Mistä matala/olematon resilienssi johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien yksi tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, että oppii kohtaamaan ja pääsemään niistä yli ilman vakavia mielenterveyden häiriöitä

Aiheuttaa?? Sairas näkemys, että pitäisi oikein aiheuttaa pettymyksiä lapselle. Pikemminkin auttaa lasta selviämään pettymyksistä, joita elämä väistämättä tuottaa.

Tästä aina haukutaan nuoria, kun heillä ei tuota ole, mutta väitän että jo lapsesta asti kovia kokeneilla se onkin erityisen alhainen. Näin ainakin itselläni. Hajoan palasiksi hyvin herkästi. 

Aivan sairaan hyvin kiteytetty. Jos neljäsosa työikäisistä on kokenut burnoutin ja koko ajan useampi epäilee itsellään ADHD:ta, niin ehkä vika ei ole yksilöissä...

Lapsen pitäisi saada luottamus, että hän pärjää, kaikkea voi opetella ja että aina kannattaa yrittää. Kun aloitin itse työssä, jossa autan toisia ihmisiä, opin luottamaan omiin kykyihini ja myös muihin ihmisiin. Eli minä suosittelisin jotakin yhdessätekemistä muiden ihmisten kanssa. Vapaaehtoistyötä, rakentelua, kasvien tai eläinten hoitoa. Mitä vain missä pääsee oikeasti tekemään ja harjoittamaan myös yhdessä toimimisen taitoja.

Se luottamus itseen ja muihin tuo sitten sellaista perusturvallisuutta. On helpompaa sietää muutoksia ja paineita, kun luottaa, että oma vene pysyy pinnalla. 

Turvallinen kiintymyssuhde: vauva-aikana paljon hoivaa, ihonkontaktia, vieressä nukkumista ja nopeaa tarpeisiin vastaamista.

Vanhempien oman hermoston rauhallisuus: vauvan hermosto sopeutuu vanhemman hermostoon ja jatkuva ylivirittenyisyys lapsena madaltaa aikuisiän resilienssiä. Vanhempien on siis opeteltava pitämään itsensä enimmäkseen rauhallisina.

Itsetunnon vahvistaminen lapsuudessa: lasta tulee kannustaa kokeilemaan myös hieman haastavia asioita. Elämä ei saa olla liian helppoa eikä toisaalta liian hankalaa. Ponnistelua ja aitoa yrittämistä tulee kehua, ei pelkkiä onnistumisia. Toisaalta ei kannata kehua lasta pelkästä olemassa olemisesta.

Läpi elämän lasta tulee suojata liialta stressiltä. Elämässä tulee olla myös luovaa puuhailua, ei pelkkää koulua ja suorittamista. 

Vanhempien kannattaa puuhailla asioita yhdessä lapsen kanssa. Ottaa lapsi mukaan ruoanlaittoon ja siivoukseen, mutta joskus myös leikkiä lapsen lempileikkejä ja olla aidosti läsnä. Tämäkin vahvistaa lapsen turvallisuudentunnetta ja itsetuntoa.

Vanhempien tulee kehittää omia tunnetaitoja. Tunteista ei pidä rangaista eikä niiden näyttäminen saa olla tabu. Tunteiden tukahduttaminen voi johtaa aikuisiällä masennukseen.

No mulla on työelämässä loistava resilienssi. Niinkin kova, et mua on suorastaan työnnetty ylöspäin. Vaikka mitä paskaa työntyisi joka tuutista (mulla on mm. 30 henkilön alaisjoukko ja muutenkin suuret vastuut), nukun yöni hyvin. 

MUTTA sitten miehet. Siis oikeasti voin valvoa yön vain miettien, että miksei se vastannut viestiin heti ja kaikkea ihan älytöntä. Ja erot saa mut pois tolaltani kuukausiksi (paitsi että työssä pärjään yhä rautaisesti ja se onkin hyvä pakokeino...). 

Ei hajuakaan mistä tullut. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien yksi tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, että oppii kohtaamaan ja pääsemään niistä yli ilman vakavia mielenterveyden häiriöitä

Eiköhän niitä pettymyksiä elämä järjestä ihan vanhemman järjestämättä, jo lapsena. Ei tarvitse siis ainakaan kasvatuksellisessa mielessä vanhemman tulla päissään kotiin, vaikka lupasi lapselle tulla selvin päin...

