Mitä tehdä, kun puoliso sanoo kaikkeen ei?

Opettele keskustelemaan. Avauksessasi on jotakin korjaamisen varaa, jos saat aina kieltävän vastauksen. Ehkä aloitat itse negatiivisesti?

Vierailija kirjoitti:

Täytyy kyllä ihmetellä teidän suhteita, käydään terapiassa... Mitä järkeä on ravata jossain terapioissa? Silloin on väärä kumppani jos täytyy kaikesta vääntää ja terapioihin mennä, etsikää se kunnon kumppani joka sopii teille ja rakastatte molemmat toisianne ettekä ole vaan tottumuksesta yhdessä

Minulla on hyvä mies, josta en ikimaailmassa halua erota. Mutta kommunikaatio meidän välillä ei ole parasta mahdollista ja välillä minun ehdotukseni saavat miehen tuskastumaan tai ärsyyntymään. Häneltä tulee se voimakas tunnereaktio hyvin helposti, mutta hän ei avaa minulle, mistä se kumpuaa. Joudun kysymään, mikä siinä ehdotuksessani nyt oli niin pahaa. Ja tietenkin se loukkaa, kun mies tiuskii ja tuhahtelee sen sijaan että sanoisi rauhallisesti, että "Mietin sitä vaihtoehtoa itsekin, mutta syystä X ja Y jouduin toteamaan, että ei se toimi." Ja vieläpä hän loukkaantui tämän vuoksi: "Miksi kuvittelit, etten jo ole miettinyt sitä?" No mitä ihmettä, en ole ajatustenlukija! Luulin keksineeni luovan ratkaisun ja ehdotin sitä, mutta asiaan liittyi X ja Y joita en tiennyt ja siksi ehdotinkin sitä sillä tavalla kysyvästi, että voisikohan tehdä näin. Koska minulla oli jo oletus, että tähän saattaa liittyä jotain, mikä pitää ottaa huomioon, jota en itse ymmärrä. 

Myös vävyn kanssa alan monesti käydä kierroksilla. Livenä emme tapaa usein, mutta viestittelemme vähintään useita kertoja viikossa ja välillä ihan jutustellaankin. Mutta meidän persoonat on jotenkin sellaiset, että yhteentörmäyksiä tulee helposti. Kesällä meillä oli todella raju yhteenotto ja sanoimme puolin ja toisin todella rumasti. Sanoin itsekin niin rumasti, etten varmaan eläessäni ole kellekään toiselle sanonut ja olin siitä vähän järkyttynytkin. Itsellenikin tuli siitä tosi paha mieli, koska en minä halua hänen kanssaan riidoissa olla. Ja siellä toisessa päässä tilanne oli sellainen, että kun tytär tuli kotiin, hän löysi vävyn sieltä itkemästä ja ihmetteli, mitä oikein on tapahtunut. Tietenkin me jälkeenpäin tämä sovittiin, pyydettiin anteeksi puolin ja toisin. Noin pahoja riitoja ei ole muita ollut, mutta meillä on joku, että helposti otetaan molemmat kierroksia ja sitten se lähtee eskaloitumaan. 

Ihan oikeasti ollaan mietitty, pitäisikö meidän vävyn kanssa mennä terapiaan! Siis keskenämme. Vaikka meillä ei ole parisuhdetta, niin olisihan se mukavampaa jos oppisimme olemaan riitelemättä. Ja miehenkin kanssa sujuisi paremmin, jos puolin ja toisin osaisimme puhua niin että toinen ymmärtää ja ennen kaikkea tiuskimatta.

Vierailija kirjoitti:

Mä en nyt vaan näe, että mä kyselisin puolisoltani astiastoista (sisustuksesta yleensä), siivouksesta, lämpötiloista ja lomamatkoista.

Häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta olla siinä päätöksen teossa yms. mukana. Joten mä teen, ostan ja varaan reissut ja hän tulee mukana. On aina nauttinut ja hyvää aikaa vietetty yhdessä. Toisinaan voi sanoa, että seuraavalla kerralla kohde voisi olla semmoinen, tämmöinen ja tuommoinen. Otan sen huomioon suunnitellessa seuraavaa lomaa.

Mun miestä kiinnostaa astiat ja sisustus ja yleensä näistä päätetään yhdessä. Molempien kotihan tämä on. Kyllä mies loukkaantuisi, jos noin vain omin päin menisin vaihtamaan astioita. Sellainenkin mies, joka ei näistä niin välitä ja ole kiinnostunut, saattaisi kuitenkin paheksua rahanmenoa jos kodissa vaihtuisi astiat, verhot ja huonekalut vähän väliä. 

Melkeinpä kaikki meidän perheenä tehdyt ulkomaanmatkat ovat olleet minun ehdotuksiani ja tapahtuneet minun aloitteestani. Yksikin reissu oli sellainen, että ei oltu kesälomalla menossa minnekään ja sitten kun oli viikko mennyt ja kökötettiin vaan tietokoneella, tuumasin että eihän tästä nyt mitään tule ja katsoin meille äkkilähdön ja mentiin pakettimatkalle, josta tuli lopulta yksi meidän parhaista matkoista. Kyllä meillä nuo matkakohteet aina yhdessä sovittiin, vaikka minä sitä saatoin ehdottaakin. Ja kysyttiin lapseltakin! Hän nyt oli joustava kyllä, ei koskaan kieltäytynyt lähtemästä <3

Meillä mies on vaan jotenkin saamaton. Meidän molemmat autotkin on ostettu niin, että minä olen sen ensin netistä katsonut ja sitten se on ostettu. Ensimmäinen auto ostettiin yksityiseltä myyjältä ja toinen liikkeestä. Se ensimmäinen oli sellainen, että sovittiin koeajo ja sitten koeajettiin ja ostettiin. Toisella kertaa mentiin liikkeeseen ja mies katseli siellä sitten muitakin autoja, mutta osti kuitenkin sen, jonka olin valinnut. Nyt meillä on 12 vuotta vanha auto, kun en ole saanut raahattua miestä autokauppaan :-)

Meidän ensimmäisen veneenkin valitsin minä. Mies ja tytär haahuili venenäyttelyssä katselemassa aivan liian kalliita veneitä. Minä tutustuin tarkemmin niihin, mihin oli oikeasti varaa. Kun olin tehnyt valintani, hain miehen ja tyttären. Ja sanoin vielä venemyyjälle, että sun pitäisi myydä nyt tämä vene tälle miehelle. Ja mitä sanoi myyjä? "Minunko? Sehän on sinun tehtäväsi!" Mies siinä katseli sitä venettä ja sitten minä myin sen hänelle. (Tai niin ainakin luulin, hän kysyi olenko tosissani ja suostunko maksamaan puolet. Minä suostuin. Jälkeenpäin mies sanoi, että oli haaveillut veneestä jo vuosia ja pelkäsi, etten suostu. Jouduin myymään sijoituksia, että sain oman puolikkaani ostettua, miehellä oli venerahat tilillä.) Toisen veneen mies osti ihan itse! Oli katsellut sitä jo netistä etukäteen ja venenäyttelyssä vietti pelottavan paljon aikaa sen luona. Minusta se oli aivan liian kallis, mutta mies oli siitä kovasti tohkeissaan. Ja kun olin itse töissä, kävi vävyn kanssa selkäni takana koeajelulla ja teki kaupat. Omilla rahoillaan hän sen osti, että ei siinä mitään, ja ollaan kyllä oltu siihen tyytyväisiä. 

