Surullinen olo ystävien käytöksestä, miten toimisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näissä tilanteissa olevien hylkäämisen tuskaa vähentäisi, jos ihmiset ymmärtäisivät, että ystävyyden viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta. Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy. Toinen osapuoli tai molemmat huomaavat, ettei halua olla tekemisissä ole ollut enää aikoihin ja yhteydenpito hiipuu."

Ystävyys on läheisin ihmissuhdemuoto, mitä voi olla parisuhteen jälkeen. Puhuisitko parisuhteestakin samoin? "Jos ihmiset ymmärtäisivät, että parisuhteen viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta". Ihmissuhteissa ihmiset antavat panoksia itsestään, he aukaisevat itsensä ja näyttävät hiljalleen ketä ihmisenä ovat. Tottakai se että toinen ihminen ei pidä tärkeänä tai ei viihdy seurassa, lopettaa yhteydenpidon, jne. loukkaa ketä tahansa. Emme ihmisenä pääse egomme yli, sitä ei sosiaalisesti taitava ihminen muiltakaan odota, ja ymmärtää mikä on loukkaavaa toista kohtaan. Olemme ihmisiä, emme koneita. Ystävyyteen kuuluu eräänkin määritelmän mukaan rakkaus, kunnioitus, uskollisuus, yhteisvastuu, rehellisyys, sitoutuminen ja vastavuoroinen kiinnostus ajan myötä.

"Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy". --> Ei ole ystävyyttä.

Minusta taas aika epärealistinen odotus, että vielä vanhainkodissakin olisi samat ystävät kuin päiväkodissakin. Ihmiset muuttuvat. Ja muuttavat. Asiat, mitkä 15-vuotiaina yhdistivät, eivät ehkä yhdistä enää 30-vuotiaina. Ja asiat, mitkä yhdistivät 30-vuotiaina, eivät ehkä yhdistäkään enää 50-vuotiaina. 

Kyllähän jokainen yli viisikymppinen on jo oman elämänsä aikana nähnyt, ettei ystävyys ole ikuista, koska elämänvaiheita on jo takana useampi. Harvalla on enää kolmekymppisenäkään samat kaverit kuin päiväkodissa, työpaikan vaihtuessa kaveruus entisiin työkavereihin jää jne. Ja sitten on myös kokemusta siitä, kun jonkun mielestä sen ystävyyden pitää olla ikuista, koska minä haluan sitä jatkaa. Vähemmistö heitä kuitenkin. 

Itselläni on vain yksi ystävä, joka on peräisin ala-asteelta ja hän onkin se läheisin. Yläasteen kaverit, opiskeluaikojen läheisimmät kaverit,  työpaikoista jääneet kaverit ovat kaikki muuttuneet kaukaisiksi tuttavuuksiksi. Ei ole tarvinnut asiasta riidellä, paitsi yhden häiriintyneen kanssa, jonka käytöstä nykymittapuulla pidettäisiin vainoamisena. 

Yle Areena norjalainen sarja Pää Pystyssä käsitteli toisessa jaksossa juuri samanlaista kuviota!

Ja on tuo itsellekin tuttu. Hyvänä pitämäni kaveri klikkiytyykin toisen kanssa, hänellä voi olla vain yksi bestis kerrallaan joka korvaa kokonaan b-luokan kaverin (minut on laitettu nyt siihen kategoriaan). Annoin olla koko kaveruuden, en jaksa tuollaista.

Miksi jäät odottelemaan kutsuja yhteiseen tekemiseen?

Minä tekisin niin, että toimisin itse aktiivisena ja pyytäisin näitä kavereita kanssani tekemään asiaa x , jonka tietäisin olevan kaikille mieleistä.

Jos siitä ei tulisi mitään, pyytäisin vielä myöhemmin toiseen juttuun. Jos sekään ei onnistuisi ja nämä kaksi jatkaisivat koko ajan edelleen yhteisiä juttujaan ja voiku meillä on kivaa -kuvien postaamista niin en sanoisi enää mitään ja poistuisin ryhmästä.

En vastaisi enää kummankaan viesteihin, vaikka se toinen lähtisikin ja tänne jäänyt yrittäisi taas kaveerata.

Mulle tuli mieleen, että pitikö perheellinen ystäväsi sinkkuystävääsi tiiviimmin yhteyttä silloin, kun tämä asui ulkomailla? Ja sen vuoksi he ovatkin nyt läheisempiä keskenään kuin sinä tämän sinkkuystäväsi kanssa? Jos sinun ja perheellisen ystäväsi välillä on ollut merkittävä ero yhteydenpidossa tähän kolmanteen, hän saattaa ajatella, että hän ei olekaan sulle yhtä tärkeä ystävä kuin on perheelliselle ystävällesi. 

Mitä tulee vapun viettoon.... olitko siis kertonut, ettei sulla ollut mitään vappusuunnitelmia? He olivat siis tietoisia, että olisit halunnut viettää vappua heidän kanssaan? Vietitkö viime vapun tai ehdotitko viime vappuna jotain yhteistä? Kerroit, että pandemia on muuttanut asioita, mutta et kertonut, millä tavalla. 

