Hyväosaisuus kasautuu pariutumisenkin kautta

Jep! Köyhyys ruokkii köyhyyttä ja raha tulee rahan luo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyden merkitystä tärkeimpänä osana hyväosaisuuteen voisi luotettavasti tutkia ainoastaan kaksostutkimuksilla. Siis tutkimuksella, jossa identtiset kaksoset erotetaan heti syntymän jälkeen ja annetaan erilaisiin perheisiin. Toinen hyväosaiseen perheeseen ja toinen huono-osaiseen. Silloin voisi todeta, millainen merkitys ympäristötekijöillä on ollut ja millainen merkitys älykkyydellä.

Adoptiossahan tuo tapahtuu eli sillä tavallahan asiaa on tutkittu. Adoptiolasten älykkyysosamäätä ratkaisee heidän sijoittumisensa, ei vanhempien perhetausta ja varallisuus. Ainoastaan kouluikäisinä koulumenestykseen vaikutti vanhempien sosioekonominen aseman. Aikuisuudessa vaikutus lähes poistui.

Myt kun asiaa tarkastelee historian valossa niin tunnemme ison määrän adoptiolapsia, jotka ovst kasvaneet kurjuudessa ja nousseet korkeaan yjteiskunnalliseen asemaan. He ovat äpäriä, jotka elivät kasvattivanhemmilla. Vanhempien geeneissä tuli mukana äo, jos selvisivät aikuisuuteen hengissä. Korkeammassa asemassa olevien lapsia saatettiin kohdella hyvin, koska maksu oli suurempi. Jos he olisivat kuolleet perhe olisi menettänyt tulon. Ap

Päästäänkö tästä nyt sitten sellaiseen hypoteesiin, että ei ole merkitystä, millainen lapsuus lapsella on ollut tai kuinka kurjissa olosuhteissa on kasvanut? Tai että yhteiskunnan ei oikeastaan tarvitsisikaan tukea lapsiperheitä mitenkään, koska älykäs lapsi kyllä pärjää ja menestyy ja jos ei niin tee, onkin vain tyhmä?  Huoli lasten ja nuorten eriarvoistumisesta onkin ihan turhaa, koska kyse on vain geeneistä eikä asiaa voi muuksi muuttaa, koska geenejään ei voi vaihtaa?

Tuo on kyllä sikäli hyvä kysymys, että vasemman laidan poliitikot usein perustelevat hyväosaisuuden kasautumista muita syrjivillä rakenteilla. On keksittävä uusia argumentteja. Ap

Mä näen asian edelleen eri tavalla. Lapsi, joka ei koe elämässään mitään muuta kuin vähäosaisuutta, on ihan erilaisessa asemassa oman tulevaisuutensa kannalta kuin jos hänellä on ystäviä ja kavereita, jotka ovat hyväosaisia. Näkee, että ei ole normaalia eikä tavoittelemisen arvoista, että vanhempi on kännissä aamusta iltaan. Näkee, että kaikissa kodeissa ei olekaan siivotonta/ahdasta/jne. Oppii ehkä kaverin luona maistamaan ruokapöydässä sellaisia ruokia, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Valitettavan moni nuori, jolla älyllisesti rahkeet riittäisivät paljon enempään, jäävät lapsuudenkotinsa sosiaaliluokkaan, koska eivät usko edes ansaitsevansa mitään parempaa. Erityisesti ne, joiden kaikki muutkin ihmissuhteet lapsuudessa kuuluvat samaan "kastiin". 

Nyt hei, aika elitistinen ja suppea kuva vähäosaisuudesta. Huono koulutus ja vähäinen varallisuus ei tarkoita sitä, että vanhemmat on kännissä aamusta iltaan ja kotona on likaista. Tottakai noita perheitä on, mutta kivasti niputettu samaan nyt kaikki. "Hyvissä" perheissä on paljon päihdeongelmaa. Tätä on paljon helpompi paikata ja peitellä, jos on paljon rahaa. Voi palkata siivoojan käymään ekstrakerran jos hommat on jääneet krapuloiden takia ja voi yrittää lahjoa lapsetkin hiljaiseksi. Kuka voi auttaa rikkaan perheen lasta, jolla on vahingolliset vanhemmat? Jos homma menisi edes niin pitkälle, että lasu tehtäisiin ja sossut kävisi paikalla, niin tädit kirjaisi, että asiat päällisin puolin kunnossa. Puitteet ovat hyvät ja koska sossu ei pääse tiliotteisiin käsiksi toimeentulotuen varjolla, niin ei voida nähdä mihin rahat menevät ja vaatia esimerkiksi huumetestejä.

Jos vanhemmat kuitenkin ovat henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisia, tai käyttävät päihteitä ja jättävät henkisesti lapsen yksin, niin lapsi menee siitä ihan yhtä rikki sisältä kuin köyhässäkin perheessä.

No nyt päästiinkin asiaan. Mitä on hyväosaisuus lapsen näkökulmasta? Älykäskin vanhempi kun voi olla mt-ongelmainen tai päihderiippuvainen. 

Lapsi tarvitsee lähinnä perustarpeiden täyttämistä, rutiineja, läsnäoloa ja rakkautta. Ei liity varsinaisesti tulotasoon, pystyykö antamaan lapselle tarpeeksi hyvän lapsuuden. Jotkut lapset kertovat toivoneensa, että vanhempi olisi enemmän kotona, kun rahaa kyllä oli, mutta isä tai äiti oli aina töissä tai matkoilla.

Köyhyys vaikuttaa negatiivisesti eniten siinä, että huoli rahasta aiheuttaa vanhemmalle paljon stressiä ja se madaltaa kodin ilmapiiriä. Myös köyhällä voi olla paljon työtä, liikaa väsymystä ja liian vähän aikaa vietettäväksi perheen kanssa. Ja sitten köyhyyden mukana voi tulla sellaisia ilmiöitä kuten sellaisella alueella eläminen, jolla liikkuu paljon päihteitä. Toisaalta ei sekään ole hyvä, jos assosioi pelkästään hyvätuloisten kanssa ja se jää ihan vieraaksi, mitä muissa yhteiskunnan kerroksissa tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sille joka paasasi kommunismin toimimattomuudesta, saisinko yhden toimivan esimerkin kapitalismista? Eihän tässä olla kuin matkalla mm. koko ihmiskunnan ja planeetan tuhoa kohti, ja nälkäänkin kuolee globaalisti vain noin 25t. ihmistä päivässä kapitalismin vallitessa. 

Olisiko aika pohtia, onko vikaa jossain muuallakin kuin talousjärjestelmässä? 

Kannattaa miettiä missä näin tapahtuu. Kovin moni nälkäkuolema ei tapahdu kapitalistesissa USAssa tai Euroopassa.

Eurooppa ei ole täysin kapitalistinen, esimerkiksi Suomen tukijärjestelmä, joka takaa köyhimmällekin ruoan, on lähempänä sosialismia kuin kapitalismia. USAssa, jossa ollaan yleisesti ottaen kapitalistisempia taas on enemmän huono-osaisuutta. Afrikan ja Aasian monet maat, joissa näitä nälkäkuolemia tapahtuu, taas ovat oivia esimerkkejä vapaasta, säännöttömästä markkinataloudesta ilman sosiaalietuuksia tao tukijärjestelmää. Toisaalla sitä voi jopa ostaa vaimonsa, kun ei ole valtio säännöstelemässä mitä voit kaupata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommunistisessa yhteiskunnassa ei ole ylä- eikä alaluokkaa.

