Kesä on yksinäiselle pahinta aikaa
Tuntuu, että kaikki muut on jossain ystävien tai perheen kanssa viettämässä laatuaikaa. Itse olen itkenyt viimeiset kaksi päivää yksin kotona, niin surkea olo kuin olla ja voi.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Jjep.. Vaikka olenkin suhteessa niin mies istuu mieluummin koneellaan pelaamassa.. Masentaa kun ei ole ketään kenen kanssa lähteä jonnekin, samaa p*skaa vuodesta toiseen..
Ah, klassista naisten "yksinäisyyttä" :D Monilla yksinäisillä miehillä ei ole edes sitä parisuhdetta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Yksinäisyys on monelle vaikea teema kohdata, jos se ei ole oma valinta. Yksinäisyyden ja ulkopuolisen kokemusta pahentaa se, että vertailee omaa elämäänsä muiden onneen - tai siihen, miltä se näyttäytyy. Monen kesälomamatkakuvahehkutuksen takana voi kuitenkin olla paljon salattua ja kätkettyä kärsimystä. Ei siis ole mitenkään automaattista, että perheessä / sukulaisten kanssa eläjä olisi automaattisesti jotenkin onnellisempi kuin yksineläjä.
Mutta yksinäisyys tuo myös turvattomuutta: kuka ottaa koppia, jos minulle käy jotain? Mikä on minun turvani?
Missä määrin voin alkaa avautua niille mahdollisuuksille, jotka toisivat elämään lisää ihmissuhteita ja vähentäisivät ulkopuolisuuden kokemusta? Nyt, kun toivottavasti korona alkaa hellittää, avautunevat myös monet osallistumisen mahdollisuudet. Moni kokee erilaisista vapaaehtoistöistä suurta merkityksen tunnetta elämäänsä. Yksinäisyyden vastavoima on juuri se merkityksellisyys: voin liittyä johonkin porukkaan, joka tekee hyvää jonkin asian eteen, olipa se luonnonsuojelu tai vaikkapa erilaiset auttamistyön mahdollisuudet. Erilaisissa kulttuuri- ym. tapahtumissakin tarvitaan järjestelyyn vapaaehtoisia, sitten kun taas tapahtumat voivat alkaa. Myös seurakunnissa on monenlaisia tehtäviä tarjolla.
Jos ap haluat, tutkaile, voitko asuinalueellasi löytää paikkasi jonkun toimijan vapaaehtoistyössä ja siten vahvistaa kokemusta toisiin liittymisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.EIköss se vähän tuossa somessa ole se etttä kaikki julkinen on kliseistä. Muttta se oikeastaaan mielenkiiintoisuuus on itseasiassa varmaan paljon enemmän inhimillisyydesssä ja haavoittuvuuudessa jota ei kehtaaa ulospäin näytttää.
Taii se on huolen aiheutttamista kossska jos puhutaisiin esim jostaiin vaikka leffasta niin siinä on draaman kaari eli alku, keskikohhta ja loppu mutta somessa se on lunnnotonta ja häpeälllistä.
Kapitalismisssa ihmiset kohtaavat toisensa vaihdannan välinein ja josssain esim venäjälllä enemmmän luotetaaan itse ihmiseeen.
Joo, totta. Tuntuu että yhtäkkiä kadut on täynnä kauniita iloisia ihmisiä ja pitäisi suorittaa jotain "parasta aikaa". Pakotan itseni esim. rannalle koska tykkään uida mutta täpötäydet bile/lapsiperherannat tuntuu ikäviltä. Olen miettinyt että olisipa joku hiljainen paikka missä uida yksin mutta tuntuuhan sekin oudolta/vaaralliselta riisua ja mennä veteen random paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Yksinäisyys on monelle vaikea teema kohdata, jos se ei ole oma valinta. Yksinäisyyden ja ulkopuolisen kokemusta pahentaa se, että vertailee omaa elämäänsä muiden onneen - tai siihen, miltä se näyttäytyy. Monen kesälomamatkakuvahehkutuksen takana voi kuitenkin olla paljon salattua ja kätkettyä kärsimystä. Ei siis ole mitenkään automaattista, että perheessä / sukulaisten kanssa eläjä olisi automaattisesti jotenkin onnellisempi kuin yksineläjä.