On paljon asioita, joita et ole kertonut, joten me muut heitämme vain arvauksia. Itse olisin voinut viettää vapun yhdessä sellaisen porukan kanssa, joista jokainen on pari viikkoa ennen vappua pystynyt olemaan kohtuullisen eristyksissä  muista ihmisistä. Millaista työtä sinä ja puolisosi teette? Ja millaista tämä perheellinen ystäväsi ja hänen puolisonsa? Älä siis vastaa mulle vaan mieti asiaa. Viettikö perheellinen ystäväsi vappua kahdestaan tämän sinkkuystävän kanssa vai oliko hänen perheensäkin mukana? Jos perhe oli mukana, olisiko sinun kutsumisesi mukaan ylittänyt suosituksen korkeintaan 6 henkilön tapaamisista? Varmasti olisi ylittänyt ainakin siinä tapauksessa, että sinäkin olisit ottanut puolisosi ja lapsesi mukaan. Eli vaikka teillä perheellisillä olisi kummallakin vain yksi lapsi, kahdesta perheestä olisi tullut jo se 6 eikä sinkkuystävä olisi mahtunut enää mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näissä tilanteissa olevien hylkäämisen tuskaa vähentäisi, jos ihmiset ymmärtäisivät, että ystävyyden viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta. Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy. Toinen osapuoli tai molemmat huomaavat, ettei halua olla tekemisissä ole ollut enää aikoihin ja yhteydenpito hiipuu."

Ystävyys on läheisin ihmissuhdemuoto, mitä voi olla parisuhteen jälkeen. Puhuisitko parisuhteestakin samoin? "Jos ihmiset ymmärtäisivät, että parisuhteen viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta". Ihmissuhteissa ihmiset antavat panoksia itsestään, he aukaisevat itsensä ja näyttävät hiljalleen ketä ihmisenä ovat. Tottakai se että toinen ihminen ei pidä tärkeänä tai ei viihdy seurassa, lopettaa yhteydenpidon, jne. loukkaa ketä tahansa. Emme ihmisenä pääse egomme yli, sitä ei sosiaalisesti taitava ihminen muiltakaan odota, ja ymmärtää mikä on loukkaavaa toista kohtaan. Olemme ihmisiä, emme koneita. Ystävyyteen kuuluu eräänkin määritelmän mukaan rakkaus, kunnioitus, uskollisuus, yhteisvastuu, rehellisyys, sitoutuminen ja vastavuoroinen kiinnostus ajan myötä.

"Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy". --> Ei ole ystävyyttä.

Minusta taas aika epärealistinen odotus, että vielä vanhainkodissakin olisi samat ystävät kuin päiväkodissakin. Ihmiset muuttuvat. Ja muuttavat. Asiat, mitkä 15-vuotiaina yhdistivät, eivät ehkä yhdistä enää 30-vuotiaina. Ja asiat, mitkä yhdistivät 30-vuotiaina, eivät ehkä yhdistäkään enää 50-vuotiaina. 

Mutta on sekin vähän outoa, jos kaverit vaihtuu koko ajan. Mulla on kaveri, jonka ns. "bestis" vaihtuu kerran vuodessa. Aina tapaa jonkun uuden jossain (baari, työ, harrastus, kaverinkaveri jne) ja "ihastuu" tähän ja viettää melkein kaiken ajan tämän kanssa. Sitten taas löytyy joku uusi jota ylistetään pitkin facebookkia ja instaa :D Ja ollaan siis yli 30v ihmisiä.!

Ja mä ja tää kaveri ollaan juurikin niitä päiväkotikavereita. :D

Kaverit ja ystävät ovat eri asia. Kavereita voi olla vaikka 500, mutta harvalla on aikaa kovin monelle ystävälle. Tuo sun kaverisi vaikuttaa siltä, ettei hän ymmärrä, mitä eroa on kaveruudella ja ystävyydellä. Tai sitten hän "ystävystyy ensi silmäyksellä" eli kokee ystäväkseen ihmisen, josta ei tiedä vielä yhtään mitään. Vuodessa sitten huomaa, että ystävyys olikin yksipuolista ja toinen osapuoli pitkin häntä vain kaverinaan. Ja sen jälkeen etsii taas uuden "ystävän", kunnes vuoden päästä on sama tilanne jälleen. 

Jotkut ovat tuollaisia supersosiaalisia ekstrovertteja ja käyttävät sanaa ystävä aika herkästi, mutta kuitenkaan ne eivät ystävyyttä ole, vain tuttavuuksia. Mainitsemassani lehtijutussa ystävyyden tutkija puhui nimenomaan tästä ilmiöstä eli ihmisellä on kyky vain muutamaan syvään ystävyyssuhteeseen. 

Mutta nuo ekstrovertit ovat hyviä tekemään tuttavuutta ja yleensä aika suosittujakin. Minullakin on tällainen tuttava, oikein mukava ihminen. Hänellä on hirveä määrä tuttavia, ystäviksi kutsuttuja läheisempiä kavereita ja sitten pari läheisempää joihin itse en kuulu. Onhan se tosi hyvä etu, jos osaa tutustua ihmisiin, niin sieltä reservistä löytyy paljon tukea ja näkemyksiä moneen asiaan. Hän on myös hyvin auttavainen ja empaattinen tyyppi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näissä tilanteissa olevien hylkäämisen tuskaa vähentäisi, jos ihmiset ymmärtäisivät, että ystävyyden viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta. Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy. Toinen osapuoli tai molemmat huomaavat, ettei halua olla tekemisissä ole ollut enää aikoihin ja yhteydenpito hiipuu."

Ystävyys on läheisin ihmissuhdemuoto, mitä voi olla parisuhteen jälkeen. Puhuisitko parisuhteestakin samoin? "Jos ihmiset ymmärtäisivät, että parisuhteen viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta". Ihmissuhteissa ihmiset antavat panoksia itsestään, he aukaisevat itsensä ja näyttävät hiljalleen ketä ihmisenä ovat. Tottakai se että toinen ihminen ei pidä tärkeänä tai ei viihdy seurassa, lopettaa yhteydenpidon, jne. loukkaa ketä tahansa. Emme ihmisenä pääse egomme yli, sitä ei sosiaalisesti taitava ihminen muiltakaan odota, ja ymmärtää mikä on loukkaavaa toista kohtaan. Olemme ihmisiä, emme koneita. Ystävyyteen kuuluu eräänkin määritelmän mukaan rakkaus, kunnioitus, uskollisuus, yhteisvastuu, rehellisyys, sitoutuminen ja vastavuoroinen kiinnostus ajan myötä.

"Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy". --> Ei ole ystävyyttä.

Minusta taas aika epärealistinen odotus, että vielä vanhainkodissakin olisi samat ystävät kuin päiväkodissakin. Ihmiset muuttuvat. Ja muuttavat. Asiat, mitkä 15-vuotiaina yhdistivät, eivät ehkä yhdistä enää 30-vuotiaina. Ja asiat, mitkä yhdistivät 30-vuotiaina, eivät ehkä yhdistäkään enää 50-vuotiaina. 

Kyllähän jokainen yli viisikymppinen on jo oman elämänsä aikana nähnyt, ettei ystävyys ole ikuista, koska elämänvaiheita on jo takana useampi. Harvalla on enää kolmekymppisenäkään samat kaverit kuin päiväkodissa, työpaikan vaihtuessa kaveruus entisiin työkavereihin jää jne. Ja sitten on myös kokemusta siitä, kun jonkun mielestä sen ystävyyden pitää olla ikuista, koska minä haluan sitä jatkaa. Vähemmistö heitä kuitenkin. 

Itselläni on vain yksi ystävä, joka on peräisin ala-asteelta ja hän onkin se läheisin. Yläasteen kaverit, opiskeluaikojen läheisimmät kaverit,  työpaikoista jääneet kaverit ovat kaikki muuttuneet kaukaisiksi tuttavuuksiksi. Ei ole tarvinnut asiasta riidellä, paitsi yhden häiriintyneen kanssa, jonka käytöstä nykymittapuulla pidettäisiin vainoamisena. 

Tätä juuri tarkoitinkin. Olen jo 60 v  eikä mulla ole aavistustakaan, ovatko kansakouluaikaiset ystäväni enää edes elossa. Elämä menee eteenpäin, tulee uusia ihmisiä elämään, elämäntilanteet muuttuvat, asuinpaikat muuttuvat jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain taas kuvan heistä vapputunnelmissa viestiryhmäämme, skoolaavat yhdessä. On tosi kurja olo. Mitä tuohon voi vastata? Olisimmepa yhdessä? Vai ei mitään? Ap

Minä varmaan heittäytyisin pisteliääksi ja kommentoisin, että olette sitten koronasta huolimatta uskaltaneet jatkaa toistenne tapaamista.

Mitäpä vastaisivat.

Vittuilu vain pahentaa asiaa. Jos haluaa sanoa asiasta, niin sanoo sitten suoraan eikä tuolla lailla kierrellen ja piikitellen vittuilemalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näissä tilanteissa olevien hylkäämisen tuskaa vähentäisi, jos ihmiset ymmärtäisivät, että ystävyyden viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta. Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy. Toinen osapuoli tai molemmat huomaavat, ettei halua olla tekemisissä ole ollut enää aikoihin ja yhteydenpito hiipuu."

Ystävyys on läheisin ihmissuhdemuoto, mitä voi olla parisuhteen jälkeen. Puhuisitko parisuhteestakin samoin? "Jos ihmiset ymmärtäisivät, että parisuhteen viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta". Ihmissuhteissa ihmiset antavat panoksia itsestään, he aukaisevat itsensä ja näyttävät hiljalleen ketä ihmisenä ovat. Tottakai se että toinen ihminen ei pidä tärkeänä tai ei viihdy seurassa, lopettaa yhteydenpidon, jne. loukkaa ketä tahansa. Emme ihmisenä pääse egomme yli, sitä ei sosiaalisesti taitava ihminen muiltakaan odota, ja ymmärtää mikä on loukkaavaa toista kohtaan. Olemme ihmisiä, emme koneita. Ystävyyteen kuuluu eräänkin määritelmän mukaan rakkaus, kunnioitus, uskollisuus, yhteisvastuu, rehellisyys, sitoutuminen ja vastavuoroinen kiinnostus ajan myötä.

"Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy". --> Ei ole ystävyyttä.

Minusta taas aika epärealistinen odotus, että vielä vanhainkodissakin olisi samat ystävät kuin päiväkodissakin. Ihmiset muuttuvat. Ja muuttavat. Asiat, mitkä 15-vuotiaina yhdistivät, eivät ehkä yhdistä enää 30-vuotiaina. Ja asiat, mitkä yhdistivät 30-vuotiaina, eivät ehkä yhdistäkään enää 50-vuotiaina. 

Kyllähän jokainen yli viisikymppinen on jo oman elämänsä aikana nähnyt, ettei ystävyys ole ikuista, koska elämänvaiheita on jo takana useampi. Harvalla on enää kolmekymppisenäkään samat kaverit kuin päiväkodissa, työpaikan vaihtuessa kaveruus entisiin työkavereihin jää jne. Ja sitten on myös kokemusta siitä, kun jonkun mielestä sen ystävyyden pitää olla ikuista, koska minä haluan sitä jatkaa. Vähemmistö heitä kuitenkin. 

Itselläni on vain yksi ystävä, joka on peräisin ala-asteelta ja hän onkin se läheisin. Yläasteen kaverit, opiskeluaikojen läheisimmät kaverit,  työpaikoista jääneet kaverit ovat kaikki muuttuneet kaukaisiksi tuttavuuksiksi. Ei ole tarvinnut asiasta riidellä, paitsi yhden häiriintyneen kanssa, jonka käytöstä nykymittapuulla pidettäisiin vainoamisena. 