On puolue-eliitti ja ne muut. Eliitillä on etuja ja vapauksia, joita tavantallaajalka ei ole. Pohjalla ovat toisinajattelijat. Ne päästetään päiviltä tai laitetaan vähintään kotiarestiin.

Ai puolue-eliitti niinkuin meilläkin nyt? Ja toisinajattelijoista lähin esimerkki Suomen historiassa lienee sisällissodan jälkeen punaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyden merkitystä tärkeimpänä osana hyväosaisuuteen voisi luotettavasti tutkia ainoastaan kaksostutkimuksilla. Siis tutkimuksella, jossa identtiset kaksoset erotetaan heti syntymän jälkeen ja annetaan erilaisiin perheisiin. Toinen hyväosaiseen perheeseen ja toinen huono-osaiseen. Silloin voisi todeta, millainen merkitys ympäristötekijöillä on ollut ja millainen merkitys älykkyydellä.

Adoptiossahan tuo tapahtuu eli sillä tavallahan asiaa on tutkittu. Adoptiolasten älykkyysosamäätä ratkaisee heidän sijoittumisensa, ei vanhempien perhetausta ja varallisuus. Ainoastaan kouluikäisinä koulumenestykseen vaikutti vanhempien sosioekonominen aseman. Aikuisuudessa vaikutus lähes poistui.

Myt kun asiaa tarkastelee historian valossa niin tunnemme ison määrän adoptiolapsia, jotka ovst kasvaneet kurjuudessa ja nousseet korkeaan yjteiskunnalliseen asemaan. He ovat äpäriä, jotka elivät kasvattivanhemmilla. Vanhempien geeneissä tuli mukana äo, jos selvisivät aikuisuuteen hengissä. Korkeammassa asemassa olevien lapsia saatettiin kohdella hyvin, koska maksu oli suurempi. Jos he olisivat kuolleet perhe olisi menettänyt tulon. Ap

Päästäänkö tästä nyt sitten sellaiseen hypoteesiin, että ei ole merkitystä, millainen lapsuus lapsella on ollut tai kuinka kurjissa olosuhteissa on kasvanut? Tai että yhteiskunnan ei oikeastaan tarvitsisikaan tukea lapsiperheitä mitenkään, koska älykäs lapsi kyllä pärjää ja menestyy ja jos ei niin tee, onkin vain tyhmä?  Huoli lasten ja nuorten eriarvoistumisesta onkin ihan turhaa, koska kyse on vain geeneistä eikä asiaa voi muuksi muuttaa, koska geenejään ei voi vaihtaa?

Tuo on kyllä sikäli hyvä kysymys, että vasemman laidan poliitikot usein perustelevat hyväosaisuuden kasautumista muita syrjivillä rakenteilla. On keksittävä uusia argumentteja. Ap

Mä näen asian edelleen eri tavalla. Lapsi, joka ei koe elämässään mitään muuta kuin vähäosaisuutta, on ihan erilaisessa asemassa oman tulevaisuutensa kannalta kuin jos hänellä on ystäviä ja kavereita, jotka ovat hyväosaisia. Näkee, että ei ole normaalia eikä tavoittelemisen arvoista, että vanhempi on kännissä aamusta iltaan. Näkee, että kaikissa kodeissa ei olekaan siivotonta/ahdasta/jne. Oppii ehkä kaverin luona maistamaan ruokapöydässä sellaisia ruokia, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Valitettavan moni nuori, jolla älyllisesti rahkeet riittäisivät paljon enempään, jäävät lapsuudenkotinsa sosiaaliluokkaan, koska eivät usko edes ansaitsevansa mitään parempaa. Erityisesti ne, joiden kaikki muutkin ihmissuhteet lapsuudessa kuuluvat samaan "kastiin". 

Nyt hei, aika elitistinen ja suppea kuva vähäosaisuudesta. Huono koulutus ja vähäinen varallisuus ei tarkoita sitä, että vanhemmat on kännissä aamusta iltaan ja kotona on likaista. Tottakai noita perheitä on, mutta kivasti niputettu samaan nyt kaikki. "Hyvissä" perheissä on paljon päihdeongelmaa. Tätä on paljon helpompi paikata ja peitellä, jos on paljon rahaa. Voi palkata siivoojan käymään ekstrakerran jos hommat on jääneet krapuloiden takia ja voi yrittää lahjoa lapsetkin hiljaiseksi. Kuka voi auttaa rikkaan perheen lasta, jolla on vahingolliset vanhemmat? Jos homma menisi edes niin pitkälle, että lasu tehtäisiin ja sossut kävisi paikalla, niin tädit kirjaisi, että asiat päällisin puolin kunnossa. Puitteet ovat hyvät ja koska sossu ei pääse tiliotteisiin käsiksi toimeentulotuen varjolla, niin ei voida nähdä mihin rahat menevät ja vaatia esimerkiksi huumetestejä.

Jos vanhemmat kuitenkin ovat henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisia, tai käyttävät päihteitä ja jättävät henkisesti lapsen yksin, niin lapsi menee siitä ihan yhtä rikki sisältä kuin köyhässäkin perheessä.

Tämä on hyvä huomio. Puhutaan lapsiperheköyhyydestä jne. Kuitenkin kyse on elämänhallinnan ongelmista, missä köyhyys on vain yksi osa ongelmavyyhtiä. Rahaa antamalla ongelmat eivät ratkea, tarvitaan muutakin. Ap

Jossain maassa oli kokeilu, että köyhälle vai oliko se kodittomalle annettiin tietty summa rahaa kerralla avuksi. Muistaakseni se oli jotain 1000-5000 välillä euroissa, ehkä. Yllättävän moni oli saanut elämänsä huomattavasti parempaan kuntoon tuon rahan avulla. Veikkaan, että tuo "starttiraha" auttoi niin paljon sen takia, että se oli sellainen once in a lifetime -tilaisuus, joka antoi myös mahdollisuuden näyttää pystyvänsä johonkin. Eli jos töitä ei saa ja rahaa tulee joka kuukausi vain sen verran, että oikein mitään ei saa säästöön ilman, että elämänlaatu kärsisi ja 3000 euron säästäminen kestäisi vaikka 5 vuoden ajan, niin silloin se raha ei mene hyödylliseen kohteeseen vaan valuu jonnekin, hetkelliseen mielihyvään. Jos saa kerralla sen verran paljon, että pystyy tekemään muutoksia elämän saamiseen paremmaksi, niin silloin se monesti tehdään. Joskus, ja ehkä useammin kuin rikkaat haluaisi myöntää, siis _on_ kyse rahasta, ei näköalattomuudesta, ei elämänhallinnan puuttumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pariutua köyhän kanssa?

koska jos hyväksyt ja rakastat toista sellaisenaan niin et välitä rahasta. Kauhee miten massoista on tehty kapitalisteja.

Miksi ei saa enää olla onnellinen ja vapaa?

