"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".

Aika monella tuntuu mielipiteiden pohjana olevan käsitys että vanhemmuus on nykyään vaativampaa kun ei ole sitä omaa aikaa jne.

Yksikään teistä ei vaihtaisi osia entisajan vanhempien kanssa. Ei yksikään.

Ennen oli itsestäänselvyys ettei ole mitään ulkomaanmatkoja, ravintolailtoja, hotellilomia, lukuisia harrastuksia tai vimpan päälle laitettua kotia.

Elämä oli työtä ja perheen hoitamista, eikä juuri muuta. Ja nyt mummin ja papan pitäisi auttaa jotta Mami ja Isäntä pääsevät rentoutumaan, kun heillä on niiin paljon kovempaa inööritoimistossa ja kaupunkiasunnossa verrattuna entisajan rakennustyömaaíhin ja maalaistorppaan.

Vierailija kirjoitti:

Todella harva olisi valmis auttamaan isovanhempia kun lapset ovat isoja ja isovanhemmat raihnaisia.

Ajatus siitä että isovanhempi muuttaisi naapuriin ja kyselisi koko ajan apua, on 99% lapsiperheistä täysin sietämätön.

On todella yleistä että muutetaan lähelle isovanhempia kun lapset ovat pieniä, ja kauas kun lapset ovat isoja, jotta vältytään moraaliselta velvollisuudelta auttaa kun itsekin saatiin apua Halutaan sitä vapautta ja elämästä nauttimista, onhan isovanhemmille ne hoivapalvelut ja eikös kaupunki auta..

Te itse teette kaikkea sitä mistä syyttelette isovanhempia, sillä erolla että:

1) isovanhemmat kasvattivat teidät

2) te olette sentään nuoria ja terveitä

Viimeiseen kappaleeseesi viitaten, monen isovanhemman panostus omien lastensa kasvatukseen on saattanut olla hyvin vähäistä, ainakin nykyajan mittapuun mukaan. Lisäksi kaikki pienten lasten vanhemmat ei ole täysin terveitä vaan voi olla vakaviakin terveysongelmia ja sairauksia, eivätkä kaikki äidit ja isät ole mitään parikymppisiä enää. Varsinkin hiljattain eläkkeelle jäänyt tai eläkeikää lähestyvä voi hyvinkin olla fyysisesti ja henkisesti paremmassa kunnossa kuin lapsensa, on saattanut olla jo pitkään resursseja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Ei ikä kaikilla tuossa vaiheessa vielä vaikuta kovinkaan paljon. Ihan on siis yksilöllisiä nämä terveystilanteet eikä täysin ikään sidottuja.

Monet 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet ihmiset hyväksyvät lapseen kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan eli kuritusväkivallan. Lapsen alistaminen ja ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla vasta 1.1.1984. Suurten ikäluokkien väkivaltaiset "kasvatustavat" eivät usein kestä päivänvaloa.

Lapsia ei ole valvottu kunnolla leikeissä, pihaleikeissä, ulkona tai uimarannoilla. Lapsille on sattunut paljon kotitapaturmia, liikenneonnettomuuksia ja pysyvään vammautumiseen ja jopa kuolemaan johtaneita tapaturmia vanhempien huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden takia.

Vanhemmat ovat tupakoineet sisällä ja käyttäneet paljon alkoholia. Lapsia on laiminlyöty eri tavoin ja lapsista ei pidetty monissa perheissä hyvää huolta. Nykyaikana vastaavasta "vanhemmuudesta" tehtäisiin lastensuojeluilmoitus ja lapset otettaisiin huostaan. "Lastenkasvatukseen" on kuulunut lasten alistaminen, pelottelu, uhkailu, puhumattomuus, tabut ja perheen hankalista puheenaiheista vaikeneminen. Lapsia on käsketty "pitämään suut kiinni", jotta oman kodin ikävät asiat eivät paljastu perheen ulkopuolisille ihmisille.

Edellä on paljon syitä, miksi omia vanhempia ja appivanhempia ei arvosteta ja miksi omia lapsia ei anneta isovanhemmille kylään tai hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että tämäkin ilmiö on monen asian summa. Veikkaisin, että ainakin nämä tekijät ovat muuttujina mukana

- välttelevä kiintymystyyli, joka on suomalaisten yleisin kiintymystyyli

- työelämän vaatimukset ja eläkeiän nosto. Moni isovanhempi yrittää sinnittää työelämässä viimeisillä voimillaan juuri ne vuodet, kun lapsenlapset on pieniä. Töiden jälkeen ei jaksa ja jos lapsen kanssa ei ole ensimmäisinä vuosina, ei suhde synny luontevasti myöhemminkään.

- alkoholinkäyttö, ikäihmisillä paljon yleisempää kuin haluamme myöntää

- ET-lehti-asenne; "minä muutan Fuengirolaan heti, kun eläkkeelle pääsen, YOLO"

- vanhemmuuden vaatimukset; isovanhemmatkin huomaavat ihan sivusta seuraten, että se vanhemmuus joka heidän aikoinaan oli ihan riittävää, olisi nyt lastensuojelun asiakkuuden paikka. Kuinka siinä sitten tulet avuksi.

