Lue keskustelun säännöt.
Traumaperäinen stressihäiriö (CPTSD). Miten oireilee käytännössä?
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Tuttuja kokemuksia. Joku pieni triggeri voi laukaista ahdistuksen, kauhun tai laman. Masennusta, alisuoriutumista, levottomuutta, huonoa unta, ihmissuhteet aina jotain kummallista draamaa ja totaalisen vääriä mieskuvioita. Lähinnä kuitenkin yksinäisyys, sellainen valtava tyhjyys ja osattomuus minun ikuiset kumppanini. Ihmisiin en yleensä saa aitoa kontaktia, en ihan tiedä miksi näin on. Lemmikit pitää arjessa kiinni ja talosta huolehtiminen, lukeminen auttaa ja luonto parantaa. Töissä en ole nyt, mutta välillä jotain osa-aikajuttuja teen. Tai olen tehnyt. Lääkitystä toki on kokeiltu vaikka ja mitä, mutta monesta menen entistä enemmän kuutamolle. Ei ole häävi elämä ollut, mutta jotenkin sitä vaan kitkuttelen vuodesta toiseen näillä p as koilla korteilla :)
Kuulostipa aivan pelottavan tutulta. Tätä on elämäni ollut jo yli 25 vuotta. Uraa olen tehnyt, mutta en koskaan päässyt naimisiin tai saanut lapsia, koska en vaan pysty päästämään ketään lähelle.
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla
- painajaisunet
- takautumat eli flashbackit
- ahdistus
- kauhukohtaukset
- voimakkaat ja nopeat mielialojen vaihtelut (esim ensin onnensa kukuloilla ja 10 minuutia myöhemmin syvällä suossa)
- lopulta itsetuhoiset ajatukset, vaikka olin selvinnyt hengissä sellaisesta, mistä suurin osa ei selviäKolme kuukautta yritin pärjätä itsekseni, mutta sitten hain ammattiapua.
Mulla sama, mutta ilman painajaisia. Elän edelleen traumaattisessa tilanteessa, eron jälkeinen väkivalta ja vaino vain jatkuu.
Mulla osui tuohon ajankohtaan vielä entisen työkaverini alakoulikäisen lapsen kuolema. Ei liittynyt mitenkään siihen, mitä mulle oli tapahtunut. Mutta tunsin välillä ihan hirveää syyllisyyttä, että minä 50 v olin selvinnyt hengissä ja hänen lapsensa ei. Mulla ei ollut ketään, jolle olisin voinut puhua fiiliksistäni. On ihmisiä, joille voin puhua, mutta koska hekin olivat juuri selvinneet järkytyksestä oltuaan vähällä menettää minut, en todellakaan voinut puhua heille itsetuhoisista ajatuksistani. Oli suojeltava heitä järkyttymästä vielä lisää. Hakeuduin siis ammattilaisen juttusille. Vaikka tapahtumasta tulee kohta 10 vuotta, mulla on edelleen käytössä traumaterapian äkkikatkaiseminen ja ankkuroituminen. Näistä enemmän ankkuroituminen. Kannan aina mukanani "turvaesinettä" ja mulle se on pieni rasia, jossa on edesmenneen koirani hammas. Kun "hyökyaalto" alkaa taas tulla, puristan pientä rasiaa kädessäni, kunnes "hyökyaalto" menee ohi ja rauhoitun. En silloin ajattele mitään muuta kuin koirani hammasta rasiassa. Ankkuroidun siihen yhteen ainoaan asiaan. Äkkikatkaiseminen mulla onnistuu vain kotona eli menen silloin mahdollisimman kylmään suihkuun. Keho ei silloin reagoi mihinkään muuhun kuin kylmään veteen.
Se on shokki. Jää shokkiin. Joku tapahtuma esim.rikoksen kohteeksi joutuminen joku isku vartaloon tai sota jonkun kuolema voi aiheuttaa shokin.Pitäisi pystyä toimimaan mutta on vähän pysähtynyt.Sota ei kyllä pelästytä mutta tuttujen kuolema ja ryöstön kohteena oleminen pysäyttää.Väkivallan kohteena on myös shokissa.
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys?
Traumoja ei voi hoitaa lääkityksellä. Oireita voi joskus helpottaa, mutta ei aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos koen että tilanne jossa minua uhataan, vihjaillaan siitä, pelotellaan, kiusataan, vähätellään toistuu, minua ahdistaa erittäin paljon ja tekisi mieli reagoida jotenkin, vaikka tilanne ei oikeasti olisi uhkaava. Olen rauhallinen ihminen joten en yleensä reagoi. Mutta mrnen ihan lukkoon.
Saatan myös reagoida jonkun toisen puolesta, jos huomaan että muita kiusataan.