Tärkeintähän näissä on, että löytyy sellainen toimintatapa, joka passaa molemmille. Ja että kaikki tulevat kuulluksi niissä asioissa, joissa haluavat vaikuttaa päätöksentekoon. Nehän tietenkin vaihtelee joka perheessä. Minun miehelläni on hassu tapa kysyä minulta, onko minulla ruokatoiveita. Vaikka olen moneen kertaan sanonut, että niin kauan kun hän laittaa meillä ruuan, ei tarvitse minulta kysellä, minulle kelpaa vähän kaikki ja kiitollisena syön mitä mies jaksaa kokata. Hänelle se ilmeisesti kuitenkin on asia, josta hän kokee, että pitää kysyä toiseltakin eikä vain kyselemättä syöttää mitä itsellä tekee mieli. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että homma toimii teillä, mutta minä toivon parisuhteeltani yhteisiä asioita. Vaikka sitten matkan suunnittelua, talon laittoa yms. Sellainen suhde, jossa toinen tekee, ja toinen roikkuu mukana, kuulostaa enemmän vanhemman ja lapsen suhteelta eikö tasaveroiselta parisuhteelta. Siis minun mielestäni, jos homma teillä toimii niin en minä sitä halua lähteä arvostelemaan.

Kyse voi olla ihan siitäkin, että toisella on enemmän aikaa (ja kiinnostusta) selvitellä niitä vaihtoehtoja. Vaikka se 'perässävedettävä' lapsi haluaisikin olla mukana tekemässä lopullista päätöstä, hänellä ei välttämättä ole aikaa niiden loputtomien vaihtoehtojen setvimiseen. Silloin on helpompaa, jos toinen käy läpi sen vaihtoehtoviidakon ja lähestyy valmistellun ehdotuksen kanssa. 

Meillä menee minun tietokoneenkin osto sillä tavalla, että minä teen ensin sen esivalinnan, mutta mies haluaa kuitenkin tarkistaa sen. Minä olen enempi sellainen, joka vain käyttää tietokonetta ja merkillä ei ole väliä, kunhan se on Lenovo. Mutta en ymmärrä raudasta niin paljon, että osaisin niiden perusteella arvioida, onko tietokone riittävän hyvä. Viimeksikin meni niin, että olin jonkun noin 1000€ koneen valkannut ja sitten mies katsoi ne ominaisuudet ja hän kallistui sille kannalle, että toinen, noin 1300€ malli oli paljon parempi ja valittiin se. Itse kun en osaa tuollaisia arvioita tehdä, niin minulle on ihan ok, että mies tekee puolestani. Ja mies kun näiden päälle ymmärtää, niin hän ei myöskään halua, että vaimolla on hänen mielestään liian huono tietokone :-D En edes muista mikä se ero näiden kahden eri mallin välillä oli, mutta miehen mielestä se oli niin merkittävä että siitä 300€ kannatti maksaa. 

Tietyllä tavalla puhumisesta voi tulla tapa eli tyyli. Jo esität puheen negatiivisessa valossa, niin siihen saa usein negatiivisen vastauksen ja tavasta vastata voi tulla se automaattinen vastaus, (asiaa sen kummemmin pohtimatta,)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että homma toimii teillä, mutta minä toivon parisuhteeltani yhteisiä asioita. Vaikka sitten matkan suunnittelua, talon laittoa yms. Sellainen suhde, jossa toinen tekee, ja toinen roikkuu mukana, kuulostaa enemmän vanhemman ja lapsen suhteelta eikö tasaveroiselta parisuhteelta. Siis minun mielestäni, jos homma teillä toimii niin en minä sitä halua lähteä arvostelemaan.

Kyse voi olla ihan siitäkin, että toisella on enemmän aikaa (ja kiinnostusta) selvitellä niitä vaihtoehtoja. Vaikka se 'perässävedettävä' lapsi haluaisikin olla mukana tekemässä lopullista päätöstä, hänellä ei välttämättä ole aikaa niiden loputtomien vaihtoehtojen setvimiseen. Silloin on helpompaa, jos toinen käy läpi sen vaihtoehtoviidakon ja lähestyy valmistellun ehdotuksen kanssa. 

