Lue keskustelun säännöt.
Ystävien lapset saavat "kaiken"
21.04.2021 |
Meillä on ystäväperhe, jonka kanssa ollaan tultu hyvin juttuun vuosikausia. Tykätään monista samoista asioista, lapset on samaa ikäluokkaa keskenään, jne.
Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että oma asenteeni on alkanut muuttua heitä kohtaan. Ehkä se on sitten kateutta, mutta tuntuu, että heillä elämässä on niin paljon sitä mitä itsekin kaipaisin ja mitä haluaisimme omankin puolison kanssa lapsillemme tarjota.
Nämä kaverit ei mitenkään leuhki omilla asioillaan, vaan ne tulee esille ihan normaaleissa keskusteluissa. En ole koskaan kokenut, että meitä ylenkatsottaisiin, vaikka tietävät ettei meillä vastaaviin ole mahdollisuuksia. Eli siis ainoa asia, mikä mättää, on oma asenne.
Noiden tapaamisten jälkeen mulla nousee pintaan kateus, vähän kaikesta. Etenkin niistä asioista, joita he lapsilleen voivat tarjota.
Perheen tuntevana tiedän, että nuo asiat ei lapsille tipahda kuin Manulle illallinen. Tiedän, että nämä vanhemmat vaatii lapsiltaan ahkeraa koulutyötä, osallistumista kotitöihin, ja vastuunottoa erilaisissa ikätason sallimissa rajoissa. Ehkä mua ärsyttää sekin, kun tuntuu että meillä nää porkkanat ei edes toimisi vastaavissa asioissa.
Kateutta (mikä suorastaan hävettää) minussa herättää moni asia. Heillä lapset harrastavat pianonsoittoa, ratsastusta ja balettia. Meillä olisi ehkä mahdollisuus kustantaa soittotunnit, mutta ei soitinta. Nuo muut on hintansa puolesta aivan pois suljettuja. Lapset ovat hyviä koulussa ja jos lapsella on ongelmaa koulunkäynnissä, he järjestävät tälle yksityisopetusta. Näin oli esimerkiksi yhden vieraan kielen kohdalla. Meillä lapsi on sellainen kasin oppilas ja nuo yksityistunnit oli aivan sairaan hintaisia, joten jos koulusta ei saisi tukiopetusta ja itse en osaisi, niin jäisi opettamatta.
Heille ollaan laittamassa ulkoporeallasta. Me tuskaillaan, löytyisikö jostain sopivanhintainen wc:n kaapisto. Heillä on oma hevonen, jolla on tallipaikka. Ratsastusta harrastava lapsi käy vanhempien kanssa hoitamassa sitä ja tekemässä tallitöitä säännöllisesti. Me ollaan mietitty omalle lapselle pupua, mutta noinkohan tuo ottaisi siitäkään vastuuta... Heillä kodin remontit maksetaan rahalla, ei lainalla. Me joudutaan miettimään tarkoin, jos jotain muutoksia halutaan tehdä.
Lapsilla on heille mieluisia, tyylikkäitä vaatteita, osa mun mielestä aika kalliitakin. Oman lapsen vaatteet on ihan ok, mutta tulee aina olo, että on jotenkin vähän homssuinen, kun tuolla ollaan.
Kun he lomailevat, he järjestävät lapsille kivoja kohteita mutta käyvät myös tarjoamassa luontoon tai historiaan liittyviä elämyksiä lapsille. Meillä lapsi vain marisee, että pitää päästä Särkänniemeen. Synttäreillä saattaa olla taidolla tehty kepparirata, suklaaputous, uima-allas, tai vaikka pomppulinna. Yksi lapsi sai yksityistunnin kolmen kaverinsa kanssa paikallisella ratsastuskoululla synttäreiden kunniaksi. Tänä kesänä sama lapsi pääsee ratsastusleirille, jonka hinta oli tähtitieteellinen (tarkistin). Meillä ei todellakaan ole tällaisiin mahdollisuutta, ja vaikka oma lapsi ei vastaavia pyydäkään, niin silti häiritsee ettei itse pysty toteuttamaan samoja juttuja.
