Lue keskustelun säännöt.
Traumaperäinen stressihäiriö (CPTSD). Miten oireilee käytännössä?
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni on, että olen elänyt ikään kuin varuillani jatkuvasti. Koko ajan on tunne, että kohta joku lyö.
Jos joku esimerkiksi työpaikalla alkaa huutamaan, niin jähmetyn. Menen lukkoon. Normaalisti osaan kyllä antaa sanallisesti takaisin, mutta huutaminen on jotain, mitä en siedä.
Minulla on ihan sama, tulee todella turvaton olo ja en osaa sanoa mitään, vaan jäädyn. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttuja kokemuksia. Joku pieni triggeri voi laukaista ahdistuksen, kauhun tai laman. Masennusta, alisuoriutumista, levottomuutta, huonoa unta, ihmissuhteet aina jotain kummallista draamaa ja totaalisen vääriä mieskuvioita. Lähinnä kuitenkin yksinäisyys, sellainen valtava tyhjyys ja osattomuus minun ikuiset kumppanini. Ihmisiin en yleensä saa aitoa kontaktia, en ihan tiedä miksi näin on. Lemmikit pitää arjessa kiinni ja talosta huolehtiminen, lukeminen auttaa ja luonto parantaa. Töissä en ole nyt, mutta välillä jotain osa-aikajuttuja teen. Tai olen tehnyt. Lääkitystä toki on kokeiltu vaikka ja mitä, mutta monesta menen entistä enemmän kuutamolle. Ei ole häävi elämä ollut, mutta jotenkin sitä vaan kitkuttelen vuodesta toiseen näillä p as koilla korteilla :)
Pohjaton yksinäisyys-tyhjyys. Mikä tahansa mies siinä muka tyhjyyttä poistamassa, vaikka huonossa suhteessa voi olla yksinäisempi kuin sinkkuna. Oma kokemus on, että hyeenat haistaa kuka on jo valmiiksi haavoilla ja sitten narsistisesti häiriintyneitä hyväksikäyttäjiä oli jonoksi asti.
Jonkin verran suhdesotkuihin on auttanut, kun on lukenut narsismista ja psykopatiasta. Että on olemassa täysin viallisia ihmisenkuvatuksia jotka tarkoituksellisesti lyövät jo lyötyä, valitsevat tehdä pahaa. Että se ei ollutkaan minun syytäni.
Iso osa kaikessa toipumisessa on nähdä mikä ei ollut minun syytä. Ja itselle on annettava anteeksi että sattui vaan olemaan paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en pystynyt olemaan normaalisti ihmisten ilmoilla, en katsomaan miesten suuntaankaan, sain paniikkikohtauksia ja etsin jatkuvasti aseita ja pakoreittejä missä tahansa olin. En pysty tekemään töitä, saan kauhukohtauksia öisin, yms. Kävin aikoinaan terapiassa vuosia jossa jatkuvasti traumani lytättiin ja kokemukseni mitätöitiin ja lopulta minulle diagnosoitiin rajatilapersoonallisuus koska olin "niin vaikea ja valehtelin kaikesta". Lopetin terapian siihen ja koskaan en mene takaisin, sellaista hoitoa Suomessa. Traumani vain paheni siitä, sillä nyt vasta koenkin, että tasan kehenkään en voi koskaan luottaa ja mistään ei ikinä saa apua.
Samanlaisia kokemuksia minulla. Tuntui todella satuttavalta saada akuutisti traumatisoituneena rajatilapersoonallisuushäiriö. Minullakin tunne, etten voi enää luottaa hoitoon tuon jälkeen. Koen tuon satuttavaksi diagnoosiksi.
Kamalaa, olen pahoillani. Olen kuullut muistakin kokemuksista, että traumatisoituneelle annetaan helpommin jokin persoonallisuushäiriödiagnoosi, kuten epävakaa. Tuon takia pelottaisi mennä lääkäriin kyselemään mahd. diagnoosia. Joka kerran, kun sivuan näitä trauma-asioita työterveyslääkärissä, niin pelottaa, jos laittavat jonkun leimaavan diagnoosin mitään mainitsematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu paljon siitä traumasta höpsö.
Ahdistusta, paniikkia, kauhukohtauksia mitä milloinkin asiasta riippuen.Minulla on ja ei se useimmille ihmisille näy mitenkään.
