Lue keskustelun säännöt.
Päiväkoti tehnyt lastensuojelu ilmoituksen
01.05.2021 |
Kun lapsi lyönyt pihalla toista lasta. Mihin voisin itse vanhempana valittaa kun eivät vahdi lapsia? Vaan tehtävänä taitaa olla lasten tarkkailu siinä toivossa että näkisi jonkun lasten välisen tappelun josta voisi tehdä ilmoituksen.
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapset halutaan välttämättä imuroida laadukkaan varhaiskasvatuksen piiriin, mutta nämä ammattikasvattajat ovat niin kädettömiä, että syyttävät kymmenen kilsan päässä työpaikalla nököttäviä amatöörikasvattajavanhempia siitä etteivät pärjää lasten kanssa. Vähän sama kuin sairaala syyttäisi omaisia siitä, etteivät osaa hoitaa potilasta.
Johtuiskohan siitä, että siellä päiväkodissa kasvatetaan lasta tukien perhettä. Kasvatusvastuu on edelleen vanhemmilla, oli he töissä tai eivät ja vaikka 100 kmn päässä. Miten se kasvatusvastuu päiväkodille siirtyisi työpäivän ajaksi? Jos omaiset olisivat vastuussa potilaasta sairaalajakson ajan, kyllä heitä vastuutettaisiin samalla tavalla. Sä puhut nyt siitä, että apn tilanteessa olisi pyydetty häntä ratkaisemaan tämä yksittäinen tilanne heti. Ei puhuta, heillä on noussut huoli lapsesta yleisesti ja kukaan ei pyytänyt apta hoitamaan tätä lyöntiasiaa vaan heille haetaan apua lasun kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Kommentoin sivusta, mutta meillä on tällainen haastava lapsi josta pk:ssakin huolestuttu ja jolla iso osa ongelmista on poikkeuksellisen vahvaa luontaista temperamenttia. Tarvitsisi rakkauden ja tuen lisäksi rajaamista ja seurauksia, mutta ammattilaisetkin ovat nykyisin niin sanoittamiskulttuurin pauloissa, että konkreettista apua on perheneuvolasta ja -terapiastakin vaikea saada. Ei millään meinata uskoa, että purevan, potkivan, kirkuvan ja tavaroita rikkovan lapsen ongelma ei ole pelkkä huomion, hellyyden ja sanoittamisen puute.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Miten koit sen, kun ensimmäisen kerran kuulit tunnetaidoista? Oliko se kuin uusi maailma olisi auennut?
Mietitääs, kuulin tunnetaidoista ensimmäisen kerran ala-asteella, ei auennut uusi maailma. Kyllä tunnetaidoista on puhuttu kauan, ei se ole mikään uusi juttu. Sulla on joku päähänpinttymä, että se, että lasta ja hänen kehitystään ymmärretään 70-lukua enemmän, olisi huono asia. Ei ole, lapsen maailmaa, aivojen kehitystä ja tunnetaitoja ymmärretään enemmän, se ei tarkoita sitä, että rajatonta kasvatusta tai helikopterivanhemmuutta tuettaisiin. Päinvastoin, autoritaarista natsivanhemmuutta ei tarvitsekaan tukea ja sitä vähennetään ymmärtämällä lapsen kehitystä ja sitä miten sitä oikein tuetaan.
Sinulla on hiukan rajoittunut käsitys kasvatuksesta. On olemassa joko
a) autoritäärinen natsivanhemmuus TAI
b) tunnekortit ja liikennevalot.
Mielestäni 70-luvulla oltiin monessa asiassa enemmän lapsen puolella kuin tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapset halutaan välttämättä imuroida laadukkaan varhaiskasvatuksen piiriin, mutta nämä ammattikasvattajat ovat niin kädettömiä, että syyttävät kymmenen kilsan päässä työpaikalla nököttäviä amatöörikasvattajavanhempia siitä etteivät pärjää lasten kanssa. Vähän sama kuin sairaala syyttäisi omaisia siitä, etteivät osaa hoitaa potilasta.