Toisaalta heillä ei esim. ajella uudella autolla, käydä aurinkomatkoilla ja monessa asiassa ollaan rahasta tarkkoja ja suunnitellaan menoja.
Miten tästä tunteesta eroon?
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vertaat nyt liikaa lapsiasi ystäväperheen lapsiin. Lisäksi vertailusi on todella mustavalkoista. Mainitsit aiemmin esimerkiksi harmituksen siitä, että lapsi ei saa englannista kasia (?) parempaa numeroa. Mielestäni aivan typerää panostaa englantiin, kieleen, jonka osaaminen on täysi oletusarvo. Sillä, osaako sitä kasin vai kympin arvoisesti ei ole mitään väliä. Enemmän olisi hyötyä siitä, että osaisi vaikka venäjää, ranskaa ja saksaa edes seiskan arvoisesti.
Nuo muutkin kielet ovat tärkeitä, ja olen kaikkia niistä jonkin verran opiskellut, ja yhtä niistä puhun ja kirjoitan hyvin, mutta tuo vähättelemäsi "oletusarvo-englanti" nimenomaan kannattaa ottaa tosissaan, vaikkei muuten edes kielet kiinnostaisi. Kasi toki on aivan hyvä numero, ei siinä mitään, mutta jos lapsella/nuorella itsellään on inspiraatiota, niin englantia on hyvä harrastaa enemmänkin, jotta taso vankistuisi entisestäänkin.
Suomen kouluissa englannin opetuksessa vaatimustaso on korkea verrattuna muihin kieliin. Lapset oppivat englannin helposti, koska käyttävät sitä arjessaan ihan huomaamattaan (musiikki, tv ja youtube videot ja muut vloggaajat), joten opettajat voivat vaatia oppilailtaan enemmän kuin muissa kielissä.
Kasi on hyvä numero englannista. Itse olin kympintyttö, mutta englanti oli ainoa aine, josta en millään saanut kasia parempaa, joskus tuli jopa seiskaa ja se harmitti. Ylppäreissä sain C:n. Koen osaavani englantia silti hyvin, koska minulla on varmuutta käyttää sitä niin puhuen kuin kirjoittaen, pärjään sen kanssa ulkomailla, pystyn lukemaan kirjoja englanniksi ja kuuntelemaan englannin kielisiä videoita ja ymmärrän ne. Kenties en osaa käyttää englantia kovin värikkäästi, enkä välttämättä ymmärrä jotain todella raskaita tekstejä, mutta arjessa pärjään englannilla ja pystyn myös opiskelemaan minua kiinnostavia asioita englanniksi. Koulu arvosanalla ei ole väliä vaan sillä, pystyykö kieltä oikeasti käyttämään ja kokeeko, että kielelle on tarvetta omassa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu tällein ADHD:n kanssa tappelevana ja vaikean lapsuuden eläneenä aika ikävälle nämä viestit missä kirjoitetaan että älykkyysosamäärästä se on vaan kiinni. Jotkut lapset joutuvat oikeasti pienestä pitäen kantamaan vastuutta esimerkiksi nuoremmista sisaruksistaan tai katsomaan vierestä vanhempien dokausta/sekoilua. Jossain hyvässä perheessä olisin saanut varmasti pienenä jo diagnoosin ja tukitoimenpiteet. Nyt sain diagnoosini vasta aikuisena, siinä vaiheessa kun pari yliopistotutkintoa oli jo jäänyt kesken.
Ja ihan vaan tiedoksi, että ADHD ei vaikuta älykkyyteen. Kuten ei myöskään kapea-alaiset oppimishäiriöt kuten vaikkapa lukihäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vertaat nyt liikaa lapsiasi ystäväperheen lapsiin. Lisäksi vertailusi on todella mustavalkoista. Mainitsit aiemmin esimerkiksi harmituksen siitä, että lapsi ei saa englannista kasia (?) parempaa numeroa. Mielestäni aivan typerää panostaa englantiin, kieleen, jonka osaaminen on täysi oletusarvo. Sillä, osaako sitä kasin vai kympin arvoisesti ei ole mitään väliä. Enemmän olisi hyötyä siitä, että osaisi vaikka venäjää, ranskaa ja saksaa edes seiskan arvoisesti.