Onko jotain tarkempaa mitä siitä haluat tietää?Samon.
T. pysyvällä tk-eläkkeellä tästä syystä oleva
Auttaako sinua eläkkeellä olo, onko olo parempi? Pelkäämpä, että tuo on edessä myös. Ap.
Auttaa, on parempi olo.
Tietysti kauhut eivät katoa, mutta voin itse säädellä mitä, milloin, missä ja kenen kanssa teen ja olen eikä tarvitse juosta kellon perässä. Jos en kykenen johonkin (siivous, asioilla käynti yms) niin ei tarvitse kyetä ja teen sen myöhemmin. Työlämässä tämä ei onnistu ja on vaikeaa, lähes mahdotonta.
Minulle ei näy juurikaan, edes kotiväellä, traumat ulospäin. Ne hetket, kun vanhat ja uudetkin haamut hyökkäävät. TK-eläkkeen tarve näkyykin jaksamattomuutena, ei ole voimia tehdä asioita. Traumojen hallinnaaspitäminen vie todella voimia ja tämä on pääosin aivan alitajuista ja tiedostamatonta ja vain vähän tietoista pakenemista.
Vain olen ja teen voimieni mukaan asioita: kävelen, käyn kaupassa, luen, katson TV ja seuraan somea sekä MTV katsomoa, YT, Netflix...
En olisi halunnut eläkkeelle, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Tajuan sen itsekin. Pääsin helposti ja ilman mitää epäilyksiä vaikka päällisin puolin kaikki näyttääkin minulla olevan OK.
T: 40v + 10v eläkkeellä
Hyvä kuulla, että auttaa. Ymmärrän niin hyvin. Minulla on arki vastaavanlaista. Välillä tulee energiapyrähdyksiä ja teen monta asiaa samana päivänä, kuten käyn pyörällä kaupassa, laitan ruokaa ja imuroin. Yleensä olo on kuitenkin hyvin väsynyt ja jaksan tehdä hyvin vähän tai nukun vain. Työelämässä vielä, mutta en tiedä kuinka kauan. Onko mikään lääke ollut hyödyllinen? Velvoittivatko syömään lääkkeitä eläkkeen saamiseksi tai kokeilemaan jotakin muuta hoitoa? ap
Minulle ei ole tarjottu mitään lääkitysta eikä eläkkeelle pääseminen ollut ongelma. Pääsin helposti ja aika nopeasti. Yhden sairauslomavuoden ja kahden kuntoutusvuoden jälkeen. TK-eläkepäätös tuli reilussa viikossa.
Ei tarvinnut käydä missään selvityksissä eikä mitään kyseenalaistettu.
Lääkärini oli hyvä ja kokenut ja alallaan arvostettu psykiatrian ylilääkäri ja osasi kirjoittaa loistavan paikkaansapitävän lausunnon.
Kaverilla on tämä. Muistelee ja pelkää just sitä traumaa tai mitä silloin tapahtui. Lisäksi ahdistusta ja väsymys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja kaverini sai 4kk sairasloman
-näen samaa toistuvaa unta usein mikä liittyy traumaan. herään omaan huutoon ja elän traumaa läpi.
- jatkuva ylivalppaus ja hermoston jumittuminen taistele pakene-tilaan
- ajatukset pyörii jatkuvasti väkisin trauman ympärillä. Erilaiset asiat voi triggeröidä trauman. Traumaan sisältyviä muistoja on hankala hyväksyä ja on hankala luottaa ihmisiin. Tuntuu kuin eläisi ihan eri maailmassa kuin missä ennen traumaa joka on turvaton paikka. Tunnereaktiot saattaa joskus tuossa ylivalppaassa tilassa olla ihan ylimitoitettuja ja saattaa esim. olla jatkuvasti ärtynyt.
- uhkakuvien näkeminen joka puolella ylivalppaassa tilassa.
- toivottomuuden tunteet.
- triggerit mitkä saattaa tulla välillä ihan ihmeellisimmistä asioista. Nuo triggerit tuo traumaan liittyviä unohdettuja muistoja täysin kirkkaana mieleen. Ne tulee yhtäkkiä jostain alitajunnasta vaikka olisi hyväkin hetki päällä
- välillä olo kuin eläisi unessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni on, että olen elänyt ikään kuin varuillani jatkuvasti. Koko ajan on tunne, että kohta joku lyö.