Mutta yksinäisyys tuo myös turvattomuutta: kuka ottaa koppia, jos minulle käy jotain? Mikä on minun turvani?
Missä määrin voin alkaa avautua niille mahdollisuuksille, jotka toisivat elämään lisää ihmissuhteita ja vähentäisivät ulkopuolisuuden kokemusta? Nyt, kun toivottavasti korona alkaa hellittää, avautunevat myös monet osallistumisen mahdollisuudet. Moni kokee erilaisista vapaaehtoistöistä suurta merkityksen tunnetta elämäänsä. Yksinäisyyden vastavoima on juuri se merkityksellisyys: voin liittyä johonkin porukkaan, joka tekee hyvää jonkin asian eteen, olipa se luonnonsuojelu tai vaikkapa erilaiset auttamistyön mahdollisuudet. Erilaisissa kulttuuri- ym. tapahtumissakin tarvitaan järjestelyyn vapaaehtoisia, sitten kun taas tapahtumat voivat alkaa. Myös seurakunnissa on monenlaisia tehtäviä tarjolla.
Jos ap haluat, tutkaile, voitko asuinalueellasi löytää paikkasi jonkun toimijan vapaaehtoistyössä ja siten vahvistaa kokemusta toisiin liittymisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.EIköss se vähän tuossa somessa ole se etttä kaikki julkinen on kliseistä. Muttta se oikeastaaan mielenkiiintoisuuus on itseasiassa varmaan paljon enemmän inhimillisyydesssä ja haavoittuvuuudessa jota ei kehtaaa ulospäin näytttää.
Taii se on huolen aiheutttamista kossska jos puhutaisiin esim jostaiin vaikka leffasta niin siinä on draaman kaari eli alku, keskikohhta ja loppu mutta somessa se on lunnnotonta ja häpeälllistä.
Ihanteeellista idealismia. Ytimekkkkyys mitä voi somessa (mikä on ihmisen elämän selkärankaaa) retoriset keinot käyytösssä ja ytimekkkkyys siiinä käyttää.
Kapitalismisssa ihmiset kohtaavat toisensa vaihdannan välinein ja josssain esim venäjälllä enemmmän luotetaaan itse ihmiseeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Yksinäisyys on monelle vaikea teema kohdata, jos se ei ole oma valinta. Yksinäisyyden ja ulkopuolisen kokemusta pahentaa se, että vertailee omaa elämäänsä muiden onneen - tai siihen, miltä se näyttäytyy. Monen kesälomamatkakuvahehkutuksen takana voi kuitenkin olla paljon salattua ja kätkettyä kärsimystä. Ei siis ole mitenkään automaattista, että perheessä / sukulaisten kanssa eläjä olisi automaattisesti jotenkin onnellisempi kuin yksineläjä.
Mutta yksinäisyys tuo myös turvattomuutta: kuka ottaa koppia, jos minulle käy jotain? Mikä on minun turvani?
Missä määrin voin alkaa avautua niille mahdollisuuksille, jotka toisivat elämään lisää ihmissuhteita ja vähentäisivät ulkopuolisuuden kokemusta? Nyt, kun toivottavasti korona alkaa hellittää, avautunevat myös monet osallistumisen mahdollisuudet. Moni kokee erilaisista vapaaehtoistöistä suurta merkityksen tunnetta elämäänsä. Yksinäisyyden vastavoima on juuri se merkityksellisyys: voin liittyä johonkin porukkaan, joka tekee hyvää jonkin asian eteen, olipa se luonnonsuojelu tai vaikkapa erilaiset auttamistyön mahdollisuudet. Erilaisissa kulttuuri- ym. tapahtumissakin tarvitaan järjestelyyn vapaaehtoisia, sitten kun taas tapahtumat voivat alkaa. Myös seurakunnissa on monenlaisia tehtäviä tarjolla.