Johtuiskohan siitä, että siellä päiväkodissa kasvatetaan lasta tukien perhettä. Kasvatusvastuu on edelleen vanhemmilla, oli he töissä tai eivät ja vaikka 100 kmn päässä. Miten se kasvatusvastuu päiväkodille siirtyisi työpäivän ajaksi? Jos omaiset olisivat vastuussa potilaasta sairaalajakson ajan, kyllä heitä vastuutettaisiin samalla tavalla. Sä puhut nyt siitä, että apn tilanteessa olisi pyydetty häntä ratkaisemaan tämä yksittäinen tilanne heti. Ei puhuta, heillä on noussut huoli lapsesta yleisesti ja kukaan ei pyytänyt apta hoitamaan tätä lyöntiasiaa vaan heille haetaan apua lasun kautta.
Kyllä minä näen sen niin, että minä olen vastuussa lapsen kasvatuksesta silloin kun olen paikalla ja pk on vastuussa päiväkotipäivän ajan. Pieni lapsi tarvitsee johdonmukaista kasvatusta 24/7 eikä sitä voi ulkoistaa ihmiselle joka ei ole paikalla. Minä huolehdin siitä, ettei kotona saa lyödä sisaruksia, kavereita tai vanhempia ilman seurauksia. Pk huolehtii siitä, että lapsi ymmärtää että siellä päätee samat säännöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapset halutaan välttämättä imuroida laadukkaan varhaiskasvatuksen piiriin, mutta nämä ammattikasvattajat ovat niin kädettömiä, että syyttävät kymmenen kilsan päässä työpaikalla nököttäviä amatöörikasvattajavanhempia siitä etteivät pärjää lasten kanssa. Vähän sama kuin sairaala syyttäisi omaisia siitä, etteivät osaa hoitaa potilasta.
Johtuiskohan siitä, että siellä päiväkodissa kasvatetaan lasta tukien perhettä. Kasvatusvastuu on edelleen vanhemmilla, oli he töissä tai eivät ja vaikka 100 kmn päässä. Miten se kasvatusvastuu päiväkodille siirtyisi työpäivän ajaksi? Jos omaiset olisivat vastuussa potilaasta sairaalajakson ajan, kyllä heitä vastuutettaisiin samalla tavalla. Sä puhut nyt siitä, että apn tilanteessa olisi pyydetty häntä ratkaisemaan tämä yksittäinen tilanne heti. Ei puhuta, heillä on noussut huoli lapsesta yleisesti ja kukaan ei pyytänyt apta hoitamaan tätä lyöntiasiaa vaan heille haetaan apua lasun kautta.
Kyllä minä näen sen niin, että minä olen vastuussa lapsen kasvatuksesta silloin kun olen paikalla ja pk on vastuussa päiväkotipäivän ajan. Pieni lapsi tarvitsee johdonmukaista kasvatusta 24/7 eikä sitä voi ulkoistaa ihmiselle joka ei ole paikalla. Minä huolehdin siitä, ettei kotona saa lyödä sisaruksia, kavereita tai vanhempia ilman seurauksia. Pk huolehtii siitä, että lapsi ymmärtää että siellä päätee samat säännöt.
Mutta silloin kun kapsi ei ymmärrä pkn sääntöjä, vastuu on perheellä ei pklla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Miten koit sen, kun ensimmäisen kerran kuulit tunnetaidoista? Oliko se kuin uusi maailma olisi auennut?
Mietitääs, kuulin tunnetaidoista ensimmäisen kerran ala-asteella, ei auennut uusi maailma. Kyllä tunnetaidoista on puhuttu kauan, ei se ole mikään uusi juttu. Sulla on joku päähänpinttymä, että se, että lasta ja hänen kehitystään ymmärretään 70-lukua enemmän, olisi huono asia. Ei ole, lapsen maailmaa, aivojen kehitystä ja tunnetaitoja ymmärretään enemmän, se ei tarkoita sitä, että rajatonta kasvatusta tai helikopterivanhemmuutta tuettaisiin. Päinvastoin, autoritaarista natsivanhemmuutta ei tarvitsekaan tukea ja sitä vähennetään ymmärtämällä lapsen kehitystä ja sitä miten sitä oikein tuetaan.