Ap:lla ihan sama. Reagoin aina sisäänpäin eli ahdistun ja alkaa itkettämään, mutta en näytä mitään ulospäin. Tositilanteessa olen puolustanut verbaalisesti itseäni tai toisia ja se ei ole välttämättä päättynyt hyvin, vaan minulle on suututtu, koska yleensä kukaan ei ole tullut minun avukseni.
Jotenkin todella huojentavaa kuulla tämä. En ole saanut oikein minkäänlaista hoitoa tähän diagnoosiini, erääseen toiseen kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
C-PSTD joskus diagnosoidaan väärin epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi, koska ne voivat ulospäin näyttäytyä hyvin samanlaisina. C-PTSD on kuitenkin tulosta pitkäkestoisesta traumasta kun taas persoonallisuushäiriö saattaa olla ihan sisäsyntyinen juttu.
Vääriä diagnooseja täällä saa menen tullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys?
Jotkut psyykkiset sairaudet on sisäsyntyisiä (perinnöllisyys) siis biologisia ja niihin voidaan vaikuttaa lääkkeillä. Esim skitsofreniaan ja bipolaarihäiriöön on lääkityksiä joiden avulla oireet pysyy hallinnassa.
Trauma sensijaan johtuu jostain ulkoisesta, joka ylittää normaalin sietokyvyn ja silloin on tavallaan luonnollista reagoida sairastumalla luonnottomaan asiaan.
Äkkiä joku paha vaan osuu kohdalle, ja elämä lähtee kerralla aivan toiseen suuntaan. Turvallisuudentunne ja oikeus koskemattomuuteen. Voi tuntua että koko tulevaisuus katoaa ja aiemmin reipas opiskelija kuihtuu vaan varjoksi itsestään.
Moni lääkitsee sitten itseään päihteillä ja lääkäri voi kirjoittaa monenlaista mömmöä kokeiltavaksi, mutta mitään yhtä tiettyä lääkettä ei ole, joka auttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu paljon siitä traumasta höpsö.
Ahdistusta, paniikkia, kauhukohtauksia mitä milloinkin asiasta riippuen.Minulla on ja ei se useimmille ihmisille näy mitenkään.
Onko jotain tarkempaa mitä siitä haluat tietää?Minulla on ollut toistuvaa masennusta ja stressireaktioita, joiden yhteydessä paniikkia, ahdistusta ja äärimmillään sellaisia jähmettymiskohtauksia, kuin olisi kivi. En ole vuosiin nukkunut ilman lääkettä ja lääkekään ei aina auta. Ylikuormitun herkästi. Taustalla mm. kiusaamista ja perheväkivaltaa, joka jatkunut vainona.
Jähmettyminen on hyvä sana , ihminen jähmettyy siihen shokkiin. Sitten vielä murehtii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä lääke siihen auttaisi, että vetäydyn aina kun joku ihminen on pääsemässä liian lähelle?
Mulle tapahtui jännä juttu: olen liikunnallinen ja mulla oli aktiivinen saliharrastus, mutta sitten ryhmäliikunnassa aktivoitui vanha trauma, jonka jälkeen en pystynyt enää jatkamaan saliharrastusta. Tuntui, että kaikki voimat vaan lähtivät pois, ei ollut mitään motivaatiota, halua tai kykyä jatkaa sitä ennen niin rakasta harrastusta. Tämä trauman aktivoituminen vei kaiken toimintakykyni. Tästä on nyt kaksi vuotta enkä ole käynyt salilla kertaakaan sen jälkeen. En tiedä, pystynkö koskaan menemään sinne takaisin, koska nytkin vain sen ajattelu itkettää ja aktivoi traumaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elin 18-vuotiaaksi väkivallan uhrina perheessäni (narsistinen vanhempi). Kun pääsin ns. turvaan, alkoivat oireet: jatkuva ahdistus, ocd (pakkoajatukset, pakkotoiminnot), paniikkikohtaukset, pala kurkussa, viillon tunteet sydämessä, ahdistus-oksentelu ja ruokahaluttomuus, jatkuvasti kuiva suu, jähmettyneet raajat eli jotenkin vaikea liikkua, itsemurha-ajatukset. Kaikenlaiset oudot tuntemukset kehossa. Olin vuosia tosi huonossa kunnossa, mutta selvisin :) Nyt on kaikki normaalisti ja hyvin. Kaikesta voi selvitä!