- kuvitelma palveluyhteiskunnasta; aina voi pyytää apua neuvolasta/sossusta/jostain mystisestä paikasta x, sitä vartenhan näitä veroja maksetaan. Ei sitä paikkaa ole, apu on usein vanhempia vastuuttavaa kontrollia, ei muuta.

Tämä ketju on kyllä täysin käsittämätöntä luettavaa.

Mammat ovat sitä mieltä että vastuu pienistä lapsista kuuluu isovanhemmille, ja jos isovanhemmat eivät toimi lastenhoitopalveluna, se on täysin heidän syytään. Mammoissa itsessään ei ole mitään vikaa.

- välttelevä kiintymystyyli, joka on suomalaisten yleisin kiintymystyyli

Kuulostaa kiintymystyyliltä isovanhempia kohtaan. Isovanhemmille ei juuri soitella paitsi siloin kun tarvitaan lapsenhoitoapua tai rahaa.

- työelämän vaatimukset ja eläkeiän nosto. Moni isovanhempi yrittää sinnittää työelämässä viimeisillä voimillaan juuri ne vuodet, kun lapsenlapset on pieniä. Töiden jälkeen ei jaksa ja jos lapsen kanssa ei ole ensimmäisinä vuosina, ei suhde synny luontevasti myöhemminkään.
Mistä luulet että ne apurahat ja sponssit lapsukaisille tulevat? Lapsenlapsia ehtii kyllä tapaamaan, paitsi jos vaatimuksena on että pitää olla käytettävissä 24/7.

- alkoholinkäyttö, ikäihmisillä paljon yleisempää kuin haluamme myöntää
Moninkertaisesti yleisempää lapsiperheiden vanhemmilla. Kummasti niitä kaljoja menee siellä autotallissa kun Ukko "laittaa autoa", ja Akka on vakiasiakas Alkon viinihyllyllä vaikka omasta mielestään juokin vain silloin tällöin lasin viiniä rentoutuakseen.

- ET-lehti-asenne; "minä muutan Fuengirolaan heti, kun eläkkeelle pääsen, YOLO"
Eli juri sama asenne kuin lapsiperheiden vanhemmilla. Minä lähden ulkomaanmatkalle heti kun paikka tulee, ja olisi ihanaa asua ulkomailla.

- vanhemmuuden vaatimukset; isovanhemmatkin huomaavat ihan sivusta seuraten, että se vanhemmuus joka heidän aikoinaan oli ihan riittävää, olisi nyt lastensuojelun asiakkuuden paikka. Kuinka siinä sitten tulet avuksi.
Ennen lapset tulivat paremmin toimeen omillaan. Nyt jos ei ole koko ajan joku puuttumassa, kaikki aika kuluu puhelinta räplätessä. Kannattanee kysyä mistä esimerkki tähän on saatu.

- kuvitelma palveluyhteiskunnasta; aina voi pyytää apua neuvolasta/sossusta/jostain mystisestä paikasta x, sitä vartenhan näitä veroja maksetaan. Ei sitä paikkaa ole, apu on usein vanhempia vastuuttavaa kontrollia, ei muuta.
Tai orjatyötä, mitä se lastenhoito isovanhemmille yleensä on. Kaikki kun tapahtuu lapsiperheen aikataulujen ja halujen mukaan. Ja isovanhempiahan ei juuri sitten autella, heilä kun ei ole lapsia elätettävänä ja paijattavana.

Ei kun kyllä on. Nimittäin te.

Mikään noista antamistasi selityksistä ja syistä ei koske minua itseäni enkä tunne ketään muutakaan ikäluokastani, joka suhtautuisi omiin vanhempiin tai muihin itseään vanhempiin sukulaisiin noin. Odotukset eivät todellakaan ole tuota luokkaa, itse esimerkiksi en odota vanhemmiltani yhtään mitään enkä toisaalta olekaan juuri lastenhoitoapua tms. saanut. Monilla pettymys johtuu esim. siitä että ennen lapsen syntymää on kovasti lupailtu lastenhoitoapua, mutta sitä ei sitten koskaan ole tullutkaan, tai ehkä hoidetaan vain sisaruksen lapsia ja oma perhe jätetään huomiotta. Tai sitten on tuota että ulkopuolisille annetaan ymmärtää että lapsenlapsia hoidettaisiin useinkin, vaikka todellisuudessa ei välttämättä pidetä edes yhteyttä ellei sitten itse tarvi jotain.

Siinä olet oikeilla jäljillä että ennen lapset tuli paremmin toimeen omillaan, joskin kyse oli enemmän sen ajan kasvatustavoista ja ajan hengestä. Sillä ettei lapsista ennen monissa perheissä pidetty kovin hyvää huolta ei siis ole mitään tekemistä lapsen todellisten tarpeiden tai pärjäämisen kanssa, johan tilastotkin kertovat kaikenlaisten tapaturmien yleisyydestä.