Olen tässä 100% samaa mieltä. Esimerkiksi ranskan osaajista on Suomessa todella suuri pula. Lisäksi kieli on melodisempi kuin englanti ja kehittää enemmän sävelkorvaa. Lisäksi ranska on kielenä mukavan snobi: osaa lausua viinit, balettisanaston, taidenäyttelyiden sanastot, michelin-tähti ravintoloiden menut, latinalaisena kielenä ymmärtää myös italian ja espanjan perussanat lukiessa. Koska englannin sanastosta suuri osa tulee ranskasta, aivan järjettömän suuri englannin ns. hienommista ja "koulutetun väestön" sanastosta tulee suoraan ranskasta. Omalla kohdalla ranskan opinnot ovat tukeneet todella paljon erottumaan eduksi englannin kielen tasossa. Ranskan opintoihin kuuluu myös kulttuurin tuntemusta kuten juustot, viinialueet ja pöytä-etiketti. Kaiken lisäksi, ja mitä moni suomalainen lukiolainen ei ole tajunnut: Rankan yksityisiin huippuyliopistoihin otettaisiin todella mielellään pohjoismaalaisia, ja työpaikkatarjonta + palkkataso valmistumisen jälkeen aivan eri kuin Suomessa. Pelkällä englannilla menijöillä ei ole näihin paikkoihin (tai työpaikkoihin) mitään saumaa...
Olen samaa mieltä. Tosin tulevaisuuden kieliä ovat mandariini, arabia ja Suomessa aina myös venäjä.
Kiina-juna meni jo, arabia ihan hiton vaikeaa, mutta nouseva Afrikka on suurelta osin ranskankielinen...
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu tällein ADHD:n kanssa tappelevana ja vaikean lapsuuden eläneenä aika ikävälle nämä viestit missä kirjoitetaan että älykkyysosamäärästä se on vaan kiinni. Jotkut lapset joutuvat oikeasti pienestä pitäen kantamaan vastuutta esimerkiksi nuoremmista sisaruksistaan tai katsomaan vierestä vanhempien dokausta/sekoilua. Jossain hyvässä perheessä olisin saanut varmasti pienenä jo diagnoosin ja tukitoimenpiteet. Nyt sain diagnoosini vasta aikuisena, siinä vaiheessa kun pari yliopistotutkintoa oli jo jäänyt kesken.
Ja ihan vaan tiedoksi, että ADHD ei vaikuta älykkyyteen. Kuten ei myöskään kapea-alaiset oppimishäiriöt kuten vaikkapa lukihäiriö.
Kirjoitin muutama sivullinen sitten selvityksen siitä tutkimuksesta tänne. Tutkimuksen tulos oli se, että äo:n yhteys koulutustasoon ja tulotasoon on huomattavasti suurempi kuin perhetaustan eli se kumosi aiemman käsityksen perhetaustan ratkaisevuudesta, mikä hätkähdytti monia, minuakin, koska olin uskonut, että taustalla on suurempi merkitys.
Kun tällainen tutkimustulos tulee, niin se ei suinkaan tarkoita, että "älykkyysosamäärä ratkaisee kaiken", vaan ainoastaan tietoomme tuli yksi, aiemmin tiedettyä huomattavasti merkittävämpi muuttuja asiassa. Yksilötasolla tuo tutkimustulos ei kerro kenenkään ÄO:sta, koulutuksesta tai tulotasosta, vaan tuloshan koski suurempaa ihmisjoukkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vertaat nyt liikaa lapsiasi ystäväperheen lapsiin. Lisäksi vertailusi on todella mustavalkoista. Mainitsit aiemmin esimerkiksi harmituksen siitä, että lapsi ei saa englannista kasia (?) parempaa numeroa. Mielestäni aivan typerää panostaa englantiin, kieleen, jonka osaaminen on täysi oletusarvo. Sillä, osaako sitä kasin vai kympin arvoisesti ei ole mitään väliä. Enemmän olisi hyötyä siitä, että osaisi vaikka venäjää, ranskaa ja saksaa edes seiskan arvoisesti.