Meillä menee minun tietokoneenkin osto sillä tavalla, että minä teen ensin sen esivalinnan, mutta mies haluaa kuitenkin tarkistaa sen. Minä olen enempi sellainen, joka vain käyttää tietokonetta ja merkillä ei ole väliä, kunhan se on Lenovo. Mutta en ymmärrä raudasta niin paljon, että osaisin niiden perusteella arvioida, onko tietokone riittävän hyvä. Viimeksikin meni niin, että olin jonkun noin 1000€ koneen valkannut ja sitten mies katsoi ne ominaisuudet ja hän kallistui sille kannalle, että toinen, noin 1300€ malli oli paljon parempi ja valittiin se. Itse kun en osaa tuollaisia arvioita tehdä, niin minulle on ihan ok, että mies tekee puolestani. Ja mies kun näiden päälle ymmärtää, niin hän ei myöskään halua, että vaimolla on hänen mielestään liian huono tietokone :-D En edes muista mikä se ero näiden kahden eri mallin välillä oli, mutta miehen mielestä se oli niin merkittävä että siitä 300€ kannatti maksaa. 

Ihan ohis: mutta minkälaista käyttöä sinulla on koneelle? Pelaatko paljon tai teetkö jotain suunnittelua, graafista tai muuta kovaa vääntöä vaativaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että homma toimii teillä, mutta minä toivon parisuhteeltani yhteisiä asioita. Vaikka sitten matkan suunnittelua, talon laittoa yms. Sellainen suhde, jossa toinen tekee, ja toinen roikkuu mukana, kuulostaa enemmän vanhemman ja lapsen suhteelta eikö tasaveroiselta parisuhteelta. Siis minun mielestäni, jos homma teillä toimii niin en minä sitä halua lähteä arvostelemaan.

Kyse voi olla ihan siitäkin, että toisella on enemmän aikaa (ja kiinnostusta) selvitellä niitä vaihtoehtoja. Vaikka se 'perässävedettävä' lapsi haluaisikin olla mukana tekemässä lopullista päätöstä, hänellä ei välttämättä ole aikaa niiden loputtomien vaihtoehtojen setvimiseen. Silloin on helpompaa, jos toinen käy läpi sen vaihtoehtoviidakon ja lähestyy valmistellun ehdotuksen kanssa. 

Meillä menee minun tietokoneenkin osto sillä tavalla, että minä teen ensin sen esivalinnan, mutta mies haluaa kuitenkin tarkistaa sen. Minä olen enempi sellainen, joka vain käyttää tietokonetta ja merkillä ei ole väliä, kunhan se on Lenovo. Mutta en ymmärrä raudasta niin paljon, että osaisin niiden perusteella arvioida, onko tietokone riittävän hyvä. Viimeksikin meni niin, että olin jonkun noin 1000€ koneen valkannut ja sitten mies katsoi ne ominaisuudet ja hän kallistui sille kannalle, että toinen, noin 1300€ malli oli paljon parempi ja valittiin se. Itse kun en osaa tuollaisia arvioita tehdä, niin minulle on ihan ok, että mies tekee puolestani. Ja mies kun näiden päälle ymmärtää, niin hän ei myöskään halua, että vaimolla on hänen mielestään liian huono tietokone :-D En edes muista mikä se ero näiden kahden eri mallin välillä oli, mutta miehen mielestä se oli niin merkittävä että siitä 300€ kannatti maksaa. 

Tämä on ihan normaalia, en minä tällaista tarkoittanut. On ihan selvää, että se tutkii valikoimaa, joka on enemmän kiinnostunut ja jolla on aikaa. Kyllä minäkin pidän matkustamisesta, ja minulla on jatkuvasti haaveissa joku kohde. Mies on enempi ”joojoo” tässä suhteessa. Pitäisin silti epämukavana tilannetta, missä minä bookkaan ja suunnittelen yksikseni matkan, ja sanon miehelle että ensi viikolla muuten mennään Berliiniin. Haluan kuitenkin kuulla hänen odotuksiaan kohteelta, mitä hän haluaisi tehdä ja nähdä, minkälaisen hotellin hän haluaisi. Haluaisin, että matka on meidän yhteinen projekti vaikka vetovastuu olisikin minulla.