Lasten kokemat vaarallisetkaan asiat eivät ennen aina tulleet vanhempien tietoon kun ei välttämättä ollut sellaista yhteyttä että oltaisiin turvauduttu vanhempiin haasteiden edessä. Usein vaikeuksiin joutunutta lasta on myös syyllistetty ja rankaistu sen sijaan että vanhemmat olisivat yhtään miettineet omaa vastuutaan. Monilla aikuisilla on ihan kauheita lapsuus- ja nuoruusmuistoja, on ollut väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja heitteillejättöä yms. joita nyt onneksi useammin yritetään käsitellä eikä vain laiteta traumoja seuraaville sukupolville kiertoon.

Toivoisin että ymmärrät että on myös paljon sellaisia nuoria ja keski-ikäisiä aikuisia, jotka yrittävät ymmärtää vanhempiaan ja oman jaksamisensakin kustannuksella säilyttää edes jonkinlaiset välit. Harmi jos itse olet kokenut ikävää kohtelua nuoremmilta, mutta kyllä niitä julmia ja itsekkäitä ihmisiä on myös näissä nykyisissä isovanhemmissa.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on maasta, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Kun esikoinen syntyi, muutti anoppi meille asumaan. Siis ilmestyi matkalaukkuineen Kiinasta kotiimme, kun olin synnärillä ja asui meillä sen jälkeen 3 kk ajan. Minä en saanut edes hoitaa vauvaa, anoppi toi lapsen syömään, mutta muuten minut eristettiin kokonaan lapsenhoidosta. Se on kiinalainen tapa eikä mikään muu olisi kelvannut tuolle vähän yli 50v ikäiselle tohtorille, joka otti töistä vapaata ollakseen avuksi.

En suosittele tätä kokemusta kenellekään, mutta jos joku oikeasti haluaa elää kulttuurinmukaisesti, niin miksipä ei. Minä pidän mieluummin tämän länsimaisen naisen vapauden.

Miksi valehtelet anopin koulutuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?

Ei ole sinun tehtäväsi, tietenkään. Kuten ei ole lapsesi tehtävä aikanaan tulla katsomaan sinua kun makaat vaipoissa. Hän viettää silloin ansaittuja vapaapäiviään.

Miten niin "viettää ansaittuja vapaapäiviään." Ei kerkiä, koska hänen täytyy hoitaa tietenkin omia lapsenlapsiaan, että voi sitten aikanaan odottaa lastaan vierailulle vanhainkotiin katsomaan, miten vaipoissa makaaminen sujuu.

Vierailija kirjoitti:

Aika monella tuntuu mielipiteiden pohjana olevan käsitys että vanhemmuus on nykyään vaativampaa kun ei ole sitä omaa aikaa jne.

Yksikään teistä ei vaihtaisi osia entisajan vanhempien kanssa. Ei yksikään.

Ennen oli itsestäänselvyys ettei ole mitään ulkomaanmatkoja, ravintolailtoja, hotellilomia, lukuisia harrastuksia tai vimpan päälle laitettua kotia.

Elämä oli työtä ja perheen hoitamista, eikä juuri muuta. Ja nyt mummin ja papan pitäisi auttaa jotta Mami ja Isäntä pääsevät rentoutumaan, kun heillä on niiin paljon kovempaa inööritoimistossa ja kaupunkiasunnossa verrattuna entisajan rakennustyömaaíhin ja maalaistorppaan.

Ennen? Ennen sotia vai???? Kyllä 1970-luvulla matkusteltiin ja yleensä juurikin ilman muksuja.

Vierailija kirjoitti:

Monet 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet ihmiset hyväksyvät lapseen kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan eli kuritusväkivallan. Lapsen alistaminen ja ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla vasta 1.1.1984. Suurten ikäluokkien väkivaltaiset "kasvatustavat" eivät usein kestä päivänvaloa.

Lapsia ei ole valvottu kunnolla leikeissä, pihaleikeissä, ulkona tai uimarannoilla. Lapsille on sattunut paljon kotitapaturmia, liikenneonnettomuuksia ja pysyvään vammautumiseen ja jopa kuolemaan johtaneita tapaturmia vanhempien huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden takia.

Vanhemmat ovat tupakoineet sisällä ja käyttäneet paljon alkoholia. Lapsia on laiminlyöty eri tavoin ja lapsista ei pidetty monissa perheissä hyvää huolta. Nykyaikana vastaavasta "vanhemmuudesta" tehtäisiin lastensuojeluilmoitus ja lapset otettaisiin huostaan. "Lastenkasvatukseen" on kuulunut lasten alistaminen, pelottelu, uhkailu, puhumattomuus, tabut ja perheen hankalista puheenaiheista vaikeneminen. Lapsia on käsketty "pitämään suut kiinni", jotta oman kodin ikävät asiat eivät paljastu perheen ulkopuolisille ihmisille.

Edellä on paljon syitä, miksi omia vanhempia ja appivanhempia ei arvosteta ja miksi omia lapsia ei anneta isovanhemmille kylään tai hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että tämäkin ilmiö on monen asian summa. Veikkaisin, että ainakin nämä tekijät ovat muuttujina mukana

- välttelevä kiintymystyyli, joka on suomalaisten yleisin kiintymystyyli

- työelämän vaatimukset ja eläkeiän nosto. Moni isovanhempi yrittää sinnittää työelämässä viimeisillä voimillaan juuri ne vuodet, kun lapsenlapset on pieniä. Töiden jälkeen ei jaksa ja jos lapsen kanssa ei ole ensimmäisinä vuosina, ei suhde synny luontevasti myöhemminkään.