Jos ap haluat, tutkaile, voitko asuinalueellasi löytää paikkasi jonkun toimijan vapaaehtoistyössä ja siten vahvistaa kokemusta toisiin liittymisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.EIköss se vähän tuossa somessa ole se etttä kaikki julkinen on kliseistä. Muttta se oikeastaaan mielenkiiintoisuuus on itseasiassa varmaan paljon enemmän inhimillisyydesssä ja haavoittuvuuudessa jota ei kehtaaa ulospäin näytttää.
Taii se on huolen aiheutttamista kossska jos puhutaisiin esim jostaiin vaikka leffasta niin siinä on draaman kaari eli alku, keskikohhta ja loppu mutta somessa se on lunnnotonta ja häpeälllistä.
Ihanteeellista idealismia. Ytimekkkkyys mitä voi somessa (mikä on ihmisen elämän selkärankaaa) retoriset keinot käyytösssä ja ytimekkkkyys siiinä käyttää.
Kapitalismisssa ihmiset kohtaavat toisensa vaihdannan välinein ja josssain esim venäjälllä enemmmän luotetaaan itse ihmiseeen.
Estetiiikan välineeen somessa mikä on ihmisen elänmän selkärangaksi muodstunut ytimekkkäät retoriset keinot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Yksinäisyys on monelle vaikea teema kohdata, jos se ei ole oma valinta. Yksinäisyyden ja ulkopuolisen kokemusta pahentaa se, että vertailee omaa elämäänsä muiden onneen - tai siihen, miltä se näyttäytyy. Monen kesälomamatkakuvahehkutuksen takana voi kuitenkin olla paljon salattua ja kätkettyä kärsimystä. Ei siis ole mitenkään automaattista, että perheessä / sukulaisten kanssa eläjä olisi automaattisesti jotenkin onnellisempi kuin yksineläjä.
Mutta yksinäisyys tuo myös turvattomuutta: kuka ottaa koppia, jos minulle käy jotain? Mikä on minun turvani?
Missä määrin voin alkaa avautua niille mahdollisuuksille, jotka toisivat elämään lisää ihmissuhteita ja vähentäisivät ulkopuolisuuden kokemusta? Nyt, kun toivottavasti korona alkaa hellittää, avautunevat myös monet osallistumisen mahdollisuudet. Moni kokee erilaisista vapaaehtoistöistä suurta merkityksen tunnetta elämäänsä. Yksinäisyyden vastavoima on juuri se merkityksellisyys: voin liittyä johonkin porukkaan, joka tekee hyvää jonkin asian eteen, olipa se luonnonsuojelu tai vaikkapa erilaiset auttamistyön mahdollisuudet. Erilaisissa kulttuuri- ym. tapahtumissakin tarvitaan järjestelyyn vapaaehtoisia, sitten kun taas tapahtumat voivat alkaa. Myös seurakunnissa on monenlaisia tehtäviä tarjolla.
Jos ap haluat, tutkaile, voitko asuinalueellasi löytää paikkasi jonkun toimijan vapaaehtoistyössä ja siten vahvistaa kokemusta toisiin liittymisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.EIköss se vähän tuossa somessa ole se etttä kaikki julkinen on kliseistä. Muttta se oikeastaaan mielenkiiintoisuuus on itseasiassa varmaan paljon enemmän inhimillisyydesssä ja haavoittuvuuudessa jota ei kehtaaa ulospäin näytttää.
Taii se on huolen aiheutttamista kossska jos puhutaisiin esim jostaiin vaikka leffasta niin siinä on draaman kaari eli alku, keskikohhta ja loppu mutta somessa se on lunnnotonta ja häpeälllistä.