Olen tässä 100% samaa mieltä. Esimerkiksi ranskan osaajista on Suomessa todella suuri pula. Lisäksi kieli on melodisempi kuin englanti ja kehittää enemmän sävelkorvaa. Lisäksi ranska on kielenä mukavan snobi: osaa lausua viinit, balettisanaston, taidenäyttelyiden sanastot, michelin-tähti ravintoloiden menut, latinalaisena kielenä ymmärtää myös italian ja espanjan perussanat lukiessa. Koska englannin sanastosta suuri osa tulee ranskasta, aivan järjettömän suuri englannin ns. hienommista ja "koulutetun väestön" sanastosta tulee suoraan ranskasta. Omalla kohdalla ranskan opinnot ovat tukeneet todella paljon erottumaan eduksi englannin kielen tasossa. Ranskan opintoihin kuuluu myös kulttuurin tuntemusta kuten juustot, viinialueet ja pöytä-etiketti. Kaiken lisäksi, ja mitä moni suomalainen lukiolainen ei ole tajunnut: Rankan yksityisiin huippuyliopistoihin otettaisiin todella mielellään pohjoismaalaisia, ja työpaikkatarjonta + palkkataso valmistumisen jälkeen aivan eri kuin Suomessa. Pelkällä englannilla menijöillä ei ole näihin paikkoihin (tai työpaikkoihin) mitään saumaa...
Ranskan kieli on maailman kauneimpia kieliä ja osaajista on pulaa, mutta vientiteollisuus kaipaisi kipeästi Saksan taitajia uutisoitiin eilen tai toissapäivänä uutisissa. Tankeroenglanti on maailman osatuin kieli, mutta englanti on itse asiassa hyvin vaikea kieli siinä vaiheessa, kun sitä haluttaisiin puhua kuin natiivi (sama pätee espanjaan). Useimmissa työelämän normaalitilanteissa tankeroenglannilla kuitenkin pärjää hyvin ja sitä suomalaiset myös osaavat hyvin lähes kaikki.
Hmm. Onkohan tässä taustalla ennemminkin jokin tyytymättömyys omaan elämääsi? Oletko sellaisessa työssä, jossa viihdyt? Oletko joskus aiemmin haaveillut urasta, jota et ole kuitenkaan toteuttanut? Onko elämässäsi iloa ja tyytyväisyyttä tuovia asioita? Harrastuksia, ystäviä, omaa aikaa?
Olen siis itse havainnut, että voin enemmän tai vähemmän huonosti jopa 10 vuoden ajan. Ja tämä on kumpusi tyytymättömyydestä esim omaan työhön. Lähdin opiskelemaan työn ohessa, valmistuin ja nyt olen työssä, jonka tunnen saavuttaneeni omalla panostuksella. Kun voin huonosti, olin juuri kateellinen muille monista asioista. Tuntui, että muilla oli aina asiat hyvin ja paremmin kuin itsellä. Heillä oli paljon sellaista, josta itse vain haaveilin. Ja tavallaan tiesin, etten pysty sitä kaikkea siinä elämäntilanteessa saavuttamaan. Mutta nyt, kun olen edennyt parempipalkkaiseen työhön, voinkin saavuttaa sellaista josta aiemmin vain haaveilin. Eikä kyse ole pelkästään rahasta. Olen saavuttanut jotain haaveilemaan, joka tuo itselleni rauhaa ja tyyneyttä. Olen ylpeä itsestäni!
Joten, kehoitan sinua tekemään itsetutkiskelua :) mitä sinä itsellesi haluaisit? Mistä haaveilet? Ja etene hitaasti unelmiasi kohti. Väitän, että saavuttaessasi omia unelmiasi, kaverien lasten ratsastustunnit tuntuu toisarvoisilta. Sillä silloin kun sinulla on hyvä olla, sinun on myös helpompi hyväksyä muiden saavutukset ilman kateutta.