- alkoholinkäyttö, ikäihmisillä paljon yleisempää kuin haluamme myöntää

- ET-lehti-asenne; "minä muutan Fuengirolaan heti, kun eläkkeelle pääsen, YOLO"

- vanhemmuuden vaatimukset; isovanhemmatkin huomaavat ihan sivusta seuraten, että se vanhemmuus joka heidän aikoinaan oli ihan riittävää, olisi nyt lastensuojelun asiakkuuden paikka. Kuinka siinä sitten tulet avuksi.

- kuvitelma palveluyhteiskunnasta; aina voi pyytää apua neuvolasta/sossusta/jostain mystisestä paikasta x, sitä vartenhan näitä veroja maksetaan. Ei sitä paikkaa ole, apu on usein vanhempia vastuuttavaa kontrollia, ei muuta.

Tämä ketju on kyllä täysin käsittämätöntä luettavaa.

Mammat ovat sitä mieltä että vastuu pienistä lapsista kuuluu isovanhemmille, ja jos isovanhemmat eivät toimi lastenhoitopalveluna, se on täysin heidän syytään. Mammoissa itsessään ei ole mitään vikaa.

- välttelevä kiintymystyyli, joka on suomalaisten yleisin kiintymystyyli

Kuulostaa kiintymystyyliltä isovanhempia kohtaan. Isovanhemmille ei juuri soitella paitsi siloin kun tarvitaan lapsenhoitoapua tai rahaa.

- työelämän vaatimukset ja eläkeiän nosto. Moni isovanhempi yrittää sinnittää työelämässä viimeisillä voimillaan juuri ne vuodet, kun lapsenlapset on pieniä. Töiden jälkeen ei jaksa ja jos lapsen kanssa ei ole ensimmäisinä vuosina, ei suhde synny luontevasti myöhemminkään.
Mistä luulet että ne apurahat ja sponssit lapsukaisille tulevat? Lapsenlapsia ehtii kyllä tapaamaan, paitsi jos vaatimuksena on että pitää olla käytettävissä 24/7.

- alkoholinkäyttö, ikäihmisillä paljon yleisempää kuin haluamme myöntää
Moninkertaisesti yleisempää lapsiperheiden vanhemmilla. Kummasti niitä kaljoja menee siellä autotallissa kun Ukko "laittaa autoa", ja Akka on vakiasiakas Alkon viinihyllyllä vaikka omasta mielestään juokin vain silloin tällöin lasin viiniä rentoutuakseen.

- ET-lehti-asenne; "minä muutan Fuengirolaan heti, kun eläkkeelle pääsen, YOLO"
Eli juri sama asenne kuin lapsiperheiden vanhemmilla. Minä lähden ulkomaanmatkalle heti kun paikka tulee, ja olisi ihanaa asua ulkomailla.

- vanhemmuuden vaatimukset; isovanhemmatkin huomaavat ihan sivusta seuraten, että se vanhemmuus joka heidän aikoinaan oli ihan riittävää, olisi nyt lastensuojelun asiakkuuden paikka. Kuinka siinä sitten tulet avuksi.
Ennen lapset tulivat paremmin toimeen omillaan. Nyt jos ei ole koko ajan joku puuttumassa, kaikki aika kuluu puhelinta räplätessä. Kannattanee kysyä mistä esimerkki tähän on saatu.

- kuvitelma palveluyhteiskunnasta; aina voi pyytää apua neuvolasta/sossusta/jostain mystisestä paikasta x, sitä vartenhan näitä veroja maksetaan. Ei sitä paikkaa ole, apu on usein vanhempia vastuuttavaa kontrollia, ei muuta.
Tai orjatyötä, mitä se lastenhoito isovanhemmille yleensä on. Kaikki kun tapahtuu lapsiperheen aikataulujen ja halujen mukaan. Ja isovanhempiahan ei juuri sitten autella, heilä kun ei ole lapsia elätettävänä ja paijattavana.

Ei kun kyllä on. Nimittäin te.

Mikään noista antamistasi selityksistä ja syistä ei koske minua itseäni enkä tunne ketään muutakaan ikäluokastani, joka suhtautuisi omiin vanhempiin tai muihin itseään vanhempiin sukulaisiin noin. Odotukset eivät todellakaan ole tuota luokkaa, itse esimerkiksi en odota vanhemmiltani yhtään mitään enkä toisaalta olekaan juuri lastenhoitoapua tms. saanut. Monilla pettymys johtuu esim. siitä että ennen lapsen syntymää on kovasti lupailtu lastenhoitoapua, mutta sitä ei sitten koskaan ole tullutkaan, tai ehkä hoidetaan vain sisaruksen lapsia ja oma perhe jätetään huomiotta. Tai sitten on tuota että ulkopuolisille annetaan ymmärtää että lapsenlapsia hoidettaisiin useinkin, vaikka todellisuudessa ei välttämättä pidetä edes yhteyttä ellei sitten itse tarvi jotain.