Ihanteeellista idealismia. Ytimekkkkyys mitä voi somessa (mikä on ihmisen elämän selkärankaaa) retoriset keinot käyytösssä ja ytimekkkkyys siiinä käyttää.
Kapitalismisssa ihmiset kohtaavat toisensa vaihdannan välinein ja josssain esim venäjälllä enemmmän luotetaaan itse ihmiseeen.
Estetiiikan välineeen somessa mikä on ihmisen elänmän selkärangaksi muodstunut ytimekkkäät retoriset keinot.
Oli lauulu tai mikä tahaaansa tutooos niin muutamat ensimmmäiset sekunnit ratkaisevat mitkä kietooo ihmisen rajatun ajan kiiinnostukseeen.
Sukupuuttomme edetessä yksin asuvien osuus kasvaa. Maamme liukuu myös yhä enemmän ulkomaalaisten/ taustaisten valtaan ja myös ulkomaisen pääoman haltuun.
Nythän on parasta aikaa saada seuraa. Helsingissä ainakin kaikki ovat ulkona hyväntuulisina ja hymyssäsuin, ja monet vaihtavat mielellään pari sanaa rannoilla ja puistoissa.
Itse menin yksin Sompasaunalle ja juttua syntyi hei parin mukavan naisen kanssa, ja saunomisen jälkeen kävimme ostamassa purtavaa ja menimme puistoon syömään. Seuraan liittyi kaksi muuta tyyppiä myös, heidän tuttujaan. Oli tosi hyvä päivä ja ihana kohtaaminen, vaikka en tiedä, tapaammeko koskaan uudestaan. Tosi kivoja ihmisiä.
Tuntemattomien kanssa juttuun alkaessa tulee tietenkin olla herkkyyttä sille, kenen seuraan sopii jäädä pidemmäksi aikaa. Jos avaukseen vastataan kohteliaasti mutta lyhyesti, on parempi väistää taka-alalle, loukkaantumatta. Koko ajan pitää olla valmiina antamaan toiselle tilaa. Kesällä kuitenkin kaupungista löytyy seuraa tosi helposti.
Kotileikin koira kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotoa sinua ei tule kukaan hakemaan niin että jos haluat löytää elämänkumppanin niin on kotoa lähdettävä jonnekkin ihmisten pariin. Osa löytää sosiaalisesta mediasta nykyään mutta kannattaa mennä erilaisiin harrastuksiin ja olla aktiivinen niin voi löytää jonkun jonka kanssa kemiat kohtaavat.
Ongelma on se, että mun ihmissuhteet eivät koskaan ole kovinkaan kestäviä. Saan niitä kyllä muodostettua, mutta kaikki kaatuu lopulta siihen, että olen diagnoosieni kanssa usein aika raskas. Olis ihanaa, jos muakin pyydettäisiin joskus mukaan, mutta tätä ei käytännössä tapahdu ikinä.
Mutta onko mahdollista, kun tiedostat noin hyvin, että diagnoosisi ehkä tekevät sinut raskaaksi seuraksi, pyrkiä siihen, ettet 'tuo niitä esiin' ? Siis että ne olisivat pienemmässä roolissa (?) keskusteluissa ja kanssakäymisessä ja käytöksessäsi kun olet mahdollisten ystävien kanssa?
Kaikenlaiset 'omituiset' (pahoittelut mutta tälle ei minulla ole kovin hyvää sanaa) ovat kuitenkin löytäneet 'oman' ystäväpiiirinsä ja moni jopa elämänkumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Joo, totta. Tuntuu että yhtäkkiä kadut on täynnä kauniita iloisia ihmisiä ja pitäisi suorittaa jotain "parasta aikaa". Pakotan itseni esim. rannalle koska tykkään uida mutta täpötäydet bile/lapsiperherannat tuntuu ikäviltä. Olen miettinyt että olisipa joku hiljainen paikka missä uida yksin mutta tuntuuhan sekin oudolta/vaaralliselta riisua ja mennä veteen random paikassa.
