Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun puoliso sanoo kaikkeen ei?
Toivoisin kokemuksia tai rakentavia kommentteja. Viime vuodet puolisoni kanssa ovat olleet yhtä kiviseen vetämistä, hänellä on toki oma työ, omat harrastukset ja oma elämä kuten minullakin mutta yhteiset asiat käyvät yhä vähemmälle. Olen huomannut, että hän sanoo ei käytännössä kaikkiin ehdotuksiini ja tunnen kutistuvani yhä pienemmäksi ja mitättömämmäksi kodissani. Kyseessä siis lähinnä arkiset asiat, astiastot, siivoukset, loman vietto, makuuhuoneen lämpötila. Kaikki ehdotukseni ovat epämiellyttäviä ja vääriä, jos alan puolustautumaan niin hän lopettaa väittelyn jollakin järkevällä faktalla, mitä etsii netistä. Tyyliin: ei sulla voi olla kylmä, koska Googlen mukaan makuuhuoneen optimilämpötila on 18 astetta eikä mullakaan ole yhtään kylmä. En tiedä, miten asian voisi edes ottaa puheeksi. Omasta mielestään hän on hyvin mukava ja joustava puoliso, eikä ymmärrä yhtään mistä puhun.
Kommentit (456)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Eli kumppani väkertää vastaan jostain "periaatteesta"?
Tässä on tyypillä kyseessä tunnelukko, joka vaatii työstämistä, joka vaatii ongelman myöntämistä ja paljon duunia = ei tule muuttumaan, ei vaikka päin seinää juoksisit ja mitä tekisit.
Pomottaa sinua siksi että haluaa olla kaikessa niskan päällä ja määrätä, ettei koe näin itseään jotenkin alistetuksi.
On ihan normaalia sopia yhdessä asioista parisuhteessa, jos joku aivan tieten tahtoen heittää tässä kapuloita rattaisiin, kun kokee sen jonain määräilynä niin älä jää tuollaiseen pelinappulaksi.
Sehän sä nyt tossa olet, ei tolla oo mitään tekemistä sun tai teidän suhteen kanssa. Tämän henkilön oma päänsisäinen dilemma.Tee testi, ehdota esimerkiksi että alatte käyttää aina kaupassa kestokasseja (tai jotain vastaavaa), esitä oma näkemyksesi johonkin suht pieneen juttuun ja katso alkaako vänkääminen. Jos alkaa niin tuo ei tule loppumaan koskaan.
Ja sinä joka kirjoitit, että pehmustat aivan normaaleja asioita aikuiselle ihmiselle ja saat vastaukseksi jotain ärinää pikkujutuista, miten ihmeessä viitsit? Arvosta nyt itseäsi vähän äläkä selittele tuota törkeyttä jollain stressillä. Menkööt ukko pihalle potkimaan puita jos kerran noin stressityttää että täytyy syöstä viattoman kumppaninsa niskaan. Aivan stnan raskasta varoa sitä mistä nyt seuraavaksi tyyppi kimahtaa.
Ja joo, kokemusta löytyy ja edelleen pistää vihaksi. Tuollaisten kanssa ehkä tulee toimeen jos teet tasan just heidän mielen mukaan, oot samaa mieltä kaikesta ja varot mitä sanot. Mulle ei enää kävis.
Olen asioiden pehmustaja. Kyllä mä nyt vaan jaksan :D Mulla on oikein kiva mies ja kiva elämä, voin nauraa välillä vedet silmissä noille miehen vänkäämisille (jopa päin naamaa siis, ja huumori nyt ylipäänsä on hyvä keino käsitellä monet asiat) ja välillä halata ja rutata. Mä ymmärrän että monet suhteet kaatuu tämän tai minkä vaan ongelman takia, mutta ei se oo meillä edes lähellä.
Sitä kun päättää rakastaa ja haluaa toiselle parasta niin kaikenlaiset epätäydellisyydet menettää merkitystään.
Tietty mulla ois eri ääni kellossa jos tää oikeasti ärsytyäisi tai loukkaisi mua. Mutta ei ärsytä ja loukkaa.Jestas sentään. Miksi se ei ärsytä ja loukkaa ja on ihan ok sulle, kun toi on väärin?
Ei se ole mitään "epätäydellisyyttä", että toinen tiedostaen mitä tekee purkaa huonoa tuultaan sinuun. Sun ei tarvitse "take his shit". Eihän toi ole edes mikään ongelma, jota miehesi edes yrittäisi ratkoa, vaan kunhan syytää sun päälle pahaa mieltään kun tietää että sä kuuntelet mitä vaan, kun oot "päättänyt rakastaa". Se ei riitä että sä päätät rakastaa, kun se ei selkeesti riitä. Ei se miehesi noin sua kohtaan muuten käyttäytyis.
Ei ole tarkotus provota ja olla hankala, mutta uskon että ihan oikeesti sulla ei voi olla hyvä olla tossa suhteessa. Eihän nyt kenestäkään toisen jatkuva tuittuilu ja inhottava puhetapa voi olla niin hauskaa että oikein vedet silmissä naurattaa.. ja että huumori auttaa? En oo ikinä kuullu mitään yhtä typerää. Eihän toi ole sellanen asia, jota tarttis huumorilla purkaa.
Vähän vaikuttaa että "pehmustat" on siis sitä että oot kokoajan varuillas ettei miehes räjähdä sulle jostain mitättömästä asiasta. Voi olla, että välillä on kivaa tai jotain muita syitä pysyä suhteessa mutta kukaan ei jaksa elää noin vaikka miten päättäs rakastaa.
Ja jos aattelit tulla sanomaan etten tiedä miten ihana miehes on ja kuin kivaa teil on, niin älä vaivaudu.
Ihmissuhteissa on oltava rajat miten saa kohdella ja miten ei. Kyllä sä oot ansainnu ihan sellasenkin kivan miehen joka ei kuuna päivänä tahallaan ärjymällä sun mieltäsi tahdo pahoittaa. Tai ketä kiinnostaa miltä susta tuntuu. Jos tän olis joku mulle kertonut joskus, niin paljolta vaivalta olis säästyttyVielä semmonen tiivistys että olette parisuhteessa tasavertaiset ja samanlaiset kumppanit. Ei niin, että oot joku stressinpurun sylkykuppi jota saa kohdella just niinku huvittaa ja sinä päätät rakastaa ja olla et onpa hauska mies...
Ääh, ei huolta, ei tartte huolestua turhaan. Ainahan keskustelupalstalla asiat tiivistyy ja yksinkertaistuu, hyvin yksipuolisen kuvan saa mistä vain.
