Miksi yksinäiset ihmiset eivät löydä kavereita?

Vierailija kirjoitti:

Ei oikein ole paikkoja tai tilaisuuksia tutustua.

Netissä?

Vierailija kirjoitti:

No mulla on työkalut hankitttu lapsuudessa vaikka johonkin musiikin säveltämiseen tai sarjakuvamais tyyppiseen toimintaaan. Sen henkisiä kavereita kun löytyisi ja saisi jotain tuottavaakin aikaiseksi.

Netin välityksellä? Instatili ja alat seurata ihmisiä, jotka tekee asioita ,jotka sinua kiinnostaa. Siitä sitten jotain sisältöä siitä mitä itse teet omille sivuille ja kommentoimaan ja juttelemaan ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän on tutkittukin mm. prof. Juho Saarinen. Yksinäiset ovat yksinäisiä, koska heitä ei voi auttaa, koska heidän sosiaaliset kykynsä ovat niin onnettomia, että apu ei tavoita. Vaikka järjestettäisiin minkälaista sosiaalista toimintaa ja yritettäisiin näitä yksinäisiä houkutella ihmisten ilmoille, he eivät tule. 

En usko, että alkuperäinen tutkimus on ollut noin yksinkertainen. Tuohon liittyy todella paljon yhteiskunnallisia mekanismeja, jotka aiheuttavat ihmisille ikäviä tilanteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska Suomessa ajatellaan, että vieraan ihmisen kanssa puhuminen "häiritsee ihmisen tekemistä", "on epänormaalia yrittää tutustua vieraisiin ihmisiin" monien muiden syiden lisäksi. Meillä sosiaalista käymättömyyttä pidetään normaalina ja yksin pärjäämistä arvostetaan suuresti.

Ei tarvitse kuin lukaista tuo miksi sukulaisiin ei pidettä yhteyttä-ketju, vastaukset kertovat jotain. Tässä maassa ei oikein arvosteta ystävyyttä ja suhteita(paitsi parisuhdetta) samalla tavalla kuin muissa maissa. Tuntuu että uusiin ihmisiin tutustuminen on porukalle jotain vastenmielistä, kaikki uudet kontaktit pidetään kevyenä, pystytään niissä jo olemassa olevissa pienissä piireissä. Suomessa on todella paljon yksinäisiä, ilman ystävää olevia ihmisiä, kyllähän siihen on joku muu syy kuin "arkuus" 

Suomessa tosi monilla on tapana, että on se "meidän porukka" ja siihen kuuluu ne samat ihmiset, mutta esim uudet puolisot ei automaattisesti kelpaa. Jos ei kuulu tällaiseen lössiin, on vaikea saada ystäväpiiriä. Monille tuntuu olevan tärkeää että esim juhannus vietetään aina samalla porukalla. Eihän siinä mitään väärää ole.

Mistä niitä kavereita löytää? Koulussa kyllä juttelin luokkakaverien kanssa, mutta ei nähty koskaan vapaa-ajalla. Töissä sama juttu, enkä kyllä olisi halunnutkaan viettää vielä vapaa-aikaakin samojen ihmisten kanssa joita näin muutenkin joka päivä. Harrastuksissa kun kävin niin keskityttiin siihen harrastukseen, ei siinä hirveästi ollut luppoaikaa jutella muusta.

Minulla se on monen tekijän summa: luonne, kokemukset, huono tuuri. Lapsena muutimme usein, joten olin aina se uusi tyyppi, joka oli vähän ulkopuolinen. Olen myös melko introvertti luonne. Lukioajan paras kaveri iski selän takana poikaystäväni, jolloin ystävyys päättyi. Aloin seurustella pian uudestaan, ja muutin miehen perässä, joten luontevasti solahdin hänen piireihin. Nyt olemme eronneet, joten huomasin ykskaks yllättäen olevani yksinäinen keski-ikäinen. Todella pieni työyhteisö jossa pääosin miehiä. Lapsen kaverin äiti oli hyvä tuttu, mutta meni naimisiin eksäni kanssa. Naapurin kanssa oli tutustuminen hyvässä vauhdissa, kunnes muutti toiselle puolelle Suomea... että ei ole helppoa ei.