Sinulla on hiukan rajoittunut käsitys kasvatuksesta. On olemassa joko
a) autoritäärinen natsivanhemmuus TAI
b) tunnekortit ja liikennevalot.Mielestäni 70-luvulla oltiin monessa asiassa enemmän lapsen puolella kuin tällä hetkellä.
Sinähän se väität, että ei ole välimuotoja en minä. Tunnekortit ja liikennevalot ei sitä paitsi ole mikään kasvatusmetodi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Kommentoin sivusta, mutta meillä on tällainen haastava lapsi josta pk:ssakin huolestuttu ja jolla iso osa ongelmista on poikkeuksellisen vahvaa luontaista temperamenttia. Tarvitsisi rakkauden ja tuen lisäksi rajaamista ja seurauksia, mutta ammattilaisetkin ovat nykyisin niin sanoittamiskulttuurin pauloissa, että konkreettista apua on perheneuvolasta ja -terapiastakin vaikea saada. Ei millään meinata uskoa, että purevan, potkivan, kirkuvan ja tavaroita rikkovan lapsen ongelma ei ole pelkkä huomion, hellyyden ja sanoittamisen puute.
Tai sitten se olet sinä, joka ei halua ottaa apua vastaan. Terapiassa ei missään tapauksessa luulla, että lapselle riittäisi sanoittaminen, mutta siitä lähdetään liikkeelle, jos huomataan, että se on jätetty kotona väliin. Jos sitten terapia/kuntoutus ei riitä, se erityislapsen diagnoosi asetetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Miten koit sen, kun ensimmäisen kerran kuulit tunnetaidoista? Oliko se kuin uusi maailma olisi auennut?
Mietitääs, kuulin tunnetaidoista ensimmäisen kerran ala-asteella, ei auennut uusi maailma. Kyllä tunnetaidoista on puhuttu kauan, ei se ole mikään uusi juttu. Sulla on joku päähänpinttymä, että se, että lasta ja hänen kehitystään ymmärretään 70-lukua enemmän, olisi huono asia. Ei ole, lapsen maailmaa, aivojen kehitystä ja tunnetaitoja ymmärretään enemmän, se ei tarkoita sitä, että rajatonta kasvatusta tai helikopterivanhemmuutta tuettaisiin. Päinvastoin, autoritaarista natsivanhemmuutta ei tarvitsekaan tukea ja sitä vähennetään ymmärtämällä lapsen kehitystä ja sitä miten sitä oikein tuetaan.
Aate ei välttämättä ole ymmärrystä. Se, että uskooko millaisiin kasvatusmenetelmiin tai onko yleisesti ottaen kova vai pehmeä kasvattaja on mitä suurimmassa määrin mielipidekysymys ja aatteellinen kysymys.
Kasvatus on alana saman tyyppinen kuin valtiontalous. Sen hoitamisesta on monenlaista mielipidettä, mutta varsinaisia totuuksia on kovin harvassa.
Kun puhutaan kasvatusmetodeista, kyseessä ei ole aate. Tutkimuksiin perustuvaa faktaa se on, usko tai älä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapset halutaan välttämättä imuroida laadukkaan varhaiskasvatuksen piiriin, mutta nämä ammattikasvattajat ovat niin kädettömiä, että syyttävät kymmenen kilsan päässä työpaikalla nököttäviä amatöörikasvattajavanhempia siitä etteivät pärjää lasten kanssa. Vähän sama kuin sairaala syyttäisi omaisia siitä, etteivät osaa hoitaa potilasta.