Tätä juuri tarkoitinkin. Olen jo 60 v  eikä mulla ole aavistustakaan, ovatko kansakouluaikaiset ystäväni enää edes elossa. Elämä menee eteenpäin, tulee uusia ihmisiä elämään, elämäntilanteet muuttuvat, asuinpaikat muuttuvat jne. 

Niin juuri, mutta nuoremmille asia selviää vasta ap:n kaltaisten tilanteiden kautta. Itsekin kerran nuorempana olin pahoillani, kun en kelvannut eräälle mukavalle läheiseksi ystäväksi, vaan ainoastaan tuttavaksi. Totta kai se loukkaa, mutta tuollaiset mukavat ihmiset ovat hyvin suosittuja eikä hänellä vain ollut tilaa minulle. Tuttavia olemme edelleen ja kukapa tietää, vaikka jonain päivänä elämäntilanne yhdistäisi läheisempään ystävyyteen.

Ei kannata loukkaantua ystävyyden torjumisesta liikaa, koska tuttaviakin tarvitaan. Pidä ap nämä naiset tuttavinasi ja koeta keskittyä muihin ystäviin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille näkemyksistä. Nukuin yön yli asian kanssa. Nyt on selkeämpi, mutta myös murheellisempi, olo. Kukaan aikuinen ei hoida ystävyyttä näin. Ymmärtäisin esim. yhteiskuvan lähettämisen, jos minut olisi kutsuttu ja olisin joutunut kieltäytymään, mutta ei tuon kuvan lähettäminen tapahtunut mielestäni siksi, että ystävyyttä yritettiin rakentaa tai ylläpitää. Se oli yksi kerta jälleen tehdä minulle tarkoituksella tai ilman ulkopuolinen olo.

Jos nämä ihmiset haluaisivat pitää minut ajan tasalla kuulumisista, niin kyllähän siihen keinot ovat olemassa. Tällaiset puolivillaiset kerroin jo x:lle lenkillä ja soittelen sulle tästä -jutut, jotka eivät toteudu, ovat ihan p*skaa ystävyyttä. Toinen ystävä lisäilee näitä kuvia, vihjailee yhteisistä tekemisistä ja asioista joita ei ole jaettu minulle, ja toinen ei huomaa/ välitä / jaksa vaan laittaa aivan diipadaapa viestejä eikä muuta yhteyttä.

Vihaan draamaan ja mustasukkaisuutta. Ainoa, mitä haluan, on olla tämän toiminnan ulottumattomissa, ainakin päällisin puolin. Otan nyt etäisyyttä, ja katsotaan mitä tapahtuu. Nämä ihmiset ovat aina olleet fiksuja ja empaattisia ja olen ollut heille todella tärkeä, ehkä herätys tulee jossain vaiheessa. Ap

Hetki, kirjoitit "vihaan draamaa ja mustasukkaisuutta", vaikka koko ajan lietsot niitä. Kuvittelet olleesi joskus muinoin todella tärkeä, mutta et huomaa, että ystävyyttä ei ruokita sinun tavallasi olemalla kateellinen tuppautuja.

Toivon, että nuo kaksi huomaavat, millainen narsisti olet. Tai kyllä he jo ovat sen huomanneet, mutta yrittävät hienovaraisesti kertoa, että pysy poissa, kuvitelmistasi huolimatta pärjäämme varsin mainiosti ilman sinua.

Voi hyvänen aika näitä sinun kommentteja. Olit/olet koulussa/työpaikalla kiusaaja, eikö vain? Vai etkö itse vain näe sitä? Sinulta tuntuu puuttuvan empatiakyky ihan täysin. Kyllä nuo narsismisyytteen heittäisin ihan toiseen suuntaan.

Niin, ap on tuppautuja, joka yrittää kaikin tavoin rikkoa kavereittensa ystävyyttä väittäen itselleen ja muille, että on oikeasti se paras ja tärkein ja elinikäinen ystävä, vaikka oikeasti on takiainen, jonka vaatimukset elää hänen määräämällään tavalla lähinnä ärsyttävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille näkemyksistä. Nukuin yön yli asian kanssa. Nyt on selkeämpi, mutta myös murheellisempi, olo. Kukaan aikuinen ei hoida ystävyyttä näin. Ymmärtäisin esim. yhteiskuvan lähettämisen, jos minut olisi kutsuttu ja olisin joutunut kieltäytymään, mutta ei tuon kuvan lähettäminen tapahtunut mielestäni siksi, että ystävyyttä yritettiin rakentaa tai ylläpitää. Se oli yksi kerta jälleen tehdä minulle tarkoituksella tai ilman ulkopuolinen olo.

Jos nämä ihmiset haluaisivat pitää minut ajan tasalla kuulumisista, niin kyllähän siihen keinot ovat olemassa. Tällaiset puolivillaiset kerroin jo x:lle lenkillä ja soittelen sulle tästä -jutut, jotka eivät toteudu, ovat ihan p*skaa ystävyyttä. Toinen ystävä lisäilee näitä kuvia, vihjailee yhteisistä tekemisistä ja asioista joita ei ole jaettu minulle, ja toinen ei huomaa/ välitä / jaksa vaan laittaa aivan diipadaapa viestejä eikä muuta yhteyttä.

Vihaan draamaan ja mustasukkaisuutta. Ainoa, mitä haluan, on olla tämän toiminnan ulottumattomissa, ainakin päällisin puolin. Otan nyt etäisyyttä, ja katsotaan mitä tapahtuu. Nämä ihmiset ovat aina olleet fiksuja ja empaattisia ja olen ollut heille todella tärkeä, ehkä herätys tulee jossain vaiheessa. Ap

Hetki, kirjoitit "vihaan draamaa ja mustasukkaisuutta", vaikka koko ajan lietsot niitä. Kuvittelet olleesi joskus muinoin todella tärkeä, mutta et huomaa, että ystävyyttä ei ruokita sinun tavallasi olemalla kateellinen tuppautuja.

