"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".

Huhhuh.

Miettikää nuoret ennen lastan hankkimista semmoinen asia että jaksatteko/haluatteko/pystyttekö huolehtimaan ja hoitamaan heidät ihan itse.

Ihanteellista tietysti olisi jos isovanhemmat osallistuisivat ja hoitaisivat. Mutta kun näin se ei vain mene. Tulee sairauksia, sitten isovanhemmat kuolevat.

Itsellä ei ollut apua isovanhemmista. Sen tiesimme ennen lastan hankkimista.

Syynä oli se että he olivat jo kuolleet nuorina.

Eikä ollut tätejä, setiä, serkkuja ottamassa yökylään. Selvittävä oli.

Nyt ei kannata alkaa kinastella että päästiin helpolla kun ei ollut huolehdittavia vanhempia. Mielellään olisi lapsille suonut että olisivat saaneet pitää terveet mummot ja vaarit.

Nähdä ja tutustua edes sen kaksi kertaa vuodessa.

Hyvin meni. Nyt olen isoäiti ja lastenlapset ovat rakkaita. Rakastakaa toisianne❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuret ikäluokat eivät ole piitanneet omista lapsistaan eikä lastenlapsistaan. En tosin apua kauheasti ole kaivannutkaan, lapset ovat olleet ihania ja helppoja hoitaa. Kun haluttiin mennä teatteriin tai elokuviin, palkattiin lastenhoitaja. Helpointa näin. Joskus nähdään isovanhempia, kerran vuodessa suunnilleen. Emme ole huonoissa väleissä, vaan kaikki elävät omaa elämäänsä. Jos he vuorostaan tarvitsevat hoitajaa, he voivat palkata sellaisen itse.

Älä yleistä. Mulla on varmaan yli 50 ystävää ja olemme kaikki mummoja ja hoidamme viikottain lastenlapsia, otamme moneksi viikoksi mökille lomilla ja tapaamme useita isovanhempia niiden pikkuisten kanssa porukalla retkillä ja pulkkamäessä.

Jos itsellänne on kurjat vanhemmat, niin se ei tarkoita, että muillakin pitää olla.

T.mummi 70+

On kyllä myös hirmu yleistä, että isovanhemmat itse puhuvat omille ystävilleen miten he auttavat ja hoitavat paljon lasten lapsia. Olen itsekin ollut vieressä, kun mummi kertoo olevansa kovin kiireinen, kun hoitaa paljon lastenlapsia. Meidän lapsi ei ole ollut vuosiin tuntiakaan heillä hoidossa. Että ”hoitaa paljon” ja ”auttaa” on hyvin suhteellista. Ihanaa jos hoidat lastenlapsiasi ja tiedän, että monet isovanhemmat auttavat paljon. Mutta monet myös vaan kokevat tekevänsä paljon, jos jonain vuonna jotain lapsia ovat tunnin hoitaneet tai edes tavanneet (vaikka vanhemmat ovat läsnä ja heillä hoitovastuu). Moni isovanhempi vaan kehuu ja tekee itsestään tärkeää, erityisesti seurassa jos muut ystävät hoitavat omia lastenlapsiaan. Mutta paljonkin he oikeasti tekevät ja auttavat - totuus voi olla toinen. Harva tunnistaa itsestään olevansa laiska tai itsekäs. Ja useimmiten kaikilla on hyvä tarkoitus ja ehkä halu hoitaa, vaikka se ei sitten koskaan realisoituisikaan.

Onneksi meillä ei ole näitä ongelmia. Usein ei tarvita apuja, mutta aina kun on kysytty, niin mielellään ovat auttaneet. On helppo olla auttaa myös omia vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että vanhemmassa sukupolvessa on väkeä ketkä ei oikeastaan lapsia edes halunnut, silloin elettiin niin, että ne kuului tehdä. Ei ollut mitään vapaaehtoisesti lapsettomia ainakaan julkisesti ja lapsettomia lähinnä säälittiin. Nyt se näkyy juuri tuossa, et omani hoidin ja se riittää asenteessa..ylipäätään kaikki ihmiset ei ole lapsirakkaita.