Johtuiskohan siitä, että siellä päiväkodissa kasvatetaan lasta tukien perhettä. Kasvatusvastuu on edelleen vanhemmilla, oli he töissä tai eivät ja vaikka 100 kmn päässä. Miten se kasvatusvastuu päiväkodille siirtyisi työpäivän ajaksi? Jos omaiset olisivat vastuussa potilaasta sairaalajakson ajan, kyllä heitä vastuutettaisiin samalla tavalla. Sä puhut nyt siitä, että apn tilanteessa olisi pyydetty häntä ratkaisemaan tämä yksittäinen tilanne heti. Ei puhuta, heillä on noussut huoli lapsesta yleisesti ja kukaan ei pyytänyt apta hoitamaan tätä lyöntiasiaa vaan heille haetaan apua lasun kautta.
Kyllä minä näen sen niin, että minä olen vastuussa lapsen kasvatuksesta silloin kun olen paikalla ja pk on vastuussa päiväkotipäivän ajan. Pieni lapsi tarvitsee johdonmukaista kasvatusta 24/7 eikä sitä voi ulkoistaa ihmiselle joka ei ole paikalla. Minä huolehdin siitä, ettei kotona saa lyödä sisaruksia, kavereita tai vanhempia ilman seurauksia. Pk huolehtii siitä, että lapsi ymmärtää että siellä päätee samat säännöt.
Sinun lasten ei kannattaisi olla päiväkodissa, jos sä luulet, että pk on vastuussa sun lapsen kasvatuksesta. He on vastuussa siitä, että lapset toimii siellä oikein, sinä ne lapsesi kasvatat. Kasvatus ei ole sitä, että läsnäollessa kielletään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Miten koit sen, kun ensimmäisen kerran kuulit tunnetaidoista? Oliko se kuin uusi maailma olisi auennut?
Mietitääs, kuulin tunnetaidoista ensimmäisen kerran ala-asteella, ei auennut uusi maailma. Kyllä tunnetaidoista on puhuttu kauan, ei se ole mikään uusi juttu. Sulla on joku päähänpinttymä, että se, että lasta ja hänen kehitystään ymmärretään 70-lukua enemmän, olisi huono asia. Ei ole, lapsen maailmaa, aivojen kehitystä ja tunnetaitoja ymmärretään enemmän, se ei tarkoita sitä, että rajatonta kasvatusta tai helikopterivanhemmuutta tuettaisiin. Päinvastoin, autoritaarista natsivanhemmuutta ei tarvitsekaan tukea ja sitä vähennetään ymmärtämällä lapsen kehitystä ja sitä miten sitä oikein tuetaan.
Sinulla on hiukan rajoittunut käsitys kasvatuksesta. On olemassa joko
a) autoritäärinen natsivanhemmuus TAI
b) tunnekortit ja liikennevalot.Mielestäni 70-luvulla oltiin monessa asiassa enemmän lapsen puolella kuin tällä hetkellä.
😅 Enemmän lapsen puolella? Onko se lapsen puolella oloa, jos saa kasvaa rajoitta ja sit, kun mokaa, saa piiskaa? Huh huh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Miten koit sen, kun ensimmäisen kerran kuulit tunnetaidoista? Oliko se kuin uusi maailma olisi auennut?
Mietitääs, kuulin tunnetaidoista ensimmäisen kerran ala-asteella, ei auennut uusi maailma. Kyllä tunnetaidoista on puhuttu kauan, ei se ole mikään uusi juttu. Sulla on joku päähänpinttymä, että se, että lasta ja hänen kehitystään ymmärretään 70-lukua enemmän, olisi huono asia. Ei ole, lapsen maailmaa, aivojen kehitystä ja tunnetaitoja ymmärretään enemmän, se ei tarkoita sitä, että rajatonta kasvatusta tai helikopterivanhemmuutta tuettaisiin. Päinvastoin, autoritaarista natsivanhemmuutta ei tarvitsekaan tukea ja sitä vähennetään ymmärtämällä lapsen kehitystä ja sitä miten sitä oikein tuetaan.