Siinä olet oikeilla jäljillä että ennen lapset tuli paremmin toimeen omillaan, joskin kyse oli enemmän sen ajan kasvatustavoista ja ajan hengestä. Sillä ettei lapsista ennen monissa perheissä pidetty kovin hyvää huolta ei siis ole mitään tekemistä lapsen todellisten tarpeiden tai pärjäämisen kanssa, johan tilastotkin kertovat kaikenlaisten tapaturmien yleisyydestä.

Lasten kokemat vaarallisetkaan asiat eivät ennen aina tulleet vanhempien tietoon kun ei välttämättä ollut sellaista yhteyttä että oltaisiin turvauduttu vanhempiin haasteiden edessä. Usein vaikeuksiin joutunutta lasta on myös syyllistetty ja rankaistu sen sijaan että vanhemmat olisivat yhtään miettineet omaa vastuutaan. Monilla aikuisilla on ihan kauheita lapsuus- ja nuoruusmuistoja, on ollut väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja heitteillejättöä yms. joita nyt onneksi useammin yritetään käsitellä eikä vain laiteta traumoja seuraaville sukupolville kiertoon.

Toivoisin että ymmärrät että on myös paljon sellaisia nuoria ja keski-ikäisiä aikuisia, jotka yrittävät ymmärtää vanhempiaan ja oman jaksamisensakin kustannuksella säilyttää edes jonkinlaiset välit. Harmi jos itse olet kokenut ikävää kohtelua nuoremmilta, mutta kyllä niitä julmia ja itsekkäitä ihmisiä on myös näissä nykyisissä isovanhemmissa.

Olet ihan oikeassa. Moni heistä ei kuitenkaan koskaan tule myöntämään virheitään vaan usein päinvastoin kehuskelevat omilla kasvatustaidoillaan ja halveksuvat nuorempia, päivittelevät kuinka rankkaa itsellä oli nykymenoon verrattuna jne. Kuvailemasi tyyppisiä kasvatustapoja käytettiin monissa perheissä vielä 90-luvullakin, itse ainakin sen ajan lapsena koen että vasta joskus tämän vuosituhannen puolella on laajemmin alettu kiinnittää huomiota lapsen hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Muutos tulee varmasti viemään aikaa mutta onneksi asenteet pikkuhiljaa muuttuvat. Tietysti iäkkäämmätkin ansaitsevat arvokasta kohtelua, mutta kyllä se kunnioitus jossain määrin pitää ansaita.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiseen geeniperimään on aika tiukasti koodattuna rauhan ja hiljaisuuden kaipuu. Monet isovanhemmista kuuluvat siihen sukupolveen, että naimisiin oli mentävä ja lapsia tuli, halusi tai ei. Se sitten näkyy suhteessa lapsenlapsiin. Moni olisi varmaan halunnut olla vela jo 50+ vuotta sitten. Ja varmaan tämä tulee esiin myös tuossa "mitäs teit lapsia, oma vika", kun itse olisi halunnut jättää tekemättä, mutta ei ollut vaihtoehtoja. On vaikea ymmärtää, miksi joku valittaa omasta valinnastaan, kun itse on ollut pakotettuna samaan, eikä ole saanut valittaa.

Mutta toki syitä seuraukselle on lähes yhtä monta kuin ihmisiäkin. Monta muutakin esimerkkiä tulee mieleen syiksi, mutta paras olisi, jos ne isoäidit kertoisivat itse niitä syvimpiä ajatuksiaan aiheesta.

Kerrankin perusteellisesti pohdittu vastaus, bravo! Arvostan 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella tuntuu mielipiteiden pohjana olevan käsitys että vanhemmuus on nykyään vaativampaa kun ei ole sitä omaa aikaa jne.

Yksikään teistä ei vaihtaisi osia entisajan vanhempien kanssa. Ei yksikään.

Ennen oli itsestäänselvyys ettei ole mitään ulkomaanmatkoja, ravintolailtoja, hotellilomia, lukuisia harrastuksia tai vimpan päälle laitettua kotia.

Elämä oli työtä ja perheen hoitamista, eikä juuri muuta. Ja nyt mummin ja papan pitäisi auttaa jotta Mami ja Isäntä pääsevät rentoutumaan, kun heillä on niiin paljon kovempaa inööritoimistossa ja kaupunkiasunnossa verrattuna entisajan rakennustyömaaíhin ja maalaistorppaan.

Ennen? Ennen sotia vai???? Kyllä 1970-luvulla matkusteltiin ja yleensä juurikin ilman muksuja.

Ei matkusteltu. Ja ne matkat olivat erilaisia nyt. Ei ulkomaille, eikä hemmottelureissuja.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen isovanhempi, ja kerron tässä miksi en auta.

Kun poikani ja tyttäreni perustivat perheen, ensi alkuun kaikki meni tosi kivasti. Tapasin mielelläni lapsenlapsia ja järjestin aina mieheni kanssa että mummolassa oli kivaa tekemistä ja käynti täällä oli heille positiivinen kokemus.

