Kesä on yksinäiselle pahinta aikaa
Tuntuu, että kaikki muut on jossain ystävien tai perheen kanssa viettämässä laatuaikaa. Itse olen itkenyt viimeiset kaksi päivää yksin kotona, niin surkea olo kuin olla ja voi.
Kommentit (86)
Kotileikin koira kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. Mulla vähän sama. Mutta olosi kyllä huononee, kun jäät sinne kotiin. Kannattaa muistaa, että monen ihmisen seura ei ole ollenkaan hyvää. Mielummin yksin, kuin jonkun katkeran ja kateellisen "kaverin" kanssa.
Tämä on ihan totta. Nytkin on ollut ihan liikaa aikaa velloa kaikissa epäonnistumisissa.
Menet ulos ja et mieti ollenkaan sitä kuinka yksin olet. Pikemminkin ole tyytyväinen siihen että pystyt olemaan yksin ja pärjäät yksin. Pärjäät aina, kun sinulla on hyvä suhde itseesi. Keskity tähän hetkeen ja luontoon ja sen tarjoamaan rauhaan. Eikä sitä ikinä tiedä kun näkee ihmisiä muiden kanssa, kuinka kiitollisia he ovat siitä heidän seurastaan. Hyvä seura on aina hyvää, mutta sitä on kaikille harvoin tarjolla, kun enemmistö ei halua tai jaksa panostaa.
Minä olen yksinäinen. Usealla tavalla. Ollut kauan. Mutta aion silti mennä ihmisten ilmoille ja suunnitella tekemisiä kesäksi. Toivottavasti tulee juteltua jonkun kanssa. Toivottavasti joskus tulee uusia ystäviä ja ehkä se sopiva. Jos ei, niin ei voi mitään. Monesti tuntuu siltä kuin ap:sta tarkoittaen, että joihinkin paikkoihin tai tilanteisiin on vaikea mennä yksin ja voi tulla tyhjä olo ja nolo olo. Mutta rohkeus voi kasvaa ja jotain on tehtävä, joten... Yksinäisiä on pakko olla paljon, koska siitä kaikkialla kuulee, täälläkin. Ainakin enemmän kuin luulee toisia katsoessa. Minä haluaisin olla se rohkea, vaikka en ihan ole. Toivottavasti kohdataan jossakin. Jos meistä olisi ystäviksi. Hyvää kesää. Älä anna itsesi masentua. Minäkin pyrin siihen.
Olen aina luullut että joulu on pahinta aikaa yksinäiselle. Kesällä minä menin ravintoloihin ja terasseille niin aina sai seuraa. Ei se silti sitä yksinäisyyden tunnetta poistanut kokonaan kunnes löysin puolisoni yksi kaunis kerta sieltä kapakan tiskiltä kun ei pitänyt mennä mihinkään ja eräiden kotibileiden jälkeen jostain syystä päätin käydä vielä ottamassa yhdet ennen kuin menen kotiin. Olin tulossa jo ihan hulluksi kun oli pakko asua läheisriippuvaisen vanhempani kanssa joka ei päästänyt millään irti minusta. Nykyinen puolisoni auttoi minua itsenäistymään ja tuki että pääsin kotoa pois. Meillä on 35v kestänyt suhde Ja ensin halusin asua itsenäisesti ennen kuin muutimme yhteen. Minun piti saada omaa rauhaa ja olla yksin kun koskaan en läheisriippuvaisesta lapsuuden kodistani saanut sellaisesta nauttia. En saanut koskaan nukkua lapsuudenkodissani pitkään vaan aina herätettiin viideltä aamulla viikonloppuisinkin niin että täällä ei maata vaan töihin siitä. Piti vaikka ulos lähteä tai mihinkä lie. Äitini ei koskaan hakenut apua mielenterveysongelmiinsa ja ne siirrettiin kaikki sitten seuraavalle sukupolvelle.