Vierailija kirjoitti:

Makuuhuoneen optimilämpötila tosiaan on 18C. Mikäli sinulla on kylmä niin kannattaa hommata paksumpi peitto, sillä raikas ilma takaa paremman unenlaadun. Tunkkaisessa ilmassa uni ei ole yhtä syvää ja palauttavaa.

Minulla on työpiste makkarissa ja todellakin tarvitsen enemmän kuin 18 astetta päivän ajaksi. t. Ohis

Kuulostaapa muuten ihan todella ärsyttävältä.

Rakastaa haluaa yleensä ilahduttaa ja toivoo että hänellä on kaikki hyvin.

Aloin just miettimään että oma kumppani sanoo melkeen kaikkeen kyllä. Jos ehdotan jotain yhteistä kivaa tekemistä. Jos joutuu kieltäytymään siihen on joku hyvä syy kuten kalenteri buukattu täyteen mutta sitten etsitään ratkaisu. Jos ehdotan kumppanille voidaanko mennä tapahtumaan x, syödäänkö tänään pitsaa lounaaksi, voitko ojentaa minulle vesilasin tai hieroa hartioita niin yleensä vastaus on kyllä.

Sulla taitaa olla mun exä :D  Ihan järjetön vastarannan kiiski ja mielensäpahoittaja ja kaikki piti aina mennä hänen mielensä mukaan (vaikka muuta väitti). Tähän yhdistettynä päättämättömyys, saamattomuus ja itsepäisyys niin lopputulemana mitään ei koskaan saanut tehtyä. Laskut maksoi aina myöhässä ja joku lääkäriajan varaaminen on niin monen vuoden prosessi, että tekemättä jäi.

Sitten alkoi keski-ikä ja kun olin monta vuotta kävellyt varpaillani varomasta häntä suututtamasta, niin tästä alkoi alamäki. En jaksanut enää mielistellä ja sivuuttaa omia tarpeitani. Tästäkös eksä hermostui ja alkoi joka viikonloppuinen kaljan kittaaminen. Viimein yritti pahoinpidellä minut, jolloin vihelsin pelin poikki.

Sanoisin, että jätä se sika. Ei tule muuttumaan.

Missään ei ole ihminen niin yksinäinen kuin huonossa parisuhteessa. Kun on rehellisesti yksin, niin saa mennä ja tehdä niin kuin itse haluaa, parisuhteessa kun niin tekee, niin aina kuitenkin huolehtii sen toisen ajatuksista ja saa harmistuneena kysellä ensin mukaan. Ja sitten siitä yksin tekemisestäkin tulee vähän niin kuin joku demonstraatio tai protesti että ”katsos nyt.” Tämän olen huomannut. Usein oma sinkkuus harmittaa ja olen kade kun pariutuneilla tutuilla on aina automaattisesti seuraa, yksin matkustaminen jne on aina kalliimpaa. Mutta, monet ovat myös sen vankeja: jos kumppani ei halua tehdä jotakin, niin itselläkin jää tekemättä. Pahimmassa tapauksessa menee puolet elämästä ohi tällaisessa suhteessa. Tätä näen ihan lähipiirissä. Kyllä kannattaa etsiä tilalle jees-mies tai sitten olla itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vonkaa seuraavan kerran sanot ei.

Sitten mies voikin lähteä thaihierontaan. Sieltä voi saada happy endingin :)

Entä jos aloittaja on itse thaimaalainen?