Aate ei välttämättä ole ymmärrystä. Se, että uskooko millaisiin kasvatusmenetelmiin tai onko yleisesti ottaen kova vai pehmeä kasvattaja on mitä suurimmassa määrin mielipidekysymys ja aatteellinen kysymys.
Kasvatus on alana saman tyyppinen kuin valtiontalous. Sen hoitamisesta on monenlaista mielipidettä, mutta varsinaisia totuuksia on kovin harvassa.
Kun puhutaan kasvatusmetodeista, kyseessä ei ole aate. Tutkimuksiin perustuvaa faktaa se on, usko tai älä.
Tarkoitatko siis, että vain yksi aatteista (se sanoitusaate?) on oikeassa? Vai tarkoitatko kenties sitä, että on olemassa vaihtoehtoisia faktoja jotka ovat ristiriidassa keskenään?
Tutkijoillakin on monenlaisia koulukuntia keskuudessaan mitä kasvatuskysymyksiin tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsesta tehtiin aiemmin keväällä eskarissa lasu sen takia kun oli puhunut uhkaavasti hoitajalle. Lapseni oli sanonut asian vitsillä ja pyysi myöhemmin anteeksi.
Mielestäni tämä oli kohtuutonta ja aiheutti paljon stressiä. Lopputuloksena päädyimme vaihtamaan eskaria, koska emme olleet tyytyväisiä hoitajiin.
Vika oli teidän kakarassanne, jota ette ole kasvattaneet. Kohta ne uhkaukset eivät vain jää uhkauksiksi ja kakaranne vahingoittaa muita.
Teidän olisi pitänyt antaa herrantertullenne tuntuva selkäsauna heti kun tämä pääsee kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Miten koit sen, kun ensimmäisen kerran kuulit tunnetaidoista? Oliko se kuin uusi maailma olisi auennut?
Mietitääs, kuulin tunnetaidoista ensimmäisen kerran ala-asteella, ei auennut uusi maailma. Kyllä tunnetaidoista on puhuttu kauan, ei se ole mikään uusi juttu. Sulla on joku päähänpinttymä, että se, että lasta ja hänen kehitystään ymmärretään 70-lukua enemmän, olisi huono asia. Ei ole, lapsen maailmaa, aivojen kehitystä ja tunnetaitoja ymmärretään enemmän, se ei tarkoita sitä, että rajatonta kasvatusta tai helikopterivanhemmuutta tuettaisiin. Päinvastoin, autoritaarista natsivanhemmuutta ei tarvitsekaan tukea ja sitä vähennetään ymmärtämällä lapsen kehitystä ja sitä miten sitä oikein tuetaan.
Aate ei välttämättä ole ymmärrystä. Se, että uskooko millaisiin kasvatusmenetelmiin tai onko yleisesti ottaen kova vai pehmeä kasvattaja on mitä suurimmassa määrin mielipidekysymys ja aatteellinen kysymys.
Kasvatus on alana saman tyyppinen kuin valtiontalous. Sen hoitamisesta on monenlaista mielipidettä, mutta varsinaisia totuuksia on kovin harvassa.
Kun puhutaan kasvatusmetodeista, kyseessä ei ole aate. Tutkimuksiin perustuvaa faktaa se on, usko tai älä.
Tarkoitatko siis, että vain yksi aatteista (se sanoitusaate?) on oikeassa? Vai tarkoitatko kenties sitä, että on olemassa vaihtoehtoisia faktoja jotka ovat ristiriidassa keskenään?
Tutkijoillakin on monenlaisia koulukuntia keskuudessaan mitä kasvatuskysymyksiin tulee.
Tarkoitan sitä, että sanoittaminen yhtenä keinona vahvistaa lapsen tunteiden hallintaa, on tutkimusten mukaan toimiva keino. Sanoittaminen ei ole kasvatusmetodi. On monia koulukuntia, mutta tiettyjä keinoja ei kukaan kyseenalaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon viestejä, mutta yhdestäkään en löytänyt sitä tärkeintä kysymystä: miksi lapsi löi?