Toivon, että nuo kaksi huomaavat, millainen narsisti olet. Tai kyllä he jo ovat sen huomanneet, mutta yrittävät hienovaraisesti kertoa, että pysy poissa, kuvitelmistasi huolimatta pärjäämme varsin mainiosti ilman sinua.

Varsin hienovaraisesti?

Lähettämällä oman selfien ryhmään😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

Sarkasmin taju ei taida kuulua sinun repertuaariisi?

Siellä ne kaverit on jo yrittäneet kaikkensa, jotta ap jättäisi heidät rauhaan ja nyt on pakko ampua kunnon tykinkuulilla.

Se sinkku on aloitteentekijä ja laittaa niitä kuvia sulle. Se on tässä pahis. MUTTA myös sun se toinen kaveri on, koska hän lähtee tähän ihan täysin mukaan. He toimivat todella töykeästi, ja sinä olet ihan liian kiltti. En enää vastaisi noihin viesteihin. Luultavasti kun et vastaa, tuo sinkku alkaa ilkeilemään sillä tavalla että kysyy muka huolestuneena "et kai loukkaantunut???" ja siihen sun muka pitäisi vastata hymyillen että" en tietenkään :)". ÄLÄ mene siihen peliin mukaan.

Jätä MOLEMMAT omaan arvoonsa. Kuinka kaverisi kehtaa tehdä noin että tekee teidän suunnitelmat sinkun kanssa, ja sitten palaa häntä koipien välissä sun luo kun kaveri on palannut ulkomaille? ÄLÄ OLE VARAKAVERI.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näissä tilanteissa olevien hylkäämisen tuskaa vähentäisi, jos ihmiset ymmärtäisivät, että ystävyyden viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta. Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy. Toinen osapuoli tai molemmat huomaavat, ettei halua olla tekemisissä ole ollut enää aikoihin ja yhteydenpito hiipuu."

Ystävyys on läheisin ihmissuhdemuoto, mitä voi olla parisuhteen jälkeen. Puhuisitko parisuhteestakin samoin? "Jos ihmiset ymmärtäisivät, että parisuhteen viilenemiset ja yksipuolisuudet ovat hyvin tavallisia eivätkä ne osoita kummankaan osapuolen kelvottomuutta". Ihmissuhteissa ihmiset antavat panoksia itsestään, he aukaisevat itsensä ja näyttävät hiljalleen ketä ihmisenä ovat. Tottakai se että toinen ihminen ei pidä tärkeänä tai ei viihdy seurassa, lopettaa yhteydenpidon, jne. loukkaa ketä tahansa. Emme ihmisenä pääse egomme yli, sitä ei sosiaalisesti taitava ihminen muiltakaan odota, ja ymmärtää mikä on loukkaavaa toista kohtaan. Olemme ihmisiä, emme koneita. Ystävyyteen kuuluu eräänkin määritelmän mukaan rakkaus, kunnioitus, uskollisuus, yhteisvastuu, rehellisyys, sitoutuminen ja vastavuoroinen kiinnostus ajan myötä.

"Suurin osa ystävyyksistä elämän aikana päättyy". --> Ei ole ystävyyttä.

Minusta taas aika epärealistinen odotus, että vielä vanhainkodissakin olisi samat ystävät kuin päiväkodissakin. Ihmiset muuttuvat. Ja muuttavat. Asiat, mitkä 15-vuotiaina yhdistivät, eivät ehkä yhdistä enää 30-vuotiaina. Ja asiat, mitkä yhdistivät 30-vuotiaina, eivät ehkä yhdistäkään enää 50-vuotiaina. 

Mutta on sekin vähän outoa, jos kaverit vaihtuu koko ajan. Mulla on kaveri, jonka ns. "bestis" vaihtuu kerran vuodessa. Aina tapaa jonkun uuden jossain (baari, työ, harrastus, kaverinkaveri jne) ja "ihastuu" tähän ja viettää melkein kaiken ajan tämän kanssa. Sitten taas löytyy joku uusi jota ylistetään pitkin facebookkia ja instaa :D Ja ollaan siis yli 30v ihmisiä.!

Ja mä ja tää kaveri ollaan juurikin niitä päiväkotikavereita. :D

Kaverit ja ystävät ovat eri asia. Kavereita voi olla vaikka 500, mutta harvalla on aikaa kovin monelle ystävälle. Tuo sun kaverisi vaikuttaa siltä, ettei hän ymmärrä, mitä eroa on kaveruudella ja ystävyydellä. Tai sitten hän "ystävystyy ensi silmäyksellä" eli kokee ystäväkseen ihmisen, josta ei tiedä vielä yhtään mitään. Vuodessa sitten huomaa, että ystävyys olikin yksipuolista ja toinen osapuoli pitkin häntä vain kaverinaan. Ja sen jälkeen etsii taas uuden "ystävän", kunnes vuoden päästä on sama tilanne jälleen. 

Jotkut ovat tuollaisia supersosiaalisia ekstrovertteja ja käyttävät sanaa ystävä aika herkästi, mutta kuitenkaan ne eivät ystävyyttä ole, vain tuttavuuksia. Mainitsemassani lehtijutussa ystävyyden tutkija puhui nimenomaan tästä ilmiöstä eli ihmisellä on kyky vain muutamaan syvään ystävyyssuhteeseen. 