Mä en ole yksinäinen, mutta käyn rannalla usein nimenomaan yksin, koska haluan lukea, kirjoittaa, piirtää ja tunnelmoida rauhassa.
Rannalla kaverista on oikeastaan vain se hyöty, että se voi vahtia tavaroita sillä aikaa kun uin.
Ymmärrän, että tuollaiset paikat voi korostaa yksinäiselle itselleen sitä yksinäisyyden kokemusta, mutta on ihan ”normaalia” ja ok käydä yksin missä huvittaa.
Minä teen paljon asioita yksin ja siinä on se hyvä puoli, että saa toteuttaa asiat miten haluaa ja olla rauhassa jos haluaa, mutta on ihmisten ilmoilla voi kuitenkin halutessaan jutella ja saada seuraa muista ihmisistä.
Esim. yksin matkustaessa on harvemmin oikeasti yksin, koska tulee oltua niin paljon muiden reissaajien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Nythän on parasta aikaa saada seuraa. Helsingissä ainakin kaikki ovat ulkona hyväntuulisina ja hymyssäsuin, ja monet vaihtavat mielellään pari sanaa rannoilla ja puistoissa.
Itse menin yksin Sompasaunalle ja juttua syntyi hei parin mukavan naisen kanssa, ja saunomisen jälkeen kävimme ostamassa purtavaa ja menimme puistoon syömään. Seuraan liittyi kaksi muuta tyyppiä myös, heidän tuttujaan. Oli tosi hyvä päivä ja ihana kohtaaminen, vaikka en tiedä, tapaammeko koskaan uudestaan. Tosi kivoja ihmisiä.
Tuntemattomien kanssa juttuun alkaessa tulee tietenkin olla herkkyyttä sille, kenen seuraan sopii jäädä pidemmäksi aikaa. Jos avaukseen vastataan kohteliaasti mutta lyhyesti, on parempi väistää taka-alalle, loukkaantumatta. Koko ajan pitää olla valmiina antamaan toiselle tilaa. Kesällä kuitenkin kaupungista löytyy seuraa tosi helposti.
No tämä juuri. Mä olen useamman kerran lähtenyt vaan kävelemään Helsingin kesäiseen iltaan, ja päätynyt johonkin bileisiin, saanut uuden kaverin, löytänyt kadulta sattumalta miehen jne.
Mitä tahansa voi tapahtua nimenomaan yksin, koska on helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja tehdä mitä tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän on parasta aikaa saada seuraa. Helsingissä ainakin kaikki ovat ulkona hyväntuulisina ja hymyssäsuin, ja monet vaihtavat mielellään pari sanaa rannoilla ja puistoissa.
Itse menin yksin Sompasaunalle ja juttua syntyi hei parin mukavan naisen kanssa, ja saunomisen jälkeen kävimme ostamassa purtavaa ja menimme puistoon syömään. Seuraan liittyi kaksi muuta tyyppiä myös, heidän tuttujaan. Oli tosi hyvä päivä ja ihana kohtaaminen, vaikka en tiedä, tapaammeko koskaan uudestaan. Tosi kivoja ihmisiä.
Tuntemattomien kanssa juttuun alkaessa tulee tietenkin olla herkkyyttä sille, kenen seuraan sopii jäädä pidemmäksi aikaa. Jos avaukseen vastataan kohteliaasti mutta lyhyesti, on parempi väistää taka-alalle, loukkaantumatta. Koko ajan pitää olla valmiina antamaan toiselle tilaa. Kesällä kuitenkin kaupungista löytyy seuraa tosi helposti.
No tämä juuri. Mä olen useamman kerran lähtenyt vaan kävelemään Helsingin kesäiseen iltaan, ja päätynyt johonkin bileisiin, saanut uuden kaverin, löytänyt kadulta sattumalta miehen jne.