Esimerkiksi kirjoitat etteikö mun mies koettaisi ratkaista tätä ongelmaa, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Se on nyt vain sun oletus, koska mun on mahdotonta kuvata täydellisesti joka asiaa tälläsessä lyhyessä tekstissä.
Nimenomaan siksihän mä en tästä loukkaannu ja ärsyynny kun en suostu sylkykupiksi tai jotenkin alempaan asiaan. Mä kyllä ymmärrän miestä ja tuen häntä, mutta selkeissä rajoissa. Rajojen ylittyessä mun reaktio on lähinnä nauru, ohitus tai "jaa jaa".
Tämä suhde tekee mulle ihan hyvää, tässä on jo yli 20 vuotta yhdessä soudettu ja nähty monen monta vaihetta. Hankalahan hän on, ainakin nyt, mutta MITÄ SITTEN, miksi ihmeessä sen pitäisi tarkoittaa että heitän hyvästit? Totta kai se on ikävää, että hänellä ja monella ei ole riittävät vuorovaikutustaidot joissain tilanteissa, ei ole kovin kehittynyt tunteidenhallinta tms. Se nyt ei vaan ole meidän kohdalla niin iso juttu, että pitäis erota. Ajatuskin on mulle absurdi. On niin paljon hyviä puolia ja puolisoni yrittää 110%. Ja minä autan esim pehmittämällä viestejä. Kun toinen ei osaa monimutkaista vuorovaikutusta niin minä teen siitä niissä tilanteissa hänelle helppoa.
Hän työstää asioita, tietyt suuret stressin aiheuttajat on nyt läsnä ja niitä ei saada heti poistettua. Aikanaan kyllä.Kiitos kun mietit minua, on mukava ja empaattinen merkki ihmisessä, että muiden elämä herättää tunteita. Mutta juuri tähän suhteeseen ei tartte laittaa liikaa ajatusenergiaa, kun mulla ainakin on oikein mukavaa ollut nämä vuosikymmenet, vaikka välillä on ollut kivikkoista.
Ehkä mun pitäs pehmittää myös ulospäin välillä näitä juttuja... olen hyvin rehellinen yleensä siitä jos puliso on pälli. Toisaalta kehun ja suitsutan häntä elämässäni huomattavasti enemmän. Vaan tässä ketjussapa ei niistä positiivisista puhuttu niin jaan vain omaa kokemusta siitä millasta se tosiaan voi olla kun toinen ei vaan kestä ja torppaa kaiken.
No älä nyt viitsi mitään "muiden elämä herättää tunteita" että tässä nyt jotenkin siitä olisi kysymys :D
Tässä ollaan aivan perusasioiden äärellä siitä, miten toista kuuluu kohdella. On ihan perusolettamus käyttäytyä omaa puolisoaan kohtaan kauniisti.Mitä hittoa sinä tuollaista ymmärrät ja pehmittelet? Mitä järkeä. Annat itseäsi kohdeltavan huonosti, ei tuollaista tarvitse sietää ja painaa villaisella.
Ei kyllä kuulosta siltä että mies yrittää 110% tai yrittäisi ratkaista ongelmaa.Ja voithan sanoa, että teen olettamuksia asiasta mistä en mitään tiedä. Sen tiedän mitä olet kertonut. Toista kuuluu suhteessa kunnioittaa ja arvostaa ja se ei toteudu tuossa.
Jos mulle joku puhuis rumasti kirosanojen sävyttämänä en varmasti sanoisi "jaajaa" vaan että "tuossa on ovi"
Arvostakaa itseänne!No olen eri mieltä. Mies rakastaa ja kunnioittaa, mahdollistaa unelmiani, kannustaa, tsemppaa, auttaa, tukee ja laadilaadilaalässynlää, kaikkea sitä mitä suhteessa odottaa. Ja sit se myös käyttäytyy huonosti välillä ja on aivan taukki, mutta mulla on aika tiukat rajat mitä/miten otan vastaan. Ei siitä tarvitse tehdä sen suurempaa ongelmaa, varsinkin kun näkee toisen työstävän asiaa. Se sanoo "ei ei ei", tai jopa "ei hel vetis sä" ja mä näen mitä siellä on taustalla. Oishan se kiva jos toinen osais aina käyttäytyä hienosti, mutta kun ei osaa. Ja sit se osaa kun asian esittää rauhallisesti, antaa aikaa ja ei ota kierroksia. En ole samassa tilanteessa kuin ap siinä, että tuntisin itseni pieneksi tai sivuutetuksi, vain siinä että mun puolison ensireaktio tähän maailmaan on "ei".
Ja kysyt "mitä järkeä". No mitä järkeä on yhtään missään koskaan. Mulla on hyvä elämä, paljon naurua ja onnea ja kyllä, tietyllä tavalla (ja selkeästi ulkopuolisen stressin takia, kuten oon kertonut) hankala kumppani. Se ei osaa, se ei jaksa. Voi verrata vaikka masentuneen kanssa elämiseen. Mä en ole jaksamisen rajoilla, mun ei tee edes tiukkaa rakastaa ja halata, tukea ja ymmärtää. Uskon myös ettei tässä tartte liikaa pingottaa, kun tilanne tuskin on pysyvä. Mut "mitä järkeä"? Arvostan pitkää suhdetta, naurua, yhteistä puuhaa, arkea, ihailen puolisossa useita piirteitä, haluan rakentaa yhteistä elämää. Sellasta järkeä nyt ainakin.En oikein osaa muuten asiaa ilmaista, ei tarvitse liikaa analysoida ruudun takaa, varsinkin kun ketjussa puhuttiin tuosta hyvin negatiivisesta ei-piirteestä, jolloin se tietty korostuu ja joku luulee että se on se yks ja ainoo asia, mikä arkea värittää.
Eikä nyt ainakaan kannata hermostua mulle, tää on kuitenkin mun arki ja elämä ja mä en näe tarvetta tätä muuttaa ainakaan niin etta eroaisin, edelleen absurdi ajatus. Hyvä tyyppi ja tiedostaa vikansa, eiköhän tää tästä.Ei olisi varmaan pitänyt edes kertoa omasta ei-miehestä, kun ketjussa puhutaan narsisteista ja manipuloijista ja ties mitä... ei nyt oikein istu tähän mun tilanne.
Sen vaan edelleen sanon et stressi tappaa ihmisiä ja parisuhteita.
Kuulostat ihanalta ja fiksulta ihmiseltä, puolisosi on onnekas. Kaikkea hyvää teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Eli kumppani väkertää vastaan jostain "periaatteesta"?