Tämä on niin totta, ja jos ei niistä omistakaan lapsista juuri huolehdittu niin ei kai voi olettaa että jaksaisivat katsella toistenkaan lapsia. Nuo iäkkäämmät kehtaa kyllä mainostaa kuinka on omat lapsensa "hoitaneet" mutta menneinä vuosikymmeninä oli usein ihan tuuristakin kiinni että lapset ylipäätään pysyi hengissä. Monet on melko vähällä vaivalla suoriutuneet vanhemmuudestaankin.

Voisin kuvitella että ne omiin lapsiinsa lämpimästi ja huolehtivasti suhtautuneet taas haluavat ikääntyessäänkin säilyttää läheiset välit nuorempiin sukulaisiin. Onhan niitäkin jotka ymmärtävät että yhteys säilyy kun tapaa lastenlapsia mahdollisuuksien mukaan ja joskus auttaakin hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuret ikäluokat eivät ole piitanneet omista lapsistaan eikä lastenlapsistaan. En tosin apua kauheasti ole kaivannutkaan, lapset ovat olleet ihania ja helppoja hoitaa. Kun haluttiin mennä teatteriin tai elokuviin, palkattiin lastenhoitaja. Helpointa näin. Joskus nähdään isovanhempia, kerran vuodessa suunnilleen. Emme ole huonoissa väleissä, vaan kaikki elävät omaa elämäänsä. Jos he vuorostaan tarvitsevat hoitajaa, he voivat palkata sellaisen itse.

Älä yleistä. Mulla on varmaan yli 50 ystävää ja olemme kaikki mummoja ja hoidamme viikottain lastenlapsia, otamme moneksi viikoksi mökille lomilla ja tapaamme useita isovanhempia niiden pikkuisten kanssa porukalla retkillä ja pulkkamäessä.

Jos itsellänne on kurjat vanhemmat, niin se ei tarkoita, että muillakin pitää olla.

T.mummi 70+

On kyllä myös hirmu yleistä, että isovanhemmat itse puhuvat omille ystävilleen miten he auttavat ja hoitavat paljon lasten lapsia. Olen itsekin ollut vieressä, kun mummi kertoo olevansa kovin kiireinen, kun hoitaa paljon lastenlapsia. Meidän lapsi ei ole ollut vuosiin tuntiakaan heillä hoidossa. Että ”hoitaa paljon” ja ”auttaa” on hyvin suhteellista. Ihanaa jos hoidat lastenlapsiasi ja tiedän, että monet isovanhemmat auttavat paljon. Mutta monet myös vaan kokevat tekevänsä paljon, jos jonain vuonna jotain lapsia ovat tunnin hoitaneet tai edes tavanneet (vaikka vanhemmat ovat läsnä ja heillä hoitovastuu). Moni isovanhempi vaan kehuu ja tekee itsestään tärkeää, erityisesti seurassa jos muut ystävät hoitavat omia lastenlapsiaan. Mutta paljonkin he oikeasti tekevät ja auttavat - totuus voi olla toinen. Harva tunnistaa itsestään olevansa laiska tai itsekäs. Ja useimmiten kaikilla on hyvä tarkoitus ja ehkä halu hoitaa, vaikka se ei sitten koskaan realisoituisikaan.

Mummoilla tuo tuntuu olevan aika yleistä että sillä isovanhemmuudella tavallaan ylpeillään, tehdään itsestä tärkeää sen kautta kuten sanoit. Joillain saattaa toki olla taustalla ihan aito halu auttaa ja olla läsnä (joka ei sitten syystä tai toisesta toteudu), mutta tuollainen kyllä loukkaa jos itse on se lastenhoitoavun tarpeessa oleva äiti/isä. Jotkut mummot käyttää someakin apuna tässä sädekehän kiillottamisessa, siitäkin huolimatta että lapsen vanhemmat eivät välttämättä edes haluaisi lapsensa kuvia nettiin.

Olisiko niin että joillekin vanhemmille ihmisille tärkeämpää on se miltä näyttää ulospäin eikä totuudella välttämättä ole niin väliä? Itse olen ihmetellyt tuota kuinka kehdataan vääristellä ja uskotella asioita sekä itselle että muille, ja tämä piirre siis näkyy muissakin yhteyksissä kuin siinä isovanhemmuudessa.