Olet ihan oikeassa: hyväksyn ja rakastan puolisoani, en hänen rahojaan (meillä on erilliset rahat eikä kumpikaan hyödy toisesta ellei hyödyksi lasketa sitä, että asuminen on tietysti halvempaa kun kulut maksetaan puoliksi). On kuitenkin fakta, että me tuskin olisimme edes tavanneet, ellei meillä olisi suurin piirten samanlainen elämäntapa. Ainakaan meillä ei olisi ollut samanlaisia kiinnostuksen kohteita (mm. matkailu). Olisin tottakai voinut yhtä lailla rakastua hänen ulkonäköönsä ja hänen huolehtivaisuuteensa ja kilttiin luonteeseensa, mutta minun on vaikea nähdä, miten olisimme ratkaisseet yhdessä vietettyyn aikaan liittyvät kysymykset. En ole niin hyvätuloinen, että voisin tarjota hänelle matkat, ulkona syömisen, liikuntaharrastukset, elokuvat, konsertit jne. Ja kurjaa olisi mennä niihin yksin tai kavereiden kanssa ja jättää toinen kotiin.

En tavatessamme tiennyt enkä vieläkään tiedä puolisoni tuloja enkä omaisuutta tai velkoja. Koulutuksesta puhuimme ensitreffeillä, hän on akateemisesti koulutettu kuten minäkin, mutta pelkän tutkinnon ja hänen nykyisen työnsä perusteella ei pysty arvioimaan hänen tulojaan. Enkä pidä sitä edes tarpeellisena.

Muuten olen kanssasi ihan samoilla linjoilla, mutta en ymmärrä, miksei puolison varallisuutta pitäisi tietää. Mikä tabu se on? Meillä on jopa omat asunnot, täysin omat rahat, mutta silti olemme keskustelleet ihan avoimesti, mikä on palkka, minkä arvoinen on asunto ja paljonko siitä on lainaa, paljonko aikuisille lapsille kumpikin antaa rahaa kuussa. Jopa siitä, millainen eläke tulee olemaan. Minulla se on pienempi, koska lapset, mutta puolisoni on sanonut, että yhdessä pärjäämme.

Onhan se nyt aivan järkeenkäyvää vaikka tietää, millaiseen yhteiseen asuntoon meillä on varaa nyt tai eläkkeellä. Miten voi suunnitella mitään ilman budjettia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa. 

Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap

Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin. 

Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan. 

Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap

Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan. 

Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat  Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä. 

Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.

Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.

Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä?  Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap

Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :) 

Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin. 

Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.

Totta. Mutta vaikka ei olisikaan huippunero, silti lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteiden muodostumiseen älykkyydellä on vähemmän merkitystä kuin vanhempien kyvyllä ja halulla kustantaa lapsilleen sellaisia asioita, joita tämä voi tehdä kavereidensa kanssa. Jos aina joutuu kieltäytymään kaveriporukan kutsusta lähteä mukaan, lopulta ei enää kutsuta mukaan. 

Sinä et nyt suostu ymmärtämään, että älykkäillä vanhemmilla yleensä on tarpeeksi noita muitakin resursseja. Tietysti on poikkeuksia, joku älykkövanhempi saattaa esimerkiksi olla sairauden vuoksi köyhä tms. Isoa kuvaa nämä poikkeukset eivät muuta: älykkyys yleensä takaa riittävät taloudelliset resurssit.

Ihmisten on hirveän vaikea hyväksyä sitä faktaa, että älykkyys on suurin yksittäinen menestymiseen vaikuttava tekijä. Ehkä siksi, että moni kokee sen olevan jotenkin väärin. Eihän kukaan voi mitään sille jos on tyhmä!

Tuon ajatusmallin taustalla on merkillinen ajatusharha absoluuttisesta lopputuloksen tasa-arvosta. Näiden ihmisten mielestä olisi jotenkin vähemmän väärin, jos kaikki saisivat suunnilleen saman verran menestystä omista ominaisuuksistaan riippumatta. Sitä kutsutaan k o m m u n i s m i k s i. Sitä on kokeiltu jo, eikä se ole koskaan toiminut.

Miten saisin sut ymmärtämään, mitä tarkoitan? Esimerkiksi mä en ole mitenkään erityisen älykäs. Olen ihan tavis. Koulussa aikoinaan keskiarvo oli noin 8,5. Siskoni (meillä on samat vanhemmat) taas oli nk kympin oppilas. En ole koskaan ollut erityisen kunnianhimoinenkaan.  Siitä huolimatta me molemmat mentiin lukioon ja opiskeltiin siitäkin vielä eteenpäin. Meistä molemmista tuli suurituloisia. Vanhempamme ovat varakkaita, meillä oli mahdollisuus harrastaa mitä ikinä halusimme, jo lapsena päästiin näkemään maailmaa, käytiin ravintoloissa syömässä, museoissa, taidenäyttelyissä, konserteissa jne. Mun ÄO:llani ei ollut mitään tekemistä minkään asian kanssa vaan ympäristöllä, missä kasvoin.  Sillä, mitä  mulle lapsena tarjottiin ja kustannettiin. Lapsuuden kaveritkin löytyivät samasta sosiaaliluokasta kuin mistä itsekin olin. Ihan vain siksi, että he asuivat naapurustossa. En koskaan käynyt esimerkiksi kaupungin vuorataloissa asuvien luokkakavereideni kotona eivätkä he meillä. Näiden luokkakavereideni ÄO saattoi hyvinkin olla täsmälleen sama kuin mulla, mutta ympäristö vaikutti siihen, keiden kanssa on ja keiden ei. 

 

Ohiksena, mä ymmärrän mitä tarkoitat, ja olen samaa mieltä. Olen kympin tyttö, olin aina. Yläasteella kiinnitin huomiota yhteen meidän luokan tyttöön, joka oli vuokrakasarmista, kovis, poltti tupakkaa ja luuhasi pahojen poikien kanssa.

Hän oli todella älykäs, hänelle ei esim matematiikka tai kielet tuottanut mitään ongelmia. Mutta hän oli sen ympäristönsä vanki, hänen bestis oli luvalla sanoen tyhmä kuin saapas, ja he menivät yhdessä amikseen, ja saivat molemmat lapsen 18 v, ja olivat yksinhuoltajia jo ennen kuin ehdin itse opiskelijaksi.

Hänellä ei ollut mitään mahkuja, eikä se ollut todellakaan kiinni älykkyysosamäärästä. Se nainen olisi voinut tehdä mitä vaan halusi, mutta ei tiennyt sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sille joka paasasi kommunismin toimimattomuudesta, saisinko yhden toimivan esimerkin kapitalismista? Eihän tässä olla kuin matkalla mm. koko ihmiskunnan ja planeetan tuhoa kohti, ja nälkäänkin kuolee globaalisti vain noin 25t. ihmistä päivässä kapitalismin vallitessa. 

Olisiko aika pohtia, onko vikaa jossain muuallakin kuin talousjärjestelmässä? 

Kannattaa miettiä missä näin tapahtuu. Kovin moni nälkäkuolema ei tapahdu kapitalistesissa USAssa tai Euroopassa.

Puhdas kapitalismikaan ei toimi. USA on valtavan eriarvoinen, ja kyllä, siellä on ihmisiä kadulla, ja joutuvat asunnottomiksi esim syöpähoidon kustannusten takia. Heidän rikkaat on käsittämättömän rikkaita, heidän köyhät kuolee kadulle, koska ei ole varaa lääkkeisiin eikä lääkäriin.

Tutkimuksia on moneen lähtöön. Yhdessä tutkimuksessa, jossa analysoitiin menestyneitä ihmisiä, heitä yhdistävä tekijä oli hyvä tuuri. Heille kaikille oli sattunut joku onnekas tapahtuma uralla.

Ei siis kova työ tai älykkyys.