Jos lapsi löi jostain omista syistään, kuten siksi, että lyöminen on kivaa, lasu lyöjästä on ok.
Jos taas lapsi löi, koska toinen lapsi on kiusannut ja piinannut pitkää ja nyt meni kuppi nurin, pitää lasu tehdä myös siitä kiusaajasta, ei pelkästään lyöjästä.
Vähän ohi aiheen, lasun pitäisi mielestäni keskittyä niihin perheisiin, joista itse pyydetään apua, eikä juoksemassa selvittämässä jokaista mustelmaa, joista suurin osa tulee hoidon aikana päiväkodissa lapsille. Oma lukunsa on toki ne lapset, joista herää ISO huoli.
muuten totta, mutta kummassakaan tapauksessa ei tarvita lasuja vaan tuntuvaa selkäsaunaa. Jos lapsi löi koska se on kivaa niin kunnon selkäsauna ja sama sille kiusaajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon viestejä, mutta yhdestäkään en löytänyt sitä tärkeintä kysymystä: miksi lapsi löi?
Jos lapsi löi jostain omista syistään, kuten siksi, että lyöminen on kivaa, lasu lyöjästä on ok.
Jos taas lapsi löi, koska toinen lapsi on kiusannut ja piinannut pitkää ja nyt meni kuppi nurin, pitää lasu tehdä myös siitä kiusaajasta, ei pelkästään lyöjästä.
Vähän ohi aiheen, lasun pitäisi mielestäni keskittyä niihin perheisiin, joista itse pyydetään apua, eikä juoksemassa selvittämässä jokaista mustelmaa, joista suurin osa tulee hoidon aikana päiväkodissa lapsille. Oma lukunsa on toki ne lapset, joista herää ISO huoli.
muuten totta, mutta kummassakaan tapauksessa ei tarvita lasuja vaan tuntuvaa selkäsaunaa. Jos lapsi löi koska se on kivaa niin kunnon selkäsauna ja sama sille kiusaajalle.
No niin. Jos sä olet väkivaltainen lastasi kohtaan, onko ihme, että lapsikin lyö? Hae apua ennen kuin lapsestasi tulee samanlainen kuin sinusta. Sit ihmetellään, että mites tässä nyt näin kävi ja odotetaan, että yhteiskunta parantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Miten koit sen, kun ensimmäisen kerran kuulit tunnetaidoista? Oliko se kuin uusi maailma olisi auennut?
Mietitääs, kuulin tunnetaidoista ensimmäisen kerran ala-asteella, ei auennut uusi maailma. Kyllä tunnetaidoista on puhuttu kauan, ei se ole mikään uusi juttu. Sulla on joku päähänpinttymä, että se, että lasta ja hänen kehitystään ymmärretään 70-lukua enemmän, olisi huono asia. Ei ole, lapsen maailmaa, aivojen kehitystä ja tunnetaitoja ymmärretään enemmän, se ei tarkoita sitä, että rajatonta kasvatusta tai helikopterivanhemmuutta tuettaisiin. Päinvastoin, autoritaarista natsivanhemmuutta ei tarvitsekaan tukea ja sitä vähennetään ymmärtämällä lapsen kehitystä ja sitä miten sitä oikein tuetaan.
Aate ei välttämättä ole ymmärrystä. Se, että uskooko millaisiin kasvatusmenetelmiin tai onko yleisesti ottaen kova vai pehmeä kasvattaja on mitä suurimmassa määrin mielipidekysymys ja aatteellinen kysymys.
Kasvatus on alana saman tyyppinen kuin valtiontalous. Sen hoitamisesta on monenlaista mielipidettä, mutta varsinaisia totuuksia on kovin harvassa.
Kun puhutaan kasvatusmetodeista, kyseessä ei ole aate. Tutkimuksiin perustuvaa faktaa se on, usko tai älä.