Kotoa sinua ei tule kukaan hakemaan niin että jos haluat löytää elämänkumppanin niin on kotoa lähdettävä jonnekkin ihmisten pariin. Osa löytää sosiaalisesta mediasta nykyään mutta kannattaa mennä erilaisiin harrastuksiin ja olla aktiivinen niin voi löytää jonkun jonka kanssa kemiat kohtaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kesä taas on yksinäisenä helpomi kuin talvi. Nyt voin lähteä vaikka terassille tai puiston penkille istumaan tai käppäillä vaan pitkin kaupunkia koiran kanssa. Talvella on kylmää ja pimeää, silloin käperryn kotiini yksin telkkarin eteen.
Ai yksin terassille katselemaan muitten hauskanpitoa? Siinä tulisi kyllä ihan järkyttävän ulkopuolinen ja surullinen olo. Luonnossa liikun kyllä kesällä ihan mielellään yksin.
Tää on ihan kamalaa. Istua yksin terassilla ja ihmiset lähestyy ainoastaan kysyäkseen, että saako tän tuolin ottaa. "Mies jonka ympäriltä tuolit viedään"
Vierailija kirjoitti:
Kotoa sinua ei tule kukaan hakemaan niin että jos haluat löytää elämänkumppanin niin on kotoa lähdettävä jonnekkin ihmisten pariin. Osa löytää sosiaalisesta mediasta nykyään mutta kannattaa mennä erilaisiin harrastuksiin ja olla aktiivinen niin voi löytää jonkun jonka kanssa kemiat kohtaavat.
Ongelma on se, että mun ihmissuhteet eivät koskaan ole kovinkaan kestäviä. Saan niitä kyllä muodostettua, mutta kaikki kaatuu lopulta siihen, että olen diagnoosieni kanssa usein aika raskas. Olis ihanaa, jos muakin pyydettäisiin joskus mukaan, mutta tätä ei käytännössä tapahdu ikinä.
Mene ulos nauttimaan maisemista. Leppoinen pyörälenkki puistossa 👍
Sinä joka kirjoitit että kulmillasi on muita yksinäisiä niin voisitko kertoa miten heidät tavoittaa? Soittelenko ovikelloa ja kysyn ”oletko yksinäinen , mennäänkö kävelylle?....
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa käydä hakemassa alkoholia, se auttaa yksinäisyyteen.
Ei kannata koska se ei auta!!
Voisit hankkiutua seurakuntayhteyteen jos ne huolii?
Kaikki on yksin halusi tai ei.. yksin sinä olet ihminen kaiken keskellä yksin.
Minusta kesällä on kuitenkin kivaa tehdä erilaisia asioita, käydä patikoimassa luonnonpuistoissa, katsomassa historiallisia kohteita, museoissa, istua kahviloissa, jne. Tai vaikka istua merenrannassa kirjan ja eväiden kera. Kaikissa noissa käy muitakin ihmisiä, myös yksinäisiä. Tai porukkaa istuu ympärillä, vaikka yksin olisinkin. Joskus tulee vaihdettua sana pari jonkun tuntemattoman kanssa.
Voittaa kotona yksin olemisen ja näkee kaikkea kaunista ja kiinnostavaa :)
Yksinäisyys on monelle vaikea teema kohdata, jos se ei ole oma valinta. Yksinäisyyden ja ulkopuolisen kokemusta pahentaa se, että vertailee omaa elämäänsä muiden onneen - tai siihen, miltä se näyttäytyy. Monen kesälomamatkakuvahehkutuksen takana voi kuitenkin olla paljon salattua ja kätkettyä kärsimystä. Ei siis ole mitenkään automaattista, että perheessä / sukulaisten kanssa eläjä olisi automaattisesti jotenkin onnellisempi kuin yksineläjä.
Mutta yksinäisyys tuo myös turvattomuutta: kuka ottaa koppia, jos minulle käy jotain? Mikä on minun turvani?