Tässä on tyypillä kyseessä tunnelukko, joka vaatii työstämistä, joka vaatii ongelman myöntämistä ja paljon duunia = ei tule muuttumaan, ei vaikka päin seinää juoksisit ja mitä tekisit.
Pomottaa sinua siksi että haluaa olla kaikessa niskan päällä ja määrätä, ettei koe näin itseään jotenkin alistetuksi.
On ihan normaalia sopia yhdessä asioista parisuhteessa, jos joku aivan tieten tahtoen heittää tässä kapuloita rattaisiin, kun kokee sen jonain määräilynä niin älä jää tuollaiseen pelinappulaksi.
Sehän sä nyt tossa olet, ei tolla oo mitään tekemistä sun tai teidän suhteen kanssa. Tämän henkilön oma päänsisäinen dilemma.Tee testi, ehdota esimerkiksi että alatte käyttää aina kaupassa kestokasseja (tai jotain vastaavaa), esitä oma näkemyksesi johonkin suht pieneen juttuun ja katso alkaako vänkääminen. Jos alkaa niin tuo ei tule loppumaan koskaan.
Ja sinä joka kirjoitit, että pehmustat aivan normaaleja asioita aikuiselle ihmiselle ja saat vastaukseksi jotain ärinää pikkujutuista, miten ihmeessä viitsit? Arvosta nyt itseäsi vähän äläkä selittele tuota törkeyttä jollain stressillä. Menkööt ukko pihalle potkimaan puita jos kerran noin stressityttää että täytyy syöstä viattoman kumppaninsa niskaan. Aivan stnan raskasta varoa sitä mistä nyt seuraavaksi tyyppi kimahtaa.
Ja joo, kokemusta löytyy ja edelleen pistää vihaksi. Tuollaisten kanssa ehkä tulee toimeen jos teet tasan just heidän mielen mukaan, oot samaa mieltä kaikesta ja varot mitä sanot. Mulle ei enää kävis.
Olen asioiden pehmustaja. Kyllä mä nyt vaan jaksan :D Mulla on oikein kiva mies ja kiva elämä, voin nauraa välillä vedet silmissä noille miehen vänkäämisille (jopa päin naamaa siis, ja huumori nyt ylipäänsä on hyvä keino käsitellä monet asiat) ja välillä halata ja rutata. Mä ymmärrän että monet suhteet kaatuu tämän tai minkä vaan ongelman takia, mutta ei se oo meillä edes lähellä.
Sitä kun päättää rakastaa ja haluaa toiselle parasta niin kaikenlaiset epätäydellisyydet menettää merkitystään.
Tietty mulla ois eri ääni kellossa jos tää oikeasti ärsytyäisi tai loukkaisi mua. Mutta ei ärsytä ja loukkaa.Jestas sentään. Miksi se ei ärsytä ja loukkaa ja on ihan ok sulle, kun toi on väärin?
Ei se ole mitään "epätäydellisyyttä", että toinen tiedostaen mitä tekee purkaa huonoa tuultaan sinuun. Sun ei tarvitse "take his shit". Eihän toi ole edes mikään ongelma, jota miehesi edes yrittäisi ratkoa, vaan kunhan syytää sun päälle pahaa mieltään kun tietää että sä kuuntelet mitä vaan, kun oot "päättänyt rakastaa". Se ei riitä että sä päätät rakastaa, kun se ei selkeesti riitä. Ei se miehesi noin sua kohtaan muuten käyttäytyis.
Ei ole tarkotus provota ja olla hankala, mutta uskon että ihan oikeesti sulla ei voi olla hyvä olla tossa suhteessa. Eihän nyt kenestäkään toisen jatkuva tuittuilu ja inhottava puhetapa voi olla niin hauskaa että oikein vedet silmissä naurattaa.. ja että huumori auttaa? En oo ikinä kuullu mitään yhtä typerää. Eihän toi ole sellanen asia, jota tarttis huumorilla purkaa.
Vähän vaikuttaa että "pehmustat" on siis sitä että oot kokoajan varuillas ettei miehes räjähdä sulle jostain mitättömästä asiasta. Voi olla, että välillä on kivaa tai jotain muita syitä pysyä suhteessa mutta kukaan ei jaksa elää noin vaikka miten päättäs rakastaa.
Ja jos aattelit tulla sanomaan etten tiedä miten ihana miehes on ja kuin kivaa teil on, niin älä vaivaudu.
Ihmissuhteissa on oltava rajat miten saa kohdella ja miten ei. Kyllä sä oot ansainnu ihan sellasenkin kivan miehen joka ei kuuna päivänä tahallaan ärjymällä sun mieltäsi tahdo pahoittaa. Tai ketä kiinnostaa miltä susta tuntuu. Jos tän olis joku mulle kertonut joskus, niin paljolta vaivalta olis säästyttyVielä semmonen tiivistys että olette parisuhteessa tasavertaiset ja samanlaiset kumppanit. Ei niin, että oot joku stressinpurun sylkykuppi jota saa kohdella just niinku huvittaa ja sinä päätät rakastaa ja olla et onpa hauska mies...
Ääh, ei huolta, ei tartte huolestua turhaan. Ainahan keskustelupalstalla asiat tiivistyy ja yksinkertaistuu, hyvin yksipuolisen kuvan saa mistä vain.
Esimerkiksi kirjoitat etteikö mun mies koettaisi ratkaista tätä ongelmaa, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Se on nyt vain sun oletus, koska mun on mahdotonta kuvata täydellisesti joka asiaa tälläsessä lyhyessä tekstissä.
Nimenomaan siksihän mä en tästä loukkaannu ja ärsyynny kun en suostu sylkykupiksi tai jotenkin alempaan asiaan. Mä kyllä ymmärrän miestä ja tuen häntä, mutta selkeissä rajoissa. Rajojen ylittyessä mun reaktio on lähinnä nauru, ohitus tai "jaa jaa".
Tämä suhde tekee mulle ihan hyvää, tässä on jo yli 20 vuotta yhdessä soudettu ja nähty monen monta vaihetta. Hankalahan hän on, ainakin nyt, mutta MITÄ SITTEN, miksi ihmeessä sen pitäisi tarkoittaa että heitän hyvästit? Totta kai se on ikävää, että hänellä ja monella ei ole riittävät vuorovaikutustaidot joissain tilanteissa, ei ole kovin kehittynyt tunteidenhallinta tms. Se nyt ei vaan ole meidän kohdalla niin iso juttu, että pitäis erota. Ajatuskin on mulle absurdi. On niin paljon hyviä puolia ja puolisoni yrittää 110%. Ja minä autan esim pehmittämällä viestejä. Kun toinen ei osaa monimutkaista vuorovaikutusta niin minä teen siitä niissä tilanteissa hänelle helppoa.