Sitten touhu alkoi muuttua sellaiseksi että "mummista" tuli pikku hiljaa käskyläinen. Lapsia piti hoitaa kun äitinsä sitä halusi, yleensä lyhyellä varoitusajalla. Milloin syynä oli se että lapset olivat kipeänä, milloin vanhempiensa lomamatka, milloin iltariennot. Kun toivoin että kävisivät meillä muuten vain eikä pelkästään silloin kun oli pulmatilanne ja piti työntää itkevät ja kiukkuiset lapset jonnekin, niin se ei käynyt.

Poikani on koko ajan tehnyt pitkää päivää koska vaimonsa halusi hienon talon ja silti olla kotiäitinä pitkään, luulenpa että siksi koska ei jaksanut lukea koulussa ja ei tykkää lähihoitajan töitä tehdä.

Minä ja mieheni olemme olleet välillä sairaina, mutta mitään apua emme ole saaneet, vain kysymyksiä että eikö me saada apua kunnalta tai naapurilta.

Me olemme tehneet pitkän työn lasten kasvattajina ja työelämässä, ei ole oikein että meitä kohdellaan kuin herrasväen palvelusväkeä.

Puun ja kuoren väliinhän siinä joutuu kun käytännössä tämä on kuin kiristystä...teette niin kuin teille sanotaan ja kun sanotaa, tai ette juuri lapsia näe. Mutta ei mihin tahansa voi alistua. Toivon että lapset vähän isompina ymmärtävät. Sitäkin toivon että poikani ottaisi tässä aktiivisemman otteen, minusta tekee niin kuin voimakastahtoinen vaimonsa määrää.

Että sellaista!

Surullista.

Ymmärrän täysin, olen itsekin isovanhempi mutta otan lapsenlapset hoitoon jos tarvitsee. Sairaita lapsia en ota koska olen herkkä sairastumaan.

Lapset ikävöi luokseni, se sulattaa sydämeni.

Vaikka olen meluherkäksi tullut, lasten riemua siedän.

Lapset kasvaa liian nopeaan, sen takia vaikka heille ero tuli, olen saanut tavata lapsia.

Pidetäänköhän isovanhempien suhdetta lapsenlapsiin jatkumona omalle vanhempi-lapsi-suhteelle eli saadaan vielä jatkaa lapsuutta omien lasten kautta? Siinä nähdään ehkä heijastusta siitä, mitkä ovat vanhemman tunteet minua-lasta kohtaan?

Lasten vihaaminen ei ole sama asia kuin se jos ei halua lastenhoito-orjaksi.

Meidänkin mummulassa otetaan vastaan avosylein kun mennään vierailulle, mutta mummi ja pappa ei halua sitä että heidät käskytetään lyhyellä varoitusajalla lastenhoitajiksi aina kun joku on kipeänä (= mikä muuten tarkoittaa että mummu ja pappa ovat pian itse kipeänä, ja sen iäkkäänä raskaampaa) tai jos halutaan itse leffaan tai ravintolaan.

Sen ymmärrän hyvin. Kuinka moni teistä haluaisi mumun ja papan avustajiksi? Olen huomannut että juuri lapsiperheet haluavat sitä itsenäisyyttä ja omaa aikaa, ja se ei muutu sen jälkeen kun lapset ovat isoja. Viimeistään asia varmistetaan muuttamalla kauemmas isovanhemmista kun lapset ovat isoja.

Vierailija kirjoitti:

Monet 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet ihmiset hyväksyvät lapseen kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan eli kuritusväkivallan. Lapsen alistaminen ja ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla vasta 1.1.1984. Suurten ikäluokkien väkivaltaiset "kasvatustavat" eivät usein kestä päivänvaloa.

Lapsia ei ole valvottu kunnolla leikeissä, pihaleikeissä, ulkona tai uimarannoilla. Lapsille on sattunut paljon kotitapaturmia, liikenneonnettomuuksia ja pysyvään vammautumiseen ja jopa kuolemaan johtaneita tapaturmia vanhempien huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden takia.

Vanhemmat ovat tupakoineet sisällä ja käyttäneet paljon alkoholia. Lapsia on laiminlyöty eri tavoin ja lapsista ei pidetty monissa perheissä hyvää huolta. Nykyaikana vastaavasta "vanhemmuudesta" tehtäisiin lastensuojeluilmoitus ja lapset otettaisiin huostaan. "Lastenkasvatukseen" on kuulunut lasten alistaminen, pelottelu, uhkailu, puhumattomuus, tabut ja perheen hankalista puheenaiheista vaikeneminen. Lapsia on käsketty "pitämään suut kiinni", jotta oman kodin ikävät asiat eivät paljastu perheen ulkopuolisille ihmisille.

Edellä on paljon syitä, miksi omia vanhempia ja appivanhempia ei arvosteta ja miksi omia lapsia ei anneta isovanhemmille kylään tai hoitoon.

Sitten onkin menty toiseen äärilaitaan ja mennään täysin lapsen ehdoilla.

Kun lapsi sitten lopulta jää omilleen, eikä ole enää isukki ja äitiliini hoitamassa, niin maailman pahuus lyö yli, kun ei ole opittu huolehtimaan itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään työelämä on rasittavampaa ja hektisempää, monesta ihmisestä on eläkeikään mennessä imetty viimeisetkin mehut ja terveys reistailee monella. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi saada jo levätäkin. Nuorten voi olla vaikea ymmärtää tätä kun ovat itse vielä terveitä ja elinvoimaisia.

