Miksi yksinäiset ihmiset eivät löydä kavereita?

Vierailija kirjoitti:

Koska Suomessa ajatellaan, että vieraan ihmisen kanssa puhuminen "häiritsee ihmisen tekemistä", "on epänormaalia yrittää tutustua vieraisiin ihmisiin" monien muiden syiden lisäksi. Meillä sosiaalista käymättömyyttä pidetään normaalina ja yksin pärjäämistä arvostetaan suuresti.

Ei tarvitse kuin lukaista tuo miksi sukulaisiin ei pidettä yhteyttä-ketju, vastaukset kertovat jotain. Tässä maassa ei oikein arvosteta ystävyyttä ja suhteita(paitsi parisuhdetta) samalla tavalla kuin muissa maissa. Tuntuu että uusiin ihmisiin tutustuminen on porukalle jotain vastenmielistä, kaikki uudet kontaktit pidetään kevyenä, pystytään niissä jo olemassa olevissa pienissä piireissä. Suomessa on todella paljon yksinäisiä, ilman ystävää olevia ihmisiä, kyllähän siihen on joku muu syy kuin "arkuus" 

Vierailija kirjoitti:

Kun en poistu kotoa kuin töihin (teen sellaista työtä missä ei voi puhua kollegoille enkä kyllä muutenkaan heistä mitään kavereita saisi/haluaisi kun kaikki vähintään 50-vuotiaita), lenkille (kuka lenkkipolulla aloittaa keskustelun ventovieraan kanssa?) ja kauppaan (ks. edellinen). Kotoa ei kukaan tule hakemaan, netistä en ole kavereita yrittänyt etsiä, ei jotenkin nappaa. Kavereita mulla ollut viimeksi koulussa 18-vuotiaana. Nyt ikää 32 v.

Voisitko ajatella aloittaa jonkin muunkin harrastuksen kuin lenkkeilyn? Tietty kunhan nämä koronasulut hellittää joskus. Yleensä harrastusten parissa on helpompi tutustua. Jos ei ystävää heti löydykään niin ainakin saa harjaannuttaa niitä näitä juttelemalla.

Yhteiskunta on sellainen, että ei ole mahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska Suomessa ajatellaan, että vieraan ihmisen kanssa puhuminen "häiritsee ihmisen tekemistä", "on epänormaalia yrittää tutustua vieraisiin ihmisiin" monien muiden syiden lisäksi. Meillä sosiaalista käymättömyyttä pidetään normaalina ja yksin pärjäämistä arvostetaan suuresti.

Ei tarvitse kuin lukaista tuo miksi sukulaisiin ei pidettä yhteyttä-ketju, vastaukset kertovat jotain. Tässä maassa ei oikein arvosteta ystävyyttä ja suhteita(paitsi parisuhdetta) samalla tavalla kuin muissa maissa. Tuntuu että uusiin ihmisiin tutustuminen on porukalle jotain vastenmielistä, kaikki uudet kontaktit pidetään kevyenä, pystytään niissä jo olemassa olevissa pienissä piireissä. Suomessa on todella paljon yksinäisiä, ilman ystävää olevia ihmisiä, kyllähän siihen on joku muu syy kuin "arkuus" 

Minä taas ajattelen, että Suomessa otetaan ystävyys vakavasti ja katsotaan, että ystävystyessään tietyllä tapaa sitoudutaan ystävyyteen ja tavallaan velvoittaa tiettyihin asioihin. Tästä syystä monilla on hyvin rajattu ystäväpiiri, koska koetaan ettei aikaa riitä useammille. Muualla ystävyys on kevyempää ja ohimenevämpää ja sen ei ajatella velvoittava mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän on tutkittukin mm. prof. Juho Saarinen. Yksinäiset ovat yksinäisiä, koska heitä ei voi auttaa, koska heidän sosiaaliset kykynsä ovat niin onnettomia, että apu ei tavoita. Vaikka järjestettäisiin minkälaista sosiaalista toimintaa ja yritettäisiin näitä yksinäisiä houkutella ihmisten ilmoille, he eivät tule. 

En tiedä tuosta tutkimuksesta. Mutta ehkä yksinäiset ovat niitä jotka haluaisivat kovasti olla ihmisten kanssa mutta sitten sosiaalisissa tilanteissa enemmän niitä sammakkojen päästelijöitä. Tai heitä joiden seuraa muut eivät vaan sitten pidä tarpeellisena. Ja tuo on ihan kauheaa. Lauma taitaa kaivata sitä että jokainen tuo porukkaan jotakin. Hauskoja juttuja, sitä että avaa itsestään asioita, sitä että välittää siitä muusta porukasta sopivasti muttei liikaa.... ei se kaikilta onnistu. Pitäisi tuoda lisäarvoa, mut entäs jos ei pysty tai osaa. 