Missä määrin voin alkaa avautua niille mahdollisuuksille, jotka toisivat elämään lisää ihmissuhteita ja vähentäisivät ulkopuolisuuden kokemusta? Nyt, kun toivottavasti korona alkaa hellittää, avautunevat myös monet osallistumisen mahdollisuudet. Moni kokee erilaisista vapaaehtoistöistä suurta merkityksen tunnetta elämäänsä. Yksinäisyyden vastavoima on juuri se merkityksellisyys: voin liittyä johonkin porukkaan, joka tekee hyvää jonkin asian eteen, olipa se luonnonsuojelu tai vaikkapa erilaiset auttamistyön mahdollisuudet. Erilaisissa kulttuuri- ym. tapahtumissakin tarvitaan järjestelyyn vapaaehtoisia, sitten kun taas tapahtumat voivat alkaa. Myös seurakunnissa on monenlaisia tehtäviä tarjolla.
Jos ap haluat, tutkaile, voitko asuinalueellasi löytää paikkasi jonkun toimijan vapaaehtoistyössä ja siten vahvistaa kokemusta toisiin liittymisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Onhan se. Muttta se on justiin varmastkin tärkeää itselle olla rehelllinen että tykkääkö olla yksin vai seuroissa. Ite kylllä tykkkään enemmän seuroisssa kun varsinkin jos tarinaaa riittää. Tykkäään hyvistä tarinoista ja jotenkin selllain vajoaminen johonkiin omaaan pieneen synkyyyden tilaaan on jotenkin ällötttäväää.
Vierailija kirjoitti:
Kesällä oikein korostuu yksinäisyys. Ulkona pitäisi olla tekemässä kaikkea kivaa. Piknikillä, uimarannalla, terassilla, tapahtumissa... Ei viitsi yksin. Niinpä kyyhötän yksin kotona.
Jos on mahdollisuus mennä piknikille tai uimarannalle tai terassille - vaikka sitten yksinkin - mutta ei vaan viitsi ja mieluummin kyyhöttää kotona, niin silloinhan se kotiin jääminen on oma valinta. Jos ei viitsi edes yrittää mitään, on turha valittaa.
KirkkoSisko kirjoitti:
Yksinäisyys on monelle vaikea teema kohdata, jos se ei ole oma valinta. Yksinäisyyden ja ulkopuolisen kokemusta pahentaa se, että vertailee omaa elämäänsä muiden onneen - tai siihen, miltä se näyttäytyy. Monen kesälomamatkakuvahehkutuksen takana voi kuitenkin olla paljon salattua ja kätkettyä kärsimystä. Ei siis ole mitenkään automaattista, että perheessä / sukulaisten kanssa eläjä olisi automaattisesti jotenkin onnellisempi kuin yksineläjä.
Mutta yksinäisyys tuo myös turvattomuutta: kuka ottaa koppia, jos minulle käy jotain? Mikä on minun turvani?
Missä määrin voin alkaa avautua niille mahdollisuuksille, jotka toisivat elämään lisää ihmissuhteita ja vähentäisivät ulkopuolisuuden kokemusta? Nyt, kun toivottavasti korona alkaa hellittää, avautunevat myös monet osallistumisen mahdollisuudet. Moni kokee erilaisista vapaaehtoistöistä suurta merkityksen tunnetta elämäänsä. Yksinäisyyden vastavoima on juuri se merkityksellisyys: voin liittyä johonkin porukkaan, joka tekee hyvää jonkin asian eteen, olipa se luonnonsuojelu tai vaikkapa erilaiset auttamistyön mahdollisuudet. Erilaisissa kulttuuri- ym. tapahtumissakin tarvitaan järjestelyyn vapaaehtoisia, sitten kun taas tapahtumat voivat alkaa. Myös seurakunnissa on monenlaisia tehtäviä tarjolla.
