levätäkin. Nuorten voi olla vaikea ymmärtää tätä kun ovat itse vielä terveitä ja elinvoimaisia.

Haluatteko kuulla jotain hauskaa? Omat vanhempani ovat näitä turha pyytää apua, ite pitää pärjätä, olen oman osani tehnyt ihmisiä mutta, he esim. fanittavat mm. Serranon perhettä ym. perheohjelmia kuinka ihanaa on kun on tuollainen lämmin ja ihana tunnelma perheessä missä kaikki ovat tärkeitä ja on sellaista yhteisöllisyyttä..

Minä suu auki vieressä että aha. Kuinka pihalla voi ihminen olla?

Vierailija kirjoitti:

Nykyään työelämä on rasittavampaa ja hektisempää, monesta ihmisestä on eläkeikään mennessä imetty viimeisetkin mehut ja terveys reistailee monella. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi saada jo levätäkin. Nuorten voi olla vaikea ymmärtää tätä kun ovat itse vielä terveitä ja elinvoimaisia.

Tämä olisi totta jos kaikki lapset olisivat iltatähtiä. Suurin osa kuitenkin hankkivat lapsia 20-35 ja siinä vaiheessa vanhemmat on 40-60 vuotiaita eli ei todellakaan puhuta mistään eläkeläisistä vaan ihan työssäkäyvistä ihmisistä. Jos jaksaa käydä töissä ja harrastaa niin on myös aikaa ja jaksamista auttaa lastenlasten kanssa muutaman tunnin viikossa tai yhden päivän kuukaudessa. Kyse on valinnoista ja välittämisestä. Typerää tekosyytä, että tarvitsis saada levätä eläkkeellä, kun suurin osa ei ole vielä vuosikymmeneen jäämässä eläkkeelle. 

Vierailija kirjoitti:

Kun isovanhempia puollustetaan aina sillä, että he saavat nyt vihdoin elää omaa elämäänsä, niin miksi siis lasten tekeminen ja hoitaminen on niin suuri taakka, että sen takia on ollut pakko luopua omasta elämästään?

Eikö olisi ollut helpompaa, kun olisi ollut puolison ja läheisten ihmisten vankkumaton tuki aina halutessaan ja olisi voinut elää pikkulapsivuodetkin?

No jos saisi lapset 5 ja 12v mummolaan yhdeksi yöksi hoitoon pari kertaa vuodessa niin en sanoisi että heidän tarvitsee sen takia omasta elämästään luopua!

Etenkin kun vanhoista perheaalbumeista on selvinnyt että olin itse 2v vanhana mummolassa hoidossa viikon kun vanhemmat lähtivät kahdestaan Kreikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen 60-luvun lapsi ja äitini kertoi, että kun olin ihan pieni, isovanhemmat asuivat meillä.jonkin aikaa. Mutta se saattoi johtua monesta syystä. Asuivat samassa kaksiossa. Ihan suomalaisia olemme. Ja koska vanhempani kävivät töissä, minua hoitivat toisinaan myös naapurit. Lomilla olin milloin jonkun tädin luona hoidossa, milloin maaseudun mummolassa.

Luulen, että se yksin pärjäämisen ihanne on voinut tulla myöhemminkin. Kun vanha sukupolvi joutui asumaan tiiviisti ja kaupungeissa oli asunnoissa alivuokralaisiakin, alettiin kaivata omaa rauhaa. Se on sitten johtanut toiseen ääripäähän.

Kun nuorena äitinä kerran valitin äidilleni, että pelkään, etten jaksa, hän sanoi, miksi et jaksaisi, ainahan äidit ovat jaksaneet. Se ei silloin kuulostanut kovin lohduttavalta. Mutta tuota "minä olen oman osani tehnyt", sitä hän ei koskaan sanonut. Hän yritti auttaa sen verran kuin katsoi järkeväksi.

Entä isäsi, miten hän suhtautui? Ja oliko hän apuna?