Suurin yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa menestykseen on perheen varallisuus. Eikä se liity älykkyyteen, vaan yksinkertaisesti takaa sen, että on helppo menestyä vaikkei paljon yrittäisikään. Jos on jo lapsena hyvät lähtökohdat tehdä asioita, niissä menestyy helposti. Samoin jos opiskeluikäisenä saa taloudellista tukea ja vaikka omistusasunnon vanhemmilta, on helppo lähteä opiskelemaan pitkä tutkinto. Köyhän perheen kasvatti taas joutuu vähintään ottamaan lainan tai sivutyön, laina syö säästöjä tulevaisuudelta ja työ aikaa sekä voimia. On myös ehkä kannattavampaa mennä amikseen, josta yleisesti ottaen pääsee työ-elämään nopeammin. On myös paljon korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka ovat siitä huolimatta typeriä. Ja huonosti koulutettuja huono-osaisia ihmisiä, jotka ovat fiksuja. Toisilla heistä vaan on selkeästi mennyt usko omiin kykyihinsä, yhteiskuntaan tai sitten vain motivaatio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa. 

Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap

Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin. 

Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan. 

Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap

Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan. 

Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat  Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä. 

Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.

Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.

Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä?  Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap

Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :) 

Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin. 

Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.

Totta. Mutta vaikka ei olisikaan huippunero, silti lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteiden muodostumiseen älykkyydellä on vähemmän merkitystä kuin vanhempien kyvyllä ja halulla kustantaa lapsilleen sellaisia asioita, joita tämä voi tehdä kavereidensa kanssa. Jos aina joutuu kieltäytymään kaveriporukan kutsusta lähteä mukaan, lopulta ei enää kutsuta mukaan. 

Sinä et nyt suostu ymmärtämään, että älykkäillä vanhemmilla yleensä on tarpeeksi noita muitakin resursseja. Tietysti on poikkeuksia, joku älykkövanhempi saattaa esimerkiksi olla sairauden vuoksi köyhä tms. Isoa kuvaa nämä poikkeukset eivät muuta: älykkyys yleensä takaa riittävät taloudelliset resurssit.

Ihmisten on hirveän vaikea hyväksyä sitä faktaa, että älykkyys on suurin yksittäinen menestymiseen vaikuttava tekijä. Ehkä siksi, että moni kokee sen olevan jotenkin väärin. Eihän kukaan voi mitään sille jos on tyhmä!

Tuon ajatusmallin taustalla on merkillinen ajatusharha absoluuttisesta lopputuloksen tasa-arvosta. Näiden ihmisten mielestä olisi jotenkin vähemmän väärin, jos kaikki saisivat suunnilleen saman verran menestystä omista ominaisuuksistaan riippumatta. Sitä kutsutaan k o m m u n i s m i k s i. Sitä on kokeiltu jo, eikä se ole koskaan toiminut.

Miten saisin sut ymmärtämään, mitä tarkoitan? Esimerkiksi mä en ole mitenkään erityisen älykäs. Olen ihan tavis. Koulussa aikoinaan keskiarvo oli noin 8,5. Siskoni (meillä on samat vanhemmat) taas oli nk kympin oppilas. En ole koskaan ollut erityisen kunnianhimoinenkaan.  Siitä huolimatta me molemmat mentiin lukioon ja opiskeltiin siitäkin vielä eteenpäin. Meistä molemmista tuli suurituloisia. Vanhempamme ovat varakkaita, meillä oli mahdollisuus harrastaa mitä ikinä halusimme, jo lapsena päästiin näkemään maailmaa, käytiin ravintoloissa syömässä, museoissa, taidenäyttelyissä, konserteissa jne. Mun ÄO:llani ei ollut mitään tekemistä minkään asian kanssa vaan ympäristöllä, missä kasvoin.  Sillä, mitä  mulle lapsena tarjottiin ja kustannettiin. Lapsuuden kaveritkin löytyivät samasta sosiaaliluokasta kuin mistä itsekin olin. Ihan vain siksi, että he asuivat naapurustossa. En koskaan käynyt esimerkiksi kaupungin vuorataloissa asuvien luokkakavereideni kotona eivätkä he meillä. Näiden luokkakavereideni ÄO saattoi hyvinkin olla täsmälleen sama kuin mulla, mutta ympäristö vaikutti siihen, keiden kanssa on ja keiden ei. 

 

Ohiksena, mä ymmärrän mitä tarkoitat, ja olen samaa mieltä. Olen kympin tyttö, olin aina. Yläasteella kiinnitin huomiota yhteen meidän luokan tyttöön, joka oli vuokrakasarmista, kovis, poltti tupakkaa ja luuhasi pahojen poikien kanssa.

Hän oli todella älykäs, hänelle ei esim matematiikka tai kielet tuottanut mitään ongelmia. Mutta hän oli sen ympäristönsä vanki, hänen bestis oli luvalla sanoen tyhmä kuin saapas, ja he menivät yhdessä amikseen, ja saivat molemmat lapsen 18 v, ja olivat yksinhuoltajia jo ennen kuin ehdin itse opiskelijaksi.

Hänellä ei ollut mitään mahkuja, eikä se ollut todellakaan kiinni älykkyysosamäärästä. Se nainen olisi voinut tehdä mitä vaan halusi, mutta ei tiennyt sitä.

Jos hän oli älykäs, niin kyllä hän jollain tasolla tiesi mitä voisi tehdä vaikka käsitän kyllä, että tunnetasolla tutuin porukka voi olla köyhempää. Ehkä hän ei halunnut mennä korkeakouluun, opiskella vuosikausia ja mennä sitten vasta naimisiin. Valinta voi olla myös omasta luonteesta kiinni. Ja vaikka älykkäissä ja rikkaissa piireissä selvät edut onkin, on myös alaluokkaisuudessa tietty viehätyksensä, eniten rentous ja vähempi teennäisyys. Sen enempää lähtemättä romantisoimaan tällä kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa. 

Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap

Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin. 

Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan. 

Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap

Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan. 

Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat  Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä. 

Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.

Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.

Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä?  Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap

Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :) 

Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin. 

Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.

Totta. Mutta vaikka ei olisikaan huippunero, silti lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteiden muodostumiseen älykkyydellä on vähemmän merkitystä kuin vanhempien kyvyllä ja halulla kustantaa lapsilleen sellaisia asioita, joita tämä voi tehdä kavereidensa kanssa. Jos aina joutuu kieltäytymään kaveriporukan kutsusta lähteä mukaan, lopulta ei enää kutsuta mukaan. 

Sinä et nyt suostu ymmärtämään, että älykkäillä vanhemmilla yleensä on tarpeeksi noita muitakin resursseja. Tietysti on poikkeuksia, joku älykkövanhempi saattaa esimerkiksi olla sairauden vuoksi köyhä tms. Isoa kuvaa nämä poikkeukset eivät muuta: älykkyys yleensä takaa riittävät taloudelliset resurssit.

Ihmisten on hirveän vaikea hyväksyä sitä faktaa, että älykkyys on suurin yksittäinen menestymiseen vaikuttava tekijä. Ehkä siksi, että moni kokee sen olevan jotenkin väärin. Eihän kukaan voi mitään sille jos on tyhmä!

Tuon ajatusmallin taustalla on merkillinen ajatusharha absoluuttisesta lopputuloksen tasa-arvosta. Näiden ihmisten mielestä olisi jotenkin vähemmän väärin, jos kaikki saisivat suunnilleen saman verran menestystä omista ominaisuuksistaan riippumatta. Sitä kutsutaan k o m m u n i s m i k s i. Sitä on kokeiltu jo, eikä se ole koskaan toiminut.