Pidän lapsista ja hoitelen mielelläni. Mutta kyllähän se on taivahan tosi, että 60+ on eri kuin 20+. Jaksaminen on kaukana samasta kuin nuorempana, vaikka kuinka pullikoisi vastaan. Hoidan siis edelleen mielelläni, mutta toivon, että myös minua ja minun jaksamistani mietitään hoito'velvollisuuksia' jakaessa. Oman panokseni katson olevan vapaaehtoinen lahja, ja velvollisuus mielestäni kuuluu vanhemmille. Ainoastaan pakottavissa tilanteissa voisin katsoa olevani velvoitettu. Sellainen olisi esim vanhempien sairastuminen. Sellaisissa tilanteissa autan mielelläni , myös oman jaksamisenikin ohittaen.

Äitini eli isomummi jo osallistui usein lastenhoitoon.

Myös appivanhemmat tulivat erikseen ja yksin tarpeen mukaan.

Olenko ainut joka kaipaa aikaa kun lapset olivat pieniä ja isovanhemmat elossa.

No nyt on mulla kolme lapsenlasta joita otan hoitooni usein, tai menen heille hoitamaan.

En ikinä arvostele vaan kehun.

Suomessa on Euroopan korkeimpia lapsettomuusprosentteja. Prosentit huiteli jotain 20 luokkaa. Ja siis vela-prosenteista puhutaan. Suurimpana syynä tähän on yksilökeskeinen kulttuurimme. Sama yksilökeskeisyys on osittain syynä myös korkeisiin itsemurhalukuihin. Jostain syystä olemme omaksuneet, että yksin on pärjättävä, ja tätä myös saa vastaukseksi apua pyytäessä. Onneksi on vielä myös olemassa sydämellisyyttä ja yhteisöllisyyttä - ja kun sellaista löytää, siitä kannattaa pitää kiinni. Meillä voisi olla vähän petrattavaa tässä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuret ikäluokat eivät ole piitanneet omista lapsistaan eikä lastenlapsistaan. En tosin apua kauheasti ole kaivannutkaan, lapset ovat olleet ihania ja helppoja hoitaa. Kun haluttiin mennä teatteriin tai elokuviin, palkattiin lastenhoitaja. Helpointa näin. Joskus nähdään isovanhempia, kerran vuodessa suunnilleen. Emme ole huonoissa väleissä, vaan kaikki elävät omaa elämäänsä. Jos he vuorostaan tarvitsevat hoitajaa, he voivat palkata sellaisen itse.

Älä yleistä. Mulla on varmaan yli 50 ystävää ja olemme kaikki mummoja ja hoidamme viikottain lastenlapsia, otamme moneksi viikoksi mökille lomilla ja tapaamme useita isovanhempia niiden pikkuisten kanssa porukalla retkillä ja pulkkamäessä.

Jos itsellänne on kurjat vanhemmat, niin se ei tarkoita, että muillakin pitää olla.

T.mummi 70+

On kyllä myös hirmu yleistä, että isovanhemmat itse puhuvat omille ystävilleen miten he auttavat ja hoitavat paljon lasten lapsia. Olen itsekin ollut vieressä, kun mummi kertoo olevansa kovin kiireinen, kun hoitaa paljon lastenlapsia. Meidän lapsi ei ole ollut vuosiin tuntiakaan heillä hoidossa. Että ”hoitaa paljon” ja ”auttaa” on hyvin suhteellista. Ihanaa jos hoidat lastenlapsiasi ja tiedän, että monet isovanhemmat auttavat paljon. Mutta monet myös vaan kokevat tekevänsä paljon, jos jonain vuonna jotain lapsia ovat tunnin hoitaneet tai edes tavanneet (vaikka vanhemmat ovat läsnä ja heillä hoitovastuu). Moni isovanhempi vaan kehuu ja tekee itsestään tärkeää, erityisesti seurassa jos muut ystävät hoitavat omia lastenlapsiaan. Mutta paljonkin he oikeasti tekevät ja auttavat - totuus voi olla toinen. Harva tunnistaa itsestään olevansa laiska tai itsekäs. Ja useimmiten kaikilla on hyvä tarkoitus ja ehkä halu hoitaa, vaikka se ei sitten koskaan realisoituisikaan.