Minä en pystynyt olemaan normaalisti ihmisten ilmoilla, en katsomaan miesten suuntaankaan, sain paniikkikohtauksia ja etsin jatkuvasti aseita ja pakoreittejä missä tahansa olin. En pysty tekemään töitä, saan kauhukohtauksia öisin, yms. Kävin aikoinaan terapiassa vuosia jossa jatkuvasti traumani lytättiin ja kokemukseni mitätöitiin ja lopulta minulle diagnosoitiin rajatilapersoonallisuus koska olin "niin vaikea ja valehtelin kaikesta". Lopetin terapian siihen ja koskaan en mene takaisin, sellaista hoitoa Suomessa. Traumani vain paheni siitä, sillä nyt vasta koenkin, että tasan kehenkään en voi koskaan luottaa ja mistään ei ikinä saa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma kokemukseni on, että olen elänyt ikään kuin varuillani jatkuvasti. Koko ajan on tunne, että kohta joku lyö.
Jos joku esimerkiksi työpaikalla alkaa huutamaan, niin jähmetyn. Menen lukkoon. Normaalisti osaan kyllä antaa sanallisesti takaisin, mutta huutaminen on jotain, mitä en siedä.
Vierailija kirjoitti:
C-PSTD joskus diagnosoidaan väärin epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi, koska ne voivat ulospäin näyttäytyä hyvin samanlaisina. C-PTSD on kuitenkin tulosta pitkäkestoisesta traumasta kun taas persoonallisuushäiriö saattaa olla ihan sisäsyntyinen juttu.
Myös persoonallisuushäiriöiden taustalla on usein trauma. Narsistit ja epävakaat ovat usein traumatisoituneita jollakin tasolla. Toki myös perinnöllisyys ja temperamentti saattavat vaikuttaa, usein häiriöt on monen tekijän summia. Kuten myös PTSD.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu paljon siitä traumasta höpsö.
Ahdistusta, paniikkia, kauhukohtauksia mitä milloinkin asiasta riippuen.Minulla on ja ei se useimmille ihmisille näy mitenkään.
Onko jotain tarkempaa mitä siitä haluat tietää?Samon.
T. pysyvällä tk-eläkkeellä tästä syystä oleva
Auttaako sinua eläkkeellä olo, onko olo parempi? Pelkäämpä, että tuo on edessä myös. Ap.
Auttaa, on parempi olo.
Tietysti kauhut eivät katoa, mutta voin itse säädellä mitä, milloin, missä ja kenen kanssa teen ja olen eikä tarvitse juosta kellon perässä. Jos en kykenen johonkin (siivous, asioilla käynti yms) niin ei tarvitse kyetä ja teen sen myöhemmin. Työlämässä tämä ei onnistu ja on vaikeaa, lähes mahdotonta.
Minulle ei näy juurikaan, edes kotiväellä, traumat ulospäin. Ne hetket, kun vanhat ja uudetkin haamut hyökkäävät. TK-eläkkeen tarve näkyykin jaksamattomuutena, ei ole voimia tehdä asioita. Traumojen hallinnaaspitäminen vie todella voimia ja tämä on pääosin aivan alitajuista ja tiedostamatonta ja vain vähän tietoista pakenemista.
Vain olen ja teen voimieni mukaan asioita: kävelen, käyn kaupassa, luen, katson TV ja seuraan somea sekä MTV katsomoa, YT, Netflix...
En olisi halunnut eläkkeelle, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Tajuan sen itsekin. Pääsin helposti ja ilman mitää epäilyksiä vaikka päällisin puolin kaikki näyttääkin minulla olevan OK.
T: 40v + 10v eläkkeellä
Tästä näkee miten sitkeitä ja ylitsepääsemättömiä traumat saattavat olla.
Tina Turner oli väkivaltaisessa liitossa 1060-1070 eli 50-60 vuotta sitten eikä taumat ja painajaisunet ole jättäneet 81-vuotisata Tinaa rauhaan vielä 2021!
Luulen, ettei hän niitä saakaan käsiteltyä, koska on jo 81v niin aika tulee todennäkäisesti loppumaan kesken, jos ei ole saanut niitä käsiteltyä 50 vuodessa.
_ _ _ _
Turner paljastaa yleisölle myös toisen terveysongelman: Hän kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä väkivaltaisen parisuhteen jäljiltä. Turner oli naimisissa muusikko Ike Turnerin (1931-2007) kanssa vuodet 1962-1978. Avioliitto oli myrskyisä ja Tinan mukaan Ike pahoinpiteli häntä useasti. Ike on myöntänyt läpsineen ja lyöneen Tinaa, mutta ei ”hakanneen” häntä.
Väkivaltainen lapsuus saattoi altistaa Turnerin myöhemmin Iken hyväksikäytölle. Bach kertoo vaimonsa näkevän yhä painajaisia vanhasta avioliitostaan.
– Hän näkee siitä unia, eivätkä ne ole mukavia. Hän on kuin sodasta palannut sotilas. Ei ole helppoa unohtaa vaikeita muistoja.