Mutta nuo ekstrovertit ovat hyviä tekemään tuttavuutta ja yleensä aika suosittujakin. Minullakin on tällainen tuttava, oikein mukava ihminen. Hänellä on hirveä määrä tuttavia, ystäviksi kutsuttuja läheisempiä kavereita ja sitten pari läheisempää joihin itse en kuulu. Onhan se tosi hyvä etu, jos osaa tutustua ihmisiin, niin sieltä reservistä löytyy paljon tukea ja näkemyksiä moneen asiaan. Hän on myös hyvin auttavainen ja empaattinen tyyppi. 

Aivan. Mä  olen varsin ekstrovertti, mutta en pidä kaikkia, joihin tutustun, ystävinäni. Mulla on vain pari hyvää ystävää ja lisäksi ystävääkin tärkeämpi ja luotettavampi ihminen, joka on mun siskoni. Meitä yhdistää niin vahva veriside, että vaikka välillä riitaannummekin siten, ettei olla pariin kuukauteen puheväleissäkään, aina jompi kumpi ottaa yhteyttä sovintotarkoituksessa.  Ja aina kaikki saadaan lopulta puhuttua halkipoikkipuhki, sovinto syntyy eikä mitään kaunojakaan kanneta. Suhde ystäviini on erilainen. Ei heidän kanssaan koskaan edes tule samanlaisia riitoja kuin siskoni kanssa. Uskallus pahaankin riitaan kun syntyy mun ja siskoni välille lapsuudesta, mutta ystäviini olen tutustunut vasta aikuisena. Ystävieni kanssa mulla ei ole sellaista yhteistä historiaa, jonka vuoksi voisin luottaa siihen, että asiat satavarmasti saadaan selvitettyä. 

Mun mielestä ystävän kanssa jaetaan enemmän omasta elämästä ja ennenkaikkea omasta itsestä kuin kavereiden kanssa. Ja ystäville annetaan enemmän aikaa kuin kavereille. Ystävää tavatessa ei ole niin väliä, mitä tehdään. Tai tehdäänkö yhtään mitään. Oleellista on vain ystävän tapaaminen. Kavereiden kanssa taas oleellisempaa on yhdessä tekeminen. Kaikki asiat eivät kiinnosta ystäviäni, joten jos haluan tehdä jotain itseäni todella paljon kiinnostavaa, pyydän seurakseni jonkun kaverini, jota asia kiinnostaa yhtä paljon kuin muakin. En siis automaattisesti pyydä ensin ystävääni, jos asia on sellainen, joka ei ystävääni pahemmin kiinnosta. Esimerkiksi ystäviäni ei kiinnosta kirjamessut tippaakaan, mutta erästä kaveriani kiinnostaa. Voin ystävieni kanssa käydä vaikka kahvilla, mutta kaverini kanssa menen kirjamessuille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten huomaa tässäkin ketjussa, nykyään ystävät valikoidaan kuten käyttöesineet. "Viihdyn paremmin hänen seurassaan" varmaan kirkkaimpana esimerkkinä. Ihmisilä on nykyään sellainen omituinen käsitys ihmissuhteista että kaiken pitää sujua mutkattomasti, ja kun eteen tulee ongelma, henkisen kasvun ja keskustelun sijaan hylätään. Tällaisessa toiminnassa ihmiset eivät kehity ja kasva, vaan traumatisoituvat hylätyksi tulemisesta. Haetaan sitten toisista ihmisistä vikaa, kun ei itse kykene kommunikoimaan.

Kuten nykyään parisuhteetkin, myös ystävyys on kertakäyttökamaa, ja ap se toinen kaveri ryhtyy taas reissuamaan kun koronatilanne paranee. Hyvin lyhytnäköistä ja itsekeskeistä toimintaa häneltä. Näillä kahdella on siis kivempaa mielestään kahdestaan, ja korostaakseen puutteita sosiaalisissa taidoissaan hierovat asiaa naamaasi kuvilla ja viesteillä.

Sinun ei kannata katkaista välejä, vaan annat heille tilaa. Älä vastaile heti näihin viesteihin. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu kyky asettua myös toisen asemaan, he eivät ole tähän kyenneet. Käsityksesi heistä ystävinä ja ihmisinä on muuttunut, hyväksy uusi näkemys ja toimi sen mukaisesti. Tunne oma arvosi ja hakeudu muualle. Sure jos on surtavaa. Voit pitää heitä kavereina ja tuttuina, mutta ystävyyteen tarvitaan enemmän.

Juuri näin koen. Yritän välttää draamaa ja mustasukkaisuuskohtauksia ja haluan toimia siten, etten itse loukkaa heitä. Olen ollut heille tosi tärkeä, mutta jotain on muuttunut, ehkä pysyvästi - sen tiedän vasta, kun olen ottanut etäisyyttä, ryhdistäytyvätkö. Minusta sekin on ok jos välillä ystävänä ei toimi 100% fiksusti, mutta korjausliike on tehtävä.

Aion ottaa etäisyyttä ja keskityn omiin juttuihin. Oma elämänkokemus kertoo, että se herättelee ihmisiä. Mustasukkainen raivoaminen tai yhtäkkinen viestiryhmästä lähteminen voivat saada aikaan sen, ettei omaa käytöstä tarvitse tarkastella vaan löytyy mustis syntipukki jota syyttää, mutta etäisyyden ottaminen vaatii jonkin tietoisen valinnan heiltä: päästääkö kokonaan irti vai aktivoitua ja ryhdistäytyä ja tutkailla etäisyyden ottamisen syitä. Ap

Tämä on hyvä tapa toimia. Ja toivon että pidät tän tapauksen mielessä sitten kun kaveri taas yrittää lähentyä sinun kanssasi kun tämä toinen on lähtenyt. Älä unohda heidän tekojaan.