Vierailija kirjoitti:

Mistä niitä kavereita löytää? Koulussa kyllä juttelin luokkakaverien kanssa, mutta ei nähty koskaan vapaa-ajalla. Töissä sama juttu, enkä kyllä olisi halunnutkaan viettää vielä vapaa-aikaakin samojen ihmisten kanssa joita näin muutenkin joka päivä. Harrastuksissa kun kävin niin keskityttiin siihen harrastukseen, ei siinä hirveästi ollut luppoaikaa jutella muusta.

Vaikka netissä. Joskus ihan vahingossa. Vuosi sitten vahingossa laitoin Facebookissa kaverikutsun yhdelle naiselle. Ei siis pitänyt laittaa selalista, mutta FB ehdotti sitä, koska meillä oli yksi yhteinen FB-kaveri. Noh, laitoin hänelle viestiä ja pyysin anteeksi, että olin vahingossa laittanut hänelle kaveripyynnön. Hetken päästä hän vastasi ja totesi, että me asutaan samassa taloyhtiössä. Olivat muuttaneet just kuukautta aikaisemmin tänne. Eipä sitten poistettukaan toisiamme FB-kavereista ja jonkin ajan päästä alettiin käydä silloin tällöin yhdessä lenkillä. 

Mä olen saanut muutenkin uusia kavereita FB:n erilaisista ryhmistä. Kun on sama kiinnostuksenkohde (eli se aihealue, jonka vuoksi ryhmä on perustettu) ja osallistuu aktiivisesti keskusteluihin, alkaa tulla joidenkin kanssa tutummaksi. Ja siitä voi sitten siirtyä ensin yksityisviesteihin, sitten laittaa kaveripyynnön ja jos vielä sattuu asumaan kohtuullisella etäisyydellä, voi tavatakin. Mulla on pari kaveria, jotka olen saanut tällä tavalla retroharrastajien ryhmistä ja ennen pandemiaa käytiin kimpassa retrotapahtmissa sekä kirppiksillä. Yhden ihmisen kanssa olen ystävystynytkin, kun hän entisen koulukaverini kaverina laittoi mulle kaveripyynnön. Nimi ja profiilikuva ei sanonut mulle yhtään mitään, mutta kun näin hänen kouluaikaisen valokuvansa, muistin tytön. Ei taidettu koskaan kouluaikoina edes jutella toistemme kanssa, hän oli mun rinnakkaisluokalla, mutta nyt sitten ollaankin jo ystävystytty. 

Turvaton lapsuus, joten aika meni hulluja ja raivoavia vanhempia väistellessä, ettei ärsyttäisi niitä. Ei siinä ehtinyt oppia sosiaalisia taitoja.

Huostaanotto olisi voinut auttaa, mutta eipä sitä tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä monet yksinäisyyttä valittavat ihmiset vaikuttavat passiivisilta. Eivät jaksa etsiä kavereita ja jos joku ehdottaa livetapaamista, niin ei käy.

Yksinäisyys itsessään passivoittaa. Olen itse yrittänyt aikanaan ehdotella ihmisille tapaamisia, mutta ei ole sopinut, nykyään ei tosiaan oikein jaksa etsiä kavereita kun muilla on kaverikiintiöt täynnä. Kukaan ei ole minulle ehdottanut mitään. En tiedä mitä kävisi jos ehdottaisi, kun olen niin pitkään ollut lähinnä itsekseni. Entisenä koulukiusattuna minulle on myös tärkeää varmistua että ihmiset oikeasti haluavat olla kanssani eikä kyse ole kohteliaisuudesta.

Mitä vikaa kohteliaisuudesta on? Kyllähän siitäkin voi lähteä ystävyys syvenemään kun opitaan tuntemaan toisensa paremmin.