Anna miehen hankkia kullankaivaja, niin löydät miehen, joka kohtelee sinua hyvin. Jotkut miehet ovat vain sikoja ja ansaitsevat naisia, jotka käyttävät niitä. Etsi itsellesi hyvä elämä.

Tätä ketjua  kun lukee, niin ihan tulee paha olo mihin kaikkeen sitä ihminen (nainen) suostuu. Jos tilanne olisi toisin päin, niin minkähänlaisia neuvoja mies saisi?

Niin kuin tuossa edellä joku sanoikin, menee hyvä elämä ihan hukkaan tuollaisen ei-miehen kanssa. Mistähän tuollainen käytösmalli kumpuaa?

Minä vastaan kaikkeen ensin tomerasti "ei" ja käyn vasta sitten tuumailemaan, mitä mieltä olen ehdotuksesta. Minulta on mennyt paljon kaikkea sivu suun, kun vastapuoli ei ole toista kertaa kysynyt samaa asiaa vaan hyväksynyt kieltäytymiseni nikottelematta.

Suhteen alkuaikoina ex pyysi minua aveciksi työpaikkansa teatteri-illalliselle ja oli melkoinen kolaus, kun olin erikseen hankkinut vaatteetkin tilaisuuteen ja kävi ilmi, että mies oli ilmoittanut pomolle menevänsä yksin.

Nykyinen mies tietää jo, miten toimin, ja olen myös itse koettanut hieman lieventää sitä välitöntä, tunnepitoita ei:tä reaktiona mihin tahansa.

Aika paha asennevamma on miehellä, jos kumppanin toiveiden kuuntelu on jotain nöyristelyä. Jos tuota on jatkunut suhteenne alusta saakka (olet antanut hänen määrätä kaikesta), ei hän todennäköisesti tule sopeutumaan valta-asetelman muutokseen. Tai näkemään parisuhdetta jonkun muun linssin läpi. On muuten tosi häiriintynyttä nähdä se yhteinen elämä jonain ihmeen valtataisteluna.

Jos on tuollainen käsitys parisuhteesta ja noin kova tarve alistaa toista, niin ei se pariterapia tee hänestä huomaavaisempaa kumppania. Sama kun heittäisi rahat vessanpönttöön. Varsinkaan jos kehtaa vielä väittää sinua siksi hankalaksi tyypiksi vain siksi, että kehtaat olla eri mieltä ja tuoda tarpeesi esille.

Muistutan sinua ap, että omaat aivan samanlaisen ihmisarvon ja tarpeesi ovat aivan yhtä tärkeitä, kuin miehesi. Älä anna kenenkään väittää muuta, pidä puolesi ja vaadi arvoistasi käytöstä. Jos sitä ei tule, on parempi olla yksin. Ei pidä loputtomiin odottaa, josko toinen lopulta muuttuisi mukavammaksi ihmiseksi, niin käy todella harvoin ja vain siinä tapauksessa, että tämä henkilö itse suostuu näkemään vikoja käytöksessään. Näinhän ei ole miehesi kohdalla, jonka mielestä vain sinä olet hankala. Odottaessa elämä valuu hukkaan ja ihminen kutistuu kutistumistaan, hukaten viimeisenkin omanarvontuntonsa.

Ota oma tilasi. Tämä on sinun elämäsi. Aiotko tosissaan antaa jonkun muun kertoa kuinka sitä eletään? Milloin sinua palelee, mitä syöt tai teet? En suostuisi moiseen hetkeksikään. Pelkkä ajatus siitä, että minut ja tunteeni yritettäisiin syrjäyttää noin hölmöillä perusteilla, saa näkemään punaista. Etkä ole hullu, jos olet vihainen. Sinulla on oikeus siihenkin. Tuollainen paska nillitys jostain googlesta ja sen käyttäminen sinun mitätöimiseesi nyt saisi kenen tahansa raivon partaalle. Älä mitätöi itseäsi hyvä ihminen!