Tuo oman laiskuuden ja itsekkyyden tunnistaminen toimii kyllä molempiin suuntiin. Näissä keskusteluissa moni haikailee, että eikö olisi ihanaa, kun olisi iso suku, joka aina auttaisi lasten kanssa. Mut kuinka moni muistaa, että vastaavasti sitä pitäisi sitten itse antaa aikaansa sille isolle suvulle (eikä siis vain isovanhemmille)?

Ei tarvitse puhua edes mistään auttamisesta, riittää kun puhutaan häistä, sukulaisten synttäreistä, rippi/protujuhlista, sukujouluista jne., niin ihan yhtä lailla moni valittaa, että hirveää riesaa ja ei ainakaan näin lapsiperheellisenä pysty, tulee kalliiksi jne. Samoin on ihan kamalaa, jos pitäisi kesällä vaikka mökkeillä sen ison suvun kanssa.

Jopa omien osallistuneiden isovanhempien auttaminen on monelle vaikeaa ja riesa, yhdessä asuminen vanhuksen kanssa täysi mahdottomuus. Kuinka moni oikeasti auttaisi vaikka paria lapsetonta setää ja tätiä, vaikka nämä olisivatkin joskus 10 vuotta aiemmin auttaneet lastenhoidossa?

Vierailija kirjoitti:

Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?

Oma lapsenlapsesi olisi sulle "muiden" kakara? Oletpa ällö.

No. Olen hoidellut 5 päivää viikossa. Paitsi vanhempien lomilla ollessa. Silloin loma minullakin. Siis työpäivien ajan. Sairainakin. Joskus niinkin että itse hiukan kipeänä. Mikähän mahtaisi olla riittävää?

Voihan asia olla niinkinpäin, että odotukset ovat kohtuuttomia. Mikään ei riitä. Mikähän siihen sitten on syynä, jos omien lasten kanssa oleminen on niin vastenmielistä?

Minä olen isovanhempi, ja kerron tässä miksi en auta.

Kun poikani ja tyttäreni perustivat perheen, ensi alkuun kaikki meni tosi kivasti. Tapasin mielelläni lapsenlapsia ja järjestin aina mieheni kanssa että mummolassa oli kivaa tekemistä ja käynti täällä oli heille positiivinen kokemus.

Sitten touhu alkoi muuttua sellaiseksi että "mummista" tuli pikku hiljaa käskyläinen. Lapsia piti hoitaa kun äitinsä sitä halusi, yleensä lyhyellä varoitusajalla. Milloin syynä oli se että lapset olivat kipeänä, milloin vanhempiensa lomamatka, milloin iltariennot. Kun toivoin että kävisivät meillä muuten vain eikä pelkästään silloin kun oli pulmatilanne ja piti työntää itkevät ja kiukkuiset lapset jonnekin, niin se ei käynyt.

Poikani on koko ajan tehnyt pitkää päivää koska vaimonsa halusi hienon talon ja silti olla kotiäitinä pitkään, luulenpa että siksi koska ei jaksanut lukea koulussa ja ei tykkää lähihoitajan töitä tehdä.

Minä ja mieheni olemme olleet välillä sairaina, mutta mitään apua emme ole saaneet, vain kysymyksiä että eikö me saada apua kunnalta tai naapurilta.

Me olemme tehneet pitkän työn lasten kasvattajina ja työelämässä, ei ole oikein että meitä kohdellaan kuin herrasväen palvelusväkeä.

Puun ja kuoren väliinhän siinä joutuu kun käytännössä tämä on kuin kiristystä...teette niin kuin teille sanotaan ja kun sanotaa, tai ette juuri lapsia näe. Mutta ei mihin tahansa voi alistua. Toivon että lapset vähän isompina ymmärtävät. Sitäkin toivon että poikani ottaisi tässä aktiivisemman otteen, minusta tekee niin kuin voimakastahtoinen vaimonsa määrää.

Että sellaista!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen isovanhempi, ja kerron tässä miksi en auta.