Miten saisin sut ymmärtämään, mitä tarkoitan? Esimerkiksi mä en ole mitenkään erityisen älykäs. Olen ihan tavis. Koulussa aikoinaan keskiarvo oli noin 8,5. Siskoni (meillä on samat vanhemmat) taas oli nk kympin oppilas. En ole koskaan ollut erityisen kunnianhimoinenkaan.  Siitä huolimatta me molemmat mentiin lukioon ja opiskeltiin siitäkin vielä eteenpäin. Meistä molemmista tuli suurituloisia. Vanhempamme ovat varakkaita, meillä oli mahdollisuus harrastaa mitä ikinä halusimme, jo lapsena päästiin näkemään maailmaa, käytiin ravintoloissa syömässä, museoissa, taidenäyttelyissä, konserteissa jne. Mun ÄO:llani ei ollut mitään tekemistä minkään asian kanssa vaan ympäristöllä, missä kasvoin.  Sillä, mitä  mulle lapsena tarjottiin ja kustannettiin. Lapsuuden kaveritkin löytyivät samasta sosiaaliluokasta kuin mistä itsekin olin. Ihan vain siksi, että he asuivat naapurustossa. En koskaan käynyt esimerkiksi kaupungin vuorataloissa asuvien luokkakavereideni kotona eivätkä he meillä. Näiden luokkakavereideni ÄO saattoi hyvinkin olla täsmälleen sama kuin mulla, mutta ympäristö vaikutti siihen, keiden kanssa on ja keiden ei. 

 

Ohiksena, mä ymmärrän mitä tarkoitat, ja olen samaa mieltä. Olen kympin tyttö, olin aina. Yläasteella kiinnitin huomiota yhteen meidän luokan tyttöön, joka oli vuokrakasarmista, kovis, poltti tupakkaa ja luuhasi pahojen poikien kanssa.

Hän oli todella älykäs, hänelle ei esim matematiikka tai kielet tuottanut mitään ongelmia. Mutta hän oli sen ympäristönsä vanki, hänen bestis oli luvalla sanoen tyhmä kuin saapas, ja he menivät yhdessä amikseen, ja saivat molemmat lapsen 18 v, ja olivat yksinhuoltajia jo ennen kuin ehdin itse opiskelijaksi.

Hänellä ei ollut mitään mahkuja, eikä se ollut todellakaan kiinni älykkyysosamäärästä. Se nainen olisi voinut tehdä mitä vaan halusi, mutta ei tiennyt sitä.

Peruskoulussa menestyminen ei kerro yhtään mitään älystä. Vaatimustaso on niin alhainen ja koulujen numerot eivät ole yhtään vertailukelpoisia keskenään. 

Vierailija kirjoitti:

Niin? Oliko tämä jollekin yllätys? Kuka haluaisi pariutua itseään reippaasti tyhmemmän, heikkolahjaisen ja elämänhallintaongelmaisen kanssa jos on kaikki mahdollisuudet löytää rinnalle sivistynyt, älykäs ja itsensä elättävä ja itseään kehittävä puoliso? Tottakai jokainen haluaa parhaat mahdolliset lähtökohdat lapsilleen ja parisuhteelle. Hyväntekeväisyys tulee jo verojen muodossa, halusi tai ei. Pariutumisen tämä sakki saa hoitaa ihan keskenään.

Tottakai koulutettu valitsee itselleen saman tasoisen puolison. Poikkeuksiakin toki on, mutta silloin muut avut nostaa osakkeita.

Mutta entäs se suuri rakkaus, mistä te naiset aina puhutte? Ei kai se katso noita em. seikkoja, kun rakastuu palavasti? Vai vaatiiko se rakkaus sittenkin jonkun tietyn summan pankkitilillä, tietynlaisen ulkonäön ja koulutuksen ja tietyn sosiaalisen statuksen? Yrittäkää nyt oikeasti päättää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyden merkitystä tärkeimpänä osana hyväosaisuuteen voisi luotettavasti tutkia ainoastaan kaksostutkimuksilla. Siis tutkimuksella, jossa identtiset kaksoset erotetaan heti syntymän jälkeen ja annetaan erilaisiin perheisiin. Toinen hyväosaiseen perheeseen ja toinen huono-osaiseen. Silloin voisi todeta, millainen merkitys ympäristötekijöillä on ollut ja millainen merkitys älykkyydellä.

Adoptiossahan tuo tapahtuu eli sillä tavallahan asiaa on tutkittu. Adoptiolasten älykkyysosamäätä ratkaisee heidän sijoittumisensa, ei vanhempien perhetausta ja varallisuus. Ainoastaan kouluikäisinä koulumenestykseen vaikutti vanhempien sosioekonominen aseman. Aikuisuudessa vaikutus lähes poistui.

Myt kun asiaa tarkastelee historian valossa niin tunnemme ison määrän adoptiolapsia, jotka ovst kasvaneet kurjuudessa ja nousseet korkeaan yjteiskunnalliseen asemaan. He ovat äpäriä, jotka elivät kasvattivanhemmilla. Vanhempien geeneissä tuli mukana äo, jos selvisivät aikuisuuteen hengissä. Korkeammassa asemassa olevien lapsia saatettiin kohdella hyvin, koska maksu oli suurempi. Jos he olisivat kuolleet perhe olisi menettänyt tulon. Ap

Päästäänkö tästä nyt sitten sellaiseen hypoteesiin, että ei ole merkitystä, millainen lapsuus lapsella on ollut tai kuinka kurjissa olosuhteissa on kasvanut? Tai että yhteiskunnan ei oikeastaan tarvitsisikaan tukea lapsiperheitä mitenkään, koska älykäs lapsi kyllä pärjää ja menestyy ja jos ei niin tee, onkin vain tyhmä?  Huoli lasten ja nuorten eriarvoistumisesta onkin ihan turhaa, koska kyse on vain geeneistä eikä asiaa voi muuksi muuttaa, koska geenejään ei voi vaihtaa?

Tuo on kyllä sikäli hyvä kysymys, että vasemman laidan poliitikot usein perustelevat hyväosaisuuden kasautumista muita syrjivillä rakenteilla. On keksittävä uusia argumentteja. Ap

Mä näen asian edelleen eri tavalla. Lapsi, joka ei koe elämässään mitään muuta kuin vähäosaisuutta, on ihan erilaisessa asemassa oman tulevaisuutensa kannalta kuin jos hänellä on ystäviä ja kavereita, jotka ovat hyväosaisia. Näkee, että ei ole normaalia eikä tavoittelemisen arvoista, että vanhempi on kännissä aamusta iltaan. Näkee, että kaikissa kodeissa ei olekaan siivotonta/ahdasta/jne. Oppii ehkä kaverin luona maistamaan ruokapöydässä sellaisia ruokia, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Valitettavan moni nuori, jolla älyllisesti rahkeet riittäisivät paljon enempään, jäävät lapsuudenkotinsa sosiaaliluokkaan, koska eivät usko edes ansaitsevansa mitään parempaa. Erityisesti ne, joiden kaikki muutkin ihmissuhteet lapsuudessa kuuluvat samaan "kastiin". 