Kysymys on pohjimmiltaan aivokemiasta ja hermoston kehityksestä. Turvattomuus vauvana ja lapsena haittaa aivojen kehitystä, tästä lastenpsykiatri Jukka Mäkelä on paljon puhunut.

https://tuentu.fi/wp-content/uploads/2015/10/Jukka-M%C3%A4kel%C3%A4-Rel…

Post-traumaattinen stressihäiriö post-traumaattinen kasvu:

joustava kestävyys (resilienssi) voi kasvaa

samat tekijät, jotka herkistävät stressin haittavaikutuksille herkistävät avun vaikutuksille, jotka korjaavat stressin haittoja



- tukeva aikuinen väkivallan tai muun stressin aikana auttaa lasta tai nuorta myöhemmin hakemaan tukea toisilta aikuisilta ja aikuisena hakemaan tukea itselleen kun on vaikeuksia.

Myötätunto ja itsemyötätunto kehittävät resilienssiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien yksi tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, että oppii kohtaamaan ja pääsemään niistä yli ilman vakavia mielenterveyden häiriöitä

 

Kiva ajatus mutta siinä on yksi pleikkarin ostamattomuus ihan yks hailee kun elämä potkii aikuisena aivan katuojaan.

Älä anna elämän potkia.

Helppohan sellaisen sanoa, joka on ilmeisesti syntynyt kultalusikka suussa.

Vierailija kirjoitti:

Tästä aina haukutaan nuoria, kun heillä ei tuota ole, mutta väitän että jo lapsesta asti kovia kokeneilla se onkin erityisen alhainen. Näin ainakin itselläni. Hajoan palasiksi hyvin herkästi. 

Itseluottamus on heikko jos ympäristö/vanhemmat ovat olleet kovia, arvostelevia, häpäiseviä silloin kun olisi tarvinnut heiltä tukea ja lohdutuksen sanoja.

Tuollainen voi lannistaa ja aiheuttaa ei kannata edes yrittää-asenteen. Epäonnistumisista saa niin pahasti naamalleen. Kuitenkin kaikki kehitys lähtee siitä että kehtaa myös epäonnistua eikä siihen juututa. Koti antaa ison mallin tässä, hyvässä tai huonossa.

Kun on jo valmiiksi paljon kuormaa, niin raivokohtaus purskahtaa esille hyvin pienestäkin lisävaikeudesta.

Olen näitä teemoja hyvinkin paljon mietiskellyt ja tullut siihen päätelmään, että resilienssi ja itsevarmuus kulkevat niin käsi kädessä, että pohjimmiltaan ne ovat yksi ja sama asia. Onko muilla palstalaisilla tästä näkemyksiä?

Vierailija kirjoitti:

Olen näitä teemoja hyvinkin paljon mietiskellyt ja tullut siihen päätelmään, että resilienssi ja itsevarmuus kulkevat niin käsi kädessä, että pohjimmiltaan ne ovat yksi ja sama asia. Onko muilla palstalaisilla tästä näkemyksiä?

Ne ehkä kumpuavat samasta asiasta, eli lapsena koetusta turvallisuuden tunteesta. Kyllä ne varmaan ovat aika lailla sama asia, eli syvällä oleva hyvä olo itsestä.

Minusta resilienssi ei vahvistu siitä, ettei koe esim. lapsuudessaan mitään vastoinkäymisiä, vaan siitä, että joku (läheinen ihminen) selittää, miksi ihmiset käyttäytyvät huonosti toisiaan kohtaan. Tämä läheinen voi kertoa omista kokemuksistaan ja varoittaa siitä, ettei psyykkisistä ongelmistaan kannata kertoa kaikille, vaan pitää valita kuulijansa.

Myös vanhemman psykologinen ote saattaa kestämään myöhemmin tapahtuvaa hyvinkin pitkäjaksoista kiusattuna oloa ja ymmärrys siitä, että vastapuoli käyttäytyy kuin Venäjä Ukrainan sodassa (valehtelee, uhkailee ja syyllistää heikompaa osapuolta ja käyttää myös fyysistä väkivaltaa uhriaan kohtaan, vaikka väittää esim

 Ukrainan syyllistyvän tällaiseen.) Minusta kiusaamisessa ja sodassa on hirveästi samoja elementtejä. Nimitänkin Venäjää nykyään valtiolliseksi kiusaajaksi.

jos on käyttänyt liian vähän alkoa ei resilienssiä ole siihen päässyt syntymään

ratkaisu: juo enemmän viinaa

Vierailija kirjoitti:

Turvallinen kiintymyssuhde: vauva-aikana paljon hoivaa, ihonkontaktia, vieressä nukkumista ja nopeaa tarpeisiin vastaamista.

