Lue keskustelun säännöt.
Surullinen olo ystävien käytöksestä, miten toimisit?
01.05.2021 |
Ollaan kolme hieman alle nelikymppistä ystävystä, ihan aikuisia siis. Olemme olleet pitkään ystäviä ja eri elämäntilanteita ollaan koettu, välimatkat ovat väliin olleet pitkiä, mutta ystävyys ja arvot ovat vuosien mittaan pysyneet. Paitsi ehkä nyt.
Toinen ystävistäni tekee uraa kansainvälisessä bisneksessä ja hän lähetetään vähän väliä ulkomaille eri tehtäviin, mutta kutsuttiin Suomeen nyt korona-aikana. Hän muutti aivan toisen ystäväni naapuriin. Tällä toisella ystävällä ja minulla on perheet, ulkomailla työskentelevä seurustelee, mutta asuu yksin ja on ollut yksinäinen etätöissä ja muutenkin.
Nyt korona ja näiden kahden ystävän läheinen sijainti ovat muuttaneet ystävyyden dynamiikkaan. Yksinkertaisesti sanottuna, nämä kaksi ystävää toteuttavat kaikki ne mukavat suunnitelmat, jotka minulla oli tuon toisen perheellisen ystävän kanssa, kun kolmas asuu ulkomailla. He ovat vähän väliä retkillä, tapaavat toistensa luona juhlien merkeissä jne. Minulle ei mainita asiasta (ei tietenkään tarvitsekaan), mutta syvällä jossain kirpaisee, kun saan kuvia heistä yhdessä ja etenkin jos kyseessä on ollut kohde, jonne olen halunnut mennä, eikä minua ole pyydetty mukaan. Nämä kaksi myös käyvät viikottain lenkillä, joten olen vähän pudonnut kuulumisista, eikä kumpikaan soittele minulle. Joskus huomaan Facebookissa, että he ovat samassa paikassa...
Olemme olleet tosi läheisiä, mutta nyt tuntuu, kuin eläisin ulkoavaruudessa. Ilman muuta he saavat tehdä mitä haluavat, ja minulle se ei kuulu eikä kukaan ole kenellekään mitään velkaa, mutta silti tuntuu pahalta... Olen ystävällisesti vastaillut viesteihin heidän yhteisiltä retkiltään, toivotellut mukavat juhlat ym. mutta fiilis on vähän poissa eikä huvita olla aktiivinen ihan samoin kuin ennen. Miten toimisitte tässä tilanteessani?
Kommentit (210)
Entä jos AP:lla ei olisi muita ystäviä? Monesti iän myötä kaveripiiri supistuu. Keski-iässä ei enää solmita uusia ystävyyksiä niin helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
en ymmärrä näitä kommenteja jotka ehdottavat vihjailuja tai vetäytymistä. jos on monen vuoden läheinen ystävyys takana, niin kyllä suosittelisin tällaisia toimia ennen ihan suoraa puhetta. kerro tunteistasi rehellisesti, mutta syyllistämättä.
Nyt kyllähän tuo käytös viittaa ihan tietoiseen sorsimiseen. Miksi pitäisi lähteä huonoon käytökseen mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki itsellesi uusia ystäviä tai herätä eloon joku vanha. Tuollaista tapahtuu, elämä vie. Ei sille voi mitään, se ei johdu sinusta. Ja turha siihen on katkeroitua.
Minulla on siis muitakin ystäviä enkä ole katkera, mutta surettaa. Tilannehan tulee muuttumaan koronan jälkeen sikäli, että toinen ystävistä lähtee jälleen firman lähettämänä ulkomaille. Ap
Odota, että korona helpottaa, toinen heistä lähtee maailmalle niin se toinen alkaa ruikuttaan sinun perääsi. Voit sitten mainita, että "vai nyt seurani jälleen kelpaisi".