Nyt hei, aika elitistinen ja suppea kuva vähäosaisuudesta. Huono koulutus ja vähäinen varallisuus ei tarkoita sitä, että vanhemmat on kännissä aamusta iltaan ja kotona on likaista. Tottakai noita perheitä on, mutta kivasti niputettu samaan nyt kaikki. "Hyvissä" perheissä on paljon päihdeongelmaa. Tätä on paljon helpompi paikata ja peitellä, jos on paljon rahaa. Voi palkata siivoojan käymään ekstrakerran jos hommat on jääneet krapuloiden takia ja voi yrittää lahjoa lapsetkin hiljaiseksi. Kuka voi auttaa rikkaan perheen lasta, jolla on vahingolliset vanhemmat? Jos homma menisi edes niin pitkälle, että lasu tehtäisiin ja sossut kävisi paikalla, niin tädit kirjaisi, että asiat päällisin puolin kunnossa. Puitteet ovat hyvät ja koska sossu ei pääse tiliotteisiin käsiksi toimeentulotuen varjolla, niin ei voida nähdä mihin rahat menevät ja vaatia esimerkiksi huumetestejä.

Jos vanhemmat kuitenkin ovat henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisia, tai käyttävät päihteitä ja jättävät henkisesti lapsen yksin, niin lapsi menee siitä ihan yhtä rikki sisältä kuin köyhässäkin perheessä.

Tämä on hyvä huomio. Puhutaan lapsiperheköyhyydestä jne. Kuitenkin kyse on elämänhallinnan ongelmista, missä köyhyys on vain yksi osa ongelmavyyhtiä. Rahaa antamalla ongelmat eivät ratkea, tarvitaan muutakin. Ap

Jossain maassa oli kokeilu, että köyhälle vai oliko se kodittomalle annettiin tietty summa rahaa kerralla avuksi. Muistaakseni se oli jotain 1000-5000 välillä euroissa, ehkä. Yllättävän moni oli saanut elämänsä huomattavasti parempaan kuntoon tuon rahan avulla. Veikkaan, että tuo "starttiraha" auttoi niin paljon sen takia, että se oli sellainen once in a lifetime -tilaisuus, joka antoi myös mahdollisuuden näyttää pystyvänsä johonkin. Eli jos töitä ei saa ja rahaa tulee joka kuukausi vain sen verran, että oikein mitään ei saa säästöön ilman, että elämänlaatu kärsisi ja 3000 euron säästäminen kestäisi vaikka 5 vuoden ajan, niin silloin se raha ei mene hyödylliseen kohteeseen vaan valuu jonnekin, hetkelliseen mielihyvään. Jos saa kerralla sen verran paljon, että pystyy tekemään muutoksia elämän saamiseen paremmaksi, niin silloin se monesti tehdään. Joskus, ja ehkä useammin kuin rikkaat haluaisi myöntää, siis _on_ kyse rahasta, ei näköalattomuudesta, ei elämänhallinnan puuttumisesta.

Meillä on maa, jossa tuota voidaan aktiivisesti käyttää. Sitä koordinoi sosiaalitoimisto. Sosiaalityöntekijä voi myöntää harkinnanvaraista toimeentulotukea esim. asioiden kuntoonlaittamiseen tai yrittämiseen saada perheen tilannetta paremmaksi. Tällä tuella on maksettu mm. lukiokirjoja vähävaraisille opiskelijoille tai vaikkapa ammattikoululaisen tarvitsemia työkaluja. Jos köyhällä oikeasti on vilpitön suunnitelma ja aikomus parantaa kokonaisasemiaan, se kyllä onnistuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Oliko tämä jollekin yllätys? Kuka haluaisi pariutua itseään reippaasti tyhmemmän, heikkolahjaisen ja elämänhallintaongelmaisen kanssa jos on kaikki mahdollisuudet löytää rinnalle sivistynyt, älykäs ja itsensä elättävä ja itseään kehittävä puoliso? Tottakai jokainen haluaa parhaat mahdolliset lähtökohdat lapsilleen ja parisuhteelle. Hyväntekeväisyys tulee jo verojen muodossa, halusi tai ei. Pariutumisen tämä sakki saa hoitaa ihan keskenään.

Tottakai koulutettu valitsee itselleen saman tasoisen puolison. Poikkeuksiakin toki on, mutta silloin muut avut nostaa osakkeita.

Mutta entäs se suuri rakkaus, mistä te naiset aina puhutte? Ei kai se katso noita em. seikkoja, kun rakastuu palavasti? Vai vaatiiko se rakkaus sittenkin jonkun tietyn summan pankkitilillä, tietynlaisen ulkonäön ja koulutuksen ja tietyn sosiaalisen statuksen? Yrittäkää nyt oikeasti päättää. 

Se, että nainen edes vilkaisee mieheen edellyttää, että mies kuuluu naisen kohderyhmään. En itse pidä esim. haalaripukuisia miehiä kohderyhmänäni, joten en heitä sen kummemmin edes katsele. Kukaan nainen ei rakastu ellei ole huomannut miestä sillä silmällä ja kaikkia miehiä ei kukaan nainen katsele sillä silmällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Oliko tämä jollekin yllätys? Kuka haluaisi pariutua itseään reippaasti tyhmemmän, heikkolahjaisen ja elämänhallintaongelmaisen kanssa jos on kaikki mahdollisuudet löytää rinnalle sivistynyt, älykäs ja itsensä elättävä ja itseään kehittävä puoliso? Tottakai jokainen haluaa parhaat mahdolliset lähtökohdat lapsilleen ja parisuhteelle. Hyväntekeväisyys tulee jo verojen muodossa, halusi tai ei. Pariutumisen tämä sakki saa hoitaa ihan keskenään.

Tottakai koulutettu valitsee itselleen saman tasoisen puolison. Poikkeuksiakin toki on, mutta silloin muut avut nostaa osakkeita.

Mutta entäs se suuri rakkaus, mistä te naiset aina puhutte? Ei kai se katso noita em. seikkoja, kun rakastuu palavasti? Vai vaatiiko se rakkaus sittenkin jonkun tietyn summan pankkitilillä, tietynlaisen ulkonäön ja koulutuksen ja tietyn sosiaalisen statuksen? Yrittäkää nyt oikeasti päättää. 

Sano sinä, tunnetko sinä palavaa rakkautta obeesia, työtöntä yh-ta kohtaan? Mutta naisten siis pitäisi tykätä ilkeästä, köyhästä ja rumasta miehestä?

Vierailija kirjoitti:

Sano sinä, tunnetko sinä palavaa rakkautta obeesia, työtöntä yh-ta kohtaan? Mutta naisten siis pitäisi tykätä ilkeästä, köyhästä ja rumasta miehestä?

Miksi miehen kohdalla lisäsit ehtoihin ruman, mutta et naisen? Joka tapauksessa, kyllä voisin jos rakastuisin siihen ihmiseen. Itse asiassa olen seurustellutkin "obeesin" yh:n kanssa, joka ei tosin ollut työtön.

Mutta pointtihan tuossa aiemmassa olikin, että te naiset aina kovasti väitätte, ettei näillä "ulkoisilla" asioilla ole merkitystä, vaan rakastutaan nimenomaan ihmiseen. Te siis esitätte jotenkin parempaa ja ylevämpää, kun ette ole ulkonäkökeskeisiä niin kuin miehet. Miehet taas yleensä myöntävät, että esim. ulkonäöllä on merkitystä. Ja se tekee meistä teidän silmissänne sikoja. Jännä kaksinaismoraali tässä(kin) asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyden merkitystä tärkeimpänä osana hyväosaisuuteen voisi luotettavasti tutkia ainoastaan kaksostutkimuksilla. Siis tutkimuksella, jossa identtiset kaksoset erotetaan heti syntymän jälkeen ja annetaan erilaisiin perheisiin. Toinen hyväosaiseen perheeseen ja toinen huono-osaiseen. Silloin voisi todeta, millainen merkitys ympäristötekijöillä on ollut ja millainen merkitys älykkyydellä.