Hän työstää asioita, tietyt suuret stressin aiheuttajat on nyt läsnä ja niitä ei saada heti poistettua. Aikanaan kyllä.Kiitos kun mietit minua, on mukava ja empaattinen merkki ihmisessä, että muiden elämä herättää tunteita. Mutta juuri tähän suhteeseen ei tartte laittaa liikaa ajatusenergiaa, kun mulla ainakin on oikein mukavaa ollut nämä vuosikymmenet, vaikka välillä on ollut kivikkoista.
Ehkä mun pitäs pehmittää myös ulospäin välillä näitä juttuja... olen hyvin rehellinen yleensä siitä jos puliso on pälli. Toisaalta kehun ja suitsutan häntä elämässäni huomattavasti enemmän. Vaan tässä ketjussapa ei niistä positiivisista puhuttu niin jaan vain omaa kokemusta siitä millasta se tosiaan voi olla kun toinen ei vaan kestä ja torppaa kaiken.
No älä nyt viitsi mitään "muiden elämä herättää tunteita" että tässä nyt jotenkin siitä olisi kysymys :D
Tässä ollaan aivan perusasioiden äärellä siitä, miten toista kuuluu kohdella. On ihan perusolettamus käyttäytyä omaa puolisoaan kohtaan kauniisti.Mitä hittoa sinä tuollaista ymmärrät ja pehmittelet? Mitä järkeä. Annat itseäsi kohdeltavan huonosti, ei tuollaista tarvitse sietää ja painaa villaisella.
Ei kyllä kuulosta siltä että mies yrittää 110% tai yrittäisi ratkaista ongelmaa.Ja voithan sanoa, että teen olettamuksia asiasta mistä en mitään tiedä. Sen tiedän mitä olet kertonut. Toista kuuluu suhteessa kunnioittaa ja arvostaa ja se ei toteudu tuossa.
Jos mulle joku puhuis rumasti kirosanojen sävyttämänä en varmasti sanoisi "jaajaa" vaan että "tuossa on ovi"
Arvostakaa itseänne!No olen eri mieltä. Mies rakastaa ja kunnioittaa, mahdollistaa unelmiani, kannustaa, tsemppaa, auttaa, tukee ja laadilaadilaalässynlää, kaikkea sitä mitä suhteessa odottaa. Ja sit se myös käyttäytyy huonosti välillä ja on aivan taukki, mutta mulla on aika tiukat rajat mitä/miten otan vastaan. Ei siitä tarvitse tehdä sen suurempaa ongelmaa, varsinkin kun näkee toisen työstävän asiaa. Se sanoo "ei ei ei", tai jopa "ei hel vetis sä" ja mä näen mitä siellä on taustalla. Oishan se kiva jos toinen osais aina käyttäytyä hienosti, mutta kun ei osaa. Ja sit se osaa kun asian esittää rauhallisesti, antaa aikaa ja ei ota kierroksia. En ole samassa tilanteessa kuin ap siinä, että tuntisin itseni pieneksi tai sivuutetuksi, vain siinä että mun puolison ensireaktio tähän maailmaan on "ei".
Ja kysyt "mitä järkeä". No mitä järkeä on yhtään missään koskaan. Mulla on hyvä elämä, paljon naurua ja onnea ja kyllä, tietyllä tavalla (ja selkeästi ulkopuolisen stressin takia, kuten oon kertonut) hankala kumppani. Se ei osaa, se ei jaksa. Voi verrata vaikka masentuneen kanssa elämiseen. Mä en ole jaksamisen rajoilla, mun ei tee edes tiukkaa rakastaa ja halata, tukea ja ymmärtää. Uskon myös ettei tässä tartte liikaa pingottaa, kun tilanne tuskin on pysyvä. Mut "mitä järkeä"? Arvostan pitkää suhdetta, naurua, yhteistä puuhaa, arkea, ihailen puolisossa useita piirteitä, haluan rakentaa yhteistä elämää. Sellasta järkeä nyt ainakin.En oikein osaa muuten asiaa ilmaista, ei tarvitse liikaa analysoida ruudun takaa, varsinkin kun ketjussa puhuttiin tuosta hyvin negatiivisesta ei-piirteestä, jolloin se tietty korostuu ja joku luulee että se on se yks ja ainoo asia, mikä arkea värittää.
Eikä nyt ainakaan kannata hermostua mulle, tää on kuitenkin mun arki ja elämä ja mä en näe tarvetta tätä muuttaa ainakaan niin etta eroaisin, edelleen absurdi ajatus. Hyvä tyyppi ja tiedostaa vikansa, eiköhän tää tästä.Ei olisi varmaan pitänyt edes kertoa omasta ei-miehestä, kun ketjussa puhutaan narsisteista ja manipuloijista ja ties mitä... ei nyt oikein istu tähän mun tilanne.
Sen vaan edelleen sanon et stressi tappaa ihmisiä ja parisuhteita.Kuulostat ihanalta ja fiksulta ihmiseltä, puolisosi on onnekas. Kaikkea hyvää teille!
Naiset kyllä sietää mitä vaan.
Kaikki, minkä tekee toiselle, tekee myös suhteelle.
Ja sen suosittelen sanomaan myös puolisolle. Mieluiten ehkä sen terapeutin kuullen. Kertomaan siis, että aina kun hän sanoo "ei" sinulle, hän sanoo "ei" myös teidän suhteelle. Ihmiset sanoo täällä, että tee itseksesi, ja se on ihan totta sekin, mutta ihmiset on parisuhteessa siksi, että heillä olisi kumppani. Miten hän toimii sun kumppanina, jos vastaus kaikkeen on ei? "Ei" on vahva ase – toisen pyynnön, halun tai tai tarpeen kielto. Hänen pitää alkaa ymmärtää ja kuulla omat einsä, ja puntaroimaan, mitä se merkitsee toiselle.
En usko, että hän tajuaa omaa ei:n käyttöään. Hän todennäköisesti kokee omat sisäiset, koskaan artikuloimattomat "kyllänsä" riittäväksi. Jos pitäisi arvata, niin teillä on käynyt niin, että hän on tai on tullut sokeaksi tekemällesi (sosiaaliselle) metatyölle. Todennäköisesti hän myös ulkoistaa sulle sellaista eitä, minkä kuuluisi päätyä esim. pomolle tai suvulle. Ehkä hän myös kokee tekevänsä "sinulle" asioita, joita hän itse asiassa tekee omalle mielikuvalleen siitä, millainen puolison tai hänen kaltaisensa tyypin pitää olla. Ja hän saattaa liittää ne vaatimukset sinuun. Hän siis saattaa sanoa sinulle kyllä jatkuvasti vaatimuksille ja ehdotuksille, joita hän itse kuvittelee sinulle, ja kokea todella esittämäsi vaatimukset jonain ylimääräisenä ja vaativuutena – kun ei kerran edes saa kiitosta niistä sinulle tekemistään itse keksimistään asioista.