Myös minulle on käynyt noin. Vieläkin kouraisee sydänalasta aina, kun se tulee mieleen, vaikka tästä on aikaa jo vuosikausia. Koskaan en saanut mitään selitystä sille, että miksi en yhtäkkiä enää kelvannutkaan porukkaan. Itse sen kyllä hyvin nopeasti huomasin, vahingossa tai tarkoituksella lipsahtaneista tiedonmurusista siitä, missä kaikkialla oli oltu ja mitä kaikkea tehty ilman että minua oli pyydetty mukaan. Toisen näistä ystävistä olin tuntenut pikkutytöstä saakka. Olimme jo pieninä sopineet olevamme toistemme kaasot. Hän myös tiesi, että haaveilin vuosia häistä eräänä ihan tiettynä ajankohtana. No, hääkutsun sentään sain. Vähän karulta kyllä tuntui, että kaasona olikin sitten tämä toinen ystävä ja häät juuri sinä päivänä, jolloin olisin halunnut itsekin häitäni viettää.
Oma ylpeys ei koskaan antanut periksi kysyä suoraan, että miksi, mutta vieläkin joskus huonona päivänä saatan miettiä, että teinkö itse jotain väärin. En vain kerta kaikkiaan keksi, mitä se olisi voinut olla. Ja he eivät ikinä käyttäytyneet, niin kuin olisin toiminut väärin, he vain yksinkertaisesti eivät enää millään tavalla pitäneet minua tärkeänä.
Minä olen suorapuheinen ihminen enkä tykkää yhtään mistään vihjailuista enkä ymmärrä niitä. Siksi itse kysyisin asiaa ihan suoraan siellä wa-ryhmässä. Ja olisin tottakai valmis sen jälkeen poistumaan koko ryhmästä, jos vastaus olisi välttelevät, tai jos kutsuja ei edelleenkään kuuluisi. Itseni takia tekisin sen, suoraan sanomisen. Mutta ihmiset ovat kovin erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap oletteko vielä keskustelleet asiasta?
Tilanne jatkui niin, että lopulta toinen ystävä laittoi meille viestiä ja päivämäärät, jolloin tapaaminen sopisi. Minulle ei käynyt yksikään, jolloin häneltä tuli aika kiukkuinen viesti siitä, että he kyllä näkevät toisen ystävän kanssa viikoittain ja aikovat tehdä niin jatkossakin, mutta hänellä on minua ikävä. Ratkaisin asian niin, että kutsuin heidät luokseni ja kaikki meni luontevasti ja päivä oli mukava. Nyt sitten toinen kaveri juhli synttäreitä pari päivää sitten - ja taas tuli kuva heistä yhdessä kaverin perheen kanssa juhlistamassa päivää. Olen toki muualla lomalla nyt, mutta jälleen tuli pala kurkkuun. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli tavallaan uusi normaalini on, että voimme silloin tällöin tavata, mutta juhlista saan aina vain kuvan. Ymmärrän edelleen, että on korona, he asuvat lähekkäin ja toinen on vapaa tulemaan ja menemään. Silti koen, että kuvista tulee paha mieli tunnepuolella, vaikka järki sanoo mitä. Ja joudun miettimään, mitä vastaan vai vastaanko mitään. Sellainen helppous ja välittömyys on poissa ja tuntuu se pahalta. Ap
Kai olet nyt jo tiputtanut heidät elämästäsi? Eivät kohtele sinua reilusti
Minulla on vähän vastaavia kokemuksia suunnilleen saman ikäisenä miehenä yli 20 vuoden kolmen hengen ystävyyden hiipumisesta, mutta sillä erotuksella, että nämä kaksi muuta eivät ole enää keskenään tekemisissä senkään vertaa mitä minä olen heidän kanssaan erikseen. Ennen nähtiin liki päivittäin, sitten viikottain, lopulta kuukausittain ja nyt hyvä jos vuoden parin välein. Itse olen ollut toisen kaverin kanssa jonkinlainen kokoava voima, mutta kun hän lakkasi järjestämästä asioita, yleensä juhlia tai muita erikoisempia juttuja, niin siinä katosi jokin liima, joka yhdisti ja ylläpiti ja motivoi minun järjestämiin arkisempiin juttuihin. Kaveriporukan kolmas ei ole muistaakseni koskaan järjestänyt mitään koko porukalle, mutta hänen läsnäolonsa on kuitenkin luonut omanlaisen hengen. Hän on ehkä myös se jonka vetäytymiseen porukka on hiljalleen hajonnut ja sitä kautta oma ystävyys kumpaankin laimentunut. Jokaisella on myös muita kavereita ja kaveriporukoita, jotka on ajan saatossa kasvattaneet merkitystään.