Jos joku esimerkiksi työpaikalla alkaa huutamaan, niin jähmetyn. Menen lukkoon. Normaalisti osaan kyllä antaa sanallisesti takaisin, mutta huutaminen on jotain, mitä en siedä.
Ylivireystila on erittäin tyypillinen traumaoire.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu paljon siitä traumasta höpsö.
Ahdistusta, paniikkia, kauhukohtauksia mitä milloinkin asiasta riippuen.Minulla on ja ei se useimmille ihmisille näy mitenkään.
Onko jotain tarkempaa mitä siitä haluat tietää?Samon.
T. pysyvällä tk-eläkkeellä tästä syystä oleva
Auttaako sinua eläkkeellä olo, onko olo parempi? Pelkäämpä, että tuo on edessä myös. Ap.
Auttaa, on parempi olo.
Tietysti kauhut eivät katoa, mutta voin itse säädellä mitä, milloin, missä ja kenen kanssa teen ja olen eikä tarvitse juosta kellon perässä. Jos en kykenen johonkin (siivous, asioilla käynti yms) niin ei tarvitse kyetä ja teen sen myöhemmin. Työlämässä tämä ei onnistu ja on vaikeaa, lähes mahdotonta.
Minulle ei näy juurikaan, edes kotiväellä, traumat ulospäin. Ne hetket, kun vanhat ja uudetkin haamut hyökkäävät. TK-eläkkeen tarve näkyykin jaksamattomuutena, ei ole voimia tehdä asioita. Traumojen hallinnaaspitäminen vie todella voimia ja tämä on pääosin aivan alitajuista ja tiedostamatonta ja vain vähän tietoista pakenemista.
Vain olen ja teen voimieni mukaan asioita: kävelen, käyn kaupassa, luen, katson TV ja seuraan somea sekä MTV katsomoa, YT, Netflix...
En olisi halunnut eläkkeelle, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Tajuan sen itsekin. Pääsin helposti ja ilman mitää epäilyksiä vaikka päällisin puolin kaikki näyttääkin minulla olevan OK.
T: 40v + 10v eläkkeellä
Hyvä kuulla, että auttaa. Ymmärrän niin hyvin. Minulla on arki vastaavanlaista. Välillä tulee energiapyrähdyksiä ja teen monta asiaa samana päivänä, kuten käyn pyörällä kaupassa, laitan ruokaa ja imuroin. Yleensä olo on kuitenkin hyvin väsynyt ja jaksan tehdä hyvin vähän tai nukun vain. Työelämässä vielä, mutta en tiedä kuinka kauan. Onko mikään lääke ollut hyödyllinen? Velvoittivatko syömään lääkkeitä eläkkeen saamiseksi tai kokeilemaan jotakin muuta hoitoa? ap
Minulle ei ole tarjottu mitään lääkitysta eikä eläkkeelle pääseminen ollut ongelma. Pääsin helposti ja aika nopeasti. Yhden sairauslomavuoden ja kahden kuntoutusvuoden jälkeen. TK-eläkepäätös tuli reilussa viikossa.
Ei tarvinnut käydä missään selvityksissä eikä mitään kyseenalaistettu.
Lääkärini oli hyvä ja kokenut ja alallaan arvostettu psykiatrian ylilääkäri ja osasi kirjoittaa loistavan paikkaansapitävän lausunnon.
Onpa hyvä. Oliko sinulla muita diagnooseja? Mitä niiden kuntoutusvuosien aikana tapahtui? Millaista kuntoutusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhaudun nanosekunnissa nollasta sataan, stressi nousee nanosekunnissa nollasta sataan, aamusta iltaan pala kurkussa. Turhautuminen on sitä luokkaa että harkitsen peruuttomattomia asioita. Tulee onneksi enää vain tietynlaisissa tilanteissa. Traumoihini liittyy vahvasti se että joku toinen ihminen päättää täysin mitä minun elämässäni tapahtuu eikä minulla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni on, että olen elänyt ikään kuin varuillani jatkuvasti. Koko ajan on tunne, että kohta joku lyö.
Jos joku esimerkiksi työpaikalla alkaa huutamaan, niin jähmetyn. Menen lukkoon. Normaalisti osaan kyllä antaa sanallisesti takaisin, mutta huutaminen on jotain, mitä en siedä.
Saman kuuloista.