Ehdotan, että ehdotat puolisollesi henkilökohtaista terapiaa, jos hän on niin stressaantunut, ettei kykene sanomaan kuin ei, eikä kykene kantamaan sosiaalista vastuuta. Saattaisin myös alkaa toistaa ääneen hänen eitään. Tai ehkä, jos kyse olisi vaikkapa jonkun juhliin menemisestä, kysyisin häneltä, kuinka sitten osallistumme hänen merkkipäivänsä juhlistamiseen, ja hänen elämäänsä, ja osoitamme hänen olevan meille tärkeä, ellemme mene juhliin. Netistä kaivetuista "faktoista" voi kysyä ihan ei-retorisesti, miten tämä liittyy millään tavoin siihen, että minusta tuntuu x, ja jos suuttuu riittävästi, niin kysyä, että tapaako hän tietää, miltä hänestä tuntuu, sen perusteella, että joku muu netissä sanoo niin.
Mun mielestä on erittäin oleellista, että ilmaiset pahan mielesi, ja kokemasi kumppanuuden ja kuulluksi tulemisen puutteen. Voisi olla myös hyvä, jos vähän googlailisit metatyöstä, ja pohtisit sen jakautumista teillä. Varo käyttämästä itse puolisosi toimintaa tekosyynä mihinkään omiin tekemisiisi. Kieltäydy valehtelemasta tai kaunistelemasta asioita hänen puolestaan: ilmoita, että kerrot niissä toisen juhlissa, jonne joudut menemään yksin, että hän ei tullut, koska hän ei välittänyt tai häntä ei kiinnostanut – ellei hän tarjoa tilalle parempaa selitystä, jota kertoa. Mielestäni nimittäin ihan kuten alkoholistin puolison ei pitäisi tukea juomista valehtelemalla siitä, myöskään kieltäytymisnarkkarin puolison ei pitäisi sosiaalisesti mahdollistaa kieltäytymiskäytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo hankala tilanne ja voi kertoa monenlaisista ongelmista suhteessanne. Voi olla että tunnesiteenne on miehen puolelta kylmentynyt ja siksi hän alkaa olla välinpitämätön tarpeitasi ja toiveitasi kohtaan.
Mutta itse lähtisin vielä testaamaan että miten hän reagoi jos yrität selkeästi aina alustaa pyyntösi niin että kerrot miltä sinusta tuntuu. Ei siis että "täällä on kylmä" vaan "minua viluttaa ja tämä lämpötila tuntuu minusta kylmältä". Eli siis lähestyt asioita sen kautta mitä tuntemuksia ne sinussa aiheittavat eikä minään yleisenä totuutena siitä miten asiat ovat.
Mutta jos tämä ei johda mihinkään niin kyllä se kertoo aika huonoa siitä millaiset tulevaisuuden ennusteet suhteellanne on.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Eli kumppani väkertää vastaan jostain "periaatteesta"?
Tässä on tyypillä kyseessä tunnelukko, joka vaatii työstämistä, joka vaatii ongelman myöntämistä ja paljon duunia = ei tule muuttumaan, ei vaikka päin seinää juoksisit ja mitä tekisit.
Pomottaa sinua siksi että haluaa olla kaikessa niskan päällä ja määrätä, ettei koe näin itseään jotenkin alistetuksi.
On ihan normaalia sopia yhdessä asioista parisuhteessa, jos joku aivan tieten tahtoen heittää tässä kapuloita rattaisiin, kun kokee sen jonain määräilynä niin älä jää tuollaiseen pelinappulaksi.
Sehän sä nyt tossa olet, ei tolla oo mitään tekemistä sun tai teidän suhteen kanssa. Tämän henkilön oma päänsisäinen dilemma.Tee testi, ehdota esimerkiksi että alatte käyttää aina kaupassa kestokasseja (tai jotain vastaavaa), esitä oma näkemyksesi johonkin suht pieneen juttuun ja katso alkaako vänkääminen. Jos alkaa niin tuo ei tule loppumaan koskaan.
Ja sinä joka kirjoitit, että pehmustat aivan normaaleja asioita aikuiselle ihmiselle ja saat vastaukseksi jotain ärinää pikkujutuista, miten ihmeessä viitsit? Arvosta nyt itseäsi vähän äläkä selittele tuota törkeyttä jollain stressillä. Menkööt ukko pihalle potkimaan puita jos kerran noin stressityttää että täytyy syöstä viattoman kumppaninsa niskaan. Aivan stnan raskasta varoa sitä mistä nyt seuraavaksi tyyppi kimahtaa.
Ja joo, kokemusta löytyy ja edelleen pistää vihaksi. Tuollaisten kanssa ehkä tulee toimeen jos teet tasan just heidän mielen mukaan, oot samaa mieltä kaikesta ja varot mitä sanot. Mulle ei enää kävis.
Olen asioiden pehmustaja. Kyllä mä nyt vaan jaksan :D Mulla on oikein kiva mies ja kiva elämä, voin nauraa välillä vedet silmissä noille miehen vänkäämisille (jopa päin naamaa siis, ja huumori nyt ylipäänsä on hyvä keino käsitellä monet asiat) ja välillä halata ja rutata. Mä ymmärrän että monet suhteet kaatuu tämän tai minkä vaan ongelman takia, mutta ei se oo meillä edes lähellä.
Sitä kun päättää rakastaa ja haluaa toiselle parasta niin kaikenlaiset epätäydellisyydet menettää merkitystään.
Tietty mulla ois eri ääni kellossa jos tää oikeasti ärsytyäisi tai loukkaisi mua. Mutta ei ärsytä ja loukkaa.Jestas sentään. Miksi se ei ärsytä ja loukkaa ja on ihan ok sulle, kun toi on väärin?
Ei se ole mitään "epätäydellisyyttä", että toinen tiedostaen mitä tekee purkaa huonoa tuultaan sinuun. Sun ei tarvitse "take his shit". Eihän toi ole edes mikään ongelma, jota miehesi edes yrittäisi ratkoa, vaan kunhan syytää sun päälle pahaa mieltään kun tietää että sä kuuntelet mitä vaan, kun oot "päättänyt rakastaa". Se ei riitä että sä päätät rakastaa, kun se ei selkeesti riitä. Ei se miehesi noin sua kohtaan muuten käyttäytyis.