Mitä tahansa voi tapahtua nimenomaan yksin, koska on helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja tehdä mitä tykkää.
Se on varmaan helppoa, jos on normaali sosiaalinen ihminen, mutta meille oudommille/sosiaalisesti köpelöille/ujoille ei tapahdu tällaista. Jos menen jonkun tuntemattoman luokse, saan vaan outoja katseita ja annetaan ymmärtää, että en ole tervetullut seuraan. Tuntemattomat eivät myöskään tule minulle juttelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, totta. Tuntuu että yhtäkkiä kadut on täynnä kauniita iloisia ihmisiä ja pitäisi suorittaa jotain "parasta aikaa". Pakotan itseni esim. rannalle koska tykkään uida mutta täpötäydet bile/lapsiperherannat tuntuu ikäviltä. Olen miettinyt että olisipa joku hiljainen paikka missä uida yksin mutta tuntuuhan sekin oudolta/vaaralliselta riisua ja mennä veteen random paikassa.
Mä en ole yksinäinen, mutta käyn rannalla usein nimenomaan yksin, koska haluan lukea, kirjoittaa, piirtää ja tunnelmoida rauhassa.
Rannalla kaverista on oikeastaan vain se hyöty, että se voi vahtia tavaroita sillä aikaa kun uin.Ymmärrän, että tuollaiset paikat voi korostaa yksinäiselle itselleen sitä yksinäisyyden kokemusta, mutta on ihan ”normaalia” ja ok käydä yksin missä huvittaa.
Minä teen paljon asioita yksin ja siinä on se hyvä puoli, että saa toteuttaa asiat miten haluaa ja olla rauhassa jos haluaa, mutta on ihmisten ilmoilla voi kuitenkin halutessaan jutella ja saada seuraa muista ihmisistä.
Esim. yksin matkustaessa on harvemmin oikeasti yksin, koska tulee oltua niin paljon muiden reissaajien kanssa.
Joo, tiedän että moni tykkää tehdä asioita yksin ja se on ihan ok. Mutta itselle yksinäisyys on taakka. Myöskään vieraille ihmisille jutustelu ei auta, kyse on syvemmästä surusta. Toki yritän pitää itseni aktiivisena ja ihmisten ilmoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän on parasta aikaa saada seuraa. Helsingissä ainakin kaikki ovat ulkona hyväntuulisina ja hymyssäsuin, ja monet vaihtavat mielellään pari sanaa rannoilla ja puistoissa.
Itse menin yksin Sompasaunalle ja juttua syntyi hei parin mukavan naisen kanssa, ja saunomisen jälkeen kävimme ostamassa purtavaa ja menimme puistoon syömään. Seuraan liittyi kaksi muuta tyyppiä myös, heidän tuttujaan. Oli tosi hyvä päivä ja ihana kohtaaminen, vaikka en tiedä, tapaammeko koskaan uudestaan. Tosi kivoja ihmisiä.
Tuntemattomien kanssa juttuun alkaessa tulee tietenkin olla herkkyyttä sille, kenen seuraan sopii jäädä pidemmäksi aikaa. Jos avaukseen vastataan kohteliaasti mutta lyhyesti, on parempi väistää taka-alalle, loukkaantumatta. Koko ajan pitää olla valmiina antamaan toiselle tilaa. Kesällä kuitenkin kaupungista löytyy seuraa tosi helposti.
No tämä juuri. Mä olen useamman kerran lähtenyt vaan kävelemään Helsingin kesäiseen iltaan, ja päätynyt johonkin bileisiin, saanut uuden kaverin, löytänyt kadulta sattumalta miehen jne.