Adoptiossahan tuo tapahtuu eli sillä tavallahan asiaa on tutkittu. Adoptiolasten älykkyysosamäätä ratkaisee heidän sijoittumisensa, ei vanhempien perhetausta ja varallisuus. Ainoastaan kouluikäisinä koulumenestykseen vaikutti vanhempien sosioekonominen aseman. Aikuisuudessa vaikutus lähes poistui.

Myt kun asiaa tarkastelee historian valossa niin tunnemme ison määrän adoptiolapsia, jotka ovst kasvaneet kurjuudessa ja nousseet korkeaan yjteiskunnalliseen asemaan. He ovat äpäriä, jotka elivät kasvattivanhemmilla. Vanhempien geeneissä tuli mukana äo, jos selvisivät aikuisuuteen hengissä. Korkeammassa asemassa olevien lapsia saatettiin kohdella hyvin, koska maksu oli suurempi. Jos he olisivat kuolleet perhe olisi menettänyt tulon. Ap

Päästäänkö tästä nyt sitten sellaiseen hypoteesiin, että ei ole merkitystä, millainen lapsuus lapsella on ollut tai kuinka kurjissa olosuhteissa on kasvanut? Tai että yhteiskunnan ei oikeastaan tarvitsisikaan tukea lapsiperheitä mitenkään, koska älykäs lapsi kyllä pärjää ja menestyy ja jos ei niin tee, onkin vain tyhmä?  Huoli lasten ja nuorten eriarvoistumisesta onkin ihan turhaa, koska kyse on vain geeneistä eikä asiaa voi muuksi muuttaa, koska geenejään ei voi vaihtaa?

Tuo on kyllä sikäli hyvä kysymys, että vasemman laidan poliitikot usein perustelevat hyväosaisuuden kasautumista muita syrjivillä rakenteilla. On keksittävä uusia argumentteja. Ap

Mä näen asian edelleen eri tavalla. Lapsi, joka ei koe elämässään mitään muuta kuin vähäosaisuutta, on ihan erilaisessa asemassa oman tulevaisuutensa kannalta kuin jos hänellä on ystäviä ja kavereita, jotka ovat hyväosaisia. Näkee, että ei ole normaalia eikä tavoittelemisen arvoista, että vanhempi on kännissä aamusta iltaan. Näkee, että kaikissa kodeissa ei olekaan siivotonta/ahdasta/jne. Oppii ehkä kaverin luona maistamaan ruokapöydässä sellaisia ruokia, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Valitettavan moni nuori, jolla älyllisesti rahkeet riittäisivät paljon enempään, jäävät lapsuudenkotinsa sosiaaliluokkaan, koska eivät usko edes ansaitsevansa mitään parempaa. Erityisesti ne, joiden kaikki muutkin ihmissuhteet lapsuudessa kuuluvat samaan "kastiin". 

Nyt hei, aika elitistinen ja suppea kuva vähäosaisuudesta. Huono koulutus ja vähäinen varallisuus ei tarkoita sitä, että vanhemmat on kännissä aamusta iltaan ja kotona on likaista. Tottakai noita perheitä on, mutta kivasti niputettu samaan nyt kaikki. "Hyvissä" perheissä on paljon päihdeongelmaa. Tätä on paljon helpompi paikata ja peitellä, jos on paljon rahaa. Voi palkata siivoojan käymään ekstrakerran jos hommat on jääneet krapuloiden takia ja voi yrittää lahjoa lapsetkin hiljaiseksi. Kuka voi auttaa rikkaan perheen lasta, jolla on vahingolliset vanhemmat? Jos homma menisi edes niin pitkälle, että lasu tehtäisiin ja sossut kävisi paikalla, niin tädit kirjaisi, että asiat päällisin puolin kunnossa. Puitteet ovat hyvät ja koska sossu ei pääse tiliotteisiin käsiksi toimeentulotuen varjolla, niin ei voida nähdä mihin rahat menevät ja vaatia esimerkiksi huumetestejä.

Jos vanhemmat kuitenkin ovat henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisia, tai käyttävät päihteitä ja jättävät henkisesti lapsen yksin, niin lapsi menee siitä ihan yhtä rikki sisältä kuin köyhässäkin perheessä.

Tämä on hyvä huomio. Puhutaan lapsiperheköyhyydestä jne. Kuitenkin kyse on elämänhallinnan ongelmista, missä köyhyys on vain yksi osa ongelmavyyhtiä. Rahaa antamalla ongelmat eivät ratkea, tarvitaan muutakin. Ap

Jossain maassa oli kokeilu, että köyhälle vai oliko se kodittomalle annettiin tietty summa rahaa kerralla avuksi. Muistaakseni se oli jotain 1000-5000 välillä euroissa, ehkä. Yllättävän moni oli saanut elämänsä huomattavasti parempaan kuntoon tuon rahan avulla. Veikkaan, että tuo "starttiraha" auttoi niin paljon sen takia, että se oli sellainen once in a lifetime -tilaisuus, joka antoi myös mahdollisuuden näyttää pystyvänsä johonkin. Eli jos töitä ei saa ja rahaa tulee joka kuukausi vain sen verran, että oikein mitään ei saa säästöön ilman, että elämänlaatu kärsisi ja 3000 euron säästäminen kestäisi vaikka 5 vuoden ajan, niin silloin se raha ei mene hyödylliseen kohteeseen vaan valuu jonnekin, hetkelliseen mielihyvään. Jos saa kerralla sen verran paljon, että pystyy tekemään muutoksia elämän saamiseen paremmaksi, niin silloin se monesti tehdään. Joskus, ja ehkä useammin kuin rikkaat haluaisi myöntää, siis _on_ kyse rahasta, ei näköalattomuudesta, ei elämänhallinnan puuttumisesta.

Meillä on maa, jossa tuota voidaan aktiivisesti käyttää. Sitä koordinoi sosiaalitoimisto. Sosiaalityöntekijä voi myöntää harkinnanvaraista toimeentulotukea esim. asioiden kuntoonlaittamiseen tai yrittämiseen saada perheen tilannetta paremmaksi. Tällä tuella on maksettu mm. lukiokirjoja vähävaraisille opiskelijoille tai vaikkapa ammattikoululaisen tarvitsemia työkaluja. Jos köyhällä oikeasti on vilpitön suunnitelma ja aikomus parantaa kokonaisasemiaan, se kyllä onnistuu. 

Ja tekee nousun, ilmankin sossua, on omaa kokemusta.

Ongelma on, että köyhällä ei ole kokemusta siitä että omaan elämään voi ja pitää vaikuttaa omilla valinnoilla. Kun ympäristössä moniongelmaisuus on normi, niin mistä se lapsiparka keksii, että kun vaan ahkeroi, voi valita vähintään keskiluokkaisen elämäntavan? Mulla oli onneksi sukua jossa elettiin ns normaalisti, rikkaita ei oltu mutta kaikilla kunnon ammatti ja työpaikka. Siitä sai mallin, että näinkin voi elää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pariutua köyhän kanssa?

Eikö kysymymksesi pitäisi olla ennemminkin että miksi pariutua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyden merkitystä tärkeimpänä osana hyväosaisuuteen voisi luotettavasti tutkia ainoastaan kaksostutkimuksilla. Siis tutkimuksella, jossa identtiset kaksoset erotetaan heti syntymän jälkeen ja annetaan erilaisiin perheisiin. Toinen hyväosaiseen perheeseen ja toinen huono-osaiseen. Silloin voisi todeta, millainen merkitys ympäristötekijöillä on ollut ja millainen merkitys älykkyydellä.