Tarkoitatko siis, että vain yksi aatteista (se sanoitusaate?) on oikeassa? Vai tarkoitatko kenties sitä, että on olemassa vaihtoehtoisia faktoja jotka ovat ristiriidassa keskenään?
Tutkijoillakin on monenlaisia koulukuntia keskuudessaan mitä kasvatuskysymyksiin tulee.
Tarkoitan sitä, että sanoittaminen yhtenä keinona vahvistaa lapsen tunteiden hallintaa, on tutkimusten mukaan toimiva keino. Sanoittaminen ei ole kasvatusmetodi. On monia koulukuntia, mutta tiettyjä keinoja ei kukaan kyseenalaista.
Erikoinen väite, että sanoitusta ei kukaan kyseenalaistaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Jeps. Tässä ajattelutavassa tuntuu myös olevan niin, että kaiken huonon käytöksen ajatellaan johtuvan siitä, että lapsi ei osaa toimia paremmalla tavalla. Mutta eipä se oppiminen ja aivojen kehittyminen tee ihmisistä täydellisen hyviä aikuisuudessakaan... On olemassa tahallista ilkeyttä ja väärin tekemistä, vaikka ihan hyvin tietäisi mikä on oikein ja osaisi sen toteuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on päiväkodin tehtävä nykyään ja se on lasutehdas ei muuta. Lapset ovat aina kautta aikojen tapelleet miksi siitä on tehty nykyään ongelma? On riski viedä lapsi päiväkotiin kun ei tiedä kuinka monta lasua sieltä tehdään. Olisiko parempi esimerkiksi yksityinen hoitaja jolle itse maksat palkan
Juuri tällaiset vanhemmat on niitä, jotka sitten lapsen ollessa teini ja täysin pitelemätön ovat ihan huuli pyöreänä, että mites tässä nyt näin kävi. Parhaimmillaan vielä selittävät kuinka niin on kovasti kasvatettu, ei ole vanhempien syy ollenkaan.
Pahimpia on nössöt isät, jotka ihailevat väkivaltaisia poikiaan " eipähän kukaan hypi nenille". No ei, ei kyllä se isäkään. Lapsi sen sijaan kyllä pistää matalaksi niin vertaisensa kuin vanhempansa.
Tällaisilta surkimuksilta pitäisi otta lapset pois heti kättelyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista kasvatus apua voi saada lasulta niin että kun on itse töissä sillä hetkellä kun lapsi lyö. Miten voit sen kilometrien päästä estää?
Kasvattamalla lastasi ja olemalla läsnä ja empaattinen niinä aikoina kun olette yhdessä.
”Olemalla läsnä ja empaattinen”. Lässynlää. Entäs jos se ei auta, vaan lapsi lyö siitä huolimatta?
No joko oot huono kasvattaja tai lapses tarvii diagnoosin ja sitä kautta tukea. Lässynlää.
Millainen on sitten parempi kasvattaja? Eli jos lapsi lyö, miten sen saa loppumaan?
Riippuu siitä miksi lapsi lyö. Moni neli-viisivuotias lyö vain siksi, että hänellä ei ole vielä riittävästi keinoja tunteiden hallintaan ja sanoja pahanmielen ilmaisuun. Tällöin sanoittaminen ja keskustelu, huomion lisääminen auttaa. Jos taas kyseessä on laiminlyöntitausta tai se erityisyys (jolloin lapsi on usein muutoinkin haastavaan käytökseen ajautuva ja/tai ilkeä) tarvitsee hän lisätukea, vahvempia rajoja ja selkeyttä, ehkä myös sen diagnoosin.
Jos sanoittaminen auttaisi, niin nykypäivän pikkulasten tulisi olla paljon paremmin käyttäytyviä kuin takavuosien pikkulasten. Mutta eipä ole niin.
Onko oikeasti sanoittamista edes käytetty kovinkaan paljon? Väitän että ei. Kyllä se toimii, mutta ei sillä kerrasta saada tunneilmaisua kuriin, niin kuin ei sillä rankaisulla tai sylilläkään.