Vanhempien oman hermoston rauhallisuus: vauvan hermosto sopeutuu vanhemman hermostoon ja jatkuva ylivirittenyisyys lapsena madaltaa aikuisiän resilienssiä. Vanhempien on siis opeteltava pitämään itsensä enimmäkseen rauhallisina.

Itsetunnon vahvistaminen lapsuudessa: lasta tulee kannustaa kokeilemaan myös hieman haastavia asioita. Elämä ei saa olla liian helppoa eikä toisaalta liian hankalaa. Ponnistelua ja aitoa yrittämistä tulee kehua, ei pelkkiä onnistumisia. Toisaalta ei kannata kehua lasta pelkästä olemassa olemisesta.

Läpi elämän lasta tulee suojata liialta stressiltä. Elämässä tulee olla myös luovaa puuhailua, ei pelkkää koulua ja suorittamista. 

Vanhempien kannattaa puuhailla asioita yhdessä lapsen kanssa. Ottaa lapsi mukaan ruoanlaittoon ja siivoukseen, mutta joskus myös leikkiä

Edellisillä (kovemmilla) sukupolvilla kaikki kakkoskohtaa lukuun ottamatta oli keskimäärin paljon huonommin kuin nykyään. Eli ei oikein sovi yhteen tapahtuneen kanssa. Kaunis ajatus toki. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintä on mielestäni tieto siitä, että resilienssia voi kehittää myös aikuisena.

 

Kyllä, aikuisena se on mahdollista eri tavalla kuin lapsena, kun tunnesäätelytapoja voi analysoida. Toki lapsenakin voi kehittää tunnesäätelyä aikuisen ohjauksessa, mikä oikeastaan ovat resilienssin perusta. Omien tunteiden tunnistaminen, käsittely, muiden tunteiden tunnistaminen ja vuorovaikutuksen havainnointi ovat olennainen osa resilienssiä.

Resilienssin pohja on geneettinen, joten lapsen ikätasoinen ohjaaminen tunteiden käsittelyyn on avainasemassa jo vauvasta asti. Tyynnyttely, oikea-aikainen vastaaminen tarpeisiin ja vähän vanhemman lapsen kanssa pettymysten ja rajojen asettamisen aiheuttamien tunteiden käsittely vievät eteenpäin. Resilienssi ei siis ole "siedättämistä" eli vaikeiden tunteiden ohittamista, vaan niiden käsittelemistä. 

Meillä ei lapsuuden perheessä saanut olla negatiivisia tunteita. Ne hyssyteltiin maton alle, ei niistä puhuttu, saati että niitä olisi jotenkin käsitelty. Äiti on pian 80 eikä pysty vieläkään puhumaan mistään vaikeista asioista, isä turruttaa vaikeat tunteet juomalla. Mutta niin vain kotoa muuton jälkeen opiskeluaikana ja työelämässä olen oppinut vähän kerrallaan kohtaamaan vaikeitakin asioita ja selviämään niistä tunteista, mitä niihin liittyy.

Vaikka moni asia juontuu lapsuudesta, niin ei voi lopun elämäänsä syyttää lapsuuttaan. Eikä ainakaan se ole lapsuudenkodin vika, jos ihminen ei hanki itselleen terapiaa ja opettele käsittelemään tunteitaan. 

Tämä sun väitteesi on usein kuultu huonon kasvattajan suusta. Mähän vain autoin. Elämä järjestää pettymyksiä yllin kyllin, vanhemman tehtävä on tukea niistä selviämisessä.

Esimerkki vanhemman kasvatusmielessä aiheutetusta pettymyksestä on esim. lupausten tahallinen pettäminen. En suosittele.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien yksi tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, että oppii kohtaamaan ja pääsemään niistä yli ilman vakavia mielenterveyden häiriöitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien yksi tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, että oppii kohtaamaan ja pääsemään niistä yli ilman vakavia mielenterveyden häiriöitä

 

Aiheuttaa?? Sairas näkemys, että pitäisi oikein aiheuttaa pettymyksiä lapselle. Pikemminkin auttaa lasta selviämään pettymyksistä, joita elämä väistämättä tuottaa.

Tällä tarkoitetaan niitä pienimuotoisia pettymyksiä ettei aina saa mitä haluaa tms. lellitä pilalle.