Jos ap haluat, tutkaile, voitko asuinalueellasi löytää paikkasi jonkun toimijan vapaaehtoistyössä ja siten vahvistaa kokemusta toisiin liittymisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
EIköss se vähän tuossa somessa ole se etttä kaikki julkinen on kliseistä. Muttta se oikeastaaan mielenkiiintoisuuus on itseasiassa varmaan paljon enemmän inhimillisyydesssä ja haavoittuvuuudessa jota ei kehtaaa ulospäin näytttää.
Mun mielestä sinulla on tämän palstan paras nimimerkki, on jäänyt mieleeni ja mielelläni luen kommenttejasi. Olet hyvä tyyppi!
Mä oon myös yksin, sellainen yksinäinen susi ja vähän outo tyyppi. Yritän pitää huolta itsestäni, käyn kävelyllä, tanssin yksin kotona, askartelen ja mitä milloinkin. Välillä kaipaisin seuraa, ettei tarvitsisi seinille jutella. Kesällä yksinäisyys iskee helpommin, koska tulee vietettyä enemmän aikaa ulkona ihmisten ilmoilla ja näkee kun kaikki muut nauttivat toistensa seurasta ja itse on täysin näkymätön muille.
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Yksinäisyys on monelle vaikea teema kohdata, jos se ei ole oma valinta. Yksinäisyyden ja ulkopuolisen kokemusta pahentaa se, että vertailee omaa elämäänsä muiden onneen - tai siihen, miltä se näyttäytyy. Monen kesälomamatkakuvahehkutuksen takana voi kuitenkin olla paljon salattua ja kätkettyä kärsimystä. Ei siis ole mitenkään automaattista, että perheessä / sukulaisten kanssa eläjä olisi automaattisesti jotenkin onnellisempi kuin yksineläjä.
Mutta yksinäisyys tuo myös turvattomuutta: kuka ottaa koppia, jos minulle käy jotain? Mikä on minun turvani?
Missä määrin voin alkaa avautua niille mahdollisuuksille, jotka toisivat elämään lisää ihmissuhteita ja vähentäisivät ulkopuolisuuden kokemusta? Nyt, kun toivottavasti korona alkaa hellittää, avautunevat myös monet osallistumisen mahdollisuudet. Moni kokee erilaisista vapaaehtoistöistä suurta merkityksen tunnetta elämäänsä. Yksinäisyyden vastavoima on juuri se merkityksellisyys: voin liittyä johonkin porukkaan, joka tekee hyvää jonkin asian eteen, olipa se luonnonsuojelu tai vaikkapa erilaiset auttamistyön mahdollisuudet. Erilaisissa kulttuuri- ym. tapahtumissakin tarvitaan järjestelyyn vapaaehtoisia, sitten kun taas tapahtumat voivat alkaa. Myös seurakunnissa on monenlaisia tehtäviä tarjolla.
Jos ap haluat, tutkaile, voitko asuinalueellasi löytää paikkasi jonkun toimijan vapaaehtoistyössä ja siten vahvistaa kokemusta toisiin liittymisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.EIköss se vähän tuossa somessa ole se etttä kaikki julkinen on kliseistä. Muttta se oikeastaaan mielenkiiintoisuuus on itseasiassa varmaan paljon enemmän inhimillisyydesssä ja haavoittuvuuudessa jota ei kehtaaa ulospäin näytttää.
Taii se on huolen aiheutttamista kossska jos puhutaisiin esim jostaiin vaikka leffasta niin siinä on draaman kaari eli alku, keskikohhta ja loppu mutta somessa se on lunnnotonta ja häpeälllistä.
Joitakin on siunattu kavereilla ja toisia ei
Ekana tulee jääkiekon mm, sitten Italian Cupin finaali, sitten Mestareiden liigan finaali, sitten jalkapallon em, sitten olympialaiset.
Koko alkava kesä on urheilua, vaikka joka illaksi. Jokainen em jalkapallomatsi tulee tv:stä, siinä riittääkin viihdettä.