Adoptiossahan tuo tapahtuu eli sillä tavallahan asiaa on tutkittu. Adoptiolasten älykkyysosamäätä ratkaisee heidän sijoittumisensa, ei vanhempien perhetausta ja varallisuus. Ainoastaan kouluikäisinä koulumenestykseen vaikutti vanhempien sosioekonominen aseman. Aikuisuudessa vaikutus lähes poistui.

Myt kun asiaa tarkastelee historian valossa niin tunnemme ison määrän adoptiolapsia, jotka ovst kasvaneet kurjuudessa ja nousseet korkeaan yjteiskunnalliseen asemaan. He ovat äpäriä, jotka elivät kasvattivanhemmilla. Vanhempien geeneissä tuli mukana äo, jos selvisivät aikuisuuteen hengissä. Korkeammassa asemassa olevien lapsia saatettiin kohdella hyvin, koska maksu oli suurempi. Jos he olisivat kuolleet perhe olisi menettänyt tulon. Ap

Päästäänkö tästä nyt sitten sellaiseen hypoteesiin, että ei ole merkitystä, millainen lapsuus lapsella on ollut tai kuinka kurjissa olosuhteissa on kasvanut? Tai että yhteiskunnan ei oikeastaan tarvitsisikaan tukea lapsiperheitä mitenkään, koska älykäs lapsi kyllä pärjää ja menestyy ja jos ei niin tee, onkin vain tyhmä?  Huoli lasten ja nuorten eriarvoistumisesta onkin ihan turhaa, koska kyse on vain geeneistä eikä asiaa voi muuksi muuttaa, koska geenejään ei voi vaihtaa?

Tuo on kyllä sikäli hyvä kysymys, että vasemman laidan poliitikot usein perustelevat hyväosaisuuden kasautumista muita syrjivillä rakenteilla. On keksittävä uusia argumentteja. Ap

Mä näen asian edelleen eri tavalla. Lapsi, joka ei koe elämässään mitään muuta kuin vähäosaisuutta, on ihan erilaisessa asemassa oman tulevaisuutensa kannalta kuin jos hänellä on ystäviä ja kavereita, jotka ovat hyväosaisia. Näkee, että ei ole normaalia eikä tavoittelemisen arvoista, että vanhempi on kännissä aamusta iltaan. Näkee, että kaikissa kodeissa ei olekaan siivotonta/ahdasta/jne. Oppii ehkä kaverin luona maistamaan ruokapöydässä sellaisia ruokia, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Valitettavan moni nuori, jolla älyllisesti rahkeet riittäisivät paljon enempään, jäävät lapsuudenkotinsa sosiaaliluokkaan, koska eivät usko edes ansaitsevansa mitään parempaa. Erityisesti ne, joiden kaikki muutkin ihmissuhteet lapsuudessa kuuluvat samaan "kastiin". 

Nyt hei, aika elitistinen ja suppea kuva vähäosaisuudesta. Huono koulutus ja vähäinen varallisuus ei tarkoita sitä, että vanhemmat on kännissä aamusta iltaan ja kotona on likaista. Tottakai noita perheitä on, mutta kivasti niputettu samaan nyt kaikki. "Hyvissä" perheissä on paljon päihdeongelmaa. Tätä on paljon helpompi paikata ja peitellä, jos on paljon rahaa. Voi palkata siivoojan käymään ekstrakerran jos hommat on jääneet krapuloiden takia ja voi yrittää lahjoa lapsetkin hiljaiseksi. Kuka voi auttaa rikkaan perheen lasta, jolla on vahingolliset vanhemmat? Jos homma menisi edes niin pitkälle, että lasu tehtäisiin ja sossut kävisi paikalla, niin tädit kirjaisi, että asiat päällisin puolin kunnossa. Puitteet ovat hyvät ja koska sossu ei pääse tiliotteisiin käsiksi toimeentulotuen varjolla, niin ei voida nähdä mihin rahat menevät ja vaatia esimerkiksi huumetestejä.

Jos vanhemmat kuitenkin ovat henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisia, tai käyttävät päihteitä ja jättävät henkisesti lapsen yksin, niin lapsi menee siitä ihan yhtä rikki sisältä kuin köyhässäkin perheessä.

Tämä on hyvä huomio. Puhutaan lapsiperheköyhyydestä jne. Kuitenkin kyse on elämänhallinnan ongelmista, missä köyhyys on vain yksi osa ongelmavyyhtiä. Rahaa antamalla ongelmat eivät ratkea, tarvitaan muutakin. Ap

Jossain maassa oli kokeilu, että köyhälle vai oliko se kodittomalle annettiin tietty summa rahaa kerralla avuksi. Muistaakseni se oli jotain 1000-5000 välillä euroissa, ehkä. Yllättävän moni oli saanut elämänsä huomattavasti parempaan kuntoon tuon rahan avulla. Veikkaan, että tuo "starttiraha" auttoi niin paljon sen takia, että se oli sellainen once in a lifetime -tilaisuus, joka antoi myös mahdollisuuden näyttää pystyvänsä johonkin. Eli jos töitä ei saa ja rahaa tulee joka kuukausi vain sen verran, että oikein mitään ei saa säästöön ilman, että elämänlaatu kärsisi ja 3000 euron säästäminen kestäisi vaikka 5 vuoden ajan, niin silloin se raha ei mene hyödylliseen kohteeseen vaan valuu jonnekin, hetkelliseen mielihyvään. Jos saa kerralla sen verran paljon, että pystyy tekemään muutoksia elämän saamiseen paremmaksi, niin silloin se monesti tehdään. Joskus, ja ehkä useammin kuin rikkaat haluaisi myöntää, siis _on_ kyse rahasta, ei näköalattomuudesta, ei elämänhallinnan puuttumisesta.

Meillä on maa, jossa tuota voidaan aktiivisesti käyttää. Sitä koordinoi sosiaalitoimisto. Sosiaalityöntekijä voi myöntää harkinnanvaraista toimeentulotukea esim. asioiden kuntoonlaittamiseen tai yrittämiseen saada perheen tilannetta paremmaksi. Tällä tuella on maksettu mm. lukiokirjoja vähävaraisille opiskelijoille tai vaikkapa ammattikoululaisen tarvitsemia työkaluja. Jos köyhällä oikeasti on vilpitön suunnitelma ja aikomus parantaa kokonaisasemiaan, se kyllä onnistuu. 

Ja tekee nousun, ilmankin sossua, on omaa kokemusta.

Ongelma on, että köyhällä ei ole kokemusta siitä että omaan elämään voi ja pitää vaikuttaa omilla valinnoilla. Kun ympäristössä moniongelmaisuus on normi, niin mistä se lapsiparka keksii, että kun vaan ahkeroi, voi valita vähintään keskiluokkaisen elämäntavan? Mulla oli onneksi sukua jossa elettiin ns normaalisti, rikkaita ei oltu mutta kaikilla kunnon ammatti ja työpaikka. Siitä sai mallin, että näinkin voi elää.

Sossuna monesti tapaa perheitä, jotka opettavat pienestä pitäen elelemään ihan vaan sossun rahoilla. Ei elettäkään, että lasta kannustettaisiin töihin ja opiskelemaan.