Tosin annoin itselleni aplodit vähän aikaa sitten. Oli tilanne, jossa ihminen huusi minulle. Mitä enemmän yritin asioita hoitaa, niin huuto yltyi. Mutta viimein jähmettymisen sijaan pyysin tiukasti, että älä huuda minulle.
Voi kuulostaa pieneltä, mutta itselleni oli iso askel eteenpäin. Elin siis koko lapsuuden perheväkivallan keskellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaverilla on tämä. Muistelee ja pelkää just sitä traumaa tai mitä silloin tapahtui. Lisäksi ahdistusta ja väsymys
Vireystilan vaihtelut, ylivireys ja alivireys, jolloin ei pysty mitään. Sitä velttoutta voidaan sitten luulla vakavaksi sairaudeksi, labroissa ei mitään. Lääkärien ym on niin helppo hahmottaa konkreettisia labratuloksia ym, mutta on liian yleistä ettei psyyken toimintaa ymmärretä niin rajoittavaksi kuin se on. Se väsymys voi kuitenkin olla aivan käsittämätöntä.
Kauhukohtaukset öisin yksi pahimmista oireista. En tiedä pystyisinkö nukkumaan kenenkään kanssa niiden takia, koska oikeasti pelästyttäisin vierellä nukkujan varmaan yhtä paljon kuin itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu paljon siitä traumasta höpsö.
Ahdistusta, paniikkia, kauhukohtauksia mitä milloinkin asiasta riippuen.Minulla on ja ei se useimmille ihmisille näy mitenkään.
Onko jotain tarkempaa mitä siitä haluat tietää?Samon.
T. pysyvällä tk-eläkkeellä tästä syystä oleva
Auttaako sinua eläkkeellä olo, onko olo parempi? Pelkäämpä, että tuo on edessä myös. Ap.
Auttaa, on parempi olo.
Tietysti kauhut eivät katoa, mutta voin itse säädellä mitä, milloin, missä ja kenen kanssa teen ja olen eikä tarvitse juosta kellon perässä. Jos en kykenen johonkin (siivous, asioilla käynti yms) niin ei tarvitse kyetä ja teen sen myöhemmin. Työlämässä tämä ei onnistu ja on vaikeaa, lähes mahdotonta.
Minulle ei näy juurikaan, edes kotiväellä, traumat ulospäin. Ne hetket, kun vanhat ja uudetkin haamut hyökkäävät. TK-eläkkeen tarve näkyykin jaksamattomuutena, ei ole voimia tehdä asioita. Traumojen hallinnaaspitäminen vie todella voimia ja tämä on pääosin aivan alitajuista ja tiedostamatonta ja vain vähän tietoista pakenemista.
Vain olen ja teen voimieni mukaan asioita: kävelen, käyn kaupassa, luen, katson TV ja seuraan somea sekä MTV katsomoa, YT, Netflix...
En olisi halunnut eläkkeelle, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Tajuan sen itsekin. Pääsin helposti ja ilman mitää epäilyksiä vaikka päällisin puolin kaikki näyttääkin minulla olevan OK.
T: 40v + 10v eläkkeellä
Hyvä kuulla, että auttaa. Ymmärrän niin hyvin. Minulla on arki vastaavanlaista. Välillä tulee energiapyrähdyksiä ja teen monta asiaa samana päivänä, kuten käyn pyörällä kaupassa, laitan ruokaa ja imuroin. Yleensä olo on kuitenkin hyvin väsynyt ja jaksan tehdä hyvin vähän tai nukun vain. Työelämässä vielä, mutta en tiedä kuinka kauan. Onko mikään lääke ollut hyödyllinen? Velvoittivatko syömään lääkkeitä eläkkeen saamiseksi tai kokeilemaan jotakin muuta hoitoa? ap
Minulle ei ole tarjottu mitään lääkitysta eikä eläkkeelle pääseminen ollut ongelma. Pääsin helposti ja aika nopeasti. Yhden sairauslomavuoden ja kahden kuntoutusvuoden jälkeen. TK-eläkepäätös tuli reilussa viikossa.
Ei tarvinnut käydä missään selvityksissä eikä mitään kyseenalaistettu.
Lääkärini oli hyvä ja kokenut ja alallaan arvostettu psykiatrian ylilääkäri ja osasi kirjoittaa loistavan paikkaansapitävän lausunnon.