Varmaan tarkoitettiin sitä, että joku ei kehtaa kieltäytyä tapaamisesta ja yhteydenpidosta, vaikka koko ajan kihisee mielessään ja haluaisi oikeasti olla missä tahansa muualla. Sellaisiakin kaverisuhteita on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska Suomessa ajatellaan, että vieraan ihmisen kanssa puhuminen "häiritsee ihmisen tekemistä", "on epänormaalia yrittää tutustua vieraisiin ihmisiin" monien muiden syiden lisäksi. Meillä sosiaalista käymättömyyttä pidetään normaalina ja yksin pärjäämistä arvostetaan suuresti.

Ei tarvitse kuin lukaista tuo miksi sukulaisiin ei pidettä yhteyttä-ketju, vastaukset kertovat jotain. Tässä maassa ei oikein arvosteta ystävyyttä ja suhteita(paitsi parisuhdetta) samalla tavalla kuin muissa maissa. Tuntuu että uusiin ihmisiin tutustuminen on porukalle jotain vastenmielistä, kaikki uudet kontaktit pidetään kevyenä, pystytään niissä jo olemassa olevissa pienissä piireissä. Suomessa on todella paljon yksinäisiä, ilman ystävää olevia ihmisiä, kyllähän siihen on joku muu syy kuin "arkuus" 

Suomessa tosi monilla on tapana, että on se "meidän porukka" ja siihen kuuluu ne samat ihmiset, mutta esim uudet puolisot ei automaattisesti kelpaa. Jos ei kuulu tällaiseen lössiin, on vaikea saada ystäväpiiriä. Monille tuntuu olevan tärkeää että esim juhannus vietetään aina samalla porukalla. Eihän siinä mitään väärää ole.

Ja näin on koska ystävyyteen sitoudutaan ja se velvoittaa viettämään sen juhannuksen yhdessä.

Yksinäisyys johtuu siitä ettei pääse mihinkään verkostoitumaan. Kattokaa youtubesta aiheesta videoita.

helppo on kun pääsee korkeakouluun, työpaikkoihin.... jos ne kaikki jää pois niin yksin jää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarpeeksi monta kokemusta huonoista ihmissuhteista, niin ei jaksa enää yrittää.

Tässä tapauksessa ihminen valitsee olla yksin, ei ole syytä valittaa.

Siis valitsee sen, että ei ole voimavaroja, sitäkö tarkoitat?

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mulla on työkalut hankitttu lapsuudessa vaikka johonkin musiikin säveltämiseen tai sarjakuvamais tyyppiseen toimintaaan. Sen henkisiä kavereita kun löytyisi ja saisi jotain tuottavaakin aikaiseksi.

Netin välityksellä? Instatili ja alat seurata ihmisiä, jotka tekee asioita ,jotka sinua kiinnostaa. Siitä sitten jotain sisältöä siitä mitä itse teet omille sivuille ja kommentoimaan ja juttelemaan ihmisten kanssa.

Facessa on ryhmiä ,jotka keskittyy tiettyyn harrastukseen. Olemalla aktiivinen keskusteluissa ja kommentoinnissa tutustuu ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska Suomessa ajatellaan, että vieraan ihmisen kanssa puhuminen "häiritsee ihmisen tekemistä", "on epänormaalia yrittää tutustua vieraisiin ihmisiin" monien muiden syiden lisäksi. Meillä sosiaalista käymättömyyttä pidetään normaalina ja yksin pärjäämistä arvostetaan suuresti.

Ei tarvitse kuin lukaista tuo miksi sukulaisiin ei pidettä yhteyttä-ketju, vastaukset kertovat jotain. Tässä maassa ei oikein arvosteta ystävyyttä ja suhteita(paitsi parisuhdetta) samalla tavalla kuin muissa maissa. Tuntuu että uusiin ihmisiin tutustuminen on porukalle jotain vastenmielistä, kaikki uudet kontaktit pidetään kevyenä, pystytään niissä jo olemassa olevissa pienissä piireissä. Suomessa on todella paljon yksinäisiä, ilman ystävää olevia ihmisiä, kyllähän siihen on joku muu syy kuin "arkuus" 

Suomessa tosi monilla on tapana, että on se "meidän porukka" ja siihen kuuluu ne samat ihmiset, mutta esim uudet puolisot ei automaattisesti kelpaa. Jos ei kuulu tällaiseen lössiin, on vaikea saada ystäväpiiriä. Monille tuntuu olevan tärkeää että esim juhannus vietetään aina samalla porukalla. Eihän siinä mitään väärää ole.