Epätoivon hetkellä Turner yritti itsemurhaa ottamalla yliannostuksen unilääkkeitä vuonna 1968.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/d098a070-019a-4290-84c6-60731a…
Vierailija kirjoitti:
Tästä näkee miten sitkeitä ja ylitsepääsemättömiä traumat saattavat olla.
Tina Turner oli väkivaltaisessa liitossa 1060-1070 eli 50-60 vuotta sitten eikä taumat ja painajaisunet ole jättäneet 81-vuotisata Tinaa rauhaan vielä 2021!
Luulen, ettei hän niitä saakaan käsiteltyä, koska on jo 81v niin aika tulee todennäkäisesti loppumaan kesken, jos ei ole saanut niitä käsiteltyä 50 vuodessa.
_ _ _ _
Turner paljastaa yleisölle myös toisen terveysongelman: Hän kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä väkivaltaisen parisuhteen jäljiltä. Turner oli naimisissa muusikko Ike Turnerin (1931-2007) kanssa vuodet 1962-1978. Avioliitto oli myrskyisä ja Tinan mukaan Ike pahoinpiteli häntä useasti. Ike on myöntänyt läpsineen ja lyöneen Tinaa, mutta ei ”hakanneen” häntä.
Väkivaltainen lapsuus saattoi altistaa Turnerin myöhemmin Iken hyväksikäytölle. Bach kertoo vaimonsa näkevän yhä painajaisia vanhasta avioliitostaan.
– Hän näkee siitä unia, eivätkä ne ole mukavia. Hän on kuin sodasta palannut sotilas. Ei ole helppoa unohtaa vaikeita muistoja.
Epätoivon hetkellä Turner yritti itsemurhaa ottamalla yliannostuksen unilääkkeitä vuonna 1968.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/d098a070-019a-4290-84c6-60731a…
Hups!
* 1060-1070 = 1960 - 1970
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu paljon siitä traumasta höpsö.
Ahdistusta, paniikkia, kauhukohtauksia mitä milloinkin asiasta riippuen.Minulla on ja ei se useimmille ihmisille näy mitenkään.
Onko jotain tarkempaa mitä siitä haluat tietää?Samon.
T. pysyvällä tk-eläkkeellä tästä syystä oleva
Auttaako sinua eläkkeellä olo, onko olo parempi? Pelkäämpä, että tuo on edessä myös. Ap.
Auttaa, on parempi olo.
Tietysti kauhut eivät katoa, mutta voin itse säädellä mitä, milloin, missä ja kenen kanssa teen ja olen eikä tarvitse juosta kellon perässä. Jos en kykenen johonkin (siivous, asioilla käynti yms) niin ei tarvitse kyetä ja teen sen myöhemmin. Työlämässä tämä ei onnistu ja on vaikeaa, lähes mahdotonta.
Minulle ei näy juurikaan, edes kotiväellä, traumat ulospäin. Ne hetket, kun vanhat ja uudetkin haamut hyökkäävät. TK-eläkkeen tarve näkyykin jaksamattomuutena, ei ole voimia tehdä asioita. Traumojen hallinnaaspitäminen vie todella voimia ja tämä on pääosin aivan alitajuista ja tiedostamatonta ja vain vähän tietoista pakenemista.
Vain olen ja teen voimieni mukaan asioita: kävelen, käyn kaupassa, luen, katson TV ja seuraan somea sekä MTV katsomoa, YT, Netflix...
En olisi halunnut eläkkeelle, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Tajuan sen itsekin. Pääsin helposti ja ilman mitää epäilyksiä vaikka päällisin puolin kaikki näyttääkin minulla olevan OK.
T: 40v + 10v eläkkeellä
Hyvä kuulla, että auttaa. Ymmärrän niin hyvin. Minulla on arki vastaavanlaista. Välillä tulee energiapyrähdyksiä ja teen monta asiaa samana päivänä, kuten käyn pyörällä kaupassa, laitan ruokaa ja imuroin. Yleensä olo on kuitenkin hyvin väsynyt ja jaksan tehdä hyvin vähän tai nukun vain. Työelämässä vielä, mutta en tiedä kuinka kauan. Onko mikään lääke ollut hyödyllinen? Velvoittivatko syömään lääkkeitä eläkkeen saamiseksi tai kokeilemaan jotakin muuta hoitoa? ap
Saan flasbackejä lapsuudestani esim. raiskauksista. En voi pysäyttää niitä, vaikka joskus harvoin tiedän miten muisto tulee etenemään. En niiden aikana tajua muuta ympäristöä tai aikaa, vaikka ilmeisesti olen ulospäin jähmettynyt ja joskus itkenytkin. On vaikea palata nykyhetkeen tällaisten jälkeen, koska pelko ja kipu tuntuvat niin aidoilta.