Ei ole tarkotus provota ja olla hankala, mutta uskon että ihan oikeesti sulla ei voi olla hyvä olla tossa suhteessa. Eihän nyt kenestäkään toisen jatkuva tuittuilu ja inhottava puhetapa voi olla niin hauskaa että oikein vedet silmissä naurattaa.. ja että huumori auttaa? En oo ikinä kuullu mitään yhtä typerää. Eihän toi ole sellanen asia, jota tarttis huumorilla purkaa.
Vähän vaikuttaa että "pehmustat" on siis sitä että oot kokoajan varuillas ettei miehes räjähdä sulle jostain mitättömästä asiasta. Voi olla, että välillä on kivaa tai jotain muita syitä pysyä suhteessa mutta kukaan ei jaksa elää noin vaikka miten päättäs rakastaa.
Ja jos aattelit tulla sanomaan etten tiedä miten ihana miehes on ja kuin kivaa teil on, niin älä vaivaudu.
Ihmissuhteissa on oltava rajat miten saa kohdella ja miten ei. Kyllä sä oot ansainnu ihan sellasenkin kivan miehen joka ei kuuna päivänä tahallaan ärjymällä sun mieltäsi tahdo pahoittaa. Tai ketä kiinnostaa miltä susta tuntuu. Jos tän olis joku mulle kertonut joskus, niin paljolta vaivalta olis säästyttyVielä semmonen tiivistys että olette parisuhteessa tasavertaiset ja samanlaiset kumppanit. Ei niin, että oot joku stressinpurun sylkykuppi jota saa kohdella just niinku huvittaa ja sinä päätät rakastaa ja olla et onpa hauska mies...
Ääh, ei huolta, ei tartte huolestua turhaan. Ainahan keskustelupalstalla asiat tiivistyy ja yksinkertaistuu, hyvin yksipuolisen kuvan saa mistä vain.
Esimerkiksi kirjoitat etteikö mun mies koettaisi ratkaista tätä ongelmaa, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Se on nyt vain sun oletus, koska mun on mahdotonta kuvata täydellisesti joka asiaa tälläsessä lyhyessä tekstissä.
Nimenomaan siksihän mä en tästä loukkaannu ja ärsyynny kun en suostu sylkykupiksi tai jotenkin alempaan asiaan. Mä kyllä ymmärrän miestä ja tuen häntä, mutta selkeissä rajoissa. Rajojen ylittyessä mun reaktio on lähinnä nauru, ohitus tai "jaa jaa".
Tämä suhde tekee mulle ihan hyvää, tässä on jo yli 20 vuotta yhdessä soudettu ja nähty monen monta vaihetta. Hankalahan hän on, ainakin nyt, mutta MITÄ SITTEN, miksi ihmeessä sen pitäisi tarkoittaa että heitän hyvästit? Totta kai se on ikävää, että hänellä ja monella ei ole riittävät vuorovaikutustaidot joissain tilanteissa, ei ole kovin kehittynyt tunteidenhallinta tms. Se nyt ei vaan ole meidän kohdalla niin iso juttu, että pitäis erota. Ajatuskin on mulle absurdi. On niin paljon hyviä puolia ja puolisoni yrittää 110%. Ja minä autan esim pehmittämällä viestejä. Kun toinen ei osaa monimutkaista vuorovaikutusta niin minä teen siitä niissä tilanteissa hänelle helppoa.
Hän työstää asioita, tietyt suuret stressin aiheuttajat on nyt läsnä ja niitä ei saada heti poistettua. Aikanaan kyllä.Kiitos kun mietit minua, on mukava ja empaattinen merkki ihmisessä, että muiden elämä herättää tunteita. Mutta juuri tähän suhteeseen ei tartte laittaa liikaa ajatusenergiaa, kun mulla ainakin on oikein mukavaa ollut nämä vuosikymmenet, vaikka välillä on ollut kivikkoista.
Ehkä mun pitäs pehmittää myös ulospäin välillä näitä juttuja... olen hyvin rehellinen yleensä siitä jos puliso on pälli. Toisaalta kehun ja suitsutan häntä elämässäni huomattavasti enemmän. Vaan tässä ketjussapa ei niistä positiivisista puhuttu niin jaan vain omaa kokemusta siitä millasta se tosiaan voi olla kun toinen ei vaan kestä ja torppaa kaiken.
No älä nyt viitsi mitään "muiden elämä herättää tunteita" että tässä nyt jotenkin siitä olisi kysymys :D
Tässä ollaan aivan perusasioiden äärellä siitä, miten toista kuuluu kohdella. On ihan perusolettamus käyttäytyä omaa puolisoaan kohtaan kauniisti.Mitä hittoa sinä tuollaista ymmärrät ja pehmittelet? Mitä järkeä. Annat itseäsi kohdeltavan huonosti, ei tuollaista tarvitse sietää ja painaa villaisella.
Ei kyllä kuulosta siltä että mies yrittää 110% tai yrittäisi ratkaista ongelmaa.Ja voithan sanoa, että teen olettamuksia asiasta mistä en mitään tiedä. Sen tiedän mitä olet kertonut. Toista kuuluu suhteessa kunnioittaa ja arvostaa ja se ei toteudu tuossa.
Jos mulle joku puhuis rumasti kirosanojen sävyttämänä en varmasti sanoisi "jaajaa" vaan että "tuossa on ovi"
Arvostakaa itseänne!No olen eri mieltä. Mies rakastaa ja kunnioittaa, mahdollistaa unelmiani, kannustaa, tsemppaa, auttaa, tukee ja laadilaadilaalässynlää, kaikkea sitä mitä suhteessa odottaa. Ja sit se myös käyttäytyy huonosti välillä ja on aivan taukki, mutta mulla on aika tiukat rajat mitä/miten otan vastaan. Ei siitä tarvitse tehdä sen suurempaa ongelmaa, varsinkin kun näkee toisen työstävän asiaa. Se sanoo "ei ei ei", tai jopa "ei hel vetis sä" ja mä näen mitä siellä on taustalla. Oishan se kiva jos toinen osais aina käyttäytyä hienosti, mutta kun ei osaa. Ja sit se osaa kun asian esittää rauhallisesti, antaa aikaa ja ei ota kierroksia. En ole samassa tilanteessa kuin ap siinä, että tuntisin itseni pieneksi tai sivuutetuksi, vain siinä että mun puolison ensireaktio tähän maailmaan on "ei".