Ongelma  on siinä, että tällaisille ihmisille ei yleensä kelpaa toinen samanlainenkaan. Eli myös he haluavat, että toinen tuo heille jotain lisäarvoa, vaikka itse eivät tuo lisäarvoa toiselle. 

Nimenomaan. Halutaan, että on joku jolta saa sitä sosiaalista voimaa, mutta tuo toinen joutuu sitten tekemään siinä ihmissuhteessa ihan kaiken ja kannattelemaan toista. Siksi se ei normi sosiaalisilla kyvyillä varustettua kiinnosta. 

Ei oikein ole paikkoja tai tilaisuuksia tutustua.

Ei voi kategorisesti olla vuorovaikutustaitojen puutteesta johtuvaa.

Itse olen yksinäisessä itsenäisessä työssä päivät. Ruokakaupassa ostan ruokaa enkä vilkuile ketä kaikkia siellä näkyy, on kiire kotiin. Aiemmin lapsia hoitamaan (lapset tietenkin mulla koska exmies ja uusi rouvansa kovasti järjestivät ystäviensä kanssa kaikenlaista kivaa ja matkustelivat. Jonkun piti ne lapset hoitaa ja kasvattaa kun toiset toteutti itseään), nykyään koiran lenkitys ja kissat myös, lasten lemmikit jotka jäivät kun lapset aikuistuivat ja muuttivat pois. Akvaarion hävitin 6v sitten. - Eli jotkut vaan ottavat vastuun kaikesta, toiset ei. Kohtalona on sitten se yksin oleminen, mutta en valita koska samaa paskaa en enää halua yhdenkään miehen kanssa.

Jos ei käy missään niin on vaikea ystävystyä kenenkään kanssa. Vaikka kävisin jossain, on vaikea löytää itsensä kaltaisia ihmisiä ja on raskasta olla ihmisten kanssa joiden kanssa ei oikeastaan viihdy tai löydä yhteistä säveltä. 

Itse käyn lähinnä töissä. En tapaa ihmisiä muualla. Töissä vietän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole itseni kaltaisia. Ei tästä suurta ystävyyttä saa aikaan vaikka yrittäisi. Jossain vaiheessa olin niin yksinäinen että halusin kuolla, mutta nyt olen tottunut tilanteeseen ja viihdyn yksin omien juttujeni parissa oikein mainiosti. 

Suomessa on tosi iso kynnys siihen, että tuttavuudesta syntyy kaveruus tai ystävyys. Esim harrastuksen parissa minulla on monta tuttua joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia vaikkei tiedetä edes nimiä. Tuntuisi jotenkin oudolta pyytää vaikka lounaalle tai lenkille. En siis ole etsimässä ystävää, mutta monesti sanotaan että harrastusten kautta löytää. Itse en ainakaan löytäisi.

No mulla on työkalut hankitttu lapsuudessa vaikka johonkin musiikin säveltämiseen tai sarjakuvamais tyyppiseen toimintaaan. Sen henkisiä kavereita kun löytyisi ja saisi jotain tuottavaakin aikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta on sellainen, että ei ole mahdollisuuksia.

Tämä on niin totta. Kauhean eristävä yhteiskunta Suomessa.

Perustavanlaatuinen kosmisen yksinäisyyden kokemus. Eli tunne siitä, että vaikka ihmisiä on ympärillä ja saa kontakteja, niin ne eivät anna mitään. Suurimman osan jutut ja touhut tuntuvat vieraille. Olen mies joka ei saa toisten miesten kaveruudesta mitään. Voin kyllä harrastaa ja saada sitä kautta sosiaalisia kontakteja ja harrastuskavereita, mutta siinä se. Luonne on sellainen, ettei se nykymaailmaan sovellu (erityisherkkä introvertti). Onneksi tapasin sielunkumppani-vaimoni, muuten olisin vielä tänäkin päivänä totaalisen yksin, tai ehkä paremminkin kokisin totaalista yksinäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Tarpeeksi monta kokemusta huonoista ihmissuhteista, niin ei jaksa enää yrittää.

Tässä tapauksessa ihminen valitsee olla yksin, ei ole syytä valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikein ole paikkoja tai tilaisuuksia tutustua.

Ei varmaan olekaan, mikäli kulkee vain kehää töihin, kauppaan, kotiin. Onko koskaan juolahtunut mieleen, että ihan itse voi tehdä muutakin ja hakeutua tilanteisiin, jossa voi jutella ihmisille?

Kavereista on yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä. Lainaavat rahaa ja tulevat kateellisiksi kavereiden puolisoista. Itsenäinen ihminen ei tarvitse kavereita. Luonnon eläimet korvaavat itsekkäät kaverit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska Suomessa ajatellaan, että vieraan ihmisen kanssa puhuminen "häiritsee ihmisen tekemistä", "on epänormaalia yrittää tutustua vieraisiin ihmisiin" monien muiden syiden lisäksi. Meillä sosiaalista käymättömyyttä pidetään normaalina ja yksin pärjäämistä arvostetaan suuresti.