Tämä olisi totta jos kaikki lapset olisivat iltatähtiä. Suurin osa kuitenkin hankkivat lapsia 20-35 ja siinä vaiheessa vanhemmat on 40-60 vuotiaita eli ei todellakaan puhuta mistään eläkeläisistä vaan ihan työssäkäyvistä ihmisistä. Jos jaksaa käydä töissä ja harrastaa niin on myös aikaa ja jaksamista auttaa lastenlasten kanssa muutaman tunnin viikossa tai yhden päivän kuukaudessa. Kyse on valinnoista ja välittämisestä. Typerää tekosyytä, että tarvitsis saada levätä eläkkeellä, kun suurin osa ei ole vielä vuosikymmeneen jäämässä eläkkeelle. 

Lasten kanssa oleminen kysyy enemmän voimia, jos sitä tekee harvoin. Jos lapsi ja mummo tai muu sukulainen tapaavat melko usein, mutta esim. pari tuntia kerrallaan, niin ei päästä vieraantumaan toisistaan eikä rasittumaan liikaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet ihmiset hyväksyvät lapseen kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan eli kuritusväkivallan. Lapsen alistaminen ja ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla vasta 1.1.1984. Suurten ikäluokkien väkivaltaiset "kasvatustavat" eivät usein kestä päivänvaloa.

Lapsia ei ole valvottu kunnolla leikeissä, pihaleikeissä, ulkona tai uimarannoilla. Lapsille on sattunut paljon kotitapaturmia, liikenneonnettomuuksia ja pysyvään vammautumiseen ja jopa kuolemaan johtaneita tapaturmia vanhempien huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden takia.

Vanhemmat ovat tupakoineet sisällä ja käyttäneet paljon alkoholia. Lapsia on laiminlyöty eri tavoin ja lapsista ei pidetty monissa perheissä hyvää huolta. Nykyaikana vastaavasta "vanhemmuudesta" tehtäisiin lastensuojeluilmoitus ja lapset otettaisiin huostaan. "Lastenkasvatukseen" on kuulunut lasten alistaminen, pelottelu, uhkailu, puhumattomuus, tabut ja perheen hankalista puheenaiheista vaikeneminen. Lapsia on käsketty "pitämään suut kiinni", jotta oman kodin ikävät asiat eivät paljastu perheen ulkopuolisille ihmisille.

Edellä on paljon syitä, miksi omia vanhempia ja appivanhempia ei arvosteta ja miksi omia lapsia ei anneta isovanhemmille kylään tai hoitoon.

Sitten onkin menty toiseen äärilaitaan ja mennään täysin lapsen ehdoilla.

Kun lapsi sitten lopulta jää omilleen, eikä ole enää isukki ja äitiliini hoitamassa, niin maailman pahuus lyö yli, kun ei ole opittu huolehtimaan itsestään.

Tuota ei kuitenkaan voi oikein käyttää puolustuksena, sitä paitsi sekin on usein jonkinlaista jatkumoa menneiden aikojen tunnekylmälle ja väkivaltaiselle kasvatukselle. Ei haluta toistaa omien vanhempien virheitä joten toimitaan täysin päinvastoin. Nykyiset kasvatussuosituksetkin kehottaa lähinnä olemaan toimimatta kuten omassa lapsuudessa on todennäköisesti toimittu. Siis kerrotaan mitä EI saa tehdä ja mikä kaikki on lapsen kannalta haitallista mutta ei sitten välttämättä kuitenkaan tarjota konkreettisia keinoja niiden aiempien tilalle. Tai sitten ohjeita on ihan liikaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään, joku asiantuntija sanoo jotain ja toinen taas jotain ihan muuta. Siksi osa nykyvanhemmista ehkä vaikuttaa olevan hukassa? Kontrolli on myös ihan erilaista. Lastenkasvatus ei enää ole yksityisasia vaan perheen elämään saatetaan puuttua hyvin herkästi jo epäilyjen ja oletusten vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen sairastanut vaikean loppuunpalamisen, jouduin siitä eläkkeelle, enkä jaksa todellakaan hoidella villejä lapsenlapsia. Koska en ole selitellyt ja levitellyt diagnoosejani suvulle, minua pidetään kylmänä ja itsekkäänä ihmisenä, jota ei kiinnosta.

🤷

No, miten vaan.

Kannattaa varmaan kertoa ennen kuin välit menee poikki kokonaan. Yleensä ihmiset keksii tarinoita jos eivät kuule totuutta, vaikka onhan niitäkin ihmisiä jotka keksii väännellä totuutta, etenkin jos sitä ei koeta riittävän mehukkaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Pidän lapsista ja hoitelen mielelläni. Mutta kyllähän se on taivahan tosi, että 60+ on eri kuin 20+. Jaksaminen on kaukana samasta kuin nuorempana, vaikka kuinka pullikoisi vastaan. Hoidan siis edelleen mielelläni, mutta toivon, että myös minua ja minun jaksamistani mietitään hoito'velvollisuuksia' jakaessa. Oman panokseni katson olevan vapaaehtoinen lahja, ja velvollisuus mielestäni kuuluu vanhemmille. Ainoastaan pakottavissa tilanteissa voisin katsoa olevani velvoitettu. Sellainen olisi esim vanhempien sairastuminen. Sellaisissa tilanteissa autan mielelläni , myös oman jaksamisenikin ohittaen.