Minusta tuollainen käytös kertoo ihmisestä kaiken oleellisen. Vaikka hän muuttaisikin käytöstään hetkellisesti, ei se todennäköisesti muuta tuota perusluonnetta miksikään. En ymmärrä miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tuollaista ihmistä elämäänsä?

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua  kun lukee, niin ihan tulee paha olo mihin kaikkeen sitä ihminen (nainen) suostuu. Jos tilanne olisi toisin päin, niin minkähänlaisia neuvoja mies saisi?

Niin kuin tuossa edellä joku sanoikin, menee hyvä elämä ihan hukkaan tuollaisen ei-miehen kanssa. Mistähän tuollainen käytösmalli kumpuaa?

Ihan samat fiilikset tuli itselläkin. Surettaa mihin naiset alistuvat. Itsekin olen sinkku ja se välillä harmittaa, mutta eipähän tarvitse kestää mitäön narskua, joka on nimittelemässä hulluksi, jos minua paleltaa tai pilaamassa lomiani määräilynhalullaan. Jos ei päätöksiä voi tehdä yhdessä ja molemmat osapuolet huomioiden, niin mitä tarkoitusta se suhde teillä palvelee? Ehkä sinkkuna onkin ihan kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä vastaan kaikkeen ensin tomerasti "ei" ja käyn vasta sitten tuumailemaan, mitä mieltä olen ehdotuksesta. Minulta on mennyt paljon kaikkea sivu suun, kun vastapuoli ei ole toista kertaa kysynyt samaa asiaa vaan hyväksynyt kieltäytymiseni nikottelematta.

Suhteen alkuaikoina ex pyysi minua aveciksi työpaikkansa teatteri-illalliselle ja oli melkoinen kolaus, kun olin erikseen hankkinut vaatteetkin tilaisuuteen ja kävi ilmi, että mies oli ilmoittanut pomolle menevänsä yksin.

Nykyinen mies tietää jo, miten toimin, ja olen myös itse koettanut hieman lieventää sitä välitöntä, tunnepitoita ei:tä reaktiona mihin tahansa.

Osaatko kuvata yhtään, miksi toimit näin? Kuulostaa aika raskaalta, sorry. On toki ihan Ok sanoa vaikka että haluaa miettiä hetken, mutta ideoiden tyrmääminen saman tien on aika kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vastaan kaikkeen ensin tomerasti "ei" ja käyn vasta sitten tuumailemaan, mitä mieltä olen ehdotuksesta. Minulta on mennyt paljon kaikkea sivu suun, kun vastapuoli ei ole toista kertaa kysynyt samaa asiaa vaan hyväksynyt kieltäytymiseni nikottelematta.

Suhteen alkuaikoina ex pyysi minua aveciksi työpaikkansa teatteri-illalliselle ja oli melkoinen kolaus, kun olin erikseen hankkinut vaatteetkin tilaisuuteen ja kävi ilmi, että mies oli ilmoittanut pomolle menevänsä yksin.

Nykyinen mies tietää jo, miten toimin, ja olen myös itse koettanut hieman lieventää sitä välitöntä, tunnepitoita ei:tä reaktiona mihin tahansa.

Osaatko kuvata yhtään, miksi toimit näin? Kuulostaa aika raskaalta, sorry. On toki ihan Ok sanoa vaikka että haluaa miettiä hetken, mutta ideoiden tyrmääminen saman tien on aika kamalaa.

Olen aika turvallisuuden kaipuinen. Pidän siitä, etteivät asiat muutu mihinkään ja rutiinit rullaavat päivästä toiseen. Kai siis aidosti järkytyn, kun minulle ehdotetaan jotakin poikkeuksellista.

Toisaalta, en myöskään halua tuottaa toiselle pettymystä. Tuntuu ajatuksena ikävältä myös se, että antaisin toisen ymmärtää, että mennään vaan, ja sitten tulisinkin toisiin aatoksiin.

Joku on naimisissa Consuelan kanssa.