Kyllähän tuo sanoittaminen on lyönyt erittäin vahvasti läpi, ja on myös tullut valtavirraksi selittää lapsen huonoa käytöstä huonoilla "tunnetaidoilla".
Koska moni lapsen ”huono käytös” selittyy tunnetaitojen kehittymättömyydellä. Sä puhut selvästi jo haastavasta käytöksestä ja siihen ei sanoittaminen yksin riitäkään, tietenkään. Mikäli lapsi tunnepitoisissa tilanteissa lyö tai vastaavasti vetäytyy omiin maailmoihinsa, tunteiden sanottaminen ja keskustelu (seuraamukset) toimii. Jos taas lapsi haastaa jatkuvasti, rikkoo paikkoja, uhittelee ja sen lisäksi lyö, tarvitsee hän rajaamista, vahvempia seuraamuksia, selkeyttä, tunnekortteja, liikennevaloja jne. sanoittamisen lisäksi. Se onko haastava käytöskin vain tunnetaitojen kehittymättömyyttä on sitten laajempi kysymys. Joillakin varmasti, monella ei.
Miten koit sen, kun ensimmäisen kerran kuulit tunnetaidoista? Oliko se kuin uusi maailma olisi auennut?
Mietitääs, kuulin tunnetaidoista ensimmäisen kerran ala-asteella, ei auennut uusi maailma. Kyllä tunnetaidoista on puhuttu kauan, ei se ole mikään uusi juttu. Sulla on joku päähänpinttymä, että se, että lasta ja hänen kehitystään ymmärretään 70-lukua enemmän, olisi huono asia. Ei ole, lapsen maailmaa, aivojen kehitystä ja tunnetaitoja ymmärretään enemmän, se ei tarkoita sitä, että rajatonta kasvatusta tai helikopterivanhemmuutta tuettaisiin. Päinvastoin, autoritaarista natsivanhemmuutta ei tarvitsekaan tukea ja sitä vähennetään ymmärtämällä lapsen kehitystä ja sitä miten sitä oikein tuetaan.
Aate ei välttämättä ole ymmärrystä. Se, että uskooko millaisiin kasvatusmenetelmiin tai onko yleisesti ottaen kova vai pehmeä kasvattaja on mitä suurimmassa määrin mielipidekysymys ja aatteellinen kysymys.
Kasvatus on alana saman tyyppinen kuin valtiontalous. Sen hoitamisesta on monenlaista mielipidettä, mutta varsinaisia totuuksia on kovin harvassa.
Kun puhutaan kasvatusmetodeista, kyseessä ei ole aate. Tutkimuksiin perustuvaa faktaa se on, usko tai älä.
Tarkoitatko siis, että vain yksi aatteista (se sanoitusaate?) on oikeassa? Vai tarkoitatko kenties sitä, että on olemassa vaihtoehtoisia faktoja jotka ovat ristiriidassa keskenään?
Tutkijoillakin on monenlaisia koulukuntia keskuudessaan mitä kasvatuskysymyksiin tulee.
Tarkoitan sitä, että sanoittaminen yhtenä keinona vahvistaa lapsen tunteiden hallintaa, on tutkimusten mukaan toimiva keino. Sanoittaminen ei ole kasvatusmetodi. On monia koulukuntia, mutta tiettyjä keinoja ei kukaan kyseenalaista.
Erikoinen väite, että sanoitusta ei kukaan kyseenalaistaisi.
Osoita minulle yksi tutkimus sitä vastaan.
Aate ei välttämättä ole ymmärrystä. Se, että uskooko millaisiin kasvatusmenetelmiin tai onko yleisesti ottaen kova vai pehmeä kasvattaja on mitä suurimmassa määrin mielipidekysymys ja aatteellinen kysymys.
Kasvatus on alana saman tyyppinen kuin valtiontalous. Sen hoitamisesta on monenlaista mielipidettä, mutta varsinaisia totuuksia on kovin harvassa.