Ja kysyt "mitä järkeä". No mitä järkeä on yhtään missään koskaan. Mulla on hyvä elämä, paljon naurua ja onnea ja kyllä, tietyllä tavalla (ja selkeästi ulkopuolisen stressin takia, kuten oon kertonut) hankala kumppani. Se ei osaa, se ei jaksa. Voi verrata vaikka masentuneen kanssa elämiseen. Mä en ole jaksamisen rajoilla, mun ei tee edes tiukkaa rakastaa ja halata, tukea ja ymmärtää. Uskon myös ettei tässä tartte liikaa pingottaa, kun tilanne tuskin on pysyvä. Mut "mitä järkeä"? Arvostan pitkää suhdetta, naurua, yhteistä puuhaa, arkea, ihailen puolisossa useita piirteitä, haluan rakentaa yhteistä elämää. Sellasta järkeä nyt ainakin.En oikein osaa muuten asiaa ilmaista, ei tarvitse liikaa analysoida ruudun takaa, varsinkin kun ketjussa puhuttiin tuosta hyvin negatiivisesta ei-piirteestä, jolloin se tietty korostuu ja joku luulee että se on se yks ja ainoo asia, mikä arkea värittää.
Eikä nyt ainakaan kannata hermostua mulle, tää on kuitenkin mun arki ja elämä ja mä en näe tarvetta tätä muuttaa ainakaan niin etta eroaisin, edelleen absurdi ajatus. Hyvä tyyppi ja tiedostaa vikansa, eiköhän tää tästä.Ei olisi varmaan pitänyt edes kertoa omasta ei-miehestä, kun ketjussa puhutaan narsisteista ja manipuloijista ja ties mitä... ei nyt oikein istu tähän mun tilanne.
Sen vaan edelleen sanon et stressi tappaa ihmisiä ja parisuhteita.Kuulostat ihanalta ja fiksulta ihmiseltä, puolisosi on onnekas. Kaikkea hyvää teille!
Kiitos! Samoin sulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap voisi muodostaa ne kysymyksensä niin, että miehen ei-vastaus on juuri se ap:n toivoma.
Haluaa ostaa uuden mekon: Sinulla ei ole varmaan mitään sitä vastaan että ostan itselleni mekon?
Et halua miehen menevät kavereiden kanssa kaljalle: Sinä et varmaankaan aio hylätä minua tänne kotiin yksinäiseksi tänään?
Jne, jne....
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi muodostaa ne kysymyksensä niin, että miehen ei-vastaus on juuri se ap:n toivoma.
Haluaa ostaa uuden mekon: Sinulla ei ole varmaan mitään sitä vastaan että ostan itselleni mekon?
Et halua miehen menevät kavereiden kanssa kaljalle: Sinä et varmaankaan aio hylätä minua tänne kotiin yksinäiseksi tänään?
Jne, jne....
Nasaviisaudella ei loyda kuin riitaa.
Et kyla' taida tarvita uutta mekkoa ja et kylla kerro mun menoista vaan menen kavereiden kanssa kaljalle tanaan ja huomenna.
Mulla kanssa EI puoliso, Olen yrittanyt sitten etta han saisi heiluttaa puikkoa, Ei auta kun sitten vain mokotetaan. Kaipaa viihdyttamista mutta vain 5% toiminnasta kelpaa. Itse ei saa tehtya mitaan aloitteita ilman ivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun ex vastasi loppuvuosina aina "ehkä". Hänellä ei siis ollut mielipidettä. Kun hoidin sitten asiat oman mieleni mukaan, ei se ollutkaan hänen mieleensä. Raskasta oli tuokin.
Mun ex kyllä suostu asioihin ja sit kerto jälkikäteen ettei ois halunnutkaan. mm. raskausviikolla 39 ettei ois halunnutkaan lasta <3 Terkkuja tutuille.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs moni oletti että puoliso on mies.
No oletti kun kommentissa mainittiin että mies:
klo 13:09 | 6.5.2021
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa raskaalta ihmiseltä.
Niin kuulostaakin tuossa, mutta tämä tulee esiin lähinnä minun kanssani arjessa ja ehkä jossain työ- ym jutuissa, mutta vain silloin kun hänet ajetaan tosi ahtaalle. Jos tapaisit hänet jossain, niin luultavasti ajattelisit että onpa siinä hauska ja charmikas mies. Ainoastaan minun kanssani hän on ”ankeuttaja”. Ja siis suhteessa on ollut muitakin ongelmia, käymme terapeutilla ja hän sanoo olevansa valmis tekemään kaikkensa suhteen säilyttämiseksi. Silti kaikki minun ajatukset, ideat ja toiveet tuntuvat olevan hänelle rasittavaa myrkyn juontia. Parasta olisi, jos olisin tahdoton nukke, tai ainakin siltä minusta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on pakko sanoa jokaiseen ehdotukseen ei, koska vaimo olis koko ajan tilaamassa jotain, kun innostuu.
Talo on jo nyt turvoksissa tavaraa, jotka oli pakko saada, mutta joita ei ole edes otettu käyttöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on ei-mies. Sille pitää kaikki ehdottaa todella paljon etukäteen esim "älä vastaa nyt, mieti ihan rauhassa, tää ei oo mikään iso juttu. Siskon poika täyttää 5v ja ensi kuun 14.pv olisi pienet juhlat. Voitais käydä vaikka 30min kääntymässä. Ei tarvitse päättää nyt, puhutaan vaikka ensi viikolla tästä".
Ja tuo on vaan esimerkki, mutta ylipäänsä kaikki ideat ja ajatukset oon oppinut pehmustamaan hänelle, koska ensireaktio on muuten kaikkeen vahva ei ja kirosana päälle.
Stressiä se hänellä on. Suorittaja, menestyjä, vaatii itseltään niin paljon liikaa. Ja sitten kokee että kaikki vähäkin ylimääräinen on hirveää vaatimista, hän ei jaksa ja kuppi menee nurin. Ihan vaikka joku "tuutko tunnin päästä syömään jos alan nyt tekee ruokaa" voi saada hänet pyörittämään silmiä ärtyneenä, vastaus on luultavasti "en tiedä, katotaan" tai vastaavaa, koska ei halua mun vaikuttavan hänen tekemisiin. Hirveästi työntää kaikkia pois ja kritisoi, kun sille tuulelle sattuu.Mut sellasta se välillä on, stressi on kyllä tappaja. Lyhentää elinikää ja parisuhteita.