Ja näin on koska ystävyyteen sitoudutaan ja se velvoittaa viettämään sen juhannuksen yhdessä.

Nimenomaan. Mutta uusia ihmisiä ei haluta mukaan.

Minussa on jonkinlainen tarttumaton pinnoite, jonka vuoksi kavereita vain ei löydy. Minut voi panna vaikka minkälaisen joukon ja puuhan keskelle, ja minä olen edelleen se, joka lähtee suoraan kotiin eikä kahville muiden kanssa. Minut unohdetaan helposti, jos nyt alun perin edes huomataan.

Olen tehnyt kolmisenkymmentä vuotta töitä, joissa muiden aikuisten kanssa puhuminen sekä kahden kesken että ryhmissä on pääasiana. Minusta pidetään ja minua pidetään hyvin lämpimänä ja huumorintajuisena tyyppinä, eikä kenellekään varmasti tule mieleen, että tuossapa täysin kaveriton ihminen. Töissähän ei kavereita olla hankkimassa, mutta luulisi toisaalta, että edes pari jonkinlaista tuttavuutta olisi syntynyt matkan varrella. Mutta ei.

Voin keksiä monia osasyitä sille, miksi kavereita ei löydy, mutta pääsyy on se, että olen vain niin epäkiinnostava ihminen, eikä minun seurastani koidu kenellekään mitään lisäarvoa. Olen siis tylsä. Tylsästä ei saa kiinnostavaa edes väkisin, joten tähän yksinäisyyteen on pitänyt vain tottua.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys johtuu siitä ettei pääse mihinkään verkostoitumaan. Kattokaa youtubesta aiheesta videoita.

helppo on kun pääsee korkeakouluun, työpaikkoihin.... jos ne kaikki jää pois niin yksin jää.

Jäljelle jää työttömien yhdistykset, seurakunta, kansalaisopisto, vapaaehtoistyö. Kyllä aina löytyy toimintaa mihin pääsee matalalla kynnyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Minussa on jonkinlainen tarttumaton pinnoite, jonka vuoksi kavereita vain ei löydy. Minut voi panna vaikka minkälaisen joukon ja puuhan keskelle, ja minä olen edelleen se, joka lähtee suoraan kotiin eikä kahville muiden kanssa. Minut unohdetaan helposti, jos nyt alun perin edes huomataan.

Olen tehnyt kolmisenkymmentä vuotta töitä, joissa muiden aikuisten kanssa puhuminen sekä kahden kesken että ryhmissä on pääasiana. Minusta pidetään ja minua pidetään hyvin lämpimänä ja huumorintajuisena tyyppinä, eikä kenellekään varmasti tule mieleen, että tuossapa täysin kaveriton ihminen. Töissähän ei kavereita olla hankkimassa, mutta luulisi toisaalta, että edes pari jonkinlaista tuttavuutta olisi syntynyt matkan varrella. Mutta ei.

Voin keksiä monia osasyitä sille, miksi kavereita ei löydy, mutta pääsyy on se, että olen vain niin epäkiinnostava ihminen, eikä minun seurastani koidu kenellekään mitään lisäarvoa. Olen siis tylsä. Tylsästä ei saa kiinnostavaa edes väkisin, joten tähän yksinäisyyteen on pitänyt vain tottua.

Yleensä ryhmiin pääsee mukaan sillä, että on ihmisistä ja heidän jutuistaan kiinnostunut. Se kiinnostus riittää ,ei tarvitse mikään stand up koomikko olla.

Vierailija kirjoitti:

Tarpeeksi monta kokemusta huonoista ihmissuhteista, niin ei jaksa enää yrittää.