Onpa hyvä. Oliko sinulla muita diagnooseja? Mitä niiden kuntoutusvuosien aikana tapahtui? Millaista kuntoutusta?
Diagnoosina vain F43.1 pitkittynyt traumaperäinen tressihäisiö
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietoha…
Vierailija kirjoitti:
Turhaudun nanosekunnissa nollasta sataan, stressi nousee nanosekunnissa nollasta sataan, aamusta iltaan pala kurkussa. Turhautuminen on sitä luokkaa että harkitsen peruuttomattomia asioita. Tulee onneksi enää vain tietynlaisissa tilanteissa. Traumoihini liittyy vahvasti se että joku toinen ihminen päättää täysin mitä minun elämässäni tapahtuu eikä minulla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan millään tavalla.
Kiusaajalla oli täysi valta sinusta SILLOIN, mutta EI ENÄÄ.
Se on mennyttä, se ei tapahdu enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en pystynyt olemaan normaalisti ihmisten ilmoilla, en katsomaan miesten suuntaankaan, sain paniikkikohtauksia ja etsin jatkuvasti aseita ja pakoreittejä missä tahansa olin. En pysty tekemään töitä, saan kauhukohtauksia öisin, yms. Kävin aikoinaan terapiassa vuosia jossa jatkuvasti traumani lytättiin ja kokemukseni mitätöitiin ja lopulta minulle diagnosoitiin rajatilapersoonallisuus koska olin "niin vaikea ja valehtelin kaikesta". Lopetin terapian siihen ja koskaan en mene takaisin, sellaista hoitoa Suomessa. Traumani vain paheni siitä, sillä nyt vasta koenkin, että tasan kehenkään en voi koskaan luottaa ja mistään ei ikinä saa apua.
Samanlaisia kokemuksia minulla. Tuntui todella satuttavalta saada akuutisti traumatisoituneena rajatilapersoonallisuushäiriö. Minullakin tunne, etten voi enää luottaa hoitoon tuon jälkeen. Koen tuon satuttavaksi diagnoosiksi.
Tarinassasi epäilyttää se, että rajatilapersoonallisuushäiriö termiä ei käytetä lainkaan suomalaisessa kontekstissa. Se on suomeksi epävakaa persoonallisuushäiriö, rajatila on vain käännöstä englannista.
Vierailija kirjoitti:
Kauhukohtaukset öisin yksi pahimmista oireista. En tiedä pystyisinkö nukkumaan kenenkään kanssa niiden takia, koska oikeasti pelästyttäisin vierellä nukkujan varmaan yhtä paljon kuin itseni.
Voi ei. Painajaiset toistuvat minullakin usein ja tulevat joka yö, jos stressaantuu lisää. Itsekin kuulemma usein istun ja puhun kovaan ääneen unissani ja jos puoliso puhuttelee, niin saatan nauraa ja nukahdan. Välillä en tiedä missä olen ja pelästyn ja olen tippunut sängystäkin, kun olen niin levoton nukkuja. Hampaita narskutan kovasti ja välillä hammaskiskokin löytyy lattialta. Lapsena kävelin jopa portaita unissani, onneksi en enää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu paljon siitä traumasta höpsö.
Ahdistusta, paniikkia, kauhukohtauksia mitä milloinkin asiasta riippuen.Minulla on ja ei se useimmille ihmisille näy mitenkään.
Onko jotain tarkempaa mitä siitä haluat tietää?Samon.
T. pysyvällä tk-eläkkeellä tästä syystä oleva
Auttaako sinua eläkkeellä olo, onko olo parempi? Pelkäämpä, että tuo on edessä myös. Ap.
Auttaa, on parempi olo.
Tietysti kauhut eivät katoa, mutta voin itse säädellä mitä, milloin, missä ja kenen kanssa teen ja olen eikä tarvitse juosta kellon perässä. Jos en kykenen johonkin (siivous, asioilla käynti yms) niin ei tarvitse kyetä ja teen sen myöhemmin. Työlämässä tämä ei onnistu ja on vaikeaa, lähes mahdotonta.
Minulle ei näy juurikaan, edes kotiväellä, traumat ulospäin. Ne hetket, kun vanhat ja uudetkin haamut hyökkäävät. TK-eläkkeen tarve näkyykin jaksamattomuutena, ei ole voimia tehdä asioita. Traumojen hallinnaaspitäminen vie todella voimia ja tämä on pääosin aivan alitajuista ja tiedostamatonta ja vain vähän tietoista pakenemista.