Vierailija kirjoitti:

Nykyään työelämä on rasittavampaa ja hektisempää, monesta ihmisestä on eläkeikään mennessä imetty viimeisetkin mehut ja terveys reistailee monella. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi saada jo levätäkin. Nuorten voi olla vaikea ymmärtää tätä kun ovat itse vielä terveitä ja elinvoimaisia.

Käsittääkseni työelämä ei ole aina ollut näin kovaa tehokkuuslukuineen mitä se nykyään on. Nykyään yksi ihminen tekee kolmen ihmisen työt. Helpolla pääsi ne, jotka näkivät muunkinlaisen työelämän ja saivat kokea miltä tuntuu päästä töihin "ovesta sisään marssimalla ja töitä kysymällä". Meiltä pienten lasten nykyvanhemmilta jäi kokonaan leppoisat työvuodet kokematta. Olemme syntyneet laman keskelle, valmistuneet koulusta laman keskelle, perustaneet perheet laman keskellä, mitä seuraavaksi.

Eli meidänkin kuuluu "kostaa" lapsillemme ankarat työvuotemme vetoamalla ettei nuoret ymmärrä ja hoitakoon itse lapsensa?

Minulla on kuusi lastenlasta. Koko ajan on joku mummoa vailla. Joka vapaapäivä, joka viikonloppu, juhlapyhisin. Aina on joku. Minulla ei saa olla omaa aikaa yhtään. 782

Itse  olet kakarasi hankkinut. Itse kakarasi hoidat.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että monet isovanhemmat ovat hoitaneet lapsensa kotona.

Eli määrällisesti enemmän ovat lastensa kanssa olleet kuin vanhemmat nykyään.

Lapset on 8h päivässä hoidossa, osa menee jopa harrastuksiin tämän jälkeen. Viikonlopuksi sitten mummolle hoitoon ja lomillakin ollaan päikkärissä.

Aika paljon vähemmän lasten kanssa aikaa kuin ”kotirouva-aikana”.

Nykytutkimusten mukaan ihmiset ovat enemmän läsnä vuorokaudessa omalle koiralleen (1h), kuin lapsilleen.

Että sinänsä voi isovanhemmista tuntua, että lasten kanssa on oman elämän aikana vietetty ihan tarpeeksi aikaa.

Korjaan. Nykytutkimusten mukaan nykyvanhemmat ovat läsnä lastensa elämässä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Missä välissä vanhemmat ennen vanhaan olivat lastensa kanssa, kun navettaan piti lähteä töihin heti synnytyksen jälkeen, työelämään palattiin vauvan ollessa 3kk, pienet lapset laitettiin kerrostalon pihaan keskenään leikkimään, isommat sisarukset vahti pienempiä ja 5-vuotiaat käveli yksinään hoitopaikkaansa?

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Jatkan vielä sen verran, että kuinka monelle isoisälle vastaavaa ehdotetaan? Omat lapseni hoidin tekemällä pelkkiä yövuoroja, aamulla kotona lapset kouluun, itse nukkumaan ja ylös, kun lapset tulivat  koulusta, mutta kyllä kuusikymppiselle pelkkä yökötys olisi raskasta. 

Vierailija kirjoitti:

Haluatteko kuulla jotain hauskaa? Omat vanhempani ovat näitä turha pyytää apua, ite pitää pärjätä, olen oman osani tehnyt ihmisiä mutta, he esim. fanittavat mm. Serranon perhettä ym. perheohjelmia kuinka ihanaa on kun on tuollainen lämmin ja ihana tunnelma perheessä missä kaikki ovat tärkeitä ja on sellaista yhteisöllisyyttä..

Minä suu auki vieressä että aha. Kuinka pihalla voi ihminen olla?

Oletko katsonut Serranon perhettä oikeasti? Siellä isovanhemmat saavat määrätä koko perheen tekemiset, niin lasten kuin lastenlapsien. Isovanhempien sana on laki, vastaan voit pullikoida, mutta lopulta tottelet.

Haluat samanlaista itsellesi?

Isovanhempia on varmaan monenlaisia. Omat tai mieheni vanhemmat eivät lapsista välitä. Aikanaan surin asiaa, mutta nykyään emme ole tekemisissä niin ei tule lapsillekaan paha mieli.