Tämä. Musta ei tykätä. Vaikka yritän olla aina kiva, mut joku huono viba musta kai lähtee, kun kukaan ei halua ystävystyä. Surettaa, mutta pitää vaan yrittää jaksaa. Onneks mulla on siskoni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska Suomessa ajatellaan, että vieraan ihmisen kanssa puhuminen "häiritsee ihmisen tekemistä", "on epänormaalia yrittää tutustua vieraisiin ihmisiin" monien muiden syiden lisäksi. Meillä sosiaalista käymättömyyttä pidetään normaalina ja yksin pärjäämistä arvostetaan suuresti.

Ei tarvitse kuin lukaista tuo miksi sukulaisiin ei pidettä yhteyttä-ketju, vastaukset kertovat jotain. Tässä maassa ei oikein arvosteta ystävyyttä ja suhteita(paitsi parisuhdetta) samalla tavalla kuin muissa maissa. Tuntuu että uusiin ihmisiin tutustuminen on porukalle jotain vastenmielistä, kaikki uudet kontaktit pidetään kevyenä, pystytään niissä jo olemassa olevissa pienissä piireissä. Suomessa on todella paljon yksinäisiä, ilman ystävää olevia ihmisiä, kyllähän siihen on joku muu syy kuin "arkuus" 

Suomessa tosi monilla on tapana, että on se "meidän porukka" ja siihen kuuluu ne samat ihmiset, mutta esim uudet puolisot ei automaattisesti kelpaa. Jos ei kuulu tällaiseen lössiin, on vaikea saada ystäväpiiriä. Monille tuntuu olevan tärkeää että esim juhannus vietetään aina samalla porukalla. Eihän siinä mitään väärää ole.

Ohis...miksi pitäisi saada ystäväPIIRI? Miksi yksittäiset ystävät, jotka eivät edes tunne toisiaan eikä ole tarkoituskaan, että koskaan tutustuisivat, eivät riitä? Mulle riittää porukaksi lähisukuni enkä tarvitse muita porukoita. Kuitenkin mulla on myös ystäviä ja kavereita, mutta en tarvitse ystäväporukkaa tai kaveriporukkaa. Jotkut ystävistäni ovat sellaisia, että eivät todennäköisesti voisi edes sietää toisiaan. En näe mitään syytä, miksi alkaisin heitä tutustuttamaankaan toisiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Minussa on jonkinlainen tarttumaton pinnoite, jonka vuoksi kavereita vain ei löydy. Minut voi panna vaikka minkälaisen joukon ja puuhan keskelle, ja minä olen edelleen se, joka lähtee suoraan kotiin eikä kahville muiden kanssa. Minut unohdetaan helposti, jos nyt alun perin edes huomataan.

Olen tehnyt kolmisenkymmentä vuotta töitä, joissa muiden aikuisten kanssa puhuminen sekä kahden kesken että ryhmissä on pääasiana. Minusta pidetään ja minua pidetään hyvin lämpimänä ja huumorintajuisena tyyppinä, eikä kenellekään varmasti tule mieleen, että tuossapa täysin kaveriton ihminen. Töissähän ei kavereita olla hankkimassa, mutta luulisi toisaalta, että edes pari jonkinlaista tuttavuutta olisi syntynyt matkan varrella. Mutta ei.

Voin keksiä monia osasyitä sille, miksi kavereita ei löydy, mutta pääsyy on se, että olen vain niin epäkiinnostava ihminen, eikä minun seurastani koidu kenellekään mitään lisäarvoa. Olen siis tylsä. Tylsästä ei saa kiinnostavaa edes väkisin, joten tähän yksinäisyyteen on pitänyt vain tottua.

"Minut unohdetaan helposti, jos nyt alun perin edes huomataan."

Tämä osui ja upposi. Olen itsekin aina ollut se ihminen jonka läsnäoloa kukaan ei tunnu edes huomaavan. Olen hiljainen, vähän ujokin, minulla ei yleensä vain ole mitään sanottavaa aiheisiin josta puhutaan. Ja silloin kun on, niin en meinaa saada suunvuoroa. En oikein osaa tuoda itseäni esille, siinä missä jotkut taas tuntuvat olevan aina kaiken keskipisteenä menivät mihin tahansa.

Ikuisesti on jäänyt mieleen se kun kerran koulussa loppupäivästä joku sanoi "Ai, ootko säkin (nimi) täällä, en huomannutkaan."