Mistä matala/olematon resilienssi johtuu?

Mikä on relienssi?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on relienssi?

Kyky kohdata vaikeuksia ja selvitä niistä tai elää niiden kanssa

Valkosipuli kapseleita ja d c vitamiinia. Voi olla myös täysin huuhaata, mutta ei nuo paljoa maksa.

vuosi sitten olin viimeksi 3 päivää vähän flunssassa. sitä ennen monta vyotta terveenä.

Vierailija kirjoitti:

Valkosipuli kapseleita ja d c vitamiinia. Voi olla myös täysin huuhaata, mutta ei nuo paljoa maksa.

vuosi sitten olin viimeksi 3 päivää vähän flunssassa. sitä ennen monta vyotta terveenä.

Henkinen, ei fyysinen asia

Aivan liikaa aistiärsykkeitä. Nykyään koko elämä on pelkkää viestintää ja itseohjautuvuutta. Ei ole enää mitään järkeä missään. Kaikesta on tehty teknistä ja monimutkaista.

Vakava stressi ja/tai trauma voi viedä resilienssin kokonaan pitkäksikin aikaa. Silloin kannattaa hakeutua terapiaan, siitä on oikeasti apua.

Paras tapa vahvistaa lapsen resilienssiä on tukea terveen itsetunnon muodostumista. Eli kannustusta ja tukemista mutta ei perusteetonta kehumista eikä lapsen arvottamista pelkästään sen perusteella, miten hän suoriutuu koulussa / harrastuksessa.

Vanhempien yksi tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, että oppii kohtaamaan ja pääsemään niistä yli ilman vakavia mielenterveyden häiriöitä

Omani katosi viuh vain kuin pieru saharaan koulukiusaamisen myötä.

Ei ole tullut takaisin.

Hyvä kysymys. Resilienssi on osittain geenien ja osittain ympäristön tuotosta. Mitä enemmän kolhuja sattuu ja kasautuu, sitä heikompi resilienssi on. Myös lapsena koettu toksinen stressi tekee pitkäaikaiisa ja pysyviäkin vaikutuksia keskushermostoon, mikä vaikuttaa myös resilienssiin.

Tärkeintä on mielestäni tieto siitä, että resilienssia voi kehittää myös aikuisena.

Olen pohtinut asiaa paljon terapeuttini kanssa. Hänen näkemyksensä on se että asia on todella pitkälti synnynnäinen. Olen taipuvainen uskomaan. Elämänkokemukset sitten joko pahentavat tai parantavat resilienssiä. Mulla on epäonnekseni käynyt tosi huono tuuri elämässä ja resilienssi on tätä nykyä jo aivan nolla. Lähtökohdat oli huonot ja vielä huonommin kävi useiden vakavien sairaskohtausten myötä. En tästä enää nouse. On aivan yhtä mahdollista elää onneton kuin onnellinen elämä. Koska elämä vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Aivan liikaa aistiärsykkeitä. Nykyään koko elämä on pelkkää viestintää ja itseohjautuvuutta. Ei ole enää mitään järkeä missään. Kaikesta on tehty teknistä ja monimutkaista.

Niin. Tuossa oli esimerkki sellaisen ihmisen asenteesta, jolla sitä kuuluisaa resilienssiä ei ole.

Mutta miksi ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien yksi tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, että oppii kohtaamaan ja pääsemään niistä yli ilman vakavia mielenterveyden häiriöitä

Kiva ajatus mutta siinä on yksi pleikkarin ostamattomuus ihan yks hailee kun elämä potkii aikuisena aivan katuojaan.

Lapselle turvallinen ympäristö, hyvä itsetunto ja lämmin kiintymyssuhde, siinä kai tärkeimmät. Toki myös oma esimerkki: miten itse suhtautuu takaiskuihin, antaa hyvän mallin. Loppu on sitten pitkälti muun elinympäristön ja geenien tulosta. Koulukiusaaminen esimerkiksi heikentää varmasti resilienssiä.

Olisi kiinnostava tietää et kuinka monella heistä jotka on koulukiusattuja ja selvinneet siitä, on ollut lämmin ja tukeva perhe tai muita ns. suojaavia tekijöitä.

Vahvat tukiverkostot ja sosiaaliset suhteet ovat varmaan tärkein rakennuspalikka resilienssille. Laaja ystäväpiiri ja luotettavia ihmissuhteita.

Tärkeää on avoimuus ja vaikeiden asioiden käsittely lapsen kanssa puhumalla (ikätasoon sopivalla tavalla tietenkin). Tähän kuuluu hyväksyvä suhtautuminen kielteistenkin tunteiden ilmaisuun. 

Toinen tärkeä asia on turvallisuus. Kodin täytyy olla turvasatama, jossa vallitsee rauha ja asiat sovitaan.

Huumori on monille selviytymiskeino ja sitä kautta henkisen resilienssin vahvistaja. 

Minulle usko Jumalaan ja sitä kautta mm. toiveikkuus ja myönteisyys, perusturvallisuus, on antanut paljon henkistä vahvuutta vastoinkäymisissä.

En tiedä. Mulla on varmaan aina ollut aika onneton resilienssi. Olen aina ollut arka ja ainakin aikuisiällä itseluottamus on ollut todella huono. Siihen vielä vähän omista epäonnistumista johtunutta vastoinkäymistä niin alan olla aika valmis toteamaan tämän elämän eletyksi. Ei tästä mitään onnellista voi enää tulla, liikaa kolhuja omaan resilienssiin nähden.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintä on mielestäni tieto siitä, että resilienssia voi kehittää myös aikuisena.

Kyllä, aikuisena se on mahdollista eri tavalla kuin lapsena, kun tunnesäätelytapoja voi analysoida. Toki lapsenakin voi kehittää tunnesäätelyä aikuisen ohjauksessa, mikä oikeastaan ovat resilienssin perusta. Omien tunteiden tunnistaminen, käsittely, muiden tunteiden tunnistaminen ja vuorovaikutuksen havainnointi ovat olennainen osa resilienssiä.

Resilienssin pohja on geneettinen, joten lapsen ikätasoinen ohjaaminen tunteiden käsittelyyn on avainasemassa jo vauvasta asti. Tyynnyttely, oikea-aikainen vastaaminen tarpeisiin ja vähän vanhemman lapsen kanssa pettymysten ja rajojen asettamisen aiheuttamien tunteiden käsittely vievät eteenpäin. Resilienssi ei siis ole "siedättämistä" eli vaikeiden tunteiden ohittamista, vaan niiden käsittelemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien yksi tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, että oppii kohtaamaan ja pääsemään niistä yli ilman vakavia mielenterveyden häiriöitä

Kiva ajatus mutta siinä on yksi pleikkarin ostamattomuus ihan yks hailee kun elämä potkii aikuisena aivan katuojaan.

Usein tämä katuojaan potkiva ”elämä” on omien valintojen seurausta. Ei toki kaikki, mutta iso osa.

Mutta koskas esimerkiksi holistit ovat vastuuta valinnoistaan ottaneet. Aina jonkun muun syy miksi kuppi maistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien yksi tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, että oppii kohtaamaan ja pääsemään niistä yli ilman vakavia mielenterveyden häiriöitä

Kiva ajatus mutta siinä on yksi pleikkarin ostamattomuus ihan yks hailee kun elämä potkii aikuisena aivan katuojaan.

Älä anna elämän potkia.