Todennäköisesti tuo ulkomailta tullut on iskenyt naapurissa asuvan kimppuun kuin sika limppuun. On joutunut maailmalla käyttämään kyynepäitä ja haalimaan kavereita puoliväkisin. On nyt ominut sitten naapurin itselleen.

Älä jää murehtimaan, mutta älä katkaise välejäkään. Heitä tilaisuuden tullen vaan vitsiä, että mitäs kaksoset. Tuskimpa on naapurin perheellekkään ihan ok, että siiamilainen on iskenyt kyntensä äitiin. Asiat varmaan ratkeaa ihan heidän välillään aikanaan. Älä välitä nyt. Pidä pokka ja elä elämääsi. ”Unohda” kertoa omista jutuistasi.

Minusta olisi hyvä erottaa mielikuvat ja todellisuus toisistaan. Sanot että tunnet heidät hyvin, mutta katso heidän tekojaan, älä oletuksia teidän ystävyydestä. Et pidä heitä teineinä, mutta he lähettelevät sydämiä toisilleen yms, joten ehkä he sittenkin ovat vähän teinimäisiä tässä. Nyt paljastui uusi puoli, lapsellinen ja ilkeäkin, jossa sinut jätetty ulkopuolelle. Katso tekoja.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli mieleen, että pitikö perheellinen ystäväsi sinkkuystävääsi tiiviimmin yhteyttä silloin, kun tämä asui ulkomailla? Ja sen vuoksi he ovatkin nyt läheisempiä keskenään kuin sinä tämän sinkkuystäväsi kanssa? Jos sinun ja perheellisen ystäväsi välillä on ollut merkittävä ero yhteydenpidossa tähän kolmanteen, hän saattaa ajatella, että hän ei olekaan sulle yhtä tärkeä ystävä kuin on perheelliselle ystävällesi. 

Mitä tulee vapun viettoon.... olitko siis kertonut, ettei sulla ollut mitään vappusuunnitelmia? He olivat siis tietoisia, että olisit halunnut viettää vappua heidän kanssaan? Vietitkö viime vapun tai ehdotitko viime vappuna jotain yhteistä? Kerroit, että pandemia on muuttanut asioita, mutta et kertonut, millä tavalla. 

On paljon asioita, joita et ole kertonut, joten me muut heitämme vain arvauksia. Itse olisin voinut viettää vapun yhdessä sellaisen porukan kanssa, joista jokainen on pari viikkoa ennen vappua pystynyt olemaan kohtuullisen eristyksissä  muista ihmisistä. Millaista työtä sinä ja puolisosi teette? Ja millaista tämä perheellinen ystäväsi ja hänen puolisonsa? Älä siis vastaa mulle vaan mieti asiaa. Viettikö perheellinen ystäväsi vappua kahdestaan tämän sinkkuystävän kanssa vai oliko hänen perheensäkin mukana? Jos perhe oli mukana, olisiko sinun kutsumisesi mukaan ylittänyt suosituksen korkeintaan 6 henkilön tapaamisista? Varmasti olisi ylittänyt ainakin siinä tapauksessa, että sinäkin olisit ottanut puolisosi ja lapsesi mukaan. Eli vaikka teillä perheellisillä olisi kummallakin vain yksi lapsi, kahdesta perheestä olisi tullut jo se 6 eikä sinkkuystävä olisi mahtunut enää mukaan. 

Minustakin on hyvä tosiaan myös itse miettiä miten on viestinnyt tilannettaan ulospäin.

Ap on kertonut koronan vaikuttaneen asiaan, mutta ei avaa asiaa enempää. Esimerkiksi kaveripiiristäni jotkut ovat menneet tähän ”nyt ei voi tehdä ja nähdä” -koronasuojaan ja ”olen riskiryhmää” ja paheksuvaan sävyyn puhuvat niistä, jotka tapaavat muita ihmisiä, käyvät ulkona syömässä ja matkustavat. Ja se on aivan ok ja fiksua ja jokainen saa tehdä näin.

Mutta. Jos minä suunnittelen jotain kaveritekemistä, niin kysyn vain heitä, joille tiedän tapaamisen pienellä porukalla ja lähtemisen koronan aikanakin olevan ok. En mitenkään salaa asiaa, mutta mielummin mennään kaikki niin, ettei asiasta pidetä isoa melua ettei kenenkään tarvitse loukkaantua asiasta eikä kenenkään tarvitse sitä selän takana paheksua, että Sirkku, Mirkku ja Maikku olivat yhdessä pelaamassa frisbeegolfia ja ei paljoo korona pelota.

Siinä samalla tulee näiden kavereiden kanssa sovittua seuraavia pelejä ja tiedätkö sen uuden koirapuiston - huomenna vois mennä yhdessä koirien kanssa sinne jne.

Tämä nyt vain yksi näkökanta.

Muista, että some on somea!

Ehkä toinen vaan ryntää naapuriin skumppa kainalossa kutsumatta ja kilistysten ja kuvan jälkeen lentää pihalle.

Takertuja osaa myös järjestää yllätyksiä yms. joille toinen kaverisi ei voi mitään.

Anna olla. Et voi tehdä mitään. Jätä täysin omaan arvoonsa.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti tuo ulkomailta tullut on iskenyt naapurissa asuvan kimppuun kuin sika limppuun. On joutunut maailmalla käyttämään kyynepäitä ja haalimaan kavereita puoliväkisin. On nyt ominut sitten naapurin itselleen.

Älä jää murehtimaan, mutta älä katkaise välejäkään. Heitä tilaisuuden tullen vaan vitsiä, että mitäs kaksoset. Tuskimpa on naapurin perheellekkään ihan ok, että siiamilainen on iskenyt kyntensä äitiin. Asiat varmaan ratkeaa ihan heidän välillään aikanaan. Älä välitä nyt. Pidä pokka ja elä elämääsi. ”Unohda” kertoa omista jutuistasi.