Mitä tahansa voi tapahtua nimenomaan yksin, koska on helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja tehdä mitä tykkää.Se on varmaan helppoa, jos on normaali sosiaalinen ihminen, mutta meille oudommille/sosiaalisesti köpelöille/ujoille ei tapahdu tällaista. Jos menen jonkun tuntemattoman luokse, saan vaan outoja katseita ja annetaan ymmärtää, että en ole tervetullut seuraan. Tuntemattomat eivät myöskään tule minulle juttelemaan.
Niinpä. Kun diagnoosina on asperger, niin ei löydy tuota aiemmassa kommentissa mainittua herkkyyttä ihmiskontaktien tulkitsemiseen. Mua surettaa kaikki hyvää tarkoittavat ohjeet siitä, kuinka olemalla oma itsesi ja hakeutumalla muiden joukkoon löydät kyllä äkkiä seuraa vaikka keskeltä katua.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sinulla on tämän palstan paras nimimerkki, on jäänyt mieleeni ja mielelläni luen kommenttejasi. Olet hyvä tyyppi!
Mä oon myös yksin, sellainen yksinäinen susi ja vähän outo tyyppi. Yritän pitää huolta itsestäni, käyn kävelyllä, tanssin yksin kotona, askartelen ja mitä milloinkin. Välillä kaipaisin seuraa, ettei tarvitsisi seinille jutella. Kesällä yksinäisyys iskee helpommin, koska tulee vietettyä enemmän aikaa ulkona ihmisten ilmoilla ja näkee kun kaikki muut nauttivat toistensa seurasta ja itse on täysin näkymätön muille.
Hassua, että ajattelet näin :D Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, totta. Tuntuu että yhtäkkiä kadut on täynnä kauniita iloisia ihmisiä ja pitäisi suorittaa jotain "parasta aikaa". Pakotan itseni esim. rannalle koska tykkään uida mutta täpötäydet bile/lapsiperherannat tuntuu ikäviltä. Olen miettinyt että olisipa joku hiljainen paikka missä uida yksin mutta tuntuuhan sekin oudolta/vaaralliselta riisua ja mennä veteen random paikassa.
Mä en ole yksinäinen, mutta käyn rannalla usein nimenomaan yksin, koska haluan lukea, kirjoittaa, piirtää ja tunnelmoida rauhassa.
Rannalla kaverista on oikeastaan vain se hyöty, että se voi vahtia tavaroita sillä aikaa kun uin.Ymmärrän, että tuollaiset paikat voi korostaa yksinäiselle itselleen sitä yksinäisyyden kokemusta, mutta on ihan ”normaalia” ja ok käydä yksin missä huvittaa.
Minä teen paljon asioita yksin ja siinä on se hyvä puoli, että saa toteuttaa asiat miten haluaa ja olla rauhassa jos haluaa, mutta on ihmisten ilmoilla voi kuitenkin halutessaan jutella ja saada seuraa muista ihmisistä.
Esim. yksin matkustaessa on harvemmin oikeasti yksin, koska tulee oltua niin paljon muiden reissaajien kanssa.
On ihan eri asia olla vapaaehtoisesti kuin vastentahtoisesti yksin.
Kerran ystäväni lähetti valokuvan juhannusfestareilta ja valitti kuinka ärsyttävää siellä oli ystäviensä ja puolisonsa kanssa ja, että oli liian kuuma ja liian paljon jengiä jne. Makasin kotisohvalla viestin saapuessa. Otin kuvan omasta näkymästäni: olohuoneen katosta. Loppui valitusviestien tulo siihen.
Vierailija kirjoitti:
Facessa on jotain kaveriryhmiä..
Meinaan siis että ehkä sellaisista voisi löytää oman henkistä seuraa, voihan siellä kertoa vähän itsestään ja vaikka millaisista asioista on kiinnostunut ym. Kaikkea kannattaa kokeilla :)
Rannoilla ja puistoissa on paljon ihmisiä ihan yksikseen, ja osa varmaan ihan vapaaehtoisesti. Ei siinä mitään kauheata ole. Joillain on varmaan ajatus että hävetä pitää ja kaikki tuijottaa jne.