Kun poikani ja tyttäreni perustivat perheen, ensi alkuun kaikki meni tosi kivasti. Tapasin mielelläni lapsenlapsia ja järjestin aina mieheni kanssa että mummolassa oli kivaa tekemistä ja käynti täällä oli heille positiivinen kokemus.

Sitten touhu alkoi muuttua sellaiseksi että "mummista" tuli pikku hiljaa käskyläinen. Lapsia piti hoitaa kun äitinsä sitä halusi, yleensä lyhyellä varoitusajalla. Milloin syynä oli se että lapset olivat kipeänä, milloin vanhempiensa lomamatka, milloin iltariennot. Kun toivoin että kävisivät meillä muuten vain eikä pelkästään silloin kun oli pulmatilanne ja piti työntää itkevät ja kiukkuiset lapset jonnekin, niin se ei käynyt.

Poikani on koko ajan tehnyt pitkää päivää koska vaimonsa halusi hienon talon ja silti olla kotiäitinä pitkään, luulenpa että siksi koska ei jaksanut lukea koulussa ja ei tykkää lähihoitajan töitä tehdä.

Minä ja mieheni olemme olleet välillä sairaina, mutta mitään apua emme ole saaneet, vain kysymyksiä että eikö me saada apua kunnalta tai naapurilta.

Me olemme tehneet pitkän työn lasten kasvattajina ja työelämässä, ei ole oikein että meitä kohdellaan kuin herrasväen palvelusväkeä.

Puun ja kuoren väliinhän siinä joutuu kun käytännössä tämä on kuin kiristystä...teette niin kuin teille sanotaan ja kun sanotaa, tai ette juuri lapsia näe. Mutta ei mihin tahansa voi alistua. Toivon että lapset vähän isompina ymmärtävät. Sitäkin toivon että poikani ottaisi tässä aktiivisemman otteen, minusta tekee niin kuin voimakastahtoinen vaimonsa määrää.

Että sellaista!

Heh sattuipa hassu kirjoitusvirhe tässä :)

Siis poikani ja tyttäreni eivät toki perustaneet perhettä keskenään.

Tyttäreni asuu miehensä kanssa yli 500 kilometrin päässä, hänestä ja hänen perheestään en siis tässä kirjoittanut tuon enempää.

Vierailija kirjoitti:

En tajua koko tätä asiaa. Isovanhemmille vietiin lapset jos he sitä ITSE pyytivät, muttoin palkattiin lapsenvahti.

Mistä tämä kumpuaa, että isovanhemmat on "tukiverkko" ja "hoitoautomaatti". Jos on jaksanut lapsia tehdä jaksaa ne kyllä itse hoitaakin. Ja ihan turha kenekään kitistä, ettei ole lastenhoitajaa niitä saa rahalla ja ei ne paljoa edes maksa.  Saati että yksinhuoltajat tai vastaavat kehtaa pyytää yhteiskunnalta "tukiperhettä" ja sellaista vielä verovaroin kustannetaan. Ei sellaisista ollut tietoakaan sodan jälkeen, yksin sai lesket lapsensa kasvattaa ja valtaosasta tuli kelpo veronmaksajia.  Mä en niin tajua tätä pumpulissa kasvattamis metodia. 

Tässäpä se logiikka tulikin: kun yksinhuoltajalesketkin ovat kärsineet niin kaikkien muidenkin naisten on tasapuolisesti kärsittävä... Voisitteko kuvitella, että hylkäämällä tämän vihamielisen itsekkään asenteen elämästä voisi tulla mukavampaa kaikille, niin lapsille kuin aikuisillekin?

Isovanhemmilla on ollut minun lasteni elämässä arvokas osa. Molemmat pitivät toistensa seurassa olemisesta. Toki katsoimme, ettemme pyydä heitä liian usein ja liian pitkäksi aikaa kerrallaan lastemme perään katsomaan. Lähinnä oli kyse joistakin velvollisuuksista, joissa piti käydä, ei niinkään hurvittelusta. Sanoimme myös aina, että on ihan ok sanoa ei. Uskoisin, että lapsenvahtius oli heille mukavaa eikä väsyttävää. Varsinkaan mieheni ei olisi oikein vieraisiin, palkattuihin lastenvahteihin luottanut.