En itse sanoisi mitään tuollaista mitäs kaksoset juttua, koska se voidaan tulkita katkeraksi kateelliseksi kommentoinniksi. AP on ennen kaikkea surullinen ja hämmentynyt, ja joutunut tekemään johtopäätöksen ettei ole niin tärkeä heille. Kannattaa siis toimia todellisten tunteiden mukaan. Eli ota etäisyyttä, ja jos sieltä tulee kysymys että missä olet ap, kun sinusta ei ole kuulunut etkä enää oikein vastaile meidän viesteihin, sitten voi kommunikoida avoimesti että tuntuu että minua ei ole kaivattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani, ap. Tuollainen hylkääminen tuntuu pahalta. Vielä viheliäisempää on se, että tämä kaksikko kehtaa alleviivata omia menojaan sinulle teidän kolmen ryhmässä.

Vaikea uskoa, että ystävyydestä mennään yhtäkkiä noin äärilaitaan. Voiko olla, että he ehkä ajattelevat pitävänsä sinut jotenkin mukana porukassa laittamalla näitä kuvia? Siis että ajatus on jotenkin se, että et voi tulla/pääse mukaan, joten kuva on tyhjää parempi?

Jos tästä ei voi olla kyse, niin sanoisin, että oppi on tässä: et ole niille niin hyvä ystävä kuin kuvittelit olevasi. Ystävyys ei siis ole ihan vastavuoroista. Jos näin on, anna olla.

Nämä ystävät eivät ole ikinä kiusanneet, joten siksi kuvat voivat olla myös "tyhjää parempi". Se ei vain oikein toimi, kun nämä ystävät vaihtavat kuulumiset joka viikko keskenään ja tapaavat juhlapäivinä ilman, että minua on edes yritetty saada mukaan. Minulla on ollut tapana soitella toisen ystävän kanssa, mutten halua aina olla aktiivisempi osapuoli. Ap

Huomaatko - he eivät edes koe sinua ystäväkseen, sinä olet se mukaantuppautuva tyyppi, joka ei ymmärrä kohteliaita vihjeitä eikä lopulta edes selkeästi alleviivattua paikannäyttöä. Odotatko, että sanovat ääneen, että elämänsä on ihan mukavaa ilman sinuakin?

Meillä on pitkä, läheinen ystävyys takana. Mitään vihjailuja ei ole koskaan tarvittu, olemme avoimesti aina ottaneet toisemme huomioon ja kaikki on otettu mukaan. Vasta nyt on alkanut tulla tätä kummallista käytöstä. Ymmärrän täysin, että lähellä toisiaan asuvat käyvät lenkillä ja näkevät ex tempore toisiaan. Sitä en ymmärrä, että ystävyyttä minun suuntaani ei hoideta ja minua ei kutsuta, mutta sitten laitetaan kuvaa. Näin eivät voi toimia melkein nelikymppiset aikuiset, yhtäkkiä. Ap

Se on sitä alun huumaa. Tätähän voisi verrata uuteen parisuhteeseen jossa pari tapailee aktiivisesti toisiansa jonkun aikaa ja sitten tilanne väljähtää, ainakin jonkin verran. Ulkomailla asunut kaveri on varmasti  tuonut jotain ihan uutta tälle toiselle kaverillesi (näkökulmia, eksoottisia tarinoita, kokemuksia, juttuja joista kertoo jne) ja tämä paluumuuttaja on taas saanut kosketuksen johonkin vanhaan ja tutuuttuun. 3 kaverin porukka on vaikea, joku on aina enemmän ulkona kuin se pari. Jotta 3 kaverin porukka toimii niin jokaisen täytyy olla aktiivinen sen porukan yhteydenpidossa ja ihmiset on mukavuuden ja helppouden perään ja siksi eivät jaksa pitää ap:hen yhteyttä. Elämäntilanteen muutos (tässä kotimaahan paluu) saa kaveriporukassa aikaa jonkunlaisen kriisin. Minä olen ainoa minun kaveriporukassa jolla ei ole lapsia ja siksi minut jätettiin aivan yksin. Olen tässä vuosien saatossa miettinyt että jos vielä lapsia saisin niin ruvettaisiinko minuun yllättäen pitämään yhteyttä ja kutsumaan kemuihin. No vaikka näin kävisi niin en niihin menisi, mutta olisi mielenkiintoista tietää että tämäkö se syy loppujen lopuksi oli että minut jätettiin ulkopuolelle. Nyt olen jo löytänyt uusia kavereita niin asia ei enää kirvoita mieltä.

Mulla tuli mieleen, että onko aiemmin ollut niin, että ap ja perheellinen ystävä ovat lähettäneet ulkomailla asuvalle vastaavia yhteiskuvia? Voisiko olla, että tämä ulkomailla asuva on aiemmin kokenut jäävänsä sivuun/ulkopuolelle ja sen takia nyt toimii niin kuin toimii.

Täytyy kyllä sanoa, että on aika lapsellista toimintaa aikuisilta ihmisiltä, että ei oteta kolmatta ystävää mukaan. Tuohan on ihan kuin 8-vuotiaiden hommaa, että ollaan vain kahdestaan.

Itse tekisin niin, että toivottaisin aina iloisesti hyvää tai hauskaa iltaa ja peittäisin pahan mielen. En todellakaan antaisi heille sitä reaktiota, mitä jompi kumpi mahdollisesti heistä hakee. Eivät he kauan jaksa niitä yhteiskuvia lähetellä jos siitä ei synny mitään draamaa. Alkaisin panostamaan muihin ystäviin. Jättäisin nämä kaksi omaan arvoonsa.