Ei tarvitse kuin lukaista tuo miksi sukulaisiin ei pidettä yhteyttä-ketju, vastaukset kertovat jotain. Tässä maassa ei oikein arvosteta ystävyyttä ja suhteita(paitsi parisuhdetta) samalla tavalla kuin muissa maissa. Tuntuu että uusiin ihmisiin tutustuminen on porukalle jotain vastenmielistä, kaikki uudet kontaktit pidetään kevyenä, pystytään niissä jo olemassa olevissa pienissä piireissä. Suomessa on todella paljon yksinäisiä, ilman ystävää olevia ihmisiä, kyllähän siihen on joku muu syy kuin "arkuus" 

Minä taas ajattelen, että Suomessa otetaan ystävyys vakavasti ja katsotaan, että ystävystyessään tietyllä tapaa sitoudutaan ystävyyteen ja tavallaan velvoittaa tiettyihin asioihin. Tästä syystä monilla on hyvin rajattu ystäväpiiri, koska koetaan ettei aikaa riitä useammille. Muualla ystävyys on kevyempää ja ohimenevämpää ja sen ei ajatella velvoittava mihinkään.

Miniäni on Meksikosta ja hän aikoinaan sanoi, että suomalaisen ystävyyssuhde vastaa Meksikossa sisaruussuhdetta. Ystävyys Suomessa on siis huomattavasti läheisempi ja tiiviimpi ihmissuhde kuin ystävyys Meksikossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta on sellainen, että ei ole mahdollisuuksia.

Tämä on niin totta. Kauhean eristävä yhteiskunta Suomessa.

Niin, että yhteiskunnan pitäisi hankkia sosiaalisesti kyvyttömille ystävät? Miten yhteiskunta estää sinua alkamasta tutustua ihmisiin.?

Koska yksinollessa tottuu siihen yksinoloon ja vaikka haluaisikin ystäviä, niin ei kykene toimimaan asian edistämiseksi mitenkään koska se tuntuu kuitenkin mukavammalta ja helpommalta pyöriä siinä yksinäisyydessä kuin lähteä lähestymään ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikein ole paikkoja tai tilaisuuksia tutustua.

Tämähän ei ole mikään "todellinen" syy. Ihmisiä on valtavasti joka puolella, varsinkin jos elää hieman maaseutua vilkkaammalla alueella. Ongelma on kulttuurinen ja ihmisten rajoittaviin uskomuksiin perustuva. "En voi ystävystyä tuon kanssa, koska saatan häiritä hänen oikeaa elämää", "en voi lähestyä tuota, koska en ole riittävän hoikka", "en ansaitse kavereita (koska vanhempani ovat kertoneet minun olevan kelvoton)" yms yms...

Suomi on sosiaalisesti erittäin haastava maa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska Suomessa ajatellaan, että vieraan ihmisen kanssa puhuminen "häiritsee ihmisen tekemistä", "on epänormaalia yrittää tutustua vieraisiin ihmisiin" monien muiden syiden lisäksi. Meillä sosiaalista käymättömyyttä pidetään normaalina ja yksin pärjäämistä arvostetaan suuresti.

Ei tarvitse kuin lukaista tuo miksi sukulaisiin ei pidettä yhteyttä-ketju, vastaukset kertovat jotain. Tässä maassa ei oikein arvosteta ystävyyttä ja suhteita(paitsi parisuhdetta) samalla tavalla kuin muissa maissa. Tuntuu että uusiin ihmisiin tutustuminen on porukalle jotain vastenmielistä, kaikki uudet kontaktit pidetään kevyenä, pystytään niissä jo olemassa olevissa pienissä piireissä. Suomessa on todella paljon yksinäisiä, ilman ystävää olevia ihmisiä, kyllähän siihen on joku muu syy kuin "arkuus" 

Minä taas ajattelen, että Suomessa otetaan ystävyys vakavasti ja katsotaan, että ystävystyessään tietyllä tapaa sitoudutaan ystävyyteen ja tavallaan velvoittaa tiettyihin asioihin. Tästä syystä monilla on hyvin rajattu ystäväpiiri, koska koetaan ettei aikaa riitä useammille. Muualla ystävyys on kevyempää ja ohimenevämpää ja sen ei ajatella velvoittava mihinkään.

Miniäni on Meksikosta ja hän aikoinaan sanoi, että suomalaisen ystävyyssuhde vastaa Meksikossa sisaruussuhdetta. Ystävyys Suomessa on siis huomattavasti läheisempi ja tiiviimpi ihmissuhde kuin ystävyys Meksikossa. 

Yleensä kaikki ulkomaalaiset sanovat että suomalaiset ovat hiljaisia ja hitaastilämpeneviä, mutta kun me tstävystymme, olemme sitten todella ystäviä.