Lapsiperheiden äidit tuntuvat oikeasti olevan sitä mieltä että koko maailma on heille velkaa.

Jos joku ei auta, on tämä ihminen itsekäs.

Lapsiperheiden äideillä taas ei ole velvollisuutta auttaa ketään, eikä avun vaatiminen siksi aikaa kun vaikka hurvitellaan tai herkutellaan, ei ole itsekästä.

Vierailija kirjoitti:

Äitini eli isomummi jo osallistui usein lastenhoitoon.

Myös appivanhemmat tulivat erikseen ja yksin tarpeen mukaan.

Olenko ainut joka kaipaa aikaa kun lapset olivat pieniä ja isovanhemmat elossa.

No nyt on mulla kolme lapsenlasta joita otan hoitooni usein, tai menen heille hoitamaan.

En ikinä arvostele vaan kehun.

Kun olin pienten lasten kotiäitinä ilman kovin monia aikuiskontakteja, minusta oli ihanaa, kun appivanhemmat silloin tällöin pyörähtivät paikalle hetkeksi juomaan kahvia ja juttelemaan kanssani. Sain siitä tukea. Toki lapsetkin siitä tykkäsivät ja tulivat läheisiksi isovanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperheiden äidit tuntuvat oikeasti olevan sitä mieltä että koko maailma on heille velkaa.

Jos joku ei auta, on tämä ihminen itsekäs.

Lapsiperheiden äideillä taas ei ole velvollisuutta auttaa ketään, eikä avun vaatiminen siksi aikaa kun vaikka hurvitellaan tai herkutellaan, ei ole itsekästä.

Sitä aikaa auttaa toisia onkin sitten, kun lapset ovat isoja tai aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Ymmärrän toki, että tämä järjestely ei ole paras mahdollinen ehdotus.

Itse siis ajattelen asian niin, että kaikki auttavat toisiaan ja kaikki hyötyvät tästä systeemistä. En tarkoita, että isovanhemmuudesta tulisi työtä vaan että se olisi nautinto olla lastenlasten elämässä.

Isovanhempien pitää siis olla käytettävissä ja ilman napinoita, sillä lapsenlapset ovat ilo, joten eihän heidän kanssaan oleminen voi väsyttää. Miksi vanhemmat sitten tarvitsevat apukäsiä, jos lasten kanssa olo ei ole raskasta?

Lastenhoito ja monet hommat ovat ihan mukavia, jos ne eivät jää kohtuuttomassa määrässä yhden ihmisen vastuulle. Vanhemmat tykkäisivät jättää vaikkapa kaksi nuorinta turvallisiin käsiin viedäkseen vanhinta vaikkapa lääkärille. Tai käydäkseen lapsen vanhempainillassa tai mitä näitä nyt onkaan. Ei kaikki avuntarve ole laiskuutta tai itsekkyyttä eikä kaikki auttaminen ole kivenkovaa raatamista, mutta helpottaa silti elämää.

Meillä suvussa on aina autettu nuorempaa sukupolvea. Nyt lasteni isovanhemmat ovat aktiivisesti mukana lastenlastensa elämässä ja kun on meidän vuoro, niin varmasti ollaan mukana meidän lastenlasten elämässä.

Antaa hyvän kiertää.

Toki olisi suotavaa että kaikki auttaisivat sitä mukaa kuin ehtivät ja jaksavat, tässä parissa edellisessä kommentissa kun on naristu siitä etteivät ne itsekkäät pienten lasten vanhemmat auta muita. Itse ainakin pyytäisin apua ensisijaisesti sellaiselta jolla ei valmiiksi jo ole kädet täynnä työtä.

Elämäntilanteet vaihtelee ja ehkä ne äidit ja isät joskus myöhemmin lasten vähän kasvettua ehtii ja jaksaa auttaa muita. Toisaalta jos eivät saaneet lastenhoitoapua tms. sitä tarvitessaan niin tuskin heitäkään kiinnostaa auttaa ikääntyviä vanhempiaan kun se aika koittaa.