Juuri näin. Olisi parasta rauhallisesti kertoa, mitä pitää kohtuullisena ja mukavana ja mikä on liian raskasta. Syyllistävä vaikeneminen ja rivien välistä viestiminen eivät toimi, yleensäkään.

Hoitoapua en ole myöskään saanut koskaan omilta vanhemmiltani. Mieheni vanhemmat ovat kuolleet.

Isovanhemmat tulivat mielellään kylään passattavaksi ja katsomaan vauvaa, kun hän oli aivan pieni ja valvoi ja itki öisin ja aiheuttivat näin vain enemmän vaivaa ja väsymystä. Taaperoaikana hokivat, että soitat vaan niin otetaan hoitoon. Välillä soitin ja yritin sopia jotain päivää, että päästäisiin mieheni kanssa, vaikka elokuviin, niin ikinä ei heille käynyt. Oli marjanpoimintaa, ompelukerhoa, uintia, matka sovittuna. Ja sitten kehtasivat valittaa, että ei anneta hoitoon, vaikka he niin haluaisivat viettää aikaa lapsenlapsen kanssa. Myös äitiyttäni ja tapojani soimattiin ja arvosteltiin tiskaamisesta vaipanvaihtoon.

Nykyään koskaan eivät soita ja tai kysele kuulumisia. Lapsi on 10 ja soittelee ja laittaa isovanhemmilleen kuvia ja viestejä, mutta eivät vaivaudu edes vastaamaan. Joululahja ja synttärilahja tulevat välillä ja postissa. Ollaan tavattu viimeksi puoli vuotta sitten pikaisesti.

Ei heitä vain yksinkertaisesti kiinnosta pitää yhteyttä.

Minun äitini on aina inhonnut minua ja se myös heijastuu lapsiini. Hoitaa ja hellii sisareni lapsia ja on siellä koko ajan, mutta meillä ei käy koskaan eikä ole millään tavalla kiinnostunut lapsistani. Mieheni on ainoa lapsi ja hänen äitinsä on aivan ihana ja tapaa mielellään lapsiamme, joten heilläkin on sitä kautta yksi rakastava mummo.

Suuret ikäluokat  ovat matkustelleet 1960-, 70- ja 80-luvulla ja myös ulkomailla. Lapsia ei ole otettu mukaan kotimaan- tai ulkomaanmatkoille. Suuret ikäluokat ovat matkustaneet Keihäsmatkoilla ja vastaavilla etelänmatkoilla 1960- ja 1970-luvulla Espanjassa ja Kanariansaarilla. Lapset on jätetty kotiin.

Äitinä en ikinä jättäisi alakouluikäistä tai yläkouluikäistä lasta yksin tai pienempien sisarusten kanssa kotiin. Ajattelepas tilanne, että lapsi sairastuu äkillisesti tai lapselle sattuu tapaturma tai onnettomuus. Ihan itsekö se alakoululainen tai yläkoululainen hakeutuu lääkäriin saamaan ensiapua ja hoitoa?

Harvat entisajan lapsista pääsivät vanhempiensa kanssa matkoille. Kouluikäiset lapset jätettiin yksin kotiin. Pienemmät, alle kouluikäiset lapset olivat joko isompien sisarusten vastuulla kotona tai pienet lapset kuskattiin raihnaisille isoäideille "hoitoon".

Nykyään välinpitämättömistä vanhemmista tehtäisiin lastensuojeluilmoitus. Koulu tai valveutunut naapuri tekisi lasun. Vanhemmat pääsisivät selittämään viranomaisille, miksi äiti ja isä ovat matkalla ja lapset ilman vanhempa keskenään kotona!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella tuntuu mielipiteiden pohjana olevan käsitys että vanhemmuus on nykyään vaativampaa kun ei ole sitä omaa aikaa jne.

Yksikään teistä ei vaihtaisi osia entisajan vanhempien kanssa. Ei yksikään.

Ennen oli itsestäänselvyys ettei ole mitään ulkomaanmatkoja, ravintolailtoja, hotellilomia, lukuisia harrastuksia tai vimpan päälle laitettua kotia.

Elämä oli työtä ja perheen hoitamista, eikä juuri muuta. Ja nyt mummin ja papan pitäisi auttaa jotta Mami ja Isäntä pääsevät rentoutumaan, kun heillä on niiin paljon kovempaa inööritoimistossa ja kaupunkiasunnossa verrattuna entisajan rakennustyömaaíhin ja maalaistorppaan.

Ennen? Ennen sotia vai???? Kyllä 1970-luvulla matkusteltiin ja yleensä juurikin ilman muksuja.

Ei matkusteltu. Ja ne matkat olivat erilaisia nyt. Ei ulkomaille, eikä hemmottelureissuja.