Meillä tosin jo tilanne parempaan päin, mutta tunnistan hyvin ilmiön, jossa kaikki minusta lähtöisin oleva ulosanti om automaattinen "ei, ei kiinnosta, älä jaksa, ei". Ja loogisena miehenä hänkin perustelee lyhyesti miksi on oikeassa ja minä väärässä.
Naurattaa tuo "ei- mies" :) Tilanne ei kyllä varmaan naurata. Itsellä oli "joo- mies". Teki mitä vaan ja suostui mihin vaan, kunhan sai seksiä halutessaan ja hyvää ruokaa. Elämäni rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä puolisoltasi mitään kyselet sen kun teet niinkuin itse haluat?
On aika vaikeaa lähteä toisen kanssa vaikkapa lomalle, jos tämä ei aio osallistua matkaan millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on melko samanlainen avioliitto. Jos kysyn vaikka aurinkoisena päivänä, että mentäisiinkö pienelle kävelylle, vaikka vartiksi, alkaa mies heti tylsistyneenä selittämään syitä, miksi se ei ole hyvä idea. Mutta jos hänen kaverinsa pyytävät vaikka kahville käymään, mies lähtee sinne heti.
On todella ahdistavaa, kun toinen ei halua tehdä mitään yhdessä. Olen vasta viime aikoina tajunnut, ettei ole normaalia, jos täytyy kokea valtavaa kiitollisuutta sitten, jos mies kerrankin suostuu vaikkapa käymään yhdessä ruokakaupassa.
Olemme muuttamassa erillemme kesällä. Mies hokee, ettei siinä ole hänen mielestään mitään järkeä. Mutta minä en enää jaksa tätä. Omaan kämppääni voin sentään sitten kutsua ystäviäni käymään jne. Nyt mies olettaa, että sellaiseenkin kysytään häneltä lupa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö voi vaan ottaa toista peittoa päällesi? Meillä minulla on kaksi peittoa, miehellä yksi. Tykätään molemmat viileästä makkarista.
Tai sitten vaan panet makkarin lämmityksen isommalle. Ei kaikesta tarvitse keskustella.
Kuulostaa siltä, että mies sanoo "ei", koska yrittää varjella rajojaan. Sinä taas yrität saada miehen ratkomaan kaikki ongelmasi ja ottamaan vastuun omasta henkisestä hyvinvoinnistasi.
Kun toinen etääntyy suhteessa, se on aina merkki siitä, että toinen vaatii liikaa. Varsinkin miesten kanssa tuossa tilanteessa EI TOIMI se, että yrität kommunikoida lisää tai saada siltä huomiota. Ala kiinnittää siihen VÄHEMMÄN huomiota ja tehdä omia juttujasi. Tiedäthän, olla aikuinen ja itsenäinen ja sitä rataa. Tulet yllättymään.
miehenä allekkirjoitan tämän. Etäännyin puolisosta juurikin tuosta syystä, aina uusi vaatimus. Ei vaan jaksa olla se toiveiden kaivo joka ainoassa asiassa. Esim viileä makkarissa on parempi, koska voi ottaa peiton, mutta kuumassa ei oikein voi tehdä mitään. Kannattaa miettiä sitä asiaa myös sen toisen kannalta ja osoittaa ymmärtävänsä myös miltä hänestä tuntuu, kun vaadit häntä nukkumaan liian kuumassa.
Siis eikö mielestäsi peittoa voi ottaa pois ja nukkua pelkällä lakanalla? Hän ei ainakaan voi, koska se on epämukavaa ja ikävää, ja sitäpaitsi nollakisoja varmaan tehdä jotain, mitä vaimo pyytää. Tässä tapauksessa vaimo on ottanut itselleen kaksi peittoa, ja alentanut makkarin lämpötilaa, mutta se ei riitä. Koska_ikkuna_pitää_olla_auki.
Nollakisoja= noloakin 😄
:D ;D Tuli heti mieleen nollakisoista ihan etteikö onnistu kun kylmässä kangistunut...
Älä tee niin kuin minä... kirjoitti:
Olin kauan naimisissa samanlaisen mehen kanssa. Hän on todella sosiaalinen ja mukava ja hänellä on laaja ystäväpiiri. Mutta: hän ei yksinkertaisesti halunnut ottaa minun näkökantojani huomioon. Jos olin eri mieltä, olin väärässä. Hän ei halunnut missään nimessä perustella kantojaan. Jos kerroin, miltä minusta tuntuu, olin rasittava ja pyöriteltiin silmiä. Vuosien myötä pienensin ja pienensin itseäni - yritin sopeutua. Tein toki omia juuttujani (ja väänsin myös niitä pattereita), mutta parisuhteesta tuli vuosi vuodelta ahdistavampi. Mutta kun se tapahtui niin pikkuhiljaa, niin en osannut lähteäkään. Ei ollut mitään suurta dramatiikkaa: vain päivittäistä pikku mitätöintiä. Lopulta uskoin itsekin, että minun täytyy olla jotenkin totaalisen väärin. Kaikki ajatukseni (jos ne eivät olleet samanlaisia kuin hänen) olivat väärin ja tunsinkin ihan liikaa ja väärin. Lopulta lähdin. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että mitätöinti on henkistä väkivaltaa - ja vuosikausia jatkuessaan se jättää ihmiseen rumat jäljet. Minulle oli ihan uusi asia oppia, että ei ole mahdollista, että tunnen väärin. Ja että olen ihan fiksu ihminen ja pärjään kyllä elämässä ilman, että joku on määrittämässä, mitä minun pitäisi ajatella tai tuntea
Tämä se aapeellakin on edessä. Toivottavasti tajuat että vaikka miehellä on ongelma, se ei ole sun ongelmasi eikä sinun pidä siitä kärsiä.
Toivottavasti Ap on aidosti onnellinen, eikä vain kuvittele niin. "Kyllä minä aina kompromissit löydän"
Naiset sietää mitä vaan.
Kysy siltä tyyliin: Ethän halua aina jankata vastaan? Ethän sitä ethän tätä. Mutta tosiaan: ala elää omaa elämääsi ja anna sen olla.
Meillä oli ihan samanlaista kuin ap:lla. Se alkoi kun mies oli noin 40v.
Paheni koko ajan ja ihan kaikkeen vastaus oli ei.
Mennäänkö lenkille? Ei
Mennäänkö elokuviin? Ei
Mies ei antanut itse vastaehdotuksiakaan. Eli ei sanonut että , mentäiskö leffan sijaan lenkille.
Ja tämähän oli lopun alku. Mä en vaan kiinnostanut enää miestä. Ero tuli jossain vaiheessa, mies jätti toisen naisen vuoksi.
Omasta kullasta pitää huolehtia ettei ole kylmä ❤️