Vain olen ja teen voimieni mukaan asioita: kävelen, käyn kaupassa, luen, katson TV ja seuraan somea sekä MTV katsomoa, YT, Netflix...
En olisi halunnut eläkkeelle, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Tajuan sen itsekin. Pääsin helposti ja ilman mitää epäilyksiä vaikka päällisin puolin kaikki näyttääkin minulla olevan OK.
T: 40v + 10v eläkkeellä
Hyvä kuulla, että auttaa. Ymmärrän niin hyvin. Minulla on arki vastaavanlaista. Välillä tulee energiapyrähdyksiä ja teen monta asiaa samana päivänä, kuten käyn pyörällä kaupassa, laitan ruokaa ja imuroin. Yleensä olo on kuitenkin hyvin väsynyt ja jaksan tehdä hyvin vähän tai nukun vain. Työelämässä vielä, mutta en tiedä kuinka kauan. Onko mikään lääke ollut hyödyllinen? Velvoittivatko syömään lääkkeitä eläkkeen saamiseksi tai kokeilemaan jotakin muuta hoitoa? ap
Minulle ei ole tarjottu mitään lääkitysta eikä eläkkeelle pääseminen ollut ongelma. Pääsin helposti ja aika nopeasti. Yhden sairauslomavuoden ja kahden kuntoutusvuoden jälkeen. TK-eläkepäätös tuli reilussa viikossa.
Ei tarvinnut käydä missään selvityksissä eikä mitään kyseenalaistettu.
Lääkärini oli hyvä ja kokenut ja alallaan arvostettu psykiatrian ylilääkäri ja osasi kirjoittaa loistavan paikkaansapitävän lausunnon.
Onpa hyvä. Oliko sinulla muita diagnooseja? Mitä niiden kuntoutusvuosien aikana tapahtui? Millaista kuntoutusta?
Diagnoosina vain F43.1 pitkittynyt traumaperäinen tressihäisiö
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietoha…
Ok. Oliko kuntoutus millaista? Etkö joutunut edes masennuslääkeitä kokeilemaan? Tuossa artikkelissa mainittiin ”Masennuslääkkeet on osoitettu toimivaksi hoidoksi”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en pystynyt olemaan normaalisti ihmisten ilmoilla, en katsomaan miesten suuntaankaan, sain paniikkikohtauksia ja etsin jatkuvasti aseita ja pakoreittejä missä tahansa olin. En pysty tekemään töitä, saan kauhukohtauksia öisin, yms. Kävin aikoinaan terapiassa vuosia jossa jatkuvasti traumani lytättiin ja kokemukseni mitätöitiin ja lopulta minulle diagnosoitiin rajatilapersoonallisuus koska olin "niin vaikea ja valehtelin kaikesta". Lopetin terapian siihen ja koskaan en mene takaisin, sellaista hoitoa Suomessa. Traumani vain paheni siitä, sillä nyt vasta koenkin, että tasan kehenkään en voi koskaan luottaa ja mistään ei ikinä saa apua.
Samanlaisia kokemuksia minulla. Tuntui todella satuttavalta saada akuutisti traumatisoituneena rajatilapersoonallisuushäiriö. Minullakin tunne, etten voi enää luottaa hoitoon tuon jälkeen. Koen tuon satuttavaksi diagnoosiksi.
Tarinassasi epäilyttää se, että rajatilapersoonallisuushäiriö termiä ei käytetä lainkaan suomalaisessa kontekstissa. Se on suomeksi epävakaa persoonallisuushäiriö, rajatila on vain käännöstä englannista.
Kyllä muuten käytetään, omissa papereissa sama. Olen myös traumataustainen. Käytetään vielä psykiatriassa termejä mitä ei edes pitäisi käyttää. Kokemusta on. Olen myös huomannut että aika lapsenkengissä on psykiatria eikä pahojen traumojen hoitoon oikein löydy asiantuntijoita.
Samanlaisia kokemuksia minulla. Tuntui todella satuttavalta saada akuutisti traumatisoituneena rajatilapersoonallisuushäiriö. Minullakin tunne, etten voi enää luottaa hoitoon tuon jälkeen. Koen tuon satuttavaksi diagnoosiksi.